Finnbikers

Ajattelin että kirjoittelen tänne jonkinlaisen matkakertomuksen talven 08-09 reissustani Espanjaan, josko siitä jollekin tulisi vinkkejä ja virikkeitä, sekä senkin takia että ajattelin kokeilla miten tarinointi taipuu allekirjoittaneelta. Kirjoittelen tarinaa vähitellen, lisäilen kuviakin jossain vaiheessa kunhan tämä pirun tietorakkine taipuu yhteistyöhön (johtuu kädettömästä käyttäjästä). Mitään sen kummempaa päiväkirjaa en pitänyt tuolla reissullani,lisäksi otin myös tuon ajan ihan lomailun kannalta joten tuli vietettyä omassa kaupungissakin todella paljon aikaa,"tekemättä mitään". Tuota pidin itse aika erikoisena koska yleensä en juuri viihdy yhdessä paikassa kovin pitkää aikaa, nyt näköjään onnistui tuo paikallaanolokin.

No niin, aloitellaan. Lähdin siis reissuun syyskuun puolivälissä 08, takaisin oli tarkoitus tulla 7.4.2009. Syy miksi lähdin tuonne reissuun on se että työuraa oli jo niin paljon että vuorotteluvapaaseen oli mahdollisuus ja erinäisistä henk.koht seikoista johtuen totesin että nyt kun tuohon on mahdollisuus niin nyt on lähdettävä kun vielä pystyy, Työpaikalla vuorotteluvapaaseen suhtauduttiin erittäin myötämieleisesti, lisäksi vielä eräs iso projekti jossa olen mukana olisi juuri sopivasti tuon talven ajan muiden käsissä joten talveni olisi ollut melkoisen hiljaista aikaa työpaikalla. Päätökseni tuosta vapaan pitämisestä kypsyi varsin nopeasti, taisi olla tammikuu 08 kun "heräsin" tuohon vapaan pitämisen mahdollisuuteen, neuvottelut pomon kanssa ja kaikki paperityöt taisivat olla valmiina jo helmikuussa.Samoin miten tuon talveni viettäisin ideoin aika nopeasti: ok, vapaata on ja haluan lämpöiseen. Thaimaa(en ole vielä käynyt), olisi halpa ja eksoottinen paikka.No jaa....Muuten kyllä mutta haluan ajaa pyörällä ja ehdottomasti omallani joten eurooppa oli järkevin vaihtoehto. Missäs olisi paras ilmasto talvella pyörällä ajamiseen? Googletusta: Espanja. Lisää googletusta, mihin kohtaan Espanjaa. Torreviejaa kehuttu ilmastoltaan hyväksi. Valmis, mailia paikalliselle välittäjälle ja asunto oli vuokrattuna. Käytin Suomalaista välittäjää, ihan vain siksi että mennessäni tuntemattomaan paikkaan noinkin pitkäksi aikaa halusin ennemmin mahdollisuuden selvittää ongelmat asunnon kanssa Suomeksi kuin halvemman hinnan. Maksoin siis asunnosta hieman normaali hintatasoa enemmän, mutta jälkikäteen(kin) ajateltuna ratkaisu oli hyvä. Palvelu oli hyvää ja asunto siisti eikä ongelmia tullut. Espanjassa olen pari kertaa käynyt, mutta kyseessä oli autoreissu vanhempien kanssa joskus kasarilla...Joten saatoin pitää tuota Espanjaa itselleni täysin uutena kohteena. Muuten eurooppa on tullut kierrettyä aika tarkkaan, suurin osa tuli nähtyä tuolloin kasarilla mutta itsekin ajellut melko paljon euroopan puolella.Lisäksi joitain reissuja lentokoneella mutta itse pidän enemmän omalla ajoneuvolla reissaamisesta.

Nyt oli siis puitteet kunnossa, vapaata oli, asunto varattu ja lauttalippukin tuli varattua Helsinki-Travemunde välille. Ruotsin läpiajo EI ollut edes vaihtoehto, syksyllä pahimmassa tapauksessa koko 600km vesisateessa vaijerikaiteiden välissä liukastellen ei todellakaan houkuttanut.Lisäksi tuo E4 on tullut nähtyä varmaan parikymmentä kertaa, alkaa riittämään...

Seuraavaksi hämmästytin itseäni miettimällä mitä tulisin tarvitsemaan tuon puolen vuoden aikana, kaikki tavarat kun pakattaisiin pyörän päälle. Yleensä tulee ensin toimittua ja mietittyä myöhemmin, nyt tuli tehtyä päinvastoin. Matkajuhtana oli 2006 Street Glide, lähes vakio TC88 efi ja 5spd. Olin ostanut pyörän ekalta omistajalta 07 kesällä, olin ajellut pyörällä jo parikymmentä tuhatta joten oli jo tuntumaa miten pyörä käyttäytyy kuorma päällä ja mitä siihen saa järkevästi mukaan. Tour-Pakia ei ollut enkä sellaista viitsinyt lähteä enää tilailemaan mistään.Tavaratelinettäkään ei ollut joten rälläkkä laulamaan ja nurkista löytyneen rosteripellin kimppuun. Puolen tunnin mittailujen, rälläköinnin, poran terien ettimisen, kiroilun, poraamisen, terän viilentelyn, kahvinkeiton ja pellin väännön jälkeen oli tavarateline tehty. Ei näyttelytason viimeistely mutta ajoi asiansa eikä se nyt sentään ihan kirveellä veistetty ollut. Kiinnityskohtia tuli kolme: satulan kiinnikeruuvi ja takaa takalampun yläpuolella olevaan putkeen kaksi pulttia, paikkaan jossa jenkeissä pitävät rekisterikilpeä kiinni.

Pyörän viereen tuumimaan ja miettimään seuraavaa toimintaa. Olin jo tässä vaiheessa tehnyt koepakkauksen sivulaukkuihin, maltillinen määrä työkaluja joista osan vieläpä sijoitin tilansäästämiseksi satulan alle akkukkoteloonkin. Olin jo valinnut puolen vuoden ajalle tarvikkeet ja tuonut ne tallille. Kuten kaikki miehet tietävät niin esimerkiksi kahden viikonkaan matkalle EI tarvitse ottaa koko perkeleen vaatekaapin sisältöä ja viittäkymmentä erilaista suihketta ja voidetta. Millä tuon sitten selittäisi vastakappaleille onkin sitten niin toivoton urakka että itse en ole sitä ikinä edes yrittänyt...Joten mukaan tuli paitoja, sukkia, alushousuja,kaikkia n.10 "päiväannosta", lisäksi ylimääräinen takki kun ei ajotakkia viitsi käyttää muuten kuin ajaessa.Parit housut,pesuvehkeet, kaukonäköisesti lisäsin mukaan vielä pipon ja käsineet(niitäkin tarvittiin myöhemmin, Espanjassakin). Siinähän nuo jo melkein olikin. Koepakkauksessa totesin että sivulaukut ja vedenpitävä säkki tavaratelineellä eivät riitä. Sitten jatkettiin tuumimista ja tehtiin muutama kierros lähialueen tavarataloissa ja kuukletettiin internaattorista motonetit ja biltemat jne. Sitten tärppäsi, löysin todella näppäränkokoisen,lentolaukuksi sitä kai voi sanoa, pienen laukun jossa oli sekä repun hihnat että alapuolella pyörät ja vieläpä vetokahva. Joten tuota saattoi kantaa kuten reppua tai sitten nostaa kahva ylös ja vetää laukkua perässä. Hintakaan ei ollut kovin paha, kävin keksintöä katsomassa liikkeessä ja otin moisen mukaani. Myöhemminkin tuo laukku osoittautui todella käteväksi, erittäin hyvä ostos. Laukun mitat olivat niin sopivat että sain sen taakseni matkustajan paikalle satulalle ja sivulaukkujen kannet mahtuivat aukeamaan.

Tilasin sitten sissybarin kiinnitysraudat ja lainasin tallikaverilta sissybarin johon sain tuon laukun kiinnitettyä hihnoilla.(Yksistään tuo sissybar näyttää todella hirveältä Street Glidessa, mutta tavarankiinnitykseen erittäin kätevä kapine.)Sissyyn sai sitten toiselle puolelle vedenpitävän säkin ja jossain mielenhäiriössä mukaan ottamani teltan(tuli käytettyä kaksi kertaa n.7kuukauden aikana...).

(http://lh6.ggpht.com/_TvXxmF-LsN0/SXTeGYOYjDI/AAAAAAAAAEk/xgK3UTRI7rk/s640/readytogo%20(1).jpg)

(http://lh4.ggpht.com/_TvXxmF-LsN0/SXTlC3rooWI/AAAAAAAAArY/h94J-i7Jb40/s640/readytogo.jpg)

SGlide pakattuna tallin pihassa. Pakkaukset näyttävät hitonmoisilta möykyiltä mutta eipä noita ajaessa juuri tuntenut, yllättävän helppo ajaa. Ainoa missä nuo pakkaukset ja niiden painon huomasi oli kaupunkiajo, pyörä oli kuitenkin melko raskas ja yläpainoakin oli jonkun verran vaikka mahdollisuuksien mukaan yritti pakata painavimmat tavarat tietysti alas sivulaukkuihin. Tuo jätesäkkiin kääritty lentolaukku oli mukava selkätuki ajaessa. Kaatumaraudoissa muuten pikakiinnitettävät sadesuojat, ihan kätevät kun asvaltti on märkä tai sataa, menevät irrotettuna pieneen tilaan sivulaukussa.

No niin, kun nyt tuosta jotain sai aikaan ja uusi pannu tuli keitettyä kahvia niin jatketaan nyt samointein hieman .

Nyt oli suurimmat tavaranpakkausmurheet ratkaistu, vielä tein karsintaa vaatepuolella ja jätin muutamia paitoja pois (reissun aikana tuli huomattua että karsintaa olisi voinut tehdä vieläkin enemmän, laskeskelin että itse pärjäisin viiden päivän vaatekerroilla hienosti, kuitenkin matkalla yövyn hotelleissa joten siellä voi pestä kamoja, asunnolla Espanjassa oli pyykinpesukone ja kyllä tuolla keski-ja eteläeuroopassakin on kauppoja joista vaatteita saa....), kolmesta housusta olisi yhden vielä voinut huoletta jättää kotiin..Kuitenkin tuli vielä yksi pienempi vedenpitävä säkki laitettua tuon teltan päälle, tämän säkin vaatesisällön olisi kyllä jälkiviisaana hyvin voinut jättää pois. Armeijan käynyt bikeri ei kovin kummallisia vaatekertoja tarvitse selviytyäkseen maailmalla.Turha hienostelu hiiteen. Mainittakoon myös että itse olen sen verran vanhan liiton jääräpää että ajovarusteena on avokypärä (en pidä umpikypäristä, varmaan olisi mukavempia sateella mutta...), nahkatakki ja nahkahaalarit, ei goretexvarusteita. Haalarit siksi että olen itselläni huomannut sellaisen ominaisuuden että jos tulee hiukan vetoa selkään ni paikat on jumissa, tämä tuli huomattua tälläkin reissulla Saksassa(tästä myöhemmin..).Siksi käytän mielummin haalareita kuin nahkahousuja,saa paremmin selän suojattua.

Nahkavarusteet tietysti tarkoittavat sitä että mukaan tuli myös sadehaalarit (vinkkinä että itse olen käyttänyt tuota sadehaalaria myös todella kylmällä ajaessa, se kun ei päästä tuulta läpi niin olo on hieman edes lämpimämpi.Tosin on tullut ajettua sellaisissakin keleissä että tuo sadeasukin alkoi jo ajoviiman takia hohkaa niin paljon kylmää että sen antama hyöty tuulenestäjänä oli aika marginaalinen.), sen sijaan myönnytyksenä nykyteknologialle käytän ajossa(ja itseasiassa muutenkin) goretex-maihareita. Jos saa mainostaa niin itsellä on toiset Haixit menossa enkä vaihda merkkiä. Kallis mutta erittäin hyvä kävellä"sisäänajon" jälkeen ja toimii hyvin mopokäytössäkin. Näkee että on ammattijalkine, mm.Saksan poliisi ja armeija käsitykseni mukaan käyttää ko.merkkiä. Ainoa ongelma noissa on että kun ei ole varsinaisesti tehty mopokäyttöön niin parin vuoden käytön jälkeen tuntuisi ottavan goretex-kalvo kipeää vaihdepolkimen kohdalta ja alkaa vuotaa. Mutta itse käytän noita kokoajan ja tuon parin vuoden aikana on kilometrejä mopokäytössä tainnut tulla yli 40tkm joten pidän sitä kohtalaisena käyttöikänä.Lisäksi mainttakoon että nuo jotka ammatikseen käyttävät moisia varusteita vannovat vain tuon goretexin nimeen, muut kalvot eivät kuulemma toimi yhtä hyvin. Samaa kuullut parilta matkamotoristilta.

Sadekamppeet luonnollisesti pakattuna sivulaukkuun kätevästi päällimmäiseksi ja juuri tämän takia oli tärkeää että ostamani"lentolaukku" oli sen verran kapea että molemmat sivulaukun kannet sai auki ilman että koko lentolaukku/vedenpitävä säkki yhdistelmää tarvi purkaa. Ko. operaatio voisi hieman v*tuttaa sadekuuron yllättäessä. Sivulaukkuun löysi tiensä myös renkaanpaikkauspullo, sekä suuri määrä sellaista hilpettä joita tarvitsisin vasta Espanjan asunnolleni saavuttaessa. Tämä siksi että hotelliin matkan varrella mennessäni olisi huomattavan helppoa ottaa pyörän päältä lentolaukku ja vedenpitävä säkki hotellihuoneeseen yhtenä pakettina eikä tarvitsisi kaivaa sivulaukuista esim muovipussia jossa on hammasharja ja toista pussia jossa on varavaatteet. (Kuten sanottu hämmästytin itseni sillä että tuli jopa mietittyä etukäteen...). Lisäksi pakkasin mm.siirtymän ajaksi tarvitsemani varavaatteet ja tarvikkeet lentolaukkuun, koska siitä sai koko sisällön näppärästi esille aukaisemalla vetoketjun, suurempi vedenpitävä säkkini on mallia merimiessäkki joten sieltä olisi voinut joutua levittämään koko sisällön lattialle että olisi löytänyt etsimänsä.

Jätin vielä tarkoituksella sivulaukkuihin ja lentolaukkuun hieman tyhjää tilaa, jotta saisin mm. sivulaukkuihin matkan varrelta ostettavat colajuomat ja vesipullot mahtumaan ilman tunkemista, lisäksi Saksan puolelta tuli perinteisesti muutama pyörälehti ostettua.

Sivulaukkujen päällä pyörässä oli raudat joihin sain pyöräpeitteen kiinni, otin sen täältä jo varmuudeksi mukaan sen takia että jos joutuisin siirtymällä jättämään pyöräni esim. kadun varteen niin voisin käyttää suojaa siinä. Muutenhan tuon olisi voinut ostaa vasta Espanjasta. Mainittakoon että mm. Saksan puolella jätin hotellin ulko-oven viereen parkattuun pyörään yleensä mm.telttani kiinni eikä mitään kadonnut, Espanjassa en tuota olis tehnyt, kamat olisivat melko varmasti häipyneet...Toki aina kun mahdollista etsin hotellin jossa on parkkihalli, en mielellään jätä pyörää tyhjänäkään kadun varteen.Espanjassa jouduin tosin asunnollani näin tekemään, onneksi oli hyvin rauhallinen kaupunginosa ja suojapeite estämässä satunnaisia näpistelijöitä irrottelemasta osia.

Ja vaikka tuossa Glidessä onkin hälytin ja ajonesto niin otin silti mukaan järeän Abloy-lukon ja pitkän Kryptonite-vaijerin, noilla oli kätevä kiinnittää pyörä esim. lyhtypylvääseen kiinni. Hälytinhän ei juuri estä pyörän heittämistä pakun kyytiin, tuo kiinteään esineeseen vaijerilla kiinnitys edes hieman hidastaa moista toimintaa.

Ai niin, meinasi unohtua vielä yksi kuljetusvaruste jonka pikku tuumailun jälkeen totesin käteväksi. Tankkilaukku. Ongelmana oli että Glideen moinen on hieman hankala kiinnittää, johtuen tankinkeskellä menevästä koristepaneelista ja siitä että ohjaustanko tulee käännettäessä tankin päälle. Mittailin laukun kokoa ja totesin että kovin suurta tankin päälle ei mahdu, ajattelin kuitenkin etsiä moista. Helpommin sanottu kuin tehty. Suurin osa noista laukuista on niin tolkuttoman isoja että ohjaustankoa ei olisi pystynyt kääntämään kovinkaan montaa astetta. Ei kiitos. Sitten löytyi motonetistä pieni magneettilaukku joka oli kuin tehty tuohon tarkoitukseen! Hieman modifikaatiota, jouduin leikkaamaan pari magneettia irti mutta muuten siitä tuli todella näppärä kuljetusväline. Tuohon laukkuun pistin lautassa pyörän kiinitykseen tarvittavat hihnat, huomioliivin (jota käyttäisin siinä vaiheessa jos joutuisin esim teknisen ongelman takia pysähtymään autobahnalla), nippusiteitä ym pientä roinaa. Lisäksi tein havainnon että laukun päällä olevaan "kännykkätaskuun" mahtui juuri 0,5L vesipullo! Kätevää.

Pyörästä sen verran että luonnollisesti ennen reissua tein perushuollon, öljynvaihdot jne. Lisäksi vaihdoin molemmat renkaat, etummaisessa olisi pintaa vielä ollut n.10 000km ajoon mutta halusin ennemmin vaihtaa senkin tutulla ja turvallisella pajalla Suomessa kuin jossain nyrkkipajassa etelässä. Takarengas olikin jo valmiiksi vaihtokunnossa, tuon tosin joutuisin reissussakin vaihtamaan, kilsoja tulisi niin paljon.(takarenkaan vaihdosta meinasikin tulla melkoinen katastrofi Espanjassa,siitä myöhemmin...). Eipä tuossa muuta, suhteellisen tuore TC joten ei kai noissa mitään...(No, jokainen näiden keksintöjen kanssa pelannut tietää että eihän näissä ikä ratkaise mitään, uudetkin voi levitä...). Itse funtsailin pahimmat skenaariot, renkaan puhkeaminen, remmi poikki,kytkinvaijeri poikki(meni muuten Bulusta vaijeri miltei poikki Luxemburgin takamettissä joku viis vuotta sitte, joutu ajelemaan Saksaan Koblenziin asti ennenkuin sai uuden...Hauska seikkailu sekin, tuli muuten ajettua Koblenzissa kahden naispoliisin Opelin kyydissä takapenkillä klubiliivit päällä,sain kyydin hotellille...Aatelkaa millasia juttuja ihmiset missaa kun makailee kotona tai kotimaassa eikä mee minnekään tai aja pyörällään??) tai sitten joku katastrofaalinen moottorivaurio. Eipä nuo sitten niin hirveästi huolettanut, laitteessa täyskasko hinauspalvelulla, kännykkä on mukana(pidän sen muuten yleensä aina täyteen ladattuna pyörällä ajaessa, ihan varuiks jos jotain sattuu niin ei oo lirissä sen takia että känny kuolee...)ja puhnumerot selvillä mihin soittaa jos pyörään tulee jotain eli mm.vakuutusyhtiön päivystysnumero jos joutuu hinausautoon turvautumaan.

Ja sitten kun edelleen oli joku hämmästyttävä aivomyrsky päällä niin tein nuo huollot ja renkaanvaihdot n.viikko ennen reissuun lähtöä, tämä siksi että ehdin koeajaa laitetta riittävästi. Ikävä huomata hirveellä kiireellä lauttaa kohti ajaessa että se aamulla vaihdettu öljynputsari jäi kiristämättä kunnolla, eilen illalla vaihdettu takarengas pompottaa kun renkaassa olikin joku rakennevika jne...

Mainittakoon sitten vielä että mukaan otin jo reilu vuosi sitten ostamani MP-käyttöön tarkoitetun navigaattorin.(piti jo vuosi sitten lähteä parin viikon euroopan rundille mutta pyörän takuurempat ja varsinkin niiden kohtuuton venyminen,pyörä 2kk pajalla, romuttivat suunnitelmat, jouduin menemään autolla...) Tälle laitteellehan jotkut vanhan liiton miehet irvistelevät, mutta autokäyttöön ostin navin jo varmaan kolme tai neljä vuotta sitten enkä enää lähde eurooppaan ajamaan ilman sitä. Autobahnaa nyt on helppo ajaa ilmankin, mutta meneppäs esim.Prahan keskustaan arpomaan yksisuuntaisille kujille että miten pääsen hotellille kartan avulla niin tulee jo hyvin äkkiä äitiä ikävä.(juuri kyseisessä kaupungissa huomasin autolla navin kätevyyden).Muutenkin esim. Saksan pikkuteillä on ilo ajaa pyörällä kun navi kertoo joskus 5km väleinkin kylässä olevista risteyksistä että mihin suuntaan pitäisi kääntyä, itseä ainakin alkaisi v*tuttaa jos pitäisi joka 5-10km jälkeen pysähdellä tarkistelemaan kartasta että mihin suuntaan pitikään mennä. Itse nimittäin ajoin aika paljon sellaisilla pikkuteillä jotka olivat jopa niin kapeita että kahden henkilöautonkin mahtuminen tielle oli hilkulla, yleensä kuitenkin noissa oli varsin hyvä tienpinta. Kokkonen varmaan noihin tutustunut siellä Germaaniassa...Otin kuitenkin mukaan myös karttoja koska navissa on se huono puoli että itse en ainakaan tykkää reittiä suunnitella pienellä näytöllä, paljon mukavampi katsoa karttaa jossa näkee lähtöpaikan ja määränpään ja kaikki pikkutiet niiden välillä samalla silmäyksellä. 

No tätä nyt tuntuu irtoavan niin jatketaan nyt kun kukaan ei ees vielä oo ehtinyt protestoimaan jaarituksen tylsyyttä ja vaadi lopettamaan...(ja noita kuvia tulee jossain vaihees Jarpin avustuksella, älkää siis vielä ihmetelkö jos on teksti"Kuva1"jne eikä kuvasta vielä mitään havaintoa)

Ja sitten vielä seuraava laite jonka järkevyyden itsekin kyseenalaistin kun tuon pyörän hankin ja jolle taatusti osa irvistelee...Eli CD-soitin joka on tuossa SGlidessä vakiovaruste...Kyllä se sittenkin osoittautui varsin mukavaksi laitteeksi tuossa reissussa, niinkuin Loimaan Eepi totesi että onhan se euroopan halki ajaessa varmaan välillä ihan mukava kuunnella muutakin kuin tuulen suhinaa ja moottorin ääntä.Totta, mikäpä sen mukavampaa kuin ajaa rantabulevardia palmujen katveessa ja kuunnella Rautiaisen Timppaa stereoista....Siitä huolimatta pannuun ei tollaista värkkiä tuu ikinä....

Se mikä hämmästytti montakin kertaa oli kyselyt jo kotimaassa mm.työkavereilta että aiotko tosiaan AJAA Espanjaan asti moottoripyörällä, samanlaisia hämmästelyjä tuli myös Espanjassa kun kerroin kysyttäessä ajaneeni Suomesta etelään. Mitä helevetin ihmeellistä siinä on että AJAA pyörän euroopan halki? Olenko mä nyt käsittänyt väärin ton moottoripyörän funktion, pitäskö siitä tehdä joku avaimenperä tai laittaa se kirjahyllyyn(kaveriani Jukkista lainatakseni)?? Ja varsinkin tuommoinen touring-laite, noilla nyt varsinkin luulis ajettavan. Pari kertaa joku Espanjassa ihmetteli silmiään pyöritellen että ohhoh, ootpa ajanut paljon...Häh, suoraa reittiä Travemundesta Torreviejaan joku 2500km, tonhan nyt ajaa jotkut poronpurijaisiin menijät viikonlopun aikana ja kerkii vielä olee humalassakin välissä...Muutenkin kyllä vaikutti mm.että Espanjalaiset ei ympärivuotisista ajokeleistä huolimatta ihan hirveesti ajele pyörillä, no ehkä se kulttuuri on erilaista tai jotain, itestä tuntu erikoiselle kun tykkään ajaa pyörällä että miks porukka siirtyy autoilla motojen sijaan kun ajokeliä kuitenkin on.

Jos tässä ennen satamaan ja Saksaan pääsyä vielä annan muutamat omat vinkit mitä tuossa nyt tulee euroopan reissaamisesta mieleen(varmaan kaikille selvää kauraa mutta pistetään nyt silti):
*vältä ylipakkaamista, ts.pussia ja laukkua ympäri pyörää viriteltynä.Toimii vielä jotenkin lähimaastojen retkillä mutta jossain autobahnalla nopeutta nostettaessa voi hiukan sapettaa jos pyörä alkaa woblaamaan matkanopeuksissa tai tavaraa alkaa lennellä maastoon
*ota ylimääräiset kiinnityshihnat mukaan.Pikku juttu jos pari hihnaa katoaa jonkun supermarketin pihassa, mutta jos jossain maastotaipaleella joutuu samasta syystä pitämään telttaa hampaissa ajon aikana niin ei juuri naurata.
*mieti mitä OIKEASTI tarvitset reissussa, ota ne ja niistäkin voi heittää neljäsosan pois...Itsellä oli melko vähän tavaraa mukana puolen vuoden tarpeiksi, silti niistäkin olisi voinut karsia.
*tarkista että passit,ajokortit,pyörän paperit ja green cardit(ei pakollinen mutta hyvä olla mukana)ovat voimassa ja OTA NIISTÄ KOPIOT! (Jotka luonnollisesti ovat eri paikassa kuin originaalit...)
*aikataulut.Vältä liian kireitä aikatauluja, aina voi sattua yllätyksiä.Esim.Saksan autobahnalla saadaan matkavauhti hyvin nopeasti nollaan jonkin onnettomuuden tai muuten vaan ruuhkan takia. Eikä hotlan ettiminen vieraassa kaupungissa yöllä vesisateessa pyörän selässä liene kovin mieltäylentävää, en tiedä tosin koska itse etin aina hotellin jo iltapäivällä kun ei ollut mihkään kiire...
*turvallisuus. Itse yritin aina etsiä hotellin jossa oli oma parkkihalli tai sitten ainakin pyörän sai parkattua respan eteen. Yritin välttää paikkoja joissa on yleinen parkkihalli, noissa kun pääsee kuka tahansa kiertelemään. Ja voitte kutsua vainoharhaiseksi, mutta yleensä parkkihalleissakin tuli pyörä kytkettyä vaijerilla johonkin tolppaan kiinni. Tuntuu varmaan liioittelulta mutta itse järkeilin sen niin että käytän ennemmin sen 2minuuttia vaijerilukon virittelyyn kuin koko seuraavan päivän selvittelyihin kun pyörä on varastettu...Hotellien lukituista parkkihalleistakin on pyöriä pöllitty,ja kas kun just silloin ei oo valvontakamera toiminut...(tosin lukkohan on aina vaan hidaste, mutta turha tehdä asioita varkaalle liian helpoksi). Ja varsinkin etelämmässä kannattaa ihan oikeasti katsoa mihin pyörän parkkaa ja tyhjentää itse pyörä tavaroista, muuten sen tekee todnäk joku muu. Lienee turha sanoa että parkkausta pimeille sivukujille kannattaa välttää...Saksaa vielä pidän sen verran sivistysmaana että siellä tuli jätettyä telttaa jne pyörän päälle yöksi,mutta ei juuri etelämpänä enää. Hotelleissa tuli muuten harrastettua sitä että jos lähdin kaupungille niin huoneeseen jäi valot päälle,telkka huutamaan ja "älä häiritse"kyltti oveen.En tiedä onko oikeasti apua mutta tulihan kokeiltua...Kaikissa hotlissahan ei onnistu tuo, saattaa kämpän sähköt toimia ovikortilla.Yöllä tuli yleensä laitettua oven eteen tuoli tms jotta mahdollinen sisäänpyrkijä aiheuttaa hieman meteliä(tästä tulee jossain vaiheessa kertomusta esimerkki...).Ja vielä tähän liittyen riskienhallintaa kannattaa välillä miettiä.Itse esim. omistan kolme korttia joita voi käyttää maksuvälineenä ulkomaillakin. Näistä vähintään yksi on jemmattu suurempien käteisvarojen kanssa ihan jonnekin muualle kuin lompakkoon(en kerro minne mutta suht turvalliseen paikkaan...Miettikää itse, enkä nyt tarkoita turvallisilla paikoilla mitään ruumiinaukkoja...).Näin maksuvalmius säilyy vaikka lompakko häviäisi.Samoin maksuvälinekorttien kuoletukseen tarvittavat tiedot hyvään jemmaan. Huono idea ei välttämättä ole etsiä etukäteen mm.konsulaattien ja suurlähetystöjen yhteystietoja. (Saattaapi tuntua naurettavalta kun on reissannut 20vuotta eikä mitään oo tapahtunut, mutta entäs sitten jos jotain tapahtuu...)
*tarkista pyörän kunto ennen reissuun lähtemistä.Joku öljyhuolto nyt lienee itsestään selvyys, mutta kannattaa myös oikeasti miettiä pärjääkö allaolevilla renkailla koko reissun ja vähän ylikin. Onhan se renkaanvaihto mahdollista reissussakin ja varmaan halvempaakin kuin Suomessa, mutta itse ainakin yritän viimeiseen asti välttää tuollaista.Aina oma hommansa kun etsii rengasliikkeen vieraasta kylästä, lisäksi näiden vehkeiden kanssa kannattanee hieman katsoa kelle pyörän antaa räplättäväksi(esim.takarengas vaihtoon, hihnan kireys ja hihnalinjan suoruus olis mukava olla kohillaan...)
*ai niin ja kun pyörä pakattu niin muista koeajaa se ennenkuin lähdet reissuun...Itse pakkasin pyörän edellisenä iltana ennen lauttaan lähtöä, kävin ajamassa motaria lenkin ja totesin että yllättävän hyvän paketin olin saanut aikaan, ei ollut ongelmia ajossa.

No niin, nyt on päästy satamaan (kuva alla), ilma mukava lähtöä ajatellen, tihuttaa vettä ja lämpötila n.8c...Ainoa moottoripyöräilijä jonossa, kunnes vartti kuvan ottamisen jälkeen jonoon kurvasi Otto Old Coyotes MC:stä, oli matkalla Italiaan. Eli lautassa tasan kaksi pyörää, molemmat Harleyta.

SAKSA

Lauttamatka Saksaan sujui suht kivuttomasti, tai itse asiassa ei ihan sillä lievä selkäkipu piinasi koko laivamatkan..Olin hieman huolimattomasti tempaissut kamat kainaloon autokannella, nykäisin romut ylös kai jotenkin selkä vääntyneenä tai jotain mutta joka tapauksessa selkää tuntui vihlovan melko ikävästi. Tuli sentään vääntäydyttyä baariin,muutama olut tuli juotua ja katseltua satamaa baarin ikkunasta.Vettä tuli edelleen, siinä ekoja oluita Oton kanssa nauttiessa mietin itsekseni että omituisen levollisin mielin tässä ollaan vaikka edessä oli melkein 7 kuukauden seikkailu. Kauaa ei tarvinut Oton kanssa kahdestaan olla rekkamiesten Norjan vuorten ylitystä kuuntelemassa kun seuraan löytyi Crash Hillin JP, oli menossa motokisoihin Freiburgiin. Sauna ja poreamme tuli testattua, itse päätin poistua hyttiin suht ajoissa selkää venyttelemään(tuli kai pari tuntia voimisteltua ja käveltyä hyttikäytävää edestakaisin...muutaman päivän päästä tulisi oikeasti vaikeuksia selän kanssa mutta tuota en vielä lautalla tiennyt...), muut jäivät vielä tekemään selvää laivan olutvalikoimasta.

Aamiaisella tapasin Oton joka oli aavistuksen voipuneen näköinen, taisi mainita olleensa pystyssä jonnekin neljään asti. Aamupala kuitenkin maittoi joten ehkä kanuuna ei ollut kovin paha...Päivä tuli vietettyä lähinnä syöden, tuo Finnlinesin ateriapaketti on suhteeliisen järjetön, sapuskaa on tyrkyllä kokoajan...

Travemunden satamaan saavuttiin illalla pimeän jo laskeuduttua, lauttakannella hyvästelin Oton ja ajoin hyvin lyhyen siirtymän Travemunden keskustaan, Otto lähti ajamaan pidempää siivua kohti etelää. Itsellä kun ei edelleenkään ollut kiire minnekään niin päätin käydä kiertelemässä Travemunden, siellä kun en ole ikinä käynyt. Ei ollut tarvetta lähteä yön selkään ajamaan, aikaa oli, Espanjan asuntoni vuokrasopimus alkaisi vasta n.2 viikon päästä. Lyypekki olisi ollut miltei vieressä mutta se oli jo nähty aika monta kertaa(mukava paikka toki sekin), siksi ajoin Travemunden "keskustaan"hotelliin. Ja sitäpaitsi oli jo kiire päästä pitkästä aikaa maistamaan saksalaista olutta saksalaiseen juottolaan...Melko pieni kylä mutta tokihan olutta löytyi useammastakin kuppilasta. Parikin paikkaa tuli kierrettyä, viimeisessä pienessä kulmakuppilassa meinasi ensin mennä hermot baaritiskillä vieressä remuavaan ilmeisesti tanskalaiseen kahden miehen ja yhden naisen seurueeseen,kaikki parikymppisiä. Sitten yhtäkkiä nainen päätti jostain syystä esitellä pikkuhousujaan baaritiskin vieressä läimittyään ensin toisen miehen kanssa toisiaan kilpaa reisille. Vaikea sanoa mikä visio oli hakata toisiaan reisille ja sitten tutkia housut kintuissa aikaan saatuja jälkiä mutta yllättäen alkoi tuntua siltä että tanskalaiset ovatkin mainiota sakkia. Tähän yllättävään takinkääntööni tosin saattoi vaikuttaa se että seurueen varsin sutjakka naispuoleinen jäsen oli heti viereisellä tuolilla eikä kovin suuresti ujostellut...krhm, taistelun jälkien esittelemistä...

Baarikierroksen päätteeksi etsin aina luotettavan kebab-paikan josta sitten suunnistin hotellille. Luotettavan siksi että jo perinteeksi Saksassa tuntuu tulleen etsiä baarin jälkeen kebabravinteli,ei siksi että ostaisin kebabin vaan siksi että miltei 100% varmasti noista paikoista löytyy jääkaapista olutta jonka sitten voi vielä yöllä telkkaria katsellen nautiskella...

Aamulla hotellin pihalla kamat kiinni pyörään ja ihmettelemään aamun lämpöä. Jo illalla lautasta ulosajaessa oli huomannut että ilma oli selkeästi lämpimämpää kuin Helsingissä. Lämpömittari kohosi nyt n+15c asti, sopiva ajokeli. Tielle päästyä alkoi jo hiukan tulla sellaista fiilistä että voi prkle, pitkä loma edessä eikä mihinkään kiirettä! Rupesi jo väkisinkin hymyilyttämään. Hyvin rauhallista ajoa pikkuteitä pitkin, seuraava yöpaikka oli Cellessä.Cellehän lienee kuuluisa siitä että sieltä löytyy melko runsaasti noita perinteisiä saksalaisia ristikkotaloja, tiedättehän niitä joiden ulkoseinässä on näkyvissä vinottaiset maalatut puuristikot, näiden välissä sitten rappaus ja ilmeisesti tiiliseinää? Cellessäkin on tullut pari kertaa poikettua mutta viime kerrasta oli jo sen verran aikaa että ajattelin ottaa sen yöpymispaikaksi. Ilta meni perinteiseen tapaan (tuli oikeastaan melkein rutiini tällä reissulla Saksan puolella): pyörä ja kamat suht aikaisessa vaiheessa päivää hotelliin, sitten kaupungille kävelemään ja leikkimään turistia, jossain vaiheessa terassille oluelle. Illemmalla perinteisen tukevat saksalaiset ateriat oluen kera naamariin, hieman ehkä lisää kiertelyä kaupungilla ja paikalliseen kulttuuriin tutustumista(=oluelle...).Illalla sitten hoipu..kävelin hotelliin. Mitään suomityylin oksennan-rinnuksille-ja-haastan-nakkikioskilla-riitaa jurreja en ota, eikä enää jaksa koko yötä riekkua juottoloissa joten aamuisin tuli oltua aamupalalla yleensä jo n.yhdeksän kieppeillä.Otin aina hotellin kaupungin keskeltä koska halusin että kävelyalue ja keskusta on lähellä, lyhyen kävelymatkan päässä. Mainittakoon myös että allekirjoittaneen ehdoton suosikkimaa euroopassa on nimenomaan Saksa, siksi päätin yrittää olla siellä niin pitkään kuin mahdollista.Kelit tosin hieman sotkivat tätä suunnitelmaa...

Cellessä muuten tuli kaupunkia kierrellessä käytyä kyselemässä ruokaa eräästä keskustan ravintelista joskus iltapäivällä, tai oikeastaan en päässyt edes sisään, ovet oli lukossa ja sisällä ollut herra ilmoitti että keittiö on kiinni ja aukeaa vasta n.parin tunnin kuluttua, hetken aikaa meni että pääsimme yhteisymmärrykseen kun germaaniankieleni oli vielä hieman ruosteessa. Kiertelin siinä sitten kaupunkia ja etsin sapuskapaikkaa. Jostain syystä en sitten mennyt heti syömään vaan löysin itseni jonkun ajan päästä uudestaan tuon ekan ravintolan ovelta, nyt oli keittiökin auki. No mikä ettei, ei kun sisään. Vastaanotto oli lämmin, sama mies jolta olin aikaisemmin kysellyt ruokaa tuli minua vastaan jo ovelle, muisti minut ja naama virneessä kädestä pitäen toivotti tervetulleeksi kertoen samalla että nyt sitä ruokaa sitten saa.Itse en hetkeen ollut varma että pilailiko äijä kustannuksellani vai oliko hän tosissaan. Paikka oli pieni ja sisällä oli jo mukavasti väkeä.Ahtauduin pienen pöydän ääreen ja tilasin sapuskaa. Ruokaa odotellessa havainnoin ympäristöä ja pistin merkille että minut vastaanottanut mies oli selkeästi paikan omistaja, kierteli pöydästä toiseen ja vitsaili asiakkaiden kanssa, mutta tilaukset ja tarjoilun hoiti melkein kokonaan tarjoilijatyttö. Kaiken kaikkiaan oikein viihtyisä paikka, mukava tunnelma ja sapuska oli hyvää.

Aamulla sitten lyhyt siirtymä pikkuteitä pitkin Paderborniin, jossa tulisin sitten tahtomattani viettämään hieman ylimääräistä aikaa... Ajelin kohti keskustaa ja katselin samalla hotellikylttejä,jahas tuttu Ibis-ketju löytyisi täältäkin. Ei kun sinne kyselemään majoitusta, hotellin sijainti oli hyvä. Pyörä parkkiin hotellin takapihalle ja marssin sisään. Respassa hymyili ujon tyttömäistä hymyä silmälasipäinen hintelä Gunther-niminen (nimi on saatettu muuttaa yksityisyyden turvaamiseksi, tai sitten ei, en nyt enää oikeasti muista mikä nimi oli...) hahmo, joka räpytteli silmiään hivenen hämmästyneenä motoristin nähdessään ja katsellessaan nahka-asusteitani hymyili entistä leveämmin... No, perätuuppari toimitti asiat ihan hyvin ja sain huoneen, pyörällekin löytyi parkkihallista paikka. Kamat huoneeseen ja kaupungille, respan elton johnilta sain kaupungin kartan. Paderborn osoittautui ihan mukavaksi kyläksi sekin, mukavan pieni vanha keskusta. Olin ulkosalla terassilla melko myöhään, iltakin viileni eikä ollut kuin jokin pitkähihainen t-paita päällä, ongelmia olisi tiedossa....Olin alkuillasta saanut kotimaasta huonoja uutisia, niitä siinä tuli funtsittua melko usean oluen voimin, siksi tuli oltua ulkona melko pitkään. Loppuillasta tuli jo huomattua että nyt ei ole keho ihan kunnossa, selkä alkoi jumiutua.Piru vie, olisi pitänyt ottaa takki mukaan alaselän suojaksi... Kävelin lenkin ennenkuin menin hotelliin yrittäen saada selkää taas toimimaan, huoneessa tuli venyteltyä ja käveltyä melko pitkään ennenkuin menin sänkyyn. Hitto, nyt alkoi jo huolestuttaa, hetken yritin telkkaa katsoa, jokainen liikahdus oli melko tuskallista selälle. Onnistuin sitten löytämään asennon jossa sain unen päästä kiinni, olin paiskonut särkylääkettä naamaan ja toivoin että kipu selässä hellittäisi.

Keskellä yötä sitten heräsin melkoiseen kusihätään, oluet toimivat...No ei siinä mitään, vessaan vain. Helpommin sanottu kuin tehty...Meni valehtelematta vartti että sain hilattua itseni sängystä ylös, selkä oli todella jumissa ja kipu oli melkoinen. Pääsin sitten viimein vessaan, kesken toimituksen iskee pirunmoinen kipu alaselkään ja alkaa huimata ihan pirusti, mieleen tulee että nyt muuten lähtee taju ihan just. Ehdin juuri pois vessasta ja saan rojahdettua sängylle, juuri ennenkuin keho iskeytyy sänkyyn tuntuu että taju lähti sekunniksi, sitten makaankin sängyllä ja kipu hellittää kun selkä ei joudu enää kannattelemaan painoa. Oli todella tipalla etten kaatunut vessan lattialle tajuttomana housut kintuissa. Makailen tovin sängyllä mahallani, iskee hillitön hiki yhtäkkiä. Olo rauhoittuu hieman, selkä tosin on edelleen kipeä. Saan hivutettua itseni peiton alle ja nukahdan.

Aamulla olikin sitten melkoinen projekti päästä sängystä ylös, nyt siihen meni sitten se puoli tuntia vähintään...Vaikea kuvailla sitä tuskan määrää jollekin joka ei tuollaista selkäkipua ole kokenut. Kun olin saanut vaatteet jotenkin punnerrettua päälle ja päässyt istumaan sängylle olikin sitten seuraava projekti yrittää seisomaan...Siinä tuli kokeiltua eri variaatioita, useimmat päättyivät siihen että rojahdin takaisin sängylle kun viiltävä kipu iski selkään. Viimein sain kammettua itseni ylös, mielenkiintoista kun selkä ei meinannut kestää yhtään muun kehon painoa, kipu joka iski vei välittömästi jalat alta. Mietin siinä että nyt olisikin ollut tosi mielenkiintoinen tilanne jos olisi joutunut pakemaan tulipaloa...Tuo kipu kun oli niin viiltävä että jalat oikeasti todella pettivät alta, sille ei voinut mitään. Taas särkylääkettä, jotain ibuprofeiinia 400mg, otin kolme kerralla ja toivoin että se auttaisi. Köpöttelin alakertaan toivoen että taju ei pakenisi. Ja kappas, neiti Gunther respassa toivotteli hyvää huomenta, mahtoi pettyä kun ei ollut nahkakuteita päällä tällä kertaa. Aamupalalle jossa hieman hirvitti tuolille istuminen ja siitä nouseminen, säilyin kuitenkin tolpillani.Särkylääkkeet eivät tuntuneet tehoavan, vietin pitkän ajan aamupalalla ja totesin että pyörällä ajo olisi täysi mahdottomuus. Jos ei taju lähtisi jo siinä kun yrittäisin nousta satulaan niin viimeistään pyörän pystyssä pitely satulassa istuen johtaisi taatusti katastrofiin ja n.500 kilon kasaan jossa alimmaisena olisi 80 kiloa rikkinäistä bikeriä ja päällä yli 400 kiloa moottoripyörää ja matkatavaraa. Menin siis ilahduttamaan respan neitiä ja ilmoitin olevani paikalla vielä yhden yön. Samalla kyselin että olisikohan jossain lähistöllä lääkäriä tai sairaalaa, nyt tarvis saada vahvempia huumeita kun ei ibuprofeiinit toimi. Gunther oli kovasti osaaottava, ilmoitti että parin korttelin päässä olisi sairaala.

Köpöttelin kuin 100-vuotias vanhus kohti sairaalaa ja toivoin että siellä joku puhuisi lontoota edes sen verran että saisin asiani kerrottua. Tosin ilman yhteistä kieltäkin ei lienisi epäselvyyksiä minne koskee, ei tarvitsi kuin nähdä kävelyni. Sairaalan vaksilta kysymään neuvoa ja kappas, lontoohan taipui tältä hyvin. Syykin selvisi, lähistöllä oli iso brittien tukikohta ja he käyttivät myös sairaalaa...Kehotti minua etsimään toisen sairaalan kaupungin keskustasta parin kilometrin päästä koska ensiavun lääkäri oli joutunut operoimaan jotain potilasta leikkaussaliin ja siinä saattaisi mennä aikaa parikin tuntia. Kieltäydyin koska kävely oli varsin tuskallista joten eikun odottelemaan. Tuli kai vietettyä sairaalassa nelisen tuntia, mutta kävin röntgenissä ja sain lääkäriltä ensiapuna tuhdit huumeet ja reseptit lisäpillereille. Oli muuten ihan hauskaa lääkärin kanssa kun sanoi että tohon kipuun sitten vaan heti särkylääkettä jota hän voisi antaa muutaman jo sairaalan apteekista. Otin ibuprofeiinit taskusta ja kysyin että tämmöisiäkö? Juu ja niitä voi ottaa ihan kaksikin kerralla. Lääkärin ilme oli hiukan hämmästynyt kun ilmoitin että otin muuten kolme eikä auttanut yhtään. Totesi sitten että täytynee määrätä hieman vahvempia..Pidin sitä ihan hyvänä ideana...EU-terveyskortti (tai mikä se nyt on viralliselta nimeltään) auttoi muuten jonkun verran, maksoin 10e päivystysmaksun ja muita kuluja ei tullut. Sen sijaan jouduin kertomaan kortin sisällön lontooksi hoitajille, joku helevetin valopää on kirjoittanut tuon koko EU:n alueella käyvän kortin vain suomeksi!! Ei jumalauta...

Pari tuntia ekojen nappien jälkeen olo alkoi jo tuntua siedettävältä, illalla pystyi jo melkein ilman kikkailuja istumaankin...Illalla arvoin että ottaisinko lääkäriltä saamani pillerin josta sanoi että rentouttaa kaikki lihakset ja varmasti hoitaa selän kuntoon, mutta kun sen ottaa niin on paras olla jo vuoteessa valmiiksi koska valot sammuu miltei välittömästi...Melko tuhtia kamaa...Olen joskus joutunut ottamaan parit vastaavat lihaksia rentouttavat napit, tosin huomattavasti miedommat, enkä ollenkaan pitänyt siitä fiiliksestä mikä oli kun aamulla heräsi. Päätin siis ottaa riskin ja jättää tuon napin väliin...

Kerrassaan mainiota kerrontaa :) ...

Saksassa on toi ravintolakulttuuri aivan toisissa sfääreissä kuin täällä pikaruokaloiden luvatussa maassa. Jonkin verran noita isompia messukaupunkeja (Köln, Frankfurt) reissanneena voin sanoa että nälkäisenä ei tarvitse olla ellei halua. Ravintola löytyy joka kadunkulmasta ja parhaasta kaksi - eikä niitä käytä pelkästään turistit vaan viikollakin on paikallista väestöä kaveriporukalla nauttimassa hyvästä ruoasta ja oluesta. Kölnissä törmättiin kerran kuubalaiseen :o ravintolaan, katseltiin meininkiä ikkunan takaa kun ei ollut yhtään asiakasta - todettiin että ei tuonne kannata mennä kun ei siellä kukaan käy. Käveltiin siinä sitten kaupunkia ympäri etsien ruokapaikkaa mutta jostain syystä palattiin takaisin tämän kuubapaikan luokse. Tunnissa oli ravinteli tullut tupaten täyteen porukkaa ja siellä oli juuri tällainen isäntämies joka kierteli jututtamassa vakiasiakkaita muiden hoitaessa tarjoilupuolta. Ruoka oli erinomaista ja olut - hyvää ja riittävästi ;D ...

Lainaus käyttäjältä: Hemuli - 14 toukokuu 09, 22:53:18
Kerrassaan mainiota kerrontaa :) ...

Saksassa on toi ravintolakulttuuri aivan toisissa sfääreissä kuin täällä pikaruokaloiden luvatussa maassa. Jonkin verran noita isompia messukaupunkeja (Köln, Frankfurt) reissanneena voin sanoa että nälkäisenä ei tarvitse olla ellei halua. Ravintola löytyy joka kadunkulmasta ja parhaasta kaksi - eikä niitä käytä pelkästään turistit vaan viikollakin on paikallista väestöä kaveriporukalla nauttimassa hyvästä ruoasta ja oluesta. Kölnissä törmättiin kerran kuubalaiseen :o ravintolaan, katseltiin meininkiä ikkunan takaa kun ei ollut yhtään asiakasta - todettiin että ei tuonne kannata mennä kun ei siellä kukaan käy. Käveltiin siinä sitten kaupunkia ympäri etsien ruokapaikkaa mutta jostain syystä palattiin takaisin tämän kuubapaikan luokse. Tunnissa oli ravinteli tullut tupaten täyteen porukkaa ja siellä oli juuri tällainen isäntämies joka kierteli jututtamassa vakiasiakkaita muiden hoitaessa tarjoilupuolta. Ruoka oli erinomaista ja olut - hyvää ja riittävästi ;D ...

No hyvä jos tarinointi kelpaa...Itse hieman mietiskellyt että kiinnostaakohan tämmöinen ketään ja samalla hieman hirvitellyt sitä että tästä saattaapi tulla melko pitkä tarina kun ei oo tarinassa vielä oikein ees alkuun päässyt,vasta Saksassa ollaan....Kuvia muuten tulee jossain vaiheessa enemmänkin, olin ostanut ekan digini n.kuukausi ennen tätä reissua ja jotenkin ei tullut alkumatkasta otettua juurikaan kuvia.Ehkä ei vaan"muistanut"että nykyään ois jo kamerakin jolla kuvia vois ottaa...Muutenkin välillä tuntui että oli pirusti paikkoja joista on ihan turha edes yrittää ottaa kuvaa, kuva kun ei kertoisi mitään todellisesta maisemasta(esim.Espanjassa jostain vuoren rinteeltä laaksoon oleva näkymä, e toivoakaan saada kunnollista kuvaa...)

Itse pidän tuosta Saksasta juuri tuon olut-ja ruokakulttuurin takia, lisäksi pidän todella paljon kaupunkien keskustojen kävelyalueista ja vanhoista rakennuksista, on hieman toisenlaista historiaa ja kulttuuria kuin täällä koti-Suomessa...Kyllä vetää suomipojan välillä hiljaiseksi kun istuu jossain saksalaisen kaupungin kulmaravintolassa ja juo olutta, talo tehty 1300-luvulla ja olutpanimo jonka tuotetta nauttii on perustettu joskus 1500-luvulla...

Ehdottomasti kiinnostaa, jatka ihmeessä!

Ja samaa mieltä Hemulin kanssa, miellyttävää kerrontaa.  8)

Lainaus käyttäjältä: flhx - 14 toukokuu 09, 23:12:18...Itse hieman mietiskellyt että kiinnostaakohan tämmöinen ketään...

Porukka vaan odottaa kieli pitkällä jatkoa eivätkä malta kommentoida väliin mitään ettei mene tunnelma pilalle ;D ...

Lainaus käyttäjältä: Hemuli - 15 toukokuu 09, 08:31:07
Porukka vaan odottaa kieli pitkällä jatkoa eivätkä malta kommentoida väliin mitään ettei mene tunnelma pilalle ;D ...

Hemuli vei jalat suusta...

Lainaus käyttäjältä: flhxSaksan pikkuteillä on ilo ajaa pyörällä kun navi kertoo joskus 5km väleinkin kylässä olevista risteyksistä että mihin suuntaan pitäisi kääntyä, itseä ainakin alkaisi v*tuttaa jos pitäisi joka 5-10km jälkeen pysähdellä tarkistelemaan kartasta että mihin suuntaan pitikään mennä. Itse nimittäin ajoin aika paljon sellaisilla pikkuteillä jotka olivat jopa niin kapeita että kahden henkilöautonkin mahtuminen tielle oli hilkulla, yleensä kuitenkin noissa oli varsin hyvä tienpinta. Kokkonen varmaan noihin tutustunut siellä Germaaniassa...Otin kuitenkin mukaan myös karttoja koska navissa on se huono puoli että itse en ainakaan tykkää reittiä suunnitella pienellä näytöllä, paljon mukavampi katsoa karttaa jossa näkee lähtöpaikan ja määränpään ja kaikki pikkutiet niiden välillä samalla silmäyksellä. 

Kieltämättä Saksan pikkuteillä on hyvä mahdollisuus ajaa harhaan, olen sitä useasti tehnyt ja tulen varmaan tekemäänkin, tom-tom saa kuitenkin vielä olla myymälän hyllyssä. Saksan pikkuteiden opastus on "hankala" ensikertalaiselle ja etenkin moottoripyörällä liikuvalle. Kun opaste on monesti vain seuraavaan kylään, joka saattaa olla jo muutaman kilsan päässä. Yleensä suomalainen on tottunut, että opasteissa on myös seuraava kaupunki (vast). Teiden numerot on tärkätä pitää mielessä, sillä ne yleensä kyllä löytyvät viitoista.
Juu, tiet ovat kapeita. Riippuu sitten vielä missä ja milloin on liikenteessä. Viikonloppuna polkupyöräilijät ovat usein tien tukkoina, täällä he ovat kuninkaita, ei auta kun ajaa perässä (tosin mopolla pääsee kyllä ohi, mutta autolla ei niin helposti). Soita torvea ja näe todella vihainen saksalainen  ;D. Pientaretta pyöräilyyn ei ole, pyöräteitä kyllä, mutta, mutta...
Tien pinnat ovat hyviä, kuten maitsit, liikenne vaan kovin hektistä. Ajetaan lujaa ja kalustoa on paljon. Vanhalla paskalla ei pysy edes pikkuteillä liikenteen vauhdissa mukana, aina joku takaloksussa kiinni ja tulevat muuten väliin todella lähelle. Itse nautin enemmän Pohjois-Ranskan pikkuteillä ajamisesta.
Mutta viihdyn kyllä Saksassa... :)

Lainaus käyttäjältä: Kokkonen - 15 toukokuu 09, 15:26:26
tom-tom saa kuitenkin vielä olla myymälän hyllyssä.

Juu niin munkin mielestä, ostin navigaattorin enkä lelua....(heh...Tästäkin aiheesta voisin kirjoittaa kertomuksen mutta olkoon nyt...Sen voin sanoa että en tule ikinä TT:tä ostamaan, autossa ja Glidessä on eräs toinen merkki...Merkki tullee selviämään tämän romaanin lopussa....ehkä...) Edit: ai niin, eihän mulla tosin enää ole melkein vuoteen ollut autoa...mutta autoGPS on...

Sen takia muuten Kokkonen pidin tuosta navin käytöstä pikkuteillä koska eihän allekirjoittanut muista pirullakaan eri teiden numeroita...Varsinkin kun monessa kohtaa tuli poukkoiltua usealla erinumeroisellakin tiellä.

Jatkan tarinointia taas varmaan tuossa la-su aikana, mikäli tuolta ajokeliltä malttaa. Mukava kuulla että tämä sentään kiinnostaa, tuo edellä ollut ihmettelyni aiheesta nyt oli lähinnä retorinen mutta oli ihan mukava saada kommenttejakin, kiitos.

Aamukahvit naaman edessä joten jos tässä muutaman rivin taas kirjottais...

Tuli nukuttua ihan kohtalaisesti, aamulla herätessä hieman rupesi jännittämään että mitenkähän tässä oikein käy..Aikataulu toki oli väljä joten olisin voinut hyvin viettää vielä kolmannenkin yön Paderbornissa, mutta toisaalta teki mieli jo lähteä liikkeellekin. Sängystä nousu onnistui tällä kertaa huomattavasti nopeammin kuin eilen, tosin aivan tyylipuhdasta suoritusta ei vielä saatu aikaan. Selkää vihloi vielä hieman tietyissä asennoissa, samoin heti kun olin noussut ja oikaissut kehon suoraan tuntui kuin joku olisi tökkinyt neulalla selkärankaan. Olo kuitenkin helpottui kun hieman liikkui ja varovasti venytteli selkää, ilmassa alkoi olla vahvasti lähdön merkkejä. Alakertaan aamupalalle, respan neiti oli tällä kertaa ihan oikea neiti, elton john oli ilmeisesti vapailla.

Aamupalan jälkeen pakkaamaan kamat, nopea toimenpide normaalisti koska en juurikaan levittele kamojani laukuista ympäri hotellihuonetta, kaikki tarpeellinen on yleensä pakattu siten että laukkuja ei tarvitse sen kummemmin purkaa.(oli muuten jatkuva hämmästelyni aihe exäni laukkujensa kanssa puuhastelu viime autoreissulla, hotellihuoneeseen päästyä ei mennyt kuin kaksi minuuttia niin koko perkeleen laukun sisältö oli räjäytetty ympäri huonetta. Ei hemmetti, yksi yö hotellissa miksi sitä varten pitää koko laukun sisältö levittää? No mutta kun kaikki nuo tarvikkeet oli kuulemma tarpeellisia...Aamulla likalla menikin sitten aamutoimiin puolisen tuntia kun piti laukut pakata uudestaan, itse yleensä olin viidessä minuutissa valmis.) Tällä kertaa pakkaamiseen menikin hieman enemmän aikaa, piti ottaa varovasti kaikki nostelut ja kyykistelyt. Kamat saatiin kuitenkin laukkuihin ja sain jopa laukut alakertaan ilman että selkä olisi pettänyt. Mainiota, kai tää tästä...

Huone maksettu ja romujen kera autohalliin. Matkalla tuli katseltua ulkoilmaa ja hieman harmaalta näytti, vielä ei kuitenkaan satanut. Pyörän pakkaus oli melko hankala toimenpide, nuo pakkaukseni eivät mitään ylettömän painavia olleet mutta nyt piti selän takia olla todella varovainen niitä nostellessa ja pyörään sitoessa. Kun kaikki oli pakattu niin oli pakko ottaa hengähdystauko ja hieman venytellä taas selkää. Pyörän päälle istuminen meinasi jäädä tekemättä, pakkausten takia päälle ei pysty menemään siten että heilauttaisi jalkansa satulan yli. Oli pakko ujuttaa aina toinen jalka satulan yli siitä kohtaa missä normaalisti istuin. Joutui vaan melko ylös nostamaan jalkaansa mikä normaalisti ei olisi mikään ongelma, nyt oli kun selkä ei meinannut taipua. Pääsin kuitenkin muutaman yrityksen jälkeen satulaan ja kokeilin varovasti pyörän painoa. Hieman selässä tuntuu kun pitää pyörää pystyssä mutta ei ihan mahdotonta kipua sentään. Pata tulille ja tien päälle.

Ehdin ajaa varmaan jonkun kilometrin verran ennenkuin tuli ensimmäinen pysähtyminen. Liikennevalot lähestyivät ja hidastin vauhtia. Kun pyörä oli miltei pysähtynyt niin jalat astinlaudoilta maahan. EI SAATANA, samantien kun otti jalat pois astinlaudoilta niin tottakai selän asento hieman muuttui, samalla taas joku iski neulalla selkärankaan. Onneksi sain jalat tukevasti maahan ja kipu hellitti samalla, muuten olisi tullut parkattua pyörä jalkakäytävälle kyljelleen...Tuo kipu iski aina kun laskin jalat astinlaudalta maahan, mutta onneksi vain silloin kun liikautin jalat alaspäin, selkä meni siinä sellaiseen asentoon että kipu iski. Heti kun jalat olivat maassa niin ongelmia ei ollut.

Lisäbonuksena tuohon jo valmiiksi hieman hankalaan ajamiseen tuli että melkein heti Paderbornista lähdettyäni alkoi tihkusade joka ei näyttänyt laantumisen merkkejä. Niinpä n.kymmenen kilometrin ajon jälkeen oli pakko taituroida pyörä parkkiin pienelle levikkeelle. Ei ollut tyylipuhdas laskeutuminen mutta pystyssä pysyttiin. Sivulaukusta sadekamat esiin ja vääntelin ne päälle, sadetta oli tullut sen verran että nahkat olivat jo hieman kosteat, mutta tiesin että ne kuivuisivat kyllä ajon aikana sadepuvun suojissa.

Päivän ajon aikana selkä hieman parani eikä enää kovin paljon vaivannut illalla kun saavuin seuraavaan yöpaikkaani eli Wormsiin.

Yövyit Paderbornissa. Oleko koskaan käynyt Beverungenissa, Villa Löwenherz motoristihotellissa? Se ei ole pitkälle itään Paderbornista. Jos et, ota joku kerta Landstrasse 83 ja pyssää tuonne...kuuluisa paikka, olen itse ollut joskus -90 luvun puolivälissä siellä. Monelle suomalaiselle tuttu paikka.

Jos sähköstartille en muuta etua keksi, niin kipeän selän kanssa se kyllä auttaa liikkeellelähtöä... 8)

Lainaus käyttäjältä: Kokkonen - 16 toukokuu 09, 20:19:46
Yövyit Paderbornissa. Oleko koskaan käynyt Beverungenissa, Villa Löwenherz motoristihotellissa? Se ei ole pitkälle itään Paderbornista. Jos et, ota joku kerta Landstrasse 83 ja pyssää tuonne...kuuluisa paikka, olen itse ollut joskus -90 luvun puolivälissä siellä. Monelle suomalaiselle tuttu paikka.

Jos sähköstartille en muuta etua keksi, niin kipeän selän kanssa se kyllä auttaa liikkeellelähtöä... 8)

En ole käynyt tuolla leijonansydämessä, kuullut paikasta kyllä. Ehkä seuraavalla kerralla...

Joo ois kyllä kiksivehkeellä joutunut vielä lepuuttamaan yhden päivän, ei puhettakaan että ois saanut potkittua esim.pannukopteria tulille.

Edellisten kanssa täysin samaa mieltä, jatka ihmeessä kirjoittelua!

Täräytetääs tässä vielä vähän lisää tätä tarinaa että päästään eteenpäin...

Ennenkuin saavuin Wormsiin etsin sopivaa majapaikkaa jo aikaisemmin(kun ei ollut mitään reittisuunnitelmaa niin tuli ajeltua täysin fiilispohjalta, jäin aina semmoiseen kylään yöksi joka tuntui sopivalta.) Lähdettyäni Paderbornista tihutti vettä, pitkin matkaa etelää kohti ajaessa tuli välillä sadekuuroja, välillä taas aurinko paistoi. Saavutin sitten semmoisen pikku puron, joku Rhein se taisi olla, etsin ensin majapaikkaa heti kun olin sen rannalle päässyt. Ei oikein tärpännyt mitään ja vettäkin tuli välillä niskaan joten matka jatkui eteenpäin. Mainzin ohi tuli ajettua, ei kelin takia tullut ajettua sinne hotellia etsimään. Sitten Worms alkoi lähestyä, keli hieman parani ja päätin ajaa kaupunkiin etsimään yösijaa. Sellainenhan sitten taas löytyi mukavasti keskeltä kylää, pyörän sain hotellin pieneen autotalliin parkkiin. Respan kaveri tuli mukaani näyttämään minne pyörän voisi parkata, hämmästynyt tokaisu "klasse!" kun kaukosäätimellä otin pyörästä hälytyksen ja ajoneston pois päältä, pyörän väläyttäessä vilkkuja ja antaessa äänimerkin.(vaikka olenkin vanhan liiton bikeri tai jonkun ouldskuulintaimitälie kannattajia niin tuo häly tuossa laitteessa on kyllä varsin kätevä.Kunhan vaan toimii...Pannussahan kätevä ajonestolaite on itsemurhakytkin ja käsivaihde...tai tällä hetkellähän siinä on ajonestona se että inspiraation edelleen antaessa odottaa itseään laite makaa purettuna tallin nurkassa.)

Respan kaveri osoitti autotallista paikan ja tohkeissaan totesi että annas kun mä näytän mun pyörän, oli jo kysellyt pyörästäni kaikenlaista ja oli varsin kiinnostunut matkastani. Avasi viereisen tallin oven ja repi pressun alta esiin evo-heritagen. Melko vakio, muutama pakollinen gyntteribiitti kiinni, akku näytti olevan laturissa kiinni. Kysyin että onko latauksessa ongelmia vai akku hajalla. Ei, vastasi respan kaveri, ei ole vaan oikein pystynyt ajamaan huonon kelin takia kesällä kuin jonkun reilun tuhannen kilometriä joten akkua täytyy ladata välillä. Meinasin kysyä että onko täällä sitten ollut lumimyrskyjä koko kesän kun Suomessa oli koko kesän satanut ja silti oli tullut ajettua joka päivä. En sitten kuitenkaan viitsinyt masentaa tyyppiä joka selkeästi oli innostunut päästessään juttelemaan ulkomaalaisen bikerin kanssa. Varsin mukava heppu eikä edes tainnut veloittaa autotallipaikasta mitään.

Perinteinen kamat-hotlaan-kävely-kaupungille. Pari olutta tuli kipattua, sitten alkoi hiukoa siihen malliin että etsin ravintolan eräältä sivukujalta. Tällä kertaa tuli muuten virheistä viisastuneena otettua se takkikin mukaan, ilma oli hieman viileä ja harmaa,sadetta ei vielä ollut. Tarjoilijalikka toi ison tuopin naaman eteen ja tilasin pippuripihvin. Istuin nurkkapöydässä, paikka ei ollut mikään kovin iso, ehkä 6-7 neljänhengen pöytää ja baaritiski. Pöydissä oli muutama asiakas ja baaritiskillä viisi-kuusi,pikaisen analyysini perusteella olivat rakennusmiehiä tai vast. Sain siinä olutta maistellessani kuunnella kuinka baaritiskillä ollut n. 30-55v ikäjakaumalla oleva miesseurue keskusteli politiikkaa, varsin äärioikeistolaisia mielipiteitä kuului seurueen nuorimmalta jäseneltä. Vanhimmat hieman yrittivät kyseenalaistaa nuoremman varsin tiukkoja mielipiteitä. Sen minkä saksankielen taidoiltani pystyin aiheesta käsittämään kyseessä ei ollut mikään vasemmisto-oikeisto kiivastelu, tuo nuorimmainen vain tuntui olevan ns.kypsä maansa ulkomaalaispolitiikkaan. Osa porukasta myötäili, mutta varsinkin vanhemmat tuntuivat olevan huomattavan maltillisia. Mietiskelin siinä sapuskaa naamaan lapioidessani että tämä tuskin taitaa olla ainoa baari jossa vastaavanlaisia keskusteluja käydään Saksassa. Tarjoilijalikka joka oli linnottautunut tiskin taakse miesseurueen viereen katseli minuun päin välillä hieman huolestuneena, oli tietty huomannut saksankielestäni että olen turisti, varmaan mietti että kuinkahan paljon tuo mahtaa ymmärtää näiden kaverien kiivailuista... (Myöhemmin Espanjassa erään kaverini kanssa aiheesta tuli keskusteltua, sanoi itse odottavansa että kyseisiä mielipiteitä tullaan esim.Saksassa esittämään ehkä enemmänkin tulevaisuudessa, eikä välttämättä ihan rauhanomaisesti...)

No onneksi olen vaan yksinkertainen bikeri joten jätin politikoinnin kansalaisille ja kumosin oluet kurkkuun, lasku maksuun ja poistuin etsimään vähemmän politiikasta innostuneiden juottolaa. Kävelin siinä sitten kohti Rheinin rantaa, poikkesin oluella matkalla, kokoajan ilma muuttui harmaammaksi alkaen lopulta tihuuttaa vettä kun ehdin parin korttelin päähän joen rannasta ja sillasta. Ajattelin että poikkean joen toisella puolella tai ainakin sillan puolivälissä katselemassa jokiliikennettä. Päästyäni sillalle päätin melko nopeasti hylätä molemmat ajatukset, vettä nimittäin alkoi sataa melko rankasti. Katselin sillalla josko näkyisi taksia että pääsisin sillä hotellille, ilta kun oli jo hetken aikaa sitten kääntynyt yöksi. Luonnollisesti takseja ei näkynyt kun vettä tuli kuin esterin p...stä, joten ei muuta kuin kävelemään hotellia kohden. Parissa baarissa tuli poikettua kuivattelemassa matkan varrella, päästyäni korttelin päähän hotellista löysin takseja parikin kappaletta ja sadekin tietysti loppui.

Aamulla oli keli taas ihan kohillaan ja päätin siirtyä eteenpäin. Olin oikeastaan edennyt jopa liian nopeasti ottaen huomioon aikatauluni, vaikka päivämatkat olivat todella lyhyitä. Jotenkin vaan en osannut jäädä pidemmäksi aikaa paikalleen, tosin yksi syy liikkeellä oloon oli myös se että säätiedoituksia tuli seurailtua ja saderintamaa pukkasi...Siirryin kokoajan sen alta pois, mahdollisimman hitaasti mutta mikään ei auttanut, Ranskan puolelle siirtyminen olisi kohta edessä...Ei tosin vielä, vielä oli hetki aikaa nauttia saksalaisesta kulttuurista. Tuon saderintaman liikkeet olivat hieman ikävät,olin ajamassa etelään ja saderintamaa tuli niskaan pohjoisesta ja idästä. Jos siis aioin olla mahdollisimman pitkään Saksassa ja vielä välttää sateessa ajoa(ei se toki mikään ongelma olisi, mutta miksi ajaa sateessa jos ei ole pakko...) niin ainoa suunta oli kohti etelää. Ei voinut tehdä mitään koukkauksia itäänpäin jos halusi ajaa ilman niitä kirottuja sadekamppeita.

Ennen ajoon lähtemistäni muistin edellisen päivän ajoni, ilma oli kosteahko ja suhteellisen viileäkin muutamassa paikassa ja Harley ei meinannut käydä kunnolla jostain syystä. Jopa hotelliin saapuessani vaikka ilma oli suhteellisen hyvä esiintyi käyntihäiriöitä. Miksi näin oli, en tiennyt, koska olin ajanut kesällä melkoisissa sateissa eikä laite ollut moksiskaan. Joten nyt ennen pyörän käynnistämistä totesin että kyllä tässä on otettava vanhat metodit käyttöön. Joten taputin pyörää tankkiin ja sanoin että meillä oli vielä pitkä matka edessäpäin, sitten kun päästään perille niin saat tuoreet öljyt ja putsarin, mutta ensin meidän pitää päästä sinne perille asti. Joten eikö nyt toimita kunnolla ja ajetaan varovasti? Ainakaan vanhemmalle kaartille ei tule mitenkään yllätyksenä että pyörä toimi moitteettomasti koko loppureissun...Ennen tuota tapausta olin jo sitä mieltä että nää uudet laitteet on menettänyt sen sielun mikä vanhoissa pannuissa, knuckleissa jne on. Olin väärässä! Tästä lähtien joka aamu taputin pyörää bensatankkiin ja totesin että mennääs taas.Sama metodi pyörän jäädessä yöksi parkkihalliin, taputus tankkiin ja toivotin hyvää yötä. (ja niille märkäkorville jotka pitää moista toimintaa orastavan skitsofrenian merkkinä niin voin kertoa että pannun kanssa vietetyt vuodet on opettaneet että näitä laitteita ajaessa pitää ymmärtää että näillä on oikeasti se sielu. Vai miten muuten voitte selittää sen että normaalisti 2-3 potkun jälkeen luotettavasti käynnistyvä pannu ei meinannut lähteä kirveelläkään käyntiin Hangossa kun oli tolkuton krapula ja lisäksi yleisöä katsomassa käynnistysoperaatiota? Meinasi vatsalaukku tyhjentyä joka polkaisun jälkeen, voin kertoa että ei ollut enää hauskaa. Lisäksi pitää ymmärtää pyörän oikea kohtelu. Joskus se on nätti puhe, joskus tarvitaan ronskimpia otteita. Annanpa tässä esimerkin: kaverillani oli joskus 90-luvulla rautis. Kyseisen laitteen pata oli aika kireä, joku amerikan joe oli tehnyt melkoisen paketin.Kansipahvien vaihdon yhteydessä löyty jotain sössön strokerikamaa jne herkkuja. Kyseinen laite oli melkoisen oikukas käynnistyjä, joskus lähti viiden potkun jälkeen, joskus viidenkymmenen tai sitten ei. Kerran parkkasimme kotikaupunkimme torille, kävimme kahvilla ja tulimme pyörille takaisin. Oma pannuni lähti kuumana tai puolilämpimänäkin perinteisesti ekalla tai viimeistään tokalla, tein tietysti sen virheen että potkaisin pannun tulille.No, kaverihan ei tietysti saanut rautista käyntiin millään.Sammutin pannun ja katselin kaverin voimisteluesityksiä pyörän satulassa istuen. Kaverini oli jo hiestä märkä ja alkoi jopa lievästi kyrpiintyä kun rautapää ei antanut mitään elonmerkkejä. Ihme kyllä yleisöä ei ollut juurikaan kertynyt lähistölle, sehän on se varmin käynnistyksenesto. Jonkun verran porukkaa kyllä liikkui kauempana torilla. Kaverilla alkoi kunto jo loppua ja hän karjaisi kiksiä potkaistessaan"JUMALAUTA JOS EI TÄÄ KOHTA LÄHE KÄYMÄÄN NI MÄ N*SSIN TÄTÄ PAKARIIN", pyörä käynnistyi välittömästi. Itse meinasin tippua pannun satulasta kun mahaan koski niin helvetisti naurun takia, kaveri vaan virnisti hiestä märkänä että "no näin se homma toimii"...Tämä tarina on muuten tosi.)


Worms oli siis nähty, aamupalalla pureskelin sämpylän ohella myös seuraavan yöpaikan valintaa, karttaa tutkiessa osui silmään kaupunki nimeltä Baden-Baden. Kuulostaa hyvältä, suunta sinne. Siirtymä sujui ilman suurempia kommelluksia, samalla tahdilla kuin koko reissu oikeastaan: joku 150-170km ajoa ja tankkaus, muuten en oikeastaan pysähdellyt aina edes kahville enkä muutenkaan ellei sattunut jokin mielenkiintoinen paikka löytymään reitin varrelta. Muutaman kerran tuli tietysti poikettua jossain marketissa fiilistelemässä olutvalikoimaa ja harmitellessa tilanpuutetta pyörän päällä...Ja toki tuli sentään muutamassa kylässä poikettua kahvillakin, paikallinen "stadtbäckerei" jos sattui sopivasti matkan varrelle. Tuli muuten melkein aina tankattua pyörä varsin ajoissa, tuo 150-170km oli aika sopiva ajomatka. Pyörällä pääsee toki tankillisella kai jonkun 230-270km, riippuen ajotyylistä, mutta miksi ottaa riski ja ajaa tankki miltei kuivaksi ennenkuin alkaa etsimään huoltoasemaa vieraassa maassa...Mietin jopa ennen reissuun lähtöä että ottaisinko varakanisterin mukaan, mutta hylkäsin ajatuksen, en sentään ollut mihinkään saharaan lähdössä...Tosin muutaman kerran olisi ollut ihan kätevää että tuo kanisteri olisi ollut mukana, varsinkin Ranskan puolella, olisi saanut painaa menemään aika pitkiä siivuja minimaalisella ajanhukalla...(kyllä, ajoin jopa pidempiäkin päivämatkoja joskus...).Tapanani on myös aina ollut että tankkaan pyörän illalla jotta aamulla ei tarvitse heti kymmenen kilsan jälkeen ruveta etsimään huolto-asemaa.Ja mainittakoon vielä että lyhyidenkin siirtymien jälkeen tuli huomattua miten paljon erilaista tavaraa on ilmassa, parissa hotellissa tuli vahingossa tuhottua pyyhe kun tuli kasvot pestyä hieman huolimattomasti ajon jälkeen...Naaman kuivauksen jälkeen pyyhe mustana, hiekkapölyä ja dieselinkatkua, miltähän keuhkot mahtaa näyttää...Aah, avokypärän ihanuutta!

Baden-Badeniin saavuttaessa suunnistin ensin kaupungin laidalla olevaan ostoshelvettiin, ihan vaan huvin vuoksi. Menin katselemaan josko cd-valikoimissa olisi riittävän raskasta valikoimaa, olihan sitä, mutta ei mitään sellaista jota olisi tullut ostettua. Ja lisäksi ei tullut yhdestäkään liikkeestä löydettyä saksalaisen kansantanhu ja polkkaorkesterin nimeltään "Sodom" levyä "better off death", sen olisin kyllä ostanutkin..Nostalgista, muistan vielä kun tuo levy julkaistiin ja kuulin kaverin luona sen ensimmäistä kertaa..No niin, takaisin aiheeseen...Ostoshelvetin kahviossa kahvit naamariin ja sitten kohti keskustaa. hotellikylttejä tuli etsittyä, ei löytynyt, sitten eteen tuli katukyltti jossa oli ohjeet kohti seuraavaa kaupunkia ja lisäksi reitti kohti Baden-Badenin "stadtmitteä"eli keskustaa. No käännös tietysti keskustaa kohden. Hetki kurvailua ja sitten: mitä helevettiä, germaanit on rakentanut näinkin pieneen kylään keskustaan vievän tunnelin?? Tosin melko mäkistähän tuo maasto on , ei siinä mitään. Tunneliin säikyttelemään jollain volkkareilla kurvailevia alkuasukkaita, tunnelin seinämistä kun tuntui nuo pakoäänet(siis pyörän)kimpoilevan melkoisesti aikaansaaden todella mukavan mekkalan.Kaikki eivät ehkä oikein osaa tuota kuitenkaan arvostaa, ei ehkä varsinkaan takanatuleva. Tunnelissa juuri ennen sen päättymistä varoitus edelläolevista liikennevaloista, itseä ei kovin paljon hämmästyttänyt että valot olivat punaiset ja allekirjoittanut jäi jonon päähän pakokaasun täyttämään tunneliin odottelemaan valon vaihtumista...Paikalliset ilmeisesti vielä kostivat pyöräni aiheuttaman mekkalan pitämällä autonsa käynnissä koko tunnelissa odottamisen ajan,tosin kostin tuon myöhemmin hotellissa tuhoamalla yhden pyyhkeen huolimattomalla naamataulun pesulla..(tosin tuo oli kyllä vahinko...)Suorastaan tarpeettoman pitkältä tuntuneen odotuksen jälkeen valot vaihtuivat ja pääsin tuosta helvetin esikartanosta pihalle raittiiseen ilmaan.

Keskusta löytyi, sen sijaan hotellihuonetta ei. Viimein eksyin neljän tähden hotelliin jossa olisi kuulemma vielä huoneita vapaana. Hetken aikaa asiaa ihmeteltyäni päätin ottaa huoneen vaikka hinta luonnollisesti olikin melkoisen suolainen. Kerranhan sen vaan kirpaisee...Respassa selittivät että kaupungissa oli parhaillaan jokin iso konferenssi siksi miltei kaikki hotellit olivat täynnä. Väittivät että vein hotellin viimeisen yhden hengen huoneen, yksi kahden hengen huone olisi ollut vielä. Pyörän sain parkkiin hotellin pieneen pihaan, kadun varteen tavallaan mutta suoraan respan oven eteen. Kamat kantoon ja huoneeseen, voi hemmetti millainen kämppä...Onhan noissa hienoissa hotelleissa tietty kai oma viehätyksensä, mutta kaikkein mieluiten esim.Saksassa yöpyisin Gasthauseissa, pientä ja vaatimatonta(ihan kuin minäkin!)on oikea meininki. Huono puolihan noissa vaan yleensä on se että isommasta kylästä moisia ei kovin keskustoista löydä. Siksi tuli oltua hotelleissa tällä reissulla.

Ilta meni mukavasti, aurinko paistoi ja kaupunki oli varsin hieno. Sapuskalla tuli käytyä melko lähellä hotellia löytyneessä pienessä ravintolassa. Sisusta oli melkoisen omintakeinen, tiskin takana oli kuin suoraan jostain Friscon hippikorttelista 70-luvulla karannut hahmo. Eli vaikutti oikein mainiolta paikalta! Olut pöytään ja otin päivän annoksena pihvin. Ruoka, jälleen kerran, hyvää ja sitä oli runsaasti. Ravintola oli tyhjä koko sen ajan kun olin siellä, meinasi karata peruna väärään kurkkuun kun sisään asteli jossain vaiheessa eläkeläispariskunnan naispuoleinen jäsen, pysähtyen hetkeksi ihmettelemään omintakeista sisustaa ja kääntyen sitten hyvin nopeasti kannoillaan, kiskaisten miehensä lennossa ovelta mukaansa. Ahdasmielistä porukkaa sanon minä, missasivat todella hyvän aterian! (Yleensä muuten vältän joka paikassa tyhjiä ravintoloita, tosin tällä reissulla tuli niitäkin kokeiltua eikä ollut ongelmia mahataudin tms. kanssa...Paitsi perinteisesti Ranskassa, mutta siitä myöhemmin. Tekevät sen aina tahallaan,paskiaiset....)

Tukevan aterian jälkeen suunnistin saattamaan loppuun jo parisen vuotta sitten aloittamaani epä virallista tutkimustani saksalaisten oluiden makueroista. Harmi vain että tutkimusta ei tosin saanut vieläkään päätettyä, päätin jatkaa sitä vielä koska kyllähän näihin asioihin täytyy perehtyä kunnolla. Tämä projekti muuten jatkuu edelleen, paska homma mutta jonkunhan se on tehtävä! Tosin en enää ollenkaan muista tutkimuksen alkupään tuloksia joten joudun siis aloittamaan tämän tutkimuksen täysin alusta.Harmillinen noidankehä.

Jossain vaiheessa iltaa palailin sitten hotellille, syväluotaavan tutkimuksen ansiosta unta ei tarvinut juurikaan houkutella.

Aamulla oltiin tutkimusmatkailusta huolimatta kohtalaisen pirteässä kunnossa taas jo siinä yhdeksän kieppeillä, ei kun aamupalaa kohden. Ensin toki käynti pihalla varmistamassa että pyörä oli siellä mihin sen jätinkin illalla,tämä rituaali tuli toistettua aina jos jouduin pyörän jättämään kadun varteen...Alakertaan aamupalahuoneeseen jossa tarjoilu oli varsin monipuolista kuten odottaa saattaa tämän tasoiselta hotellilta. Lapioin sapuskaa lautaselle, samalla katselin ympärilleni salissa, n.viidessä pöydässä oli asiakkaita eli ei mitenkään kovin vilkasta vielä tähän aikaan aamusta. Tai sitten kaikki olivat jo käyneet aamupalalla, mene ja tiedä. Istahdin nurkkapöytään ja katsahdin muutaman metrin päässä olevaan pöytään johon juuri oli tullut aviopari aterioimaan. Katsoin toisen kerran. Sitten kolmannenkin. Vielä senkään jälkeen en ollut uskoa silmiäni. Pöydässä istuva nainen olisi voinut olla erään entisen työtoverini kaksoissisko, niin uskomattoman samannäköinen tuo nainen oli. Jopa kampaustyyli oli samanlainen kuin entisellä työtoverillani, samoin ruumiinrakenne. Oli pakko uutta kahvikupillistani hakiessa mennä pöydän ohi ja tarkistaa mitä kieltä puhuttiin. Sujuvaa saksaa, joten tuskinpa oli mitään sukua ex-työtoverilleni. Maailma on välillä ihmeellinen...

Huoneessa selailin karttaa ja totesin että jo alkumatkasta tekemäni päätös viettää yksi yö Freiburg nimisessä paikassa tuntui edelleen olevan hyvä ajatus. Matkaa ei paljon ollut,mutta onneksi kartalta löytyi maisemareitiksi merkattuja pikkuteitä, autobahn ei niin hirveästi houkutellut, Ranskassa saisi moottoritietä ajaa riittävästi.

Pyörän pakkaus sujui mukavasti oikein nätin siivoojalikan hymyillessä aina ohikulkiessaan, ei tuntunut hirveästi haittaavan vaikka olin joutunut parkkaamaan pyöräni osittain hänen kulkureitilleen pihan ahtauden vuoksi. Pyöräni oli aivan pihan nurkassa josta henkilökunta kulki pihan tarvikevarastoon, juuri muualle en sitä voinut parkatakkaan koska olisin puolestaan blokannut autoilta pääsyn pihan perän parkkipaikoille. Ajo pois kaupungista sujui ongelmitta, navi neuvoi kohti maisemareittiä.

Suuntana seuraavaksi siis Freiburg.

Alla muutama kuva maisemareitiltä.

Maisemareitti oli varsin hieno, niinkuin tuon edellisen tarinoinnin alemmasta kuvasta liikennemerkistä (ehkä...)näkyy niin varsin jyrkkiä laskujakin oli välillä. Tie paikoin melko kapeaakin, mutta hyväpintaista.

Laskettelin menemään rauhallista tahtia kohti Freiburgia. Kaupungista ei ollut juuri mitään käsitystä, ennen lähtöäni olin tutkaillut mahdollisia reittejä ja todennut että tuo kaupunki olisi sopiva viimeinen yöpymispaikka ennen rajan ylitystä patonkip*rseiden maahan. Freiburgin nettisivut olin pikaisesti käynyt katsomassa, jotain puroja menee kaduilla ja raitiovaunulinjoja löytyy, mutta esim. väkimäärä ei ollut jäänyt mieleen. Kaupunkiin saapuessa perinteinen tankkaus jotta pyörä olisi valmiina seuraavan aamun ajoa varten, ratikkakiskojen yli paikasta jossa kääntyminen kielletty ja pääsin näppärästi huoltoaseman pihaan. Otetaan nyt ennakkoa etelämaalaisesta ajotyylistä...Vihreävalkoisia poliisiautoja ei onneksi näkynyt, tuskin olisivat tykänneet ennakkoharjoittelustani. Tankkauksen jälkeen taas navi käyttöön, havaitsin monessa kaupungissa aika hyödylliseksi sen että pistin navin näyttämään ajon aikana karttaa ilman reittiopastusta, pystyi melko hyvin hahmottamaan missä mentiin. Muutamassa paikassa Saksassa myös navin opastuksella ajoin suoraan "rathausin" eli raatihuoneen viereen, ne kun yleensä ovat aika keskustassa, sen jälkeen hotellia etsimään. Sen sijaan harvemmin tuli käytettyä navissa valmiiksi olleita hotellitietoja, niissä kun on se ongelma että ei mitään tietoa onko kyseessä kolmen tähden vai viiden tähden hotelli. Saksassa tosin yleensä on hyvin merkitty kaupungeissa "hotel route" jota seuraamalla pääsee eri hotellien luo näppärästi. Nyt käytin noita kylttejä apuna.

Pari ensimmäistä hotellia oli täynnä, seuraava oli Mercure-hotelliketjun paikka jonne en mennyt edes kysymään, sen tiesin jo olevan hieman hinnakkaampi. Lisäksi en nähnyt missään kylttiä että hotellissa olisi parkkihallia. Ajattelin siis jatkaa vielä etsintää. Nyt tuli sitten naviakin näplättyä ja löysin muutaman sadan metrin päästä hotellin. No kokeillaan sitä. ajoin hotellia kohti ja huomasin että sijainti olisi mainio, miltei heti vierestä alkoi kävelyalue. Lisäksi hotelli mainosti parkkihallia, joten matkajuhta parkkiin kadunkulmaan ja respaan kyselemään huonetta. Löytyi, joten yöpaikka oli valmis. Pyörä parkkihalliin yöpymään ja itse lähdin kaupungille etsimään taas ruokaa ja juomaa.(City Hotel oli muuten paikan nimi, suosittelen. Hyvä sijainti ja parkkihalli, saksalaisen siisti hotelli, olisko ollut kolmen tähden.) Jonkinlainen opiskelijakaupunki oli kyseessä, nuorta porukkaa oli kadut täynnä. Jonkun sortin pääkävelykatu meni miltei heti hotellin vierestä, kyseisellä kadulla meni myös raitiovaunuja. Saman kadun(ja myös muualla kaupungin kaduilla)laidoilla meni molemmin puolin n.30cm leveät, ilm.saman verran syvät, avoimet vesikanavat. Nuo kuuluivat jotenkin kaupungin historiaan, en nyt vain saa päähäni mikä noiden funktio oli...Joka tapauksessa vettä niissä virtasi,lisäksi kuulemma niiden likaaminen oli ankarasti kielletty, siitä saisi melkoisen sakon. Itse noita kanavia katsoessani ihmettelin että kuinkahan monta ihmistä on telonut nilkkansa hoippuessaan bierstubesta kotia kohti...Noita kun ei oltu merkattu tai reunustettu mitenkään.

Kaikenkaikkiaan mukavan näköinen kaupunki, poikkesin kohti vanhaa keskustaa ja ison kirkon ympärillä olevaa toria. Kirkko oli restauroinnissa, hetken mielijohteesta poikkesin sinne sisälle. Vaikuttavan näköinen pytinki tämäkin kirkko. Niin vaikuttava että päätin palkita itseni maallisilla iloilla ja otin suunnan kohti kirkon vieressä olevaa terassia. Paikka kylpi vielä ilta-auringossa, lämpöä lähemmäs 20c. Mukava oli siinä iso tuoppi kädessä istua ulkoterassilla ja miettiä että lokakuuhun oli enää n.viikko, taitavat Suomen terassikelit olla jo ohi....

Seuraavaksi etsimään sapuskapaikkaa, sellainen löytyikin eräältä kujalta, tavoistani poiketen söin ulkona kun lämpöä vielä riitti. Ilta menikin mukavan laajassa keskustassa harhaillessa. Muutaman olutravintolan valikoimat tuli testattua, olinhan vielä tekemässä tutkimusta. Tosin en enää tarkkaan muistanut mistä mutta jotenkin se olueen liittyi... Yöllä erinäisten tuoppien jälkeen suunnistin kohti hotellia, sijaintinsa vuoksi sen löytäminen ei olisi ongelma. Yhteenkään vesikanavaankaan ei tullut pudottua joten olin varsin tyytyväinen Freiburgin tarjontaan. Marssin kävelykatua kohden hotellia, kadulla ei kovin paljon ihmisiä ollut, ilmakin alkoi jo viiletä yötä kohden mentäessä. Yhtäkkiä kuulin kuinka erään liikkeen edestä alkoi kuulua kitaransoittoa ja laulua. Jopa yllättävän hyvää sellaista, itse olin totaalisen kyllästynyt kaikenmaailman perkeleen panhuiluintiaaneihin joita välillä näki jossain kävelykaduilla, täällä sentään kuului Lynyrd Skynyrdiä! (Piruvie jos panhuiluja haluaisin kuunnella niin soittaisin Silja Linen palvelunumeroon ja kuuntelisin odotusmusiikkia.) Kävelin lähemmäs, katusoittaja oli arviolta 40-45v mies. Tyyppi soitti todella hyvin joten jäin kuuntelemaan kadun toiselle puolelle. Musiikkia tuli blues/southern rock- osastolta, molempiin kaverin ääni taipui todella hyvin. Jotain hyvin Claptonmaista olin tunnistavinani hänen äänestään, ulkonäkökin oli hieman sinnepäin, tosin tällä kaverilla oli enemmän partaa. Kuuntelin häntä varmaan puoli tuntia, jonkun verran porukkaa kulki ohi ja aika moni heitti rahaakin soittajan kitaralaukkuun. Muutama kulkija myös pysähtyi hetkeksi kuuntelemaan soittoa, ilmeisesti muutkin pitivät esityksestä. Jossain vaiheessa menin sitten kitaristin luokse ja kysäisin lontooksi että miksi ihmeessä soitat täällä ulkona, sinunhan pitäisi olla vaikka jossain baarissa soittamassa. Arvioin hänen vastatessaan että kansalaisuus olisi enemmän Yhdysvaltoihin viittaavaa kuin britteihin. Kaveri oli ehkä aavistuksen, en nyt sanoisi välttelevä enkä ujo, mutta jollain tapaa jotenkin ihmisiä arkailevan tuntuinen, ei ottanut katsekontaktia jne. Ja vastauskin hieman vahvisti asiaa, hän totesi että juu olen minä sitäkin tehnyt, mutta niissä paikoissa on mun mielestä liikaa ihmisiä, tykkään tämmöisistä paikoista joissa on rauhallisempaa. Juttelimme lyhyen hetken, pistin kai jonkun 5 tai 10e setelin hänen kitarakoteloonsa, toivottelin hyvää yötä ja kiitin hyvästä musiikista. Kaveri jäi soittamaan bluesiaan kun kävelin kohti parin sadan metrin päässä jo häämöttävää hotelliani.

Freiburgia voisin kutsua nykyiseksi kotikaupungikseni, vaikka asunkin 8 km keskustasta. Asukkaita on 220 000. Kaupunki on perustettu joskus 1100 luvulla, se iso kirkko, "Münster" n. v. 1150 ja on aina remontissa. Kävin täällä eka kerran -92, telineitä silloinkin ympäri tornia. Hiekkakivi vaatii jatkuvaa restaurointia. Asuin muuten silloinkin siinä samassa City-Hotellissa kuin sinä, ja jälkeenpäinkin muutaman kerran. Ne vesikanavat ovat vanhaa perua, niitä pitkin lienee tullut käyttövesi kaupunkiin ja myös jätevesi on niitä pitkin poistunut...missä sitten lienee ollut jakaja? Nähtävää täällä on yllin kyllin, vaikka kaupunki saikin siipeensä pahasti toisessa maailmasodassa, paljon on korjattu. Saksan vanhin Gasthaus Rote Bären  (Zum Roten Bären), v. 1120, on myös vanhassa keskustassa.
Niin, ja yliopistokaupunki, noin 30 000 opikelijaa, joten näkyy katukuvassa.

Kappas, oon näillä näkymin ensi syksynä kurvaamassa siitä ohi, täytyykin ottaa kontaktia ennen sitä jos vaikka otetaan oluet siinä kirkon varjossa...

Tuon gasthausin ohi muistelisin kävelleeni, tosin silloin ei ollut mitään tietoa sen historiasta, täytyneekin seuraavalla kerralla poiketa tuolla.

Kiitos Kokkonen infopläjäyksestä.

Seuraavaan aamuun herättiin taas mukavan kelin vallitessa, tosin säätiedoituksia yöllä katsellessa totesin että olisi pakko lähteä Ranskaa kohti jos aikoi kuivana pysyä. Mieluummin olisin pysytellyt Saksan puolella vielä muutaman päivän, mutta kelit eivät olisi todennäköisesti olleet mitenkään kovin otolliset pyörällä ajoon. Aamulla vielä aamupalan jälkeen käväisin respan nettikoneelta katselemassa sääennustetta ja totesin että nyt todella täytyisi jättää hyvä saksalainen olut taakseen ja olisi siirryttävä viininlipittelijöiden seuraan. No, eipä mahda mitään. Naviin seuraavaksi määränpääksi Barcelona, tosin tiesin jo heti että sinne asti en missään nimessä ajaisi. Aikataulu ei edelleenkään ollut mitenkään kireä, joten aioin ajaa sen verran päivässä kuin hyvälle tuntuu ja etsiä ajoissa majapaikka.

RANSKA

Freiburgista ei Ranskan puolelle ajaminen kauaa kestänyt. Päätin ottaa siirtymät Ranskan puolella moottoriteitä pitkin, nyt kun Saksan joutui jättämään taakseen niin seuraava tavoite olisi Välimeren ranta, sinne haluaisin nopeasti, tosin niin kiire ei ollut että olisin yhdellä istumalla sinne ajanut. Moottoritiet Ranskassa ovat Saksan autobahnojen jälkeen melko vmäinen esitys, ei kuntonsa puolesta vaan siksi että ovat maksullisia. Keli oli onneksi mukava, puolipilvinen ja lämpöä n.20c kieppeillä joten en, ainakaan vielä, joutuisi kokeilemaan maksukopeilla rahojen kaivamista sadevehkeiden kätköstä...Siitä huolimatta jo tälläkin kelillä tuo maksukoppien kohdalla temuaminen vitutti. Lisäjännitystä tuli tuossa noiden koppien kohdalla siitä että kaistan keskiosa oli usein melkoisen liukas öljystä, muutaman kerran meinasi tulla ns.tilanne kun pysäytin kopin kohdalle ja maiharit alkoivat luistaa asvaltilla öljyn takia. Ei tullut onneksi kaadettua pyörää.

Ranska on euroopan maista oikeastaan tähän mennessä ainoa josta en pidä. Maa itsessään on varsin hieno maisemallisesti, mutta suurimman osan alkuasukkaista voisi siirtää Etelä-Ranskan Aubagneen legioonan maalitauluiksi. Kaikista maista joissa olen käynyt(lienee n.30 tällä hetkellä), ehdottomasti tylyintä kohtelua olen saanut juuri Ranskassa. En käsitä miksi nuo patonkihanurit ovat niin itseriittoisia ja pitävät itseään muita kansoja parempina, ehkä se juontaa juurensa siitä ajasta kun Ranska vielä oli suurvalta. Nythän se enää kuvittelee olevansa sitä. Saman mielipiteen muuten olen kuullut mm.hollantilaisilta ystäviltäni, myös he pitävät ranskalaisia ylimielisinä ja tylyinä, joten en ole yksin mielipiteeni kanssa. Myönnän kuitenkin että olen Ranskassa törmännyt mukaviinkin ihmisiin ja jopa saanut palvelua vaikka puhunkin lontoota. Silti aina tuntuu että tuossa maassa saa enemmän huonoa kohtelua kuin hyvää. Ja sanottakoon vielä sellainen asia että Ranskasta tulee kyllä varsin hyviä elokuvia/ohjaajia, en nyt tarkoita mitään tekotaiteellista sontaa vaan esim Luc Bessonin "Nikita" tai "Leon" leffoja.

No niin, nyt kun on avauduttu niin jatketaan matkaa....Moottoritiellä matka taittui kohtalaisen mukavasti, huolimatta noista pakollisista pysähtelyistä maksukopeilla. Muutama tankkaustauko, kahvitkin tuli juotua samalla. En tiedä teistä muista mutta itsellä nuo tankkaus/kahvitauot tuntuvat yleensä olemaan todella pikaisia vaikka kiirettä mihinkään ei olisi. Jotenkin vaan haluaa aina mahdollisimman nopeasti takaisin tien päälle ja liikkeelle. Mitään kovin mullistavaa ei tuolla ajon aikana tapahtunut, Lyonia lähestyessä aloin jo harkitsemaan majapaikan etsimistä, takana alkoi olla joku n.500km ajoa. Mitenkään väsyttävää ei ajo ollut, en sen takia ollut pysähtymässä, tuolla Glidellä voisi varmaan kohtalaisen helposti ajaa sen tuhat kilometriä päivässä. Itse en tosin ole ikinä ollut innostunut mistään rautaperseilystä, en tunne mitään tarvetta ajaa hillittömän pitkiä päivämatkoja kun ei ole mihinkään kiire. Tällä reissulla tuli muuten ajettua Anti-Rautaperseajo, mutta siitä myöhemmin...

Lyonin ohitin jonkunnäköistä kehätietä pitkin, kovin lähelle kaupunkia en mennyt enkä edes halunnutkaan. Olisihan tuolla varmaan nähtävääkin ollut, mutta ajattelin pysytellä poissa isommista kaupungeista. Huomattavasti helpompaa poistuminen pienemmästä paikasta kuin jostain 500 000 asukkaan metropolin keskustasta aamuruuhkassa...Tuota kehätietä ajaminen oli itseasiassa varsin hauskaa vaikka liikennettä olikin aika reilusti. Hauskaksi sen teki se että liikenne soljui aika tasaisesti eteenpäin, ei tullut mitään pysähdyksiä, lisäksi nostin matkajuhtani nopeutta 10-20kmh yli muiden nopeuden ja pääsin pujottelemaan kaistalta toiselle muita ohitellen. Tarpeetonta, ehkä typerääkin mutta hauskaa! Tuossa pujotellessa tuli sitten jossain vaiheessa mieleen se että jos laitteesta esim.remmi katkeaa niin tämä olisi aika huono paikka sille...Rekkoja paljon, kaksi kaistaa täynnä autoja ja pientareet aika olemattomat...Tulisi melko kiire rullata pyörä tuolle kapealle pientareelle. Tuossa rekkoja pujottelukeppeinä käytettäessä tuli taas elävästi mieleen ensimmäinen kerta kun tuli nähtyä bombereita. Ei livenä, vaan taisi olla joskus kasarilla oliko se ajankohtaisen kakkosen tai jonkun tälläisen "aliohjelma" tai vast., nimeltään "satunnainen matkailija"(aivan loistava ohjelma!)jossa eräässä jaksossa oli juttu pariisin kehäteiden pommittajista. Todella hullua menoa, tuli jopa videopätkää toisen pommittajan pyörään kiinnitetystä kamerasta, tyypit painoivat kyykyillä parisataa lasissa kehäteiden ruuhkassa autojonojen välissä. Todella kapea ränni, vauhtiero autoihin varmaan 100kmh ja kokoajan riski että joku koukkaa eteen.. Muistan vielä hyvin kun videolla näkyi kuinka joku pösörellusitikka vaihtoi kaistaa niin että meinasi saada edellämenneen pommittajan ovestaan sisään.Pommittaja kommentoi kokoajan nauhoitusta ja taisi todeta rauhallisesti jotain tyyliin"joo toi kävi aika lähellä, näin kun se koukkasi eteen mutta en ennättänyt tehdä juuri mitään".Sen verran taisi ehtiä että hiukan nykäisi pyörää pystympään(olivat muistaakseni loivassa kaarteessa)jolloin ohitti niukasti auton kyljen.

Lyonin ohitin, tuli siinä nimittäin kehätietä ajellessa todettua että parempi mennä kaupungin ohi jotta en juuttuisi mahdollisiin aamun ruuhkiin kehäteillä. Lyonista etelään oli huomattavasti rauhallisempaa kun ei ollut mitään kovin isoa kylää heti lähellä. Jonkin matkaa moottoritietä ajettuani vedin täysin fiilispohjalta pois motarin rampista ja ajelin lähimpään kylään. Heti rampin jälkeen tuli taas vastaan Mercure-hotelli, mutta ajattelin etsiä jotain hieman halvempaa. Ajelin kylään, löysin hotellin. Pyörä parkkiin ja hotellin ovea kiskomaan. Lukossa, eikä valoja missään. Mitään lappua ei ollut ovessa, kaikki huonekalut jne näkyivät sisällä mutta ketään ei näkynyt missään. Jaaha, seuraavaa etsimään. Hetken harhaiua, sitten löysin yllättäen kyltin"Ibis-hotel". No ei siinä mitään, tullut kai eniten juuri tuossa ketjussa öitä vietettyäkin joten ajelin sen pihaan. Hotelli oli todella pieni, oikeastaan kylätien varrella joten paikka vaikutti varsin rauhalliselle. Hotellilla oli jopa oma aidattu ja valvontakameroin varustettu parkkipaikka. Kävelin respaan ja niin oli yöpaikka löytynyt.

Alakuvassa jossain jo Lyonin ja rannan välillä.

Lainaus käyttäjältä: flhx - 21 toukokuu 09, 10:08:53
Kappas, oon näillä näkymin ensi syksynä kurvaamassa siitä ohi, täytyykin ottaa kontaktia ennen sitä jos vaikka otetaan oluet siinä kirkon varjossa...

Näin pyrimme tekemään, tervetuloa!
Meillä on vastakkaiset näkemykset ranskalaisista, mutta voimme väitellä siitäkin sitten lisää  :D

Lainaus käyttäjältä: Kokkonen - 21 toukokuu 09, 18:55:15

Lainaus käyttäjältä: flhx - 21 toukokuu 09, 10:08:53
Kappas, oon näillä näkymin ensi syksynä kurvaamassa siitä ohi, täytyykin ottaa kontaktia ennen sitä jos vaikka otetaan oluet siinä kirkon varjossa...

Näin pyrimme tekemään, tervetuloa!
Meillä on vastakkaiset näkemykset ranskalaisista, mutta voimme väitellä siitäkin sitten lisää  :D

Kiitos! Mikäli ei mitään suuria yllätyksiä satu niin näemme syksyllä Freiburgissa, alustava aikataulu lokakuun alku. Ja väittely tulee olemaan kiivasta koska allekirjoittaneella on jo niin pitkältä ajalta kokemuksia ranskalaisista että mielipide ei tule muuttumaan!  Mutta sehän tarkoittaa että tulee pitkä ilta ja saksalaista olutta kuluu, sehän sopii!

Jatketaas taas..

Illalla tuli käytyä läheisen kylän ravintolatarjontaa kokeilemassa, huonolta vaikutti...Yhteen ravintolaan pääsin oluen juomaan mutta sapuskaa ei ollut tarjolla. Aikani käveltyä kapoista kylänraittia ja ihmeteltyäni kylän autiutta päädyin juuri avattuun snack-baariin. Olin jo kertaalleen kävellyt ohi kun olin etsinyt enemmän jotain oikeata ravintolaa muistuttavaa. Nyt alkoi olla jo melkoinen nälkä joten ovesta sisään ja ruokaa kyselemään, tästä kylästä kun ei kummoisempaa paikkaa tuntunut löytyvän. Paikan omistajat, pari n.35-40v naista pelmahtivat heti paikalle ja sain menun ja Kronenburgin naaman eteen. Peruspihvi ranskanperunoilla(muita vaihtoehtoja ei ollut), kiitos. Annos ei kummoinen ollut mutta nälkä lähti ja se oli pääasia.(Hotellistakin olisi toki ruokaa saanut mutta ei vielä siihen aikaan, oli siis pakko nälkäisen miehen lähteä etsimään sapuskaa kylästä.)

Aamulla taas mukava ajokeli, ilma tuntui eilistä lämpimämmältä joten tien päälle ja kohti Välimerta. Mitä etelämmäs pääsin sitä lämpimämpää keli oli. Lähellä merta tuli jo tuttuja fiiliksiä kun tienpenkereiden soravalleista oikein hohkasi lämpöä ja tien pientareella kasvavat mitkä-lie-jotain-hieman-mäntyä muistuttavat puut antoivat matkalaisen nenään tutun tuoksunsa. Tuli elävästi mieleen kasarin autoretket vanhempien kyydissä eteläisemmässä Euroopassa, muistan hyvin juuri tuon lämmön ja noiden puiden tuoksun...Alkoi olla jo hieman jännittynyt olo, kohta saavuttaisin Välimeren rannan ensimmäistä kertaa omalla Harleylla. Ilma oli todella ihanteellinen, aurinko paistoi ja lämpöä oli reilusti yli 20c, nahkat tosin alkoivat olla jo hieman liiankin lämpimät päällä...Matkajuhta oli sen verran tiiviisti pakattu että en päässyt nahkoja riisumaan, niille ei juuri järkevää paikka pyörän päältä olisi löytynyt. No hittoako siitä, lämpöä tulin etelään etsimään ja nyt sitä riitti! Itse olen vielä aina pitänytkin lämmöstä, joku 25 - 30c olisi allekirjoittaneelle se ihanteellinen lämpötila.

Karttaa pysähdyin lähempänä merta katselemaan tankkaustauolla ja etsin muutaman sopivan reitin kohti rantaa. Poikkeaisin pois moottoritieltä ja etsisin jostain rantakaupungista hotellin. Löysin sitten itseni Camarguen niemimaalta vai suistoko se nyt oli. Paikasta tiesin ainoastaan sen että sen mukaan oli nimetty hevosrotu. Navin olin pistänyt neuvomaan kohti La Grande Motta nimistä paikkaa, etsisin sieltä ensin hotellia ja jos ei löytyisi niin sitten jonnekin muualle. Jännitys senkun kohosi kun kaupunki lähestyi.Välimeri...Kohta...

Kaupunkiin saavuttuani ajoin sataman opasteiden mukaan, loogisesti ajatellenhan siellä olisi meri...Hotelleja tuntui olevan jonkun verran, niistä en nyt välittänyt, halusin saada pyöräni Välimeren rantaan. Muutama risteys ja kiellettyä ajosuuntaa päinkin tuli kai ajettua, sitten...SIELLÄ SE OLI! VÄLIMERI!  Vaikea kuvailla sitä fiilistä mikä sillä hetkellä oli...Pyörä parkkiin, taisi jäädä suojatien päälle, pari kuvaa otin ja fiilistelyä auringonpaisteessa. Lähellä oli pieni rantakadun pätkä jossa oli muutama terassi, alkuasukkaiden suureksi hämmästykseksi istahdin lähimmän terassin tuolille ajohaalarit päällä. Muu asiakaskunta oli pukeutunut kelin mukaisesti sortseihin, taisi yksi hiestä märkä suomalaisbikeri erottua joukosta aika hyvin nahkahaalareissaan...Itseä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa muiden hämmästelyt, olin saapunut Välimerelle ja nyt halusin sitä juhlistaakseni yhden oluen. Myönnettäköön että janokin oli, ajovarusteissa kun tarkeni kohtuullisen mukavasti...Olut tulikin pöytään jopa kohtalaisen ripeästi, nautiskelin huurteista Kronenburgia samalla katsellen viereistä hiekkarantaa ja sinisenä kimmeltelevää merta. Kuinka pienestä ihminen voikaan olla onnellinen, ei tarvita kuin Harley, tuoppi olutta, aurinkoa ja meri...Unohtui ainakin hetkeksi kotimaan murheet ja huonot uutiset, en tiedä johtuiko maisemasta vai oluesta vai molemmista.

Oluen nauttimisen jälkeen olisi seuraava projekti hotellin etsiminen. Sitä ei kauaa tarvinut etsiäkään, heti kuvauspaikalla oli opaste hotellille. Ajoin hotellin pihaan, näytti mukavan pieneltä,viihtyisältä ja epämukavan kalliilta...Pyörä parkkiin respan viereen ja kyselemään huonetta. Hinta oli melko suolainen, taisi olla reilusti yli satasen. Hetken aikaa mietiskelin ja pyysin kaupungin karttaa ja pyysin näyttämään keskustan sijainnin ja mahdolliset leirintäalueet(teltta kun oli mukana). Respan tyttö osoitteli ne kartalta, mietin hetken ja totesin että hitto, olkoon. Haluan huoneen parvekkeella, mennääs likka kattomaan. Tyttö näytti parit vapaana olevat huoneet ja valitsin niistä sen joka oli perinteisemmällä sisustalla, toinen oli paljon modernimpi. Molemmat kylläkin varsin viihtyisän oloisia. Huoneessa oli mukavan kokoinen parveke, siellä voisin kuulemma syödä aamupalankin. Sehän sopisi! Parvekkeelta oli näköala pihan uima-altaalle ja pienvenesatamaan. Varsin mukavan tuntuinen paikka. Pyörän sain parkkiin hotellin oven eteen palmujen alle, kamat huoneeseen ja hetkeksi shortseissa uima-altaalle. Vesi oli sen verran kylmää että uimaan ei kiinnostanut mennä, en muutenkaan ole juurikaan innostunut uimisesta. Otin hetken lämpöä kehoon, sitten vaatteet päälle ja kaupungille. Lievästi turistihenkinen paikka, mutta en antanut sen vaivata, nautin lämmöstä, muutamista oluista ja syömässäkin tuli käytyä. Pieni marketti tuli jossain vastaan, pari kolme olutta matkaan ja illan pimetessä kohti hotellia. Parvekkeella sitten hörpin olutta ja katselin todella upeaa auringonlaskua.

Seuraavana aamuna herättiin auringonpaisteeseen, hetken katselin parvekkeelta satamaa ja paikallisten puuhasteluja veneidensä parissa, sitten soitto respaan ja aamupala tilaukseen. Hetken kuluttua olikin oven takana tyttö ison tarjottimen kanssa. Mitä h*lvettiä? Edellisenä iltana olin pyytänyt aamupalakseni pelkästään pannullisen kahvia ja sämpylän, nyt ovella odotti täysi tarjotin croissanteja, leipää, jugurttia jne. Tyttö puhui tosi sujuvasti ranskaa eikä sitten muuta...Itse en ranskaa puhu joten kommunikointi meinasi olla hieman vaikeata. Muutaman yrityksen jälkeen totesin että likka pihalle huoneesta ja käyn croissanttien ja jugurttien kimppuun, jos asiaa vielä selvittelisi niin kahvi jäähtyy...Ja se jos mikä pilaisi päivän! Yleensä en aamulla ole kovinkaan nälkäinen, hotelleissa tuli kuitenkin yritettyä syödä mahdollisimman paljon aamupalalla kun kerran semmoinen sisältyi hintaan. Nyt huomasin yllättäen olevani jopa jonkin verran nälkäinen joten tuhti sapuska tulikin ihan tarpeeseen. Kyseinen aamupala muuten ei sisältynyt huoneen hintaan, taisi olla joku 10e ylimääräistä.

Parvekkeella aamupala oli varsin mukava nauttia ja todeta että tälläistä tää lomailu nyt sitten on, ei hullumpaa...Kahvit oli juotu ja keräilin kamat kasaan. Respaan ja mainitsemaan tytölle(sama kuin edellisenä päivänä hotelliin tullessani) että tilasin muuten vain kahvin ja sain täyden aamupalan. Jälleen sain todeta jo aikaisemminkin monesti huomanneeni asian: ranskalaiset ovat maailman turhin kansa. Vastaus ja käytös nimittäin oli palveluammattiin kuuluvalle melko erikoinen(no ehkä kaikkialla muualla, PAITSI Ranskassa...Meillä muuten tulee olemaan mielenkiintoiset keskustelut, Kokkonen..). Tyttö katsoi ilmeettömästi takaisin ja totesi vain "Niin, tiedän". Eikä sitten muuta. Ilme oli sen tyylinen että häivy siitä ilmoittelemasta turhia asioita, ei kiinnosta. Katselin hetken aikaa tyttöä, sitten totesin itsekseni että voisin tietysti mennä käynnistämään pyörän respan oven edessä ja jättää sen tyhjäkäynnille siksi aikaa kun pakkailen tavaroita. Sitten kun likka tulisi valittamaan että kaikki pakokaasut tulevat hotellin sisälle niin voisin vastata "Niin, tiedän" ja jatkaa pakkaamista, pyörä edelleen käynnissä. Jätin kuitenkin väliin, en viitsinyt pilata hyvää tuultani aloittamalla rähjäystä aamupalan hinnasta, varsinkin kun oli kerrankin ollut aamulla jopa nälkäkin, joten hain tavarat huoneesta ja poistuin hotellista. Merkitsin paikan muistini lokeroihin jälleen yhdeksi paikaksi Ranskassa jonne en enää tulisi. Niitä muuten on jo melkoinen määrä....Jälleen paikka ja maisemat olivat hienot mutta ranskikset osoittivat taas kyntensä asiakaspalvelussa, tai oikeammin sen puutteessa. Onko se tosiaan niin helvetin vaikeaa olla turisteille ystävällinen? (ok, olen tavannut toki Ranskassakin hyvää palvelua, mutta melkein tekisi mieli kertoa yksi esimerkki asiakaspalvelusta Nizzan lähettyvillä olevasta ravintolasta jonne eksyimme kaverin kanssa parisen vuotta sitten..Olkoon nyt kuitenkin...).Sinänsä erikoista että sama respan tyttö oli kovin hyväntuulinen huoneen avaimia palauttaessani, toivotti vielä hyvää matkaakin. Ota noista nyt sitten selvää...

Seuraavaksi siirtymää pitkin rantaa, pikkuteitä hiljakseen eteenpäin. Jostain käsittämättömästä syystä halusin kiduttaa itseäni viettämällä tällä kirotulla patonkiperseiden maaperällä vielä pari päivää, olin hieman edellä aikataulustani enkä aikonut vielä siirtyä Espanjaan, sitä paikkaa kun näkisi varmasti seuraavan puolen vuoden aikana melko runsaasti. Edelleen harmittelin että kelien takia olin joutunut poistumaan Saksasta, mutta ainakin Ranskassa oli hieno keli, joten yritetään nyt nauttia siitä. Seuraavaksi etenin taas täysin fiilispohjalta rantakaupunkiin nimeltä Cap D´Agde. Mitään suunnitelmaa ei ollut, paitsi että iltapäivän mukavassa auringonpaisteessa alkoi matkalaisen keho ilmoitella ruokailun tarpeesta. Joku helvetin ihmeellinen nuukailuinto iski allekirjoittaneeseen tuon edellisen yön kalliin hotelliyön jälkeen ja päätin että seuraavan yön suomalainen sissi viettäisi teltassa. Löysin lyhyen harhailun jälkeen rannan viereltä leirintäalueen joka olisi sopivan lähellä rantakatua ja ravintoloita. Pyörä parkkiin respan eteen ja sisälle kyselemään paikkaa teltalle. Täällä sai jopa mukavaa kohteluakin, respan väki osasi auttavasti lontoota ja kyseli heti että aiotko olla pitkäänkin kaupungissa. Vain yhden yön, vastasin. Sepä hyvä totesi respan kaveri, leirintäalue nimittäin sulkeutuisi talveksi ja olisi auki enää seuraavaan aamuun saakka...Ennen yhtätoista kuulemma pitäisi poistua alueelta. No eipä tuo mikään ongelma olisi, täytin paperit ja sain alueen kartan. Suunnistin telttapaikalleni, jonkun verran oli vielä karavaanaria alueella. Osa katseli ohikulkiessaan mielenkiinnolla leirini rakennusta. Kupoli-Haltin pystytys ei kauaa vienyt, todella kelpo teltta. Pistin ajovarusteet telttaan ja poistuin rannan suuntaan. Leirintä-alue oli palveluidensa puolesta melkoisen tyhjä, mitään muuta ei ollut auki kuin muutama suihku/wc-rakennus ja respa.Kaikki pikkubaarit ja ravintola olivat jo talviteloilla. Jotenkin tuntui oudolta että aloittivat "talvi"seisokin, ilma kun oli melkoisen lämmin, n. 15-20c. No, hulluja nuo roomalaiset....

Hiekkarannalle päädyin käveltyäni leirintäalueen läpi, kävelin sitten rantaa pitkin läheiselle rantakadulle/ravintola-alueelle. Sapuskaa löytyi hetken etsinnän jälkeen, loppuillan sitten tutustuin paikallisten baareihin. Eksyin jossain vaiheessa varsin motoristihenkiseen kuppilaan, paikan seinät olivat täynnä kuvia RR-pyöristä ja taisi muutama pokaalikin jossain nurkassa olla. Hetken aikaa tilannetta tutkailtuani pääsin siihen käsitykseen että paikan omistaja, tiskin takana oleva n.35-40v mies oli entinen kisakuski ja uransa lopetettuaan oli aukaissut baarin. Varsin mukava juottola.

Sitten kun muutama olut oli tullut maisteltua päätin tehdä siirtymisen kohti telttaa jotta aamulla pääsisin suht ajoissa liikkeelle. Telttaan kömmittyäni totesin ilman viilentyneen melko paljon, kyllä täällä selkeästi syksy on...Tilansäästö syistä olin mukaani ottanut kesämakuupussini enkä talviversiota, mietin että kuinkahan sillä kesäversiolla pärjäisi. Jätin housut suosiolla jalkaan ja pitkähihaisen paidan päälle. Ei kun unta kuulaan...Tai niin toivoin...Koko perkeleen yön palelin aivan tolkuttomasti, kiskoin ajokuteetkin makarin päälle ja pipon päähän, ei auttanut. Lämpötila taisi käydä lähellä nollaa, kesämakarini ei todellakaan toiminut tuollaisissa asteissa. Torkuin huonosti muutaman tunnin minkä palelultani pystyin, kirosin järjetöntä nuukailuani ja lupasin itselleni että tästä lähin majoitus olisi tällä siirtymällä hotelli, teltta teki mieli polttaa välittömästi. Aamu valkeni kostean viileänä, onneksi kuitenkin aurinko alkoi paistaa. Kömmin teltasta pihalle ja kiroilin kun edes kahvio ei olisi täällä alueella auki. Siirsin teltan aurinkoon jotta lämpö hieman edes kuivattaisi yön kosteudet siitä ennen pakkaamista.

Kamat pyörän päälle, Timo Rautiainen&Trio Niskalaukaus cd-soittimeen ja karavaanareiden ihmetellessä poistuin alueelta Timpan laulaessa "Niin jäi matka taas puolitiehen, itsestään oli luullut liikoja.." Toivoin että tuo laulu ei olisi enne tulevista vaikeuksista, sen verran taikauskoa allekirjoittaneestakin löytyy(vaikka muuten en usko mihinkään tuontapaiseen) että tuota levyä en enää soitttanut tällä reissulla...

Pyörä kuitenkin toimi hyvin, aurinko paistoi ja matka jatkui. Seuraavaksi yöpymispaikaksi valikoitui jälleen täysin fiilispohjalta kaupunki nimeltä Canet Plage. Ajelin rantakatua edestakaisin ja etsin sopivaa hotellia, erästä hotellikylttiä seurasin seuraavaan kortteliin, sitten kun pääsin hotellin eteen jatkoin välittömästi ajoa. Hotelli oli todella karu ilmestys eikä kadunpätkä muutenkaan herättänyt luottamusta. Pikaisen arvion perusteella olisi sellainen fifty-sixty mahdollisuus että pyörä säilyisi yön yli kadulla koskemattomana. Ei kiitos. Pari kertaa tuli ajeltua rantakatua, kunnes näin kyltin "hotelli St Georges". Paikka vaikutti vaatimattomalta mutta siistiltä, taisi olla kahden tähden hotelli. Sopii mainiosti, nyt vain tarvitsisi kehittää pyörälle paikka. Katselin hotellin edustaa ja totesin että köytän pyörän vaijerilla hotellin seinään kiinni. Sisään respaan ja kyselemään huonetta. Respan kuusikymppinen mies puhui auttavasti yhteisiä kieliä ja antoi monivalintatehtävän; haluaisinko huoneen sisäpihalta, uima-altaan vierestä va merinäköalalla. Meren katselemiseen en kai ikinä kyllästy joten ei tarvinnut kauaa miettiä. Raahasin tavarat huoneeseen ja sitten pyörää lukitsemaan. Tällä kertaa ranskalainen osoitti tarvittaessa osaavansa olla ystävällinenkin turisteille, sillä respan mies katsoi hetken pyörääni ja totesi että jos haluan niin voisin parkkeerata pyörän jalkakäytävälle, ovisyvennykseen heti respan eteen. Kiitin tarjouksesta ja hilasin matkamöhkön respan oven eteen. Vaijerilukko kiinni, hälyt päälle ja vielä suojapeitekin. Pyörä olisi tavallaan kadulla mutta kuitenkin mukavan suojaisessa paikassa. Sitten olikin aika lähteä ruokapaikkaa etsimään.

Sapuskaa sitten löytyikin erään kadun varrelta läheltä rantaa, kovin pitkää matkaa ei tarvinnut hotellilta sinne talsia. Jonkunlaiselle terassiile kadun viereen ja ruokaa tilaukseen. Olo oli melkein kuin kasvihuoneessa olisi syönyt, tämä terassi kun oli katettu vähän jokapuolelta muovilla ja aurinkosuojilla. Onneksi aurinko ei lämmittänyt aivan kesän veroisesti, lämmin toki oli mutta ei liian kuumaa tässä kasvihuoneessa oloon.

Ruokailun jälkeen olikin sitten aika talsia kohti rantakatua, hetken aikaa istuin penkillä ja katselin alkuasukkaiden puuhia, sitten suuntasin kostuttamaan kurkkuani. Suuntasin lähes täynnä olevalle terassille, baareja oli vierekkäin useita ja summamutikassa valitsin niistä yhden. Tarjoilijana oli nuori ja ns.hyvin ruskettunut tyttö, hetken aikaa meni että hän saapui pöytääni kyselemään tilausta. Päätin palkita itseni lämpimässä iltapäivässä sangrialla koska ravinteli sitä mainosti kylteissään. Tyttö poistui ja sai matkalla muista pöydistä ihmettelyjä juomien viipymisestä. Katselin touhua varmaan vartin verran, useampi pöytäseurue häipyi kun juomia ei alkanut kuulua. Tyttö oli todella pihalla, hän kävi välillä sisällä baarissa, joutuen aina ylittämään kadun ja palasi sitten terassille. Yleensä homma hoitui siten että mukana oli vain lasku tai vain juoma. Minkäänlaista logiikkaa ei tuntunut hommassa olevan. En tiedä oliko sisällä baarissa hommia hoitava baarimikko täysin kädetön vai eikö tarjoilijatyttö vain osannut tehdä useaa tehtävää samalla kävelyllä. Odottelin rauhassa puolisen tuntia, minulla kun ei ollut mihinkään kiire, aina välillä tyttö käveli ohitse ja ihmettelin hänelle juomani viipymistä. Lopulta alkoi tuntua siltä että baaria olisi vaihdettava jos meinaisi jotain juomaa saada. Niinpä poistuin pöydästä ja kävelin viisi metriä seuraavan baarin terassille. Täällä tarjoilijana oli n.35v, aurinkolasit silmillä, takatukalla ja alkavalla kaljulla varustettu mies. Mietin että mitähän tästä mahtaa tulla, ainakaan tarjoilija ei ensisilmäykseltä vakuuttanut...Olin todella väärässä, tämä kaveri oli todellinen ammattilainen tarjoilijan hommissa. Meni vain vajaa minuutti kun hän oli ottanut tilaukseni, kävellessään kohti sisätiloja hän tyhjensi pari tuhkista, tarjosi tulta asiakkaalle ja otti vastaan tilauksen ja laskunpyynnön. Takaisin ulos tarjoilija tuli n.kahden minuutin kuluttua, jätti mennessään laskun yhteen pöytään, oluen toiseen ja suuntasi minua kohden sangrialasi tarjottimellaan. Hämmästelin hetken nopeaa toimitusta, koko terassi kun oli täynnä. Edellisessä baarissa odotin yli puoli tuntia eikä juomaa tullut, nyt olin istunut pöydässä kolme minuuttia ja naaman edessä oli jo sangrialasi...

Seurasin piruuttani tarjoilijan työskentelyä ja vakuutuin siitä että kaveri oli erinomainen tarjoilija. Koko ajan hänellä oli koko terassi hyppysissään, ottaessaan tilausta yhdestä pöydästä hän samalla katsoi koko terassin läpi ja huomasi seuraavassa pöydässä jonkun haluavan tilata lisää tai haluavan laskun, samalla kertaa hoituivat parin tuhkiksen tyhjennykset. Hän huomasi heti uudet asiakkaat ja tuli viipymättä hakemaan tilausta. Koko ajan hän oli liikkeessä tai kävi katseellaan terassia läpi, kuitenkin kaikki sujui rauhallisesti, minkäänlaista hosumisen meininkiä ei ollut. Todellinen ammattilainen. Halusin uuden sangrian ja vinkkasin tarjoilijaa pöytään, hän nyökäytti nähneensä minut, hoiti matkalla pari uutta tilausta ja oli sen jälkeen pöytäni vieressä. Jälleen vain muutama minuutti ja uusi juomalasi oli edessäni. Hitto vie, olisipa kaikki tarjoilijat tälläisiä! (no niin, löytyi sentään JOTAIN hyvää Ranskasta...) Siemailin juoman rauhassa loppuun ja lähtiessäni jätin isot tipit.

Matka jatkui tämän kokemuksen jälkeen kohti hotellia, eihän noin hyvän tarjoilijan jälkeen olisi enää voinut mennä toiseen juottolaan saamaan normaalin huonoa palvelua...Hotellissa ihailin hetken upeaa merinäköalaa illan jo pimetessä, sitten telkkari päälle hetkeksi ja surffailemaan kanavilla. Karttaa tuli tutkittua kun ei mitään järkevää televisiostakaan tullut, totesin että jo nyt oltiin niin lähellä Espanjan rajaa että seuraava yö vietettäisiin spanskihotellissa.

Aamulla herättiin taas mukavaan auringonpaisteeseen, aamupalan jälkeen kohti moottoritietä ja Espanjaa. Hirveästi ei harmittanut Ranskan jääminen taakse.

ESPANJA

Rajan ylitys tapahtui aurinkoisessa säässä, kovin kummoisia rajamuodollisuuksia ei tälläkään rajalla ollut. Heti nähdessäni kyltin jossa ilmoitettiin maan vaihtuneen Espanjaksi tuli aika hieno fiilis, hitto tänne asti on jo tultu! Tie kulki hetken hieman korkeammalla rajan kohdalla, lasketin menemään kohti etelää mukavassa kelissä. Kaverin kanssa oli ollut puhetta että mahdollisesti poikkeaisin hänen luonaan Barcelonan kupeessa, saisin sieltä yösijan tarvittaessa. Olin kuitenkin Barcelonan kohdalla puoliltapäivin, liikennettä oli aika isosti ja päätin että poikkeaisin kaverin luona joku toinen kerta. Barcelonaa ohittava motari oli täynnä rekkaa ja dieselinkatku oli melkoinen, siksi päätin jatkaa matkaa ja poistua suurkaupungista mahdollisimman nopeasti.Mukava piirre liikenteessä oli että sain taas pujotella rekkoja ohitellen, huono puoli oli se että välillä meinasi taju lähteä niiden pakokaasuja hengittäessä. Ajan oikeastaan aina ilman mitään kasvosuojia (ja aina avokypärällä), sateellakin, hetken aikaa sadepisarat tuntuu mutta sitten iho turtuu eikä niitä huomaa. Nyt olisi jo melkein tehnyt mieli saada naamalle jotain hengitysuojainta...Ruuhkat ja rekat kuitenkin jäivät taakse ja painoin menemään motaria. Jossain iltapäivän tunteina muutamien tankkaustaukojen jälkeen alkoi tuntua että seuraavaksi voisi jo hoitaa hotellin alleen, vieläkään kun ei olisi kiire vuokra-asunnolle. Olisi oikeastaan jo aikataulun väljyyden takia voinut jäädä Barcelonaan pariksikin päiväksi, mutta ne ruuhkat eivät houkutelleet...

Löysin rantakaupungin nimeltä Benicassim, siellä suunta kohti rantakatua ja hotelleja. Suurin osa hotelleista oli kiinni eikä väkeä kovin paljoa näkynyt kaduillakaan. Hetken ajelua ympäriinsä, sitten löysin vaatimattoman hotellin parin korttelin päästä rannasta. Parkkihallia ei ollut mutta parkkasin pyörän respan eteen ja käväisin kysymässä huonetta. Sellainen löytyi ja ihan ensimmäisenä hoidin tärkeimmät asiat alta pois. Eli suuntasin respan vieressä olevalle baaritiskille ja pyysin oluen. Saisi huuhdottua maantienpölyt kurkusta ja tulisi ensimmäinen espanjalainen olut maistettua. Cruzcampoa tuli tuoppiin ja poistui siitä melkoisen nopeasti suomalaisen bikerin kurkkuun.

Tavarat hotellihuoneeseen, hieman heikko olo, mutta ajattelin sen johtuvan lämmöstä ja hengitetyistä dieselien katkuista (tuli taas melkein yksi pyyhe tuhottua, vaikka omasta mielestään käytti reilusti saippuaa naamaa hangatessaan...). Pyörän pistin toiselle puolelle hotellirakennusta parkkiin, respan väki kehotti siirtämään sen sinne koska silloin pyörä oli täsmälleen heidän edessään ikkunan takana.Vaijerilukolla pyörä vielä viereiseen aitaan kiinni ja kaupungille ruokailemaan. Ruokaa löytyi, olo ei tosin ollut vieläkään kovin mahtava. Jätin sitten kaupungin tutkimisen väliin ja suunnistin supermarkettiin hakemaan hieman vettä ja kokista. Kävellessä kohti hotellia alkoi jo olla sellainen fiilis että välttämättä vessan löytyminen melko nopeasti ei olisi huonompi juttu...Pääsin kuitenkin omaan huoneeseen asti ilman kalsarien sotkeutumista, linnottauduin vessanpöntölle, vatsa oli melkoisen löysällä. KIROTUT PATONKIPERSEET TEKI SEN TAAS!!! Jumalauta, onko olemassa mahdollisuutta että kävisin Ranskassa ENKÄ saisi lievää ruokamyrkytystä?? Voi prkle...(Muutama vuosi sitten ollessani kaverin kanssa matkailuautolla reissussa olin muutaman päivän todella huonossa kunnossa, silloinkin syyllisenä lievään ruokamyrkytykseen oli maailmankuulu ranskalainen keittiö...) Onneksi olin varautunut tähänkin mahdollisuuteen ja paiskoin naamariin imodiumia. Yö tuli nukuttua kohtalaisesti, huolimatta muutamasta öisestä vessassakäynnistä ja spanskien omalaatuisesta pötkömallisesta tyynystä.

Aamulla olo ei nyt ihan kaikkein parhaimpia ollut mutta aamupalaa sentään sai järsittyä. Se tosin ei kummoinen ollut, hotelli kun oli melko vaatimaton, joten sämpylä marmeladilla ja kahvi (ensimmäinen cafe con leche tuli nautittua eli kahvi kuumalla maidolla, toimiva paketti) oli homman nimi. No en mitään gourmet-tason sapuskaa olisi saanut tuona aamuna syötyäkään joten tuo riitti mainiosti. Pyörä lastattiin ja menoksi kohti etelää, vieläkin oli päivä ylimääräistä aikaa joten ajattelin ajella rauhassa kohti Torreviejaa ja yöpyä vielä kerran ennen sinne saapumista. Matkaa ei kovin montaa sataa kilsaa enää ollut joten päätin siirtyä motarilta pienemmälle tielle.

Heti kymmenen kilsan jälkeen tuli vastaan noiden pikkuteiden ongelma, rekkaa oli aika paljon liikkeellä ja siitä johtuen ruuhkaa oli heti kun lähestyttiin kylää tai kaupunkia, tuo tie kun kulki yleensä aina sellaisen läpi ja luonnollisesti reitille sattui liikennevaloja. Tie oli vielä sen verran kapea että oli aika hankala ohitella matkamöhkäleellä, meinasi jäädä sivulaukut matkan varrelle kun ohitteli rekkoja kapeissa väliköissä. Lämpöä piisasi ihan mukavasti, reilu parikymmentä ja aurinko paistoi. Kunnon sissinä ei tietysti ollut mitään aurinkorasvoja naamassa, ei itseasiassa tullut moiset edes mieleen tuossa ajellessa....Olinhan tottunut jo siihen että nyt on syksy...

Hetken aikaa pienempää tietä ajettuani ihmettelin että onko nyt jokin töihinmenon aika tai jotain kun oli paljon naisia tienvarressa odottelemassa. Hetken päästä selvisi hieman hitaammallekin että mistä oli kyse kun muutama likka oli raahannut tuolin tien viereen ja vilkutteli pysähtymään, parissa pusikossa oli auto parkissa ja tuoli oli tyhjänä. Kovin köyhiäkin tuntuivat jotkut tytöt olevan kun ei ollut varaa päällysvaatteisiin, pelkät rintsikat ja pikkuhousut oli monella päällä. Ihan sääliksi kävi, mietin että pitäisikö pysähtyä ja antaa muutama euro ihan vaan hyväntekeväisyytenä köyhiä auttaakseni.

Vähitellen sitten saavuin kohti Valenciaa joka oli jo hieman isompi kaupunki. Edelleen ajelin pienempää tietä, gps oli päällä, asetuksena oli "nopein reitti" joten se oli kokoajan yrittänyt neuvoa kohti motaria. Itsepintaisesti olin kuitenkin pysytellyt pienemmällä tiellä, osittain siksi että ei ollut kiire ja osittain siksi että motari oli paikoin maksullinen ja halusin siksi välttää sitä. Nyt katselin edessä lähestyvää Valenciaa ja mietin että pitäisikö siirtyä motarille. Äh, kyllähän tämä tie kaupungin ohittaa jotenkin näppärästi. Niin juuri...Ajaessani kaupunkia kohti alkoivat tien varret täyttyä jo asuinkerrostaloista ja liikenne lisääntyi huomattavasti. Hetken kuluttua olin sitten jo ensimmäisissä liikennevaloissa ja navia ennätin sen verran katsoa että tämä reitti vie koko perkeleen kaupungin keskustan halki...VOI V*TTU! Lämpötila alkoi lähennellä 25c rajaa, aurinko porotti, ruuhkaa oli melkoisesti ja kaikki nahkat päällä....Lämpöhalvaus ei ollut kovin kaukana kun ajelin Valencian läpi, käytin taas jo vuosien varrella tutuksi tullutta sovellettua ajotyyliä ja ajelin kaistoilla koukkien ja väärin ryhmittyen, pääasiahan etelämmässä on että liikenne sujuu, liikennesääntöjen noudattaminenhan on ahdasmielisiä pohjoismaita varten. Siitä huolimatta eteneminen ei ollut kaupungissa kovin nopeaa, siitä pitivät liikennevalot ja muu liikenne huolen. Lopulta kaupunki jäi taakse, olin jo sen verran lämpöisissä tunnelmissa että onneksi oli gps päällä ja neuvoi kaupungin läpi, ei oikein jaksanut enää seurata tienviittoja. Sitten päätin että otetaan spurtti motarilla että ei tarvitsisi enää käkkiä pikkutien jonoissa, liittymästä motarille ja heti olo helpotti ajoviimassa. Mitään mielikuvaa ei ollut seuraavasta yöpaikasta, Valencian jälkeen katselin tienviittoja ja huomasin että matkan varrella olisi Calpe niminen paikka, mennäänpä sinne katsomaan.

Aurinko porotti koko päivän pilvettömältä taivaalta, nahkat olivat edelleen päällä kun niille ei vieläkään ollut järkevää paikkaa pyörän päällä. Calpen keskustaan, melkoinen turistihelvetti tämäkin niinkuin monet rannikon kaupungit. Hetken aikaa pyörimistä ja ihmettelyä, löysin jonkinlaisen sataman tapaisen ja hotellikin oli sopivasti sen vieressä. Turistia oli liikenteessä vallan helvetisti, suomalainen bikeri liekitetyllä matkamöhkäleellä herätti jälleen ihmettelyä. Pyörä parkkiin hotellin viereen, hieman näytti huonolta kun ei ollut juurikaan parkkipaikkoja kadun varressa eikä hotelli mainostanut parkkihallia. Sisään kyselemään, huoneita olisi kyllä mutta mitään pysäköintimahdollisuutta ei. Sanoin harkitsevani asiaa ja poistuin. Hetken katselin kadun vartta ja totesin että en jättäisi pyörää yöpymään sen varrelle, pyörä käymään ja etsimään seuraavaa hotellia. Hetken aikaa ajelin ympäri kaupunkia mutta mitään järkevän näköistä paikkaa ei löytynyt. Nahkoissa tarkeni taas kiitettävästi joten poistuin kaupungista. Seuraava kohde olisi Benidorm, sekin kunnon turistihelvetti joten hotellia luulisi löytyvän. En ollut siellä ikinä käynyt (kuten en missään muussakaan perinteisessä turistirysässä, Torremolinoksessa, Fuengirolassa, Malagassa, puhumattakaan Kanarian saarista jonne en suostu edes menemään vaikka matka olisi ilmainenkin) joten ajattelin mennä ihmettelemään mikä siitä teki varsinkin brittien keskuudessa niin suositun.

Saavuin kohti Benidormia, kaupungille tunnusomaiset pilvenpiirtäjät olivat hieman outo näky, mutta en antanut sen haitata. Täysin fiilispohjalta yhdestä rampista kohti kaupunkia. Hetki taas harhailua ja löysin itseni läheltä rantaa. Bueno, niinkuin aboriginaalit sanoo. Valitsin summamutikassa hotellin n.korttelin päässä rannasta, lähinnä sen nimen takia. Nimi kun oli sama kuin eräällä leirintäalueella Espanjassa jossa olimme yöpyneet aikoinaan kasarilla ollessani vanhempien kanssa autoretkellä. Tuo leirintäalue oli aivan tolkuttoman hieno nuoren suomalaispojan mielestä, täynnä palmuja ja komea uima-allas. Pyörä hotellin portin viereen, ei näkynyt parkkialuetta tai hallia. No, mennäänpä kyselemään. Huone löytyi, hinta oli suorastaan edullinen, muistaakseni jotain kolmen kympin kieppeillä, sisältäen aamiaisen ja hotla oli sentään kohtuullisen tasokas. Parkkitiloja ei löytynyt, mutta olin sisään harppoessani huomannut että hotellin ympäröi teräsaita, joten otin tarjotun huoneen ja ajoin pyörän jalkakäytävälle aivan portin viereen, vaijerilukolla sain pyörän kiinni aitaan. Siedettävä ratkaisu, huoneesta oli vieläpä suora näkyvyys portille ja pyörälle. Melkoisen ruuhkissa hikoilun jälkeen oli varsin mukavaa mennä suihkuun, olo oli sen jälkeen jo huomattavasti parempi. Tosin koko päivän oli ollut melkoisen voimaton olo johtuen jo mainitusta lievästä ruokamyrkytyksestä, eikä nytkään kunto mikään loistava ollut. Päätin kuitenkin lähteä hieman kävelylle ja etsimään sapuskaa. Ilma oli mukavan lämmin ja aurinkoinen, nyt siitä nautti jo oikein tosissaan kun ei enää tarvinut hikoilla nahkat päällä pyörän selässä. Kävelin suhteellisen autiota rantakatua, ei tosiaan ollut sesonkiaika. Kaupungin viehätys ei oikein auennut, olihan siinä toki hieno ja pitkä uimaranta, mutta henk.koht en välittänyt liian modernista kaupungista, eikä rannalla makailu ole ikinä ollut allekirjoittaneelle mitenkään kovin innostava laji. Olo alkoi olla jo niin väsynyt että en kävellyt kovin pitkälle, päätin jättää tänään sapuskat väliin ja pärjätä vesidieetillä, ei oikein ruoka maistunut vielä. Aikaisin illalla hotelliin ja katselin hetken televisiota, sitten nukahdin perinteisellä tyylillä eli telkka ja valot päällä.

Aamulla huomasi että tauti alkoi hellittää, nyt oli oikein jo nälkäkin. Onneksi oli tasokas hotelli tällä kertaa joten sapuskaa oli mukavasti ja valinnan varaakin oli. Rauhallisesti aamupala naamariin, nyt olisi päivän ajona n. 100 kilometriä tulevaan talvenviettopaikkaan Torreviejaan joten kiire oli edelleen täysin tuntematon käsite.

Pyörään taas romut kiinni ja matkaan. Naviin pistin Torreviejan asunnon osoitteen, lähdin alkumatkasta ajamaan ihan vaan fiiliksien takia pikkutietä, motarikin olisi ollut heti vieressä mutta kiirettähän ei ollut. Olin illalla hotellista soittanut asunnonvälittäjälle ja ilmoitin suurinpiirtein kellonajan jolloin olisin asunnolla. Pikkutietä oli mukava ajella, muutamassa kohdassa oli hienoja mutkapätkiä ja kukkuloiden ylityksiä. Keli oli kohillaan, aurinko paistoi ja fiilis oli korkealla. Seuraava iso kaupunki oli Alicante, josta olisi enää 50 kilometriä asunnolle. Alicante on myös kohtalaisen iso kylä, joku parisataa tuhatta asukasta. Tuonne on suht hyvät lentoyhteydet Suomesta ja sieltä pääsee myös aika näppärästi lentämällä eri euroopan kaupunkeihin. Lisäksi junalla pääsee kätevästi esim. Madridiin ja Barcelonaan.

Alicanten kohdalla päätin kurvailla taas navin ohjeiden mukaan, hieman ennen kaupunkia löysin itseni motarilta. No ei hätää, mennään sitä pitkin sitten ja toivottavasti ei osuta tietullikopille. Alicanten jälkeen parisenkymmentä kilometriä ajoa ja sitten löytyi tienviitta Torreviejaan. Pienemmälle tielle ja muutaman kylän ohi. Hieman oli erikoinen olo, toisaalta olisi tehnyt mieli jatkaa tätä eteenpäin ajamista loputtomiin, toisaalta olisi mukava päästä asunnolle ja parkata pyörä hetkeksi. Torreviejaa lähestyttäessä en kokenut mitään kovin suuria väristyksiä noin muuten, en tiennyt kaupungista paljoakaan, sen tiesin että turistien kansoittamaan paikkaan olin menossa. MItään alkuperäistä espanjalaiskylää ei siis olisi tarjolla. Toisaalta hyvä, toisaalta huono. Itse en ole ikinä ollut mikään turistipaikkojen ystävä, yritän aina mennä ja tulla omin päin, mikään perkeleen kanarian saarten sikajuhla suomalaisjoukossa ei voisi vähempää kiinnostaa....Kaupunkiin saavuin täsmälleen "väärältä puolelta", asunto olisi toisella puolella kaupunkia, lähellä merta. Navi kuitenkin opasti tyylikkäästi kaupungin läpi, muutenkaan se ei olisi ollut kovin suuri ongelma koska kaupunki ei mikään yltiöpäisen iso ollut, olisiko ollut talviaikaan joku sadantuhannen asukkaan paikka, kesällä puoli miljoonaa....Ja totesin myöhemmin samana päivänä että asuntoni löytäminen olisi helppoa, ei tarvinnut kuin löytää ranta ja sitten ajella rantakatua hetken aikaa.

Hetki etsintää oikean kadun varrella, Espanjassa kun jostain syystä navi ei opastanut suoraan oikean talonnumeron kohdalle vaan yleensä kadun alkupäähän. Tosin karttaversio oli jo pari vuotta vanha, täytyy kokeilla uutta karttaversiota seuraavalla kerralla. Lisähaastetta toi paikalliseen tapaan tolkuttoman surkeasti merkityt postilaatikot ja talonnumerot. Tulisin monena aamuna näkemään edestakaisin katua skootterilla ajavan postinjakajan joka etsi oikeata osoitetta kirjeilleen...Oikea paikka kuitenkin löytyi, talo oli kohtalaisen mukavan näköinen valkoinen kaksikerroksinen rivitalo, samantyylinen kuin mitä tässä kaupunginosassa suurin osa taloista oli(siitä huolimatta viiden korttelin alueella ei tainnut olla yhtään täsmälleen samanlaista tai samanväristä asuntoa, suomalainen katukuvakin tulisi paljon mielenkiintoisemmaksi jos sallittaisiin enemmän vapauksia talojen muotoihin ja väreihin...).Heti kun olin saanut pyörän parkkiin kadun viereen tein tuttavuutta vastapäisen talon pihalla mekkalaa pitäneeseen karvakasaan, koiraan jolla oli tolkuttoman pitkä karva ympäri kehoa, niin pitkä että vain koska koira haukkui kiivaasti saattoi päätellä kumpi pää puree. Ristin ötökän välittömästi Möykyksi.

Samalla kun riisuin nahkatakkiani tuli asuntoni viereisestä kämpästä pihalle n.nelikymppinen hahmo. Hän toivotteli minut tervetulleeksi lontoonkielellä, lievä sammallus ja viinantuoksu kello yhdentoista aikaan aamulla antoi ymmärtää että kyseessä oli jonkunasteinen ammattilainen. Hahmo osoittautui ruotsalaiseksi, kutsutaan häntä nyt vaikka nimellä Göran.Heti kun hän keksi että olen suomalainen niin hän kysyi toivorikkaana että puhut varmaan ruotsia? NO EN HELVETISSÄ PUHU! Tämän saman kysymyksen muuten kuulin miltei joka kerta kun törmäsin johonkin ruotsalaiseen. Se rupesi jo vituttamaan eräässä vaiheessa niin paljon että kostin tämän kerran eräälle ruotsalaiselle tarjoilijatytölle,kysyin häneltä mistä hän on ja kuultuani vastauksen tokaisin välittömästi että ai jaa, no puhut sitten varmaan suomea? Ei puhunut....Tosin osaan kyllä puhua auttavasti ruotsia mutta minkä hiton takia olisin ruotsalaisten kanssa puhunut heidän äidinkieltään, tasapuolisempaa että puhutaan molemmille vierasta kieltä eli lontoota.

Soitin siinä sitten asunnonvälittäjälle ja pyysin tuomaan avaimen, Görän pyöri ympärillä ja pyyteli aamukahville. Ei kiitos, en ollut ajatellut heti ensimmäisenä ruveta veljeilemään ruotsalaisten kanssa. Taisi jo melkein vartti mennä ennenkuin Göran tuli kysymään että "niin, hieman hankalaa kysyä kun vasta tavattiin, mutta olisko lainata 10 euroa kun maksut Ruotsista ovat myöhässä ja syödäkin pitäisi"...Kieltäydyin tästä kunniasta, myöhemmin kuulin että kyseinen hahmo oli aina vippamassa rahaa kaikilta, takaisinmaksua ei sitten yleensä ikinä tullut. Miltei heti tämän pyynnön jälkeen hahmo oli sitten jo kovasti viemässä minua illalla tutustumaan paikallisiin baareihin, kieltäydyin siitäkin koska maksumiehestä ei olisi Göranin mielestä varmaankaan ollut epäselvyyttä....

Välittäjä saapui paikalle, ajokkina oli tankista luettuna(mää noita tunnista...) Honda Shädou, meinasin puhjeta nauruun kun tavasin laitteen merkin, tuli välittömästi mieleen kerhokaverin kanssa väännetty kestovitsi ko.merkistä(liian pitkä tarina..).Terveisiä muuten Aitoon siitossonnille. No niin, välittäjä sitten huomasi että juuri tämän kämpän avaimet olivat jääneet toimistolle joten sain vielä nauttia ruotsalaisen juopon kultturellista seurasta parisenkymmentä minuuttia. Onneksi oli sen verran mukava fiilis Espanjan auringon lämmittäessä kehoa että jaksoin kuunnella naapurin selittelyjä, yleensä ei hermo kestä känniläisten jorinoita kovin pitkään(no ei sillä että minäkään mitään viisasta jurrissa puhuisin...). Oli siis vielä hyvin aikaa ennenkuin ruotsi-suomi pipoonlyöntikilpailu olisi alkanut kun avamet saapuivat. Asunto oli ok, sopivan kokoinen ja parvekkeet molemmin puolin kämppää. Asunnonvälittäjä tarjosi pullon punaviiniä joka tulikin samana iltana tuhottua parvekkeella fiilistellessä. Varoitti myös lainaamasta naapurin Göranille rahaa, totesin että ei ongelma, oli jo nähty mikä oli meininki. Kertoi myös että tyypillä oli ikävä taipumus välillä tulla jorisemaan juttujaan humalassa naapurien ovelle, minulla ei sellaista ongelmaa tosin sitten koskaan ollut.Asiaan saattoi vaikuttaa se että parin päivän kuluttua saapumisestani hain pesäpallomailaa voimakkaasti muistuttavan puuvarren paikallisesta "Prismasta" ja kotiin sitä viedessäni totesin omalla ovellaan olevalle Göranille että kävin hakemassa vähän väkivaltavälineitä kodinturvaksi. Sen jälkeen tyyppi lähinnä piilotteli kämpässään minun kulkiessani kadulla tai startatessani pyörää, ennen sitä oli aina huutelemassa perään ja moikkailemassa...

Nyt oli siis saavuttu parin viikon seikkailun jälkeen Espanjan asunnolle joka toimisi tukikohtana talven ajan. Monta tuhatta kilometriä tulisi vielä ajettua ja erikoisia paikkoja nähtyä ennenkuin allekirjoittanut löytäisi itsensä ja mikä tärkeintä, pyöränsä, ehjänä kotimaan kamaralta. Tämä retki oli vasta alussa.....

Huh huh, tässä vaiheessa on pakko kommentoida että voi h*lvetti mihin pääsiäismuonaan tuli kätensä lyötyä kun lähdin tähän kirjoitusurakkaan....Tämä kun tuntuu venyvän melko pitkäksi...Ei sillä etteikö tämä olisi hemmetin mukavaa, on tehnyt nimittäin aina mieli kokeilla kirjan kirjoittamista. Lienee sukuvika koska toinen sotaveteraani isoisistäni sai aikaan kai kymmenkunta julkaistua kirjaa. Itsellä jäänyt tuon oikean kirjan kirjoittaminen aina väliin, ehkä tää nyt sitten on jotain siihen verrattavaa. Ja kun kirjatkin yleensä omistetaan jollekin henkilölle niin minä sitten haluan omistaa tämän kirjoituskyhäelmän edesmenneelle isoisälleni. Ukki, tää on sulle, mulla on paljon vielä kysymyksiä joita en saanut esitettyä ajoissa, kysyn ne sitten kun joskus taas kohdataan...

No niin, itse tähän projektiin, mietin tässä juuri että miten tässä etenee. Toki tämä homma viedään loppuun asti kun kerran tähän ryhdyttiin, marssijärjestystä vain tässä arvon. Ne parit retket tähän väliin ja sitten Suomeen takaisinpäin ajelun seikkailut, vai heti perään Suomeenpäin ajelun kertomukset ja vaikkapa erillisinä aiheina Espanjan retket....Täytyy funtsia....

Itse hämmästyin muuten sitä että tätä jorinaa oli jo joku ilmeisesti oikein lukenutkin, viimeksi taisi olla jo yli 1100 lukukertaa...Toivottavasti on ollut yhtä mukava lukea kun mulla on ollut näitä kirjoitella, tulee tapahtumat taas mukavasti mieleen kun niitä ns.pistää paperille.

Lainaus käyttäjältä: flhx - 17 kesäkuu 09, 20:56:02


Itse hämmästyin muuten sitä että tätä jorinaa oli jo joku ilmeisesti oikein lukenutkin, viimeksi taisi olla jo yli 1100 lukukertaa...Toivottavasti on ollut yhtä mukava lukea kun mulla on ollut näitä kirjoitella, tulee tapahtumat taas mukavasti mieleen kun niitä ns.pistää paperille.

Anna palaa vaan pitemmän kaavan mukaan. Meikä lukee ainakin mielenkiinnolla.
Aamupalalla tulee aina aukastua läppäri ja katottua joko tarina jatkuu  :)

Edelleen luetaan suurella mielenkiinnolla, jos saan ehdottaa niin jatka aikajärjestyksessä vaan juttua.

Ei voi kuin ihmetellä joidenkin muistia, mä en tuollaisesta reissusta voisi kirjoittaa kuin yhden A4:sen verran kun asiat unohtuisivat tai sekottuisivat pääkopassa kuitenkin  ;D

Nonnii, nyt oli sitten pyörän päältä purettu tavarat ja ihmetelty Espanjan lämpöä, mittarissa näytti olevan 25c. Ja aika siis oli lokakuun alku...Ei hullumpaa, ei muuta kuin kaupunkia tutkimaan. Olin asunnolle kamoja purkaessani löytänyt kaupungin kartan, sitä hetken tutkittuani totesin että asunnolle takaisin löytäminen ei olisi hankalaa. Senkuin ajaa meren rantaan niin siitä osaa jo suunnistaa helposti. Jätin siis navin suosiolla kämpille, sen kun joutuisin irroittamaan joka kerta kun jättäisin pyörän parkkiin, muuten kapine häipyisi hyvin nopeasti...Helpommalla pääsi kun irrotti sen itse ja jätti lipaston laatikkoon. Oli todella outoa ajaa pyörää pitkästä aikaa ilman nahkakuteita ja pyörä tyhjänä tavaroista, Glide tuntui hämmentävän köykäiseltä ajaa kun oli tottunut jo laitteen kai lähemmäs puolta tonnia hipovaan kokonaismassaan.

Itse olin tosin matkan varrella hämmästellyt sitä että miten helppo ajaa tuo laite oli massastaan huolimatta, muistan kuinka raskaalta ja kömpelöltä pyörä oli ensin tuntunut kun olin sitä ostamassa ja kävin koeajolla. Sittemmin olin tottunut yllättävän helposti noinkin raskaaseen pyörään, mainittakoon että en todellakaan ole mikään bodari, kaukana siitä. Punttisalikin on ihan niin tuttu paikka että olen parin sellaisen ohi joskus kävellyt. Ostaessani pyörää nimittäin mietin että kuinkahan tuo laite pysyy näpeissä kaupunkiajossa, varsinkin kuorman kanssa, maantiellä laite oli helppo ajaa. Kaikkeen kuitenkin tottuu, paitsi karvaisiin naisiin, joten aika nopeasti tuon möhkäleen kanssa pääsin aikoinaan sinuiksi. Ainoat paikat oikeastaan mitä vältän ovat parkkaaminen pehmeälle maaperälle tai keula alamäkeen(jos pyörä täytyisi pakittaa pois), tosin tällä reissulla löysin erään vältettävän ajotilanteen lisää...Olin keväällä ajelemassa Torreviejan lähellä pikkuteitä ja päätin lähteä pienelle kukkulalle seikkailemaan. Tien pinta oli hyvää asvalttia ja paikkaan oli rakennettu pieni asutusalue, sellaisia paikalle tyypillisiä pieniä omakoti- ja rivitaloja. Hetken aikaa ajelin pikkukatuja mäkisessä maastossa, onneksi hiljaista vauhtia. Erään pikku mäennyppylän takaa nimittäin paljastui alamäki, aivan helvetin jyrkkä ja lyhyt sellainen, joka päättyi betoniporsaisiin. Onneksi ajoin hiljaa, tuonne betoniporsaisiin asti kun olisin laitteen ajanut niin olisin tarvinnut parikin kaveria auttamaan pyörän pois saannissa, mäki oli nimittäin niin jyrkkä että yksin tuota pyörää ei olisi saanut millään pakitettua ja käännettyä. Nytkin vaikka pysähdyin jo miltei mäen harjalla sai hetken funtsia miten pyörän parhaiten kääntää ettei laite kaatuisi, nimittäin jos olisin pyörän ajanut poikittain tielle niin toisen maiharin alle olisi jäänyt valehtelematta puoli metriä tyhjää tilaa kun mäki vietti niin paljon. Taas opetus siitä miten Espanjassa pitää varautua aivan kaikkeen, tuotakaan tien loppumista ei luonnollisestikaan oltu merkitty mitenkään.

Ja nyt siis olin kaupungilla ihmettelemässä paikkaa, aika nopeasti armeijan käyneelle miehelle piirtyi muistiin kartta kaupungista, kovin iso kylä ei ollut mutta mikäli yhtään ei osaa suunnistaa niin kyllä tuolla eksyäkin voisi. Keskustasta hieman ulkona oli iso"Prisma", eli Carrefour, sinne suuntasin heti ensimmäisenä päivänä ostamaan vettä, jugurttia, kahvia jne tarvikkeita. Tärkeimpänä luonnollisesti nestehukkaa torjumaan olutta, hellettä kun piisaisi vielä hetken aikaa. Tällä kauppareissulla en muuten asiaa vielä bongannut mutta myöhemmin törmäsin aika hyvään oluttarjoukseen tuolla Carrefourissa. Firman omalla nimellä varustettua, Hollannissa tehtyä olutta, hinta 17snt/ 0,33 tölkki....Laskekaapa huvikseen paljonko tulee 24pakin hinnaksi....Tuo oli vieläpä aivan juotavaa olutta, itse ainakin pidin siitä enemmän kuin paikallisista vesistä, siis niistä mitä jotkut kutsuivat leikkimielisesti "olueksi"...Tuossa maassa ei muuten ole mitään toimivaa panttisysteemiä, kaikki pullot, tölkit jne menevät kierrätykseen. Tai näin teoriassa....Ainakin tuolla kaupungissa oli toki noita kierrätyskontteja aika monessakin paikkaa, veikkaan tosin että suurin osa tölkeistä jne meni roskapussien mukana kaatopaikalle...

Ostokset oli suoritettu ja vein ne asunnon jääkaappiin. Tämän oli asunnonvälittäjä ystävällisesti jo aiemmin pistänyt päälle joten sain heti tarvikkeet viileään kaappiin. Iltapäivä meni sitten oman kaupunginosan kulmilla pyöriessä, rantakatua kävelin hetken aikaa ja bongailin muutamat lähikuppilat. Lähin oli pelottavasti vain 100 metrin päässä asunnosta...Mielessä välkkyi jo kotiinpaluun yhteydessä aloitettava vieroitushoito tärisevälle alkoholistille joka olisi hukannut talven aikana vaatteensa ja pyöränsä jonnekin Espanjan rannikolle. Onneksi kuitenkaan seuraavana keväänä tämä ei ollut se todellisuus, pyörääkään ei tullut hukattua....

Ensimmäinen ilta kului sitten omalla parvekkeella fiilistellessä jo aikaisemmin mainitsemani punaviinipullon kanssa, nautin illan lämmöstä ja mietin hyvin vähän työasioita..Eli en ollenkaan...Parvekkeella katsellessa tuli laskettua näköpiirissä olevat palmut, reilusti yli kaksikymmentä. Ei huono. Samalla tulin kiinnittäneeksi huomiota naapurin koiraan, Möykkyyn, huomasi että koira pisti aina kohtalaisen rähäkän päälle kun joku käveli ohi. Koska pyöräni oli parkissa kiinnitettynä vaijerilla puhelinpylvääseen juuri Möykyn kotiportin vieressä, totesin että pyörän säilyminen olisi aika hyvällä mallilla. Mekkalaa pyörän parissa puuhasteleva mahdollinen varas aiheuttaisi pyörän hälyillä ja Möykyn rähinällä. Miltei heti Möykyn viereisessä talossa oli myös koira, saksanpaimenkoira jolla oli hauska tapa kiivetä talon toiseen kerrokseen vieville portaille istumaan ja tuijottelemaan kadulle. Kyseinen karvanaama muistutti eleiltään ja "ilmeiltään" todella paljon parisen vuotta sitten edesmennyttä koiraani (Jake RIP). Espanjalainen elämäntapa ei tunnu juurikaan arvostavan eläimiä mikä allekirjoittanutta hieman häiritsi, tuolla saksanpaimenkoiralla oli kuitenkin asiat varsin hyvin. Sillä oli kohtalainen piha missä temmeltää, lisäksi se pääsi säännöllisesti isännän ja emännän kanssa pitkälle lenkille meren rantaan. Möykyllä asiat eivät olleet niin hyvin, sillä oli pieni portaikko ja hyvin pieni etupiha asuinalueena, koko puolen vuoden aikana näin sen neljä kertaa lyhyellä lenkillä, muuten se vietti aikansa todella ahtaassa reviirissä. Hyvänä puolena oli se että alueella asui parikin pohjoismaalaista vanhempaa rouvaa jotka kävivät Möykkyä ruokkimassa ja tuomassa tuoretta vettä.

Parvekkeella nautitusta punaviinipullosta huolimatta seuraavaan aamuun oli mukava herätä, ilman krapulaa luonnollisesti. Vinkkinä että juokaa punaviinin(kin) kanssa VÄHINTÄÄN sama määrä vettä niin päänsärky ja krapula loistavat poissaolollaan...Aamupäivä oli mukavan aurinkoinen ja lämmin, tulisin nauttimaan hellepäivistä lokakuussa vielä parisen viikkoa. Aurinkoa sen sijaan riitti miltei koko talven, uskomatonta miten virkeänä tuollainen pitää ihmisen joka on tottunut talven kylmyyteen ja pimeyteen. Juuri tuota pimeää ja kylmää olin tänne pakoon lähtenytkin, en ole ikinä pitänyt myöskään lumesta, täällä riski sen näkemiseen oli aika pieni.Melko uskomatonta oli välillä katsella kalenteria ja sitten ihmetellä että keskellä talvea lämpöä parikymmentä ja aurinkoa koko ajan....Tuo talvi oli muuten paikallisten mukaan kylmin talvi pitkään aikaan, onnistuin muutaman alkuasukkaan saamaan hiljaiseksi kun totesin että tämä talvihan on ollut kuin tyypillinen Suomen kesä...

Tuon seuraavan aamun hilpeyttä hieman rajoitti se että olin fiiliksissäni ajanut aurinkoisen Ranskan ja Espanjan halki ilman minkäänlaisia aurinkorasvoja naamassa...Mitä hittoa, nythän oli syksy, mitään rasvoja tarvita....Onneksi naama ei ollut palanut, mutta oli kyllä todella hilkulla, ei olisi tarvinnut kuin vajaa päivä lisää ajoa niin olisi jo kalpeanaaman taulu punoittanut oikein kunnolla. Siispä suuntasin taas Carrefouriin, hyllyistä löysin jotain aftersun-rasvaa jota hieroskelin naamaan. Ulkonäkö ei kaunistunut yhtään, mutta helpotti kyllä hieman alkamassa ollutta naaman palamista. Samalla ostin aurinkorasvaakin, ei ollut sen jälkeen ongelmia vaikka aurinko paistoi vielä varsin lämpimästi parisen viikkoa. Sitten alkoikin hieman viileämpi kausi, onneksi kuitenkin aurinkoa riitti.

Liikenne täällä oli melko villiä, niinkuin muuallakin Espanjassa. Liikenneympyrät ovat paikallisille täysin käsittämätön kaaoksen aiheuttaja, niissä ajaessa sai pyörällä olla oikeasti varovainen, alkuasukkaat ajoivat niissä aivan päättömästi. Yleensä liikenneympyrät olivat kaksikaistaisia, niihin liittyvät tiet taas saattoivat olla joko yksi-tai kaksikaistaisia. Kaksikaistaisessa ympyrässä luulisi olevan melko loogista ottaa oikeita ajolinjoja sen mukaan mistä liittymästä itsensä aikoi poistaa. Paikallisilta kuitenkin puuttuu logiikkageeni, kuten asian ilmaisi Barcelonassa asuva kaverini. Joten liikenneympyröissä ajettiin täysin päin helvettiä, tyylinä oli se että silmät kiinni ja sekaan, poistuminen ympyrästä yleensä sujui siten että sisemmältä kaistalta käännettiin ulos ilman peileihin katsomista ja vilkun käyttöä. Eräs suomalainen oli paikalliselta poliisilta kysynyt että miten tuollaisessa ympyrässä oikein kuului ajaa. Poliisi oli ollut hetken hiljaa ja todennut sitten että ajakaa niin että ei tule kolaria. Asia selvä....Pyörällä oli se etu että sillä edes vähän pääsi puikkelehtimaan tuossa kaaoksessa. Lisäbonuksena rannikolla oli se että seassa puikkelehti paljon brittituristeja, yleensä eläkeläisiä jotka ikänsä olivat ajaneet oikeanpuoleisella ohjauksella varustettuja autoja. Nyt sitten täällä lyödään vuokraamossa vasemmanpuoleisella ohjauksella oleva auto käteen ja härdelli on valmis...

Muita hauskoja piirteitä Espanjassa ajamisessa ovat myös kuivanakin varsin liukas asvaltti, sateella jo hengenvaarallisen liukas(sain jopa tuon vakio TC88 matkamöhkäleen vahingossa sutimaan liikennevalolähdössä kuivalla asvaltilla) sekä hidastetöyssyt. Hidastetöyssyjen funktio jäi allekirjoittaneelle melkoisen epäselväksi. Niitä oli varsin usein suojateiden kohdilla ja pitkän suoran keskellä, varsinaista liikenteen hidastamista niillä ei kuitenkaan saatu aikaan koska paikalliset ajoivat niistä yleensä hidastamatta yli Seattien öljypohjat kolisten. Itseni tuollainen hidastetöyssy kerran yllätti, täräytin sellaiseen kaupunkialueella hidastamatta kun en moista huomannut. Töyssyt tekee mielenkiintoiseksi se että ne on välillä merkitty liikennemerkillä, välillä ei, välillä niissä on maalaukset, välillä ei. Töyssy saattaa olla pitkä ja laakea tai sitten hyvin korkea ja lyhyt. Tuo mihin minä täräytin n.viittäkymppiä oli korkea....Sain aikaan melkoisen kolauksen kun runkoputki raapaisi töyssyyn ja otin kunnon loikan pyörällä. Onneksi pysyi pyörä hanskassa ja runkoputkiinkin tuli vain naarmuja.

Mukavaa sensijaan oli se että täällä ei tarvinnut pohjoismaalaisen ahdasmielisesti noudattaa nopeusrajoituksia. Melko fiilispohjalla sai ajaa, yleensä esim.tietöiden kohdalla oli nopeusrajoitus 50kmh, itse ajoin n.70kmh ja paikalliset painoivat ohi...Samoin parkkeeraus oli aika soveltavaa, etelämaalaiseen tyyliin hätävilkut päällä saattoi pysäköidä suunnilleen minne sattui. Haittapuolena oli että poliiseilla ei ollut minkäänlaista järjestelmällisyyttä pysäköinninvalvonnassa(kaan), yhtenä päivänä sait parkata rantabulevardin kävelyalueelle, seuraavana päivänä pyörääsi oltiin hinaamassa pois. Tarkkana sai olla mihin pyöränsä pisti, siksi yleensä Torreviejan keskelle mennessäni jätin pyörän kotiin ja kävelin sen muutaman kilometrin. Samalla saattoi vapautuneesti poiketa rantabulevardin terasseilla...Parkkeeratessa pyörää kaupungilla oli myös aina hieman pelko perseessä että millaisessa kunnossa pyöränsä löytää. Paikalliset kun eivät kunnioita YHTÄÄN toisten omaisuutta. Parkkeratessa kolhitaan ja kaadetaankin esim.skoottereita aivan suruitta, mukulat kiipeilevät pyörien päällä ja repivät peilejä irti jne jne. Itsellä kävi hyvä säkä että kukaan ei pyörää onnistunut kaatamaan ja muutenkin se sai olla aika rauhassa.

Mainittakoon vielä Espanjan poliisivoimista sen verran että Alicanten alueella oli käytännössä kolmenlaisia virkavallan edustajia(esim pohjoisessa Katalonian alueella, Barcelonassa, oli hieman eri meininki, alueellisia eroja on jonkun verran): Policia Local, Policia Nacional sekä Guardia Civil. Policia Local oli lähinnä(varsinkin Guardian mielestä..)pysäköinninvalvojia ja liikenteen ohjaajia, mutta hoitivat myös perinteistä poliisitoimintaa ja järjestyksenvalvontaa. Olivat hyvin esillä katukuvassa ja mm.partioivat rantabulevardilla jonne taas Guardia ei vaivautunut autoistaan jalkautumaan. Nacional taas nimensä mukaisesti on koko maan laajuinen organisaatio, kai lähinnä KRP:tä vastaava. Heitä ei juuri katukuvassa näkynyt, mutta epäilemättä kaupungissa liikkuivat.

Guardia Civil taas on oma lukunsa, vastaa suurinpiirtein Italian Carabinierejä, ts. ovat melko sotilaallinen organisaatio. Asuvat parakeissa ja ovat huomattavasti tiukempaa jaostoa kuin Policia Local. Guardia oli myös hoitamassa perinteistä poliisitoimintaa ja järjestyksenvalvontaa, heillä samoin kuin Localilla oli myös oma Trafico-jaostonsa joka oli erikoistunut liikenteenvalvontaan. Guardiaa näkyi myös jatkuvasti liikenteessä, mutta erona Localiin oli se että hahmot poistuivat autoistaan vain kun olivat selvittämässä jotain tilannetta tai tauolla ravintolassa...Pitävät itseään jonkinlaisena eliittijoukkona, tosin paikalliset eivät aina ole samaa mieltä...Lisäksi organisaatioiden välillä ei liene kovin lämpimät välit eikä yhteistyö yleensä kovin hyvin pelaa. Jonkinlaista valtataisteluakin tuntuu välillä olevan ilmassa.Osoituksena siitä oli kuulemani tapaus, suurinpiirtein kai n.vuosi aikaisemmin oli paikallinen Guardia Civil tehnyt ratsian Policia Localin päämajaan kaupungissa....Ilmeisesti lähinnä vittuillakseen...

Itsellä tuli tasan yksi kokemus poliisien toiminnasta koko puolen vuoden aikana ja juurikin Guardian kanssa. Ammattitaito oli kyllä hiukan hahmoilta kateissa ainakin tuossa tilanteessa. Olin tutun spanskibikerin kanssa palaamassa keskellä yötä eräistä bikeribileistä. Olimme liikkeellä autolla, paikallisesta tyylistä poiketen tuo spanskikaverini ei juonut ikinä mitään ollessaan ajoneuvolla liikkeellä.Lieni ainoa ihminen koko maassa joka ei ajanut pikku pöhnässä...Eräässä liikenneympyrässä sitten olikin täysi härdelli päällä kun Guardia piti ratsiaa. Kysäisin pikaisesti toimintaohjeet kaveriltani ja sitten odotin mitä tuleman pitää, kädet pidin kokoajan näkösällä koska en halunnut saada jonkun Guardian runkkarin ysimillistä kehooni. Molemmille puolille autoa tuli Guardia ja tivasivat papereita. Itse olin jostain syytä kadottanut kielitaitoni täysin, osasin vain savoa ja helvetin huonosti sitäkin. Tein tyypeille heti selväksi että olin turisti ilman kovin kummoista kielitaitoa. Ajokortin kuitenkin kaivoin esille, hetken kuluttua Guardia tuli takaisin paikalle ja ihmetteli hieman vaivautuneena että mikäs näistä on sukunimi...Tässä vaiheessa päätin taas löytää sanavarastooni hieman lontoota ja neuvoin kaveria. Sitten meidät käskytettiin autosta pihalle, kulkuväline joka kuului kuskini isälle oli katsastamatta. Hetken aikaa mielessäni kiroilin että mitähän vittua tästäkin seuraa. Seuraavaksi molemmille tehtiin ruumiintarkastus, tosin ammattitaidottomasti. Itsellä oli reisitaskuhousut ja huppari joka ulottui reilusti vyön alapuolelle. Guardia teki ruumiintarkastuksen huonommin kuin yksikään ammatitaidoton urheiluseuran järkkäri olisi ikinä tehnyt. Hahmon suurin mielenkiinto kohdistui reisitaskuissa oleviin tavaroihin, muu ei kiinnostanut. Sain käskyn tyhjentää taskujen sisällön, mukana ei mitään kovin kummoista ollut, buranaa paketti, muistilappuja, kynä yms ja lisäksi aina mukana kantamani pieni Spydercon kääntöveitsi. Tuo veitsi napattiin välittömästi Guardian toimesta ja hän kutsui toisenkin ihmettelemään sitä.(Jälkikäteen kuulin että veitsi oli niin lyhyt että sen piti olla laillinen kapine kantaa mukana Spanskeissa, tämä nyt tosin on teoriaa, käytäntö Spanskeissa vaihtelee aina tilanteista riippuen...) Taas löysin sanavarastooni hieman lisää tavaraa, nyt ihmettelin että kyllä tuollaista saa Suomessa pitää mukana että eikös täälläkin...Hetken aikaa Guardioiden kanssa selvittelyä aiheesta ja typerä turisti sai ymmärrettyä että veitsi saisi olla kotona mutta sitä ei saa kantaa mukana."casa si, but not on the road". Kyllä, ymmärsin täydellisesti kaiken mitä sanoitte....

Sain tavarani takaisin taskuihin, kaverini sai jonkun huomautuksen ja sitten iski lievä vittuilun tarve. Olinhan suurinpiirtein kielitaidoton turisti ja halusin tietää että mitä sai laillisesti kantaa mukana. Joten kysäisin hämmästyttävän murteellisella englannin ja espanjan sekoituksellani että no mites muuten tää, saakos tällästä sitten kantaa mukana ja otin hiukan virnistellen vyöltäni hupparin alta Leathermanin esiin. Vyöllä olevat tarvikkeet eivät olleet ruumiintarkastusta tehnyttä Guardiaa kiinnostaneet, hän ei nimittäin ollut edes kokeillut mitä hupparin alla on eikä edes pyytänyt nostamaan hupparin helmaa nähdäkseen mitä sen alla on...Olisin voinut kantaa käsikranaatteja vyölläni eikä tämä joukkio olisi sitä ikinä huomannut. Toinen Guardioista otti Leathermanin, ruumiintarkastuksen tehnyt oli taustalla ja näytti siltä kuin olisi niellyt sitruunan. Hetken mietin että tulikohan mentyä liian pitkälle, mutta Guardia tyrkkäsi minulle Leathermanin takaisin ja totesi että ei ongelmaa, tuohan on työkalu. Niin onkin, terveisiä vain Suomen poliisillekin.

Pääsimme lähtemään, autossa aloin hohottelemaan kaverilleni että voi helvetti mitä touhua...Kerroin veitsi ja Leatherman episodin, kaveri oli vilpittömän hämmästynyt että miten ihmeessä et saanut 300e sakkoa teräaseesta ja miksi Guardia ei takavarikoinut veistä? Itse naureskelin vedet silmissä että sen takia kun olen saatanan typerä turisti joka ei osaa kieliä, eihän typeryydestä kai voi sakottaa...Tästä episodista viisastuneena jätin kuitenkin jatkossa veitsen suosiolla kämppäni lipaston päälle. Lisäksi myöhemmin kuulemani kertomukset Guardian toiminnasta hieman hirvittivät, tuossakin ratsiassa olisi voinut turistikin joutua ns.kuseen kielitaidottomuudesta huolimatta. Lisäksi onni oli että kyseiset hahmot olivat ainakin suurinpiirtein selvinpäin, se kun ei aina ole virkavallalla tapana tuollapäin. Erään kertomuksen kuulin siitä kuinka poliisi oli mennyt tauollaan ravintolaan, ottanut siinä yhden jos toisenkin brandyn ja sitten todennut tutulle baarimikolle että jahas, täytyykin tästä lähteä, pidetään tuolla toisella puolella kaupunkia puhallusratsiaa ja hyppäsi autoonsa...

Muutama muukin aika mielenkiintoinen juttu olisi virkavallan toiminnasta mutta olkoon nyt...Katsotaan jos erään hyvin hämäräperäisen episodin kirjoitan myöhemmin. Sen verran voin todeta että itsekin tuli virkapukuinen poliisi bongattua juomasta viinaksia tauollaan...Sinänsä aivan sama koska puolet kansaa kuitenkin ajelee autollakin jurrissa mutta kun noilla virkavallan hahmoilla on aseet...

Kaupunkiin tuli tutustuttua ajellen ja keskikaupunkiin ihan kävellenkin, pari kertaa käytin linja-auto kyytiäkin. Linja-auton suosiminen loppui siihen kun parinkymmenen minuutin välein kulkevaa autoa tuli kerran odotettua 45minuuttia. Totesin että aikataulujen ollessa noin espanjalaisia kävelen ennemmin keskustaan, sadekelillä tuli sitten pari kertaa käytettyä taksiakin. Elämä on liian lyhyt espanjalaisen bussin odottelemiseen...

Ensimmäinen öljynvaihto pyörään tuli tehtyä melko pian kaupunkiin saapumisen jälkeen, kävin hakemassa suodattimen eräällä ajoreissullani läheisen Murcian(n.50km päässä)diileriltä, kyselin loistavalla espanjan kielen taidollani (una puta con cerveza por favor, tai jotain sinnepäin...)öljyhuollon mahdollisuutta, itse tehtynä. Emme päässeet yhteisymmärrykseen mutta sain varatulpat ja suodattimen sentään ostettua. Paikka näytti enemmän skootterikorjaamolta joka oli saanut Harleyn lätkät talon kylkiin, huoltopuoli oli täynnä japsipyörää ja skoottereita...Joten ei ollut kovin luottamusta herättävä paikka, siksi kyselin mahdollisuutta vaihtaa liemet itse vaikka pihalla. Eipä siis onnistunut joten palasin Torreviejaan. Siellä kiertelin teollisuusaluetta eräänä päivänä ja silmiin osui kyltti Motocross-pajasta. Kurvasin pihaan ja jutulle tiskin takana olleen belgialaisen kanssa. Kaveri lainasi ilomielin öljyastian joten sain vaihdettua öljyt ja suodattimen paikan pihamaalla. Hän vihjaisi myös että parin korttelin päässä oli Harley-paja jota piti norjalainen kaveri. Belgialaisen kanssa tuli juteltua melko pitkäänkin, kertoi että vieraita oli tulossa pohjoismaista, Suomestakin tunsi useammankin motocrossarin jotka tulivat seudulle talvisin harjoittelemaan. Oikein mukava ja avulias heppu, ei halunnut rahaakaan öljyastian lainasta, ostin sitten kannatuksena t-paidan.

Norjalaisen Harley-pajaan sitten eksyin myöskin, kaveri oli asunut jo pitkään Espanjassa, työskenteli SAS-lentoyhtiön palveluksessa mekaanikkona ja oli viikon joka kuukausi Norjassa töissä.Mukava tyyppi, seuraavat öljynvaihdot annoin hänelle tehtäväksi, hinta kun ei ollut juurikaan kalliimpi kuin pelkät öljyt. Paikan seinältä sitten bongasin julisteen jossa mainostettiin parin viikon päästä olevia läheisen Orihuelan kaupungin pyöräkerhon bileitä, päätin mennä katsastamaan ensimmäiset espanjalaiset bikeribileeni.

Bailulauantaina matkaan lähdin jo melko ajoissa, ajattelin samalla tehdä hieman maastontiedustelua Orihuelassa. Keli oli upea, lämpöä yli parikymmentä astetta ja aurinko paistoi. Tie Torreviejasta Orihuelaan oli todella mukava, pieni asvalttitie jossa oli mukavasti mutkia ja maisemat olivat kohdillaan. Matkaa ei ollut kuin muutama kymmenen kilometriä.Vuoriakin näkyi, samoin appelsiinitarhoja. Samaan suuntaan ajelin Murciaan mennessäni,silloin tosin poikkesin sivutielle n.puolivälissä matkaa, Maasto oli tällä suunnalla kuin suoraan jostain vanhasta Easyriders-lehdestä tai vanhasta b-luokan baikkerileffasta. Tuli aina mieleen täällä ajaessa että fiilis oli kuin olisin matkannut 60-luvulle ja ajaisin Kaliforniassa Los Angelesista kukkuloille. Allaoleva twin cam tosin hieman mielikuvaa häiritsi, nythän pitäisi olla alla jäykkä knuckle tai pannu, XA-springerillä, suicide+jockey, peanut-tankilla, maalauksena hilemaali ja takana härski hoijakka...No niin, mukavaa oli toki tc:lläkin matkantaittaminen.

Orihuelassa tein ensin maastontiedustelun bilepaikalle, sen verran aikaisessa olin että teollisuusalueella ollut klubi oli vielä varsin tyhjän näköinen. Siispä kaupunkia katsomaan. Pyörä parkkiin suojatielle kahvilan viereen ja tarjoilijalta tilaukseen kahvi. Nautiskelin kahvista ja auringonlämmöstä, samalla katsellen paikallisten touhuja. Jälleen kerran tuli mieleen että ei hullumpaa lokakuun viettoa, lämpö tekee keholle hyvää....Kahvin jälkeen ajelin vielä ympäri kaupunkia, ei hullumpi paikka tämäkään. Klubille ja portista sisälle maksamaan pääsymaksu. Kerhon nimi oli The Classic Bikers. Portilla sain lapun kouraan johon eräs klubin kaveri neuvoi täyttämään kohdat mm. mistä olin jne. Ajattelin jo että joutuukohan tässä rahtaamaan itsensä lavalle jos täällä jaettaisiin joku pitkämatkalaisen palkinto. Näin ei sitten onneksi käynyt, erään britin kanssa tuli naureskeltua että näytti enemmänkin siltä että tyypit palkitsivat toisiaan, väliajalla kun lavalla oli miltei yksinomaan järjestävän kerhon jäseniä. No, ei siinä mitään, hyvä oli meininki. Mukana olleen telttani sain näppärästi klubin takana olevalle niitylle. Väkeä oli melko runsaasti paikalla, veikkaisin paria sataa. Pyöriäkin oli paljon parkissa kadunpätkällä klubin edessä, siellä tuli pyörittyä katselemassa paikallista kalustoa. Evoja suurinosa, samoin twin cameja, japanialaisiakin runsaasti. Järjestävä kerho oli sekapyöräkerho, samoin kuin aika moni paikalla vieraillut MC-kerhokin. Harleyt ovat paikallisille melko kalliita. Parkattujen pyörien rivistöstä erottui varsin hyvin oranssi shoveli, myöhemmin sitten selvisi että se kuului eräälle norjalaiselle bikerille. Oli ajanut pyörällä n.neljässä-viidessä päivässä Pohjois-Norjasta puoliväliin Espanjan rannikkoa...Kohtalaisen kova saavutus. Sattumoisin törmäsin muuten tuohon norskiin kaupungilla pari viikkoa bileistä, erittäin mukava kaveri, n.45v varsin mielenkiintoista elämää nähnyt tyyppi...Oli koulutukseltaan sairaanhoitaja ja tuli etsimään töitä etelään. Löysikin niitä lopulta ja jäi sitten Espanjaan asumaan. Tapasimme useammankin kerran oluen äärellä Torreviejassa, tarinaa riitti. Kertoi olleensa kerran todella mukavien ihmisten keskellä hienoissa bileissä, ei muistanut tapahtuman nimeä mutta hetken tentattuani selvisi sekin: Poronpurijaiset...

Takaisin aiheeseen:bileissä tuli törmättyä myös erääseen suomalaiseen joka oli eräässä paikallisessa MC-kerhossa. Ilta sujuikin sen jälkeen varsin mukavasti, olutta tuli pöytään jatkuvasti, kuvia otettiin muiden kerholaisten kanssa ja aika meni kuin siivillä. Humalatilakin alkoi olla melko tukeva...Tuon klubin kanssa tuli sitten muutamankin kerran vietettyä aikaa myöhemminkin. Klubin brittiläisen prospectin kanssa tuli sitten joristua kaikennäköistä muun retkueen poistuttua hieman aikaisemmin. Kuuntelimme bändejä ja odotimme pääesiintyjää lauteille. Kyseessä oli varsin ahkerasti vieläkin keikkaa vääntävä Crazy Cavan. Ei huonompi esitys, sedät jaksaa heilua. Toisin kuin allekirjoittanut jolle alkoi väsy hiipiä puseroon jo puolitaöin, hiippailin sitten suosiolla teltalle nukkumaan. Klubin takana ollut niitty oli täysin tyhjä omaa telttaani lukuunottamatta, aamulla herättyäni havaitsin että kaikki vieraiden pyörät olivat häipyneet kadunvarresta yöllä, yhtäkään selvinpäin olevaa motoristia en tosin yöllä ollut nähnyt...Espanjalaista tyyliä....Toivottavasti ei kukaan telonut itseään...

Aamu valkeni taas kirkkaana ja aurinkoisena, kasailin lievässä kanuunassa teltan läjään(viimeistä kertaa tällä reissulla, tulihan tuota telttaa kaksi kertaa käytettyä puolen vuoden aikana...) ja ajelin klubin pihan poikki. Pihalla olevien tarvikemyyjien vaunuista kantautui vielä musiikkia ja muutama spanski heilui vielä ylhäällä. Suuntasin kohti Torreviejaa, matkalla näkyi hieman ikäviä tapahtumia: melko totaalisen romuna ollutta japanialaista motskaria revittiin hinurin lavalle...Jälki oli sellaista että kuski oli viety jollakin hitaammalla kyydillä kuin ambulanssilla paikalta. Itse selvisin hieman voipuneena asunnolle, ajoin tosin ensin rantakadun kautta ja kävin kahvilla. Parkkasin pyörän skootteriinsa nojailevan poliisin valvovien silmien alla kävelyalueelle, ajoin sinne luonnollisesti suojatietä myöden. Poliisi ei osoittanut olevansa mitenkään kiinnostunut sikailustani joten sain rauhassa kävellä läheisen terassin pöytään aamukahville. Mukavat juhlat oli takana ja kontakteja paikallisiin oli saatu. Tästä oli hyvä jatkaa.

Alapuolella mm. jäykän sportyn takarenkaan vaihtoa Classic Bikersin klubilla. Kuvissa ilmeisesti kaivataan hieman isompaa asennuslekaa...Tai sitten huidotaan neuvojia kauemmas. Kadunvarren kuva on otettu melko aikaisin, myöhemmin illalla katu oli varsin täynnä erinäköisiä fillareita. Illalla törmäsin myös kahteen paikalliseen poliisiin pyörien luona. Olivat vain uteliaisuuttaan tulleet katsomaan pyöriä, minkäänlaista ratsaamisen makua ei ollut vaan ihailivat vain laitteita.

Noiden juhlien jälkeen mietin seuraavaa siirtoa, Torrevieja ja lähitienoon pikkutiet olivat jo käyneet aika tutuiksi ja mieli teki käydä jossain pidemmällä pyöräreissulla. Talven tavoitteena oli että Gibraltar ja Alhambra pitää nähdä. Gibraltarilla en ole ikinä käynyt, Alhambrassa (Maurilaisten aikoinaan tekemä linnoitus/palatsi Granadan kaupungin vieressä) olen käynyt aikoinaan vanhempien kanssa joskus kasarilla ollessamme autoretkellä Espanjassa. Nyt halusin nähdä sen uudestaan, nostalgiasyistä kai lähinnä. Muistan vieläkin hyvin erään silloin ottamamme kuvan jossa patsastelimme Alhambran parkkipaikalla Sierra Nevadan huippujen näkyessä taustalla. Pyörään oli tehty juuri öljynvaihto joten hieman varavaatteita ja pesuvehkeet mukaan ja tien päälle. Matkaa Gibraltarille olisi n.600km, takaisin tulisin sitten Granadan kautta. Mitään suunnitelmaa ei ollut, ainoastaan se että ajan ensin Gibraltarille ja tulen sitten "ehkä noin viikon" reissustani Alhambran kautta takaisin. Reissusuunnitelma muokkautuisi matkan varrella, aamuisin katsottaisiin minne mennään vai mennäänkö minnekään...

Matkaan lähdin marraskuun alussa, keli luonnollisesti oli vielä varsin mukava, lämpö edelleen n.20c ja aurinkoa...Hieman oli eri meininki kuin kylmässä ja pimeässä Suomessa tähän aikaan vuotta. Lähdin Torreviejasta ensin pienempää tietä kohti etelää, tarkoituksena ohittaa Torreviejan kohdalla moottoritiellä olevat tietullikopit. Matka oli ensimmäiset parikymmentä kilometriä aika hidasta, tiellä oli muitakin menijöitä ja liikenneympyrän kaaokset hidastivat kylien kohdalla. Itse ajelin mahdollisuuksien mukaan ympyrään jonottavista ohi pientareen kautta, aina se ei onnistunut kun matkamöhkäle ei mahtunut autojen ja tien reunan kaiteiden väliin. Olin päässyt n.kolmekymmentä kilometriä kun yhtäkkiä muistin että passi oli jäänyt asunnolle. Ei hemmetti, olkoon, kai sinne Gibraltarille pääsee ajokortilla, ollaanhan nyt EU:ssa ja liikkuminen on vapaata....Eikä huvittanut kääntyä takaisin ja jonotella taas liikenneympyröissä tumpuloivien alkuasukkaiden seassa. Ajattelin sitten myös että jos Kivelle ei pääse niin aikaa on vielä uuteen reissuun, keksitään sitten jotain muuta.

Matka taittui mukavasti, olin ajanut moottoritielle tuon n. kolmenkymmenen kilometrin pikkutiellä kurvailun jälkeen. Muuta vaihtoehtoakaan etelään ei ollut, jos olisin halunnut jatkaa pikkuteillä kurvaillen Gibraltarille niin matkaa olisi tullut melkoisesti lisää. Torreviejan kohdalta alaspäin ei mene mitään kovin järkevää pikkutietä, ainakaan en sellaista löytänyt. Almerian jälkeen olisi mahdollisuus taas poistua motarilta(tai olisi pakkokin, moottoritie oli kesken tuon kaupungin jälkeen, kartoissa oli merkitty valmistuvaksi elokuussa 09, mutta...tämä on Espanja...tie oli marraskuussa 09 vielä todella pahasti kesken)pienemmälle rantatielle, se olikin mukavaa vaihtelua motarin melko yksitoikkoiselle etenemiselle. Maisemat olivat toki motarillakin varsin mukavia, eräässä kohdassa löysin itseni aivan länkkärimaisemasta, odotin jo Clint Eastwoodin ratsastavan tien vieressä kameraryhmän seuratessa perässä. Espanjassahan on aikoinaan länkkäreitä kuvattukin, taisi kuuluisa "spagettiwesternien" tekijä Sergio Leone vierailla tässä maassa useinkin kuvaamassa. Torreviejasta seuraava isompi kaupunki oli Cartagena, sen jälkeen tuli tullikoppi ja sain ajaa melko yksin suht uutta maksullista motaria kohti Almeriaa. Muutamat tunnelitkin löytyi matkalta, sen sijaan yhtään huoltoasemaa ei...Matkamöhkäleen trippiin tuli Torreviejan lähdön jälkeen n.170km ennenkuin tuli maksun aika toisella tullikopilla ja heti sen jälkeen liittymästä ulos ajaen löysin huoltoaseman. Varoittelin asiasta reissun jälkeen norjalaista shovelkuskia, ihan tyhjällä tankilla ei kannattaisi Torreviejasta lähteä motaria eteläänpäin. Toki huoltoasemia oli kun poistui motarilta, mutta se oli aina hieman arpapeliä mistä sen ensimmäisen löytäisi ja lisäksi helvetin rasittavaa tulliosuudella kun joutuisi puljaamaan taas niiden perhanan maksulappujen ja maksujen kanssa...

Hieman ohjelmaa tuli vähän tuon tankkaustauon jälkeen kun ohitin motarilla rekkaa. Tämä pätkä ei ollut maksullinen ja se näkyi heti tien kunnossa. Olin ohituskaistalla ja yhtäkkiä tunsin kun pyörän satula katosi altani hetkeksi kunnes tipahdin alaspäin ja löysin satulan taas alleni. Tiessä oli ollut varmaankin 5 sentin kynnys tai kuoppa josta pyörä oli yhtäkkiä tipahtanut altani pois. Onneksi ei tullut kaiveltua nenää tai munia, kolaus oli sellainen että yhdellä kädellä ohjaustangosta kiinnipitäen olisi tullut ohjelmaa enemmän kuin tarpeeksi, tieltä poistuminen olisi ollut todella liki. Noista kuopista tuli muuten reissulla huomattua taas paikallisten logiikkageenin puute, kuoppia jotka oli merkitty liikennemerkein ei kannattanut mitenkään varoa, ne olivat lähinnä painaumia joita ei välttämättä mitenkään edes huomannut ajaessa. Sen sijaan ne kuopat joita ei oltu merkitty olivat varsin vittumaisia...Ja niitä oli aika paljon...

Jossain kohtaa matkaa tuli jo mieleen että voi perkele jos en pääsekkään Kivelle niin on sinne oikeasti aika pitkä matka jos uudestaan lähden...Muutama tankkaustauko matkalla ja pääsin sitten rantatielle hieman Almerian jälkeen. Tie oli varsin hieno, mutkia ja komeita maisemia meren rannassa. Koska mikään kiire ei ollut ajattelin jäädä tähän välille yöksi, matkantekokaan ei ollut kovin nopeaa tällä kapean rantatien osuudella. Tosin Malagaa ennen pääsisi jo takaisin motarille jos haluaisi, mutta päätin etsiä hyvissä ajoin jostain rantakylästä hotellin ja etsiä jotain sapuskaa. Muutaman kylän kautta tuli ajeltua ja etsittyä majapaikkaa. Päätin kuitenkin jatkaa eteenpäin vielä hetken, matkalle sattui myös kylä nimeltä Torrenueva ("uusi torni"), lienikö jotain sukua kotipaikalleni Torreviejalle("vanha torni"). Löysin sitten isomman kylän nimeltä Salobrena josta hetken harhailun jälkeen löysin varsin mukavan hotellin, vieläpä parkkihallilla varustetun. Matkaa ei ollut kertynyt kuin n.350km aamun lähdöstä Torreviejasta.No, mihinkään ei ollut kiire.

Lähdin kylille etsimään ruokaa, luonnollisesti oli siestan aika joten mikään ruokala ei ollut auki...Nälkää siirrettiin sitten muutamalla oluella ja päätin mennä katsomaan kukkulalla sijaitsevaa linnoitusta. Pieniä kapeita kujia pitkin linnalle ja ihastelemaan helkkarin komeita maisemia. Vuoristoa toisella puolella ja toisella puolella Välimeri. Perkele että ovat aikoinaan osanneet rakentaa komeat maisemat. Aikani linnoitusta ihmeteltyäni ja nautittuani auringon lämmöstä ja Välimeren sinisyydestä päätin lähteä kohti rantaa. Kohta olisi jo aika siestaa viettävien alkuasukkaiden palata soppakulhojen ääreen syöttämään nälkäistä motoristia. Rantakadulle päästyäni ihastelin vielä auringonlaskua hetken ja sitten eksyin brittiläiseen pizzeriaan(?!). Keittiö oli vielä kiinni joten..Olut löytyi naaman eteen. Olutta hörppien mietin toimintasuunnitelmaa, paikasta ei saisi kiinteää sapuskaa vielä hetkeen aikaan joten tämän oluen jälkeen oli parempi lähteä kävelylle ja etsiä aukinainen ruokapaikka, muuten päivällinen kuittaantuisi muutamalla oluella...

Rannalta löytyikin sitten ruokapaikka, tällä kertaa tuli pihvin seuraksi pullollinen punaviiniä. Ilta sujui rattoisasti hyvää pihviä syöden, punaviiniä nauttien ja katsellen kun kaksi poliisia kittaa tauollaan brandya baaritiskillä...Poliisien häivyttyä ravintolan henkilökunnalla tuli ilmeisesti myös tauko, he kun repivät salissa muutaman pöydän yhteen, hakivat pari pulloa viiniä ja alkoivat ruokailemaan. Mukavan maanläheinen meininki, tuollaista ei taida Suomessa sattua kovinkaan usein...

Punaviinin lämmittäessä kehoa mukavasti hoip...kävelin sitten kohti hotellia. Ihan heti sinne ei tietysti tullut käveltyä, poikkesin vielä parissa baarissa matkalla. Hauskaa oli viettää aikaa paikallisten juottoloissa, mekkalaa riitti,tapaksia(pieniä annoksia, esim. oliiveja,nakin paloja,leipäpala tai jotain vastaavaa pientä naposteltavaa) sai oluen kyytipojaksi ja telkasta näkyi jalkapalloa. Vatsa täynnä olutta ja ruokaa poistuin sitten jossain vaiheessa yötä hotelliin.

Aamu valkeni aurinkoisena, aamupala ei ollut mikään kovin ihmeellinen mutta pääasia oli että kehoon sai jotain ravintoa. Sämpylää marmeladilla ja kahvia, ihan riittävä allekirjoittaneelle. Respassa edellisenä iltana olin jo maksanut huoneen joten ei muuta kuin tien päälle. Maksaessani edellisenä päivänä huonetta tuli pikku episodi, Visa ei suostunut toimimaan maksulaitteella, pitkät piuhat Suomeen tai jotain. Siinä laitteen kuittausta odotellessani kerroin aikeistani pistäytyä Alhambrassa. Respan likka kyseli että olinko jo tilannut etukäteen lipun, Alhambraan kun oli hänen mukaansa niin paljon menijöitä että ovelta lippua tuskin saisi. Antoi numeron lipunvaraukseen, itse epäilin että tokkopa kyseiseen paikkaan nyt niin hirveä tunku olisi turistikauden ulkopuolella että lippua etukäteen tarvitsisi. Jäi sitten soittamatta. Samalla hämmennystä herätti respan likassa se että hän olisi halunnut passini kirjoittaessaan tietokoneelle henkilötietojani. Ihmettelin että mitä hittoa passilla tekee EU:ssa, ei ole mukana. Annoin ajokortin, tyttö totesi että voi voi, käyköhän tämä, kokeillaan nyt sitten antaako tietokone laittaa ajokortin numeron eikä passin tietoja. Hämmästelin hetken että mitäs hittoa, jäisinkö ilman huonetta jos kone ei hyväksyisi kuin passin tiedot...Erikoista. Ajokortti kuitenkin kelpasi joten huone saatiin. Visa ei sensijaan toiminut siinä elektronisessa kuittaushelvetinkoneessa joten perinteinen korttimankeli löytyi jostain kätköistä ja maksu suoritettiin sen avulla. Tietotekniikka helpottaa elämää, voi prkle....

Alla turistikuvia Salobrenasta.

Pyörän keula kohti Gibraltaria, matkaa oli n.250km. Mitenkään yllätyksenä tämän tarinan lukijoille ei varmaan enää tässä vaiheessa tule se että aurinko paistoi...Ajoin rantatietä pitkin, lähempänä Malagaa olisi päässyt takaisin moottoritielle mutta kiirettä ei ollut joten ajelin pienempää ränniä. Matka ei joutunut kovin nopeasti, johtuen kylistä ja liikenneympyröistä. Malagassa oli sitten pakko ajaa motaria pitkin että pääsisi kehää pitkin ohittamaan kaupungin. Liikenne oli melko isoa, tuli taas pujoteltua kolmella kaistalla rekkojen välissä. Heti kun vain oli taas mahdollista niin siirryin pienemmälle tielle, isompi tie muuttuisi taas maksulliseksi Malagan jälkeen. Malaga oli taas osoitus siitä miten turhalta kuulostaa Suomen lehtien yleisönosastoilla itkeminen Helsingin ruuhkista ja siitä kuinka paljon autoja teillä liikkuu. Kyseiset valittajat eivät ole nähneet mitä oikeasti iso liikenne on. Saati että olisivat ajaneet sen seassa moottoripyörällä...

Malagasta Gibraltaria kohti pääsi järkevästi kahta tietä, A7 joka oli hieman pienempi tie rannassa, kuitenkin periaatteessa moottoritie osan matkaa. Sitten oli AP7 moottoritie joka kulki hieman rannasta sisämaahan päin ja oli maksullinen. Itse valitsin A7 tien. Meno tuolla tiellä oli välillä melko villiä, esim. Marbellan kohdalla tiellä oli 100kmh rajoitus, kaksi kaistaa yhteensuuntaan ja liittymät pikkuteiltä sille olivat vailla mitään kiihdytyskaistoja. Sai ajaa melko helvetin tarkkana koko ajan, ikinä ei tiennyt josko yhtäkkiä sopivasti katveessa olevasta liittymästä paikallinen Pedro tyrkkäisi Seatinsa liikenteen sekaan. Muutama tilanne tuli kun pikkutieltä tuupattiin A7:lle pikkuautolla, kiihdytys lähti nollasta liikkeelle liittymien rakenteen vuoksi ja pikkuauton perää uhkavasti lähestyvä rekka tempaisee vasemmalle kaistalle. Tällä kaistalla olevat joutuvat luonnollisesti jarruttamaan äkillisesti jotta eivät ajaisi hitaamman rekan perään...Kaaos oli lähellä muutaman kerran, mielenkiintoiseksi tien tekee motoristin kannalta myös se että pakopaikkoja päälle rynnivältä liikenteeltä ei juuri ole, pientareetkin onnettoman kapeat. Taas aika huono paikka tekniselle vialle...

Ilman kolhuja kuitenkin selvittiin, kalsaritkin säilyivät puhtaana muutamasta läheltä-piti tilanteesta huolimatta. Lähestyin vähitellen Gibraltaria, tosin tienviitoista sitä ei voinut päätellä koska Gibraltaria ei mainittu niissä...Juontaa juurensa spanskien katkeruudesta kyseisen kiven omistuksesta, tai siis siitä että eivät omista sitä. Brittihallinnon allahan tuo kivi on, kuulin espanjalaiselta kaveriltani pari katkeraa tilitystä asian vääryydestä. Itse osoitin lähes Talvisodan-henkeen verrattavissa olevaa urheutta sotkiessani Gibraltarin kysymykseen uteluni Espanjalle Afrikan mantereella sijaitsevien alueiden(Melillan ja Ceutan)omistuksen oikeutuksesta, eikös niillä ole samanlainen tilanne....Kaverini ei kuitenkaan ole perinteisen etelämaalaisen kiivasluonteinen joten keskustelu ei muuttunut väkivaltaiseksi. Ei kuulemma ole yhtään sama asia ja toisekseen niistä voisi spanski kaverini mukaan hyvin luopua jos vaihtokaupassa saisi Gibraltarin. Sovimme että käyn miehittämässä yksin tuon Kiven ja luovutan sitten alueen kaverilleni.

Lähempänä Kiveä ilma muuttui hieman harmaammaksi, muutama tippa vettäkin tuli. Katselin hieman huolestuneena eteenpäin, siellä näytti olevan melkoinen saderintama.Tienviitta jossa mainittiin Kivi löytyi sentään viimein n.10km ennen ko.paikkaa, edelleen vittuuntuneet spanskit eivät kuitenkaan olleet merkinneet maatunnusta paikan nimen perään vaikka tämä oli aika yleinen tapa euroopassa rajojen läheisyydessä. Toinen asia millä spanskit tekevät kiusaa on se että rajan ylitystä Gibraltarille ja sieltä pois pyritään jarruttelemaan. Sisäänpääsy aiheuttaa joskus hillittömiä jonoja siihen yhteen kapeaan ja mutkittelevaan ränniin(tämäkin tietty vittuilua) jota pitkin Kivelle pääsee, samoin ulospääsy on tehty mutkittelevaksi ja vaikeaksi. Ulospääsykin saattaa olla melko hidasta, riippuen kuinka kansallismielinen Espanjan puolen rajavartija on. Itse pääsin rajalle melko nopeasti, olin onnistunut osumaan sellaiseen ajankohtaan että autoja ei ollut juurikaan liikkeellä rajan yli. Tuossa sisäänmenorännissä olisi muuten aika mahdoton matkamöhkäleellä ohitella autojonoa, sen verran kapea se oli. Espanjalainen rajavartija oli todella vittuuntuneen näköinen, melkein purskahdin nauruun kun katselin äijän liioitellun totista ilmettä. Onneksi sain hillittyä itseni, joutuminen vähemmän helläkätisten kumihanskoilla varustettujen espanjalaisten toimesta tehtyyn henkilöönkäyvään tarkastukseen ei olisi ollut enää sitten kovinkaan hilpeää.

Raja oli jo melkein ylitetty, pääsin gibraltarilaisen rajavartijankin ohi. Mietin jo että näinkö helppoa tämä olikin, kunnes..."Excuse me Sir, can I see your passport?". Voi vittu. Kysymyksen esitti erittäin kohtelias ja hyvällä päällä oleva gibraltarilainen rajavartija. Olin jo ohittanut hänet kun hän oli huomannut rekisterikilpeni ja huikkasi perään kysymyksen passista. Ilmoitin että ei nyt satu olemaan passia mukana ja eikös me olla EU:ssa, ei kai sitä tarvita? Rajavartija kohteliaasti selitti että Kivi ei ole Schengen-sopimuksessa mukana joten siksi heillä on rajatarkastus ja passi tai virallinen henkilötodistus pitää olla...Hitto tätä politiikkaa,jos kerran ollaan EU:ssa niin kaikki rajat joko on auki tai sitten ei, perkele että pitää asioita vaikeuttaa jollain pirun sopimuksilla. Kaivoin ajokortin esille ja tarjosin sitä, rajavartija sanoi että valitettavasti se ei käy, on oltava passi tai virallinen henkilötodistus(no, näinhän se toki on koko EU:n alueella) joten joutuisin kääntämään pyörän ympäri, hän ei voisi minua päästää rajan yli. Kysäisin piruuttani että olen kuitenkin tullut Suomesta asti, eikö ole mitään mahdollisuutta päästä ajokortin kanssa yli. Rajavartija edelleen kohteliaana totesi että hänen mielestään kyllä mutta määräykset ovat määräyksiä joten ei valitettavasti käy. En toki ollut odottanutkaan että olisin päässyt ajokortin voimalla yli, mutta piti kokeilla.(En jäänyt kinaamaan asiasta koska tiesin omien työkokemusten perusteella kuinka vitun rasittavia ovat ihmiset jotka marisevat vastaan ja tinkaavat jos heiltä on esim.evännyt sisäänpääsyn johonkin tilaisuuteen. Kerran voi kysyä, jos saa ilmoituksen että ei käy niin sen jälkeinen ruikutus ja tivaaminen on täysin turhaa.) En halunnut tukkia rajaa enempää joten käänsin pyörän ja poistuin. Rajavartijalle totesin että tulen vielä takaisin joku päivä. Rajavartija hymyillen totesi että tervetuloa, mutta muista passi seuraavalla kerralla. Koko rajaselkkaus oli nopeasti ohi, eikä oikeastaan edes kummemmin vituttanut. Olin jo henkisesti varautunut että ongelmia saattaisi olla joten kovin yllättynyt en siitä ollut että pääsin Kiveä katselemaan vain rajan väärältä puolelta. Rajavartijalla oli myös hyvä huumorintaju, itsekin lähinnä naureskelin tilanteessa. Onneksi oli vielä reilusti lomaa jäljellä joten uusi yritys Kivelle tehtäisiin vielä myöhemmin. Parkkasin pyörän heti rajan ulkopuolelle, otin kuvan kivestä (niin lähellä mutta niin kaukana..) ja hetki mietintää seuraavasta toimenpiteestä. Kartta esiin ja pikainen katsaus lähitienooseen. Kaksi sekuntia kartan kanssa ja päämäärä oli selvä: Portugaliin.

Alla tuo juuri rajan vierestä otettu kuva Kivestä.

Lainaus käyttäjältä: flhx - 01 elokuu 09, 10:29:12...Lähempänä Kiveä ilma muuttui hieman harmaammaksi, muutama tippa vettäkin tuli. Katselin hieman huolestuneena eteenpäin, siellä näytti olevan melkoinen saderintama....

Etkös sen jo tuossa itse todennut - sehän on brittihallinnon aluetta, tottakai siellä sataa ;D ...

Lainaus käyttäjältä: Hemuli - 01 elokuu 09, 10:54:24

Lainaus käyttäjältä: flhx - 01 elokuu 09, 10:29:12...Lähempänä Kiveä ilma muuttui hieman harmaammaksi, muutama tippa vettäkin tuli. Katselin hieman huolestuneena eteenpäin, siellä näytti olevan melkoinen saderintama....

Etkös sen jo tuossa itse todennut - sehän on brittihallinnon aluetta, tottakai siellä sataa ;D ...

Juuri näin! Tuo Kivi on muutenkin erikoinen säiden suhteen, toisella puolella isoa kiveä saattaa sataa ja toisella paistaa aurinko. Vieressä oleva Atlanti luonnollisesti tuo oman säväyksensä säihin ja rannikolle ominaisesti sää vaihtuu nopeasti. Kuulemma tuo korkea kivi vaikuttaa myös ilmastoon, se ohjailee tuulia jne.

Portugali oli siis seuraava tavoite, ei muuta kuin tien päälle. Tuo edellä mainitsemani saderintama oli aika lähellä, harmaat pilvet menivät taivaalla melkoista vauhtia mutta tuolla Gibraltarin vieressä ei onneksi satanut. Kovin kaukana ei sadekaan ollut, mutta vieressä oleva vuoristo piti ne vielä takanaan. Itselläni suunta oli pohjoiseen, kohti Sevillan kaupunkia josta ottaisin sitten suuntiman länteen kohti Portugalia. Vuoristo ja sadepilvet jäisivät sopivasti lännen puolelle, onnistuin hyvin ohittamaan ne. Reitti Portugaliin ei ollut mitenkään suora, kartasta näkyy että Kiveltä Portugalin rajalle ajaessa joutuu tekemään koukkauksen Sevillan kautta, suora reitti ei onnistu koska välissä on luonnonpuistoalue, suisto jonka läpi ei mene tietä. Matkaa olisi rajalle n.350km, keskipäivä oli jo tullut ja mennyt joten laskin että ajamalla ilman pidempiä taukoja olisin ylittänyt rajan n. klo 16 kieppeillä. Sitten vain heti hotellin etsintään jotta saisin huoneen ennen pimeän tuloa.

Ajo oli varsin mukavaa, keli oli lämmin ja Gibraltarin kieppeillä olleet pilvet jäivät taakse, aurinko alkoi paistaa varsin nopeasti sisämaahan päästyäni. Liikennettä ei juurikaan ollut, matkavauhti oli sopiva n.130-140kmh, tankkaamassa kävin pari-kolme kertaa tuolla välillä. Kerran matkan varrella totesin että nyt voisi alkaa etsimään huoltoasemaa, löysinkin kyltin jossa opastettiin seuraavasta liittymästä pois motarilta, asema ei ollut tien varrella. Motarin liittymästä pihalle, vastaan tuli liikenneympyrä. Hetki arpomista että mihinkäs helvettiin nyt pitäisi lähteä, mitään kylttiä huoltoasemasta ei näkynyt. Lähdin suuntaan jossa kauempana näkyi olevan jotain asutusta, ajattelin että huoltoasema löytyisi varsin läheltä motaria. Pari kilometria ajoa, edessä ei näkynyt olevan yhtään mitään, paljon kauempana siinsi jokin kyläntapainen, Totesin että en lähde arpomaan pidemmälle, saisin huoltoaseman etsinnässä kulumaan aikaa reilustikin jos lähtisin harhailemaan pikkuteille. Pyörä ympäri ja takaisin motarille, reilu kymmenen kilometriä ja löysin huoltoaseman motarin varrelta. Päätin tästä lähtien olla poistumatta motareilta pelkästään tankkauksen takia, huoltoasema pitäisi löytyä tien varrelta.Olin naviin pistänyt päämääräksi Faron kaupungin Portugalissa, tosin sinne asti en aikonut ajaa, olipahan joku suuntima kuitenkin. Navia tosin en juurikaan katsellut matkalla, ainoastaan Sevillan kohdalla joutui tekemään muutaman tien vaihdon, ihan mukavaa oli seurata navin neuvoja kyseisessä paikassa. Kehäteitä ja niiden risteyksiä oli melkoisen monta, liikennettäkin oli todella reilusti. Helppo edetä oikeisiin liittymiin laitteen opastusten avulla, ei tarvinut arpoa ja ihmetellä rekkojen keskellä. Mietin jo hetken Sevillan kaupunkiin yöksi jäämistä, mutta liikennettä oli aika isosti ja rekkojen välissä dieselinkatkussa puikkelehtiessani totesin että iso kaupunki sai jäädä taakse, rajaa kohti ja yöpymispaikka jostain pienemmästä kaupungista. Sevillan ohitettuani alkoi liikenne taas vähentyä ja matkanteko muuttui taas mukavammaksi, nopeus kohosi taas hieman kun pääsi ruuhkista eroon.

Aurinko alkoi jo laskeutua kun lähestyin Portugalia, rajaa lähestyttäessä maaperä muuttui taas tutun punertavaksi. Muistin hyvin kasarin autoreissuilta vanhempien kanssa juuri tuon maaperän värin. Olin ajanut oikeastaan yhdellä istumalla Gibraltarin vierestä Portugalin rajalle. Ainoat tauot olivat pikaiset tankkaukset, heti kun pyörä oli tankattu jatkoin matkaa. Nyt alkoi olla sellainen fiilis että etsitään heti rajan ylityksen jälkeen kaupunki ja sieltä ensimmäinen hotelli. Naama tuntui taas siltä että saisin tuhottua sen pesulla helposti yhden hotellin pyyhkeistä, maantietä oli kasvoilla melkoisesti. Edelleenkään en suostunut Buffia tai vastaavaa pitämään naamallani, puhumattakaan että ostaisin kokokypärän. Rajajoen ylitys, mitään tullimuodollisuuksia ei täälläkään ollut, ei myöskään rajavartijoita. Samaa baanaa vain eteenpäin, hidastelematta. Ei ollut mitään hajua mikä olisi seuraava kaupunki mistä hotellia etsisi, en ollut karttaa tauoilla ehtinyt katsella...Ensimmäinen lliittymä Portugalin puolella, jotain kaupungin nimiä kai siinä oli...Siitä vaan, pois motarilta. Suunta seuraavassa risteyksessä kohti rantaa."Vila Real de Santo Antonio" olisi seuraavan kaupungin nimi. Kaikki käy, nyt alkaisi olla aika saada ruokaa ja hotellihuone. Ajelin kaupunkiin, hotellikylttien etsintää ja harhailua turistimaiseen tyyliin. Kierros keskustassa, pieni oli kaupunki mutta ei haittaa, sopiva hotellikin löytyi keskeltä. Parkkihallia ei ollut mutta aidattu piha ja huoneesta näkymä pihalle. Pyörä vaijerilla kiinni metalliaitaan ja tavarat mukavan edullista huonetta kohti. Hotelli oli varsin sopiva, muutaman tähden halpa hotelli hyvällä paikalla. Pikainen kävelykierros osoitti että täälläkin tunnettiin siesta, kaikki ravintolat olivat kiinni...Nälkä alkoi olla jo melkoinen, en ollut päivällä muuta syönyt kuin aamupalan. Nyt alkoi olla jo miltei pimeä, kehossa tunsi että ruokaa kannattaisi kohta löytää. Jostain kumman syystä eksyi käteen jossain baarissa olut, ei kai tässä muutakaan voinut kun ei ruokaa heti löydy...Järki oli sentään tallella ja lähdin ekan oluen jälkeen kävelylle ja tutustumaan kaupunkiin. Samalla etsimään ravintolaa jonne pääsisi mahdollisimman nopeasti syömään. Kiersin kaupunkia ja kävin satamassakin katselemassa ravintoloita. Osa kokonaan suljettu ja osa aukaisisi vasta myöhemmin. Ja yllättäen satamassa oli paljon kalaravintoloita, joten eivät olleet ykkössijalla ruokapaikan valinnassa. Kalahan on yleensä ihan hyvää, mutta allekirjoittaneella on tapana löytää ruodottamastakin kalasta jokin piikki jonka saa ikeneen pystyyn, samoin ihan oikeasti ruodollisen kalan perkaaminen ruodoista syödessä on helvetin ärsyttävää puuhaa joten yleensä vältän merenelävien syöntiä ravintoloissa. Sapuskan pitää olla helposti syötävää, varsinkin nyt kun oli oikeasti nälkä.Vilkuilin kelloa ja palasin takaisin keskustaan, torin viereltä löysin sitten paikan josta löytyi matkamiehelle ateria. Hieman ihmettelin että muita ravintoloita ei näyttänyt olevan auki vaikka kelloni näytti jo olevan reilusti yli niiden aukeamisen ajan. Ehkä oli talvikausi ja osa ravintoloista olisi kiinni, ajattelin.  

Kaupunki oli sen verran pieni että tuli käveltyä keskustan kadut läpi pariin kertaan, baarejakin oli mutta jätin ne tällä kertaa väliin. Ilta pimeni jo, ajattelin painua hotellille lepäilemään. Alkaa ilmeisesti tulla vanhaksi kun tuo päivän ajo hieman jopa tuntui. Matkaa kun oli kertynyt vain n.600km, tosin varmaan vaikutti se että koko päivänä ei tullut syötyä juuri mitään. Lähinnä vain hieman väsytti, muuten ei ongelmia ollut. Saattoi tuohon väsymiseen toki vaikuttaa juuri nautittu ateriakin, keho oli ihmeissään kun sai kiinteää ruokaa ensimmäistä kertaa sitten aamun. Hotellin vieressä oli sopivasti kauppa josta eksyi hotelliin mukaan pieni pullo valkoviiniä. Hieman vaihtelua oluelle...Lähinnä tosin siksi että kaupasta ei löytynyt kylmää olutta ja hotellihuoneessani ei ollut jääkaappia. Tuo valkoviini viipyi hetken kaupan viileäkaapissa joten aivan lämmintä viiniä ei tarvinnut juoda.

Hotellihuoneessa viinipullo auki ja surffailin hetken aikaa tv-kanavilla. Sitten kartta esiin ja ihmettelyä että minnekäs seuraavana aamuna lähtisi. Ei kai muuta kuin suunta Algarven rannikkoa pitkin, fiilispohjalta jonnekin seuraavaksi yöksi, sen verran tavoitetta että halusin nähdä manner-euroopan lounaiskärjen eli Cabo de Sao Vicenten. Kyseisessä paikassa oli tosin tullut jo käytyä parikin kertaa, ekan kerran joskus kasarilla vanhempien kanssa, toisen kerran tyttöystävän kanssa parisen vuotta sitten kun päätin viettää pitkän viikonlopun Albufeirassa. Paikka oli siis jo nähty, pointti olikin vain siinä että en ollut käynyt siellä Harleylla. Nyt oli karttaa katseltu, keskityin taas viinipullon tuhoamiseen ja telkkarin katseluun. Pullo oli onneksi vain alle puolen litran joten kovin kauaa se ei kestänyt, menin suht aikasin nukkumaan, kello lieni jossain puolenyön kieppeillä.

Sen verran väsytti että tuli nukuttua varsin sikeästi, aamulla heräilin kahdeksan maissa. Marssin alakerran aamiaishuoneeseen, varsin mukava valikoima löytyi tarvikkeita. Hieman kahvia ja sämpylää naamaan, ketään muuta ei näkynyt aamiaisella. Turistikausi oli ohi joten melko hiljaista taisi olla. Pyörä oli viettänyt yönsä aitaan köytettynä, heitin romut kiinni ja poistuin kaupungista. Otin suunnan kohti länttä ajellen pientä rantatietä, en viitsinyt ajaa motaria pitkin. Kävin tankkaamassa pienellä huoltoasemalla muutaman kymmenen kilometriä ajettuani, tavoistani poiketen en ollut illalla tankannut pyörää ennen hotellin etsimistä. Melkoinen shokki kun katsoin bensan hintaa, litrahinta oli n. 1,2e, Espanjan puolella olin jo tottunut n. 0,7e hintoihin....No, ei kai siihen kuole jos tankkaa Portugalissa miltei yhtä kallista bensaa kuin Suomessa...Sää ainakin erosi melkoisesti marraskuisesta Suomen kelistä, aamulla hotellilta lähtiessä oli ollut hieman pilvistä ja olin katsellut että matkan varrella saattaisi jopa sataa. En ollut kovin pitkälle päässyt kun aurinko olikin näyttäytynyt ja keli alkoi kirkastumaan. Pilviä tosin edelleen oli mutta sadetta ei näyttäisi olevan tarjolla. Lämpöä oli mukavat parisenkymmentä astetta.

Pikkutietä pitkin ajelin kohti Faroa, sinne olin edellisellä Portugalin matkallani lentänyt. Mietin että menisinkö tutustumaan kaupunkiin, voisin vaikka jäädä yöksi sinne. Kaupungin laitamilla alkoi kuitenkin olla sellainen fiilis että etsisin pienemmän kaupungin, iso kaupunki ei nyt oikein houkutellut. Jatkoin siis eteenpäin, suuntasin kohti Cabo de Sao Vicenteä, nyt kun olin jättänyt Faron väliin päätin ajaa lounaiskärkeen ja ihmetellä sen jälkeen toimintasuunnitelmaa. Matkaa ei paljon olisi, n. 100km. Pikkuteitä pitkin aikaa kuitenkin sai kulumaan, portugalilaiset olivat perin vittumainen kansa, ainakin päätellen siitä miten hienosti yrittivät eksyttää turistia. Parissakin kaupungissa törmäsin paikalliseen erikoisuuteen eli opastekylttien puutteeseen liikenneympyröissä. Kylttejä kyllä löytyi, mutta ei sen seuraavan kaupungin josta oli kylttejä ollut jo hetken aikaa ennen tätä edeltävää kylää. Logiikan mukaanhan ei kannata kääntyä tieltä pois jos ei kylttiä löydy, tuo logiikka ei vain aina toiminut...Eräässä kaupungissa harhailin hetken aikaa etsien reittiä pois keskustasta, missään ei näkynyt opasteita seuraavaan kaupunkiin tai rantatien numeroa, liikenneympyröitä kyllä löytyi niin maan perkeleesti. Olin aamulla laittanut gps:n sivulaukkuun, en ajatellut tarvitsevani sitä tällä suht lyhyellä pätkällä. Nyt ei sisu antanut periksi kaivaa navia esille, perkele kyllä nyt yksi rantatie seuraavaan kaupunkiin löydetään tästä kirotusta kylästä, ei se niin vaikeaa voi olla. Hetken aikaa sain kuitenkin harhaillla ennenkuin löysin oikean reitin, mutta löytyihän se sentään. Osaltaan harhailuun vaikutti liikennejärjestelyt joita kaupungissa oli muutaman katuremontin takia. Ehkä olivat unohtaneet merkitä kiertotie-reitin seuraavaan kaupunkiin tai jotain. Tai sitten vain tykkäsivät ajattaa ihmisiä harhaan, tiedä näistä.

Tie muuttui pienemmäksi kun aloin lähestyä Sagres-nimistä kylää, siitä olisi enää muutamia kilometrejä lounaiskärkeen. Tie oli tuttua, muistin hyvin parin vuoden takaisen reissuni tänne. Pitkällä viikonlopulla oli ehtinyt sangrian juonnin lisäksi vuokrata päiväksi auton ja ajaa tänne. Päästyäni Atlantin rantaan pysähdyin pariinkin paikkaan ottamaan kuvia, sitten ajoin majakalle joka olisi kai virallisesti se lounaisin paikka. Itse majakka oli suljettuna mutta sen edusta oli tuttuun tyyliin täynnä turisteja ja paikallisia krääsän myyjiä. Ajoin pyörän paikan kyltin viereen ja otin kuvan, sitten pyörä parkkiin ja kävelin kallioille. Voi helvetti, siinä se oli. Atlantin valtameri. Next stop: USA. Tuijottelin korkean rantakallion päältä alas tyrskyihin, fiilis oli hieman epäuskoisen tyytyväinen. Ei hemmetti, olin ajanut koko Euroopan halki niin pitkälle kuin tätä mannerta piisaa, lounaiskärkeen saakka. Jos tästä haluaisi yhtään pidemmälle niin pitäisi kammeta pyörä veneeseen ja soutaa niin seuraavaksi löytäisi itsensä jenkeistä. Lienee turha sanoa että oli aika hieno fiilis.

Hetken aikaa kiertelin kallioita ja sitten palasin pyörälle, matkan varrelta bongasin parikin suomalaista asuntoautoa. Ei tehnyt mieli törmätä maanmiehiin/naisiin joten pyörä käymään ja ajelin fiilistellen ilman kypärää pikkutietä pois majakalta. Seuraavassa niemenkärjessä oli linnoitus jossa emme tyttöystävän kanssa päässeet käymään viimeksi koska alue oli suljettu. Nyt linnoitus oli auki, joten päätin korvata vahingon ja mennä katsomaan sitä. Sisäänpääsy oli muutaman euron, alue olikin paljon isompi kuin ulkoa olisi voinut kuvitella. Kävelin kohti jyrkänteen reunaa kun yhtäkkiä välähti: hitto vie, täällähän on otettu se yksi kasarilla otettu kuva jonka niin hyvin edelleen muistan. Kuvassa on äitini muurin ja vanhan tykin vieressä. Muurin suojassa kyyryssä, sillä alueella tuuli silloin aivan tolkuttoman lujaa.Tuo on ainoa jonka muistin tuosta paikasta, esimerkiksi majakkaa en muista ollenkaan vaikka sielläkin kävimme. Nostalgia, vanhan kertaamista nyyhkytysten kera, niinkuin kuulin jonkun aikoinaan asian määritelleen. No, ei nyt ehkä ihan niinkään, mutta hauska oli tulla samaan paikkaan käymään yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen ja vieläpä muistaa tuollainen asia.

Kiertelin hetken aikaa linnoitusalueella, ihmettelin jyrkänteen reunalla olevia paikallisia kalastajia jotka olivat todella vaarallisen näköisissä paikoissa onkiensa kanssa. Pieni jalan lipsahdus ja seuraava pysähdys olisi Atlanti usean kymmenen metrin päässä alapuolella. Sen jälkeen voisi lähinnä toimia syöttinä muille kalastajille, meri oli sen näköinen että sinne putoava ei välttämättä rantaan pääsisi. Ilma oli mukavan lämmin, suorastaan kuumakin joten aloin olla valmis poistumaan alueelta. Seuraava etsinnän aihe olikin sitten hotellin löytäminen jostain. Lähikylä oli sen verran pieni että siellä tuskin viitsisin yötäni viettää, iltapäivä nimittäin olisi vasta alussa ja jos nyt ottaisin kylästä hotellihuoneen niín loppupäivän ohjelma olisi todennäköisesti lokkien heittelyä kivillä ja oluen juontia. Ensimmäisestä puuhasta pahastuisi lokkien lisäksi varmaan joku paikallinenkin vaikka en edes yrittäisi osua lintuihin ja jälkimmäisestä voisi tulla pää kipeäksi koska aikaa olisi runsaasti ennen yöpuulle menoa. Joten tien päälle ja etsimään jotain hieman isompaa kaupunkia.

Karttaa katsoin sen verran että päätin lähteä takaisin päin kohti Espanjan rajaa, jotenkin näytti siltä että pohjoisessa ei olisi "mitään" ennen Lissabonia. Mielessä oli myös illalla näkemäni sääennusteet, mikäli tulkitsin niitä viinipullon pohjan läpi katsellessani oikein niin pohjoisemmassa saattaisi olla sateitakin tyrkyllä. Poikkesin muutamassa kylässä Lagosin kaupungin vieressä, mutta en löytänyt hotellia. Yksikin kylä oli aika mainion näköinen, tiiviisti kallioille meren rantaan rakennettu. Löytyi ravintoloita ja paljon ihmisiä, mutta sitä majapaikkaa ei. Lienikö sitten niin että kylässä oli tosin paljon ulkomaalaisia mutta kaikilla oli oma tai vuokrattu asunto siellä eikä tarvetta ollut hotellille. Lagosin kaupungin muuten muistin nimeltä, teimme kasarilla parikin reissua Portugaliin autolla, ensimmäinen niistä oli hieman yli viikon reissu jolla kiskoimme asuntovaunumme (luurankoja kaapissa...kyllä, perhe oli kasarilla karavaanareita....tosin teimme vain ulkomaan reissuja, "perinteiset" suomikaravaanarien kaljapäissä pönöttämiset jossain Yyterissä eivät kiinnostaneet tippaakaan) leirintäalueelle Lagosin lähelle. Tuossa vaunussa isovanhempamme sitten viettivät talven.(He myös ajoivat paikalle autolla euroopan halki, B-mallin Kadetilla joka muuten on allekirjoittaneella nykyään säilössä.) Sitä en tosin muistanut enää missä kohtaa Lagosin lähellä leirintäalue oli tai edes sitä minkä niminen se oli. Oli muuten melkoinen suoritus tuo vaunun vienti, vetoautona toimi bensakoneinen Land Rover 109, huippunopeus oli huonoimmillaan Espanjan aavikkomaisilla tasangoilla 60 kmh johtuen hillittömistä tuulista.

Kylissä ja pienillä teillä harhailujen jälkeen alkoi ilta jo edetä niin pitkälle että pimeäntulo alkoi lähestyä. Tein sitten ratkaisun ja päätin mennä tylsästi jo tuttuun Albufeiran kaupunkiin yöksi. Tämä sen takia että voisin kyllä harhailla pimeän tuloon asti pikkuteillä ja yrittää etsiä hotellia tai sitten voisin ajaa tuttuun kaupunkiin josta tiesin heti mistä löytäisin hotellit. Albufeiraan siis. Kaupunkiin ajoin pientä tietä pitkin, miltei heti kaupunkiin päästyäni tiesin missä kohtaa olin ja lähdin suunnistamaan rantaa ja keskustaa kohti. En halunnut samaan hotelliin kuin viimeksi vaan etsin toisen. Rajansa kaikella....Sama kaupunki riittäisi, en enää haluaisi samaa hotelliakin kuin viimeksi...Ajoin kaupungin keskustaan ja yritin etsiä hotellia jossa olisi parkkipaikka. Moista ei löytynyt, suurin osa turisteista kun todennäköisesti saapui tänne matkanjärjestäjän linja-autoilla lentokentältä. Löysin rannalta aivan keskustasta neljän tähden hotellin, hieman arvelutti mennä sisään kyselemään huoneen hintaa. No, ei kai auta katsella Visa-laskua tämänkään reissun jälkeen ajattelin, joten sisään kuuntelemaan huoneen hintaa. Hinta olikin sitten varsin kohdillaan, neljän tähden hotellissa yö 42 euroa sisältäen aamiaisen! Ei ollut sesonki joten hinta oli todella sopiva. Pyörän sain parkkiin heti respan eteen, pyöräpeite matkamöhkäleen päälle ja tavarat huoneeseen. Huoneesta oli merinäköala ja parvekekin löytyi, ei ollenkaan huono kämppä.

Alapuolella kuvia euroopan laidalta, Cabo de Sao Vicentestä, sekä parvekenäkymä Albufeiran hotellista.

Huoneesta kävellessäni takaisin hotellin respaan selvisi sitten sekin että miksi edellisessä yöpymispaikassani täällä Portugalin puolella kaupungilla tuntui olevan tosi vähän ravintoloita auki vaikka kelloni mukaan niiden olisi pitänyt olla jo avattuna. Olimme eri aikavyöhykkeellä kuin Espanja, kello oli täällä tunnin jäljessä....Hmm, tuo selittää aika paljon....En sitten enää tässä vaiheessa viitsinyt siirtää kelloani oikeaan aikaan, tunti sinne tai tänne...

Albufeira ei mikään kovin kummoinen kaupunki ollut. Jos tykkää löhötä hiekkarannalla tai makailla torin terasseilla kuunnellen brittiläisten futishuligaanien "Oi, Neville mate, give us a pint of lager and fish´n chips, lets watch telly and see how Stroke-a-wanker beats Kent-upon-Trent four-nil" jorinoita niin sitten paikka on mitä mainioin. Tuo aikaisempi pitkän viikonlopun loma täällä oli mennyt kohtalaisesti, itse olin tosin viihtynyt lähinnä lämmön takia, brittejä paikassa oli aivan liikaa ja paikka oli muutenkin melkoinen turistirysä. No, tietysti hyvänä puolena oli se että ravintoloissa oli valinnan varaa ja lontoolla pärjäsi joka paikassa. Nyt suunnistin pihville torin laidalle, vain muutaman sadan metrin päähän hotellilta. Sapuska oli varsin hyvää eikä olutkaan huonoa ollut. Sapuskan jälkeen aikani kuluksi kävelin kaupunkia ympäri ja huomasin että sitten edellisen käyntini olivat saaneet muutamat kävelyalueen remontit valmiiksi. Hiekkarannan kautta kävelin sitten hotellilleni, matkalla meinasin kompastua paikallisen hahmon lukuisiin onkiin joita tyyppi oli pimeälle rannalle viritellyt hiekkaan pystyyn. Kaverin koira oli melko huvittava, joku sekalaista rotua oleva karvanaama joka hiekalla istuen tiukasti tuijotti yhden ongen tummaan mereen katoavaa siimaa, minua koira vain pikaisesti vilkaisi ohi kävellessäni. Tuntui olevan varsin keskittynyt siiman seuraamiseen, olikohan sitten sen oma onki...Mietin ohi tarpoessani että raatelisikohan kyseinen portugalinongentuijottaja allekirjoittaneen pahastikin jos sattuisin kompastumaan vahingossa juuri sen tuijotuksen kohteena olevan ongen siimaan. Selvisin kuitenkin ohi ilman onnettomuuksia. Hotellin aulaan päästyäni ajattelin vielä huitaista pikaisesti yhden oluen kitapurjeeseen paikan baarissa, hiekalla tarpominen oli saanut aikaan vielä lievän janon. Se idea jäi ajattelun asteelle kun pääsin juottolan ovelle. Paikka oli täynnä jotain paikallisen kiljukaulan "musiikin" tahdissa tanssivia eläkeläisiä, paikan keski-ikä oli n.110v. Laski 145v:stä kun astuin vahingossa kynnyksen yli. Käännyin kannoillani HYVIN nopeasti ja mietin pitäisikö verkkokalvoilleni palanut kuva kaatuilemisen partaalla huojuvista eläkeläisistä ja korvissa soiva jarisillanpäätäkin homompi tanssikappale käydä huuhtomassa pois kadun varren kuppilassa muutamalla oluella. Päätin kuitenkin suunnistaa huoneeseeni, katsotaan hetki vaikka Eurosportia niin voisi kokeilla jos uni tulisi ilman suurempia painajaisia.

Aamiainen oli neljän tähden hotellille tyypillisen laadukas, olin kyseisen paikan hinta/laatu suhteeseen enemmän kuin tyytyväinen. Mukavan aurinkoinen aamu näyttäytyi aamiaishuoneen isoista ikkunoista yhdessä kirkkaana kimmeltävän Välimeren kanssa. Jos kaupunki olisi ollut vähemmän turistirysä niin olisin voinut viipyä maisemissa vielä päivän, kierrellen lähitienoota. Nyt oli kuitenkin ajatuksena lähteä kohti Espanjaa ja Granadan kaupunkia, siellä oleva Alhambran palatsialue odotti jo vierailuani. Ehkä. Riippuen siitä saisinko lipun sinne vai menisikö sinne pääsyni yhtä vituiksi kuin Gibraltarille yritykseni. Mietin tosin että mikäli Salobrenan hotellin respan ennustus pitkistä jonoista Alhambraan pitäisi paikkansa niin leiriytyisin sen perkeleen palatsin portin viereen kunnes pääsisin sisään kierrokselle. Kun kerran puolet tämän reissun tavoitteesta oli jo mennyt ns.reisille passin unohtumisen takia niin Alhambra nyt ainakin täytyi nähdä. Sinne tuskin passia tarvittaisiin, eiköhän ihan rahalla selvittäisi sisäänpääsystä...

Edessä olisi n.500km ajoa mikäli ajaisin suoraan Granadaan asti. Päätin käyttää hyväksi havaitsemaani "vedetään hommat täysin fiilispohjalla"-metodiani ja katsoa ajon aikana minne tieni seuraavaksi yöksi veisi. Naviin pistin kuitenkin osoitteeksi Granadan ja siellä Alhambran. Navia en tosin juurikaan matkalla katselisi, tie oli hyvin selkeä ja suora, Sevillan kohdalla tosin voisi katsella opastusta navin näytöltä ihan huumorimielessä, tiesin jo että sillä kohtaa olisi muutama erikoisempi liittymä ja isosti liikennettä. Tosin Granada on sen verran iso kylä että sinne varmasti löytyy hyvät opasteet matkan varren risteyksistä. Alhambrakin näytti olevan hyvin selkeässä paikassa, se oli myös niin kuuluisa paikka että sinne taatusti löytyisi hyvät opasteet. Matkaan siis aurinkoisessa ja lämpimässä(uskookohan näitä enää kukaan...)säässä, suunta kohti Espanjaa.

Matka taittui mukavasti, liikennettä ei paljon ollut joten motaria sai laskettaa aika vapautuneesti. Rajajoen ylitys, seuraavaksi suunta Sevillan kaupunkia kohti. Jälleen oli tuon kylän kehätiet niin täynnä rekkaa ja dieselin käryä että hetken aikaa mielessä ollut yöpyminen kyseisessä paikassa jäi taas väliin. Keuhkot kaipasivat happea joten suunta pois kaupungin alueelta ja äkkiä. Sikamaisia ylinopeuksia ja kaistanvaihtoja kehäteillä, hauskaa tämä Espanjan liikenteen seassa sooloilu! Kaupunki jäi taakse, varsin pian maisema oli kovin tyhjää asutuksesta ja liikenne hiljeni huomattavasti. Ilmaakin pystyi taas jopa hengittämään joten matkanteko oli huomattavasti mukavampaa. Tankkaus Sevillan ulkopuolella ja kartan pikainen tarkistus. Ei mitään kovin mielenkiintoista tuntunut tällä välillä olevan joten yöpaikka taitaisi löytyä Granadasta.

Ajo meni mukavasti ja Granada lähestyi. Kello kävi iltapäivää, laskin että olisin Granadassa noin neljän kieppeillä. Ajattelin ajaa suoraan Alhambraan, kukkulalle keskikaupungin viereen, sitten käyttää"fiilispohja"-metodia jatkosuunnitelman tekemisessä. Mitään tietoa kaupungin hotelleista ei ollut, netistähän moisista olisi tietoa löytynyt mutta mitä sitä turhia etukäteen suunnittelemaan...Pilaa hyvän "fiilispohja" etenemisen kun liikaa asioita funtsii etukäteen...Ja aikaahan toki oli runsaasti hotellin löytämiseen joten eiköhän tässä jotain keksitä ennenkuin pimeä yllättäisi. Granadan kaupungin alueelle ajettaessa rupesi löytymään mukavasti Alhambran kylttejä, eksymisen vaaraa ei ollut. Ajelin kukkulalle ja suoraan Alhambran parkkipaikan vierelle. Kattos saakeli, tässähän on heti vieressä kaksi hotellia. Kadulta pikaiset arvioinnit paikoista. Toinen halvempi, ei parkkipaikkaa. Toinen selkeästi kalliimpi mutta oma parkkihalli. Visakortti käteen ja kysymään parkkihallin paikoituksen ja hotellihuoneen hintaa kalliimmasta hotellista, kapealle kadulle en matkamöhkälettä jättäisi. Hinta ei onneksi aivan tolkuton ollut, joskaan ei halpakaan. Jälleen kerran matkustaminen lomakauden ulkopuolella toi etuna sesonkia halvemmat hinnat. Pyörä lukittuun parkkihalliin ja tavarat viihtyisään huoneeseen. Sinänsä täysin turhaa maksaa "liian mukavasta" huoneesta kun kävisin siellä vain nukkumassa, mutta Alhambran välitön läheisyys ja pyörän saaminen lukittuun ja vartioituun parkkihalliin olivat riittäviä syitä maksaa huoneestakin "mukavuuslisää".

Nälkä oli melkoinen, päätin että menisin etsimään jotain ruokapaikkaa, kiertäisin kuitenkin Alhambran kautta ja katsoisin paikan aukioloajat ja päättelisin mahdollisuutta saada pääsylippu ilman viikon jonotusta. Kävelin hotellilta muutama sata metriä paikan portille, matkalla kävin parkkipaikalla katselemassa hämmentävän näköisiä automaatteja joista olisi lipun saanut ostettua. Tai sitten laite nielaisisi visakortin, kumpikin näytti yhtä todennäköiseltä vaihtoehdolta joten päätin turvautua henkilökohtaiseen palveluun. Ja tämä siis tarkoittaa pääsylipun ostoa henkilökuntaan kuuluvalta, ei käyntiä bordellissa. Portille päästyäni tavailin aukioloaikoja, tähän vuodenaikaan kyltin mukaan paikka olisi auki klo 17 asti. Kello oli 16.20 joten tänään alueelle olisi turha mennä. Paikassa ei kuitenkaan ollut lipunmyynnissä juurikaan jonoja joten oletin että kovin pitkää jonotusta ei aamulla tulisi jos vain tulisin portille riittävän ajoissa. Melkoisella kiireellä vain tarvisi syödä aamupala ja sitten rynnätä portille, ei oikein sopinut lomalaisen fiiliksiin moinen. No, ei mahda mitään. Lähdin kävelemään kohti kaupungin keskustaa kun hetken mielijohteesta päätin kysyä eräältä porttien vierellä patsastelevalta vartijalta paikan aukiolosta. Vartija kertoi että paikka olisi auki klo 18 asti. Jaa, tuollaista kellonaikaa ei löytynyt mistään paikan kylteistä. Painuin samantien lipunmyyjän jutuille ja varmistin asian. Kyllä, klo 18 paikka sulkeutuu. Taas yritettiin turistia kusettaa kylteissä. No helvata, ei kun sisään, puolitoista tuntia aikaa! Eipä tarvitsisi aamulla heräillä aikaisin, yksi lippu por favor ja kohti palatsialuetta.

Alapuolella kuvia Alhambran palatsialueelta.

Alhambra on varsin mielenkiintoinen paikka, komealla paikalla ja hienoja rakennuksia. Kuten mainitsinkin jo olin käynyt siellä joskus kasarilla, ei kuitenkaan ollut kovin paljon muistikuvia alueesta. Hämmästyin sitä kuinka laaja alue oli, en itse muistanut kuin muutamia kohtia isoimman palatsin sisältä sekä erikoisen suihkulähteen. Aikaa oli puolitoista tuntia ja siinä ajassa ehdin juuri puolijuoksua menemään koko alueen läpi. Kannattaa siis varata aikaa jos tuonne joskus eksytte. Ja sesonkina kannattaa oikeasti ottaa selvää miten lipun saa ostettua etukäteen, voipi olla että jos tulee portille jonottelemaan pääsylippua niin jää paikka näkemättä.

Palatsialue oli nähty, sitten oli jo aika saada ruokaa jostain. Portista ulos kävellessäni katselin hieman hitaasti paikan vartijoita. Kyseiset hahmot olivat jonkun securitaksen tms palveluksessa ja miltei kaikilla ulosmenon kohdalla patsastelevilla oli vyöllään ase. Mitä vittua? Meinasivatko ne että joku hakkaisi palatsista irti arabialaisilla kuvioilla varustetun marmoripylvään ja yrittäisi salakuljettaa sen pääportista pihalle? Ja mitäs sitten tehdään, ammutaan kaveri täyteen reikiä? Hahmot näyttivät juuri niin ammattitaitoisilta aseenkäyttäjiltä että vahingonlaukauksien määrä voisi olla ns.tilanteessa melkoinen ja tuloksena saattaisi ennemminkin olla kotimaisistakin kuvioista tuttuja tuuletusreikien ilmestymisiä virkaveljen kehon alueelle. Tuli mieleen Ateenassa kerran näkemäni poliisi, kyseinen tyyppi jutteli ja vitsaili kadunkulmassa toisen poliisin kanssa rennosti MP5 olkahihnasta roikkuen, sormi liipasimella....Koulutus ollut kohdillaan...En siinä jäänyt tarkastelemaan oliko varmistin päällä, poistuin melko pikaisesti paikalta. Nyt poistuin portista kohti kaupunkia toivoen löytäväni jonkinlaisen ravitsemusliikkeen. Portilla seisoskelevilta wannabe-poliiseilta ei kiinnostanut mennä kyselemään reittiohjeita.

Tallustelin hetken aikaa alamäkeä kohti kaupunkia, eräällä tasanteella näin ravintolan jota kohti suunnistin toiveikkaana. Toiveet ei paljon auttaneet, paikka avautuisi vasta parin tunnin päästä ja nälkä oli nyt. Tasanteelta katselin alla levittäytyvää kaupunkia ja totesin että nyt olisi muutama ongelma. A) ei mitään hajua missä olisi lähin ruokapaikka ja B) alas kaupunkiin oli sen verran matkaa että sinne kävellessä ehtisin kuolla nälkään ja vitutukseen ennenkuin olisin edes puolimatkassa. Nyt siis joko etsimään taksi tai sitten palaisin hotellini viereen ja kokeilisin josko löytyisi aukinainen ravintola sen läheisyydestä. Päätin palata hotellille, voisin tarkistaa ruokapaikkojen tilanteen ja tarvittaessa voisin pyytää respaa soittamaan taksin.

Hotellin kohdille päästyäni totesin että muutama ravintola olisi tarjolla mutta eivät olleet vielä auki. Ensimmäisenä aukeaisi viereisen hotellin ravintola, joten päätin istua sen aulabaariin odottelemaan. Hetken kuluttua oli pöydällä olut ja perunalastuja. Auttoivat ensihätään, pihviä tosin kaipasin. Kovin pitkään ei onneksi tarvinut odottaa kun pääsin jo ravintolasaliin ja hetken kuluttua olikin kaipailemani pihvi nenän edessä. Ruoka oli todella maukasta eikä edes kallista. Valinta oli osunut kohdilleen ja olin varsin tyytyväinen etten ollut lähtenyt kaupungille etsimään ruokapaikkaa, nyt olisin vieläpä sopivasti hotellini vieressä. Päätin aamulla lähteä kotia kohden ja tutustua kaupunkiin toisella kerralla. Aikaa kuitenkin olisi uuteen käyntiin, nyt voisi käydä kotona pesemässä kalsarit ja miettiä mitä seuraavaksi tekisi. Ajattelin myös että voisin yrittää tehdä uuden yrityksen Gibraltarille, haluaisin mennä sinne mahdollsimman pian jotta kelit olisivat kohdillaan, talvella sielläkin saattaa olla kylmää ja sateista.

Aamulla kohti Torreviejaa, ajoin suorempaa reittiä ylängön kautta. Toinen vaihtoehto olisi ollut ajaa suoraan alas rantaan n.50 km matka jolloin pääsisin Salobrenan kaupungin lähelle ja ajaisin saman rantareitin takaisin jota olin tullutkin. Koska keli oli vielä lämmin päätin mieluummin ajaa ylängön kautta, näkisin samalla uusia maisemia. Heti Granadasta lähdettyäni pääsin ajamaan luonnonpuistoalueen läpi, hienoa seutua.Ylängölle tultuani alkoi aivan hillitön tuuli jota jatkui koko loppumatkan. Ylängöllä se oli vielä suht siedettävää mutta lähestyessäni rantaa tuuli voimistui melko tolkuttomaksi. Matkanteko oli aika rasittavaa kun pyörää yritti pitää ladulla tuulenpuuskissa.

Meinasi saada allekirjoittaneen maanpäällinen vaellus melko sarjakuvamaisen lopun moottoritiellä lähellä kotia. Ajelin helvetillisessä sivutuulessa yritellen väistää ilmassa sinkoilevaa rojua, pahimpina oli jostain ilmestyneet pakkausmuovin pätkät. Tai niin ainakin luulin kunnes meinasi tehdä kipeää....Pidin marssinopeutena n.130kmh, yrittäen päästä mahdollisimman nopeasti kotiin ja pois tien päältä. Tuolla nopeudella pystyi vielä sopivasti "puskemaan" matkamöhkäleen tuulenpuuskien läpi ja pysyi tiellä. Muutaman kerran katselin hieman huvittuneena pelloilla lenteleviä oksapalloja, tiedättehän niitä mitä näkyy aina länkkäreissä jossain kaupungeissa liikkumassa tuulen mukana autioiden katujen poikki. Sitten ei yhtäkkiä hirveästi enää hymyilyttänytkään kun näköpiiriin ilmaantui taas tuollainen n.metrin halkaisijaltaan oleva oksapallo. Se kun oli tulossa moottoritien poikki juuri ajoreitilleni...Eihän tuollainen oksapallo varmaan kovin paljon paina, mutta sen iso koko yhdistettynä sekä sen että pyörän melkoiseen nopeuteen taatusti aiheuttaisi ongelmia pitää pyörä pystyssä ja ajokaistalla. Tein hätäjarrutuksen ja tiesin heti olevani auttamattomasti myöhässä. Vauhtia en saisi laskettua juurikaan alle 120kmh koska tuo oksapallo tuli näköpiiriin niin myöhään ja yllättäen. Mielessä kävi vain että voi perkele, kohta sattuu.  Lottoamisen päätin lopettaa sen muutaman kaatumista odottavan sekunnin jälkeen kun aivan tolkuttoman säkän ansiosta tuo oksapallo pysähtyi moottoritien vasemmalle kaistalle juuri siksi aikaa että ehdin pyörällä oikeata kaistaa ajaen sen ohi....Kelju K. Kojoottimainen poistumiseni muonavahvuudesta oli liiankin lähellä.

Onneksi moottoritie loppui muutaman kilometrin kuluttua ja näkyvyys sivuille oli paljon parempi, mahdolliset päälle hyökkäävät esineet näki jo kaukaa. Loppumatkan mietin hirtehisesti mielessäni millaisen muistokirjoituksen olisin saanut jos olisin osunut oksapalloon ja poistunut pyörän kanssa maastoon. "..kesken lomamatkansa löytyi moottoritien pusikosta..", "...ajoi moottoripyörällään Espanjassa oksapalloon ja kaatui..." . Oksapallo, ei saatana miten noloa....No, matka onneksi jatkui ja pääsin kotiin. Pyörä parkkiin mahdollisimman nopeasti ja toivoin että tuuli helpottaisi, kaikenlaista rojua kun oli kaupungissakin ilmassa.

Hetken aikaa sitten maltoin olla Torreviejassa, kiertelin kaupungin terasseja ja ajelin lähiympäristön pikkuteitä. Eräänä päivänä kävelin rantatietä keskustasta kohti asuntoani kun ohitseni ajeli japanialainen kyykky jossa oli suomen kilpi. Katselin kun pyörä kaarsi parin sadan metrin päässä rantakallioille, koko tuon matkan taistelin itseni kanssa että menisinkö jutulle vai en. En tuntenut mitään suurta tarvetta tapailla maanmiehiä täällä, viihdyin vallan mainiosti rannan terasseilla joissa kuuli saksaa, englantia ja tietysti paikallista murretta. En kaivannut ketään suomenkielistä juttukaveria. Olen aina ihmetellyt ihmisiä jotka väkisin tuppautuvat jonnekin kanarian saarille paikkoihin joissa suunnilleen joka toinen vastaantulija puhuu suomea ja voit viettää kahden viikon loman ilman että puhut sanaakaan vieraita kieliä. Ja vielä kun ei tarvi edes paikallisia ruokiakaan syödä vaan saa suomalaisesta ravintolasta lihapulliakin. Ei saatana. Ajattelin sitten kuitenkin että ei kai se huonoa tee jos poikkean tervehtimässä mopolla ajellutta suomalaispariskuntaa. Pariskunta,Matti ja Leena, oli miltei samanlaisella reissulla kuin minäkin, tosin mopo oli tullut rekan kyydissä ja itse olivat ajaneet autolla euroopan halki. He olivat tulleet minua muutama viikko myöhemmin ja lähtisivät muutama viikko myöhemmin kuin minä. Juttelimme hetken ja vaihdoimme numeroita, sovimme että tapaisimme jossain vaiheessa ja poikkeaisimme vaikka oluella. Itse sitten kuitenkin puuhastelin kaikenlaista ja taisi mennä melkein kuukausi ennenkuin tulin ottaneeksi yhteyttä heihin. Tuo kadutti myöhemmin, nimittäin se että en ollut aikaisemmin ottanut yhteyttä, he kun osoittautuivat kerrassaan hauskaksi matka- ja juttuseuraksi.

Muutakin mielenkiintoista sattui, nimittäin häirikkönaapurilleni Göranille. Olin jo muutaman kerran ollut hieman tympääntynyt hahmon puuhasteluun, useampina öinä sain spanskiasunnoille tyypillisen paperinohuen väliseinän (vain ohut tiiliseinä, eristys on tuntematon käsite tuollapäin) läpi kuunnella baarista palanneen kännisen Göranin örvellystä kaveriensa kanssa. Pari kertaa jo mietin että otan väkivaltavälineen mukaan ja käyn herran asunnolla vierailulla. Jätin kuitenkin toistaiseksi väliin, en ollut erityisen kiinnostunut tutustumaan paikalliseen putkaan. Muutaman kerran kuuntelin myös päiväsaikaan Göranin kinastelua erään isomman svenskin kanssa, kyseiset kiivailut yleensä päättyivät isomman kaverin antamaan ukaasiin jostain aikarajasta. Itseä ei Göranin ongelmat juurikaan kiinnostaneet joten en noihin episodeihin kiinnittänyt sen enempää huomiota.

Eräänä päivänä sitten kävellessäni omalle asunnolleni huomasin ison kasan tavaroita Göranin oven edessä. Kappas, ison svenskin kanssa käydyt kiivailut koskivatkin vuokranmaksua, Göran oli saanut häädön...Göranin toinen seinänaapuri, spanski, saapui hetken kuluttua ja nauratti sekä minua että vastapäisen talon norskia esityksellään. Spanski loikkii tavaroiden yli omalle ovelleen ja kummastelee samalla suureen ääneen "Göran, that crazy person, what has he done, taken all his stuff out?". Vastapäisen asunnon norski naureskeli kippurassa spanskin mukamas kummasteluille, kumpikin oli saanut aikapäiviä sitten tarpeekseen Göranin toilailuista ja rahan pummaamisista. Staraa itseään ei näkynyt, ennenkuin illalla kun kaveri saapui ilmeisesti lähibaarista. Satuin olemaan parvekkeellani, katselin kun Göran pysähtyy kadulla ja tuijottaa hetken ihmeissään ulkona lojuvia tavaroitaan. Kävelee sitten portaat ylös ja äänistä päätellen kokeilee toiveikkaana sopisiko avain kuitenkin vielä lukkoon....No ei. Taisi Göran kuumeisesti miettiä mitä tekisi, lopputulos kuitenkin oli että tiedossa oli kylmä ja kostea yö ulkona omien tavaroiden päällä makaillen...Poistuin asunnoltani seuraavana aamuna jo kahdeksan kieppeillä, ilmeisesti kylmyys oli tehnyt tehtävänsä ja yöunet olivat Göranilla jääneet melko vähäisiksi, hahmo nimittäin oli jo tavaroineen poistunut maisemista. Näin hänet tuon jälkeen enää kerran. Vuokranantajani hieman ihmetteli kun myöhemmin kerroin että häirikkönaapurista ei enää ollut riesaa kun kaveri oli poistunut maisemista, jostain syystä hän kysyi ensimmäisenä että mitäs oikein teit sille....Vakuutin että pidättäydyin täysin väkivallasta ja että hahmo aiheutti aivan itse asuntonsa menetyksen ja poistui siksi kuvioista. En tiedä uskoiko vuokranantajani....

Samoihin aikoihin tutustuin sitten viimeinkin norskien omistaman lähibaarin toimintaan. Otin tavakseni poiketa siellä illan päätteeksi oluella, samalla tuli sitten vähitellen tutustuttua paikan kanta-asiakkaisiin ja henkilökuntaan. Paikka ei ollut mikään kovin iso eikä kantiksia ollut kuin kymmenestä kahteenkymmentä, riippuen ajankohdasta, kantikset kun olivat miltei kaikki alueella asuvia norskeja joista osa kävi välillä Norjassa töissä ja palasi sitten takaisin. Lähempänä sulkemisaikaa paikalla yleensä oli ruotsalainen kokki (ei muistuttanut tippaakaan Muppet-shown kollegaansa) joka myöhemmin sai kenkää tempaistuaan työkaveriaan ns.pipoon. Historiaa kaverilla oli jo aikaisemmasta vastaavasta tapauksesta, oli menettänyt hermonsa aikoinaan toiselle svenskikokille ja heittänyt tämän pihalle kyökistä lyötyään tätä ensin nenään. Ihan ok kaveri kuitenkin, ei siinä mitään. Toinen kaveri joka paikalla usein hengaili ja johon tutustuin varsin hyvin oli Chevy vania hieman isompi norski  Kaveri oli suhteellisen hurjasta ulkomuodostaan huolimatta erittäin leppoisa ja mukava kaveri, tuli useampikin ilta otettua kaverin kanssa olutta paikallisissa kuppiloissa. Tälläkin kaverilla oli jonkinlaista historiaa taustalla, en kerro enempää mutta sanottakoon sen verran että historia liippaa varsin läheltä tätä kaksipyörä-harrastusta. Pyörää kaverilla ei kuitenkaan ole koskaan ollut. Osa historiasta ei ehkä välttämättä kestänyt päivänvaloa, mutta tutustuttuani tyyppiin paremmin huomasin että hän oli oikeasti varsin älykäs kaveri. Ja lisäksi melkoisen hyvällä huumorintajulla varustettu.

Siitä voin kertoa seuraavan jutun, tämä tapahtui kun olin vasta muutaman kerran käynyt kyseisessä baarissa ja olin vasta muutamia sanoja ison norskin kanssa vaihtanut. Tämän tapauksen jälkeen tulikin sitten tutustuttua kaveriin paremmin. Norski, käytetään hänestä nyt vaikka nimeä Thor, istui iltaa baaritiskin ääressä venäläisen tyttöystävä-ehdokkaansa kanssa. Tiskin takana oli svenskikokki, joka myös oli Thorin kavereita ja varsin velmu luonteeltaan. Itse istuin myös baaritiskin äärellä muutaman metrin päässä pariskunnasta, muita asiakkaita ei ollut. Venäläisen tytön ja Thorin suhde oli hieman paikoillaan junnaava, osittain kai tytön aikaisempien suhteiden takia, tyttö tuntui välillä aika pelokkaalta aloittamaan uutta suhdetta kertoi Thor myöhemmin. Myös oman haasteensa toi se että venakko puhui hyvin venäjää ja espanjaa, mutta vain välttävästi englantia eikä sanaakaan ruotsia/norjaa. Thor puolestaan puhui luonnollisesti hyvin ruotsia/norjaa ja englantia, mutta ei ollenkaan espanjaa eikä venäjää....No, tämä puolestaan loi hauskoja tilanteita,Thorin huumorintajun ja svenskikokin velmuilun takia...Venakko tykkäsi tequilasta joten sitähän tietysti juotiin, aika reilustikin. Tyttö opetti Thoria juomaan tuota tärpättiä, Thor itse ei juuri siitä kuulemma pitänyt mutta päätti uhrautua tytön vuoksi. Svenskikokki teki parhaansa tiskin takana, nimittäin häiritsemällä tehokkaasti pariskunnan juttelua ja tutustumista. Svenski toimitti yllättävän paljon erilaisia asioita juuri pariskunnan vieressä, putsasi laseja jne, samalla kommentoiden ruotsiksi Thorille kaikennäköistä. Yleensä kommentit saivat aikaan sen että itselläni oli tekemistä saada olutta juotua kun nauratti niin helvetisti. Jossain vaiheessa tyttö halusi välttämättä nähdä Thorin kouran, hän halusi tarkastella kämmenen elämänviivoja tai mitälie, jotain naisten juttuja.... Tytöllä on Thorin lapion kokoinen koura kädessään ja tyttö tuijottaa keskittyneesti sitä. Svenskikokki tiskin toisella puolella on "sattumalta" juuri siinä kohtaa tiskiä järjestelemässä tuoppeja tai jotain. Hän tuijottaa hetken aikaa tytön puuhasteluja Thorin kämmenen kimpussa ja tokaisee sitten "Hon kan se att du runkar för mycket" . Meinaan välittömästi tukehtua olueen naurunpyrskähdyksen takia. Thor ei kuitenkaan hämäänny vaan toteaa svenskille "no sehän pitää paikkansa" , tyttö ei luonnollisestikaan ymmärtänyt kokin tokaisua vaan edelleen tuijottelee Thorin kouraa ja alkaa hetken kuluttua luennoida löydöksistään elämänviivoista jne.

Ilta jatkuu vastaavanlaisena, oluen juontini on välillä tuskaisen hankalaa naurun takia mutta poiskaan ei voi lähteä kun baaritiskin show on niin perkeleen hauskaa. Huumoria tulee aika paljon jo pelkästään siitä että Thor ja svenski kommentoivat välillä toisilleen ruotsiksi tapahtumia, näitä kommentteja tyttö ei luonnollisestikaan ymmärrä. Jossain vaiheessa iltaa Thor on jo ilmeisesti päätellyt suhteen etenemisen olevan aika heikolla pohjalla. Niinpä hän sitten toteaa tytön sitä kysyessä elämän parhaita puolia hänellä olevan "hyvä ruoka, sen päälle runkkaus ja sitten hyvät yöunet", nämä kun toteutuu niin hän on tyytyväinen. Ja syömässähän me on jo tänään käytykin. Tyttö on hieman pihalla huonon englanninkielensä takia eikä ensin meinaa ollenkaan ymmärtää mitä Thor tarkoittaa. Thor virnistelee ja ilmoittaa lähtevänsä vessaan. Svenskikokki kysäisee Thorin lähdettyä venakolta että etkö meinaa mennä auttamaan Thoria? Tyttö on ymmällään eikä taida ihan pysyä kärryillä kavereiden jutuissa. Svenskikokki kävelee sitten baaritiskin vieressä olevan vessan ovelle, koputtaa oveen ja huutaa "tarvitko apua siellä?". Thor vastaa "ei tässä mitään hätää, kyllä mä pärjään". Muutaman minuutin kuluttua Thor tulee pihalle kädessään pala vessapaperia johon on laittanut valkoista nestesaippuaa joka näyttää aivan tiedätte-kyllä-mille."No niin, nyt ei tarvi kun mennä nukkumaan, mä oon valmis"tokaisee Thor. Svenskikokki tulee paikalle, nappaa vessapaperin Thorin kädestä, toteaa"nam nam" ja lipaisee kielellään paperilla olevaa nestettä. Venakko on edelleen ihan pihalla, tuijottaa hämmentyneenä kahden ison äijän puuhasteluja eikä tunnu olevan enää lainkaan kartalla että missä mennään. Itse hohotan aivan tolkuttomasti ja meinaan tippua baarituolilta, koko tilanne yhdistettynä tytön hämmentyneeseen ilmeeseen on liikaa. Thor menee ohi virnistellen ja tokaisee minulle jotain tyyliin "no, toi likka oli jo muutenkin menetetty tapaus".

Tuon illan jälkeen Thor ja venäläinen tyttö tapasivat enää kerran, mutta tuota iltaa tuli naureskeltua aika monena kertana Thorin kanssa oluiden ääressä. Eikä vastaavat kommellukset jääneet pelkästään tuohon, aika vähän oli tylsiä hetkiä kun Thor oli paikalla.

Aikaa edellisestä ajoretkestä oli jo n.nelisen viikkoa kun aloin jälleen miettiä tien päälle lähtemistä. Katselin sääennusteita ja päätin että lähden uudestaan kohti Gibraltaria, keli oli vielä mukavan lämmintä. Niinpä pakkasin kamani ja lähdin eräänä aamuna ajelemaan kohti etelää. Tällä kertaa tuli passikin mukaan....Ajokeli näytti varsin mukavalta, hieman pilvistä mutta kohtalaisen lämmintä. Ajelin rantatietä jälleen ohi Cartagenan, hieman sen jälkeen sitten osuin saderintamaan. Ajoin sopivasti moottoritietä kun vettä alkoi tulla niin maan perkeleesti, oli pakko jatkaa eteenpäin nahkat päällä koska pientareelle en pysähtyisi tälläisessä kelissä laittamaan sadepukua päälle. Liian suuri riski jäädä jonkun alkuasukkaan yliajamaksi kapealla pientareella vesisateen heikentäessä näkyvyyttä. Vettä tuli sen verran rajusti että nahkat olivat märät jo viiden minuutin ajon jälkeen, mukavasti alkoivat goretex-maiharitkin täyttyä vedestä joka valui nahkahaalarien sisältä maihareihin....Ei paljon auta goretex-kalvot kun vesi tulee väärältä puolelta kengän sisään...Minkäänlaista järkevää pysähtymispaikkaa ei ollut, jouduin ajamaan kymmenisen minuuttia kunnes löysin huoltoaseman kyltit. Sinne siis, tankkasin samalla pyörän ja join kahvit. Märistä nahkoista hieman tiputteli vettä lattialle, maihareista olin kaatanut useamman desin vettä pois pihamaalle. Kahvin juotuani hain vessasta muutaman paperipyyhkeen ja kuivailin naamaa ettei ajolasit heti huurtuisi. Onneksi oli tällä kertaa sadekamat mukana, tuon edellisen Gibraltarin ovilla kolkuttelu-Portugali-Granada turneen jälkeen kotiin tullessani löysin sadekamani eteisen pöydältä....Ei ollut onneksi satanut sillä reissulla. Melkoisen erikoista että samalla reissulla unohdan sekä passin että sadekamat, yleensä nimittäin suunnittelen reissuun mukaan otettavien kamojen listan hyvinkin tarkkaan.No, ehkä vain oli ollut sellainen kiihko päästä tien päälle ettei kaikkea muistanut...

Sadepuku siis märkien nahkojen päälle ja takaisin vesihelvettiin. Sade ei osoittanut laantumisen merkkejä joten tein päätöksen ajaa taas Salobrenaan ja samaan hotelliin jossa olin ollut n.kuukautta aikaisemmin yrittäessäni Gibraltarille. Ei kiinnostanut sateessa arpoa hotellia, mennään tylsästi samaan hotlaan, reitti olisi tuttu. Sadepuvusta huolimatta olo oli melko kostea märistä nahkoista johtuen, maiharien kosteusprosentti oli melko korkea mutta onneksi ei enää valunut vesi suoraan niiden sisälle. Tiesin jo nyt että huomisen ajosta tulisi alkuun melko nihkeä, nahkat ja maiharit eivät ehtisi kuivua aamuun mennessä. Toivottavasti keli edes hieman kuivuisi seuraavana päivänä jotta ajoviima kuivattaisi ajokamoja. Sadetta riitti Salobrenaan asti, ajoin melkein kolmesataa kilometriä sateessa. Onneksi kuitenkin mitenkään kovin raivokasta monsuunia ei enää loppumatkassa ollut, lähinnä tihkutti ja ajorata luonnollisesti oli märkä. Ajelin Salobrenan läpi tutulle hotellille, pyörä parkkiin ja kävelin etuovelle. Hmm, hieman oli hiljaisen näköistä. Lappu ovella kertoikin sitten että hotelli olisi suljettu koko kuun...Jahas, mitäs seuraavaksi? Kaupungista onneksi löytyisi muutama muukin pensionaatti, tämä oli vain ollut pirun kätevä paikka kun pyörän sai hotellin omaan parkkihalliin. No,ei mahda mitään.

Olin kohtuullisen valmis pääsemään märistä ajokuteista eroon joten etsin ensimmäisen viitan kohti jotain pensionaattia ja aloin suunnistamaan sitä kohden. Juuri kyseistä pensionaattia en sitten löytänyt, mutta eräässä kadunkulmassa oli kahden tähden pieni hotelli. Pyörän parkkeeraaminen olisi hieman ongelmallista kapeiden kujien ja jalkakäytävien takia, mutta täytyisi keksiä jotain. Vettä valuva bikeri pieneen respaan kyselemään huonetta, eivät olleet turhan tarkkoja lattiamattonsa kunnosta koska sain huoneen vaikka liotin lattiaa sadepuvusta valuvalla vedellä. Kyselin josko pyörän saisi jonnekin muualle kuin kadulle, respan kaveri sanoi että heillä ei ollut edes sisäpihaa joten hieman vaikeata olisi. Huuteli sitten jotain espanjaksi aulan baaritiskin takana puuhastelevalle miehelle. Hetken puhuivat keskenään ja sitten respan mies sanoi että saisin pyörän baarissa työskentelevän miehen autopaikalle lukittuun parkkihalliin parin korttelin päähän. No, kadulla ei yksinkertaisesti ollut tilaa edes moottoripyörän parkkeeraukselle joten päätin suostua tarjoukseen. Hieman arveluttavia tuollaiset yleiset parkkihallit olivat, koska niissähän saattoi täysin rauhassa kriminaali heivata pyörän pakettiauton kyytiin ja poistua paikalta, kukaan ei ihmettelisi mitään. Kylä oli kuitenkin melko pieni joten laskeskelin mielessäni että suurempi riski olisi aamulla löytää pyörä kyljellään kadun varresta jonkun alkuasukkaan ajettua sen yli yöllä viinipäissään kuin että pyörä varastettaisiin parkkihallista.

Pyörä siis parin korttelin päähän suht isoon ja hyvin lukittuun parkkihalliin, sen jälkeen huoneeseen ja suihkuun, saisin ainakin kuivat sukat jalkaan vaikka maiharit olivatkin melko kosteat. Kuitenkin mukavampaa kuin yhdistelmä märät maiharit ja märät sukat. Huoneessa pistin vielä katonrajassa olevan lämmityspuhaltimen päälle ja sijoitin nahkat niiden alle, eivät kokonaan ehtisi kuivua aamuksi mutta edes hieman. Suihkun jälkeen kylälle etsimään ruokapaikkaa, sitä ennen kuitenkin otin oluen hotellin baarin tiskillä. Muutama spanski oli katselemassa telkkaa, muuten oli varsin hiljaista. Koko kylä oli muutenkin melko hiljainen, mutta löysin sentään sapuskaa ja palailin illalla takaisin hotellille hyvin ravittuna. Useammat viime kerralla auki olleet ravintelit olivat olleet nyt kiinni ja odottelivat seuraavaa sesonkia. Hotellin baarissa otin vielä muutaman oluen, täytyihän hyvää palvelua saatuani hieman sponssata paikkaa. Muutama paikallinen oli tullut lisää, suurin mielenkiinto tuntui asiakkailla olevan television saippuasarjaan. Itse nappasin tiskiltä lehden ja lueskelin sitä, yritellen hieman parantaa sanavarastoani ja samalla yritin saada tolkkua siitä mitä maailmalla oli tapahtunut. Väsy alkoi iskeä jo puoliltaöin joten huoneeseen ja hetken aikaa uutiskanavaa televisiosta katseltuani painuin unten maille.

Seuraava aamu oli huikaisevan hieno, edellisen päivän sateet olivat tipotiessään ja taivas oli täysin pilvetön. Fiilis oli kohdillaan, enää ei haittaisi edelleen hieman kosteat nahkat tai maiharit, ajoviimassa ne kyllä kuivuisivat. Alakerran baariin aamukahville, parkkihallin paikan tarjonnut kaveri oli taas tiskin takana. Kahvit juotuani pyysin että haettaisiin pyörä pois, kävelimme sitten parkkihalliin jossa pyöräni odottikin samassa paikassa mihin sen olin eilen jättänyt. Lievä epäluuloni vaihtui helpotukseen kun näki pyörän olevan paikallaan. Ajoin pyörän hotellin eteen ja hain romut huoneesta. Luovutin huoneen avaimen ja kysäisin respasta paljonko olisin velkaa pyörän parkkeerauksesta."Et mitään", oli vastaus. Kiitin respaa ja maksoin huoneesta, lasku oli n.30 euroa. Sen jälkeen menin baarin tiskille ja kaivoin lompakosta 20 euroa. Ojensin sen baaritiskin takana olevaa kaveria kohden ja totesin "parking". Kaveri esteli ja ja sanoi että"no no, no necessita", ilmoitin uudestaan tiukemmalla sävyllä että"parking" ja annoin setelin. Tein selväksi että asiasta ei neuvotella. Kaveri oli tyytyväinen ja kiitteli, taisin antaa puolen päivän palkan siitä hyvästä että hän oli viitsinyt luovuttaa minulle eilen illalla autopaikkansa ja kävellyt tihkusateessa parin korttelin päähän. Olisihan hän voinut respalle vain ilmoittaa että jätkä likaa meidän maton, tunkekoon pyöränsä minne lystää, ei kiinnosta. Sen sijaan näki hieman vaivaa ja oli ystävällinen turistille, vieläpä bikerille, joten halusin palkita hänet siitä hyvästä. Veikkaan että seuraavalle motoristille löytyy myös melko kivuttomasti moottoripyörälle paikka parkkihallista....

Matka jatkui kohti Gibraltaria, keli oli helkkarin hieno, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Ajelin mukavaa rantatietä aina Malagan kieppeille saakka, sitten päätin ottaa nopeamman reitin, uuden motarin joka tosin oli maksullinen. Olin jo nähnyt edellisellä Gibraltarin yrityksellä vanhan tien ja päätin hieman nopeuttaa Kivelle pääsyä. Samoin riski siitä että joku alkuasukas painaisi sivutieltä Seatillaan pyörän keulaan olisi poissa, motarilla kun olisi kunnon liittymät, toisin kuin vanhemmalla tiellä. Muutama tullikoppi ei haittaisi nyt, ennemmin ne kuin alkuasukkaiden väistelyä henkensä kaupalla pienemmällä tiellä. Tie oli hyväpintaista ja matka eteni vauhdikkaasti, Gibraltar alkoi siinnellä horisontissa, yllättäen sen liepeillä oli muutamia sadepilviä...Ne kuitenkin liikkuivat suht nopeasti, joten tuskin kovin kummoisia sadekuuroja tulisi niskaan Gibraltarilla.

Espanjan puolen rajakaupunkia lähestyessä tuli väkisinkin mieleen että mitenkähän tällä kertaa käy, ja tulikohan pyörän paperit mukaan jos joku intoutuu niitä kyselemään...No, rajaa kohti ja katotaan miten käy. Jos en pääsisi sisään tälläkään kertaa niin leiriytyisin Espanjan puolelle johonkin hotelliin ja yrittäisin seuraavana päivänä uudestaan....Onnistuin pääsemään suhteellisen lyhyellä jonottamisella rajavyöhykkeelle, Spanskien puolen rajavartija oli tällä kertaa ihmeen hilpeällä päällä, naureskeli kollegansa kanssa eikä ollut ollenkaan vittuuntuneen oloinen siitä että turisteja piisasi Gibraltarilla joka oli MELKEIN Espanjan mutta ei kuitenkaan....Viime kertainen happaman oloinen rajavartija oli kai saanut mahahaavan tai jotain kun ei äijää näkynyt synkistelemässä missään. Gibraltarin puolen rajavartijoista pääsin taas melkein ohi mutta tälläkin kertaa huomasivat rekisterikilven ja pysäyttivät. Rajavartija pyysi passin ja virnistellen voitonriemuisena kaivoin sen povarista esiin. Mahtoi tyyppi ihmetellä että mitä helvettiä tuo kaveri tuossa irvistelee. Katsoi passin ja totesi että tervetuloa Gibraltarille! Siinä vaiheessa oli jo pakko mainita rajavartijalle viime kerran yrityksestä ja passin unohtamisesta, hetken aikaa juttelimme kunnes olin saanut romuni kerättyä povariin ja ajoin sitten tullikopin ohi. Ketään ei siinä kohtaa kiinnostanut suomalainen bikeri joten olin ensimmäistä kertaa elämässäni brittien maaperällä, Gibraltarilla! Hetkeksi tullikopin jälkeen tuli mieleen että tuota noin...milläs puolella nämä hahmot oikein ajelikaan.....Sekin selvisi hyvin nopeasti, ei tarvinut kaistaa vaihdella, sama oli meininki täällä kuin Espanjassakin.

Ajelin naama virneessä Gibraltarin lentokentän poikki ja pääsin kaupungin kaduille, taas tulisi uusi maa nähtyä. Pieni tosin mutta olipahan erikoinen paikka. Sitten ei muuta kuin ihmettelemään mistä saisin majapaikan. En ollut etukäteen tutustunut kaupungin karttaan, paikka oli kuitenkin melko pieni joten eiköhän hotelli jostain löytyisi. Hintataso voisi tosin olla melko korkea, mutta maksoi mitä maksoi niin olisin ainakin yhden yön täällä. Ajelin varsinaisen keskustan ohi ja löysin sattumalta hotellikylttejä muutamankin. Seurasin niistä yhtä joka vei juuri sopivasti pienen keskustan laidalla olevalle hotellille. Sijainti oli vallan mainio, heti vieressä oli köysiratakin jos sellaista tekisi mieli kokeilla(no ei itse asiassa...mutta olisin kyllä mennyt, laite oli kuitenkin suljettu kovien tuulenpuuskien vuoksi). Ainoa haitta oli että parkkeeraus hoituisi ainoastaan kadulla, mutta sain pyörän näppärästi heti ulko-oven eteen, respan ikkunoiden alle. Respaan sisälle ja kyselemään tytöltä huoneiden hintaa. Hintaa oli 60 puntaa, Visa maksoi puolestani ja majoitus oli selvä. Romut huoneeseen, hotelli ei ollut mikään luksusversio, paikka oli parhaat vuotensa jo nähnyt ja oli hieman nuhjuisessa kunnossa. Kelpasi kuitenkin allekirjoittaneelle mainiosti, katto oli pään päällä, vuode nukkumista varten ja aamupalaakin oli luvassa. Jälkikäteen sitten selvisi että olin täysin vahingossa osunut kaupungin ainoan ns."halvan" hotellin luo, muiden hintataso oli huomattavasti korkeampi. Kun sijaintikin oli mainio niin ei parempaa säkää juuri olisi voinut olla. Nälkä alkoi vaivata matkamiestä joten poistuin hotellista, tosin havaitsin heti hotellin vieressä olutkuppilan, joten suunnistin sinne juhlistamaan pääsyäni Gibraltarille yhdellä oluella. Toinen kerta toden sanoo, ei tarvinnut tällä kertaa kääntyä portilta takaisin.

Fiilistelin hetken aikaa oluen ääressä, sitten otin suunnan kohti kaupungin keskustaa ja seuraavana kohteena olisi ruokapaikka. Heti ensimmäisen tultua naaman eteen pikainen vilkaisu menuun ja istuin pöytään. Nälkä oli melkoinen joten tarjoilijan ilmestyttyä tilasin pintin olutta ja pihvin. Olut saapui nopeasti eikä ruokakaan kovin kauaa keittiössä viipynyt. Pihvi ei ollut maailman paras, hieman oli elukka sitkeää, mutta lisukkeet auttoivat eikä nälkä jäänyt kehoon joten menetteli. Totesin kuitenkin että seuraava ruokailu hoituisi jossain muualla kuin tässä paikassa. Kupu ravittuna lähdin kävelemään kohti keskustan kävelykatua, varsinainen keskusta-alue oli pitkä ja kapea. Kävelin ja ihmettelin liikkeiden ikkunoita ja ihmisten menoa, ihmeen paljon täällä kuuli uniformuissaan kulkevien koululaisten puhuvan espanjaa, itse olin luullut että paikka olisi hyvin tiukasti brittiläinen. Mukana oli hotellista saatu Gibraltarin kartta ja tavailin siitä jo ensimmäisellä pysäkilläni ruokaa odottaessani että kiven päälle saisi ajaa myös omalla kulkuvälineellä, muiden vaihtoehtojen ollessa taksikyyti tai köysirata. Itselle ei jäänyt epäselväksi millä menisin kiven päälle, täytyihän Harleylle käydä näyttämässä niitä kuuluisia apinoita. Tai sitten apinoille Harleyta, ihan kuinka vaan. Samalla kuitenkin olin päättänyt että menisin vasta seuraavana aamuna kivelle, nyt teki mieli kävellä kaupungilla ja katsella ihmisten vilinää katukuppilan penkillä istuen ja olutta nauttien. Päätös osoittautui oikeaksi, vaikka iltapäivä ja ilta oli keliltään varsin mukava niin useampi sadekuuro meni paikan ylitse, seuraava aamu taas oli todella hieno ja aurinkoinen.

Vietin illan kävellen kaupungilla ja tutustuen muutamaan kuppilaan. Illalla kävelin hotellille ja poikkesin vielä saman rakennuksen toisella puolella olevassa sporttibaarissa, kolmesta eri telkasta tuli futista ja brittiläiset möykkäsivät. Hauska tunnelma ja futista oli mukava katsella. Sitten hotelliin ja huoneeseen. Päätin hetken aikaa katsella televisiota, sitten puolivahingossa nukahdin.

Aamupalalle heräilin jo kahdeksan jälkeen, illan tutkimusretket paikalliseen kuppilakulttuuriin eivät tuntuneet kehossa, sen verran maltillisesti tuli olutta otettua. Aamu oli todella mukavan näköinen, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Olin todella tyytyväinen eiliseen päätökseeni jättää kivelle ajo tälle aamulle, keli oli nyt huomattavasti parempi. Aamupalalla mietiskelin hetken aikatauluani ja totesin sitten että viettäisin vielä seuraavankin yön täällä, voisin sitten seuraavana aamuna lähteä...no, jonnekin. En vielä tiennyt minne, tavoite oli vain ollut päästä Gibraltarille, sen pidemmälle en ollut tehnyt suunnitelmia. Nyt voisin viettää päivän täällä rauhassa, ei olisi kiire etsiä yöpaikkaa kun olisin vielä yhden yön täällä. Respan tytolle suunnitelmani sopi joten kävin hakemassa ajokamat huoneesta ja kysäisin sitten tytöltä mitä muuta nähtävää Gibraltarilla olisi tuon kiven lisäksi. Tyttö otti kartan esiin ja neuvoi tien kiven päälle, pääsymaksu omalta kulkuneuvolta olisi n.9 puntaa. Sitten hän näytti Europa Point nimisen paikan, sieltä näkisi kuulemma Afrikkaan. Tyttö selitti myös innoissaan että sen vieressä olisi uusin nähtävyys, syysmyrskyssä n.kuukausi aikaisemmin katkennut rahtilaiva joka oli ajautunut Gibraltarin kylkeen rantakallioille....Muistin tuon laivan, olin nähnyt uutisista sen haaksirikon ja ajelehtimisen rantaan. No joo, kai sekin oli jonkin sortin nähtävyys...Pyörä käymään ja kohti kiveä. Apinat saisivat ihmeteltävää.

Ajelin pyörällä Gibraltarin kapeita katuja kohti kiven päällä olevaa luonnonsuojelualuetta, alueen portilla pääsymaksu ja jyrkkää mäkeä kohti ensimmäistä nähtävyyttä eli tippukiviluolia. Kypärän heitin päästä heti portin sisäpuolella, tuskin täällä kovin moni poliisi tulisi kypärän käytöstä kyselemään. Tippukiviluolien parkkipaikalle, aika pieni paikka joten pysäköintikielto-alueelle pyörä parkkiin(yleinen tapa etelässä jossa käytetään maalaisjärkeä näissä asioissa, pyörä parkkiin sellaiseen paikkaan jossa se ei vie autoilta parkkitilaa ja siitä on vähiten haittaa. Suomessahan tuollaisesta joutuu käräjille ja jalkapuuhun ruoskittavaksi.), ensimmäiset apinat seikkailivat parkkipaikalla. Muutama turistien kuljetukseen käytetty pikkubussikin oli parkattuna, niistä poistui ryhmä ihmisiä. Ryhmästä erkani n.nelikymppinen mies ja tallusteli pyöräni viereen vaimonsa kanssa, kovasti ilahtuneena totesi minulle"Ai jaa, täälläpäinhän on muitakin suomalaisia!". Voi vittu. Ensimmäiset ihmiset joihin törmään kiven päällä ovat maanmiehiä, ei saatana sentään. Mielessäni hieman irvistellen yritin leikkiä kohteliasta ja vaihdoin muutaman sanan, sen jälkeen lähdin kohti luolan sisäänkäyntiä, samalla havaitsin että suomalaisia oli pikkubusseissa joku 15 hengen ryhmä.

Apinoita kirmaili vapaana ympäriinsä, kylteissä varoiteltiin niistä ja sanottiin että saattavat olla agressiivisia eikä niitä missään nimessä saisi koskea tai syöttää. Kumpikaan ei todellakaan olisi tullut edes mieleeni vaikka kylteissä ei olisi varoitettukaan. Nuo karvaiset ötökät eivät olleet kovin isoja, mielessä kävi muutamia mielenkiintoisia visioita mm.siitä että osaavatkohan nuo pirulaiset avata kypärän hihnan ja pölliä sen pyörän päältä. Toinen mielenkiintoinen visio tuli siitä että mitäs jos löydän jossain vaiheessa apinan pyöräni päältä ja se ei halua lähteä pois? Mielessä kävi elävästi kuva vihaisesta pikkuapinasta joka kävisi päälle ja jota joutuisi täräyttämään nyrkillä naamaan itsepuolustukseksi. No, ei onneksi joutunut kokeilemaan, paikalliset tuskin olisivat tykänneet rauhoitettuihin apinoihin kohdistuneista väkivallanteoista. Eräällä parkkipaikalla näin kuinka yksi apina oli henkilöauton katolla, mies yritti päästä autoonsa sisään jolloin apina vittuuntui ja kävi miehen kimppuun. Lähinnä tosin vain yritti repiä tukkaa ja poistui samalla, mutta tuollaisista oli myös kylteillä varoiteltu ja kehotettu lähikontaktin jälkeen käymään lääkärissä koska apinoissa saattaisi olla jotain eksoottisia tauteja. Itse pysyttelin joka paikassa noista pirulaisista kaukana.

Kivi oli todella mielenkiintoinen paikka, kyseisen kallion sisään oli louhittu kaikennäköisiä käytäviä monien sotien aikana. Allekirjoittanutta kiinnostaa historia,varsinkin toinen maailmansota ja tuosta löytyikin valokuvien muodossa kaikenlaista mielenkiintoista. Mm. kuvia kiven sisään louhituista huoltotunneleista joissa ajettiin moottoripyörillä! Useamman tunnin sain kulumaan kiveä kierrellen ja maisemia ihaillen, keli oli todella hieno ja aurinkoinen. Pääsin kiven päältä todistamaan myös melko mielenkiintoista näkyä, matkustajakone lähti Gibraltarin pieneltä kentältä. Kentän poikki menevä tie suljettiin liikenteeltä ja hetken kuluttua kone lähti ilmaan. Kiven päältä poistuessani olin tyytyväinen retkeeni, seuraavaksi olisi vuorossa Europa Point.

Ajelin kiveltä kohti Europa Pointia, täällä kuten niin monessa muussakin paikassa etelässä jaksoi hämmästyttää miten jotkut paikalliset ostivat itselleen isoja autoja tämmöisissä paikoissa. Kaupungin kapeilla kujilla kun luulisi olevan todella vittumaista taitella jotain Chrysler 300:a tai Range Roveria kadunkulmista ja yrittää parkata sitä jonnekin. Toki kunhan Kiveltä poistuisi niin olisihan siinä heti moottoritietä Espanjan puolella jota olisi varmaan mukavampaa ajaa isolla autolla. Europa Pointin alue oli vielä hieman vaiheessa, parkkipaikan laidalla oli kyltti arkkitehdin visiosta, aivan vielä alue ei siltä näyttänyt. Europa Pointin ja kiven välissä oli mielenkiintoinen näky: moskeija. Jotenkin tuntui oudolta nähdä sellainen Gibraltarilla, oliko täällä tosiaan niin paljon muslimeja että moskeijalle oli tarvetta?

Europa Pointilta tuli katseltua Afrikan rannikkoa, vasta oikeastaan tässä vaiheessa tajusin kuinka lähellä tuo manner oikeasti oli. Olin toki kartoista katsellut että Gibraltarin salmi ei todellakaan kovin leveä ollut, mutta vasta paikan päällä selvisi välimatkan lyhyys. Afrikan rannikko tosin oli hieman pilvien peitossa mutta siitä huolimatta pystyi hahmottamaan maaston muotoja. Siinä vaiheessa asia oli päätetty: haluan omalla Harleylla käydä Afrikassa. En ollut tuota edes ajatellutkaan aikaisemmin, nyt se yhtäkkiä iski tajuntaan. Hitto, uusi manner oli tuossa kiven heiton päässä, kyllähän sinne oli päästävä. Ja nimenomaan halusin ajaa siellä omalla pyörällä, se olisi se pointti. Kuka vaan voi hypätä lentokoneeseen ja lentää Afrikkaan, mutta harvempi sinne asti ajaa omalla moottoripyörällä koko Euroopan halki.

Europa Pointin vieressä kävin hämmästelemässä sitä karille ajanutta rahtilaivaa, näky oli kieltämättä aika erikoinen. Kahtia mennyt rahtilaiva rantakallioiden vieressä, kallioilla hillitön määrä lastina olleita kodinkoneita. Jotenkin epätodellinen näky, jollain tavalla hylky oli "täysin väärässä paikassa" kun keli oli tyyni ja aurinkoinen,jotenkin tuohon näkyyn olisi tavallaan kuulunut se että olisi ollut hieman harmaa ja myrskyinen sää. En tosin valittanut yhtään siitä että keli oli hyvä, ajelin pois Europa Pointilta, tällä kertaa lähdin sieltä kiven toiselle puolelle, ajattelin kokeilla josko tuon kiven voisi kiertää. Ei voinut, tie oli katkaistu ja suljettu aidalla, ilmeisesti jonkin sortin jätteidenkäsittely-alue oli porttien takana. Palailin sitten takaisin keskustaan, pyörä parkkiin hotellin eteen. Köysirata oli edelleen suljettu joten jäisi kokeilematta. No tuli kuitenkin kiven päällä käytyä pyörällä, nyt voisin palkita itseni oluella jollakin kävelykadun juottoloista.

Kävelin keskustassa ja astelin ravintolaan joka mainosti itseään aitona alkuperäisenä englantilaisena pubina(no, niinkuin melkein kaikki muutkin tällä alueella, luonnollisesti..). Baaritiskiltä lager kouraan, istahdin pöytään. Paikka oli miltei tyhjä, yksi pariskunta oli syömässä, heidän vieressään olevassa pöydässä oli mies joka jutteli ja kyseli kaikenlaista pariskunnalta. Tyyppi vaikutti jotenkin jopa hyökkäävältä kysymyksissään, ihmettelin tätä koska kaikesta päätellen tämä etelämaalaisen näköinen kaveri kuului paikan henkilökuntaan. Itse olisin ainakin käskenyt tyypin jo suksia vittuun jos olisin joutunut samanlaiseen tilanteeseen missä viereisen pöydän pariskunta oli. Jotenkin sai sellaisen vaikutelman että tuo tyyppi käyttäytyi jonkun verran ylimielisesti pariskuntaan. No, asia ei minulle kuulunut, jos pariskunta suvaitsi tuollaista niin omahan oli asiansa. Jossain vaiheessa baariin asteli muutama mies, tuo etelämaalaisen näköinen kaveri nousi ja meni esittäytymään. Vain vaivoin pystyin nielaisemaan oluet, meinasi tulla helvetinmoinen naurunpärskähdys kun tuo tyyppi esitteli itsensä: "I am Abdul, I am the manager of this place". Ei saatana kun mahaan koskee, aito ja perinteinen englantilainen pubi jonka johtaja on arabi nimeltään Abdul....Pyyhin vesiä silmistäni ja nieleskelin pikaisesti loput oluet, sitten oli pakko poistua pubista...

Seuraavaan aamuun herättiin taas mukavassa kelissä, aamiaista naamaan ja mietin taktiikkaa tulevalle päivälle. Poistuisin kiveltä ja hommaisin lauttamatkan Afrikan puolelle. Siinähän se oli, hittoako enempää miettimään, jos liikaa suunnittelee niin jää moni asia tekemättä. Aamiaisen jälkeen kamat kasaan ja pyörä käyntiin, poistuin kiveltä tyytyväisenä. Tuli nähtyä ja koettua taas jotain erikoista, tästäkin olisi taas sitten vanhana vaarina monta tarinaa kerrottavana lapsenlapsille. Tosin ensin kai tarvis hommata niitä lapsia. Hmm...tarkemmin ajatellen,ei kiitos. Perhe-elämä ei oo mun juttuni. Joten puudutan sitten tarinoillani tallikavereita.

Mutkikasta ja kapeaa ränniä pitkin poistuminen Espanjan puolelle, mennessäni katselin todella pitkää jonoa autoja jotka jonottivat pääsyä Gibraltarille, oli taas Spanskien rajavartijoilla jarruttelufiilikset. No, ei haitannut koska olin menossa toiseen suuntaan ja jonoa ei ollut paljon. Lähdin ajelemaan kohti Algecirasin kaupunkia, se oli oikeastaan vastapäätä Gibraltaria, välissä oli lahdenpoukama. Matkaa oli reilu viisitoista kilometriä, tien varrella oli paljon eri laivayhtiöiden mainoksia matkoista Ceutaan, Espanjalle kuuluvaan kaupunkiin Afrikan puolella. Sinne siis, Marokoonkin pääsisi mutta ajattelin mennä tuonne Ceutaan, sinne olisi vieläpä lyhyempi laivamatkakin. Ajoin satamaan, terminaalirakennuksen eteen ja katselin hetken aikaa helvetillistä määrää eri laivayhtiöiden koppeja joista saisi laivalippuja. Voi nyt helvetti, minkä noista nyt sitten valitsee? Peukalo perseessä ihmettely ei edistä pääsemistä lauttaan joten fiilispohjalta yksi yhtiö joka mainosti pikalauttaa Ceutaan, yksi lippu mulle ja Harleylle por favor. Noita laivalippuja muuten olisi voinut ostaa maanteiden varsiltakin, monessa paikkassa näkyi myyntikojuja jotka mainostivat lippujen myyntiä. Lipun hankittuani pyörä käymään ja hetki lisää ihmettelyä, missäs ne lautat on? Sitten katse osui opasteeseen ja pyörä muutaman mutkan jälkeen lippuluukulle jonne tuuppasin liput ja sitten kohti lauttaa. Sen lähtöaika oli jo melko lähellä, aikaa ei ollut kymmentäkään minuuttia joten sataman nopeusrajoitus tuli ylitettyä melko törkeällä tavalla. Ajoin lautan viereen odotusalueelle, pyörä sivutuelle minuutiksi ja sitten jo laivayhtiön edustaja huitoi ajamaan lauttaan sisälle. Hyvä ajoitus. Pyörä parkkiin, ympärillä pyörii viisi laivan henkilökuntaan kuuluvaa, sitovat juuri hillittömällä tohinalla edelläni ajaneen endurokuskin pyörää kiinni. Tuo endurokuski oli muuten ilmeisesti lähdössä jonnekin aavikolle seikkailemaan, varusteet olivat sen mukaiset. Mukana oli mm. kaksi alumiinista 20 litran jerrykannua bensaa jne.

Sitten pari hahmoa siirtyy Harleyn kimppuun, katselen hetken aikaa kun tyypit hilaavat jostain kätköistä suurinpiirtein veturin kiinnitykseen sopivia kuormaliinoja ja alkavat virittää niitä autokanteen kiinni. Toinen tyypeistä arpoo hetken mistä vetäisi liinan ja päättää sitten kiskoa sen satulan ja tankin väliin. Huono idea, tuossa välissä kun on sähköjohtoja ja muuta rikkimenevää sälää, ilmoitan että ei käy. No sitten seuraavaksi kokeillaan satulan yli. Hmm....Katselen hetken hahmojen puuhastelua, sitten totean että hommasta ei tule hevon vittua. Tyypit osaavat ehkä sitoa rekan kiinni lastiruumassa mutta pyörien kiinnittely ei ole hallussa. Huidon tyypit kauemmas pyörästä, suksikaas pojat vittuun niin suomalainen bikeri näyttää miten pyörä kiinnitetään laivassa. Irrotan satulan yli viritellyn hillittömän kokoisen kuormaliinan ja viiton että tuon viette pois näköpiiristä, mitä nopeammin sen parempi. Sivulaukusta kaksi omaa pientä kuormaliinaa, kiinnitän toisen kaatumarautaan ja kannen kiinnityslenkkiin kiinni ja kiristän sen, toisen heitän vieressä ihmettelevälle hahmolle ja näytän että tällä rastilla opetan kuinka kiinnitetään kuormaliina kaatumaraudan ja laivan kannen väliin, toimikaa. Tyyppi virnistelee innoissaan ja saa viriteltyä liinan kiinni, tosin ei hahmottanut liinan kiristysräikän toimintaa ja vain sitoi liinan päät toisiinsa. Ei saatana....Hetken aikaa tuijotan toimintaa epäuskoisena, sitten päätän että kuormaliinan kiristysräikän toiminnan opettaminen lastin kiinnittämisestä vastaavalle on jonkun muun kouluttajan hommia kuin allekirjoittaneen. Kiristän nippusiteellä etujarrukahvan siten että jarru makaa päällä ja saan osakseni haltioituneita katseita vieressä olevilta lastaajilta. Näitä on kerääntynyt neljä ihmettelemään toimiani pyörän kimpussa. Hyvä ettei joukkiosta kuulu hämmästynyttä kohahdusta kun viritän nippusidettä kiinni jarrukahvaan.  Mitä vittua, haluaako nää seuraavaks multa nimmarin, ettekö te oo ennen moottoripyörän kiinnittämistä laivan autokannella nähneet? Kokeilen kuormaliinojen kireydet ja kokeilen että pyörä pysyy hyvin paikallaan, sitten totean että see you later ja poistun yläkerran kahvioon. Ryhmä lastaajia pulisee kiivaasti keskenään, ilmeisesti aiheena oli suomalaisen bikerin hämmästyttävät taidot lastin kiinnittämisessä koska ohi mennessäni yksi tyypeistä viittoilee minuun päin ja virnistellen toteaa minulle "very good". En tiedä sitten oliko viimeinen niitti sankarin asemaan nousemiselle tuo nippusiteen käyttäminen, se taisi olla niin teknisen näköinen ratkaisu että sillä saatiin tälle leffalle Oscar.

Laiva oli samantyylinen pika-alus kuin Helsingistä Tallinnaan menevät paatit, istuin penkille katselemaan merta ja lähestyvää Afrikkaa, hieman oli epäuskoinen fiilis. Voi hemmetti, kohta ajan Afrikassa....Matka ei kauaa kestänyt, Afrikan rannikon lähestyessä painuin autokannelle, tällä kertaa lastaajat pysyivät kunnioittavan välimatkan päässä ja vain seurasivat pyörän kiinnitysten purkamisia. Hieman malttamattomana odottelin lautan lastiluukkujen aukeamista, sitten eteen avautui näkymä Ceutan satamasta ja pääsin ajamaan ensimmäistä kertaa elämässäni Harleyllani Afrikan mantereella!

Ajan satamasta ulos, en oikein meinaa pysyä nahoissani kun fiilistelen ajatuksella siitä että olen ajanut Afrikkaan asti omalla pyörällä. Oli pakko pysäyttää kadun varteen ja ottaa ensimmäiset askeleet Afrikan mantereella, sitten istahdin nurmikolle. Hetken aikaa ihmettelen liikenteen vilinää, sitten lähden ajelemaan ympäri Ceutaa. Ajan kaupungin läpi ja pääsen ajamaan pienelle tielle kukkuloille, mitään hajua ei ollut siitä mitä sieltä löytyisi mutta hetken aikaa ajettuani pääsin rannan lähelle. Sopivaan paikkaan parkkiin ja ottamaan muutama kuva pyörästä meren äärellä, taustalla näkyi Gibraltar. Tuijottelin siis nyt vastakkaiseen suuntaan kuin edellisenä päivänä. Lähdin hetken kuluttua taas ajamaan ja päädyin takaisin Ceutan kaupunkiin, ajelin vähän aikaa rantakatua ja sitten päätin että nyt kun oli tänne asti ajettu niin jäisin kyllä yöksikin (en todellakaan ollut kovin pitkälle aamulla asioita ajatellut, päämääränä oli vain pääsy Afrikan puolelle, en ollut miettinyt yhtään että mitä sen jälkeen tekisin). Ehtisin toki pikalautalla takaisin Espanjan puolelle ennen pimeää, mutta kyllä sitä nyt yksi yö pitää tällä mantereella viettää.

Ajelin kaupungin katuja, sitten huomasin mielenkiintoisen kyltin. Tien numero ja maininta: Marokko. Niin, mikä ettei, voisinhan samalla käydä ihan oikeassakin Afrikan maassa....Kyllä, sen tekisin, kun kerran täällä asti olin. Ottaisin kuitenkin hotellihuoneen Ceutan puolelta ja tekisin vain pikavisiitin Marokkoon. Ehkä. Tai sitten ajaisin Tangeriin asti ja olisin siellä seuraavan yön. No, etsitään nyt ensin se hotelli täältä. Mitään tietoa ei ollut siitä että missäpäin kaupunkia löytyisi hotelleja, joten ajelin vain hetken aikaa kaupungin katuja, jos ei hotellia löytyisi niin sitten etsimään jokin turisti-info tai vastaava josta saisi tietoa majoituksista. Hetken kuluttua kuitenkin huomasin hotellikyltin, pysähtymiskieltoalueelle pyörä parkkiin ja kävelin respaan sisään. Kas, neljän tähden hotelli...Ei ehkä välttämättä kaikkein edullisin vaihtoehto....Totesin kuitenkin että tuskinpa yö täällä toista munuaistani maksaisi, visalla varmaan selviää laskusta. Enkä viitsinyt lähteä etsimään toista hotellia, tämä oli sijainniltaan mainio ja löytyi oma parkkihallikin. Respan likka hoiti huoneen, hinta oli sitten kuitenkin ihan kohtalainen. Tavarat huoneeseen, vähän aikaa tuijottelin ikkunasta kadun vilinää. Kello oli jo yli kolme, suunnistin alakerran aulabaariin ja palkitsin itseni oluella. Onneksi olkoon, olet ajanut Harleyllasi Afrikkaan.

Oluen jälkeen kello lähenteli jo miltei neljää, mietin silti että kävisinkö Marokon puolella vielä tänään. Pyysin respan likalta Ceutan karttaa ja kysyin että miten kaukana Marokon raja oli. Eipä ollut kovin pitkää matkaa, päätin sitten kuitenkin että kierrän tämän illan Ceutaa ja vasta aamulla lähden Marokossa käymään. Päätös josta olin myöhemmin varsin tyytyväinen...Poistuin siis hotellista ja lähdin kaupungille kävellen. Kävelyalue oli varsin lähellä hotellia, katselin turistina nähtävyyksiä ja nautin muutaman oluen, ruokaakin sai jossain tilattua kunhan siesta oli päättynyt...Mukavan näköinen kaupunki ja varsin hieno valaistuksineen pimeän laskeuduttua. Vietin iltaa kävelemällä ja välillä huolehtimalla nestetasapainosta, Suomeenkin tuli alkuillasta soitettua vanhaa ja kornia NMT-puhelin mainosta lainaten "arvaas mistä soitan"...Kavereillehan tuli myös lähetettyä tekstiviestit Afrikasta, myöhemmin kuulin kuinka olin päässyt aika pahasti masentamaan tallikaverin. Hän oli ollut työkeikalla ex-jugoslavian alueella ja oli siinä juuri hehkutellut mukana olleille työkavereilleen että on se aika hienoa olla näin kaukana kotoa. Noin minuutti tuon jälkeen saa sitten tekstiviestini jossa kerron terveisiä Afrikasta. Tunnelma oli kuulemma sen jälkeen latistunut melkoisesti, ei enää tuntunut työreissun kohteen etäisyys kotimaasta miltään...En yleensä tunne tarvetta ns.elvistellä millään tekemisilläni(no, harvemmin siihen olisi aihettakaan), mutta kyllä tuo Afrikassa käynti oli itselle niin hieno juttu että siitä piti jo parille kaverillekin kehaista. Tiedän kyllä että omalla pyörällä Afrikkaan on ajanut moni muukin suomalainen ja eihän tuo nyt oikeasti vaadi juuri muuta kun sen että jaksaa ajaa euroopan halki ja ottaa lautan toiselle mantereelle. Siitä huolimatta olin helkkarin tyytyväinen että olin sinne asti päässyt.

Aamulla katselin huolestuneena säätä, kasin aikaan tuli kunnolla vettä, aamupalalle menin n.kympin aikaan. Sen jälkeen keli hieman parani,aurinkokin näyttäytyi ja sadetta ei ollut enää roiskinut puoleentoista tuntiin. Poistuin hotellista, hintaa tuli parkkihallista ja huoneesta yhteensä 82e, lähdin ajamaan kohti Marokon rajaa, kuten normaalistikin niin mitään kovin kummempia suunnitteluja ei harrastettu....Eteenpäin ja katotaan mitä tapahtuu. Marokosta ei ollut tullut otettua etukäteen mitään selvää, enhän ollut edes tiennyt Afrikkaan asti ajavanikaan. Edellisenä iltana olisi tietysti asiaa voinut selvitellä mutta miksi tehdä asioita liian helpoksi....Sen verran tiesin että sinne tehtiin matkoja Suomesta joten tuskin turistia nyt sentään rajalla millekään kamelille syötettäisiin. Tai ne taitaa olla kyllä kasvissyöjiä. Mutta mistä niistä tietää. Rajalle päästyäni edessä oli hillitön määrä lappujen ja leimojen kanssa pelehtimistä, kaksi rajalla haahuillutta marokolaista auttelivat aiheessa. Puhuivat molemmat lontoota,eivät olleet minkäänlaisissa uniformuissa.Vilauttelivat sitten jossain vaiheessa"virallista"passia jonka väittivät olevan todiste siitä että ovat Marokon valtion turistioppaita...Siinä vaiheessa kaapujen kätköistä kaivettiin nimikorttikin rinnukseen, miksiköhän ei alunperin ollut siinä...Puolisen tuntia taistelua papereitten kanssa, sitten toinen hahmoista tuli sanomaan että nyt enää yksi leima ja sitten hän lähtee opastamaan lähikaupungin torille 30km päähän ja hoitaa "turvallisesta"parkkihallista paikan moottoripyörälle...Mitä vittua, luuletko perkeleen beduiini tosiaan että mä tommosen miinaan astun?? No juu EI KÄY, ilmoitin että menen yksin, molemmat hahmot yrittivät vakuuttaa kuinka vaarallista se on jne jne...(luulenpa että pyörän lunastaminen pois tuosta parkkihallista olisi voinut maksaa melkoisesti...).Pidin pääni ja lykkäsin toiselle ekan rahan minkä lompakosta löysin,10e ja sanoin että enempää ei oo, joudutte jakamaan tuon keskenänne (itseasiassa pidin tuota 10e varsin kohtuullisena, tyypit oli ihan oikeesti avuksi papereiden ja leimojen kans, tosin yritin onkia lompakosta pienempää rahaa, huti meni...Paikallisen palkkatasoon nähden varmaan parikin euroa olisi riittänyt...) Tyypit alkoivat "hieman" lämpenemään ja höpisivät keskenään kiivaasti, todennäköisesti valkonaaman tulevasta joukkoraiskaamisesta kaupunkiin menevällä tiellä tai jotain.Sitten toinen tokas:" viimeinen leima tuolta" ja viittoili rajavartijaa kohti, kaksikko häipyi sen jälkeen kiroillen kiivaasti, taisi hahmoja vituttaa kun ei turisti suostunutkaan kusetettavaksi.  Viimeinkin rajasta läpi..Ihan hyvä etten ollut edellisen iltapäivän puolella lähtenyt rajaa ylittämään, tuossa lomakkeiden täyttelyssä ja kusetusyritysten väistelyssä olisi mennyt niin pirusti aikaa että olisi ollut jo pimeä kun olisin viimeinkin päässyt rajasta yli.

Oli Muslimien pyhäpäivä, ajelin vajaan tunnin, n.kymmenisen kilsaa Marokon puolella, pari kuvaa tuli otettua todisteena siitä että tulihan käytyä...Kävi sinänsä hauskasti että parkkasin pyörän erään paikallisella murteella kirjoitetun kyltin viereen ja nappasin pari kuvaa. Siinä sitten satuin katsomaan vieressä kohoavan pienen rinteen päälle ja mitäs sieltä löytyikään. No yleensä käyttämäni Ibis-ketjun hotelli...Mietin että menisinkö sinne yöksi, mutta päätin sitten vielä hetken ajella ja ihmetellä.Ajellessa tuli mietittyä että tulisi kalpeanaamalle kiire jos joku paikallinen keksisi liiveistä jonkun allahia pilkkaavan viestin tai jotain muuta vastaavaa. Niitähän ovat tuntuneet löytävän ajoittain vaikka lenkkareista ja ties mistä. Hulluja nuo roomalaiset. Ajelin lähikylän läpi, kaduilla maleksi sen näköistä ryhmää että mikäli pyörä joskus hajoaisi niin toivottavasti se tapahtuisi ihan missä tahansa muualla paitsi täällä....Liikenneympyrässä patsasteli myös paikallinen poliisi, onneksi allekirjoittaneen ajelu ei tuntunut kiinnostavan. Tien varresta löysin myös kaikki Suomesta kadonneet 70-ja 80-lukujen vanhat diesel-Mersut. Ne oli joku ilmeisesti jobannut tänne taksikäyttöön...Tosin väreistä päätellen olivat kylläkin Saksan vanhoja takseja. Katselin siinä ajellessani muutamia tienviittoja joissa mainostettiin Tetuania ja Casablancaa,hetken mietin että lähtisinkö ajelemaan jompaa kumpaa kohden. Sitten päätin ympärillä pyörivien kaapuhahmojen touhuja kateltuani että ei helvetti, pitäköön tunkkinsa, pois täältä..Mietin että saisi olla melkoinen bunkkeri mihin täälläkin uskaltaisin pyörän jättää, oli sellainen fiilis että jo lyhyt parkkeeraus kadulla voisi johtaa siihen että pyörä löytyisi esim.ilman sivulaukkuja. Ei oikein innostanut sitten kuitenkaan jäädä tänne yöksi tai ajaa johonkin isompaan kaupunkiin katselemaan hetkeksi nähtävyyksiä.. Kyllä tää maa oli nähty.

Ajan rajalle, taas hyökkää pari paikallista viereen ja antaa lappua kouraan. Mikä vittu TÄÄ nyt sitten on?? Se täytyy täyttää poistuessa...Jaa, lappu kouraan ja tiedot siihen. Sitten ympärillä pyörivä hahmo pyytelee että annan passini niin hän hoitaa leimat papereihin. NO EI SAATANA!! Pliis mister, muuten menee kauan aikaa, I have A VERY GOOD FRIEND joka hoitaa leiman nopeasti (aina tuommosen kuullessa tekisi mieli kaivaa ysimillinen kainalosta, tyrkätä tyypin ohimolle ja todeta että tässä on mun hyvä ystävä, haluatko jutella..), edelleen ehdoton EI..Perkele näille beduiineille mitään passeja luovuteta, vain rajavartijoille..Olis voinu passin takas saaminen olla jonkun verran tyyristä...Tai todennäkösemmin passia ei olis ikinä takaisin tullut...Annoin hahmolle pari euroa ja käskin suksia vittuun, hätistelin toisen kerjääjän pois tieltä ja ajoin sata metriä rajalle autojonon viereen.Pyörästä irtotavarat sivulaukkuun lukkojen taa, hälyt päälle ja rajavartijan luo. Nuori kaveri joka puhui sujuvasti ranskaa ja kamelienmurretta, kumpaakaan ei allekirjoittanut osannut joten meni hetki että saimme selkoa toisistamme. Rajavartija oli kylläkin varsin ystävällinen, viittoili yhtä luukkua kohden kun olin näyttänyt että haluan leiman papruun.Luukulle, ainoana, hetki ihmettelyä ja 5min myöhemmin leima passissa...Luukun takana ollut rajavartija ihmetteli että aika pikanen käynti sulla Marokossa...Joo, niin oli. Pyorä alle, toinen rajavartija kattoo passin, 5m eteenpäin, taas luukulle että saan pyörän kuitattua maasta poistuneeksi... Sitten rajan yli. AAH, Espanja!! Sivistys! Ja aivan helvetin hyvännäköinen rajavartijapimu hymyili nätisti kun ajelin kopin ohi!

Kyllähän tuolla Marokossa olisi tietysti voinut hetken aikaa ollakin, mutta jotenkin alkoi tökkimään heti rajalla tuo gringonkusetusmeininki. Olen siihen toki törmännyt ennenkin, euroopassakin, joten ei se mitään uutta ole. Mutta siinä vaiheessa ei jaksanut sitä säätämistä. Ja jos tuonne joskus eksyn uudestaan niin taidan mennä ilman pyörää, yksi huoli vähemmän. Tai sitten alle nelarienduro ja ajelemaan aavikolle...Ajoin rajalta suoraan Ceutan satamaan, ostin lipun sataman nurkalla olleesta myyntikojusta,oli kokonaista 5min aikaa lautan lähtöön. Ajelin vielä edellistäkin kertaa törkeämmillä nopeuksilla sataman läpi ja suoraan lauttaan. Heti kun olin sisällä niin lautta lähti laiturista. Vielä tulomatkaakin parempi ajoitus...  Samat duunarit töissä, moikkailivat innoissaan. Tällä kertaa annoin simppelimmän, räikättömän liinan lastaajalle ja pyörä saatiin oikeaoppisesti sidottua kiinni. Kahvioon hetkeksi istumaan ja katselemaan taakse jäävää Afrikan mannerta. Tulihan käytyä sielläkin.

Espanjan puolelle päästyäni lähdin ajelemaan kohti Marbellaa, kävin Hot Dreamsin pajalla (OC MC Arsi: kerroin muuten terveiset Ferrylle niinkuin silloin oliko se nyt 07 Saimaa Picnicissä oli puhetta...), pomon Ferryn kanssa olin jutuissa n. tunnin, varsin mukavan tuntuinen heppu..Tarjosi kilvitettyä,matchingnumbers 47knucklea 20te, se sama minkä mainitsin kun oli noista AMD voittajista puhetta täällä palstoilla. Nyt vaan oli hinta näköjään ollut hiukan toista luokkaa, ilmeisesti olivat korjanneet pyörän kärähtäneet sähköt ja siksi ehkä hintaa enemmän kuin tuon reissuni aikana.Kannatuksena ostin parit paidat,muutamia kuvia otin pajasta ja sitten lähdin ajelemaan eteenpäin. Päädyin sitten Fuengirolaan yöksi.Taas yksi sellainen perinteinen suomalaisten turistikohde jossa en ole ikinä käynyt vaikka reissattu on jonkin verran. Tulee vaan yleensä aina välteltyä noita turistirysiä. (Tosin ei aina,mm.Prahassa on tullut jo neljä kertaa käytyä, viimeksi tällä viikolla, sekin on melkoisen täynnä turisteja mutta pidän kaupungista silti.) Ajelin etsimässä hotellia jossa olisi parkkihalli, löysin viimein hotlan jossa semmonen oli. Ja taas osuin neljän tähden hotelliin,nyt hintaa oli kohtuullinen 65e/yö... Illalla pyörin kaupungilla etsimässä sapuskapaikkaa, (tyhjien)turistirysien ohi päädyin eräälle sivukujalle alkuasukkaiden paikkaan joka oli tupaten täynnä. Hyvä merkki. Onnistuin saamaan pöydän, "menu del dia" naamaan, melko täys olo sen jälkeen, oli tuhti paketti..

Aamulla n.550km ajoa kämpälle, viileä ilma, n.10c, puolipilvistä. Kämpälle päästyä kamat sisään ja pyörän pesuun läheiselle huoltoasemalle. Varustehuollon jälkeen lähdin kävellen kaupungille sapuskalle, 1,5h sen jälkeen kun olin parkannut pyörän alkoi vesisade...Hyvä ajoitus, taas.

(alla taidepläjäys Ceutan yöstä, sekä kuva Glidestä Marokossa.Lisäksi Hot Dreams, Marbella pajasta pari kuvaa.mm. AMD voittaja pannu vielä projektina sekä mainitsemani myynnissä ollut Knuckle)

Olipas mielenkiintoista luettavaa.
Luin ensin ton tämänpäiväisen kirjoituksen ja jäin heti "koukkuun",
piti aloittaa alusta ja lukea kaikki tapahtumat.

Tämähän menis jo kaupan kirjana.

Jään innolla orottelemaan jatkoa...

Jep,hyvää stooria on.Kaipa tuollaisesta reissusta voisi jonkunlaisen kirjan tehdäkin,eikä varmasti olisi siitä huonoimmasta/turhimmasta päästä.
Mielenkiinto tätä juttua kohtaan ei laske,vaikka tietää ettei itsellä ole varmaan koskaan mitään saumaa lähteä mihinkään koko talveksi.
Lisää vaan tarinaa kehiin.

Hyvää settiä kyllä lähtee. Pitemmän aikaa jo odotellu viikonlopun tarinaa  8)

Noh, älkääs nyt...Ettei näinkin vaatimaton mies vaan ylpisty liikaa....

No jos joku vaan kustantaa kirjan niin kyllä mää kirjotan. Tossahan ois jo pohjaa sille, monta tarinaa jäänyt vielä kertomattakin, "itsesensuurin" tms takia....Ja tuokin oikeasti vaatis muokkausta ja oikolukua, nyt on jälkikäteen tullut ajatusvirheitä tms editoitua, mutta on niitä jäänytkin.Tosin tuskin hirveästi mitään kustantamoa tämmönen marginaaliryhmään kuuluvan äijän häröily kiinnostaa.

Äläs nyt,viime aikoina kaikenmaailman ministerien tai valtion päämiesten lortot,julkkistyrkyt yms joukko mitä erilaisempia julkisuudenkipeitä hahmoja ovat kirjoitelleet elämänkertojaan tai sitten vaan panojuttujaan herrojen kanssa kirjaksi saakka.
Pieneen marginaalin kuuluvaa porukkaa nuokin ovat,mutta sillä erolla että ketään ei taida oikeasti kiinnostaa niiden häröilyt.
Joten olishan tuossa ainesta myyväksi teokseksi,luulisi ainakin kiinnostuksen olevan kovempi kuin näillä "söin uuniperunoita ministerin kanssa ja bylsin"-tason riipustustuksiin verrattuna ;D

(kuvat edelleen hieman kateissa, paikkaillaan tilannetta jossain vaiheessa. Nyt saattaapi tulla muutenkin pitempi tauko tämän stoorin kanssa kun uutta reissua pukkaa todennäköisesti jo huomenna maanantaina...Mutta yritän päivitellä tätä matkan varrella.EDIT:nyt sain kaivettua muutaman kuvan noihin edeltäviin sepustuksiini.)

Tuon reissun jälkeen malttoi taas hetken aikaa olla Torreviejassa, ajelin vain lähiympäristössä ja kävin muutamalla paikallisella pyöräklubilla. Tuttuja alkoi olla jo, kansallisuuksien kirjo oli melkoinen: norjalaisia, ruotsalainen, englantilaisia,irlantilainen ja tietysti espanjalaisia. Monikulttuurista toimintaa. Ja mikäs siinä, mukavahan on tutustua eri maista tuleviin ihmisiin. Jo aikaisemmiin mainitsemani norjalaisen Thorin kanssa tuli vietettyä melkoisen hupaisia hetkiä paikallisessa norjalaisbaarissa, ja myönnettäköön että yleensä melkoisen kosteita olivat nuo keikat...Kuitenkin riippumatta siitä kuinka pitkään olimme baarissa viihtyneet ja kuinka monta tuoppia oli tullut otettua olin yleensä aamuisin 9-11 väliin jalkeilla, krapulaakaan ei tullut podettua kuin kaksi kertaa tuolla reissulla.Tuo ei tarkoita sitä että olisin ollut jurrissa koko ajan, jostain syystä vaan ei krapula iskenyt. Itselläni oli tähän teoria, paikallinen olut tuntui olevan niin vesipitoista että sitä juomalla ei ihan oikeasti tullut sitä nestehukkaa joka normaalisti alkoholista tulee ja joka aiheuttaa krapulan. Saksalaista olutta kun olisi juonut samanlaisia määriä niin takuuvarma kanuuna olisi aamulla odottanut, ellei olisi muistanut illalla juoda vettä riittävästi. Tuo lähin norskibaari yleensä laittoi ovet säppiin siinä puolenyön kieppeillä, sen jälkeen tuli välillä siirryttyä läheiseen irlantilaisten omistamaan pubiin (jossa oli pysyvä oluttarjous, tuoppi 1e....)tai sitten hieman kauempana olevaan norskien omistamaan ravintolaan joka piti ovensa auki niin pitkään kuin asiakkaita riitti...Yleensä sieltä tuli lähdettyä siinä neljän kieppeillä. Tuostakin baarista ja siellä tapahtuneista jutuista voisi kirjoittaa melkoisia stooreja, mutta taitaa olla parempi että en paljasta liikaa....Sanotaan vain että hauskaa oli ja aika pian olimme henkilökunnan hyvin tuntemia muutaman tapauksen jälkeen...Tämä ei tarkoita että negatiivisessa mielessä hyvin tuntemia...Olimme aina tervetulleita. No yhden pikaisen jutun voin kertoa, yleisön pyynnöistä huolimatta...Eksyimme eräänä yönä tuohon kauempana olevaan norskien ravintolaan, mukana oli Thor ja eräs norjalainen tyyppi. Tuosta toisesta norskista en oikein ollut saanut selkoa että oliko hän sietämätön tyyppi vai ei. Hän kuitenkin häipyi myöhemmin kuvioista joten asia jäi epäselväksi. Istuimme baaritiskillä kun huomasin kyltin jossa mainostettiin eri päiville eri drinkkejä tarjoushinnoilla.Tänään oli "norwegian shot, 1e", käytännössä salmari. Viiton baarimikkoa paikalle, nuori parikymppinen norjalaiskaveri.Kysäisen häneltä" I get one norwegian shot for one euro?", baarimikko toteaa "yes, that´s true".Tokaisin:"Okey, great,  here´s one euro, now shoot him!" ja osoitan vieressäni istuvaa norjalaista. Thor ymmärsi vitsin ja pärskähti nauruun,sensijaan sekä baarimikko että toinen norski ovat aivan pihalla eivätkä ymmärrä yhtään missä mennään.Pyynnöstäni huolimatta sain lopulta vain yhden salmarin, no, kannatti yrittää.

Joulu lähestyi, itselle tuo juhla ei ole merkinnyt yhtään mitään enää suurinpiirtein sen jälkeen kun selvisi että joulupukki olikin oikeasti naapurin setä....Samaan kategoriaan menee kuin synttäritkin, en ole niitä juhlinut 18 täytettyäni. Ja kun joku sitä kuitenkin ihmettelee niin tuo joulupukkikusetus selvisi kyllä paljon ennen ennenkuin täytin 18...Joulussa hyvää on ainoastaan joulusapuska, tosin ilman sitäkin pärjäisin joulun pyhät aivan hyvin. Nyt kuitenkin spanskeissa asuva suomalaisbikeri kyseli minulta tietäsinkö paikan jossa voisi saada perinteisen suomalaisen jouluaterian. Selvittelin asiaa ja sain hommattua paikallisen suomalaisseuran jouluaterialle kaksi lippua. Aaton lähestyessä sain kuitenkin tiedon että kaverini ei pääsisikään työesteiden takia aterialle,joten joutuisin menemään yksin. Mietin jo koko jutun perumista, en ollut yhtään innostunut ajatuksesta viettää joulua, vielä vähemmän suomalaisten keskellä....Ajatus joulukinkun ja perunalaatikon saamisesta kuitenkin houkutteli sen verran että päätin mennä. Ateria oli vallan mainio, hyvät oli sapuskat. Muuten en tilaisuudesta juurikaan välittänyt, mutta oli mukava saada perinteistä suomalaista joulukinkkua. Mainittakoon samalla että suomessakaan en ole aina edes mitään jouluun viittavaa sapuskaa päässyt nauttimaan, muutamakin joulu on mennyt kotipizzan tai mäkkärin antimia nauttien...Perheettömän ja laiskan ruoanlaittajan valintoja...

Joulusta siis selvittiin, keli jatkui mukavana. Aurinkoa riitti miltei joka päivälle, lämpöä oli 15-20c kieppeillä. Muutamia kylmiä päiviäkin talvelle luonnollisesti osui, muutama päivä oli alle kymmenen astetta ja välillä satoi aivan tolkuttomasti. Mutta koko talven aikana ei montaa päivää ollut etteikö pyörällä olisi voinut ajaa. Sateella sitä en tehnyt, paikallinen infrastruktuuri oli melkoisen mielenkiintoinen. Sateen tullessa ei mennyt kauaa kun kaikki kadut lainehtivat vedestä. Viemäröinnit olivat täysin alimitoitettuja ja niinpä sateen tullessa olisi kaduilla kulkemiseen miltei voinut käyttää venettä.Samoin sateella asvaltti oli paikoin vaarallisen liukas, joten sadepäivinä keksin muuta aktiviteettiä kuin ajamisen. Norskibaari oli vaarallisen lähellä...

Uusivuosi oli myös melkoisen mielenkiintoinen. Ajattelin ottaa sen hyvin rauhallisesti, vain muutama olut ja katselisin parvekkeelta paikallisten ilotulituksia. Niinpä niin....Käväisin norskibaarissa oluella, väkeä oli paikalla jonkun verran mutta Thoria ei näkynyt. Jahas, juonpa tämän oluen loppuun ja sitten lähden kämpille.VÄÄRIN! Samalla hetkellä ovesta rynnistää sisälle Thor, ruotsalainen kokki ja paikan norjalainen apuri.Koko ryhmä istahtaa pöytääni joten eipä sitten taideta lähteä kämpille... Melkoinen näky, ruotsalainen kokki oli varsin riehakkaalla tuulella, (kuulin myöhemmin että hän ei ryyppää kuin kerran vuodessa), Thorilla oli puolestaan puku päällä, voin kertoa että oli aika erikoinen näky... Thor huomaa epäuskoisen ilmeeni kun tuijottelen hänen pukuaan ja tokaisee "äh, vedä tumppuun, olin syömässä venakon kanssa hienossa ravintelissa uuden vuoden kunniaksi"(kyseessä oli se viimeinen tapaaminen Thorin ja venakon välillä). Vittuilen vielä hetken aikaa puvusta, sinänsä uhkarohkeaa koska Thor on minua noin kolme kertaa isompi, mutta olen jo oppinut kaverin tuntemaan sen verran hyvin että tiedän hänen huumorintajunsa kestävän. Sitten on aika aloittaa ihan oikeasti oluen juominen, ei kai muukaan auta....Ruotsalainen kokki on todella hulvattomalla päällä ja kittailee gin toniceja. Välillä sekä Thor että kokki innostuvat riisumaan paitaansa ja viereisen pöydän englantilaiset kuusikymppiset rouvat ovat tohkeissaan huutelemassa kannustuksia vaatekappaleiden lisävähentämisestä. Itse pitäydyn maltillisesti olutlinjalla, kuvittelen vielä tässä vaiheessa selviäväni kohtalaisen ajoissa liikkeelle seuraavana päivänä, olin jo sopinut spanskikaverini kanssa että kävisimme ajelulla uutena vuotena (pääsin muuten ajamaan pyörällä sekä vuoden 2008 viimeisenä päivänä että vuoden 2009 ensimmäisenä päivänä....Lämpöä yli 15c...).Illan kuluessa humaltuminen on kuitenkin väistämätöntä, koko ryhmä saa sitten päähänsä lähteä juuri ennen vuoden vaihtumista kokin asunnolle n.kilometrin päähän.Kävelemme pitkin katuja, raketteja ammuskellaan ympärillämme jo kiivaasti.Pienen niityn kohdalla on pikkupoika virittelemässä rakettia, isä seuraa vieressä. Thor huomaa puuhastelun ja lähtee juoksuun isää ja poikaa kohti, läppäisten samalla minua hartioihin ja huutaa "Murtovarkaita, pysäytetään ne! Ota sinä tuo isompi niin minä hoitelen pienemmän". Tipahdan melkein asvalttiin kun nauran ihan kippurassa, spanskipoika ja isä ihmettelevät että mikä helvetti noitakin vaivaa?

Pääsemme muutaman vastaavantapaisen episodin (kävimme mm. kusella venäläismafioson asunnon portilla...) jälkeen kokin kämpille, siemailemme kuohuviiniä ja toivottelemme uudet vuodet kokille ja kokin vaimolle. Sen jälkeen kokki alkaa olla valmista tavaraa nukkumaan, poistun Thorin kanssa, norskibaarin apuri on jo häipynyt hetkeä aikaisemmin. Kävellessämme takaisin norskibaaria kohti Thor kertoo että tarkoituksella oli innokkaana lähdössä kokin mukaan kun tämä ehdotti kämpilleen menoa. Hän kun tiesi että kokki ryyppää vain sen kerran vuodessa ja hän näki että tätä alkoi väsy jo painaa."helpompi kävellä kokin kanssa kotiin kuin mennä yökerhoon ja kantaa se perkuleen pirulainen kotiin". Loogista kyllä. Kokkikin oli kohtalaisen iso kaveri, olisi ollut Thorillakin tekemistä kantaa sammunutta kotiin.Kysäisen Thorilta että mitäs sitten tehdään, jokos tää on nähty? Thor toteaa, että kyllä kai, ei kai tässä sen ihmeempiä.Norskibaarikin lienee suljettu jo.Tosin voidaanhan käydä kattomassa jos sieltä vielä oluen saisi? Sopii minulle. paikka on pimeä kun saavumme mutta ovi on auki ja omistajatar on juuri pistämässä paikkoja lukkoon. Ilahtuu kuitenkin meidät nähdessään ja käskee meitä pistää oven perässämme lukkoon niin otetaan vielä pari olutta. Tämän jälkeen homma lähteekin melko tukevasti lapasesta, päädymme parin baarin jälkeen yökerhoon ja viimein aamun sarastaessa norskibaarin omistajattaren asunnolle. Melkoisen väsynyttä ryhmää jo siinä vaiheessa, saamme oluttölkit naaman eteen olohuoneen sohvilla, itse saan aukaistua tölkin ja siemaisen yhden hörpyn, Thor ja baarin omistajatar eivät edes avaa tölkkejä vaan nukahtavat. Itse seuraan heidän esimerkkiään miltei heti.

Nukun nelisen tuntia ja herään johonkin. Ihmettelen hetken että missäs helvetissä oikein ollaan,sitten näen kun Thor tulee vessasta, itsekin hieman kauhistellen hajua ja huitoo kättä nenänsä edessä kuin yrittäen raikastaa hengitysilmaa. Nieleskelen hetken sohvalla ja yritän olla nauramatta, olen nimittäin varma että naurunpyrskähdystä seuraisi melkoinen oksennusmyrsky. Thor toteaa minulle "I think it´s time to leave", totean"yeah, lets go"ja painumme ovesta pihalle. Tokkuraisena siristelen silmiäni auringonpaisteessa ja hämmästelen että mihinköhän hittoon olen joutunut? Se selviää hetken kuluttua kun näen edessäni katukyltin, olemme samalla kadulla missä kämppäni sijaitsee. Hienoa. Olen kuitenkin niin tolkuttoman väsynyt ja vielä melkoisen juovuksissa että meinaan eksyä matkalla kämpille, matkaakin oli kaikki 300 metriä...

Melkoinen vuodenvaihde, tästä onnistuin saamaan sen toisen krapulani, pääsin ajelulle spanskikaverini kanssa vasta neljän aikaan iltapäivällä. Vielä silloinkin oli hitonmoisia vaikeuksia saada kaverin eräässä baarissa tarjoama kahvi alas kun meinasi yrjö lentää koko ajan.


(alakuva: kun spanskeissa tulipalo uhkaa soitetaan bombersit paikalle. Lisäksi vuoden 2008 viimeinen ajo...ja ensimmäinen 2009..Bonuksena vielä pari kuvaa Sportstereista Hot Dreamsin pajalta.)

Hyvaa horinaa oli, tuli noi kaikki sivut luettua. Ei menny kauheen kauaa, toistakin myohastyin kun meni vahan pitkaks ;D

Valilla naurutti kun oli ihan samaa touhua kun taalla Italiassa, ja kun tossa pari vuotta on menny Dominikaanisessa niin siella viela potennssiin 2.

Polliisi jarjestelma on todella sekanen, joka kulmasta loytyy joku uusi instanssi valvomasta jotain. Taalla tainnu ainakin 4 eri osastoa nakya.

Toinen on toi liikenneympyrassa ajaminen, todella erikoista ja vaarallista touhua. Ympyraan ajetaan sisaan suoraan sisaradalle ja sielta seuraavassa rampissa ulos kaikkien kaistojen ylitte, luonnollisesti ilman mitaan vilkkujen kayttoa. Mitenkan sita pystyis vetamaan pyoralla niin etta yli viikon pysyis henkissa?
Lisaks noilla liikennevaloilla ja kaistaviivoilla ei todellakaan ole kuin osviittaa antava merkitys. Valoja nyt jotenkin noudatetaan, toki pikku joustolla molemmissa paissa, mutta noi kaista viivat on kylla ihan turhia naissa maissa.
Oon valilla epailly etta niilla on joku automaattinen ohjausjarjestelma mika seuraa noita keskiviivoja ja sen jarjestelman lukija on asennettuna oljypohjaan.  ::)

(tahan kohtaan pikanen paivitys, en kerennyt juttua juurikaan editoimaan joten toivottavasti saatte tolkkua.Ai niin, terveiset Normandiasta,Ranskasta,mukava ajokeli,n15c)

Mainittakoon vuodenvaihteesta vielä sen verran että kaupunki sai kyseenalaisen maineen olla paikka jossa tehtiin euroopan vuoden 2009 ensimmäinen henkirikos...Tai näin tietääkseni, joka tapauksessa kovin paljon ei ollut vuosi ehtinyt vanheta kun muistaakseni ukrainalaisten ja ecuadorilaisten nuorten kesken oli tullut kinaa ja puukko oli heilunut. Tuloksena yksi ecuadorilainen hylkyyn ja puukottaja muutaman tunnin päästä kiinni ja häkkiin.

Olin ottanut yhteyttä jo hieman aikaisemmin mainitsemaani suomalaiseen pariskuntaan, Mattiin ja Leenaan ja päätimme viettää hieman iltaa eräänä päivänä. Leena oli kokannut maittavaa sapuskaa ja samalla tuli turistua kaikenlaista. Matti oli päälle viidenkymmenen ja harrastanut motoilua miltei kevari-iästä alkaen. Hieman taukoa oli välillä ollut, mutta alla oli nyt kai neljästoista pyörä. Nykyinen valinta oli ehkä hivenen erikoinen,ainakin omasta mielestäni, olisin kuvitellut ko.laitteen omistajien ikähaarukan olevan kolmenkympin kieppeillä. Ajokkina nimittäin oli Suzuki Hayabusa, 1300-kuutioinen japanialainen joka kulki n.miljoonaa ja kiihtyi niin vallan perkeleesti.Tosin tuon pyörän mallia en tuossa vaiheessa vielä tiennyt, se tuli ilmi hieman huvittavalla tavalla. Kävimme muutaman kerran Matin kanssa ajelemassa lähiympäristön mutkateitä, eräällä tuollaisella reissulla pienen kylän läpi ajaessamme pysähdyimme liikennevaloihin. Tulin siinä sitten vilkaisseeksi Matin pyörän katteessa olevia japanian kielen kirjoituksia, luki varmaan "lounastarjous nuudelit 5e"tai jotain, sitten tavailin vieressä olevan selkokielisen tekstin,"Hayabusa". Jaa, ai tää oli se laite. Helvetin huvittavaa kertoa Matille seuraavalla pysähdyksellä että olin kyllä katsellut pyörää jo varmaan kymmenen kertaa ja miettinyt että jotenkin tutunnäköinen härveli, mutta vasta tekstin katteesta huomattuani ymmärsin mikä laite oli kyseessä. No, emmää noita japanialaisia tunne....Busasta kuitenkin oli tullut kuultua juttuja. Matti oli japsikuskiksi aivan tolkuttoman mukava kaveri, pakko sanoa näin koska olen huomannut pyörähistoriani aikana kuinka helvetin suvaitsemattomia ja suorastaan typeriä osa japsikuskeista on.(no eipä senpuoleen, kyllä harleykuskeistakin melkoisia vatipäitä löytyy) Lukemattomat kerrat kuullut sitä jo valmiiksi väsynyttä irvistelyä Harleyn öljyntiputteluista ,tienvarsikorjauksista ja osien irtoamisista,. Vanhempi kaarti muistanee myös historiasta erään ajanjakson jolloin allekirjoittaneeltakin esim. huoltoasemilla tankatessa tivattiin muka huumorimielessä että missäs sun sinkos on. Hohhoijaa...Itselle on yks hevon vitun hailee millä laitteella ajat eikä puristele tippaakaan nuo perinteiset ihmettelyt Harleyn osien tiputtelusta ja tienvarsikorjauksista. Ne on vaan kuullut jo niin moneen kertaan että ei enää oikeasti jaksa kuunnella tuollaisia hönöilyjä. Mielestäni muuten lainsäädännössä on selkeä epäkohta, kyllä hölmöt ja ärsyttävät ihmiset pitäisi saada piestä ilman sanktioiden vaaraa.No, joka tapauksessa Matti oli äärimmäisen asiallinen kaveri. Oli aidosti kiinnostunut pyörästäni ja kertoi jopa harkitsevansa samanlaisen ostamista seuraavaksi.Kertoi Busan olevan ehkä hieman liian raju laite, eikä oikein sovellu kaksipäällä matkustukseen, Kehui kuitenkin Busan moottoria todella hienoksi, vääntöä riitti. Minullekin ilmoitti että käy ihmeessä kokeilemassa...Hmm, spanskien liikenteen sekaan japsiohjuksella joka todennäköisesti sutii tai keulii jos hiemankin varomattomasti kääntää kaasukahvaa....Ei kiitos, täytyy jättää väliin.

Ensimmäinen illanvietto kului siis varsin rattoisasti, samalla opettivat erittäin addiktoivan noppapelin...Sitä tuli pelailtua myöhemmin useastikin heidän kanssaan, samalla kului yleensä aina muutama pullo punaviiniä...Jossain vaiheessa tuli puheeksi että voisimme vaikka tehdä yhdessä jonkun motoretken, mikä sopikin vallan mainiosti. Olisi ihan mukava välillä ajella matkaseuran kanssa, vaikka yleensä olenkin melko yksinäinen susi reissuissani ja muutenkin. Ennen motoreissua päätimme kuitenkin käydä katsomassa Madridia. Sinne joutuisimme menemään junalla koska kaupunki sijaitsi keskellä Espanjaa ja huolimatta yleisestä mielikuvasta Espanjasta lämpimänä paikkana oli muualla kuin etelärannikolla talvisin jopa oikeasti kylmä. Pakkasta ja lunta löytyi hyvinkin läheltä rannikkoa. Leena varaili meille pienestä pensionaatista huoneen ja niin matka oli jo miltei järjestetty. Hoitaisimme junaliput ja juuri muuta ei tarvittaisikaan. Itse päätin samalla reissulla käväistä kaverin luona Barcelonassa, aioin samalla kokeilla suomalaisittain eksoottista kapinetta eli 300kmh kulkevaa luotijunaa jolla pääsisin Madridista Barcelonaan.. Piti käydä kaverin luona pyörällä mutta talviajan kelistä ei oikein ollut varmuutta kuinka kylmäksi keli menisi Torreviejan ja Barcelonan välisellä pätkällä. Ajoa olisi ollut kai siinä 600km kieppeillä suuntaansa, joten sen ajaminen puoliväliin ja sitten törmääminen helvetilliseen lumimyräkkään ei houkutellut. Ennemmin siis junalla.

(jatkuu...joskus...)

(Terveiset eteláisestá Espanjasta, aurinkoa ja 25c...Juttu jatkuu taas hieman kun satuin pääsemään netin ääreen..)

Elettiin tässä kohtaa jo tammikuuta.Kävimme sitten edellisenä päivänä ennen reissuun lähtemistä tekemässä Alicanten (Torreviejasta n.50km päässä oleva isompi kaupunki) rautatieasemalle maastontiedustelun ja samalla ostimme liput junamatkalle Alicante-Madrid. Asema oli mukavan pieni joten eksymisen vaaraa ei ollut. Liput saatiin kivuttomasti ja ajelimme takaisin Torreviejaan yöksi. Aamulla aikaisin lähtö, Matti ja Leena päättivät että ajaisimme heidän autollaan Alicanten rautatieaseman pysäköintipaikalle, he tulisivat muutaman Madridissa viettämämme päivän jälkeen takaisin Torreviejaan kun itse suunnistaisin Barcelonaan. Kuten jo mainitsinkin niin he olivat tuottaneet Busan rekkakyydillä Espanjaan ja itse ajaneet auton euroopan halki. Matti kiroili tuota ratkaisua ja sanoi että mahdollisella seuraavalla kerralla auto jäisi kotiin ja matka Espanjaan tehtäisiin pyörällä.

Autona heillä oli itselle melkoisen outo kapine, nimittäin Toyota Prius hybridi. Melkoinen videopeli, sinänsä kyllä ihan mielenkiintoinen teknisessä mielessä.Tällä reissulla Matti ajoi, mutta he kävivät keväällä tuon Madridin reissumme jälkeen lentäen mm.Kanarialla ja pikaisesti Suomessa, jolloin Matti kysäisi että josko viitsisin heittää heidät lentokentälle tuolla Priuksella. Melkoinen luotto allekirjoittaneeseen, käytännössä miltei ventovieraaseen kaveriin. Sain siis uuden Priuksen avaimet käteen ja vielä kehotuksen käyttää sitä vapaasti heidän reissujensa ajan! Itse kuskasin ilomielin heidät lentokentälle ja hain poiskin, mutta auton parkkasin kyllä heti noiden ajojen jälkeen heidän talonsa parkkihalliin. Paikallinen liikenne oli niin päätöntä että en viitsinyt ajaa ylimääräisiä ajoja heidän autollaan. Kuitenkin sen verran tuli ajoa tuossa Torreviejan ja Alicanten lentokentän välillä että tuli tutustuttua ajokin tekniikkaan parkkipaikalla (melkoisen erikoista oli...) ja lisäksi todettua että härvelissä oli varsin laadukkaat Bosen stereot, Kalmah ja Norther soivat todella hienosti ympäri kabiinia sijoitetuista kaiuttimista.

No niin, takaisin siis Madridin matkaan. Lähtöaamuna oli jo Alicantessa 16c lämpöä, kovin pitkälle ei tarvinnut junan sisämaahan edetä kun lämpö laski jo alle 10c ja luntakin näkyi kun lähestyimme Madridia. Siellä lämpöä olikin enää 5c...Oli muuten taas erinomainen osoitus tuosta spanskien logiikkageenin puutteesta lähtömme Alicanten asemalta. Koska kyseessä oli"isompi"asema piti juniin menevät laukut pistää läpivalaisun kautta. No, ei siinä mitään. Tosin matkustajia ei mitenkään tutkittu, mietin että mitähän hiton järkeä on läpivalaista laukku kun jokainen wannabe-terroristi tietäisi että voisi kietoa kehonsa täyteen dynamiittia ja teräskuulia ja kävellä suoraan junan sisälle kenenkään estelemättä...Ei saatana....No, ei sekään mitään. Alicanten jälkeen juna pysähtyi seuraavaksi pienellä asemalla jossa ei ollut muuta kuin asemalaituri. Arvatkaa oliko tuolla läpivalaisulaitetta matkatavaroille. Niin just, ei tietenkään. Ei jumalauta mitä toimintaa.....Kukahan helvetin valopää oikein oli Espanjan rautateiden turvallisuuspäällikkö? Voi kilin kellit, kokkelipöllyssä puuhasteleva puutarhatonttukin osaisi tehdä järkevämmän turvallisuussuunnitelman kuin mitä nykyinen käytössä oleva oli.

Juuri tuolloin ei sitten kukaan elämäänsä kyllästynyt vässykkä kuitenkaan raahannut semtexiä paidassaan junaan joten perille päästiin. Hetken aikaa pyörimistä Madridissa asemalla, sitten todettiin että olisi kannattanut jäädä edellisellä asemalla pois niin oltais oltu miltei pensionaatin vieressä... No, mitäs tässä, isossa kylässä toimii joukkoliikenne joten tutustuimme paikalliseen metroon. Pääsimme keskellä kylää sijaitsevaan asumukseemme ja päätimme lähteä kaupunkia kiertämään, Madrid on tolkuttoman iso kylä, yli kolme miljoonaa asukasta, koko metropolin alueella yli viisi miljoonaa.Lienee sanomattakin selvää että se on levittäytynyt todella laajalle alueelle. Kuitenkin joku paikallinen on jossain kohtaa ilmeisesti ollut esim.saksalaista syntyperää sillä logiikkageeni on ollut hetken aikaa hukassa. Koko kaupungin keskusta jossa on pakolliset turistinähtävyydet ja kauniit iloty...siis katukahvilat on nimittäin varsin pieni. Tärkeimmät nähtävyydet pystyy periaatteessa käymään läpi kävellenkin.

Meillä oli mukavasti aikaa kierrellä kaupunkia, itsellä ei ollut mitään varsinaista suunnitelmaa täälläkään (kyllä mä ihan oikeasti joskus jopa suunnittelenkin jotain...)joten ei muuta kuin gylttyrellisti pikkusormi pystyssä sivistämään itseään paikallisiin isoihin ja kuuluisiin taidemuseoihin. Kuuluvat kai ns.pakollisiin nähtävyyksiin. No mikäs siinä, voihan tässä välillä ihan turistiakin leikkiä. Leena oli ollut kaukaa viisas ja hankkinut etukäteen tietoa eri nähtävyyksistä, tiedossa oli että kierreltävänä olisi mm. kolme taidemuseota. Kyllähän sitä tälläinen yksinkertainen baikkerikin voi aina sen verran tutustua taiteeseen, ajattelin. Ja olihan se ihan hienoa katsella kuuluisien taiteilijoiden kuten Renoirin, Rembrandtin ja Picasson maalauksia ihan livenä.Osa oli vieläpä ihan oikeasti hienoja, hämmästyin myös sitä että rupesin jopa tunnistamaan eri museoissa käydessämme muutamien taiteilijoiden töitä, jonkinlainen oma tyylinsä noilla hahmoilla siis taisi olla. Mitään perkeleen tohkeilua jonkun kuuluisan taiteilijan kissan oksennusta muistuttavan maalauksen ympärillä en tosin ymmärrä vieläkään, edes tuon taidepläjäyksen jälkeenkään. Tosin tuli mietittyä että aika etevästi osa noista nykyään kuuluisista maalinlätkijöistä oli aikoinaan hommansa hoitanut. Miettikää nyt, kaatuilee juovuksissa jossain ranskalaisella pellolla ja huitoo välillä vähän maalia kankaalle.Ei tarvinu kellokortteja leimailla.

(jatkuu...joskus...lähden ajamaan...)

Noista kolmesta museosta ehdimme ekana päivänä käymään läpi kaksi, siinä vaiheessa ainakin allekirjoittanut tunnusti että nyt alkaa olla aika väsynyt maalauksiin. Onneksi illan "pakollinen" noppapeli punaviinin kera taas piristi. Asumukseemme kävellessämme huomasin hotellin vierellä muutamia kovin vähäpukeisia tyttöjä seisoskelemassa. Kovasti alkoi säälittää moinen ja ehdotinkin Leenalle ja Matille että koska huoneessamme oli tilaa niin voisin ottaa yhden tytöistä mukaani ettei tämän tarvitse yötä ulkona viettää. Jostain syystä hyväsydäminen ehdotukseni ei saanut Leenalta kannatusta. Kummallista. Seuraavaan aamuun herättiin räntäsateessa. Hyi perkele. Kylmyydestä huolimatta ilmoitimme Matin kanssa Leenalle että emme suostu enää yhteenkään taidemuseoon menemään ennen kuin olemme saaneet oluen kitapurjeeseen. Janohan siinä tulee kun joutuu kävelemään ympäri museota ja katselemaan paikalla olevia opiskelijatyttöjä,..siis niitä maalauksia tarkoitan. Niitä Picassoja, Michael Jacksoneja ja se joku Monet tai jotain. Leena armahti kulttuuriin väsähtäneet miehet ja saimme oluemme, sen jälkeen olikin huomattavsti mukavampaa ihmetellä taas maalauksia. Mutta sen minkä tuossa päivän mittaan totesimme oli että ei ole mitään tolkkua yrittää käydä noissa kolmessa museossa samana päivänä. Ehtisi kyllä, mutta jo kahdenkin jälkeen alkoi olla jo niin turtunut niihin maalauksiin että monen hienonkin teoksenkin ohi vain käveli, "jaa toi on joku Rembrandt". Hieno tosin oli nuo käydä katsomassa, suosittelen vaikka ei taiteesta niin välittäisikään.Tosin yhtään Fingerporia en löytänyt kokoelmista mitä pidän pahana puutteena. Muun ajan käytimme katselemalla muutamat muut nähtävyydet, mm.kuninkaan linnan ja aivan tolkuttoman komean Atochan rautatieaseman. Tuon aseman sisällä on hieno talvipuutarha.Pääsin myös käymään Santiago Bernabeulla eli Real Madridin kotistadionilla. Vaikuttava paikka, vaikka peliä en päässytkään näkemään. Hieno kylä ja varmasti olisi mukava käydä esim.keväällä tai syksyllä, silloin kun ilma on vielä lämmin mutta ei tukahduttavan kuuma kuin kesällä tai kylmä niinkuin nyt oli.

Matti ja Leena lähtivät takaisin kohti Torreviejaa, itse ostin liput luotijunaan Barcelonaan.Pistin kaverille viestiä E.T.A:stani Barcelonaan ja sain ohjeet hypätä Barcelonan rautatieasemalla paikallisjunaan.Tarkempia ohjeita tulisi sitten lähempänä.Hyppäsin luotijunan kyytiin ja hämmästyin siitä että miten siisti ja hiljainen laite oli. Parhaimmillaan matkanopeus oli sen 300kmh, kyyti oli tasaista tuossakin vauhdissa. Jää kyllä VR:n puuhastelu kaikenmaailman pendoliinojen kanssa toiseksi Espanjan Renfen(spanskien VR) laitteiden rinnalla. Junan ravintolavaunussa tuli nautittua muutama punaviini, mikä hieman vaikeutti suunnistamista Barcelonan päässä, menivät nimittäin juomat päähän kuin metrinen halko .Aamupala oli ollut mallia puolikas sämpylä hillolla ja muuta ei ollut tullutkaan syötyä koko päivänä. No, lisää haastetta vieraassa kaupungissa olla hieman päissään ja etsiä tietä...Löysin kuitenkin Barcelonan asemalla ilman suurempia vaikeuksia oikealle lähtölaiturille, kaveri oli vielä matkan varrella infonnut aikataulun ja paikallisjunan tiedot. Soitti sitten kuitenkin vielä kun olin jo paikallisjunassa että "unohtu sanoa että niitä junia menee minuutin välein eri paikkoihin samasta laiturista että toivottavasti hyppäsit oikeaan kulkuvälineeseen.... " Jaaha...Hetki ihmettelyä seuraavasta aseman nimestä ja totesimme että olen oikeassa junassa. Perille päästyäni tapaan kaverini ja hänen vaimokkeensa, kävelemme asunnolle ja sen jälkeen lähdemme syömään. Oli jo aikakin saada ravintoa kehoon, nälkä oli suorastaan kohtuuton ja lisää punaviiniäkin voisi ottaa....

Vietän sitten muutaman mukavan päivän Barcelonassa, kiertelen kaupunkia nähtävyyksiä katsellen ja leikin taas turistia. Kävelen sataman lähellä olevalle Kolumbuksen patsaalle, tiedättehän tuon kaverin joka ei osannut gps:ää käyttää ja täräytti paattinsa suunnitellun Intian sijasta Amerikan rantahietikolle. Ja kutsui paikalla haahuilevia hahmoja sitten intiaaneiksi. Tai jotain sinnepäin..No joka tapauksessa olin siis tuon suunnistustaidottoman patsaalla ja siinä kohtaa sitten yhtäkkiä muistin että hei, tämähän on tuttu paikka. Taas yksi paikka jossa olen käynyt kasarilla, en vain sitä ensin muistanut. Ja kävimme muuten Espanjassa aikoinaan ensimmäisen kerran -83 kesällä, muistan sen siitä että joka paikassa oli vielä krääsää edellisenä vuonna pidetyistä MM-jalkapalloista, itsellänikin oli pitkään Espana 82 logolla ollut paita. Barcelonaa tuli siis nähtyä, illat vietimme kaverini asunnolla, ei jaksanut ajatellakaan mitään baareja Barcelonan keskustassa.

Sen sijaan eräänä iltana pääsin katsomaan La Liga-futista Barcelonan Camp Nou-stadionille! Melkoisen hieno kokemus, en ole minkään futisjoukkueen fani, tykkään vain katsella hyvää jalkapalloa..Ja tuo ilta oli kyllä hieno, komea fiilis olla miltei 80 tuhannen ihmisen kanssa samalla stadionilla, vielä kun Barca pieksi vastustaja Deportivon 5-0! Vauhdikasta peliä ja vielä melkoisen erikoinen, Deportivo oli jo tehnyt kaikki vaihtonsa kun maalivahti taklasi Barcan pelaajan kumoon laittomin keinoin. Maalivahti pihalle ja rankkari, kaikki vaihdot kun oli tehty niin ei muuta kun yksi kenttäpelaajista maalivahdiksi.No, arvaahan sen miten siinä kävi...Eipä ollut mahdollisuuksia torjuntaan. Hyvä ele oli Barcan rankkarin ampujalla, kun oli täräyttänyt pallon maaliin niin kävi lohdutuksena halaamassa maalivahtina toiminutta kenttäpelaajaa. Tyyliin "eipä tuo maali sinun vikasi ollut, yritä kestää". Seuraava tavoite olisi nähdä Englannin valioliigan ja Saksan Bundesliigan peli...

Sitten ei muuta kuin hyppäsin junaan, takaisin kotiin Torreviejaan.Mukavaa oli reissata noissakin kylissä, keli ei tosin kovin lämmin ollut kummassakaan joten Torreviejaan palatessani sen 15c lämpö tuntui varsin kesäiseltä. Ja pääsin taas ajamaan pyörällä, sehän tässä oli parasta.

Kiitos mainiosta reissuraportista.
Suosittelen  , jos brittein sumuisille menet  ,katsomaan myös alempien sarjojen jalanpalloa.

Tähän väliin voisin kertoa jo aikaisemmin mainitsemani hieman hämäräperäisen poliisiepisodin, kuvastaa hyvin virkavallan puuhasteluja täällä.

Kävelin eräänä jälleen kovin aurinkoisena päivänä pitkin rantabulevardia ja päätin poiketa viereisellä sivukujalla olevaan baariin oluelle, kyseinen paikka kun tarjoili hanasta saksalaisolutta, mukavaa vaihtelua spanskien litkuihin. Rantabulevardilta sivukujalle ei ollut kuin parikymmentä metriä, sinne päästäkseni piti ylittää rantabulevardin suuntaisesti kulkeva katu. Tuo katu oli nyt suljettu puomeilla ja paikalla parveili helvetillinen määrä ihmettelijöitä. Itseäni ei ikikä ole kiinnostanut minkään onnettomuuspaikan tai vastaavan töllistely joten lievästi kiroillen tunkeuduin väkijoukon läpi baariin. Baarin henkilökunta oli hieman järkyttyneen oloista ja joku totesi poistuvalle asiakkaalle"hyvää päivänjatkoa, kaikesta huolimatta". No, en jaksanut aihetta enempää ihmetellä, olutta tänne tultiin hakemaan joten pieni tuoppi Bitburgeria por favor. Olut tuli vakavailmeiseltä baarilikalta kohtalaisen nopeasti joten pääsin keskittymään itse asiaan. Ikkuna oli suoraan väkijoukkiota kohden joten näin kadun laitaan pysäköitynä olevan Guardia Civilin auton. Se nyt ei sinänsä mitenkään ihmeellistä ollut, Guardia nyt yleensä tulikin onnettomuuspaikoille jne muutenkin.

Olut kitapurjeeseen ja taas takaisin rantabulevardille. Tein kävelylenkin keskustaan ja palailin illemmalla takaisin kämpilleni, juopotte..kävelylenkistä lievästi voipuneena. Pari päivää tämän episodin jälkeen olin taas kävelyllä kaupungilla ja poikkesin erääseen paikallisten kahvilaan. Siellä silmiin sattui paikallinen sanomalehti jota aloin lueskelemaan noinniinkuin kielenopiskelun takia. Heti etusivulla sattui silmiin uutinen jonka sitten lueskelinkin sisäsivuilta. Tuo uutinen koski juuri pari päivää aikaisemmin näkemääni kadun sulkemista, lisäksi kuulin muutaman lisätiedon eräältä paikalliselta joten allaoleva on "tietoa" poimittuna sekä lehdestä että paikalliselta.

Kadun sulkemiseen johtanut episodi alkoi siitä että Guardia Civil oli pysäyttänyt kadulla kulkeneen ecuadorilaisen parikymppisen kaverin. Kyseinen kohtaaminen loppui siihen että ecuadorilainen kaveri meni hylkyyn ja katu suljettiin tutkimuksien ajaksi. No, nuo ovat siis taatusti faktoja, sitten onkin melko mielenkiintoisia asioita tuosta väliin jääneestä ajasta ja tapahtumista.Guardia Civilin(joka kuten jo aikaisemmin mainittu on poliisin ns.kovempi jaosto, asuvat kasarmilla jne)versio aiheesta on tämä: He olivat pysäyttäneet ecuadorilaisen kaverin kadulla kysyäkseen papereita tms vastaavaa, jolloin hetken kiivaan sananvaihdon jälkeen ecuadorilainen oli ottanut veitsen esiin, kurottanut sisään poliisiautoon jossa molemmat poliisit olivat istuneet ja laittanut veitsen toisen poliisin kurkulle aikeenaan tappaa tämä. Samalla ecuadorilainen oli onnistunut saamaan haltuunsa poliisin aseen jolloin toinen poliiseista oli ollut pakotettu poistamaan ecuadorilainen muonavahvuudesta. Veitsi löytyi poliisiauton sisältä, ampumiselle ei yllättäen löytynyt yhtään silminnäkijää...Käsi pystyyn, kuinka monen mielestä juttu haisee kuin punatautisen kalsarit...A) ecuadorilainen uhkailee veitsellä kahta aseistettua poliisia ja kurottaa vielä itsensä sisään autoon. B) lähes kaikilla näkemilläni Guardioilla on ollut aseet turvakoteloissa,ts. asetta ei saa pois kotelosta ellei paina peukalolla kotelon ja vyön välissä olevaa lukitusnappia, kyseiseen nappiin on aika perkeleen vaikea yltää muiden kuin henkilön jonka vyöllä ko.kotelo on. C) ei yhtään silminnäkijää ecuadorilaisen ampumiselle....TODELLA uskottava tarina...

Lisänä tuohon soppaan tulee kuulemani tiedot siitä että hylkyyn mennyt ecuadorilainen heilasteli erään tytön kanssa jonka isä omisti baarin kaupungissa. Ko.Guardiat olivat kuulemma olleet useasti asiakkaina kyseisessä baarissa. Spekulaatioina epävirallisesti olikin että kyseessä oli Guardian yritys kiristää suojelurahaa tai lahjuksia baarilta, joista sitten tuli jonkunnäköistä kiistaa ja seurauksena  baarin omistajan tyttären poikaystävä päätyi ruumiiksi. En pitäisi tätä teoriaa ollenkaan huonona kuulemieni juttujen perusteella muiden paikallisten poliisien toimista. Yleensä poliisin tullessa johonkin baariin kahvitauolle, ts.ottamaan muutaman viinaryypyn, ei juurikaan rahaa näkynyt vaihtuvan vaan poliisi söi ja joi ilmaiseksi. Lisäksi erään lievän mustasukkaisuusepisodin sivusta nähtyäni kysäisin (britti)naiselta että eikö kannattaisi soittaa virkavalta paikalle jotta mies menisi hetkeksi putkaan huilailemaan. Sain vastauksen että hän ei missään tapauksessa soita poliisia koska omistaa pienen baarin ja tuon soiton jälkeen hänen baariinsa tunkisi joka päivä poliiseja ilmaisille viinoille. Jos niihin ei suostuisi niin elämä olisi todella vaikeaa sen jälkeen. Joten parempi kärsiä pienet ongelmat jotta ei saa poliisia riesakseen niiden selvittelyjen jälkeen...Tuossa ecuadorilaisen tapauksessa poliisien todettiin toimineen oikein, näin ainakin niissä lehtijutuissa kerrottiin joita lueskelin talven aikana. Epäilenpä että tuskinpa jälkeenpäinkään kukaan viranomainen asiasta enempää oli kiinnostunut. Tapaushan oli selvitetty jo, yksi etelä-amerikkalainen siirtolainen vain meni hylkyyn, ei suuri vahinko....

Täällä lukemieni ja kuulemieni tarinoiden jälkeen alkaa olla kohtalaisen tyytyväinen että ei ole juuri tarvinnut virkavallan kanssa olla täällä tekemisissä, sitä yhtä yöllistä liikenneratsiaa lukuunottamatta. Täällä voisi jo oikeasti huolestua jos jossain vaiheessa joutuisi esim. jättämään DNA-näytteen, nimittäin sen jälkeen saattaisi olla että kyseinen näyte löytyisi joiltain hämäräperäisten rikosten tapahtumapaikoilta. Jotkut rikosten selvittelyt nimittäin täällä ovat lievää enemmän ns.haiskahtaneet, aivan kuten tuo ecuadorilaisen tapauskin. Välillä tuntuu aika erikoiselta asua melkoisessa banaanitasavallassa joka kuitenkin samaan aikaan on saman EU:n jäsen kuin Suomikin.

Aika liki liipannu ettei tormatty Madridissa, lensin sita kautta Dominovaltioon Tammikuun alussa ja takasin jossain helmikuun alkupualla.
Oltiin kanssa ihan keskella kylaa hotellissa(Gran jotain), paakadun varressa ja hotellin kulmalta lahti aivan fantastinen sivukatu mista loytyi halukkaita vastakkaisen sukupuolen edustajia pikkuseen kultturi vaihtoon.
Huomasikkos siella sillon noita paikallisen teatterin mainoksia jostain murjaaninaytelmasta? Pikkusen ihmettelin meininkia paikallisessa tapasbaarissa kun jengi tuli puvut/minkkitukit paalla ja Fazerin lakupekkaa muistuttavat pahvinaamarit paassa ottamaan ilta drinksun, aamulla hokasin bussipysakin mainoksesta etta ne oli teatterista tulossa.

Täällä on perinteisesti Loppiainen - eli Tres Reyes (Kolme kurkoa) - ollut isompi juhla kuin joulu. Alunperin silloin kersat sai lahjat, kuten Jesús aikoinaan juuri kolmelta itäisemmaan viisaalta mieheltä. Joulua sen sijaan vietettiin perheen/sukun keskuudessa katolisen hartaasti. Nykyisin homma menee siten, että jouluhäsläys alkaa marraskuun puolesta välin ja jatkuu tosiaan täydessä töpinässä tuonne loppiaiseen asti ja natiaiset saa lahjoja sitten sekä jouluna että loppiaisena.. eli kapitalistinen markkinavoima jyrää..

Ja noita kolmiakuninkaita riittää vähän joka kylässä, joten kyseinen cervezeria on päättänyt hyötyä hömpötyksestä teemaa mukaillen..

-t-

Ahaa, maa sita ihmettelinkin etta mika se meininki oli. Toi kuva on otettu Bussipysakin kyljesta ja se naytelma oli teatterissa siina baarin lahella, nimikin tossa mainokseesa nakyy. Teatro Compac, Gran Via.
Semmosta naamaria siina koitin kiilua, muttei kukaan niista merkonoomeista unohtanut semmosta poytaan kun lahtivat menemaan.

Juu siinä Madridin pääkadun (Gran Via) varrella oli yllättäen aika monta hotellia joilla oli nimenä Gran Via...Iteasiassa siinä meidän majapaikan lähellä oli muuten parikin isompaa hotellia, ainakin tais olla Tryp, joten saattaa olla että oltiin Nätkinin kanssa samoilla nurkilla..Noita mainoksia en muista nähneeni joten ilmeisesti oltiin hieman eri aikaan kylässä.

Jatketaas taas, talvi oli jo kääntynyt kevään puolelle, luonnosta sitä tosin juuri ei huomannut, tasaisen vihreää ympäri vuoden.Lämpöä oli keskimääräisesti miltei saman verran loka-maaliskuun ajan, toki keskitalvella oli hieman kylmääkin ilmaa ja sateita. Sen verran kevättä tosin oli luonnonkin puolella että mantelipuut aloittivat kukintansa, varsin komean näköistä oli maisema kun kävin ajelemassa lähitienoon pikkuteitä. Appelsiinitarhoissa sen sijaan tuntui olevan vuoden ympäri hedelmää puissa, keväällä tulikin käytyä eksoottisesti appelsiinivarkaissa, voin muuten kertoa että täällä appelsiinit ovat melkoisen erimakuisia kuin Suomen kaupan tiskiltä ostettuna. Paljon pehmeämmän makuisia, erityisen hyvää oli paikallisissa baareissa nautittu appelsiinimehu jos se oli tehty paikanpäällä tuoreista hedelmistä.

Kevät ja kotiinpaluu lähenivät uhkaavasti, vielä kuitenkin ehtisin muutaman reissun tehdä. Tallikaveri tuli käymään pikaisesti vaimokkeensa kanssa, taisimme n.viikon verran pyöriä nurkissa ajelemassa vuokra-autolla, kävimme mm.katsomassa Granadan vieressä olevan Alhambran palatsin.Olin tosin sen jo käynyt ihmettelemässä mutta toinen kertakin meni ihan mukavasti, varsinkin kun oli paremmin aikaa tällä kertaa. Ajelimme Granadaan ylänköreittiä, halusin vaihtelua rantatiehen joka alkoi jopa hieman kyllästyttää. Tuon ylänköreitin olin ajanut omalla moporetkelläni toiseen suuntaan, nyt ei olisi kiinnostanut kaksipyöräisellä siellä ajella, tuli nimittäin korkeimmalla kohdalla lunta vastaan....Lämpötila oli muutaman asteen plussan puolella, mutta maa oli valkoisena tien vierellä ja tiellä tuli vastaan aura-auto. Hyi saatana....Onneksi lähempänä Granadaa keli oli lämpimämpi ja lunta ei näkynyt enää kuin Sierra Nevada-vuoriston korkeimmilla huipuilla.

Kävimme tuon n.viikon aikana myös ajelemassa Benidormin lähellä olevan vuoristoalueen pikkuteillä, olin kuullut että siellä oli moottoripyörämuseo.Tiet vuoristossa olivat todella mukavan näköisiä mutkateitä, tulinkin myöhemmin Hayabusa-Matin kanssa ajelemaan näille teille pyörillä. Moottoripyörämuseo löytyikin, sijaitsee lähellä Guadalest-nimistä kylää. Museo oli varsin pieni, mutta pyöriä oli aika paljon saatu mahdutettua pienelle alueelle. Varsin mielenkiintoisia häksättimiä, pistän jossain vaiheessa linkin kuviin, niitä tuli nimittäin otettua tuolla aika reilusti.(saattaa olla että pistän tuon linkin vasta kun saan tämän projektin kirjoitettua , kuvalinkistä kun saattaa löytyä "juonipaljastuksia" muutamasta vielä julkaisemattomasta tarinasta joten malttakaa,,,).

Kaverini lähdettyä kohti kylmää pohjolaa lähdin Matin ja Leenan kanssa moporetkelle etelärannikkoa kohden. Tarkoituksena oli poiketa Granadassa(allekirjoittaneen kolmas kerta tänä talvena, mutta Matti ja Leena eivät olleet vielä Alhambraa nähneet joten poikkesimme kyseisessä kylässä), Rondassa, Sevillassa ja Gibraltarilla. Ennen tuota reissua kävin vaihdattamassa pyörän öljyt norskin Harley-pajalla, siellä tulikin melkoisen koominen tilanne. Olin talven aikana ajanut kohtalaisen paljon ja käynyt juuri muutama viikko aikaisemmin vaihdattamassa öljyt edellisen kerran. Kilsoja oli kuitenkin tullut jo hieman yli kolme tuhatta ja arvelin reissullamme etelään tulevan ehkä 1500-2000km joten halusin vaihtaa öljyt ennen reissuun lähtöä. Pajalla oli norskin lisäksi apumies, spanski joka osasi varsin hyvin englantia(jota puhuin myös norskin kanssa). Ajoin pyörän pajan pihaan ja astelin sisälle, molemmat kaverit olivat juuri yhden pyörän kimpussa, juuri kumartuneena vierekkäin pyörän ylle. Huikkasin tervehdyksen ja samalla kysäsisin että olisko aikaa vaihtaa öljyt. Sitten olikin helvetillisiä vaikeuksia pitää pokka, tuli nimittäin melkoisen elokuvamainen kohtaus. Molempien kaverien liike pysähtyi samaan aikaan, molempien naamoille levisi yhtä hämmästynyt ilme ja molemmat tuijottivat minua hetken sanattomina. Sitten norski kysäisi hieman kuin sopertaen"mutta...juurihan pyörään vaihdettiin öljyt..".Yritin olla nauramatta kavereiden ilmeille ja koomiselle tilanteelle ja totesin vain että "juu, mutta siitä on jo pari viikkoa ja olen ajanut kohta reilu kolme tuhatta, lähen pitkälle reissulle huomenna"..No, olin kyllä jo huomannut että paikalliset eivät kovin paljon pyörillään ajelleet, välillä tuntui olevan varsinkin skandinaavien keskuudessa melkoinen poseerausmeininki koko pyöräjuttu. Tiedättehän, viikonloppumotoristeja jotka käyvät kimpoissa sunnuntaina ajamassa jonkun lenkin, joka perkeleen hahmolla pakolliset Harleypaidat ja viralliset nahkatakit...Melko väsynyttä touhua...Spanskitkaan eivät kovin hirveästi ilmeisesti ajelleet, pyörittelivät päätään epäuskoisena kun kuulivat että olin AJANUT 2500kilsaa Saksan Travemundestä Torreviejaan. Kuten tiedätte niin tuohan nyt ei ole matka eikä mikään pohjoismaalaisittain.

Öljyt saatiin vaihdettua ja seuraavana päivänä suunnistimme kohti etelää. Ensimmäinen stoppi oli Granada, keli oli hieman lämpimämpi kuin käydessämme siellä autolla kaverini kanssa, mutta päätimme silti ajaa rantatietä Motril nimisen kaupungin lähelle ja siitä sitten pohjoiseen n.50 km jolloin saapuisimme Granadaan. Reissu ei ollut alkanut kannaltani mitenkään kovin hyvissä merkeissä, olin nimittäin hivenen nuhaisessa kunnossa, vielä ei kunto kovin huono ollut mutta hieman oli väsy olo. Ajoa tuli vain 400 kilometriä enkä olisi kovin paljon pitemmälle jaksanutkaan.Saavuttuamme Granadaan ja otettuamme hotellin Alhambran läheltä jäinkin suosiolla ottamaan torkut hotellihuoneeseen Matin ja Leenan lähdettyä Alhambraa kiertämään. Sitäpaitsi olinhan tuon paikan jo nähnytkin pari kertaa joten eiköhän se jo riittänyt. Pari buranaa naamariin ja torkuille, tunnin päästä olo oli sentään jo hieman parempi. Matin ja Leenan palattua päätimme lähteä alas Granadan kaupunkiin etsimään syötävää ja katselemaan kaupunkia. Otimme suosiolla taksin, en jaksanut tässä kunnossa kovin paljon kävellä. Lisäksi taksikyyti spanskeissa on varsin halpaa verrattuna Suomen hintoihin. Löysimme mukavan ruokapaikan, erään hotellin katettu sisäpiha. Ruokakin oli varsin maittavaa ja kohtuuhintaista. Sapuskan jälkeen kiersimme hetken kaupunkia ja sitten päätimme suunnistaa kohti hotellia, allekirjoittanut kun alkoi olla varsin valmis lopettamaan ulkoilun. Toki matkan varrelta tarttui muutama punaviinipullo mukaan, iltaahan ei sopinut päättää ennenkuin noppapelin Granadan mestaruus oli ratkaistu..

####ko! heti kotio sieltä,sulla alkaa pää pehmeneen auringossa! Virppa keittää sumpit ja leipoo
mustikkapiirakkaa, jos osaat käyttäytyä!

Lainaus käyttäjältä: jukka.j.jänis - 23 marraskuu 09, 22:07:48
####ko! heti kotio sieltä,sulla alkaa pää pehmeneen auringossa! Virppa keittää sumpit ja leipoo
mustikkapiirakkaa, jos osaat käyttäytyä!

Hiljaa siellä hangessa! Pää on sitäpaitti pehmentynyt jo aikaa sitten ja aurinko paistaa edelleen, +20c. Ja Jukka-setä meinas muuten saada moderaattorilta bannia jo ekalla viestillään tänne että kumpikohan meistä EI osaa käyttäytyä, häh? (Ja hra Aitoon siitossonni:pidetään kommentit privaviestipuolella, ei sotketa palstaa prkle.)

Ettei menis aivan asiattomuuksien puolelle niin pistetään tästä välipalana vielä "hauska" poliisijuttu.

Paikallinen tuttu, n.25v brittikaveri kertoi että oli kerran ottanut "muutaman" liikaa ja ajellut kapakasta kotiin kaupungin läpi. Matkalle oli kuitenkin osunut poliisin ratsia. Hetken aikaa kaveri oli ajaessaan ratsiaa kohti miettinyt että mitäs vtua nyt tehdään, sitten oli tullut ns."hyvä idea".. Poliisi viittoilee tien sivussa pysähtymään, kaveri ajaa tyynen rauhallisesti ratsiasta ohi. Jostain kumman syystä poliisit eivät olleet moisesta tykänneet vaan lähtivät perään. Britti ajeli rauhallisesti eteenpäin kunnes poliisi saavutti hänet ja kiilasi auton tien sivuun. Kaveri revittiin suhteellisen väkivaltaisesti autosta ulos ja paiskattiin asvalttiin. Britti aloittaa samantien pyytelemään anteeksi ja selittää että hän luuli poliisin viittoilevan häntä ajamaan ohi...Poliisit pieksivät ja potkivat kaveria hetken aikaa ja huusivat samalla että seuraavalla kerralla olisi parempi pysähtyä tai käy vielä huonommin- Britti oli kuitenkin tyytyväinen että selvisi "vain" ruhjeilla ja pienillä kolhuilla, totesi tyytyväisenä että ennemmin se kuin pari yötä putkassa...Poliisit kun eivät voineet viedä häntä enää rattijuopumuksesta putkaan koska olivat piesseet hänet...Olisivat voineet joutua selittelemään että mistä kaveri on vammansa saanut.


Siinä pari syytä miksi en juurikaan ajele täällä yöllä: känniset autoilijat ja poliisin ratsiat...

Esitetään sitten samantien julkinen anteeksipyyntö, sekä siirrymme tämän viestin jälkeen
priva-puolelle! Jatka vain tarinaa aikajärjestyksessä,oli yllätys että clubistamme löytyy ver-
baalisesti kyvykäs jäsen. Sekä että joku meistä käy omalla motskarilla nuin kaukana!!!!
Omilla retkillä kun ei voi pullistella,paitsi se viime kesän pisin oma reissu hämeenlinna-
pälkäne, jolloin puola suli Tiiriön ABC:lle (200m), tönärin säätöruuvi katkes Hattulassa (5km)
ja lopulta Laitikkalassa (20km) käännyttäessä Lahti-Tampere tielle käsi hamusi tyhjää---
vaihdekeppi oli pudonnut!

Eikä täällä mitään lunta vielä ole,oheinen kuva on 80-luvulta, kun oon nuorena miehenä
lähdössä aamulla emäntä-koululta myöhässä kesätyö-paikalle,hah!

Ja ylläolevassa hra Aitoon siitossonnin kuvassahan on euroopanmainettakin saavuttanut Fireblade-rottachopperi, joka jopa noteerattiin olikosenytbelgialaisessa pyörälehdessä ihan kansikuvassa asti. Tämän jälkeen hra Aitoonjne päätti tavoilleen uskollisesti pilkkoa laitteen.Äkkiä.


Ja takaisin Granadaan...

Aamulla ei juurikaan aamupala maistunut, tosin tämä ei johtunut illan punaviinin juonnista vaan yhäkin kiusana olevasta nuhasta. Kahvia naamariin ja olo hieman kohenee, kyytipojaksi pari buranaa ja pyörän pakkaukseen. Keli oli kohtalaisen lämmin ja aurinkoinen, tosin heti poistuttuamme Granadasta alkoi hillitön tuuli haitata matkantekoa. Ajoimme ylänköreittiä kohti Rondaa,maisemat olivat tuolla vajaan kahdensadan kilometrin matkalla varsin mukavat, vuoristoa ja ylänköä. Ajoin edellä, Matti ja Leena seurasivat Hayabusalla perässä. Kyseisen Busan ristin tällä matkalla "pakettiautoksi", syynä tähän oli hillittömän kokoiset sivulaukkuviritelmät.Busaan kun ei kovin helposti mitään laukkuja saa kiinni niin kyseiset pöntöt vaativat melkoisen putkihässäkän johon ne kiinnitettiin. Tästä johtuen pyörä leveni varmaan metrillä, aihe josta tuli muutaman Sevillan kapean kujan kurvailun jälkeen irvailtua Matille tyyliin"mahukkos sä sen sun pakus kanssa..".Jopa tuo allekirjoittaneen Street Glidekin oli kapeampi, batwingistä huolimatta...

Matka oli siis kohti Rondaa, miltei koko matkan haittasi jo aikaisemmin mainitsemani tuuli. Eräällä ylänköpätkällä kävikin melkoisen mielenkiintoinen tilanne ollessani ohittamassa rekkaa. Tuuli oli aivan hillitöntä, tuntui että välillä joutui ajamaan niin kallellaan että sivulaukut raapivat asvalttia. Lisähaastetta ajamiseen toi maaston takia aiheutuneet tuulenpuuskat ja pyörteet. Eräällä suoralla lähdin ohittamaan rekkaa, ensin oli pirunmoinen tähtääminen että sai pyörän ohituskaistan kaiteen ja rekan väliin,sitten tulikin melkoinen yllätys kun olin päässyt rekan vierelle. En ollut edes huomannut matkan aikana kuinka paljon sai kaasukahvaa kääntää tuulen takia, sitten kun pääsin rekan vierelle melkoiseen tyhjiöön jossa ei tuullut ollenkaan tuli sekin huomattua...Pyörä suorastaan hyökkäsi yhtäkkiä eteenpäin, en ollut varautunut siihen koska kaikki kävi niin nopeasti. En olisi uskonut että vakioTC88 matkamöhkäle hyökkää noin rajusti 110 kilsan vauhdissa...Huomasin samalla että olin joutunut vääntämään kaasukahvan miltei pohjaan asti kovan tuulen takia.. Laite kuitenkin onneksi pysyi ladulla. En ole koskaan ennen ajanut tuollaisessa tuulessa, oli tosissaan tekemistä että pyörä pysyi tiellä.Voin vain kuvitella miten vittumaista Matilla oli ajaminen täydessä lastissa olevalla Busalla...

Rondaan kuitenkin päästiin ehjänä. kyseinen kaupunki on melkoisen erikoinen, se kun on rakennettu komean rotkon ympärille. Vieressä aukeaa myös hieno laakso. Löysimme hotellin keskeltä kaupunkia, pyörät saatiin hotellin omaan parkkihalliin. Hieman nuhaisesta kunnostani huolimatta lähdimme kaupunkia kiertelemään. Mukavan näköinen paikka ja kelikin oli edelleen hyvä.

Rondasta jatkoimme seuraavana aamuna kohti Gibraltaria, matkaa oli vain 150 kilometriä joten kiirettä ei ollut Todellinen moottoripyöräilijän reitti, kapeaa mutkatietä ja korkeuseroja. Ajelimme rauhalliseen tahtiin ja ihailimme maisemia, tämä reitti olisi ollut aivan omiaan Buellille, mutta hauskaa oli eteneminen matkamöhkäleelläkin. Karttaan kyseinen reitti oli merkitty maisemareittinä, enkä yhtään ihmettele miksi. Epä-espanjalaiseen tapaan reitille oli jopa tehty pysähtymisalueita. (Monen hienon reitin varrella täällä ei ole ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia pysähtyä esim.ottamaan valokuvia). Gibraltarin tullessa näköpiiriin melkein jopa harmitti, tuollaista reittiä olisi ajanut pidempäänkin. Gibraltarinkin olin jo tällä reissulla nähnyt, mutta kyseiseen paikkaan menin kyllä varsin mielelläni uudestaan.

Jatketaas taas vähän...

Gibraltarille päästiin komeassa kelissä, sopivaan aikaan vieläpä rajan ylityskin koska jonoa ei juurikaan ollut. Niinpä spanskien jarruttelusta huolimatta pääsimme melko nopeasti Gibraltarille. Tähän mennessä olin jo ehtinyt selvitellä hotellien hintatasoa kivellä ja päätin että menemme samaan paikkaan jossa viimeksi olin täällä käydessäni. Hintatasoltaan kun kyseinen hotelli oli halvin mitä paikasta löytyi ja lisäksi hyvällä paikalla. Ainoa miinus edelleen oli että parkkihallia tai vastaavaa ei ollut, mutta saimme mopot näppärästi hotellin respan eteen kadulle, suoraan oven eteen. Bonuksena heti vieressä oli metallikaide johon köytin matkamöhkäleen vaijerilukolla, Matti puolestaan kiinnitti Busan matkamöhkäleeseen toisella vaijerilukolla.Ehkä hieman vainoharhaista toimintaa, mutta parempi katsoa kuin katua...Varsinkin kun heti vieressä oli parikin satamaa täynnä rahtilaivoja...

Seuraava operaatio oli mennä katselemaan kaupunkia.Vaikka olin paikan jo kertaalleen nähnyt niin en pistänyt ollenkaan pahakseni uutta reissua tänne, mielenkiintoinen paikka. Kiven päälle en tällä kertaa kuitenkaan lähtenyt Matin ja Leenan ajaessa sinne seuraavana aamuna pyörällään, itse lähdin seikkailemaan toiselle puolelle kiveä, siellä en ollut edellisellä kerralla käynyt kuin kääntymässä. Jonkunlaisena visiona oli yrittää löytää paikallinen pyöräkerho josta olin saanut vihjeen Walkan Napelta. Viime kerralla en ollut kerhoa löytänyt, tällä kertaa sitten löysin kerhotalon. Valitettavasti paikalla ei vain ollut ketään joten tyydyin nappaamaan kuvan klubitalosta ja poistuin paikalta. Köysirata kiven päälle olisi ollut heti hotellin vieressä, mutta tällä kertaa se oli suljettu huoltotauon takia, viimeksi kovien tuulien vuoksi. No, jäi siis taas jotain uutta seuraavaa kertaa varten...

Aurinko paistoi edelleen mukavasti poistuessamme Gibraltarilta, seuraava etappimme olisi Sevilla. Olimme varanneet sieltä huoneistohotellin aivan kaupungin keskustasta, vielä olisi kuitenkin aikaa päivän verran joten päätimme ajaa Tarifa nimiseen kaupunkiin seuraavaksi yöksi. Suoritimme samalla Matin kanssa anti-Rautaperseajon, siirtymäksi kun tuli päivän aikana 50 kilometriä...Mietin jo t-paitojen ja tarrojen painattamista aiheesta ja yhdistyksen perustamista sekä vuosittaisen palkitsemistilaisuuden järjestämistä Monacossa. Jotain vitun pinssejäkin voisi ripustaa kehon täyteen. Tai sitten ei...Lyhyestä reitistä huolimatta päivän siirtymä oli todella hieno, maisemat oli kohdillaan.Melkoisen erikoisena yksityiskohtana muuten tuli noin puolivälissä siirtymää tienvarressa vastaan Honkarakenteen hirsihuvilan mainos...

Tarifaan päästyämme ajoimme ensin rantaan josta Afrikka on suunnilleen kivenheiton päässä näkyvissä, pitkän laiturin päähän ajessamme sain tehdä tosissani töitä pitääkseni matkamöhkäleen pystyssä. Laiturille oli nimittäin tullut tuulen mukana melkoiset kinokset hiekkaa rannalta.Laiturin päässä oli molemmin puolin kyltit, toisella puolella "Välimeri" ja toisella puolella "Atlanti". Taas yksi erikoinen paikka tuli nähtyä. Seuraavaksi majapaikan etsintään. Matti ja Leena olivat kertaalleen käyneet kylällä ja tiesivät parin hotellin sijainnin. Ajelin heidän perässään ja päädyimme erään hotellin eteen.

Paikka ei ollut kovin kummoinen(ei sillä että olisimme mitään luksusta etsineetkään), mutta allekirjoittanutta hieman tökki se että pyörät joutuisi jättämään kadulle eikä esim.respasta ollut mitään näköyhteyttä niihin. Niinpä ehdotin toista hotellia samalla kadulla. Pyörät saisi respan eteen parkkiin ja suoraan respan henkilökunnan silmien eteen. Päätimme ottaa huoneen ehdottamastani hotellista. Päätös joka myöhemmin vitutti ainakin allekirjoittanutta melkoisesti ja aiheutti suhteellisen huonosti nukutun yön....

Mainitsemasi norjalainen kaveri lienee Rune ja hänen liike IronBoyzz (http://ironboyzz.com (http://ironboyzz.com)).
Kaveri rakentaa, korjaa ja huoltaa kaks'pyöräisiä.
Törmäsin ko. kaveriin ollessani kesälomareissulla syys-lokakuussa Torreviejassa, erittäin ystävällinen ja mukavanoloinen kaveri.

Ymmärtääkseni Rune on mukana myös La Luna -ravintolan toiminnassa (omistaja?).
Jos en muista väärin, niin keskiviikkoisin ko. paikassa kokoontuu paikallisia bikereita.

Toinen bikerhenkinen baari on Rincon de Burgos, paikan omistaa kaksi sakemannia: Teddy ja Werner.
Hyvää safkaa ja juomaa kohtuulliseen hintaan, viikoloppuisin myös livemusaa.

Paikallisesta bikertoiminnasta löytyy lisätietoja täältä: http://bikersinspain.info (http://bikersinspain.info)

Jep, juurikin Rune oli kyseessä. Mukava heppu.

Matka jatkuu....Kuvia joudun lisäilemään jossain vaiheessa, nyt ei oikein onnistu.


Romut huoneeseen ja kaupungille kiertelemään, sapuska-aikakin alkaisi kohta lähestymään. Keli oli mukava, kaupunkia kierteli mielellään auringonpaisteessa ja mukavassa parinkymmenen asteen lämmössä. Kylän keskusta  ei ollut kovin iso, eikä mitään kovin mullistavia nähtävyyksiä löytynyt. Kävelimme kuitenkin keskustassa olevalle pienelle kukkulalle josta sai muutaman kuvan läheisestä Afrikan rannikosta. Ruokapaikkakin löytyi, lisäksi melkoinen määrä surffaukseen ja vesiurheiluun erikoistuneita kauppoja. Vieressä kun oli Atlanti melkoisine aaltoineen niin varsinkin surffaajia ilmeisesti paikalla riitti. Kaupungin yöelämä ei näin keskellä talvea kovin vilkkaalta vaikuttanut joten suht aikaisessa vaiheessa hiippailimme hotellille. Muutama punaviinipullokin tarttui matkalla mukaan, paikan noppamestaruus kun piti ratkaista illan aikana...Noppapeli alkoikin heti huoneeseen päästyä, viinipullot tyhjenivät kohtalaista vauhtia. Lievä humalatilakin alkoi iskeä, seuraava tapahtuma kuitenkin selvitti päätä aika tehokkaasti....

Kesken kiivaan noppapelin ovi yhtäkkiä avautui ja sisään tuli nuori mies käyttäen omia avaimiaan, oven kun olimme lukinneet. Noppapeli pysähtyi samantien ja ennenkuin ennätimme edes kysyä että "mitä perkelettä?" niin tyyppi tippaakaan hätkähtämättä kysyy että "anteeksi mutta oletteko nähneet täällä silmälaseja, edellinen asiakas on hukannut ne ilmeisesti tänne?". Tuijotan tyyppiä hetken lievän epäuskoisena ja sitten totean että ei ole moisia näkynyt, Hahmo pyytää tarkistamaan yöpöydän laatikot, jotka käyn läpi, samalla lievässä pöhnässä kiivaasti miettien että mitähän pitäisi tehdä, pitäisikö tyyppi paiskata väkivaltaisesti pihalle vai jotain muuta? Ilmoitan että laatikiosta ei löydy mitään, johon tyyppi toteaa kohteliaasti että ei se mitään, ehkä silmälasit löytyvät respasta ja toivotteli hyvää yötä samalla poistuen ripeästi käytävän puolelle. Oven sulkeuduttua tuijottelemme hetken epäuskoisena toisiamme. Ei saatana että oli röyhkeä kaveri. Mikäli tyyppi olisi ensin vaikka pikaisesti koputtanut oveen niin näytelmä olisi mennyt täydestä, nyt sen sijaan ei jäänyt epäilystäkään mikä oli homman nimi. Arvotavarat olisivat poistuneet huoneesta tyypin mukana mikäli emme olisi sattumalta olleet huoneessa.

Noppapeli ei enää kiinnostanut, hetken aikaa mietimme toimintasuunnitelmaa ja sitten suunnistimme alakerran respaan. Huoneeseen tunkeutunutta hahmoa ei näkynyt missään ja respakin oli hämmästyttävästi kadottanut lontoonkielen taitonsa...Hetki kiroilua ja päätimme että aiheelle ei tässä vaiheessa mahtanut mitään joten ei muuta kuin linnoittaudumme huoneeseen. Varmuuden vuoksi päätin siirtää oman sänkyni oven eteen jolloin mahdollisesti vielä sisään yrittävä hahmo joutuisi tönimään allekirjoittaneen sängystä ennenkuin pääsisi sisälle huoneeseen.Yöllä ei kuitenkaan enempää tapahtunut.

Huonosti nukutun yön jälkeen menin ensimmäisenä hotellin aamiaiselle, kukapa muukaan keittiössä hääräili kuin yöllinen huoneeseen tunkeutuja...Tyyppi oli todella nöyrää poikaa, ymmärsi itsekin että emme olleet hänen tarinaansa uskoneet. Päätin kuitenkin että tyypin pieksentä ei enää tässä vaiheessa auttaisi mitään joten tyydyin juomaan aamukahvin ja huoneeseen palatessani ilmoitin Matille ja Leenalle keittiössä puuhastelevasta hahmosta. Hekin ottivat aamiaisen hyvin rauhallisesti ilman halua suurempaan väkivaltaan joten poistuimme hotellista ilman pahoinpitelysyytteitä. Suunnaksi otimme Sevillan, täksi illaksi meillä olisi jo hotelli varattuna sieltä  Tien päälle päästyämme alkoi vitutus edellisen yön tapahtumista jo helpottaa, keli oli jälleen hieno ja Glide nieli kilometrejä mukavasti. Maisematkin olivat hienoja, muutama pysähdys matkan varrella tankkaamaan ja itselle nestettä kehoon, lämpötila kun alkoi olla kohillaan, lähes 25c. Sevillaan saavuttiin, itse ajoin ensimmäisenä koska luotimme enemmän navigaattoriini(Garmin) kuin Matin leluun(tomtom). Heh heh, terveisiä Haralle...No joka tapauksessa navi oli taas hyvä apu Sevillan kehäteiden sekamelskassa, saavuimme ilman suurempia sekoiluja hotellin lähelle. Lämpömittari näytti +26c joten parkkasimme pyörät ja kuoriuiduin melko nopeasti nahkoista pois. Hotellikin löytyi nopeasti ja sain pienillä sivukujilla sinne suunnistaessamme hyvän aiheen vittuilla Matille. Matin Busassa kun oli jo aikaisemmin mainitsemani sivulaukut jotka tekivät pyörästä huomattavasti Glideäkin leveämmän. Pari kertaa tiukoissa kadunkulmissa käännyinkin ja huutelin että mahdutkos sen pakettiautosi kanssa kääntymään...Hotellista saimme nopeasti huoneen ja pyörät hotellin omaan parkkihalliin. Romut mukavaan huoneeseen ja etsimään sitä tärkeintä eli kuppilaa jossa olisi tarjolla kylmää olutta.

Sevillaa kierreltiin mukavan lämpimässä säässä, lämpöä oli tuo 25c koko ajan. Hotellimme oli vallan mainiolla paikalla, ihan keskustan kupeessa pienen aukion reunalla, lyhyt kävelymatka kävelykaduille. Aukiolla oli jonkin sortin markkinat, tutustuimme niihin kunhan olimme rankan hotellilta kävelyn (20metriä) jälkeen viimeinkin löytäneet kulmakuppilan ja kylmän oluen. Markkinoilta bongasin suorastaan taivaallisen näyn: iso terassi joka mainosti saksalaista olutta! Suunnattoman liikutuksen vallassa sain sanottua Matille ja Leenalle "tuonne!" ja kiirehdin terassin tiskille, Tres cervezas por favor ja tuoppi oli hetken kuluttua kourassa. En oikein saanut selvää mitkä markkinat olivat kyseessä, tuo terassimme kun oli hyvinkin saksalaisvaikutteinen oluineen ja bratwursteineen mutta muuten en löytänyt mitään yhteistä teemaa muista kojuista. Lieni siis ihan vaan joku toripäivä tai jotain.

Nestetankkauksen jälkeen kiertelimme hetken kojuja ja sitten suunnistimme kohti kävelykatuja. Liikkeitä oli vallan pirusti, samoin ihmisiä. Historiallisia rakennelmiakin löytyi jos jonkinlaisia. Päätimme myös leikkiä oikein kunnolla turistia ja lähteä kiertoajelulle. Ensin mietimme kaupungin läpi virtaavalla joella risteilevien turistilaivojen mukaan hyppäämistä, mutta sitten päätimme mennä sightseeing-bussin kyytiin. Näkisi enemmän kuin pelkkiä joenrantoja. Parikin firmaa mainosti palvelujaan, valitsimme fiilispohjalta yhden ja hyppäsimme kaksikerroksisen bussin kyytiin. Ei huonompi kokemus, kuulokkeista tuli lontoon kielelläkin selostusta reitin varrella olevista nähtävyyksistä ja pitkän reitin varrella sai jäädä pois eri pysäkeillä ja taas hypätä uudestaan kyytiin koko vuorokauden ajan. Mukava vaihtoehto helteessä kadulla kulkemiseen. Tosin keli oli allekirjoittaneen mielestä juuri sopiva, vaikka lämpöä oli se 25c niin taivaalla oli juuri sen verran sopivasti pilviä että suoraa auringonpaistetta ei niskaan tullut.

Aikamme bussin kyydissä kuljettuamme jalkauduimme keskustan alueelle ja lähdimme kävellen kiertelemään kylää. Nestetankkauksesta tuli tietysti huolehdittua, bongasin sattumalta eräässä kadunkulmassa perisaksalaisen näköisen olutkuppilan joka piti tietysti mennä katsastamaan. Nälkäkin alkoi olla joten perinteiset saksalaismakkarat löysivät tiensä oluttuoppien viereen. Kaupunki tuntui mukavalta ja varsinkin keli miellytti joten päätimme jäädä vielä ylimääräiseksi päiväksi Sevillaan, kolme yötä tuli kylässä vietettyä. Seuraava etappi olisi rannikko ja siellä kaupunki nimeltä Nerja.

Sevillasta ajoimme kohti rantaa ja sinne saavuttuamme vanhaa rantatietä kohti Nerjaa, Keli suosi edelleen joten matkaa oli mukava taittaa. Nerjassa en ollut ennen käynyt, pari kertaa olin rantatietä pitkin sen ohi ajanut. Kaupunki tuntui melkoisen laajalta vaikka kyseessä olikin suhteellisen pieni paikka, jotenkin vain tuntui että se oli levittäytynyt pitkin rantaa läheislle vuorelle asti. En tosin tiedä oliko koko alue samaa kylää. Parin liikenneympyrän läpi ajettuamme teimme U-käännöksen ja palasimme kohti kaupungin eteläpäätyä, aikeena suunnistaa siitä kohti rantaa ja etsiä jokin sopiva hotelli. Heti ensimmäisessä liikenneympyrässä meinasin saada alkuasukkaan Seatin kylkeeni, itse olin ajamassa heti ensimmäisestä ympyrän liittymästä pihalle joten ajoin ulommaista kaistaa. Aboriginaali päätti kiilata suoraan eteeni sisäkaistalta katsomatta lainkaan sivulle. Perinteistä spanskien ajotyyliä siis. Onneksi näin sivusilmällä auton keulan lähestyvän joten ehdin juuri ja juuri jarruttaa välttääkseni joutumasta auton keulakoristeeksi. Autokuskina ollut kolmikymppinen nainen oli aidosti hämmästyneen näköinen kun kiroilin niin maan perkeleesti ja soitin pyörän torvea, ei ollut ilmeisesti minkäännäköistä käsitystä miten lähellä törmäystä olimme olleet. Ilman enempiä kommelluksia pääsimme rannan lähellä olevalle kadulle ja löysimme hotellin. Neljän tähden hotelli, pyörät parkkihalliin ja kolmen hengen huone aamiaisella yhteensä n.60e. Kohtuullista. Seuraavaksi kaupunkia kiertelemään.

(alla kuva Nerjan rantabulevardilta sekä auringonlaskua hotellin kattoterassilta nähtynä)

(http://lh6.ggpht.com/_TvXxmF-LsN0/SebPXDwrcyI/AAAAAAAADZw/Hp-alyPggUs/s800/Kuvat2%20768.jpg)

(http://lh6.ggpht.com/_TvXxmF-LsN0/SebPcYqGG0I/AAAAAAAADa4/UNfkfNdBtXQ/s800/Kuvat2%20779.jpg)

Nerja oli tyypillinen rannikon kylä, ihan hauskaa oli kierrellä pikkukujia pitkin ja ihailla viereistä Välimerta. Pakolliset noppapelit pelattiin illalla hotellihuoneessa ja aamulla poistuimme jälleen kerran mukavan aurinkoisessa säässä. Tuntui kelit suosivan kohtuullisen hyvin reissujen aikana. Nerjasta poistuessamme poikkesimme aivan vieressä sijaitseviin tippukiviluoliin. Tai minä ja Leena poikkesimme, Matti totesi että hän on jo nähnyt riittävästi luolia ja jää pyörien luokse odottelemaan. Viisaasti tuli jätettyä nahkapuku päälle kun lähdimme kapuamaan rappusia alas luoliin. Äkkiseltään olisi luullut että alhaalla kiven sisällä olisi viileätä, mutta toisin kävi...Lämpöä lieni reilusti yli 30c, nahkahaalareissa tarkeni suhteellisen mukavasti...Onneksi luolasto ei ollut mikään tolkuttoman iso joten ulos asti selvittiin ilman lämpöhalvausta. Ihan mielenkiintoinen paikka, mieleen tuli vierailu aikoinaan Jugoslaviassa eräässä laajassa tippukiviluolastossa jossa pääsi jopa kaivosjunan kyytiin. Täällä ei moista vempelettä ollut.Ulos päästyämme tokaisin piruuttani Matille:"Oli muuten aika hieno paikka, en oo ennen käynyt luolastossa josta löytyy ravintola!"Leena oli heti mukana ja totesi myös paikan hienoksi, olutkin oli hyvää. Lisäsin vielä löylyä ja kerroin vielä lievän epäuskoiselle Matille että pääsylipulla sai jopa ensimmäisen oluen ilmaiseksi. Matti totesi jotain tyyliin"ei saatana...", sitten ei enää pokka pitänyt ja oli pakko tunnustaa kusetusyritys. Aika hyvin tosin upposi.

(alla kuva tippukiviluolasta, ei näy baaria...)

(http://lh5.ggpht.com/_TvXxmF-LsN0/SebPhpcAA0I/AAAAAAAADcA/Cqmkjfs3TSI/s800/Kuvat2%20788.jpg)

Matka jatkui seuraavaksi kotia kohti, Torreviejaan saavuttiin ilman kommelluksia. Reissu oli mennyt hyvin, nuhastakin olin päässyt eroon. Alettiin olla jo niin lähellä kotiinpaluuta että ajatukset alkoivat jo olla euroopan halki ajelussa. Aikaa tosin vielä oli, kävimme Matin kanssa Alicantessa huollattamassa hänen pyöränsä. Matti kysäisi haluaisinko lähteä hänelle tulkiksi Suzuki-huoltoon, osasin jo espanjaksi tilata oluen lisäksi juustosämpylän joten suostuin tietysti lähtemään mukaan. Muutaman harhalaukauksen jälkeen löysimme huollonkin, ensin tuli vahingossa käytyä perämoottorimyymälässä...Pyörän huoltokirja mukaan ja selittämään huoltopäällikölle asiamme. "Sujuvalla"espanjallani sain kuin sainkin selvitettyä asian. Säälitti huoltopäällikön puolesta, mahtoi olla traumaattinen kokemus kuunnella turistin raiskaavan espanjan kieltä...Pyörä saatiin kuitenkin sujuvasti huollettua joten olimme tyytyväisiä.

Vähitellen keräilin kamojani kasaan ja valmistauduin ajomatkaan kohti Saksaa ja Travemunden lauttasatamaa. Olin päässyt nuhasta eroon pyöräreissumme aikana, nyt kuitenkin olin vilustunut uudestaan ja pari päivää ennen suunniteltua lähtöpäivää olin vielä melkoisen huonossa kunnossa. Ankaralla buranakuurilla ja levolla olo hieman parani, nuhaa oli edelleen mutta kuume alkoi hellittää joten pakkaus jatkui ja valmistauduin hyvästelemään tuttuni norskibaarista. Viimeinen ilta meni rauhalliseen tahtiin, tyydyin juomaan muutaman kahvin baarissa, olut ei maistunut kunnosta johtuen. Lähdön olin suunnitellut aamukahdeksan kieppeille joten senkäään takia ei tullut juopoteltua edellisenä iltana. Maksoin baarilaskuni ja jätin reilut tipit, samalla lupasin palata seuraavana talvena takaisin (kuten teinkin, täällä ollaan taas...). Olin saanut varattua tutun brittibaarimikon kautta jo asunnon seuraavaa talvea varten, lupasin ilmoitella sähköpostilla tarkemmat aikatauluni syksyllä. Hyvästien jälkeen poistuin asunnolle nukkumaan. Lähtö täältä vitutti kuin pientä oravaa jonka ainoa käpy on jäässä. Aamulla heräsin aurinkoiseen ja lämpimään ilmaan, ajokeli olisi (taas) kohdillaan. Vuokranantaja poikkesi, luovutin avaimet ja hyppäsin pyörän selkään. Suunnitelma oli ajaa niin pitkälle pohjoiseen kuin tässä kunnossa vain jaksaisin. Yritin päästä mahdollisimman nopeasti Saksan puolelle, aikaa oli taas mukavat pari viikkoa ennenkuin täytyisi olla Suomessa. Lauttalippua en ollut varannut, ostaisin sen sitten satamasta, huhtikuun puolivälissä ei olisi kovin paljon ruuhkaa lautalla...

Ajo sujui kohtuullisen mukavasti ajaessani pohjoista kohti maksullisia moottoriteitä pitkin. Keli suosi, ei ollut liian kuuma eikä liian kylmä, sopivat 15-20c. Olo oli vielä melkoisen kehno, tuli pysähdyttyä useammin niistämään nenää kuin tankkaamaan...Useista pysähtymisistä huolimatta ajo eteni kohtalaisen hyvin, matkanopeutena tuli pidettyä n.130-140kmh jonka täyteen lastattu matkajuhta piti kohtalaisen hyvin, tosin orgispadasta alkoi hieman taas puhti loppua ylämäissä.(tänä vuonna sitä ongelmaa ei enää ollut, kiitos big bore kitin, portattujen kansien ja ratasnokkien). Lähestyin iltapäivällä Barcelonaa, mietin hetken menisinkö kaverini luo yöksi. Sitten päätin kuitenkin että jatkan vielä eteenpäin, sitä vähemmän olisi ajettavaa seuraavana päivänä. Yrittäisin ajaa seuraavaksi yöksi jo Saksaan, Ranskan halki yhdellä istumalla (n.1000km). Eikä huvittanut mennä kaverin kämpälle tässä kunnossa...Barcelonan kohdalla keli oli muuten hyvä mutta alkoi aivan hillitön tuuli jonka puuskissa matkajuhta vaelteli pitkin kaistoja. Tolkuttoman kova myräkkä. Onneksi tuuli laantui ohitettuani Barcelonan, tankkaustauolla päätin ottaa kohteekseni Figueres-nimisen kaupungin lähellä Ranskan rajaa.

(Nyt seuraa pieni tauko, poistun rapakon taakse n.kuukaudeksi. Joten lisää tarinaa tulee ehkä jossain huhtikuun puolivälin jälkeen...)

 Lupasin etten kommentoisi, mutta tämä on asiallinen sellainen! Toi sun kasari-Jugoslavia seik-
kailu, tippukivi-luola on TOD.NÄK. nykyisen Slovenian alueella, Bostojne nimisessä "kaupungissa",
lähellä Pivkan varuskuntaa,jossa kävin vaunua korjaamassa. Luolat jäi kylläkin näkemättä, ku
oli vähän kiirus eikä olis malttanut keskittyä muutenkaan moisiin koloihin !

(Onnistuneen amerikan reissun jälkeen jatketaankin tätä kertomusta jo nyt. Kiitokset muuten tälläkin palstalla vaikuttaville herroille hundredcountysta ja wanker county racewaylta(heh) reissuseurasta, mukava roadtrip tuli tehtyä. Ai niin, melkein saatiin sakot kitaralaukun laittomasta hallussapidosta. Don´t mess with Texas.)

Figueresia ennen alkoi lievä tihkusade, kuitenkin niin vähän oli kosteutta ilmassa etten laittanut sadepukua päälle. Kaupunkiin saavuttuani etsin hotellikylttejä,GPS neuvoi myös muutamaa hotellia. Katsoin navin luettelosta yhden joka oli lähellä keskustaa ja suunnistin sinne. Hotelli mainosti parkkihallia joten eikun respaan majoitusta kyselemään. Huone löytyi ja paikka pyörällekin. Olo oli niin tukkoinen että päätin jättää kaupunkiin tutustumisen ja syömisenkin väliin, hommasin pari pulloa vettä ja kokista ja suunnistin huoneeseen. Ajoa oli tullut päivän aikana 750km, ihmettelin nyt että melkoisen siivun olin jaksanut vetää tässä kunnossa. Tosin tuo pitkä ajo ei ainakaan oloa parantunut....Katselin hetken aikaa telkkaa, sitten nukahdin jo ennen iltayhdeksää. Muutama burana ennen unta, toivoin että aamulla olo olisi edes hieman parempi. Olin pistänyt kellon herättämään aamukuudelta, tavoitteena kun edelleenkin oli ajaa seuraavana päivänä se n.1000km Saksan puolelle.

Heräsin aamulla kellon soittoon, olo oli hieman sekava ja tukkoinen edelleen. Kömmin ylös ja suunnistin ikkunaa kohden, tarkistamaan säätä. Voi saatana. Keli oli harmaa ja sateinen. Päätin samantien hylätä ajatuksen seuraavasta yöstä Saksan puolella, jäisin suosiolla Ranskaan yöksi. Samalla nappasin muutaman buranan ja päätin nukkua vielä pari tuntia jotta saisin aamiaista, hotellin kahvila kun ei ollut vielä auki. Jälkikäteen ajatellen ihan viisas ratkaisu, edellisenä päivänä kun ei tullut juurikaan syötyä ja olo ei ollut kovin hyvä. Nyt saisin aamusapuskaa jolla jaksaisi taas ajaa, olokin saattaisi hieman kohentua kun saisi energiaa. Ja reilusti kahvia. Parin tunnin unen jälkeen keräilin romut kasaan ja menin aamupalalle. Hieman puoliväkisin tuli tungettua pari sämpylää naamaan, mutta aamiaisen jälkeen olo tuntui edes hieman paremmalle. Keli ei ollut parantunut yhtään, katsellessani Ranskan puolelle taivas näytti vieläkin tummemmalta. No, ainakin saisi kiskoa heti sadepuvun päälle, vituttaa huomattavasti vähemmän kuin se että kesken ajon pysähtyy repimään kumipukua niskaan. Lievässä tihkusateessa ajelin rajalle, jostain syystä olivat taas kehittäneet pienen jonon rajakopin kohdalle. Jos täällä etelässä ei mitään muuta osata niin ainakin joka asiasta saadaan kehitettyä kaaos. Jonotus tihkusateessa ei haitannut muuten kuin että ajoviimaa ei ollut putsaamaan ajolaseja vedestä ja huurteesta. Hetken jonossa oltuani sainkin repiä laseja naamalta jotta näkisi että liikkuuko jono minnekään. Rajavartija "jostain syystä" bongasi jonon ainoan moottoripyörän ja tuli jutulle. Irvistelin siinä sadepuku päällä ja vettä valuen että hieno keli ajamiseen. Vartija naureskeli myös, katsoi rekisterikilpeä ja totesi että jaa, Suomesta asti. Kysäisi vielä että onkos Harley hyvä kulkine johon totesin että on se tänne asti ainakin tuonut, sitten rajavartija viittoili eteenpäin. Kohti Ranskaa siis.

RANSKA

Luonnollisesti keli Ranskassa oli täysin perseestä. Eihän tästä maasta muuta voinut odottaakaan. Sade senkun yltyi, välillä tuntui että maisemista ei nähnyt mitään muuta kuin tien reunasta alkavan harmaan sadeseinämän. Näkyvyys eteenpäinkään ei ollut kovin hyvä, autot luonnollisesti nostattivat välillä melkoisia vesipilviä eteeni. Kelistä huolimatta pidin kohtalaista matkanopeutta yllä, halusin mahdollisimman nopeasti saderintamasta eroon ja hotelliin lepäämään. Mittari huiteli 130kmh paremmalla puolella ja ohittelin jatkuvasti autoja. Hullua hommaa tässä kelissä, mutta onneksi renkaat pitivät hyvin eikä tullut yhtään "oho" tilannetta. Järkevintä olisi ollut ottaa mahdollisimman nopeasti hotelli ja jäädä lepäilemään seuraavaan aamuun asti, sadekin varmasti olisi laantunut siihen mennessä.  Ei kuitenkaan malttanut jäädä odottelemaan, mieli teki edelleen Saksaan. Aamulla olin hotellissa katsonut säätiedotusta ja sen mukaan saisin ajaa useamman sata kilometriä ennenkuin olisi edes toivetta sateen loppumisesta. Matkan varrella vain pikaiset tankkaustauot, pari kahvia ja kokista lounaaksi ja taas tien päälle. Onneksi sadepuku piti aika hyvin veden ulkopuolella, allaolevat nahkat vielä auttoivat pitämään kehon suhteellisen kuivana. Tosin perinteisesti parin tunnin sateessa ajon jälkeen alkoi kaulan kohdalta valumaan vettä sisään...Joten t-paita alkoi olla jo hieman kostea, onneksi goretex-maiharit pitivät jalat kuivana. Olo alkoi kosteasta kelistä huolimatta olemaan kohtalainen, ihme kyllä. Odotin että nuha olisi vain yltynyt sateessa ajamisesta mutta niin ei käynyt.

Olin ajanut n.400 kilometriä sateessa, alkoi olla jo sellainen fiilis että alkaisi vesiurheilu kohta riittämään. Käväisin tankkaustauolla, sade alkoi onneksi laantua tihkuksi kahvikupposen aikana ja edessäpäin alkoi jopa taivas kirkastumaan. Tie oli tosin vielä märkä joten jätin suosiolla kumipuvun vielä päälle. Katselin navia ja huomasin että tulomatkalla käyttämäni pieni Ibis-hotelli olisi alle sadan kilometrin päässä, juuri ennen Lyonia. Ei kiinnostanut enää ajaa kovin pitkälle eikä varsinkaan etsiä hotellia hakuammunnalla poistuen motarilta jostain liittymästä ja toivoen että löytyisi jokin majapaikka. Vittumaista puuhaa koska motari oli maksullinen joten joka ulosmenoliittymässä olisi maksukoppi jossa saisi taas voimistella etsimään rahaa lompakosta.(Tosin pidin aina muutamaa kymppiä sadepuvun taskussa minigripissä, mutta kädet kohmeessa kosteiden hanskojen riisuminen ja rahojen kaivaminen ei ollut siltikään kovin helppoa puuhaa.) Joten suunnistaisin samaan hotelliin kuin tulomatkalla, ei tarvitsisi arpoa reittiä. Hyppäsin pyörän selkään ja palasin motarille. Parikymmentä kilsaa ajettuani tie oli jo kuiva ja aurinkokin näyttäytyi pilvien raosta joten pysähdyin riisumaan sadepuvun. Loppumatkan saisi ajoviimassa kuivateltua hieman kostuneet nahkakuteet, muuten ei ollut ongelmaa mutta nahkatakin kaulus ja haalareiden lahkeet olivat hieman saaneet vettä. Ehtivät kuitenkin kuivua mukavasti ennen saapumistani hotellin pihaan. Respaan kyselemään huonetta, tilaa oli joten raahauduin samontein huoneeseen riisumaan nahkat pois päältä. Huoneen sijainti oli vallan mainio, alin kerros ja ikkuna oli suoraan pienelle parkkipaikalle. Joten ajoin pyörän ikkunan viereen, lukitsin sen vaijerilukolla seinän vieressä olevaan metallikaiteeseen ja heittelin laukkuni ikkunan kautta huoneeseen. Kätevää, ei tarvinnut kierrellä respan ja portaikkojen kautta.

Keli senkun parani, olokin oli jo kohtalainen mutta hieman väsynyt joten päätin täälläkin olla poistumatta hotellista sen pidemmälle. Hotelli oli pienen kylän laidalla, tulomatkalla olin käynyt kävelyllä ympäristössä ja todennut että täältä löytyisi ei-yhtään-mitään. Tällä kertaa siis jäin hotellin kahvilaan, muutama Kronenburg putosi mukavasti kunhan olin hetken lämmitellyt huoneessani. Sapuskaakin sai illalla, nyt maistui jo ruokakin. Hyvä merkki, nuhasta alkoi siis päästä eroon. Pitäisiköhän seuraavalla kerralla kun vilustuu kokeilla 400kilsan ajamista sateessa, jos se auttaisi ? Ruokailun jälkeen lunastin vielä pienen pullon punaviiniä ja poistuin huoneeseen. Ranskalaisia telkkarikanavia tuli ilta surffailtua, samoin karttaa tutkiskelin seuraavaa päivää suunnitellen. Totesin että tulomatkan reitti olisi varsin sopiva, nyt kun olin jo samassa hotellissa Ranskassa niin menisin Saksaan päästyänikin samaan kaupunkiin kuin tulomatkalla. Seuraavan päivän reitti olisi siis Freiburgiin, matkaa olisi n.500km. Juuri sopiva matka, Freiburgin jälkeen miettisin seuraavaa etappia, koko paluureissua en kuitenkaan aikonut Saksassa olla samoissa kaupungeissa kuin tulomatkalla....Freiburg riittäisi, sekun oli sopivalla etäisyydellä ja kohtalaisen iso kaupunki, sen jälkeen etsittäisiin joku kaupunki jossa ei ollut vielä käyty. Säätiedotus lupaili parempaa keliä seuraavaksi aamuksi joten ehkäpä selviäisin ilman sadepukua Saksaan. Mielummin tietysti koko matkan Suomeen asti...

Aamu valkeni kohtalaisessa kelissä, pilviä oli taivaalla jonkun verran mutta ei onneksi satanut. Aamupalan syötyäni taas kätevästi laukut ikkunan kautta pihalle ja respaan maksamaan lasku. Sadepuvun saisi onneksi jättää ainakin toistaiseksi sivulaukkuun, tiekin oli kuiva. Motarille päästyäni katselin välillä hieman huolestuneena edessäpäin olevia tummia pilviä, mutta joka kerran kun näytti että ajaisin suoraan tuollaisen pilven alle kääntyi tie sopivasti kohti vaaleampaa taivasta. Taitaisin päästä ajamaan kuivassa kelissä  tämän päivän. Lyonin saavutin nopeasti, kehäteitä pitkin ohitin kaupungin. Kulkijoita oli kehällä paljon, urheilin taas pujotellen rekkojen ja autojen välissä melkoisesti lujempaa kuin muu liikenne. Suhteellisen järjetöntä mutta hauskaa, tosin toivoin ettei tulisi kalustovaurioita, piennarta kun ei paikoittain käytännössä ollut ollenkaan joten pysähtyminen kehällä olisi melkoisen vaarallinen operaatio... Lyonin jäätyä taakse hiljeni liikennekin, tankkaustaukoja, motarin maksukoppeja, pari kahvia. Maisema oli melkoisen keväistä, puissa ei jurikaan ollut vielä lehtiä, tai ainakaan kovin vihreitä, lämpöä oli 15c kieppeillä. Melkolailla jo erilaista kuin Espanjassa. Eräällä tankkaustauolla näin melkoisen maailmanlopun härvelin, Can-Am, tiedätte varmaan sen kolmepyöräisen sekasikiön. Kammottavan näköinen kapine, hilpeyttä allekirjoittaneessa herätti laitteen "matkailuvarustus". Härvelin päällä istui kaksi henkilöä, keulaan ohjaustangon eteen oli tavaratelineelle laitettu kaksi isoa matkalaukkua. Melko psykedeelinen näky. Itse en tuollaisessa laitteessa näe juurikaan tolkkua, yhdistetään autoilun ja moottoripyöräilyn huonot puolet ja vielä maksetaan melkoinen kasa rahaa moisesta vessasta. Ennemmin ostaisin vaikka avoauton, yhtä"kätevä"kaupungin kapeilla kujilla ja jättämällä katon alas pääsee kastumaan sateessa jos välttämättä haluaa fiilistellä.

Saksan raja lähestyi, vielä kerran tankkaamaan Ranskan puolella. Sattumalta osuin samalle huoltoasemalle kuin tulomatkallakin, oli siis sopivan etapin päässä Freiburgista...Fransmannit olivat vielä kehittäneet ennen rajaa lievän hässäkän tietyön muodossa, onneksi siitä selvittiin ilman kalustovaurioita ja reitiltä eksymisiä. Raja siinteli jo silmissä, kohta saisi taas tuhtia germaanisapuskaa...

SAKSA

Rajan yli tultiin ilman sen kummempia ihmeellisyyksiä, hieman tuli hiljennettyä vauhtia ja sitten olinkin Saksassa. Eivät osanneet täällä kehitellä samanlaisia härdellejä kuin etelässä....Muutamat kymmenet kilometrit vielä Freiburgiin, suhteellisen hyvästä ajokelistä huolimatta hotellien etsintä ei kiinnostanut, suunnistin siis samaan hotelliin kuin tulomatkallakin. Siellä kun olisi taas parkkihalli jonne saisi pyörän ja sijaintikin olisi hyvä suoraan keskustan kävelyalueen vieressä. Respanlikka lupasi tilaa olevan joten pyörä parkkihalliin ja romut huoneeseen, sitten päästiin keskittymään siihen tärkeimpään asiaan. Eli siis oluelle...


Ilta tuli vietettyä perinteisissä merkeissä, tuli siis syötyä tuhdisti, kaupunkia tuli taas ihmeteltyä ja muutama olutkin otettiin. Melkoinen ero verrattuna spanskien tai ranskalaisten kaupunkeihin ja kulttuuriin. Itse puolen vuoden spanskeissa olon jälkeenkin edelleen pidin enemmän saksalaisesta elämänmenosta, jotenkin vain toimii allekirjoittaneelle paremmin. Keli tosin ei ollut yhtä hyvä kuin Espanjassa...Nyt tosin oli kohtalaisen mukava kevätkeli, päivällä tarkeni ihan mukavasti 15c lämmössä, illaksi tosin viileni aika reilustikin kun aurinko laski. Aamulla aamupalalle, samalla tuli tarkisteltua säätä kahvikupposen ääressä. Ikkunasta katsottuna näytti ihan kohtalaiselta, sadetta ei näyttäisi olevan tarjolla. Varmistelin vielä respan koneelta säätiedotuksista reittivalintaa, menisin hieman kelien mukaankin. Kuten jo mainitsin niin kiirettä ei olisi, fiilispohjalta valitsisin seuraavia etappeja. Päivämatkat eivät tulisi olemaan kovin pitkiä, en halunnnut liian nopeasti Travemunden lähelle,tuo pohjois-Saksa oli jo aika tuttua. Mieli teki lähteä Freiburgista itäänpäin, Lindau-nimiseen paikkaan Bodensee-järven rannalle.Paikka sijaitsee lähellä Itävallan rajaa, olin siellä pari vuotta takaperin käynyt pikaisesti yöpymässä, en ehtinyt paikkaan silloin paremmin tutustua. Nyt kuitenkin keli oli sielläpäin sen verran kehnoa että matkani jatkuisi Freiburgista pohjoiseen.

Tien päälle ja kohti pohjoista. Baden-Badenia lähestyttäessä alkoi tien varren parkkipaikoilla näkymään reilusti poliisiautoja, samoin tiellä meni molempiin suuntiin reilusti virkavaltaa. Syynä tähän oli hra Obaman vierailu tällä alueella, elettiin siis 2009 huhtikuuta. Kävin tankkaamassa pyörän Baden-Badenin kieppeillä, tankatessani bensapumppujen ohi ajeli hiljaa poliisimersu. Ilmeisesti erotuin hyvin joukosta koska molemmat poliisit tuijottelivat keskittyneesti puuhiani. Maksaessani kassalla bensoja samat poliisit istuivat kahvilla parin metrin päässä, sama hiljainen tuijotus jatkui. Tunsin hahmojen tuijotuksen selässäni ojentaessani rahoja kassaneidolle, mietin että saisinkohan aikaan hillittömän tulitaistelun jos yhtäkkiä kääntyisin ja huutaisin"schweinhunds" tai jotain vastaavaa. En sitten kuitenkaan kokeillut. Ei sillä, ei noiden kavereiden tuijottelu nyt varsinaisesti mitenkään vihamieliseltä tuntunut, enemmänkin uteliaalta. Kaljuksi ajeltu baikkeri ja musta presidentti samalla kylällä, ehkäpä virkavalta yritti yhdistellä mielessään asioita monimutkaisemmaksi kuin ne oikeasti olivat....Pääsin kuitenkin lähtemään ilman konflikteja takaisin moottoritielle.

Matkan varrella päätin seuraavaksi yöpymispaikaksi kaupungin nimeltä Heilbronn, siellä en muistaakseni ollut vielä käynyt. Matkaa ei tullut päivän aikana kuin hieman alle 250km joten kovin suuria rasitusvammoja ei istumalihaksiin tullut. Heilbronniin saavuttuani ajelin ensin kaupungin uudemman osan halki, ihmettelin ensin että onkohan täällä varsinaista vanhaa keskustaa ollenkaan. Tankkasin pyörän tankin täyteen seuraavaa päivää varten ja samalla hakkasin naviin ajo-ohjeen raatihuoneelle, se kun yleensä sijaitsi aina kohtalaisen lähellä vanhan keskustan toria tai vastaavaa ns. keskipistettä. Kylttejä vanhaan keskustaan en ollut vielä nähnyt. Keskustaan olikin vielä useampi kilometri matkaa, olin siis jossain lähiössä tai vastaavassa. Olin ajellut todella pieniä teitä viimeisen pätkän tänne ja tullut ilmeisesti jonkun teollisuusalue/lähiön läpi. Keskustaan ajaessani bongasin heti vanhan keskustan vierestä jälleen Ibis-hotellin, siinä siis lienisi majoituskin ratkaistu sopivasti...Ajelin kuitenkin vielä eteenpäin joen yli keskustaan, kävelyalue alkoi läheltä hotellia joten käänsin pyörän ympäri ja parkkasin laitteen jalkakäytävälle Ibiksen eteen. Paikka olisi juuri sopiva, lyhyt kävelymatka keskustaan ja parkkihalli. Tilaakin oli joten tuttuun tyyliin pyörä halliin ja laukut huoneeseen. Tavallaan hieman tylsää olla hotelleissa ja vieläpä samaa ketjua olevissa yleensä, mutta koska halusin aina keskustasta majapaikan niin perinteiset saksalaiset Gasthausit olivat aika harvassa...Sitten olikin aika suunnistaa keskustaan, ilma oli aurinkoinen ja lämpöä oli miltei parikymmentä. Osoitetta ei tarvinnut siis kovin kauaa miettiä...Torin laidalta löytyikin sopivasti pieni terassi.


(Jahas, nyt saattaa mennä taas hetki ennenkuin ehdin jatkaa tarinaa, lähden kohta Espanjasta kohti Suomea. Aikaa varattu taas parisen viikkoa euroopan halki ajamiseen. Lapioikaas ne lumet sillä välin pois että pääsen satamasta ajamaan kotiin...)

Jahas, tarina jatkuu. Saavuin lauantaina tämän vuotiselta ajoreissultani Espanjasta(ei, tästä reissusta ei tule matkakertomusta...) takaisin kylmään pohjolaan, lauttasatamassa oli kirpeät kolme astetta ajellessani kohti kehätietä. Tämän vuotisen paluureissun aikana tuli muuten viimeinkin toteutettua se näissäkin jorinoissani jossain mainittu visio oluesta Freiburgin kirkon varjossa herra Kokkosen kanssa. Samalla haluan lausua suuret kiitokset herrasväki Kokkoselle vieraanvaraisuudesta! Hylsyt lentelivät Vietnamissa, natsit räjäyttivät ydinaseen toisen maailmansodan aikana, Glidella ajettiin, Harleyt ostettiin -92 ja pyöriäkin rakennettiin illan aikana kiivaasti. Ja muutama olutkin taidettiin illan aikana juoda...

No niin, takaisin talveen -09...


Heilbronnin keskustaa tuli sitten hortoiltua ympäriinsä, muutama bierstube tuli katsastettua ja syötyäkin tuhdisti. Ei hullumpi paikka tämäkään. Yöllä hotellia kohti suunnistaessani bongasin vielä juuri ennen hotellia helvetillisen ison ravintolan, taisipa vielä olla samassa rakennuksessakin hotellin kanssa. Ravintolassa oli tolkuttoman isot lasiseinät ja pari kerrosta, melkoisen moderni paikka. Yleensä en tuollaisista välitä, mutta väkeä näkyi olevan runsaasti ja oluttahan sieltä luonnollisesti saisi. Tilaa oli vielä parille tuopilliselle joten poikkesin ravinteliin. Porukkaa oli pirusti, pari tuoppia putosi vielä kitapurjeeseen ja sitten hotellin sänky alkoi houkuttaa. Nukkumaan siis.

Aamulla heräilin yön kulttuurikierroksesta huolimatta jo yhdeksän kieppeillä, nappasin kartan mukaani ja painuin aamupalalle. Seuraava etappi oli harkinnassa kahvikupposta nauttiessani, en tehnyt ikinä mitään pitäviä suunnitelmia mutta yleensä tuli jokin kohde valittua aamupäivän aikana. Jos paikka ei sitten miellyttänytkään niin sitten keksittäisiin joku toinen paikka. Mainz vaikutti sopivalta kohteelta, olisi mukavasti Reinin varrella. Tulomatkalla olin ajellut samoissa maisemissa, silloin olin yöpynyt Wormsissa. Poistuin hotellista ja suunnistelin pikkuteille navin opastuksella, matkaa ei ollut kuin reilu 150km joten kiirettä ei ollut. Lähdin ajelemaan Neckar-joen rantaa pitkin, maisemat olivat komeat. Parit kuvatkin tuli otettua, sitten navi opasti joelta poispäin. Lämpöä oli 10-15c väliin, puolipilvistä. Ei nyt sentään palellut mutta hieman viileää oli. Miltei heti Neckar-joelta poistuttuani tie alkoi kivuta ylemmäs, samalla luonnollisesti lämpötila laski. Olin valinnut reitiksi pikkutiet jotka veivät itseasiassa suorempaa reittiä kuin moottoritiet, mutta samalla jouduin ajelemaan jonkunlaisen pienen "vuoriston" läpi. Kovin korkealla ei käyty, mutta tien varsilla oli paikoin vielä lumikasoja ja lämpöä lieni alle 10c. Näpit alkoivat hieman jo jäätyä ja varjopaikoissa hieman hirvitti tienpinnan liukkaus. Jäätä saattoi hieman vielä ollakin pahimmissa paikoissa, mutta onneksi ladulla pysyttiin. Muuten reitti oli mukava, hyvää mutkatietä ja mielenkiintoisia maisemia, mutta olin varsin tyytyväinen kun Mainz alkoi lähestyä ja pääsin hieman lämpimämpään keliin Rein-joen kieppeille. Kaupungin lähestyessä suunnistin perinteisesti "zentrum"-kylttien mukaan, vanha kaupunki taas tavoitteena. Yllättäen eksyin taas Ibis-hotellin viereen...Hotelli oli ilmeisesti melko uusi koska respakaan ei ollut vielä valmis ja rakennusmiehiä pyöri jaloissa, huone kuitenkin löytyi. Parkkihallikin oli onneksi auki joten sain pyörän sinne. Sijainti oli taas varsin hyvä, lyhyen kävelyn jälkeen olin vanhassa keskustassa. Hillittömän kokoinen katedraali löytyi keskustasta, en sisälle asti kuitenkaan mennyt, tyydyin ihailemaan rakennusta kahvikupin ääressä läheisestä kahvilasta. Ilma oli taas lämmennyt yli 15c asti joten kaupungin katuja oli mukava kävellä. Nälkä alkoi jo hieman vaivata joten etsimään ruokapaikkaa. Aivan keskustasta,pienen sivukujan varrelta löysinkin pienen ravintolan joka mainosteli pihvejä löytyvän. Marssin sisään ja tilailin ison tuopin ja possunleikkeen. Hetken kuluttua olikin puolen litran tuoppi naaman edessä eikä ruokaakaan tarvinnut kauaa odotella. Herkullista sapuskaa, jälleen kerran. Laskukaan ei konkurssiin vienyt, hintaa oli alle 12e.

Sapuskan jälkeen kävelin hiljalleen Reinin rantaan, siellä oli jonkin sortin karnevaalit menossa. Arpakojuja, karuselleja ja nakkikioskeja kapealla rantakadulla. Hetken aikaa ihmettelin menoa mutta koska hattaran syönti ei jaksanut kiinnostaa niin suunnistin hieman hiljaisempaan osaan rantakatua. Kävelin eteenpäin rantaa pitkin, katse osui muutaman sadan metrin päässä olevaan kioskivaunun tyyliseen koppiin ja sen ympärillä oleviin pöytiin. Nestehukan torjuntahan oli tärkeä asia joten päätin mennä katsomaan mitä paikasta löytyisi. Porukkaa oli melko paljon aitauksen sisällä olevilla tuoleilla. Kävelin kioskivaunulle joka oli varsin komea, panimon väreihin maalattu kapine. Perinteistä makkaraa ja muuta hiukopalaakin löytyisi mutta pyysin tuopin olutta, possunleike oli jo tehnyt tehtävänsä. Sain käteeni lasituopin ja pulitin siitä euron pantin. Istahdin ensin aitauksen viereen pienelle penkille. Sitten kuitenkin päätin seurata parin paikallisen esimerkkiä ja kävelin anniskelualueen ulkopuolelle, isoille portaille jotka johtivat parinkymmenen metrin päässä olevan Reinin rantaan. Melko erikoinen fiilis, tämmöinen ei IKINÄ onnistuisi Suomessa. Vaikka olin jo aikaa sitten tottunut keski-euroopan vapautuneempaan alkoholipolitiikkaan niin silti tuli hieman ihmeteltyä tätä kokemusta. Kioskivaunusta LASItuopissa olut, tuopin sait viedä anniskelualueen ulkopuolelle. Pantilla varmistettiin se että tuopit palautuivat takaisin. Ja lienee turha mainita että yhtään jurrissa kaatuilevaa junttia ei näkynyt, lasinsiruja rikkonaisista tuopeistakaan ei näkynyt missään. Ihmiset nauttivat muutaman tuopin kavereiden kanssa ja sitten lähtivät eteenpäin.  Anniskelualueen ulkopuolella olevista porukoista yksi aina keräili kaverien tuopit porukan lähtiessä ja kävi palauttamassa ne kioskivaunulle. Miettikääpä millainen tuo paikka olisi Suomessa....

Seuraavan aamun operaatioina taas aamupala ja kartan tutkiskelu. Kahvia juodessani päätin että Kassel olisi sopiva kohde. Monta kertaa oli tullut sen ohi ajettua niitä kuuluisia Kasselin mäkiä ylittäen, mutta kaupungissa olin kai käynyt viimeksi joskus kasarilla. Mitään muistikuvaa ei paikasta ollut joten vaikutti hyvältä kohteelta. Sinnepäin siis.

Edit: alla kuva Neckar-joelta.

Pikkuteitä pitkin ajellen hyvässä kelissä Saksan maaseutua oli mukava katsella, ajotahti oli rauhallinen. Kiirettä ei ollut kotiin, joten tankkaustauolla katselin karttaa ja laskeskelin mielessäni tulevia reittejä kohti Travemundea. Aioin mennä Suomeen vasta pari päivää ennen töihin menoa, varustehuolto täytyisi ehtiä tehdä koska työmatkat(n.50km/sivu) suoritettaisiin matkamöhkäleellä, muuten ei olisi hoppua palata kotimaahan. Toki päivän, parin hengähdystauko matkan jälkeen olisi ihan hyvä, ei nyt ihan lauttasatamasta viitsi töihin ajella.Siirtymä Kasseliin ei olisi kuin reilu pari sataa kilometriä, olin ehtinyt ajaa n.puolitoista sataa kilometriä kun pysähdyin taukopaikalle tien viereen erään kaupungin kohdalla. Infotaulun mukaan paikka oli Marburg, kaikenlaista nähtävyyttä oli kyltissä olevan kartan mukaan tyrkyllä. Katselin infotaulun karttaa ja sen jälkeen tähystelin vanhaa keskustaa. se näytti sijaitsevan jonkinlaisella kukkulalla. Paikka vaikutti sen verran mielenkiintoiselta että oman anti-rautapersekerhon ylpeänä (ja ainoana) jäsenenä päätin päivän parin tunnin ajorupeaman riittävän, Kasseliin menisin vasta huomenna.

Ajelin kohti vanhaa keskustaa ja samalla ihailin mielenkiintoisen näköistä kaupungin vanhaa osaa. Kiertelin hetken aikaa katuja pitkin aivan vanhan kaupungin porttien kohdalla ja etsin hotellia, en löytänyt kuin melko tyyriin näköisen neljän tähden hotellin...Bonuksena oli että paikka mainosti parkkihallia, se tosin oli vieressä olevan kauppakeskuksen kanssa yhteinen. Noh, eiköhän kaverillani visalla vielä olisi pitoa, laiskuus iski jälleen enkä jaksanut etsiä halvempaa hotellia.(Tosin myöhemmin selvisi että kovin paljon ei hotlia läheltä vanhaa kaupunkia edes löytynyt, ainakaan muutaman oluen jälkeisessä tähystelykunnossa niitä ei näkynyt...) Perinteisessä vainoharhaisuuskohtauksessa pyörä vaijerilla kiinni parkkihallissa olevaan kaiteeseen ja romut respan kautta huoneeseen. Mukavaksi havaittu harrastus olisi seuraava toimenpide, lähdin siis vanhaan kaupunkiin etsimään paikkaa jossa voisi ottaa olutta. Kiipeilin melkoista mäkeä ylös, tosin kovin pitkää matkaa ei tarvinnut talsia kun jo näkökenttään tuli kyltti terassista, näköalaakin mainostivat. Olut löytyikin, samoin ne näköalat. Samalla bongasin jo seuraavan kohteen, toisen terassin hieman edempänä josta olisi vielä paremmat näkymät. Paikan vaihto siis ensimmäisen oluen jälkeen.

(allaolevassa kuvassa talon ikkunaan tungetun aasinperseen funktio jäi hivenen epäselväksi...alimmassa kuvassa lienee kaupungin tärkeimmän miehen chevy, "MR Number 1"...)

(http://lh6.ggpht.com/_TvXxmF-LsN0/SebQ5wrYhPI/AAAAAAAADkM/eHvoXammDq4/s800/Kuvat2%20847.jpg)

(http://lh6.ggpht.com/_TvXxmF-LsN0/SebQ1FPTFmI/AAAAAAAADjI/ZOl2UeIzdnM/s720/Kuvat2%20839.jpg)

Päivä kului mukavasti kaupunkia kierrellen, ruokaakin tuli löydettyä ettei menty ihan nestetankkauksen avulla eteenpäin. Eräällä pienellä terassilla hämmästelin paikallista arkkitehtuuria, perinteiset ristikkotalot olivat joka suuntaan vinoja, hauska vertailla vierekkäisten talojen seiniä ja lattioita, tuntui että yhtään suoraa pintaa ei ollut. Samalla terassilla istuessani viereisen pöydän pariskunnasta nainen yhtäkkiä hätkähti ja huudahti, katselin ihmeissäni että mikäs germaanille nyt tuli. Paniikin aiheuttaja selvisi kun jalkoihini ilmestyi paikan maskotti, musta kissa, puskemaan naamaansa polveani vasten. Sama toiminta oli pelästyttänyt viereisen pöydän naishenkilön kun ei ollut huomannut mikä ötökkä tunkee tutustumaan. Pelätä nyt pientä kissaa. Hulluja nuo roomalaiset. Toinenkin kissaepisodi sattui kävellessäni vanhan kaupungin kujia, erään talon edustalla oli kissa kiviaidalla lepäilemässä. Minut havaittuaan karvapallo hyppäsi talon oven edustalle istumaan naama ovea kohti, vilkaisi minua ja komentavalla äänellä naukaisi. Putoilin melkein katukivetykselle kun purskahdin nauramaan koomista tilannetta, kissa komentamassa minua avaamaan ovea...Ilmoitin että ei ole kuule valitettavasti avainta ja jatkoin matkaa. Kissa tuijotteli hetken perääni ja palasi sitten vittuuntuneen näköisenä aidalle.

(allaolevasta huomaa kuinka vinoja seinät olivat kun vertaa esim. takana olevan keltaisen talon ja edessä olevan sinisen talon seiniä, ikkunalinjat eivät mene ihan justiinsa...alemmassa kuvassa näkyy kuinka ilmeisesti kirkon rakentajatkaan eivät ihan selvinpäin ole olleet kun katsoo katon muotoa.)

(http://lh6.ggpht.com/_TvXxmF-LsN0/SebQ20YsvKI/AAAAAAAADjg/Hj49iPA3OFo/s800/Kuvat2%20842.jpg)

(http://lh6.ggpht.com/_TvXxmF-LsN0/SebQwc82egI/AAAAAAAADiI/fOmQvXpVkjU/s800/Kuvat2%20831.jpg)

(alla kuva kukkulan päällä olleesta jonkinlaisesta linnasta, tuli patikoitua sinnekin ihmettelemään maisemia.alin kuva: Bosch-merkkistä olutta!)

(http://lh3.ggpht.com/_TvXxmF-LsN0/SebQvDqceOI/AAAAAAAADh4/6UswM8FV1hA/s720/Kuvat2%20829.jpg)


(http://lh3.ggpht.com/_TvXxmF-LsN0/SebQ4DWI8YI/AAAAAAAADjw/NI8wSFi0UwQ/s720/Kuvat2%20845.jpg)


Illan pimennyttyä ja olutkiintiön vähitellen alkaessa täyttyä lähdin vielä pikku kävelylenkille keskustan ulkopuolelle. Matkalla otin muutaman kuvan komeassa iltavalaistuksessa olevasta kirkosta joka sijaitsi vanhassa kaupungissa. Läheisen kauppakeskuksen cd-valikoima tuli tarkasteltua mutta mitään mielenkiintoista ei löytynyt. Kävelin vielä jonkin aikaa kaupungilla, sitten suunnistin hotellin tarpeettoman prameaan huoneeseeni ja säätiedotukset telkasta katsottuani nukahdin.

Seuraavana aamuna oli projektina n.tunnin siirtymä kohti Kasselia. Olisi ainakin aikaa etsiä hotellia kylältä...Onnistuin venyttämään saapumistani kaupunkiin puolillepäiville asti, ajelin suoraan keskustaan ja lähdin ajelemaan hotellikylttien mukaan. Keskustan kävelyalueen sijainnin hahmotin aika nopeasti, sitten alkoi hotellin valitseminen.Parin pihalla kävin kääntymässä, todeten miinuspuolet, ei parkkipaikkaa, liian tyyris jne. Ajoin juuri kävelyalueen reunalle kun bongasin vaatimattoman talon kyljessä hotellikyltin. Takapihalla oli vieläpä suojaisa parkkipaikka. Pyörä respan eteen ja kyselemään hintaa. Nelisenkymppiä yö sisältäen aamiaisen ja sijainti loistava, kadun toisella puolella alkoi miltei heti kävelyalue! Ei tarvinnut miettiä, yksi huone mulle, danke schön! Huone oli sopivasti pihan puolella joten pyörä suoraan ikkunan alle. Mikäli yöllä kuulisi pyörän hälyn niin loikkaisin puukko hampaissa toisen kerroksen ikkunasta pihalle pahoinpitelemään rosvot.Hmm, tai sitten en...Ei tarvinnut kuitenkaan kokeilla, rauhallista oli yöllä..

Kävelykeskusta oli oikeastaan vain yksi pitkä iso katu,josta toki oli muutamia sivukatuja, mutta kohtalaisen pieni alue kuitenkin mielestäni kaupungin kokoon nähden. Pääkadulla ajeli raitiovaunu ihmisten seassa, väkeä oli aika paljon. Heti hotellilta lähtiessäni tulin aukiolle jossa oli kojuja täynnä makkaranmyyjiä ja oluttakin oli tarjolla, istahdin ensimmäiseen ja maistelin auringonpaisteessa yhden oluen. Jotain lievää markkinameininkiä oli, mutta ei mitään isompaa juhlaa. Keskustassa tuli käveltyä hetki, sitten eksyin läheiseen puistoon hetkeksi harhailemaan, pois väkijoukosta. Illalla sain hieman ruokaa kehoon ja muutaman oluen, rauhallista illan viettoa, hotelliin menin suhteellisen aikaisin. Seuraavan päivän päämäärästä ei ollut vielä mitään mielikuvaa, päättäisin sen sitten aamiaisella ja muuttelisin ajoreittiä tarpeen mukaan ajaessani.

Aamiaisella katselin huolestuneena taivaalle, keli oli muuttunut harmaaksi yön aikana, aivan kuten sääennuste oli illalla telkassa väittänytkin. Koko Saksan pohjoisosassa olisi ennusteen mukaan pilvistä ja sateista. Ei siis olisi juurikaan väliä minne ajaisi, kosteata olisi...Päätin sitten poiketa ex-DDR:n puolelle, siellä kun oli tullut vietettyä vähemmän aikaa kuin lännen puolella. Sen enempää en päättänyt illan määränpäätä, menisin hyväksi havaitulla fiilispohjalla eteenpäin... Romut kasaan ja pakkaamaan pyörä, hieman jo tihkutti ja keli näytti sateisemmalta edessäpäin. Revin siis suosiolla kumipuvun niskaan, olisipahan sitten valmiina jos tulee enemmänkin kosteutta ilmaan. Tietkin olivat jo valmiiksi kosteat joten jonkun verran roiskuisi vettä kuitenkin nahkoille ilman sadepukua.

Navi opasti suorimman reitin kaupungin keskustasta pois, kätevää kun ei tarvinnut tihkusateessa ihmetellä karttojen kanssa...Kassel jäi taakse, mäkiä oli vielä hetken aikaa ja sitten suunnistelin pienemmille teille. Keli pysyi harmaana, mutta mitään tihkusadetta suurempaa ei tullut vastaan, pari hieman rivakampaa kuuroa tosin pikaisesti tuli naamalle. Ajelin vain eteenpäin, kohti Berliiniä. Sinne kylälle en tosin viitsisi ajaa, olin jo pitkän viikonlopun siellä viettänyt pari vuotta sitten enkä pyörän kanssa jaksanut lähteä sinne hortoilemaan. Joku sopiva kylä vaikka sieltä vierestä. Vähitellen keli hieman selkeni, aurinkokin jo hieman pilkahteli pilvien varjosta. Tihkusadekin loppui joten pysähdyin riisumaan sadepukua ja tankkaamaan pyörän. Samalla tutkin karttaa, Potsdam olisi heti Berliinin vieressä, mutta sielläkin olin jo käynyt parisen vuotta sitten.Mukava kaupunki tosin, mutta ajattelin kokeilla jotain muuta tällä kertaa. Brandenburg siis, lähinnä siksi että nimen nähdessäni muistin Berliinissä olevan Brandenburger Torin....

Ajoa tuli tänäänkin melko vähän, vain n.300km. Brandenburgiin saavuttuani harhailin hetken aikaa ja yritin löytää keskustaa. Navia en viitsinyt käyttää, kyllä nyt yhestä suht pienestä kylästä pitäisi keskusta löytää...Länsi-Saksasta itäpuoli tuntui eroavan sillä että opasteita ei ollut niin paljon. Eksyin jossain vaiheessa oikein kunnon Itä-Saksalaismalliseen lähiöön, sellaiseen missä on samanlaisia ankean näköisiä kerrostaloja vieri vieressä. huh huh...Oikein odotti että tien varren Volkkarit ja Skodat muuttuisivat Wartburgeiksi ja Trabanteiksi....Pari kertaa kurvailin ympyrää ja ohitin erään kioskin, toisella kerralla sitten kioskin asiakkaista erkani huomattavan juovuksissa ollut alkuasukas ja tuli kyselemään että mitä kummaa oikein etsin(siis olettaen että käsitin soperruksen ja murteen oikein).Kaveri oli kuitenkin sen verran sekaisin että päätin olla kysymättä mitään ajo-ohjeita, päätyisin kuitenkin jonnekin Puolaan. Kaveri kuitenkin viittoili risteyksestä menemään oikealle, siellä en ollut vielä pyörähtänyt joten päätin sitten kuitenkin mennä hahmon ohjeiden mukaan. Danke schöniä kaverille ja poistuin paikalta, toivoen että juopunut sankari ei kaatuisi takana tulevan auton alle. Hetki ajoa ja löysin itseni kirkon vierestä pieneltä aukiolta, vieressä oli hotelli. No tämä kelpaa, jonkunlainen keskustakin olisi joen toisella puolella. Ja kas kummaa, hotellissa oli oikein parkkihallikin, jälleen saisi pyörän kätevästi jemmaan.

(alla: aukio jonka laidalla hotellini oli)

(http://lh6.ggpht.com/_TvXxmF-LsN0/SebRhXV2lkI/AAAAAAAADmc/iyfuhL0Keoo/s640/Kuvat2%20862.jpg)

Hotellihuone löytyi kivuttomasti joten pian olin jo kävelyllä kohti keskustaa. Iltapäivä oli jo pitkällä joten päätin aloitella jo sapuskankin etsimisen. Keskustan kävelyaluetta pitkin kävellessä pistin merkille että paikka erosi huomattavasti lännen kaupungeista. Itä-saksalaisuus oli hyvin nähtävissä, täällä oli aatteen ja edistyksen tieltä revitty vanhoja rakennuksia alas ja rakennettu aikoinaan perinteisellä 70-luvun itäblokin mallilla kulmikkaita talohirvityksiä. Lisäksi selkeä ero Länsi-Saksaan oli siinä että keskellä keskustan liiketaloja ja kahviloita saattoi olla yhtäkkiä vanha, ränsistynyt talo täysin tyhjillään. Tuollaista en ollut ikinä lännen puolella nähnyt. Jotenkin koko kaupungista näki että mitenkään kovin vaurasta porukkaa täällä ei ollut, lännen vauraus ei ollut vieläkään jakautunut tänne asti. Samoin kummallista oli että joskus n.viiden kieppeillä kaupungin pieni keskusta tyhjeni yhtäkkiä täysin. Ei ketään missään! Lännen puolella oli yleensä pitkin päivää koko ajan keskustassa elämää, täällä ilmeisesti ihmiset linnottautuivat koteihinsa tultuaan sinne suoraan töistä. Hieman jäi kaupungista ankea fiilis. Sapuskaa kuitenkin pitäisi löytää, en vain keskustaa kiertäessäni meinannut löytää kunnon ruokapaikkaa. Evääksi otin parilla terassilla muutamat oluet, vähitellen eksyin hieman syrjään keskustasta joen rannalle. Kappas vain, joen rannassa oli oikein mukavan näköinen ravinteli. Ei kun sisään miltei tyhjään ravintolaan, tarjoilijalta tilaukseen olutta ja sapuskaa. Hyvää oli, edullistakin jopa ja maisemat olivat oikein kohillaan, joen rannassa uiskenteli muutama joutsenkin.

(alla: hiljainen on kylätie...)

(http://lh3.ggpht.com/_TvXxmF-LsN0/SebRAtZi7yI/AAAAAAAADlk/tsgIk0bOqnM/s640/Kuvat2%20858.jpg)

Keskustan iltaelämä vaikutti lievästi kuolleelta joten matkalla hotelliin poikkesin parissa bierstubessa ja päädyin hotelliin suht aikaisin. Huoneeseen ei ollut vielä kiinnostusta mennä joten aulabaariin jatkamaan kohtalaisen hyvin alkanutta itäsaksalaisen oluen maistelua. Tarjoilijalikan kanssa tuli tarinaa iskettyä, käyttäen sekä saksaa että englantia, kuulin että kaupungin yöelämä todellakin oli kuollutta viikonloppuisinkin. Hän menisi aina esim.Berliiniin kaveriensa kanssa jos juhlimaan halusi. Myös koko kaupunki sai tuomion vanhojen ihmisten paikkana, nuoriso pyrki muuttamaan muualle. Mikäli piti paikkaansa niin kovin valoisaa tulevaisuutta ei kaupungilla olisi. Toki pakostakin osa nuoristakin jäisi nurkkiin luuhailemaan joten eiköhän kylä jotenkin hengissä pysy. Kulttuuri- ja informaatioannoksen jälkeen alkoi olla valmis siirtymään yöpuulle, aulabaarikin alkoi sulkeutua, seuraavaa päivää vielä ehtisi miettiä hetken aikaa ennen unia.Sänkyyn päästyä totesin että jonnekin pohjoisempaan varmaan ajelisin, pähkitään lisää aamulla...

(alla: hämärän näköisiä sähkökaappeja)

(http://lh6.ggpht.com/_TvXxmF-LsN0/SebRBUrqSgI/AAAAAAAADls/muWCpFPY1OA/s640/Kuvat2%20859.jpg)

Aamupalalla katselin taas karttaa, suunta alkoi vahvasti viedä kohti Travemundea. Vielä ei sinne asti kuitenkaan tarvinut ajaa, päätin hetken pähkäilyn jälkeen ottaa suunnan Lyypekkiin, sielläkin tullut jo käytyä varmaan kymmenisen kertaa mutta nyt ei oikein ollut visioita muista paikoista lähellä Travemundea. Itäpuolelle ei enää oikein innostanut jäädä, halusin länsi-Saksan kaupunkiin...Lyypekin vanha keskusta on ihan mukava ja siellä olisi tuttu pieni hotelli mainiolla paikalla joten ei kun suunta hansakaupunkiin.

Autobahnalle päästyäni ajelin hetken aikaa kohti pohjoista, sitten jossain vaiheessa tuli visio siitä että mukanahan oli gps joka olisi nopeusnäytön suhteen suht tarkka, joten....Näin loppumetreillä voisi jo hieman pyörääkin riivata, lauttasatamaan ei enää olisi kovin pitkää matkaa jos tulisi teknistä ongelmaa. Sopivalla suoralla ns.tuppi nurin ja katotaas miten twin cam kulkee. Melkoista houkuttelua oli vakiopadan kanssa nopeusennätysten teko, vaati aika saatanallisen pitkän suoran että saatiin matkalehmä kelaamaan nopeuksia. Lopputuloksena saatiin gps:n nopeusnäyttöön 171kmh, mitä itse pidin aika helvetin hyvänä suorituksena vakio TC88 matkapyörälle, täyteen lastattuna reissukamojen kanssa ja ottelupainoltaan n.75kg kuskin kanssa. Enemmänkin olisi vielä saanut kelattua nopeutta, mutta laitteen kiihtyvyys oli jo tuskaisen hidasta tuossa vauhdissa ja autobahn oli vain kaksikaistainen joten jopa tuonkin nopeuden kelaaminen vaati melkoista pujottelua ja liikenteen tarkkailua. Liikaa ruuhkaa joten ei vain yksinkertaisesti enää riittänyt tilaa nopeuden kelaamiseen. Kovin paljon ei enää olisi ollut varaakaan, mutta villi veikkaus olisi että vakiona olisin laitteelle saanut täydessä lastissa ehkä sen 180kmh oikeata nopeutta. Joka tapauksessa itse hämmästyin laitteen nopeutta vakiokuosissa, en odottanut lähellekään tuollaisia nopeuksia.

Lyypekkiin päästiin ehjänä, tulin kaupunkiin pikkuteitä pitkin. Sattumalta kuitenkin osuin juuri oikealle puolta kaupunkia joten tuttuun hotelliin saavuin varsin kivuttomasti, miltei heti vanhaan kaupunkiin saavuttuani olin hotellin pihassa. Umpisaksalaisen hotellirespan jutuille, korkeajännitysgermaanialla selittäen sain huoneen ja pyörälle parkkihallista paikan. Täydellistä. Viimeistä iltaa vietettiin reissussa, melkoinen vitutus oli päällä paluun takia. Minkäänlaista koti-ikävää en tuntenut, kaverit toki olisi mukava nähdä. Olisin vielä voinut hyvin jatkaa reissua, varsinkin kun keli Saksassa oli vallan mainio, yli 15c Lyypekissäkin, aurinko paistoi mukavasti.

Kävelin pitkin Lyypekin vanhaa keskustaa, muutama tuttu baarikin oli vanhoilla paikoillaan.Viimeinen "oikea"ilta Saksan maalla kului turhan nopeasti. Seuraava ilta olisi lähinnä lauttasataman liepeillä kärvistelyä. Illan hämärryttyä yöksi poikkesin vielä eräässä tutussa sivukujalla olevassa alkuasukkaiden paikassa. Paikka ei ollut muuttunut mihinkään parin vuoden takaisesta käynnistäni, olutvalikoimakin oli sama. Alkuasukkaiden seassa oli mukava ottaa olut, sitten alkoi väsy yllättää ja päätin kävellä takaisin hotellille. Seuraavan päivän suunnitelmista ei juuri ollut epäselvyyttä, lyhyt siirtymä Travemundeen josta illalla lähtisi lautta kohti Suomea. Unten maille, mielessä pyöri takanapäin jo oleva puolen vuoden loma ja sen tapahtumat, edelleen mielessä pyöri sekin että loma olisi loppu ja paluu Suomeen olisi edessä jo parin päivän kuluttua. Onneksi muutama olut teki tehtävänsä ja vitutuksesta huolimatta uni tuli nopeasti.

Aamulla heräilin kohtalaisen aikaisin ja painuin aamupalalle. Perisaksalaiset sämpylät ja kahvit, sitten keräilemään kamat kasaan ja maksamaan huone. Käteisellä, koska tässä perinteisessä hotellissa ei pystynyt korteilla maksamaan. Pyörä parkkihallista pihalle, suuntasin kohti Travemundea. Aikaa oli reilusti lautan lähtöön, mutta ajattelin viettää päivän Travessa. Keli oli mukavan lämmin, miltei 18c ja aurinkoa. Kohti Traven rantakahviloita siis. Vietin aikaa kierrellen Travemundea, kahvit tuli juotua,illalla söin vielä tukevan ateriankin. Illan alkaessa hiljalleen hämärtyä laivan lähtöön oli vielä sen verran aikaa että kävin ajamassa pienen lenkin lähiympäristössä. Päädyin eräälle kallionkielekkeelle jossa oli ulkoilureittejä, ravintola ja kioski, sekä varsin komeat näkymät merelle. Hetken aikaa tuli vietettyä paikalla merta ihaillen, sitten viimeinkin siirryin kohti lauttasatamaa. Olin käynyt jo aikaisemmin päivällä varaamassa liput. Olin kysellyt hintaa koko hytille, en oikein jaksanut ajatusta höpöttävästä tai kännissä kaatuilevasta hyttikaverista. Nuukuus kuitenkin iski ja päätin ottaa vain vuodepaikan kolmen hengen hytistä, en kuitenkaan kävisi siellä kuin nukkumassa.

(alla: Travemunden rantaa)

(http://lh5.ggpht.com/_TvXxmF-LsN0/SebRk4DLBYI/AAAAAAAADnM/7pXTWgwl7Hg/s640/Kuvat2%20868.jpg)

Ajoin illan jo pimettyä lauttasatamaan, hetken aikaa jonossa hengailtuani kuulin henkilökunnalta että lastaus viivästyisi koska toisen laiturin oli laiva telonut jokin aika sitten ja meidän lauttamme oli ehjän laiturin jonossa vasta toisena. Lisäksi eräältä autojonossa olleelta asiakkaalta kuulin että jonkin sortin hidastelutyylin lakko olisi satamassa koska jotain kränää oli työntekijöiden ja satamahallinnon välillä. Illasta siis tulisi melko pitkä, odottelua jonossa yötä kohti viilenevässä säässä. No voi nyt helv...Tilanteelle ei tosin itse voinut tehdä mitään joten ei muuta kuin odottelua. N.15 minuuttia ainoana moottoripyöräilijänä jonossa seistyäni paikalle taapersi jo ensimmäinen hämmästelijä. Melkoisen sekavassa kuosissa ollut suomalainen viiskymppinen nainen tuli kyselemään ne perinteiset mistä tulen, kuinka pitkään ollut reissussa jne. Sitten jotain joutavaa jutustelua jonka aikana kuulin pariinkin kertaan kuinka hänen ammattinsa oli avustaa mielenterveyshäiriöisiä ym pulaan joutuneita ja kuinka hän myös oli seksuaaliterapeutin ammattissa. Jaha. Ihan tolkuttoman kiinnostavaa. Enemmänkin vaikutti että hän itse olisi ollut jonkin sortin avun tarpeessa mielenterveytensä takia, sen verran sekavia jutut olivat. Tosin todennäköisemmin melko äskettäin tapahtunut suhteellisen runsas päihteiden käyttö aiheutti rönsyilevät ja melko päättömät jutut. Hetken aikaa nainen yritti vielä jatkaa keskustelua mutta koska en ollut kovinkaan kiinnostunut jutunaiheista hän viimeinkin luovutti ja palasi autolleen. Sekunnin murto-osan tunsin hieman sääliä kuskin paikalla istuvaa miestä kohtaan koska naisen suu alkoi käydä samantien hänen istuttuaan autoon. Sitten totesin että elämässä voi sentään aina välillä tehdä valintojakin, vaikkapa matkakumppaniensa suhteen...Itse jatkoin edelleen ajantappamista yön kylmyydessä, välillä tuli lähitienoota ilahdutettua pyörän stereoista pauhaavalla norjalaisella mustallametalllilla. Dimmu Borgir sopi tunnelmiin erittäin hyvin.

(alla: odottelua lauttasatamassa)

(http://lh5.ggpht.com/_TvXxmF-LsN0/SebRoqmEhmI/AAAAAAAADn8/gYEXxrg8qAA/s640/Kuvat2%20874.jpg)

Laivan lastaus oli jo pari tuntia myöhässä, keli oli alkanut jo viiletä satamassa melkoisesti. Onneksi mukaan oli tullut pipo joten tarkenin varsin hyvin, ajohanskat lämmittivät sormia sopivasti. Mitään tietoa ei vain ollut kuinka pitkään lastauksen aloitus viipyisi. Tekemistä ei juurikaan ollut, tuli käveltyä välillä lämpimikseen edestakaisin autojonoa ja pari kertaa kävin sataman kahvilarakennuksessa. Viimein tuli ilmoitus että laivan lastaus on alkanut ja pääsisin kohta lautalle. Laivan autokannelle ajoin alkuperäisestä lastauksen aikataulusta kolmisen tuntia myöhässä, oltiin jo reilusti aamuyön puolella. Pyörä kiinni liinoilla ja kohti hyttiä. Hytissä ei vielä ollut ketään, heitin ajokamat ja laukkuni yhdelle sängyista ja painuin vielä oluelle laivan baariin. Muutama olut ja sitten alkoi väsyttää sen verran että lähdin hyttiin nukkumaan. Edelleen hytti oli tyhjänä, siirsin romuni syrjään ja nukahdin alasängylle. Laiva erkani Saksan rannikosta yön aikana ja olin matkalla kohti Suomea.

(Oho,reissuhan on melkein loppu....Vielä yksi postaus ja saan tämän romaanin valmiiksi)

Aamulla herätessäni ihmettelin kun olin edelleen ainoana hytissä. Oli käynyt joko tolkuttoman hyvä säkä ja olin sopivasti "ylimääräinen" saaden oman hytin tai sitten toimistovirkailija oli vahingossa naputellut koneelleen että olin ostanut koko hytin itselleni. Olin kuitenkin maksanut vain sänkypaikasta ja säästänyt sillä koko hyttiin verrattuna miltei parisataa. No, oli miten vain niin olin kuitenkin varsin tyytyväinen että sain koko kämpän itselleni, sai rauhassa synkistellä kotiinpaluuta...Tosin en nyt kuitenkaan hytissä viettänyt kovin paljon aikaa, kunhan tuli suihkussa käytyä ja nukuin sen kaksi yötä. Mukava kuitenkin että matkatavaroille oli hyvin tilaa eikä tarvinnut jonotella suihkuun. Meripäivän vietin laivan lepotuoleilla lukien kirjaa ja paria germaanian kielistä pyörälehteä. En ollut ostanut ateriapakettia joten aikaa ei voinut viettää syöden kuten reissuun lähtiessä oli pystynyt tekemään...Talven aikana varustamo oli lopettanut täysihoidon pakkomyynnin ja antanut mahdollisuuden ostaa erikseen aamiaisen, lounaan, päivällisen ja iltapalan jos asiakas halusi. Itse olin ottanut nyt pelkän hyttipaikan ilman aterioita, edellisenä iltana Travemundessä olin syönyt tukevan sapuskan joten meripäivän pärjäsin varsin mainiosti aamukahvilla ja kuuden aikaan tarjoilulla päivällisellä. Syksyn menomatkalla oli meinannut tulla melkoinen ähky kun tuntui että silloisen täysihoidon ansiosta laivalla syötiin koko ajan...Ja tottakai kun silloin sapuskat kuuluivat hintaan niin pitihän tietysti joka aterialla syödä"koko rahan edestä"...Mikään kovin erikoinen gourmetelämys laivan seisova pöytä ei tosin ollut, mutta melko täyteen itsensä siitä kyllä sai. Meripäivä meni jotenkuten, kovin ihmeellistä ajanvietettä ei laivalla ollut. Saunaankaan ei kiinnostanut mennä siellä parveilevien venäläisten keskelle, olisin vielä sotinut Talvisodan uudestaan.

Päivällisen jälkeen lueskelin vielä kirjaa, sitten yön lähestyessä suunnistin hyttiin. Hetken aikaa katsoin telkkarista Suomen uutisia ja säätiedotuksia, sitten levottomaan uneen. Raskas päivällinen oli tehnyt tehtävänsä ja kovin hyviä yöunia ei tullut, hieman tuli kierittyä sängyssä. Aamulla 12.4.2009 lautta oli satamassa kello 7.30, ehdin sitä ennen hakea kupin kahvia ja pakata tavarat, sitten kuulostelin kuulutusta saapumisesta Helsinkiin.(Alunperin suunnitelmani oli tulla Suomeen jo 7.4. mutta olin ennen paluumatkalle lähtöäni saanut neuvoteltua pomoltani pari lisäpäivää lomaani)  Lämpötila satamassa olisi kuulemma kohtalaisen kirpeä 4c. No, matkaa ei olisi kuin sata kilometriä joten eipä tuo nyt niin haittaisi. Talvena aikana tulosatama oli vaihtunut Helsingin keskustasta Vuosaaren uuteen satamaan, tulisihan sekin nähtyä. Autokannelle päästyäni pyörän pakkaus ja odottelua, perinteisesti taas joku saatanan ääliö päätti täräyttää dieselinsä käyntiin jo hyvissä ajoin ennenkuin oli edes toiveita päästä lautasta pihalle. Mikä hemmetti ihmisiä vaivaa, eikö nyt jumalauta voi odottaa sen aikaa että näkee kun se oma jono lähtee liikkeelle ja vasta sitten käynnistää autonsa? Aina löytyy niitä jotka saavat kai jonkun paniikkikohtauksen ja luulevat jäävänsä laivaan jos eivät käynnistä autoansa suurinpiirtein jo heti kun satama siintää horisontissa. Voi hevon perse. Samaan kategoriaan muuten ääliömäisyydessä päätyvät ihmiset jotka lentokoneen laskeuduttua sinkoavat välittömästi penkistään ylös ennenkuin edes turvavyö-valo on sammunut ja rupeavat haalimaan tavaroitaan, sen jälkeen pitää vielä ryysätä käytävälle jonoon seisomaan ja odottamaan se vähintään viisi minuuttia että pääsee koneesta ulos. Minkä helvetin takia? Itse istun aina omalla paikallani ja ihmettelen että mikä vitun kiire on sinkoilla seisomaan käytävälle, koneesta ulospääsyä se ei nopeuta tippaakaan. Pari kertaa ollut melko huvittavaa seurata käytäväpaikalla istuen vieressäni olevia jotka paniikinomaisesti nykivät itseään ylös ja alas koska haluaisivat ryysätä muun junttilauman perässä koneen käytävälle jonoon seisoskelemaan mutta eivät pääse koska istun vielä omalla paikallani ja blokkaan tien....

Laivasta pääsin kuitenkin hengissä pihalle vaikka melkoinen dieselinkatku olikin sieraimissa, satamasta päästyäni suunnistin kirpeän kylmässä kelissä kohti Tampereenväylää. Naama oli melkoisen jäässä jo parinkymmenen kilometrin ajon jälkeen, ajohanskojen toppauksista huolimatta näpitkin alkoivat jäätyä. Tien varren lammikot olivat jäässä, aika varoen tuli ajeltua kun tien pinnan liukkaudesta ei ollut tietoa. Olin laivalla ajatellut että poikkean matkan varrella aamukahvilla ja lämmittelemässä  jossain puolivälin kieppeillä, nyt keho jäässä totesin että aivan saatanan sama, ajetaan samalla tuskalla yhtä soittoa kerholle asti. Gliden katteesta huolimatta ajoviima viilensi tehokkaasti kehon, nahkatkin alkoivat hohkata kylmää. Paluuvitutukseen tunnelma kuitenkin sopi varsin hyvin, lievä kärsimys oikeastaan kuului asiaan. Matkan varrella tuli muisteltua niitä lämpimiä talvipäiviä Espanjan auringon alla ja kuinka olin pystynyt ajamaan helmikuussa t-paita päällä Harleylla...Näppien jäätymistä muistelu ei kuitenkaan estänyt, päästyäni kotikaupunkiin ja lähelle kerhoa kävin tankkaamassa pyörän, melkoinen taistelu saada kohmeisilla sormilla pankkikortti pois lompakosta. Muutaman minuutin päästä tankkauksesta olinkin jo tutulla kerhon portilla, oikea avainkin löytyi ja pääsin portista kerhon pihaan. Kampesin melkoisen jäätyneen kehoni pyörän päältä ja availin tallin ovet, seuraavaksi oli vuorossa pakkausten purku pyörän päältä ja samantien pyörälle öljynvaihdot ja pesu. Sitten varustehuolto, vaatteet pyykkiin ja vähitellen lämmennyt keho suihkuun. Kerhokavereita alkoi valua paikalle, kahviseuraakin siis alkoi löytyä, tarinoita tuli kerrottua puolin ja toisin. Hieno nähdä kaverit puolen vuoden jälkeen ja kuunnella mitä kaikkea oli kotimaan ympyröissä tapahtunut. Parin päivän päästä olisi vuorossa töihin paluu, kesän töiden jälkeen tosin olisi taas seuraava talvi vapaata.

(alla:takaisin kerhon pihalla)

(http://lh3.ggpht.com/_TvXxmF-LsN0/SebRqsnyd4I/AAAAAAAADoY/MQnZOfWxzX8/s640/Kuvat2%20877.jpg)

Ajoa ei ollut kovin paljon puolessa vuodessa tullut, mittariin oli tullut lisää vain reilu 16 000km. Vaikka parikin pidempää reissua oli spanskeissa tullut tehtyä niin oli kuitenkin ollut pitkiä aikoja jolloin en pyörällä ajanut viikossa kuin suunnilleen kolme-neljä kertaa lähikauppaan. Pyörä oli toiminut mukavasti, mitään suurta teknistä pulmaa ei tullut, takarenkaan vaihdoin talven aikana samoin jarrupalat taakse. Josta tosin meinasi tulla ongelma kun valtuutetulla diilerillä eivät runkkarit osanneet hihnan kireyttä edes säätää renkaan vaihdon jälkeen...Lähellä oli ettei remmi mennyt poikki. Muuten ei ollut kuin normaalit öljynvaihdot, ainoa "vika" reissussa(muutaman käyntihäiriön lisäksi) oli että moottorin vikavalo alkoi välillä palaa tullessani Gibraltarin reissulta takaisin, sen jälkeen se aina välillä syttyi ajossa paluumatkankin aikana kunnes päästiin viileämpiin keleihin Suomeen ja vikakoodi katosi....Muutaman kerran se taas ilmaantui kesällä lämpimimmillä keleillä. Jo heti ensimmäisen vikavalon syttymisen jälkeen tuli tarkastettua printtaamastani vikakoodien selvityslistasta tuon koodin selite, joka oli "ei palotapahtumaa takasylinterissä". Melkoinen höpöhöpö koodi, pyörän kulku ei muuttunut tippaakaan vikavalon syttyessä. Netistä tuli lueskeltua aiheesta ja todettua että kyseistä vikakoodia olivat muutkin ihmetelleet, mitään vaikutusta ajoon sillä ei ollut muillakaan ollut. Helvetin hi-techlaitteet, säikyttelee ihmisiä jollain hämärillä vikakoodeilla kesken ajon. Kesän lopulla vaihdoin tulpanjohdot ja vikakoodia ei sen jälkeen ole tullut, reissun aikana vikakoodin sai katoamaan pidemmäksi aikaa kun vaihtoi uuden tulpan takasylinteriin.

Monenlaista maisemaa ja erilaisia ihmisiä tuli nähtyä, matkailu avartaa kuten sanotaan. Reissu oli ollut hieno, ainoa asia joka harmitti oli loman loppuminen ja Suomeen paluu...Mutta "loppuu ne pitkätkin lomat" kuten kerhokaveri Sami on todennut. Paluu arkeen oli tosiasia, onneksi ei tarvinnut sentään pyörällä ajamista lopettaa, koko kesän (ja seuraavan talven reissun) ajovälineenä toimi uskollisesti tuo sama Street Glide, kaikki ajot hoituivat sillä.

Paluuni jälkeisenä maanantaiaamuna ajoin sitten työpaikalle ihmettelemään mitä kaikkea uutta oli keksitty poissaollessani.

Seikkailuni oli päättynyt.

No niin, tulihan saatua tämäkin urakka päätökseen...Melkoinen kirjoittelu tuossa oli mutta hauska kokemus, sekä reissu että siitä kirjoittaminen. Nyt kun katsoo alkupään tekstejä niin tulisi kirjoitettua ehkä hieman huolellisemmin, typoja ja ajatuskatkoja mahtuu muutamiakin. Tyylinä oli melko pitkään se että kirjoitin tarinaa suoraan tänne palstalle ja pistin ekan version samointein viestiketjuun. Olisi kannattanut oikolukea paremmin ja mielummin kirjoittaa etukäteen ja lukea tekstit läpi ajatuksen kanssa ennen julkaisua. No, kaikkea oppii. Loppuvaiheessa pääsin kirjoittamaan tekstejä emailin luonnoksiin jolloin sai hieman aikaa tutkia niitä ja hieman edes parannella työnjälkeä ennenkuin siirsin ne palstalle. Tosin tein tuota viime talven aikana espanjalaisissa nettikahviloissa joten kovin hyvää työrauhaa ei ollut...

Pistän jossain vaiheessa lupaamiani linkkejä kuviin, tulossa mm. Benidormin lähellä olevasta prätkämuseosta kuvia.

Mainiota luettavaahan nämä ovat olleet, melkein kuin olisin itse ollut mukana..
Kovasti kiitoksia aamukahvilukemisnautinnoista.

-t-

ps. tosin arvaa vain ajoittaisen v...tuksen määrää kun itse joutuu raatamaan niskalimassa duunissa ja jotkut 'lomailee' etelässä.. no ensi talvena v...tuttaa vielä enemmän..

Aloitellaan noiden kuvalinkkien postaaminen vaikkapa tällä prätkämuseolla, sijaitsee siis lähellä Benidormia vuoristossa, aivan helvetin hienoja prätkäreittejä matkan varrella.

http://picasaweb.google.fi/jarkkot71/MotorcycleMuseumGuadalestAlicanteSpain?feat=directlink (http://picasaweb.google.fi/jarkkot71/MotorcycleMuseumGuadalestAlicanteSpain?feat=directlink)

Gibraltar:

http://picasaweb.google.fi/jarkkot71/Gibraltar?feat=directlink (http://picasaweb.google.fi/jarkkot71/Gibraltar?feat=directlink)

http://picasaweb.google.fi/jarkkot71/Gibraltar2ndTour?feat=directlink (http://picasaweb.google.fi/jarkkot71/Gibraltar2ndTour?feat=directlink)

Ceuta ja Marokko, Afrikka:

http://picasaweb.google.fi/jarkkot71/CeutaAndMoroccoAfrica?feat=directlink (http://picasaweb.google.fi/jarkkot71/CeutaAndMoroccoAfrica?feat=directlink)

Alhambra (Granada, Espanja)

http://picasaweb.google.fi/jarkkot71/AlhambraGranadaSpain?feat=directlink (http://picasaweb.google.fi/jarkkot71/AlhambraGranadaSpain?feat=directlink)

Ronda (Espanja):

http://picasaweb.google.fi/jarkkot71/RondaSpain?feat=directlink (http://picasaweb.google.fi/jarkkot71/RondaSpain?feat=directlink)

Sevilla (Espanja):

http://picasaweb.google.fi/jarkkot71/SevillaSpain?feat=directlink (http://picasaweb.google.fi/jarkkot71/SevillaSpain?feat=directlink)

Camp Nou, Barcelona (Espanja):

http://picasaweb.google.fi/jarkkot71/CampNouFCBarcelonaStadiumBarcelonaSpain?feat=directlink (http://picasaweb.google.fi/jarkkot71/CampNouFCBarcelonaStadiumBarcelonaSpain?feat=directlink)

Madrid (Espanja):

http://picasaweb.google.fi/jarkkot71/MadridSpain?feat=directlink (http://picasaweb.google.fi/jarkkot71/MadridSpain?feat=directlink)

Sekalaisia kuvia:

http://picasaweb.google.fi/jarkkot71/RoadtripToSpainSept17th2008April12th2009?feat=directlink (http://picasaweb.google.fi/jarkkot71/RoadtripToSpainSept17th2008April12th2009?feat=directlink)

http://picasaweb.google.fi/jarkkot71/RoadtripToSpain2Sept17th2008April12th2009?feat=directlink (http://picasaweb.google.fi/jarkkot71/RoadtripToSpain2Sept17th2008April12th2009?feat=directlink)

http://picasaweb.google.fi/jarkkot71/RoadtripToSpain3Sept17th2008April12th2009?feat=directlink (http://picasaweb.google.fi/jarkkot71/RoadtripToSpain3Sept17th2008April12th2009?feat=directlink)

Hyvaa horinaa, kylla tuolta euroopasta loytyy vahan erinakoista rakennusta kaupunkien keskustoista kuin suomen betoninopat.

Katotaan jos taas paasis loppukesasta poikkeen,

T. GangBang-Gary, Penetration Manager, Hundred County Raceway.