Poikamme maailmalla - Bastard Tour 2012

[Erppa]

Jep, mielenkiintoinen keikka, tänks äijille että viitsitte tärvätä reissuaikaa kirjoitamalla. Vastineeksi todetaan että kutina munissa on aitoa kateutta ja tauti on saanut alkunsa siitä että me lukijat ollaan stoorissa mukavuusalueen väärällä puolella, sillä helpommalla. No onneksi paloi sähköt moposta keskiviikkona, korjataan uutta raporttia odotellessa.

Miles on!

-E

[Hemuli]

Hengissa ollaan, hengessa Kollaan .

Tahan valiin en sano oikeastaan muuta kuin etta voisin pistaa koko mopokaluston myyntiin kun paastaan takaisin Suomeen ja ruveta vaikka keraamaan postimerkkeja. Nimittain kotimaan moottoripyoraily tuskin antaa enaa yhtaan mitaan sen jalkeen kun on saanut kurvailla Smokey Mountainsin vuoristoteita. En ole koskaan voinut kuvitella etta moottoripyoralla ajaessa voi tulla merisairaaksi. Nyt sekin on koettu.

Ei voi kuin nostaa hattua takalaisille jotka paastelivat noita serpentiinipolkuja etujarruttomilla choppereilla sellaista vauhtia etta itsella oli vaikeuksia pysytella perassa. Hurjasta menosta huolimatta viikonlopun ainoat vahingot jaivat palaneisiin rautapaasportsterin sahkoihin ja yhteen kipattuun chopperiin - jalkimmaisesta tulette nakemaan hurjan videon kuinka takarenkaan virkaa toimittava Shinko ei ole ihan parhaimmillaan yli 45 asteen kallistuksissa.

Jotain omaakin kuvamateriaalia tiedossa kunhan saan niita ladattua nettiin.

[Hemuli]

No niin, muutama foto alkaen siita kun lahdettiin Richin kotoa Illinoisista kohti Deals Gapia North Carolinassa. Matka joka kartalta katsottuna oli noin 600 mailia (960 km) eli ihan sellainen paivan reissu - no, ensimmaisena paivana paastiin 440 mailia (704 km) ja aikaa meni 11 tuntia. Melkoinen urakka etten sanoisi.

Paiva alkoi leppoisalla ajelulla pitkin moottoritieta.



DJ oli tosiaan lentanyt paikalle Washingtonin osavaltiosta joten hanella ei ollut omaa pyoraa - hyvin matka naytti taittuvan Richin juuri valmiiksi saamalla chopperilla. Itse asiassa ajo naytti niin mukavalta etta jotain tuollaista pitaa tehda itsellekin.



Maisemat oli komeita, tuohonkin siltaan on mennyt jokunen tonni malmia.



Ihan ilman teknisia murheita ei ekasta paivasta paasty, Mikan sportti vuoti edelleen tonariputken tiivisteesta ja DJ:n chopperi rupesi tihkuttamaan oljyjaahyn letkusta. Onneksi siina oli vaan liitin loysalla.



Illinoisin jalkeen piipahdettiin Indianan puolella tankkaamassa, sitten oli vuorossa Kentucky josta piti paasta nopeasti lapi ettei tule mitaan syvajokijuttuja eteen...
Ensimmaisen paivan ajo paattyi Lebanoniin Tennesseessa, ihan ensimmaiseksi hankittiin motellihuoneet ja sitten pesemaan Mikan pyoraa joka oli levittanyt parisen litraa oljya kolmen osavaltion alueelle.



Puhdasta pyoraa on mukava ruuvata motellihuoneen edessa, me muut keskityttiin lahinna paskanjauhantaan paikallisten kanssa.



Reilu ruuttaus permatexia tiivisteen alle ja paalle ja romut nippuun, sitten Mikakin paasi mukaan juttuun ja taidettiin siina pari oluttakin juoda pitkan paivan paatteeksi.



Kun talleen isolla kirkolla ollaan niin ei pyoriakaan passaa ihan mihin tahansa jattaa. Onneksi takalaiset huoneet on vahan isompia kuin ruotsinlaivan hytit.



Tennessee on hienoa seutua, hetken aikaa ajettuamme alkoi taivaanrantaan ilmestya vahan Salpausselkaa korkeampia muodostumia.



Ihan viela ei kuitenkaan ajettu vuorille vaan pysahdyttiin Crossvillessa yhteisen tutun pajalla - harmiksemme Nate oli ollut yon toissa eika paassyt itse paikalle mutta naapurin rouva tuli esittelemaan mestoja. Taalla olisi mennyt pidemmastikin aikaa kaikkea tilaan ahdettua tavaraa ihmetellessa mutta pakko oli jatkaa matkaa.





Natella (N8Dawg = Natedog) on jopa nimikkoroskis



Joskus aikoinaan Nate rakensi sporttichopperin jossa rungon pystyputken virkaa toimitti vanha auton nokka-akseli. Tuolloin kaikki kirkuivat yhteen aaneen kuinka se ei tule kestamaan viikkoakaan ja han viela tappaa itsensa sen kanssa. No, tuossa se on yha noin kuuden vuoden jalkeen...



DJ on tarkka kaveri mita tulee karvoitukseen, niinpa kun han huomasi pajan nurkassa taman hienon hiustenkuivaimen niin olihan sita kokeiltava.



"Missa helvetissa me ollaan?"



Joko joku kaantyi jossain kohtaa vaaraan suuntaan tai sitten naa Tennesseelaiset ei vaan osaa merkita teitaan...

Tehtiin viimeinen tankkaus ennen vuorille ajoa Telicote Plainsissa ja sitten kohti Cherohala Skywayta. Oltaisiin voitu valita myos reitti joka olisi kulkenut suoraan Deals Gapin lapi mutta sita ehdittaisiin ajaa ihan riittamiin viikonlopun aikana joten paatettiin ajaa toista kautta. Valinta osui oivalliseksi, reitti oli taynna pitkia mutkia joita oli mukava paastella lievasti laittomia nopeuksia. Skyway on ihan osuvasti nimetty, korkein kohta huitelee pitkalti paalle viidentuhannen jalan (noin 1700 m) korkeudessa. Nakymat oli aika huikeat ja paikallinen luonto todella kaunis.







Mina ja Rich ajettiin aika pitkalti omaa tahtiamme Mikan jaadessa pitamaan seuraa DJ:lle jonka meni oli hiukan varovaisempaa johtuen oudosta pyorasta jossa ei ollut kuin takajarru. Yht'akkia huomasimme kahden etuvalon kadonneen taustapeilista ja tasta saikahtaneina kaannyimme takaisin toivoen etta naemme molemmat ehjana tien poskessa. Nain kavikin, DJ oli osunut ampiaiseen joka oli pistanyt hanta kasivarteen - pistoksille allergisena hanen oli pakko pysayttaa saman tien laakitysta varten.



Loppumattoman tuntuisen mutkapatkan paatteeksi saavuimme bilepaikalle jossa meininki oli taydessa vauhdissa. Matkaa oli kertynyt viitisen sataa kilometria mutta aikaa kului kymmenen tuntia. Yleisen hauskanpidon lomassa Casey maalasi Justinin tankkiin uusia kuvioita.



Gus oli hauska pieni kaveri Texasista jolta ei juttu loppunut kesken missaan tilanteessa. Nauruhermot oli kylla herkassa raskaasta paivasta huolimatta.



Kaikenlaista tapahtui sina iltana, jotkut olivat rakentaneet kolmipyoria joilla sitten viiletettiin pitkin pimeita rinteita...



Ilta jatkui iloisissa merkeissa mutta siita ja seuraavien paivien tapahtumista lisaa huomenna. Nyt on aika vasy olo.

[Tuusulan T-Bone]

Tahan valiin en sano oikeastaan muuta kuin etta voisin pistaa koko mopokaluston myyntiin kun paastaan takaisin Suomeen ja ruveta vaikka keraamaan postimerkkeja. Nimittain kotimaan moottoripyoraily tuskin antaa enaa yhtaan mitaan sen jalkeen kun on saanut kurvailla Smokey Mountainsin vuoristoteita.

Ja höpsön löpsön. Maailmassa riittää hyviä prätkälle sopivia teitä vaikka kuinka paljon. Amerikassa ja muualla.

Toisaalta, kai niitä postimerkkejäkin löytyy aikans paljo...

[Jussi]

Hienoa kerrontaa kuvien kera, melkein vois kuvitella itsensä mukaan. Huippukohdat on varmaankin vasta tulossa.


Mitä teihin tulee, olen T-Bonen kanssa samaa mieltä, jos ei kotimaasta löydy haastetta, niin ei tarvi mennä kuin muutama sata kilometriä lähteen päin kun jo löytyy. Etelään hiukan pidemmälle.

[Antti S.]

Näitä matkastooreja saisi olla tällä foorumilla enemmänkin,tämä taitaa olla vasta toinen tähän mennessä?
Tuttu nimi vilahti kun tuota juttua tavasin.Tennesseen Lebanonissa oli jokunen vuosi sitten Krooners-niminen prätkäliike(yhdistettynä sushiravintolaan,jonka erikoisuutena oli sushi dogit.Mistä lie saaneet idean sulloa raakaa kalaa sämpylän väliin),josta sai palikoita melko edullisesti.Siinä vaiheessa kun jenkeissä alkoi talouspuoli menemään päin helvettiä,tuo puoti sulki ovensa.Sinänsä harmi,niillä hinnoilla+halvalla dollarilla sai mukavasti alitettua rakentelubudjettia.
Pitäkää hauskaa meidän muidenkin puolesta siellä!

[Hemuli]

Kyllapa sita taas ollaan niin tosikkoa, niin tosikkoa . Kommentti kaluston myymisesta oli tarkoitettu lahinna havainnollistamana sita milta tuntuu sen jalkeen kun on ajanut tieta jonka mutkissa nakee melkein oman peravalonsa.

Mutta asiaan. Juttu taisi jaada torstai-iltaan joka hiipui joskus puolen yon jalkeen, seuraava aamu valkeni puolipilvisena ja reilusti rasvassa karistetyn aamiaisen jalkeen osa joukosta keraantyi lahteakseen kohti Maggie Valleyssa sijaitsevaa Wheels Through Time -moottoripyoramuseota. Vuoristossa keli saattaa vaihdella yllattavan paljon joten alkumatkalle laitettiin reilusti vaatetta paalle - tai siis kaikki muut laittoi paitsi kanadalainen Justin joka lahti rohkeasti t-paidalla liikenteeseen, mahtoi olla kalsa kun ensimmaiset 50 kilsaa paasteltiin pitkin vuoristoa reilussa kymmenen asteen lammossa. Vasta laskeuduttamme alas laaksoon paastiin takaisin normaaliin kesakeliin.

Pyoria oli matkassa noin viisitoista, arvelin etta tuollainen lauma kulkisi kohtuu rauhallisesti kun mukana oli jos jonkinlaista vekotinta alkaen etujarruttomista jaykkaperista 70-luvun girderkeuloilla paattyen itsemurhakytkimella ja kasivaihteella varustettuihin bobbereihin. Kilin kellit, mutkiin taitettiin reipasta kuudenkymmenen mailin tuntivauhtia joka meikamitoissa vastaa satasta. Ja edelleenkaan ei olla missaan rauhallisilla Askolan mutkapatkilla vaan tiella jossa pienikin virhe tietaa kymmenien metrien pudotusta alas rotkoon. Olen joskus kuvitellut osaavani ajaa moottoripyoralla mutta nama haaveet karisivat aika nopeasti yrittaessani pysytella joukon mukana.

Kun lopulta paastiin pois vuorilta moottoritielle niin vauhti vaan kasvoi, lopulta mentiin letkassa lahemmas puoltatoistasataa kilsaa tunnissa tiella jonka tunsi moottoritieksi lahinna siita etta neljan kaista valissa oli viheralue - korkeuserot olivat edelleen huimia ja mutkia riitti tallekin patkalle etta pari ohittamaamme baggerporukkaa varmaan puistelivat paataan nahdessaan ryhmamme koostumuksen.

Itse museoreissu oli aivan uskomaton mutta siita kirjoitan kokonaan oman aiheensa kunhan paasen kotikoneelle, taalla ei riita aika. Samoin matkalla otetut kuvat ovat toisessa kamerassa joten niitakin joudutte odottamaan. Mutta jos ikina olette lahellakaan North Carolinaa niin missaan tapauksessa ei kannata jattaa tata paikkaa valiin, tutustumiskaynti pistaa paan pyoralle siina maarin etta tuskin itsekaan kasittaa mita tuli juuri nahtya.

Paastyamme takaisin Deals Gapiin homma jatkui omalta osaltani ensin takavalon vaihdolla, halpa kiinalainen ledivalo oli hajottanut itse itsensa jo jossain Illinoisissa ja ihan oman turvallisuuteni takia halusin sen kuntoon. Taysin vastaavaa ei lahikylassa olevasta pratkapuljusta loytynyt mutta ystavallinen omistaja leikkasi lattaraudasta sopivan patkan jonka sitten motellihuoneen edessa hitsasin kiinni takalokariin valotelineeksi. Saatuani tuikun taas pelittamaan alkoi jo hamartamaan enka halunnut enaa lahtea ylos vuorille joten keskityimme olennaiseen ja korkkasimme oluttolkin poikineen. Osa porukasta lahti perinteiselle "karhuajolle" keskiyon tienoilla, nimi juontaa juurensa ensimmaiseen Deals Gapissa jarjestettyyn viikonloppuun jossa yksi porukasta meinasi tormata karhuun pimeassa suoritetulla lenkilla. Oli todella komean nakoista ja kuuloista kun vajaa parikymmenta fillaria painaa ylos rinnetta vaimentamattomien pakoaanien kaikuessa vuoren rinteilta. Lahes yhta komeaa oli kuunnella saman porukan saapumista takaisin putkien paukkuessa moottorijarrutuksessa heidan laskeutuessaan alas vuorelta.

Lauantai-aamuna herasin aikaisin etta paasisin testaamaan patkaa ennen kuin turistilaumat valloittaisivat sen. Kyseinen paiva on pahin mahdollinen lenkin kiertamiseen koska porukkaa tulee paikan paalle aivan alyttomasti ja mutkissa on todella ahdasta. Yrita siella sitten luovia mukana kun baggerit vetaa juoksuvauhtia ja kyykkakuskit tiukoissa nahoissaan kaks'sataa lasissa. Paikalle polahti myos ykskaks viitisenkymmenta rantakirppua, vahan heidan jalkeensa paikallinen Challenger-kerho autoineen ja sitten viela Porcheklubi. Turistien lisaksi vuoristossa vaanii paikallinen poliisi, taman sai Mika kokea omalla lenkillaan saatuaan matkamuistoksi kirjallisen varoituksen ajettuaan siviiliauton edessa "hienoista" ylinopeutta .

Photobucket nayttaa nyt tokkivan takalaisilla yhteyksilla sen verran pahasti etta lataillaan kuvia tuonnempana.

[Hemuli]

Kuvat lahtee nyt viela perjantai-illasta, tassa Fink taiteilee tyttoystavansa Hollien rautapaan tankkiin tusseilla mystista lihansyojakasvia...





Kohta joukkoon liittyi myos muita taiteilijoita, Casey ja Aaron nayttavat mallia.



Casey on todella taitava kaveri, Hollie halusi tankin toiselle puolen paakallon jolla on tamponi hampaissaan sikarin tapaan. Casey herrasmiehena totesi etta ei tieda milta kyseinen hyodyke nayttaa mutta ei aikaakaan kun sellainen kaivettiin jostain malliksi . Mallinnusoperaation jalkeen Hollie ripusti tyylilleen sopivasti uuden "gremlin bellinsa" paikoilleen...



Perinteisesti Bastard Bashissa on aina otettu uusia jasenia mukaan varsinaiseen Quad Cam Bastardien ydinporukkaan - tana vuonna kunnia lankesi Fuscille ja Vinille. Mina ja DJ saimme kunnian yllattaa herrat kun koko porukka oli keratty kasaan yhteiskuvaa varten. Hiljaa hiivimme edella mainittujen herrojen selan taakse ja kippasimme heidan paahansa jaakylmalla oluella taytetyt viikinkikyparat. Yllatys oli taydellinen, Fusc oli lahella liipaista DJ:ta nenaan ennen kuin tajusi mista oli kyse.





Ilta jatkui rauhallisesti, paskanjauhanta ja oluen juominen tuntuivat olevan in ja pop nailla seuduin. Sikali tapahtuma erosi kotimaisesta vastaavasta etta vaikka suurin osa nautti paikallista pontikkaa tai olutta ja muutamista huoneista tulvahti vastaan aika imela savunhaju niin kukaan ei ollut ymparipaissaan - paitsi tietysti kanadanjustin mutta hankin varsin hauska ja harmiton heppu.







Amerikanjustin oli paikalla ensimmaista kertaa ja majoittui minun ja Mikan kanssa samaan huoneeseen. Han oli kuullut hurjia tarinoita hepuista jotka sammuttuaan ensimmaisina ovat joutuneet saalimattoman tussihyokkayksen kohteeksi, niinpa joka yo mennessamme nukkumaan oli Justin sangyssa tallaisessa asennossa .



Lauantaiaamuna sitten vuoristoon, tassa nyt pari kuvaa - parempia on taas toisessa kamerassa mutta ne sitten myohemmin.





Reitin varrella on useita valokuvaajia jotka ottavat kuvia jokaisesta patkaa ajavasta. Tassa malliksi yksi meikalaisesta.



Palattuani lenkilta oli leirissa taysi tohina paalla, LTB oli loukannut katensa vaihtessaan autonsa perakarryyn rengasta vanteelle.



Toisessa paassa parkkista aloiteltiin Robin pyoran purkua - jo etukateen oli sovittu etta jarjestaisimme pienen choppausnaytoksen motellihuoneen edessa. Homma kasittaisi rungon jaykkaperaistamisen Kansas Kustomsin valmiilla peralla, takalokarin seka oljy- etta bensatankkien kiinnikkeiden teon ja muutaman muun pikku jutun. Moottori oli viela lammin aamun ajosta kun ryhdyttiin sanoista tekoihin.









Kesken operaation kuulimme etta Stretch oli vetanyt lipat vuoristopatkalla ja tieto pysaytti hommat hetkeksi kun keraannyimme arvoimaan vahinkoja. Han oli ilmeisesti kantannut liian syvaan ja putket olivat ottaneet niin rajusti maahan etta takapyora lahti alta. Onneksi tastakin selvittiin vahilla vaurioilla ja pyora on todennakoisesti taas pian ajossa.



Illan pimetessa Robin projektikin alkoi taas muistuttamaan moottoripyoraa - herra itse tosin keskittyi lahinna nestetasapainonsa yllapitamiseen meidan muiden ruuvatessa.



Pimeassa Deals Gapin yossa vaanii FRANKENWELDER!



Eika se moottoripyoran rakentaminen aina niin vakavaa ole - jos ei ollut paikalla niin kukaan ei usko etta tama kuva ei ole lavastettu. Tomilla ja Davella nayttaa olevan ihan liian hauskaa kolmistaan pyoran kanssa mutta todellisuudessa tassa vaan tankkia sovitellaan paikalleen ...



Jossain vaiheessa tajusimme Robin sammuneen ja tastakos kanadanjustin innostui. Han kun oli viime vuonna joutunut yleisen hauskanpidon uhriksi sammuttuaan. Voi sita voitonriemuista ilmetta kun annoimme hanelle tussin kateen.



Jossain vaiheessa Rob herasi ja ihmetteli miksi kaikki nauravat hanelle, lopulta kuitenkin kaikki olivat taas ystavia.



Ja herra itsekin oli silminnahden iloinen nahdessaan puolivalmiin pyoransa - han ei ollut villeimmissa kuvitelmissaan uskonut sen tulevan nainkaan valmiiksi.



Kello oli tassa vaiheessa jo jotain puoli kaksi, koko projekti oli kestanyt noin kaksitoista tuntia joskaan tana aikana oli hetkia jolloin kukaan ei tyoskennellyt sen parissa. Kiihkeimpana aikana kun rallakka lauloi ja migi loisti yossa oli motellihuoneen edustalle keraantynyt parhaimmillaan satapainen joukko seuraamaan suoritusta. Itse en juuri kuullut ulkopuolisten kommentteja mutta ihan kaikki eivat kuulemma olleet ymmartaneet mita oikein teemme. Hatunnosto Deals Gapin motellinpitajalle etta han salli tallaisen ylimaaraisen ohjelmanumeron tiloissaan.

Aamulla sitten rojut nippuun ja Pyron ja vaimonsa Tashan kanssa kohti heidan kotiaan Georgiassa. Reilun tunnin verran taivallettuamme Pyron rautapaan vaihdelaatikko sanoin sopimuksensa irti ja jouduimme pysahtymaan odottamaan Tashaa etta laskemme hanen rautiksensa trailerilta alas ja nostamme Pyron pyoran kyytiin. Odottaessamme nappasin taman kuvan, ei ole vaikea arvata miksi tama vuoristo on nimetty Smokey Mountainsiksi.



Georgiassa vietetyn yon jalkeen suuntasimme kohti Floridaa, ei paljoa hymyilyttanyt kun osavaltion rajalla ohitimme suuren "Welcome to Sunshine State" -kyltin kaatosateessa. Seitseman tunnin reissusta viisi satoi ja kun lopulta paasimme pilkkopimeassa majapaikkaamme jouduimme ajamaan viimeiset parikymmenta kilometria ukkosmyrskyssa nakyvyyden ollessa lahella nollaa. Vetta oli tiella paikoitellen kymmenia sentteja, ei ole taas vahaan aikaan pelottanut yhta paljon.

[-väiski-]

Nyt on ehkä kaikkien aikojen mielenkiintoisin topicci, kateellisena koko ajan odotan uusia päivityksiä.

[Jack]

HIeno reissu, ja varmasti miljoona muistoa ja tarinaa.

Jos kerran olette jo Floridassa, sanonkin vaan: Tervetuloa kotiin.

[Hemuli]

Niinpa niin, reissumme lahentelee loppuaan - huomenna sanotaan hyvastit pyorille niiden jaadessa odottamaan rahtausta Suomeen ja matkaamme Orlandoon viettaaksemme kunnon turistipaivan siella. Varasin juuri lentokentalla olevasta hotellista huoneen meille josta sitten torstaiaamuna siirrymme American Airlinesin lennolle Chicagoon.

Mutta kylla tasta viela tarinaa riittaa, tuosta edellisesta unohtui kokonaan kuva onnellisesta sammujasta poikien  hauskanpidon jalkeen...



Floridassa tiistaiaamu valkeni lupaavan puolipilvisena ja huolimatta saaennustuksen sadeuhkasta lahdimme liikenteeseen. Ranchin omistava Tomppa suositteli etta kaymme syomassa paikallisen jarven rannalla olevassa Gator Joe's ravintolassa. Puolen tunnin ajomatka helteessa teki hyvaa eilisen jalkeen ja viela paremmalta tuntui jarvelta puhaltanut raikas tuuli.



Tarjoilija jutteli meidan kanssamme niita naita ja kerroimme hanelle reissustamme. Han varoitteli etta illaksi oli annettu myrsky- ja tulvavaroituksia talle alueelle mutta taivaan ollessa kirkkaan pilveton emme kiinnittaneet siihen suurempaa huomiota. Kun olimme lahes lopettaneet syomisen tuli sama tarjoilija osoittamaan taivaanrantaa kommentoiden "tulette muuten kastumaan", ja eikos sinne ollutkin ilmestynyt mustanpuhuva pilvirintama. Kamat nippuun ja nopeasti pyorien paalle. Paasimme vajaan kymmenen kilsan paahan majapaikasta kun taivas aukeni ja edellisena yona kuivatetut vaatteet olivat taas litimarkia. Jackin navigaattori on ollut kovilla talla reissulla, emme ole tarvinneet sita oikeastaan muuten kuin ainoastaan sateisina paivina - onneksi paikalliset minigrip-pussit ovat lujaa tekoa.

Matkalla pysahdyimme paikalliseen sekatavarakauppaan ostamaan purtavaa illaksi koska naytti silta etta emme paasisi ranchilta pois ennen seuraavaa aamua sateen vain yltyessa. Hetken aikaa odoteltuamme paasimme kuitenkin jatkamaan matkaa lievassa tihkusateessa ja ranchilla meita odottikin tervetulokomitea - naapurit olivat tulleet visiitille.







Taalta tahan, Florida kiittaa ja kuittaa - huomenna katsotaan mita Orlandosta loytyy. Ehka ei kuitenkaan menna Disney Worldiin mutta yritetaan loytaa jotain mielenkiintoista.

[callahan]

Mahtavaa ollut seurata teijän matkaa vieläpä upeiden kuvien kera.
Kiitos kattavasta raportoinnista. Tässä on saanut itekin olla samalla matkalla. 
-Callahan-

[maick]

Aivan loistavaa tarinaa! Jos ette Orlandossa muuta keksi ja vähän toisenlainen tekniikka kiinnostaa, niin suosittelen käymään Kennedy Space Centerissä.

[Hemuli]

No eipä Orlandosta lopulta kostuttu kuin yhden helvetillisen ostoskeskuksen verran. Ja voitte kuvitella vitutuksen määrää kun Dickies:n outletputiikki oli suljettu muuton takia. Ei viitsitty juuri muualle lähteä kun joka paikkaan pitää kulkea taksilla ja se on ihan helvetin kallista - pelkästään keskustasta lentokentälle maksoi 45 taalaa.

Päätettiin Mikan kanssa että koska koko reissu on tähän asti ollut niin edullinen niin viimeisen jenkkiyön majoituksesta ei tingitä. Niinpä otimme huoneen Hyatt Regency hotellista joka on rakennettu suoraan lentoke tän päälle. Aikainen aamulento ei harmita yhtään niin paljon kun huoneen parvekkeelta näkee suoraan lähtöaulaan .

[flhx]

...voitte kuvitella vitutuksen määrää kun Dickies:n outletputiikki oli suljettu muuton takia....

Ite samaisessa outletissa asioineena totesin että esim.sieltä ostamani reisitaskuhousut eivät olleet kuin 5-10 taalaa kalliimmat kuin paikallisissa Wal-Marteissa ja valikoimaakin huomattavasti vähemmän. Hieno paikka.

Taksin ajamisen sijaan olis ehkä jo melkein kannattanu vuokrata kentältä auto,katoin huumorimielessä pikasesti aihetta niin halvimmillaan päiväksi auton saa täysillä vakuutuksilla n.30 taalalla. Sillä rahalla saa sitäpaitsi varmasti varsinkin Hemulin mieltä vanhana Chevymiehenä suuresti lämmittävän keksinnön eli Chevrolet Aveon.