Edunvalvonta Suomessa

[Tuusulan T-Bone]

Toimiston tyttöjen salaisista unista takaisin asiaan.

Nää kun tuppaa välillä öisin mietityttämään, niin jotain ajatuksiakin välillä muotoutuu. Tämän päivän epistola: käytännössä edunvalvonnalla taitaa olla kaksi vaihtoehtoista tulevaisuudenkuvaa. Ehkä joku välimallikin löytyisi, mutta nämä nyt on aika selkeästi määritettävissä.

Yksi.

Resursseja lisätään niin paljon, että SMOTO (tai joku muu putiikki) saa palkatuksi koulutetun ja pätevän duunarin sekä tälle toimitilat. Tällöin on karsastuksentorjuntojen sun muiden reaktiivisten edunvalvontahommien ohella mahdollista vaikuttaa asioihin myös proaktiivisesti siten, että määritellään tavoitteet itse, laaditaan itse aloitteet perusteluineen niiden mukaisesti ja koetetaan myydä ne päättäjille.

Melko ajankohtaisia esimerkkejä proaktiivisesta vaikuttamisesta voisivat olla Kopterilaki 2.1 ja Omavalmistelaki 1.0. Nyt kun tiedetään melkoisella varmuudella, mitä EU:sta tulee, niin mahdollisuus kummankin asian kuntoon saattamiseen on olemassa. Toisentyyppinen esimerkki voisi olla jonkinlaisen ryhmävakuutusmallin kehittäminen monipyöräongelmaisille.

Tällainen toimintamoodi vaatii järkyttävän määrän duunia, mutta päävastuu duunista olisi sillä duunarilla. Vapaaehtoisiakin tarvitaan, mutta tässä mallissa vapaaehtoisnakit säilyvät jollain tavoin ihmisen kokoisina. Esimerkiksi joku karsastuksentorjuntamuistion kirjoittaminen parin viikon rykäisynä vielä menee, mutta kuukausien ja vuosien sitoutuminen ei mene.

Pari ihan pienenpientä ongelmaa tässä mallissa on: rahoituksen saaminen ja pätevän duunarin löytäminen, jossain määrin myös vapaaehtoisten asiantuntijoiden löytäminen (tosin sellaisia saattaa välillä ponnahdella esiin yllättävästikin esimerkiksi Painostusbaarin kaljailloissa... )

Kaksi.

Resursseja ei lisätä, vaan mennään nykyisillä vapaaehtoisvoimilla. Tästä seuraa, että joitakin "torjuntavoittoja" voidaan reaktiivisessa moodissa saavuttaa, mutta ei mitään sen enempää (ellei jostain ilmesty joku uusi patologinen tapaus, joka tarttuu muutamaksi vuodeksi lapioon). Nämäkin ovat usein suhteellisesti aika pieniä asioita kokonaisuudessa. Tuo tyyppihyväksyntäasetus on tässä mielessä hyvä esimerkki: sinne saatiin aikaan pari kokonaisuuteen nähden pienehköä muutosta, jotka hyödyttävät erityisesti rakentelijoita, mutta kokonaisuus uppoaa silti yhä syvemmälle suohon.

Toisin sanoen lopputulos tässä mallissa on, että asiat menevät hiukan vähemmän päin persettä kuin ne menisivät, jos ei olisi tehty yhtään mitään. Suunta on yhtä kaikki alaspäin - ei dramaattisina ja yhtäkkisinä muutoksina, mutta pikkuhiljaa.

Positiivisina puolina voi sanoa, että eipähän tarvitse miettiä rahoituksen tai jäsenmäärän lisäämistä. Eikä välttämättä muutenkaan tehdä juuri mitään, ajelee ja rakentelee vain niin kauan kunnes joku turvallisuusfasismin tai viheraatteen aivopesemä porukka saa kiellettyä koko touhun.

Suurin piirtein noiden välillä pitäisi valintoja tehdä.

[Kiwi]

Ton perusteella elämä on tosi helppoo ...