Kopioin asiani MMAF:n foorumilta tännekin. Keskustelu on tervetullutta ja toivottavaa...
Moi kaikille!
Seuraavan näyttelyn järjestelyt ovat olleet käynnissä jo hyvän tovin ja ajattelin laittaa tänne hieman tietoa tulevasta.
Ajankohta on sama tuttu tammi/helmikuun vaihde, näyttelyalue on myös ennallaan. Luokkia on myös tulevana vuonna neljä kappaletta. Joitakin uutoksia tulee kilpailun sisältöön, mm. palkitsemiseen. Yleisöäänestys on ohjelmassa jälleen ja yleisön suosikit julkaistaan sunnuntaina iltapäivällä.
Suurin muutos on lauantai-iltana tapahtuva palkintojenjako johon yleisöäänestys ei vaikuta. Messuilla on lauantaina klo 18 jälkeen parin tunnin jatkoaika jolloin muut hallit ovat kiinni ja Petrol Circus halleissa on ihan nimekästä livemusiikkia tarjolla. Ennen tätä lavalla palkitaan joka luokasta kolme pyörää/rakentajaa rahalla ja pokaaleilla. Ei siis lattiatasolta ja sunnuntaina kuten viime vuonna.
Palkintojenjakoperusteista haluaisinkin nyt kysyä rakentajilta että onko rakentajien kesken tehtävä äänestys hyvä ratkaisu vai tuomaristo vai näiden yhdistelmä? Kysyn tätä siksi että haluaisin oikeudenmukaisen palkitsemisen rakentajia kohtaan olkoonkin että näyttely on edelleen suunnattu yleisölle viihteeksi. Ja yleisö saa edelleen äänestää suosikkejaan.
Raha on ihan yhtä tiukassa kuin ennenkin, ainakin minulla, joten luovuutta pitää käyttää. Pyöriä on ilmoittautunut mukaan jo jonkin verran ja lisää otetaan vastaan, laita siis rohkeasti meiliä tulemaan petrol.circus@pp.inet.fi tai soittele 0405077097.
Majoituspaketit ovat myös työn alla, laitan niistä lisätietoa kun asia hieman etenee.
Näillä muutoksilla olen pyrkinyt kehittämään näyttelyä parempaan suuntaan ja näyttelyn tilaaja on myös sitoutunut tähän tavoitteeseen.
Ja kopionpa minäkin MMAF:n taululle kirjoittamani vastauksen keskustelun avaukseksi:
Yritetään nyt tänä vuonna uudestaan, jos viimekertainen fiasko olisi opettanut jotain...
1. Pyöräluokat järkeviksi, ei niin että kaikki oikeasti rakennetut on yhdessä luokassa kilpailemassa samasta palkinnosta ja loput pystit jaetaan sitten mitä kummallisemmille laitteille jossain käsittämättömästi nimetyissä luokissa.
2. Yleisöäänestyksen onneksi unohditte, kai huomasitte itsekin mikä katastrofi se oli. People's choice pitää toki olla että yleisökin pääsee osallistumaan, mutta mitään tekemistä hienoimman pyörän valinnassa sillä ei ole.
3. Rakentajaäänestys toimii parhaiten pienemmissä, yksipäivisissä tapahtumissa. Tällaiseen suuren luokan gaalaan olisi hyvä saada muutamasta nimekkäästä rakentajasta tai alan ammattilaisesta koostuva tuomaristo joka valitsee voittajat.
Eikös AMD ole rakentajaäänestys? Eikä kestä ku viikon...
Jep, kuten tapahtuman virallisella kotisivulla http://www.amdchampionship.com/ (http://www.amdchampionship.com/) sanotaan:
"Judging is by 'peer-group-review'. That is to say that it is you, the competitor community itself (namely those people who actually engage in customisation) who choose the winners at the World & European Championship. Obviously you can't vote for your own bike(s), and rather than using a result-shaping category/points formula, each competitor is asked to select their 12 favourite bikes on a 'whatever floats your boat' basis, then place them in rank order one through twelve. Judging is on Saturday October 4th, for the main awards ceremony at 4:00pm on Sunday October 5th."
Tuossa on vaan se ero, että kilpailijoista suurin osa tulee kauempaa ja viettää suuren osan ajastaan tapahtumassa. MP-näyttelyn kalustosta moni on paikallisia jotka käyvät viemässä pyörän ennen näyttelyä ja sen jälkeen hakemassa pois, eivätkä jää paikalle tutkimaan muita laitteita varsinaisena aukioloaikana. Ja olishan se komeeta jos PC saisi muutaman eturivin ukon valitsemaan voittajat - näytteilleasettajaäänestys on se helpoin tapa. Toki samalla myös toimiva, ne ykköspokaalin saaneet ovat 99% tapauksista osuneet oikeaan.
Lainaus käyttäjältä: Hemuli - 03 lokakuu 14, 11:06:22
MP-näyttelyn kalustosta moni on paikallisia jotka käyvät viemässä pyörän ennen näyttelyä ja sen jälkeen hakemassa pois, eivätkä jää paikalle tutkimaan muita laitteita varsinaisena aukioloaikana.
Jos homma toteutettaisiin näytteilleasettajaäänestyksellä, voisin kuvitella, että suurin osa näytteilleasettajista hiukan muuttaisi toimintatapaansa ja jäisi jossain välissä paikalle tutkimaan laitteita perusteltua äänestyspäätöstä silmällä pitäen.
Olen ehdottomasti samaa mieltä kuin herra H siinä, että yleisöäänestys yksinomaisena palkintojen määräämistapana on perseestä. Rakennettujen laitteiden hienoudet tuppaavat monesti avautumaan vain sellaisille, jotka itsekin ovat jotain joskus rakentaneet.
Kuitenkin sellaiset ilmaisut kuin "eturivin ukko", "nimekäs rakentaja" jne. hiukan tökkivät meikäläisen korvissa. Jää jotenkin sellainen elitistinen vaikutelma, ja tällöin päätöksenteko on aina myös subjektiivista. Sama koskee tavallaan rakentajaäänestystäkin, mutta pienemmässä mittakaavassa, koska palkinnoista määrää suurempi joukko ihmisiä.
Tavallaan ehkä paras ratkaisu on yhdistelmä kaikkea, kuten vaikka Norrtäljessä: rakentajaäänestys, jury's choice ja people's choice. Siinä tulee vähän niinkuin kaikki näkökulmat huomioiduksi. "People" arvostaa eri asioita kuin "jury". Toisaalta rakentajaäänestys edustaa jonkinlaista demokratiaa ja ellei nyt aivan objektiivisuutta, niin ainakin intersubjektiivisuutta.
Näistä pohdinnoista voisi siirtyä sujuvasti eteenpäin keskustelemaan siitä, milloin ykköspokaali osuu "oikeaan" ja mikä on "hienoin laite"... ehkäpä jätän kuitenkin tämän tien seuraaville ja lähden viettämään laatuaikaa TraFi:in... ;D
Lainaus käyttäjältä: Tuusulan T-Bone - 03 lokakuu 14, 11:39:23ja lähden viettämään laatuaikaa TraFi:in... ;D
HaHaa tää onkin uutta👮
pientä provoa, koittakaa kestää
1. miksi näyttely järjetään
2. kuka on asiakas
3. miten pidät asiakkaan tyytyväisenä
4. mikä rooli palkitsemisella on kohtaan 3.
Lainaus käyttäjältä: Tuomo - 03 lokakuu 14, 16:23:30
pientä provoa, koittakaa kestää
1. miksi näyttely järjetään
2. kuka on asiakas
3. miten pidät asiakkaan tyytyväisenä
4. mikä rooli palkitsemisella on kohtaan 3.
olen tuomon kanssa vähän yhtämieltä kohdan3 suhteen jos oikein ymmärsin hänen aivotukset..miksi 3 ihmistä tuomareina saa päättää mikä on hienoin ja palkitsemisen arvoinen pyörä,eikö näitä näyttelyitä järjestetä yleisölle vai onko yleisö vaan karjaa joka maksaa viulut pääsylippuina ja eivät tiedä/ymmärrä mikä on hienopyörä ja mikä ei,eli periaatteessa heille voi näyttää vaikka tyhjää hallia.yleisö on kuitenkin lahjomaton instanssi tuomareina 3rakentajaa on huomattavasti altiimpi kokoomus politiikasta tutulle suhmuroinnille ja en käyttänyt sanontaa puliveivaus koska se kuitenkin osa suoritusta tavalla tai toisella..ja eikun boforia purjeisiin
Tuanoinniin. Tottahan toki yleisonkin pitää saada valita hienoin pyörä, mutta jos rakennetuista pyöristä
puhutaan niin valtavirta harvoin huomaa mikä on rakennettu ja mikä on kymppitonnilla bolt-on osaa saanut pyörä. Näytteilleasettajien palkinto on varmaan se jota rakentajat eniten himoitsevat jos nyt jotain himoitsevat.
Niinhän se on, että ns. suuren yleisön maku on ajoittain melko, sanoisinko, persoonallinen verrattuna ns. harrastajaan. Esimerkkinä käynee tämän vuoden Norrtäljen Peoples Choicen voittaja.
jos valinan suorittaa rakentajat/näytteilleasettajat niin eikö koko tilaisuus voisi olla suljettu yleisöltä..hölmöjä kun ovat.tästä aukeaa se mitä minä tarkoitin,toki itse en ole mitään näytille tuomassa mutta otin perkelyyttäni kantaa eli en itse ainakaan sulattais sitä että valinta tehtäisiin 2-4hengen kaveriporukassa ja voittaja olis joku "hyvä tyyppi" meinaan siltä ajatukselta ei voisi välttyä.
Tarkoitin lähinnä sitä, että harrastajat ottavat vakavammin arvostelun. Eivät siis esim. kysy mukana olevalta lapselta mikä olisi hyvä valinta.
Hyvät ja huonot puolensa joka systeemillä.
Yleisön valintaa voi perustella juuri noin kuin yllä. Mutta se on vasta kolikon toinen puoli.
Kuten sanottu, rakentajien itsensä arvostamat jutut pyörissä eivät asiaan vihkiytymättömille välttämättä aukea ollenkaan. Vastaavasti asiaan pääsääntöisesti vihkiytymättömän yleisön valinta osuu usein sellaiseen kapistukseen, jota rakentajat itse eivät arvosta erityisen korkealle.
Tästä seuraa, että pelkkään yleisön valintaan perustuviin näyttelyihin eivät hardcore-rakentajat enää vaivaudu viemään rakkineitaan ollenkaan, mistä edelleen seuraa koko näyttelyn degeneroituminen. Käsittääkseni tämä ei ole sen paremmin järjestäjän kuin yleisönkään etu.
Toisaalta voi sitten kysyä, onko oikein olla viemättä pyöräänsä näyttelyyn vain sillä perusteella, että oletusarvoisesti se jää vaille palkintoa... mennäänkö sinne näyttelyyn lopultakin vain palkintojen takia? Muuan nimekäs rakentaja kerran sanoi viisaasti siihen suuntaan, että jokaiselle näyttelyyn tuodulle pyörälle saattaa löytyä joku katsoja, jolle just se pyörä kolahtaa - sai palkintoja tai ei.
Niin tai näin, degeneraatio PC:n kohdalla oli viime kerralla tosiasia. Jos PC jatkaisi samalla linjalla, jossa yleisön valinta on yksinomainen palkitsemisperuste, luokkajako kummallinen ja kulukorvauspolitiikka näytteilleasettajia kohtaan nihkeää, degeneraatio sen kuin syvenisi.
Aloitusviestistä ymmärsin kuitenkin, että kurssia yritetään muuttaa. Se on hyvä asia. Ehkäpä jotain vinkkiä saa siitä ajatuksesta, että hyväksi koettuja käytäntöjä ei kannata muuttaa. Norrtäljessä on kaikki kolme palkitsemismenetelmää käytössä ja homma tuntuu kohtuudella toimivan. Molempi parempi.
Huomionarvoista muuten sekin, että Norrtäljessä juryn valinnat kulkevat yleensä käsi kädessä näytteilleasettajien omien valintojen kanssa. Jos juryn valinnat olennaisesti eroaisivat näytteilleasettajien valinnoista, sopisi kenties epäillä kokoomuskoplailua. Mutta kun eivät eroa.
Yleisön paikalle tulemiseen tuskin vaikuttaa se, kuka pokaalit rohmuaa. Yleisö tulee katsomaan hienoja pyöriä, jotka on aseteltu esille näyttävästi ja joita on paljon.
Yleisöä ei kannata vaivata muuta kuin PC:lla, jos silläkään. Joku pellepyörä voittaa kuitenkin.
Näytteilleasettajat valitsijana on sikäli hankalaa, että pyörät tuodaan paikalle eri aikaan eikä valinnan hetkellä kaikki pyörät ehkä ole vielä nähtävänä. Ja usein äänestetään kerhokavereiden pyöriä tai jopa omaa. Tai ei vaan huvita tai ei löydy kynää.
Asiantunteva raati on minusta paras. He ymmärtävät rakentelun perusasiat ja valinnat tuskin menee ihan metsään. Raadille vain pitää kertoa, että kaverien raketamia pyöriä ei sitten suosita vaan kaikki pyörät arvioidaan lähtien samalta viivalta.
Varmasti totta tuokin että jos rakentelijat ei koe palkintojen jakoa edes suurin piirtein oikeudenmukaiseksi, niin tapahtuma näivettyy. Mutta tuolla "kuka on asiakas" -jutulla hain oikeastaan sitä että MP-messujen yhteydessä järjestettävä näyttely ei ole tyyppillinen "harrastajilta harrastajille" -tapahtuma, vaan nimenomaan paikka jossa sitä suurta ns. tavisyleisöä on enemmän kuin missään. Eikä heitä pitäisi ylenkatsoa. Ehkä joku setämiesmotoristi ei niin välitä mikä laite korjaa palkinnot, mutta esim. joku nuori lajiin vasta syttynyt voi ottaa asian isommin. Ts. jos palkinnoille nousee vain suurelle yleisölle liian vaikeita laitteita tajuttavaksi, niin elitismin leima tarttuu ja ei kait sitäkään haluta.
Ts. luokat raadin arvosteltaviksi ja People's Choice säitytetään. Mutta PC:n tärkeyttä korostetaan jotenkin, esim. palkitsemalla 5 parasta normaalin yhden tai 3:n sijaan?
Lainaus käyttäjältä: Tuomo - 05 lokakuu 14, 23:15:10...Mutta PC:n tärkeyttä korostetaan jotenkin, esim. palkitsemalla 5 parasta normaalin yhden tai 3:n sijaan?
Moniko People's Choicea äänestänyt edes muistaa asiaa muutaman päivän jälkeen kun palkinnot jaetaan? Saati sitten olisi kiinnostunut voittiko se oma suosikki? Eri juttu sitten yksipäiväisissä tapahtumissa joissa nähdään koko show alusta loppuun.
Hienoa ajatustenvaihtoa, kiitos kaikille osallistujille. Minulla on näin yksinkertaistettuna ideana seuraavassa tapahtumassa se, että näyttely tehdään yleisölle ja kilpailu rakentajille. Ei liene ennen kuulematon rakenne.
HC-rakentelijoiden piiri, niin kuin koko MP-alakin, on verrattain pieni ja silloin saattaa objektiivisuus kärsiä kun pyöriä arvostellaan raadin toimesta.
Rakentajien kesken suoritettu äänestys on kohtuullisen reilu tapa, siinä sudenkuoppana on rakentajien taitojen, kokemuksen vaihtelu ja keskenään eri tyylisten pyörien iso määrä. Esimerkiksi ikänsä Pannujen parissa pyörineelle ei välttämättä aukea neljääsataa kulkevan Busan nyassit. Ja päinvastoin.
Itse olen tutkinut näiden yhdistämistä mielekkäällä latinotavalla niin että palkintorahastakin olisi jotain iloa rakentajalle.
Kulukorvauksia haluaisin myös tarjota, joskin raha tuntuu olevan tiukassa myös yhteistyökumppaneiden taholla. Sen suhteen en ole vielä luovuttanut vaan keväällä alkaneet tiedustelut jatkuvat.
Yksi asia minkä uskallan luvata olevan paremmin on palkintojen jako, iso lava leveillä rampeilla, isosti ääntä ja valoa ja lauantain alkuilta ajankohtana on hyvä. Ja samaan aikaan päällekkäin ei ole muuta ohjelmaa. Keskustelu jatkukoon!
Howdy tännekin taas!
Alla liimattuna sama asia minkä ilmoitin muuallakin:
Palkintosummat on saatu lyötyä lukkoon tulevaan koitokseen. Samoin palkintojen jakoperusteet alla tiivistettynä.
Näyttelyn rakennuskilpailun palkintopyörät valitsevat tänä vuonna rakentajat keskenään lippuäänestyksellä perjantaina ja lauantaina puolille päiville asti. Näyttelyn paras pyörä on luonnollisesti pyörä joka kerää määrällisesti eniten rakentajien ääniä. Tuomaristo valitsee yhden pyörän joka on Tuomariston valinta. Yleisö saa äänestää suosikkejaan sunnuntaina noin puolille päivin asti ja yleisön suosikki julkistetaan sunnuntaina iltapäivällä.
Joka luokan 1. 500â,¬
Joka luokan 2. 300â,¬
Joka luokan 3. 200â,¬
Näyttelyn paras pyörä 1000â,¬
Tuomariston valinta 500â,¬
Yleisön valinta
Kaikki palkinnot sisältävät tietysti dedikoidun pokaalin sekä parhaalle pyörälle menevän kiertopalkinnon. Ja yleisöäänestyksen voittaja saa "pelkän" pokaalin.
Luokat ovat seuraavanlaiset:
Custom
Classic
Street
Open
Tiedän toki että luokkien pienestä lukumäärästä johtuen jää tarkkaan spesifikoidut luokkien nimet pois. Yleisöä silmälläpitäen ja monipuolisen rakentelun puolesta siis näin.
Taitaa olla tunkua taas kustomiluokassa.....
Missä on chopper? ???
Suomen Tuusula esittää täten syvän paheksuntansa puutteellista luokkajakoa kohtaan. :P
Eipä tarvitse tuolla luokkajaolla osallistua tälläkään kerralla ;)...
http://nakkertton.kuvat.fi/kuvat/2015/Motor+Sport/Petrol+Circus+30.1.2015/ (http://nakkertton.kuvat.fi/kuvat/2015/Motor+Sport/Petrol+Circus+30.1.2015/)
muutama hassu kuva
Saako oman pyörän kuvan kopioida?
Mikä tuossa luokkajaossa oikeen rienaa?
Mun mielestä se oli varsin hyvä jako.
Eihän "Bomber"puolellakaan ole jaettu vaikka katteellisia jatkettuja "Dragmotoja" ja lyhkäsiä Fightereita eri luokkiin, vaikka ne yleisesti jakaa porukan vahvasti kahtia...
Mites jos bobbereilla olisi oma luokka, niin menisikö jollain porot nokkaan jos rakentaisin Hondasta "japanese-bobberin", ne kun on vahvasti nostaneet päätään maailmalla. Kuitenkin vääränmerkkinen pyörä?
Tänä vuonna ainakin oikea pyörä putsasi pöydän.
Lainaus käyttäjältä: bombiker - 01 helmikuu 15, 19:40:42
Saako oman pyörän kuvan kopioida?
Kuvaa voi käyttää tuollaisenaan omassa käytössä :)