Lunta paossa: talvi Espanjassa Harleyn kanssa

[flhx]

Huh huh, tässä vaiheessa on pakko kommentoida että voi h*lvetti mihin pääsiäismuonaan tuli kätensä lyötyä kun lähdin tähän kirjoitusurakkaan....Tämä kun tuntuu venyvän melko pitkäksi...Ei sillä etteikö tämä olisi hemmetin mukavaa, on tehnyt nimittäin aina mieli kokeilla kirjan kirjoittamista. Lienee sukuvika koska toinen sotaveteraani isoisistäni sai aikaan kai kymmenkunta julkaistua kirjaa. Itsellä jäänyt tuon oikean kirjan kirjoittaminen aina väliin, ehkä tää nyt sitten on jotain siihen verrattavaa. Ja kun kirjatkin yleensä omistetaan jollekin henkilölle niin minä sitten haluan omistaa tämän kirjoituskyhäelmän edesmenneelle isoisälleni. Ukki, tää on sulle, mulla on paljon vielä kysymyksiä joita en saanut esitettyä ajoissa, kysyn ne sitten kun joskus taas kohdataan...

No niin, itse tähän projektiin, mietin tässä juuri että miten tässä etenee. Toki tämä homma viedään loppuun asti kun kerran tähän ryhdyttiin, marssijärjestystä vain tässä arvon. Ne parit retket tähän väliin ja sitten Suomeen takaisinpäin ajelun seikkailut, vai heti perään Suomeenpäin ajelun kertomukset ja vaikkapa erillisinä aiheina Espanjan retket....Täytyy funtsia....

Itse hämmästyin muuten sitä että tätä jorinaa oli jo joku ilmeisesti oikein lukenutkin, viimeksi taisi olla jo yli 1100 lukukertaa...Toivottavasti on ollut yhtä mukava lukea kun mulla on ollut näitä kirjoitella, tulee tapahtumat taas mukavasti mieleen kun niitä ns.pistää paperille.

[Vitone]

Itse hämmästyin muuten sitä että tätä jorinaa oli jo joku ilmeisesti oikein lukenutkin, viimeksi taisi olla jo yli 1100 lukukertaa...Toivottavasti on ollut yhtä mukava lukea kun mulla on ollut näitä kirjoitella, tulee tapahtumat taas mukavasti mieleen kun niitä ns.pistää paperille.

Anna palaa vaan pitemmän kaavan mukaan. Meikä lukee ainakin mielenkiinnolla.
Aamupalalla tulee aina aukastua läppäri ja katottua joko tarina jatkuu 

[Mauri H.]

Edelleen luetaan suurella mielenkiinnolla, jos saan ehdottaa niin jatka aikajärjestyksessä vaan juttua.

Ei voi kuin ihmetellä joidenkin muistia, mä en tuollaisesta reissusta voisi kirjoittaa kuin yhden A4:sen verran kun asiat unohtuisivat tai sekottuisivat pääkopassa kuitenkin 

[flhx]

Nonnii, nyt oli sitten pyörän päältä purettu tavarat ja ihmetelty Espanjan lämpöä, mittarissa näytti olevan 25c. Ja aika siis oli lokakuun alku...Ei hullumpaa, ei muuta kuin kaupunkia tutkimaan. Olin asunnolle kamoja purkaessani löytänyt kaupungin kartan, sitä hetken tutkittuani totesin että asunnolle takaisin löytäminen ei olisi hankalaa. Senkuin ajaa meren rantaan niin siitä osaa jo suunnistaa helposti. Jätin siis navin suosiolla kämpille, sen kun joutuisin irroittamaan joka kerta kun jättäisin pyörän parkkiin, muuten kapine häipyisi hyvin nopeasti...Helpommalla pääsi kun irrotti sen itse ja jätti lipaston laatikkoon. Oli todella outoa ajaa pyörää pitkästä aikaa ilman nahkakuteita ja pyörä tyhjänä tavaroista, Glide tuntui hämmentävän köykäiseltä ajaa kun oli tottunut jo laitteen kai lähemmäs puolta tonnia hipovaan kokonaismassaan.

Itse olin tosin matkan varrella hämmästellyt sitä että miten helppo ajaa tuo laite oli massastaan huolimatta, muistan kuinka raskaalta ja kömpelöltä pyörä oli ensin tuntunut kun olin sitä ostamassa ja kävin koeajolla. Sittemmin olin tottunut yllättävän helposti noinkin raskaaseen pyörään, mainittakoon että en todellakaan ole mikään bodari, kaukana siitä. Punttisalikin on ihan niin tuttu paikka että olen parin sellaisen ohi joskus kävellyt. Ostaessani pyörää nimittäin mietin että kuinkahan tuo laite pysyy näpeissä kaupunkiajossa, varsinkin kuorman kanssa, maantiellä laite oli helppo ajaa. Kaikkeen kuitenkin tottuu, paitsi karvaisiin naisiin, joten aika nopeasti tuon möhkäleen kanssa pääsin aikoinaan sinuiksi. Ainoat paikat oikeastaan mitä vältän ovat parkkaaminen pehmeälle maaperälle tai keula alamäkeen(jos pyörä täytyisi pakittaa pois), tosin tällä reissulla löysin erään vältettävän ajotilanteen lisää...Olin keväällä ajelemassa Torreviejan lähellä pikkuteitä ja päätin lähteä pienelle kukkulalle seikkailemaan. Tien pinta oli hyvää asvalttia ja paikkaan oli rakennettu pieni asutusalue, sellaisia paikalle tyypillisiä pieniä omakoti- ja rivitaloja. Hetken aikaa ajelin pikkukatuja mäkisessä maastossa, onneksi hiljaista vauhtia. Erään pikku mäennyppylän takaa nimittäin paljastui alamäki, aivan helvetin jyrkkä ja lyhyt sellainen, joka päättyi betoniporsaisiin. Onneksi ajoin hiljaa, tuonne betoniporsaisiin asti kun olisin laitteen ajanut niin olisin tarvinnut parikin kaveria auttamaan pyörän pois saannissa, mäki oli nimittäin niin jyrkkä että yksin tuota pyörää ei olisi saanut millään pakitettua ja käännettyä. Nytkin vaikka pysähdyin jo miltei mäen harjalla sai hetken funtsia miten pyörän parhaiten kääntää ettei laite kaatuisi, nimittäin jos olisin pyörän ajanut poikittain tielle niin toisen maiharin alle olisi jäänyt valehtelematta puoli metriä tyhjää tilaa kun mäki vietti niin paljon. Taas opetus siitä miten Espanjassa pitää varautua aivan kaikkeen, tuotakaan tien loppumista ei luonnollisestikaan oltu merkitty mitenkään.

Ja nyt siis olin kaupungilla ihmettelemässä paikkaa, aika nopeasti armeijan käyneelle miehelle piirtyi muistiin kartta kaupungista, kovin iso kylä ei ollut mutta mikäli yhtään ei osaa suunnistaa niin kyllä tuolla eksyäkin voisi. Keskustasta hieman ulkona oli iso"Prisma", eli Carrefour, sinne suuntasin heti ensimmäisenä päivänä ostamaan vettä, jugurttia, kahvia jne tarvikkeita. Tärkeimpänä luonnollisesti nestehukkaa torjumaan olutta, hellettä kun piisaisi vielä hetken aikaa. Tällä kauppareissulla en muuten asiaa vielä bongannut mutta myöhemmin törmäsin aika hyvään oluttarjoukseen tuolla Carrefourissa. Firman omalla nimellä varustettua, Hollannissa tehtyä olutta, hinta 17snt/ 0,33 tölkki....Laskekaapa huvikseen paljonko tulee 24pakin hinnaksi....Tuo oli vieläpä aivan juotavaa olutta, itse ainakin pidin siitä enemmän kuin paikallisista vesistä, siis niistä mitä jotkut kutsuivat leikkimielisesti "olueksi"...Tuossa maassa ei muuten ole mitään toimivaa panttisysteemiä, kaikki pullot, tölkit jne menevät kierrätykseen. Tai näin teoriassa....Ainakin tuolla kaupungissa oli toki noita kierrätyskontteja aika monessakin paikkaa, veikkaan tosin että suurin osa tölkeistä jne meni roskapussien mukana kaatopaikalle...

Ostokset oli suoritettu ja vein ne asunnon jääkaappiin. Tämän oli asunnonvälittäjä ystävällisesti jo aiemmin pistänyt päälle joten sain heti tarvikkeet viileään kaappiin. Iltapäivä meni sitten oman kaupunginosan kulmilla pyöriessä, rantakatua kävelin hetken aikaa ja bongailin muutamat lähikuppilat. Lähin oli pelottavasti vain 100 metrin päässä asunnosta...Mielessä välkkyi jo kotiinpaluun yhteydessä aloitettava vieroitushoito tärisevälle alkoholistille joka olisi hukannut talven aikana vaatteensa ja pyöränsä jonnekin Espanjan rannikolle. Onneksi kuitenkaan seuraavana keväänä tämä ei ollut se todellisuus, pyörääkään ei tullut hukattua....

Ensimmäinen ilta kului sitten omalla parvekkeella fiilistellessä jo aikaisemmin mainitsemani punaviinipullon kanssa, nautin illan lämmöstä ja mietin hyvin vähän työasioita..Eli en ollenkaan...Parvekkeella katsellessa tuli laskettua näköpiirissä olevat palmut, reilusti yli kaksikymmentä. Ei huono. Samalla tulin kiinnittäneeksi huomiota naapurin koiraan, Möykkyyn, huomasi että koira pisti aina kohtalaisen rähäkän päälle kun joku käveli ohi. Koska pyöräni oli parkissa kiinnitettynä vaijerilla puhelinpylvääseen juuri Möykyn kotiportin vieressä, totesin että pyörän säilyminen olisi aika hyvällä mallilla. Mekkalaa pyörän parissa puuhasteleva mahdollinen varas aiheuttaisi pyörän hälyillä ja Möykyn rähinällä. Miltei heti Möykyn viereisessä talossa oli myös koira, saksanpaimenkoira jolla oli hauska tapa kiivetä talon toiseen kerrokseen vieville portaille istumaan ja tuijottelemaan kadulle. Kyseinen karvanaama muistutti eleiltään ja "ilmeiltään" todella paljon parisen vuotta sitten edesmennyttä koiraani (Jake RIP). Espanjalainen elämäntapa ei tunnu juurikaan arvostavan eläimiä mikä allekirjoittanutta hieman häiritsi, tuolla saksanpaimenkoiralla oli kuitenkin asiat varsin hyvin. Sillä oli kohtalainen piha missä temmeltää, lisäksi se pääsi säännöllisesti isännän ja emännän kanssa pitkälle lenkille meren rantaan. Möykyllä asiat eivät olleet niin hyvin, sillä oli pieni portaikko ja hyvin pieni etupiha asuinalueena, koko puolen vuoden aikana näin sen neljä kertaa lyhyellä lenkillä, muuten se vietti aikansa todella ahtaassa reviirissä. Hyvänä puolena oli se että alueella asui parikin pohjoismaalaista vanhempaa rouvaa jotka kävivät Möykkyä ruokkimassa ja tuomassa tuoretta vettä.

Parvekkeella nautitusta punaviinipullosta huolimatta seuraavaan aamuun oli mukava herätä, ilman krapulaa luonnollisesti. Vinkkinä että juokaa punaviinin(kin) kanssa VÄHINTÄÄN sama määrä vettä niin päänsärky ja krapula loistavat poissaolollaan...Aamupäivä oli mukavan aurinkoinen ja lämmin, tulisin nauttimaan hellepäivistä lokakuussa vielä parisen viikkoa. Aurinkoa sen sijaan riitti miltei koko talven, uskomatonta miten virkeänä tuollainen pitää ihmisen joka on tottunut talven kylmyyteen ja pimeyteen. Juuri tuota pimeää ja kylmää olin tänne pakoon lähtenytkin, en ole ikinä pitänyt myöskään lumesta, täällä riski sen näkemiseen oli aika pieni.Melko uskomatonta oli välillä katsella kalenteria ja sitten ihmetellä että keskellä talvea lämpöä parikymmentä ja aurinkoa koko ajan....Tuo talvi oli muuten paikallisten mukaan kylmin talvi pitkään aikaan, onnistuin muutaman alkuasukkaan saamaan hiljaiseksi kun totesin että tämä talvihan on ollut kuin tyypillinen Suomen kesä...

[flhx]

Tuon seuraavan aamun hilpeyttä hieman rajoitti se että olin fiiliksissäni ajanut aurinkoisen Ranskan ja Espanjan halki ilman minkäänlaisia aurinkorasvoja naamassa...Mitä hittoa, nythän oli syksy, mitään rasvoja tarvita....Onneksi naama ei ollut palanut, mutta oli kyllä todella hilkulla, ei olisi tarvinnut kuin vajaa päivä lisää ajoa niin olisi jo kalpeanaaman taulu punoittanut oikein kunnolla. Siispä suuntasin taas Carrefouriin, hyllyistä löysin jotain aftersun-rasvaa jota hieroskelin naamaan. Ulkonäkö ei kaunistunut yhtään, mutta helpotti kyllä hieman alkamassa ollutta naaman palamista. Samalla ostin aurinkorasvaakin, ei ollut sen jälkeen ongelmia vaikka aurinko paistoi vielä varsin lämpimästi parisen viikkoa. Sitten alkoikin hieman viileämpi kausi, onneksi kuitenkin aurinkoa riitti.

Liikenne täällä oli melko villiä, niinkuin muuallakin Espanjassa. Liikenneympyrät ovat paikallisille täysin käsittämätön kaaoksen aiheuttaja, niissä ajaessa sai pyörällä olla oikeasti varovainen, alkuasukkaat ajoivat niissä aivan päättömästi. Yleensä liikenneympyrät olivat kaksikaistaisia, niihin liittyvät tiet taas saattoivat olla joko yksi-tai kaksikaistaisia. Kaksikaistaisessa ympyrässä luulisi olevan melko loogista ottaa oikeita ajolinjoja sen mukaan mistä liittymästä itsensä aikoi poistaa. Paikallisilta kuitenkin puuttuu logiikkageeni, kuten asian ilmaisi Barcelonassa asuva kaverini. Joten liikenneympyröissä ajettiin täysin päin helvettiä, tyylinä oli se että silmät kiinni ja sekaan, poistuminen ympyrästä yleensä sujui siten että sisemmältä kaistalta käännettiin ulos ilman peileihin katsomista ja vilkun käyttöä. Eräs suomalainen oli paikalliselta poliisilta kysynyt että miten tuollaisessa ympyrässä oikein kuului ajaa. Poliisi oli ollut hetken hiljaa ja todennut sitten että ajakaa niin että ei tule kolaria. Asia selvä....Pyörällä oli se etu että sillä edes vähän pääsi puikkelehtimaan tuossa kaaoksessa. Lisäbonuksena rannikolla oli se että seassa puikkelehti paljon brittituristeja, yleensä eläkeläisiä jotka ikänsä olivat ajaneet oikeanpuoleisella ohjauksella varustettuja autoja. Nyt sitten täällä lyödään vuokraamossa vasemmanpuoleisella ohjauksella oleva auto käteen ja härdelli on valmis...

Muita hauskoja piirteitä Espanjassa ajamisessa ovat myös kuivanakin varsin liukas asvaltti, sateella jo hengenvaarallisen liukas(sain jopa tuon vakio TC88 matkamöhkäleen vahingossa sutimaan liikennevalolähdössä kuivalla asvaltilla) sekä hidastetöyssyt. Hidastetöyssyjen funktio jäi allekirjoittaneelle melkoisen epäselväksi. Niitä oli varsin usein suojateiden kohdilla ja pitkän suoran keskellä, varsinaista liikenteen hidastamista niillä ei kuitenkaan saatu aikaan koska paikalliset ajoivat niistä yleensä hidastamatta yli Seattien öljypohjat kolisten. Itseni tuollainen hidastetöyssy kerran yllätti, täräytin sellaiseen kaupunkialueella hidastamatta kun en moista huomannut. Töyssyt tekee mielenkiintoiseksi se että ne on välillä merkitty liikennemerkillä, välillä ei, välillä niissä on maalaukset, välillä ei. Töyssy saattaa olla pitkä ja laakea tai sitten hyvin korkea ja lyhyt. Tuo mihin minä täräytin n.viittäkymppiä oli korkea....Sain aikaan melkoisen kolauksen kun runkoputki raapaisi töyssyyn ja otin kunnon loikan pyörällä. Onneksi pysyi pyörä hanskassa ja runkoputkiinkin tuli vain naarmuja.

Mukavaa sensijaan oli se että täällä ei tarvinnut pohjoismaalaisen ahdasmielisesti noudattaa nopeusrajoituksia. Melko fiilispohjalla sai ajaa, yleensä esim.tietöiden kohdalla oli nopeusrajoitus 50kmh, itse ajoin n.70kmh ja paikalliset painoivat ohi...Samoin parkkeeraus oli aika soveltavaa, etelämaalaiseen tyyliin hätävilkut päällä saattoi pysäköidä suunnilleen minne sattui. Haittapuolena oli että poliiseilla ei ollut minkäänlaista järjestelmällisyyttä pysäköinninvalvonnassa(kaan), yhtenä päivänä sait parkata rantabulevardin kävelyalueelle, seuraavana päivänä pyörääsi oltiin hinaamassa pois. Tarkkana sai olla mihin pyöränsä pisti, siksi yleensä Torreviejan keskelle mennessäni jätin pyörän kotiin ja kävelin sen muutaman kilometrin. Samalla saattoi vapautuneesti poiketa rantabulevardin terasseilla...Parkkeeratessa pyörää kaupungilla oli myös aina hieman pelko perseessä että millaisessa kunnossa pyöränsä löytää. Paikalliset kun eivät kunnioita YHTÄÄN toisten omaisuutta. Parkkeratessa kolhitaan ja kaadetaankin esim.skoottereita aivan suruitta, mukulat kiipeilevät pyörien päällä ja repivät peilejä irti jne jne. Itsellä kävi hyvä säkä että kukaan ei pyörää onnistunut kaatamaan ja muutenkin se sai olla aika rauhassa.

[flhx]

Mainittakoon vielä Espanjan poliisivoimista sen verran että Alicanten alueella oli käytännössä kolmenlaisia virkavallan edustajia(esim pohjoisessa Katalonian alueella, Barcelonassa, oli hieman eri meininki, alueellisia eroja on jonkun verran): Policia Local, Policia Nacional sekä Guardia Civil. Policia Local oli lähinnä(varsinkin Guardian mielestä..)pysäköinninvalvojia ja liikenteen ohjaajia, mutta hoitivat myös perinteistä poliisitoimintaa ja järjestyksenvalvontaa. Olivat hyvin esillä katukuvassa ja mm.partioivat rantabulevardilla jonne taas Guardia ei vaivautunut autoistaan jalkautumaan. Nacional taas nimensä mukaisesti on koko maan laajuinen organisaatio, kai lähinnä KRP:tä vastaava. Heitä ei juuri katukuvassa näkynyt, mutta epäilemättä kaupungissa liikkuivat.

Guardia Civil taas on oma lukunsa, vastaa suurinpiirtein Italian Carabinierejä, ts. ovat melko sotilaallinen organisaatio. Asuvat parakeissa ja ovat huomattavasti tiukempaa jaostoa kuin Policia Local. Guardia oli myös hoitamassa perinteistä poliisitoimintaa ja järjestyksenvalvontaa, heillä samoin kuin Localilla oli myös oma Trafico-jaostonsa joka oli erikoistunut liikenteenvalvontaan. Guardiaa näkyi myös jatkuvasti liikenteessä, mutta erona Localiin oli se että hahmot poistuivat autoistaan vain kun olivat selvittämässä jotain tilannetta tai tauolla ravintolassa...Pitävät itseään jonkinlaisena eliittijoukkona, tosin paikalliset eivät aina ole samaa mieltä...Lisäksi organisaatioiden välillä ei liene kovin lämpimät välit eikä yhteistyö yleensä kovin hyvin pelaa. Jonkinlaista valtataisteluakin tuntuu välillä olevan ilmassa.Osoituksena siitä oli kuulemani tapaus, suurinpiirtein kai n.vuosi aikaisemmin oli paikallinen Guardia Civil tehnyt ratsian Policia Localin päämajaan kaupungissa....Ilmeisesti lähinnä vittuillakseen...

Itsellä tuli tasan yksi kokemus poliisien toiminnasta koko puolen vuoden aikana ja juurikin Guardian kanssa. Ammattitaito oli kyllä hiukan hahmoilta kateissa ainakin tuossa tilanteessa. Olin tutun spanskibikerin kanssa palaamassa keskellä yötä eräistä bikeribileistä. Olimme liikkeellä autolla, paikallisesta tyylistä poiketen tuo spanskikaverini ei juonut ikinä mitään ollessaan ajoneuvolla liikkeellä.Lieni ainoa ihminen koko maassa joka ei ajanut pikku pöhnässä...Eräässä liikenneympyrässä sitten olikin täysi härdelli päällä kun Guardia piti ratsiaa. Kysäisin pikaisesti toimintaohjeet kaveriltani ja sitten odotin mitä tuleman pitää, kädet pidin kokoajan näkösällä koska en halunnut saada jonkun Guardian runkkarin ysimillistä kehooni. Molemmille puolille autoa tuli Guardia ja tivasivat papereita. Itse olin jostain syytä kadottanut kielitaitoni täysin, osasin vain savoa ja helvetin huonosti sitäkin. Tein tyypeille heti selväksi että olin turisti ilman kovin kummoista kielitaitoa. Ajokortin kuitenkin kaivoin esille, hetken kuluttua Guardia tuli takaisin paikalle ja ihmetteli hieman vaivautuneena että mikäs näistä on sukunimi...Tässä vaiheessa päätin taas löytää sanavarastooni hieman lontoota ja neuvoin kaveria. Sitten meidät käskytettiin autosta pihalle, kulkuväline joka kuului kuskini isälle oli katsastamatta. Hetken aikaa mielessäni kiroilin että mitähän vittua tästäkin seuraa. Seuraavaksi molemmille tehtiin ruumiintarkastus, tosin ammattitaidottomasti. Itsellä oli reisitaskuhousut ja huppari joka ulottui reilusti vyön alapuolelle. Guardia teki ruumiintarkastuksen huonommin kuin yksikään ammatitaidoton urheiluseuran järkkäri olisi ikinä tehnyt. Hahmon suurin mielenkiinto kohdistui reisitaskuissa oleviin tavaroihin, muu ei kiinnostanut. Sain käskyn tyhjentää taskujen sisällön, mukana ei mitään kovin kummoista ollut, buranaa paketti, muistilappuja, kynä yms ja lisäksi aina mukana kantamani pieni Spydercon kääntöveitsi. Tuo veitsi napattiin välittömästi Guardian toimesta ja hän kutsui toisenkin ihmettelemään sitä.(Jälkikäteen kuulin että veitsi oli niin lyhyt että sen piti olla laillinen kapine kantaa mukana Spanskeissa, tämä nyt tosin on teoriaa, käytäntö Spanskeissa vaihtelee aina tilanteista riippuen...) Taas löysin sanavarastooni hieman lisää tavaraa, nyt ihmettelin että kyllä tuollaista saa Suomessa pitää mukana että eikös täälläkin...Hetken aikaa Guardioiden kanssa selvittelyä aiheesta ja typerä turisti sai ymmärrettyä että veitsi saisi olla kotona mutta sitä ei saa kantaa mukana."casa si, but not on the road". Kyllä, ymmärsin täydellisesti kaiken mitä sanoitte....

Sain tavarani takaisin taskuihin, kaverini sai jonkun huomautuksen ja sitten iski lievä vittuilun tarve. Olinhan suurinpiirtein kielitaidoton turisti ja halusin tietää että mitä sai laillisesti kantaa mukana. Joten kysäisin hämmästyttävän murteellisella englannin ja espanjan sekoituksellani että no mites muuten tää, saakos tällästä sitten kantaa mukana ja otin hiukan virnistellen vyöltäni hupparin alta Leathermanin esiin. Vyöllä olevat tarvikkeet eivät olleet ruumiintarkastusta tehnyttä Guardiaa kiinnostaneet, hän ei nimittäin ollut edes kokeillut mitä hupparin alla on eikä edes pyytänyt nostamaan hupparin helmaa nähdäkseen mitä sen alla on...Olisin voinut kantaa käsikranaatteja vyölläni eikä tämä joukkio olisi sitä ikinä huomannut. Toinen Guardioista otti Leathermanin, ruumiintarkastuksen tehnyt oli taustalla ja näytti siltä kuin olisi niellyt sitruunan. Hetken mietin että tulikohan mentyä liian pitkälle, mutta Guardia tyrkkäsi minulle Leathermanin takaisin ja totesi että ei ongelmaa, tuohan on työkalu. Niin onkin, terveisiä vain Suomen poliisillekin.

Pääsimme lähtemään, autossa aloin hohottelemaan kaverilleni että voi helvetti mitä touhua...Kerroin veitsi ja Leatherman episodin, kaveri oli vilpittömän hämmästynyt että miten ihmeessä et saanut 300e sakkoa teräaseesta ja miksi Guardia ei takavarikoinut veistä? Itse naureskelin vedet silmissä että sen takia kun olen saatanan typerä turisti joka ei osaa kieliä, eihän typeryydestä kai voi sakottaa...Tästä episodista viisastuneena jätin kuitenkin jatkossa veitsen suosiolla kämppäni lipaston päälle. Lisäksi myöhemmin kuulemani kertomukset Guardian toiminnasta hieman hirvittivät, tuossakin ratsiassa olisi voinut turistikin joutua ns.kuseen kielitaidottomuudesta huolimatta. Lisäksi onni oli että kyseiset hahmot olivat ainakin suurinpiirtein selvinpäin, se kun ei aina ole virkavallalla tapana tuollapäin. Erään kertomuksen kuulin siitä kuinka poliisi oli mennyt tauollaan ravintolaan, ottanut siinä yhden jos toisenkin brandyn ja sitten todennut tutulle baarimikolle että jahas, täytyykin tästä lähteä, pidetään tuolla toisella puolella kaupunkia puhallusratsiaa ja hyppäsi autoonsa...

[flhx]

Muutama muukin aika mielenkiintoinen juttu olisi virkavallan toiminnasta mutta olkoon nyt...Katsotaan jos erään hyvin hämäräperäisen episodin kirjoitan myöhemmin. Sen verran voin todeta että itsekin tuli virkapukuinen poliisi bongattua juomasta viinaksia tauollaan...Sinänsä aivan sama koska puolet kansaa kuitenkin ajelee autollakin jurrissa mutta kun noilla virkavallan hahmoilla on aseet...

Kaupunkiin tuli tutustuttua ajellen ja keskikaupunkiin ihan kävellenkin, pari kertaa käytin linja-auto kyytiäkin. Linja-auton suosiminen loppui siihen kun parinkymmenen minuutin välein kulkevaa autoa tuli kerran odotettua 45minuuttia. Totesin että aikataulujen ollessa noin espanjalaisia kävelen ennemmin keskustaan, sadekelillä tuli sitten pari kertaa käytettyä taksiakin. Elämä on liian lyhyt espanjalaisen bussin odottelemiseen...

Ensimmäinen öljynvaihto pyörään tuli tehtyä melko pian kaupunkiin saapumisen jälkeen, kävin hakemassa suodattimen eräällä ajoreissullani läheisen Murcian(n.50km päässä)diileriltä, kyselin loistavalla espanjan kielen taidollani (una puta con cerveza por favor, tai jotain sinnepäin...)öljyhuollon mahdollisuutta, itse tehtynä. Emme päässeet yhteisymmärrykseen mutta sain varatulpat ja suodattimen sentään ostettua. Paikka näytti enemmän skootterikorjaamolta joka oli saanut Harleyn lätkät talon kylkiin, huoltopuoli oli täynnä japsipyörää ja skoottereita...Joten ei ollut kovin luottamusta herättävä paikka, siksi kyselin mahdollisuutta vaihtaa liemet itse vaikka pihalla. Eipä siis onnistunut joten palasin Torreviejaan. Siellä kiertelin teollisuusaluetta eräänä päivänä ja silmiin osui kyltti Motocross-pajasta. Kurvasin pihaan ja jutulle tiskin takana olleen belgialaisen kanssa. Kaveri lainasi ilomielin öljyastian joten sain vaihdettua öljyt ja suodattimen paikan pihamaalla. Hän vihjaisi myös että parin korttelin päässä oli Harley-paja jota piti norjalainen kaveri. Belgialaisen kanssa tuli juteltua melko pitkäänkin, kertoi että vieraita oli tulossa pohjoismaista, Suomestakin tunsi useammankin motocrossarin jotka tulivat seudulle talvisin harjoittelemaan. Oikein mukava ja avulias heppu, ei halunnut rahaakaan öljyastian lainasta, ostin sitten kannatuksena t-paidan.

Norjalaisen Harley-pajaan sitten eksyin myöskin, kaveri oli asunut jo pitkään Espanjassa, työskenteli SAS-lentoyhtiön palveluksessa mekaanikkona ja oli viikon joka kuukausi Norjassa töissä.Mukava tyyppi, seuraavat öljynvaihdot annoin hänelle tehtäväksi, hinta kun ei ollut juurikaan kalliimpi kuin pelkät öljyt. Paikan seinältä sitten bongasin julisteen jossa mainostettiin parin viikon päästä olevia läheisen Orihuelan kaupungin pyöräkerhon bileitä, päätin mennä katsastamaan ensimmäiset espanjalaiset bikeribileeni.

Bailulauantaina matkaan lähdin jo melko ajoissa, ajattelin samalla tehdä hieman maastontiedustelua Orihuelassa. Keli oli upea, lämpöä yli parikymmentä astetta ja aurinko paistoi. Tie Torreviejasta Orihuelaan oli todella mukava, pieni asvalttitie jossa oli mukavasti mutkia ja maisemat olivat kohdillaan. Matkaa ei ollut kuin muutama kymmenen kilometriä.Vuoriakin näkyi, samoin appelsiinitarhoja. Samaan suuntaan ajelin Murciaan mennessäni,silloin tosin poikkesin sivutielle n.puolivälissä matkaa, Maasto oli tällä suunnalla kuin suoraan jostain vanhasta Easyriders-lehdestä tai vanhasta b-luokan baikkerileffasta. Tuli aina mieleen täällä ajaessa että fiilis oli kuin olisin matkannut 60-luvulle ja ajaisin Kaliforniassa Los Angelesista kukkuloille. Allaoleva twin cam tosin hieman mielikuvaa häiritsi, nythän pitäisi olla alla jäykkä knuckle tai pannu, XA-springerillä, suicide+jockey, peanut-tankilla, maalauksena hilemaali ja takana härski hoijakka...No niin, mukavaa oli toki tc:lläkin matkantaittaminen.

Orihuelassa tein ensin maastontiedustelun bilepaikalle, sen verran aikaisessa olin että teollisuusalueella ollut klubi oli vielä varsin tyhjän näköinen. Siispä kaupunkia katsomaan. Pyörä parkkiin suojatielle kahvilan viereen ja tarjoilijalta tilaukseen kahvi. Nautiskelin kahvista ja auringonlämmöstä, samalla katsellen paikallisten touhuja. Jälleen kerran tuli mieleen että ei hullumpaa lokakuun viettoa, lämpö tekee keholle hyvää....Kahvin jälkeen ajelin vielä ympäri kaupunkia, ei hullumpi paikka tämäkään. Klubille ja portista sisälle maksamaan pääsymaksu. Kerhon nimi oli The Classic Bikers. Portilla sain lapun kouraan johon eräs klubin kaveri neuvoi täyttämään kohdat mm. mistä olin jne. Ajattelin jo että joutuukohan tässä rahtaamaan itsensä lavalle jos täällä jaettaisiin joku pitkämatkalaisen palkinto. Näin ei sitten onneksi käynyt, erään britin kanssa tuli naureskeltua että näytti enemmänkin siltä että tyypit palkitsivat toisiaan, väliajalla kun lavalla oli miltei yksinomaan järjestävän kerhon jäseniä. No, ei siinä mitään, hyvä oli meininki. Mukana olleen telttani sain näppärästi klubin takana olevalle niitylle. Väkeä oli melko runsaasti paikalla, veikkaisin paria sataa. Pyöriäkin oli paljon parkissa kadunpätkällä klubin edessä, siellä tuli pyörittyä katselemassa paikallista kalustoa. Evoja suurinosa, samoin twin cameja, japanialaisiakin runsaasti. Järjestävä kerho oli sekapyöräkerho, samoin kuin aika moni paikalla vieraillut MC-kerhokin. Harleyt ovat paikallisille melko kalliita. Parkattujen pyörien rivistöstä erottui varsin hyvin oranssi shoveli, myöhemmin sitten selvisi että se kuului eräälle norjalaiselle bikerille. Oli ajanut pyörällä n.neljässä-viidessä päivässä Pohjois-Norjasta puoliväliin Espanjan rannikkoa...Kohtalaisen kova saavutus. Sattumoisin törmäsin muuten tuohon norskiin kaupungilla pari viikkoa bileistä, erittäin mukava kaveri, n.45v varsin mielenkiintoista elämää nähnyt tyyppi...Oli koulutukseltaan sairaanhoitaja ja tuli etsimään töitä etelään. Löysikin niitä lopulta ja jäi sitten Espanjaan asumaan. Tapasimme useammankin kerran oluen äärellä Torreviejassa, tarinaa riitti. Kertoi olleensa kerran todella mukavien ihmisten keskellä hienoissa bileissä, ei muistanut tapahtuman nimeä mutta hetken tentattuani selvisi sekin: Poronpurijaiset...

Takaisin aiheeseen:bileissä tuli törmättyä myös erääseen suomalaiseen joka oli eräässä paikallisessa MC-kerhossa. Ilta sujuikin sen jälkeen varsin mukavasti, olutta tuli pöytään jatkuvasti, kuvia otettiin muiden kerholaisten kanssa ja aika meni kuin siivillä. Humalatilakin alkoi olla melko tukeva...Tuon klubin kanssa tuli sitten muutamankin kerran vietettyä aikaa myöhemminkin. Klubin brittiläisen prospectin kanssa tuli sitten joristua kaikennäköistä muun retkueen poistuttua hieman aikaisemmin. Kuuntelimme bändejä ja odotimme pääesiintyjää lauteille. Kyseessä oli varsin ahkerasti vieläkin keikkaa vääntävä Crazy Cavan. Ei huonompi esitys, sedät jaksaa heilua. Toisin kuin allekirjoittanut jolle alkoi väsy hiipiä puseroon jo puolitaöin, hiippailin sitten suosiolla teltalle nukkumaan. Klubin takana ollut niitty oli täysin tyhjä omaa telttaani lukuunottamatta, aamulla herättyäni havaitsin että kaikki vieraiden pyörät olivat häipyneet kadunvarresta yöllä, yhtäkään selvinpäin olevaa motoristia en tosin yöllä ollut nähnyt...Espanjalaista tyyliä....Toivottavasti ei kukaan telonut itseään...

Aamu valkeni taas kirkkaana ja aurinkoisena, kasailin lievässä kanuunassa teltan läjään(viimeistä kertaa tällä reissulla, tulihan tuota telttaa kaksi kertaa käytettyä puolen vuoden aikana...) ja ajelin klubin pihan poikki. Pihalla olevien tarvikemyyjien vaunuista kantautui vielä musiikkia ja muutama spanski heilui vielä ylhäällä. Suuntasin kohti Torreviejaa, matkalla näkyi hieman ikäviä tapahtumia: melko totaalisen romuna ollutta japanialaista motskaria revittiin hinurin lavalle...Jälki oli sellaista että kuski oli viety jollakin hitaammalla kyydillä kuin ambulanssilla paikalta. Itse selvisin hieman voipuneena asunnolle, ajoin tosin ensin rantakadun kautta ja kävin kahvilla. Parkkasin pyörän skootteriinsa nojailevan poliisin valvovien silmien alla kävelyalueelle, ajoin sinne luonnollisesti suojatietä myöden. Poliisi ei osoittanut olevansa mitenkään kiinnostunut sikailustani joten sain rauhassa kävellä läheisen terassin pöytään aamukahville. Mukavat juhlat oli takana ja kontakteja paikallisiin oli saatu. Tästä oli hyvä jatkaa.

Alapuolella mm. jäykän sportyn takarenkaan vaihtoa Classic Bikersin klubilla. Kuvissa ilmeisesti kaivataan hieman isompaa asennuslekaa...Tai sitten huidotaan neuvojia kauemmas. Kadunvarren kuva on otettu melko aikaisin, myöhemmin illalla katu oli varsin täynnä erinäköisiä fillareita. Illalla törmäsin myös kahteen paikalliseen poliisiin pyörien luona. Olivat vain uteliaisuuttaan tulleet katsomaan pyöriä, minkäänlaista ratsaamisen makua ei ollut vaan ihailivat vain laitteita.

[flhx]

Noiden juhlien jälkeen mietin seuraavaa siirtoa, Torrevieja ja lähitienoon pikkutiet olivat jo käyneet aika tutuiksi ja mieli teki käydä jossain pidemmällä pyöräreissulla. Talven tavoitteena oli että Gibraltar ja Alhambra pitää nähdä. Gibraltarilla en ole ikinä käynyt, Alhambrassa (Maurilaisten aikoinaan tekemä linnoitus/palatsi Granadan kaupungin vieressä) olen käynyt aikoinaan vanhempien kanssa joskus kasarilla ollessamme autoretkellä Espanjassa. Nyt halusin nähdä sen uudestaan, nostalgiasyistä kai lähinnä. Muistan vieläkin hyvin erään silloin ottamamme kuvan jossa patsastelimme Alhambran parkkipaikalla Sierra Nevadan huippujen näkyessä taustalla. Pyörään oli tehty juuri öljynvaihto joten hieman varavaatteita ja pesuvehkeet mukaan ja tien päälle. Matkaa Gibraltarille olisi n.600km, takaisin tulisin sitten Granadan kautta. Mitään suunnitelmaa ei ollut, ainoastaan se että ajan ensin Gibraltarille ja tulen sitten "ehkä noin viikon" reissustani Alhambran kautta takaisin. Reissusuunnitelma muokkautuisi matkan varrella, aamuisin katsottaisiin minne mennään vai mennäänkö minnekään...

Matkaan lähdin marraskuun alussa, keli luonnollisesti oli vielä varsin mukava, lämpö edelleen n.20c ja aurinkoa...Hieman oli eri meininki kuin kylmässä ja pimeässä Suomessa tähän aikaan vuotta. Lähdin Torreviejasta ensin pienempää tietä kohti etelää, tarkoituksena ohittaa Torreviejan kohdalla moottoritiellä olevat tietullikopit. Matka oli ensimmäiset parikymmentä kilometriä aika hidasta, tiellä oli muitakin menijöitä ja liikenneympyrän kaaokset hidastivat kylien kohdalla. Itse ajelin mahdollisuuksien mukaan ympyrään jonottavista ohi pientareen kautta, aina se ei onnistunut kun matkamöhkäle ei mahtunut autojen ja tien reunan kaiteiden väliin. Olin päässyt n.kolmekymmentä kilometriä kun yhtäkkiä muistin että passi oli jäänyt asunnolle. Ei hemmetti, olkoon, kai sinne Gibraltarille pääsee ajokortilla, ollaanhan nyt EU:ssa ja liikkuminen on vapaata....Eikä huvittanut kääntyä takaisin ja jonotella taas liikenneympyröissä tumpuloivien alkuasukkaiden seassa. Ajattelin sitten myös että jos Kivelle ei pääse niin aikaa on vielä uuteen reissuun, keksitään sitten jotain muuta.

Matka taittui mukavasti, olin ajanut moottoritielle tuon n. kolmenkymmenen kilometrin pikkutiellä kurvailun jälkeen. Muuta vaihtoehtoakaan etelään ei ollut, jos olisin halunnut jatkaa pikkuteillä kurvaillen Gibraltarille niin matkaa olisi tullut melkoisesti lisää. Torreviejan kohdalta alaspäin ei mene mitään kovin järkevää pikkutietä, ainakaan en sellaista löytänyt. Almerian jälkeen olisi mahdollisuus taas poistua motarilta(tai olisi pakkokin, moottoritie oli kesken tuon kaupungin jälkeen, kartoissa oli merkitty valmistuvaksi elokuussa 09, mutta...tämä on Espanja...tie oli marraskuussa 09 vielä todella pahasti kesken)pienemmälle rantatielle, se olikin mukavaa vaihtelua motarin melko yksitoikkoiselle etenemiselle. Maisemat olivat toki motarillakin varsin mukavia, eräässä kohdassa löysin itseni aivan länkkärimaisemasta, odotin jo Clint Eastwoodin ratsastavan tien vieressä kameraryhmän seuratessa perässä. Espanjassahan on aikoinaan länkkäreitä kuvattukin, taisi kuuluisa "spagettiwesternien" tekijä Sergio Leone vierailla tässä maassa useinkin kuvaamassa. Torreviejasta seuraava isompi kaupunki oli Cartagena, sen jälkeen tuli tullikoppi ja sain ajaa melko yksin suht uutta maksullista motaria kohti Almeriaa. Muutamat tunnelitkin löytyi matkalta, sen sijaan yhtään huoltoasemaa ei...Matkamöhkäleen trippiin tuli Torreviejan lähdön jälkeen n.170km ennenkuin tuli maksun aika toisella tullikopilla ja heti sen jälkeen liittymästä ulos ajaen löysin huoltoaseman. Varoittelin asiasta reissun jälkeen norjalaista shovelkuskia, ihan tyhjällä tankilla ei kannattaisi Torreviejasta lähteä motaria eteläänpäin. Toki huoltoasemia oli kun poistui motarilta, mutta se oli aina hieman arpapeliä mistä sen ensimmäisen löytäisi ja lisäksi helvetin rasittavaa tulliosuudella kun joutuisi puljaamaan taas niiden perhanan maksulappujen ja maksujen kanssa...

Hieman ohjelmaa tuli vähän tuon tankkaustauon jälkeen kun ohitin motarilla rekkaa. Tämä pätkä ei ollut maksullinen ja se näkyi heti tien kunnossa. Olin ohituskaistalla ja yhtäkkiä tunsin kun pyörän satula katosi altani hetkeksi kunnes tipahdin alaspäin ja löysin satulan taas alleni. Tiessä oli ollut varmaankin 5 sentin kynnys tai kuoppa josta pyörä oli yhtäkkiä tipahtanut altani pois. Onneksi ei tullut kaiveltua nenää tai munia, kolaus oli sellainen että yhdellä kädellä ohjaustangosta kiinnipitäen olisi tullut ohjelmaa enemmän kuin tarpeeksi, tieltä poistuminen olisi ollut todella liki. Noista kuopista tuli muuten reissulla huomattua taas paikallisten logiikkageenin puute, kuoppia jotka oli merkitty liikennemerkein ei kannattanut mitenkään varoa, ne olivat lähinnä painaumia joita ei välttämättä mitenkään edes huomannut ajaessa. Sen sijaan ne kuopat joita ei oltu merkitty olivat varsin vittumaisia...Ja niitä oli aika paljon...

Jossain kohtaa matkaa tuli jo mieleen että voi perkele jos en pääsekkään Kivelle niin on sinne oikeasti aika pitkä matka jos uudestaan lähden...Muutama tankkaustauko matkalla ja pääsin sitten rantatielle hieman Almerian jälkeen. Tie oli varsin hieno, mutkia ja komeita maisemia meren rannassa. Koska mikään kiire ei ollut ajattelin jäädä tähän välille yöksi, matkantekokaan ei ollut kovin nopeaa tällä kapean rantatien osuudella. Tosin Malagaa ennen pääsisi jo takaisin motarille jos haluaisi, mutta päätin etsiä hyvissä ajoin jostain rantakylästä hotellin ja etsiä jotain sapuskaa. Muutaman kylän kautta tuli ajeltua ja etsittyä majapaikkaa. Päätin kuitenkin jatkaa eteenpäin vielä hetken, matkalle sattui myös kylä nimeltä Torrenueva ("uusi torni"), lienikö jotain sukua kotipaikalleni Torreviejalle("vanha torni"). Löysin sitten isomman kylän nimeltä Salobrena josta hetken harhailun jälkeen löysin varsin mukavan hotellin, vieläpä parkkihallilla varustetun. Matkaa ei ollut kertynyt kuin n.350km aamun lähdöstä Torreviejasta.No, mihinkään ei ollut kiire.

Lähdin kylille etsimään ruokaa, luonnollisesti oli siestan aika joten mikään ruokala ei ollut auki...Nälkää siirrettiin sitten muutamalla oluella ja päätin mennä katsomaan kukkulalla sijaitsevaa linnoitusta. Pieniä kapeita kujia pitkin linnalle ja ihastelemaan helkkarin komeita maisemia. Vuoristoa toisella puolella ja toisella puolella Välimeri. Perkele että ovat aikoinaan osanneet rakentaa komeat maisemat. Aikani linnoitusta ihmeteltyäni ja nautittuani auringon lämmöstä ja Välimeren sinisyydestä päätin lähteä kohti rantaa. Kohta olisi jo aika siestaa viettävien alkuasukkaiden palata soppakulhojen ääreen syöttämään nälkäistä motoristia. Rantakadulle päästyäni ihastelin vielä auringonlaskua hetken ja sitten eksyin brittiläiseen pizzeriaan(?!). Keittiö oli vielä kiinni joten..Olut löytyi naaman eteen. Olutta hörppien mietin toimintasuunnitelmaa, paikasta ei saisi kiinteää sapuskaa vielä hetkeen aikaan joten tämän oluen jälkeen oli parempi lähteä kävelylle ja etsiä aukinainen ruokapaikka, muuten päivällinen kuittaantuisi muutamalla oluella...

Rannalta löytyikin sitten ruokapaikka, tällä kertaa tuli pihvin seuraksi pullollinen punaviiniä. Ilta sujui rattoisasti hyvää pihviä syöden, punaviiniä nauttien ja katsellen kun kaksi poliisia kittaa tauollaan brandya baaritiskillä...Poliisien häivyttyä ravintolan henkilökunnalla tuli ilmeisesti myös tauko, he kun repivät salissa muutaman pöydän yhteen, hakivat pari pulloa viiniä ja alkoivat ruokailemaan. Mukavan maanläheinen meininki, tuollaista ei taida Suomessa sattua kovinkaan usein...

Punaviinin lämmittäessä kehoa mukavasti hoip...kävelin sitten kohti hotellia. Ihan heti sinne ei tietysti tullut käveltyä, poikkesin vielä parissa baarissa matkalla. Hauskaa oli viettää aikaa paikallisten juottoloissa, mekkalaa riitti,tapaksia(pieniä annoksia, esim. oliiveja,nakin paloja,leipäpala tai jotain vastaavaa pientä naposteltavaa) sai oluen kyytipojaksi ja telkasta näkyi jalkapalloa. Vatsa täynnä olutta ja ruokaa poistuin sitten jossain vaiheessa yötä hotelliin.

Aamu valkeni aurinkoisena, aamupala ei ollut mikään kovin ihmeellinen mutta pääasia oli että kehoon sai jotain ravintoa. Sämpylää marmeladilla ja kahvia, ihan riittävä allekirjoittaneelle. Respassa edellisenä iltana olin jo maksanut huoneen joten ei muuta kuin tien päälle. Maksaessani edellisenä päivänä huonetta tuli pikku episodi, Visa ei suostunut toimimaan maksulaitteella, pitkät piuhat Suomeen tai jotain. Siinä laitteen kuittausta odotellessani kerroin aikeistani pistäytyä Alhambrassa. Respan likka kyseli että olinko jo tilannut etukäteen lipun, Alhambraan kun oli hänen mukaansa niin paljon menijöitä että ovelta lippua tuskin saisi. Antoi numeron lipunvaraukseen, itse epäilin että tokkopa kyseiseen paikkaan nyt niin hirveä tunku olisi turistikauden ulkopuolella että lippua etukäteen tarvitsisi. Jäi sitten soittamatta. Samalla hämmennystä herätti respan likassa se että hän olisi halunnut passini kirjoittaessaan tietokoneelle henkilötietojani. Ihmettelin että mitä hittoa passilla tekee EU:ssa, ei ole mukana. Annoin ajokortin, tyttö totesi että voi voi, käyköhän tämä, kokeillaan nyt sitten antaako tietokone laittaa ajokortin numeron eikä passin tietoja. Hämmästelin hetken että mitäs hittoa, jäisinkö ilman huonetta jos kone ei hyväksyisi kuin passin tiedot...Erikoista. Ajokortti kuitenkin kelpasi joten huone saatiin. Visa ei sensijaan toiminut siinä elektronisessa kuittaushelvetinkoneessa joten perinteinen korttimankeli löytyi jostain kätköistä ja maksu suoritettiin sen avulla. Tietotekniikka helpottaa elämää, voi prkle....

Alla turistikuvia Salobrenasta.

[flhx]

Pyörän keula kohti Gibraltaria, matkaa oli n.250km. Mitenkään yllätyksenä tämän tarinan lukijoille ei varmaan enää tässä vaiheessa tule se että aurinko paistoi...Ajoin rantatietä pitkin, lähempänä Malagaa olisi päässyt takaisin moottoritielle mutta kiirettä ei ollut joten ajelin pienempää ränniä. Matka ei joutunut kovin nopeasti, johtuen kylistä ja liikenneympyröistä. Malagassa oli sitten pakko ajaa motaria pitkin että pääsisi kehää pitkin ohittamaan kaupungin. Liikenne oli melko isoa, tuli taas pujoteltua kolmella kaistalla rekkojen välissä. Heti kun vain oli taas mahdollista niin siirryin pienemmälle tielle, isompi tie muuttuisi taas maksulliseksi Malagan jälkeen. Malaga oli taas osoitus siitä miten turhalta kuulostaa Suomen lehtien yleisönosastoilla itkeminen Helsingin ruuhkista ja siitä kuinka paljon autoja teillä liikkuu. Kyseiset valittajat eivät ole nähneet mitä oikeasti iso liikenne on. Saati että olisivat ajaneet sen seassa moottoripyörällä...

Malagasta Gibraltaria kohti pääsi järkevästi kahta tietä, A7 joka oli hieman pienempi tie rannassa, kuitenkin periaatteessa moottoritie osan matkaa. Sitten oli AP7 moottoritie joka kulki hieman rannasta sisämaahan päin ja oli maksullinen. Itse valitsin A7 tien. Meno tuolla tiellä oli välillä melko villiä, esim. Marbellan kohdalla tiellä oli 100kmh rajoitus, kaksi kaistaa yhteensuuntaan ja liittymät pikkuteiltä sille olivat vailla mitään kiihdytyskaistoja. Sai ajaa melko helvetin tarkkana koko ajan, ikinä ei tiennyt josko yhtäkkiä sopivasti katveessa olevasta liittymästä paikallinen Pedro tyrkkäisi Seatinsa liikenteen sekaan. Muutama tilanne tuli kun pikkutieltä tuupattiin A7:lle pikkuautolla, kiihdytys lähti nollasta liikkeelle liittymien rakenteen vuoksi ja pikkuauton perää uhkavasti lähestyvä rekka tempaisee vasemmalle kaistalle. Tällä kaistalla olevat joutuvat luonnollisesti jarruttamaan äkillisesti jotta eivät ajaisi hitaamman rekan perään...Kaaos oli lähellä muutaman kerran, mielenkiintoiseksi tien tekee motoristin kannalta myös se että pakopaikkoja päälle rynnivältä liikenteeltä ei juuri ole, pientareetkin onnettoman kapeat. Taas aika huono paikka tekniselle vialle...

Ilman kolhuja kuitenkin selvittiin, kalsaritkin säilyivät puhtaana muutamasta läheltä-piti tilanteesta huolimatta. Lähestyin vähitellen Gibraltaria, tosin tienviitoista sitä ei voinut päätellä koska Gibraltaria ei mainittu niissä...Juontaa juurensa spanskien katkeruudesta kyseisen kiven omistuksesta, tai siis siitä että eivät omista sitä. Brittihallinnon allahan tuo kivi on, kuulin espanjalaiselta kaveriltani pari katkeraa tilitystä asian vääryydestä. Itse osoitin lähes Talvisodan-henkeen verrattavissa olevaa urheutta sotkiessani Gibraltarin kysymykseen uteluni Espanjalle Afrikan mantereella sijaitsevien alueiden(Melillan ja Ceutan)omistuksen oikeutuksesta, eikös niillä ole samanlainen tilanne....Kaverini ei kuitenkaan ole perinteisen etelämaalaisen kiivasluonteinen joten keskustelu ei muuttunut väkivaltaiseksi. Ei kuulemma ole yhtään sama asia ja toisekseen niistä voisi spanski kaverini mukaan hyvin luopua jos vaihtokaupassa saisi Gibraltarin. Sovimme että käyn miehittämässä yksin tuon Kiven ja luovutan sitten alueen kaverilleni.

Lähempänä Kiveä ilma muuttui hieman harmaammaksi, muutama tippa vettäkin tuli. Katselin hieman huolestuneena eteenpäin, siellä näytti olevan melkoinen saderintama.Tienviitta jossa mainittiin Kivi löytyi sentään viimein n.10km ennen ko.paikkaa, edelleen vittuuntuneet spanskit eivät kuitenkaan olleet merkinneet maatunnusta paikan nimen perään vaikka tämä oli aika yleinen tapa euroopassa rajojen läheisyydessä. Toinen asia millä spanskit tekevät kiusaa on se että rajan ylitystä Gibraltarille ja sieltä pois pyritään jarruttelemaan. Sisäänpääsy aiheuttaa joskus hillittömiä jonoja siihen yhteen kapeaan ja mutkittelevaan ränniin(tämäkin tietty vittuilua) jota pitkin Kivelle pääsee, samoin ulospääsy on tehty mutkittelevaksi ja vaikeaksi. Ulospääsykin saattaa olla melko hidasta, riippuen kuinka kansallismielinen Espanjan puolen rajavartija on. Itse pääsin rajalle melko nopeasti, olin onnistunut osumaan sellaiseen ajankohtaan että autoja ei ollut juurikaan liikkeellä rajan yli. Tuossa sisäänmenorännissä olisi muuten aika mahdoton matkamöhkäleellä ohitella autojonoa, sen verran kapea se oli. Espanjalainen rajavartija oli todella vittuuntuneen näköinen, melkein purskahdin nauruun kun katselin äijän liioitellun totista ilmettä. Onneksi sain hillittyä itseni, joutuminen vähemmän helläkätisten kumihanskoilla varustettujen espanjalaisten toimesta tehtyyn henkilöönkäyvään tarkastukseen ei olisi ollut enää sitten kovinkaan hilpeää.

Raja oli jo melkein ylitetty, pääsin gibraltarilaisen rajavartijankin ohi. Mietin jo että näinkö helppoa tämä olikin, kunnes..."Excuse me Sir, can I see your passport?". Voi vittu. Kysymyksen esitti erittäin kohtelias ja hyvällä päällä oleva gibraltarilainen rajavartija. Olin jo ohittanut hänet kun hän oli huomannut rekisterikilpeni ja huikkasi perään kysymyksen passista. Ilmoitin että ei nyt satu olemaan passia mukana ja eikös me olla EU:ssa, ei kai sitä tarvita? Rajavartija kohteliaasti selitti että Kivi ei ole Schengen-sopimuksessa mukana joten siksi heillä on rajatarkastus ja passi tai virallinen henkilötodistus pitää olla...Hitto tätä politiikkaa,jos kerran ollaan EU:ssa niin kaikki rajat joko on auki tai sitten ei, perkele että pitää asioita vaikeuttaa jollain pirun sopimuksilla. Kaivoin ajokortin esille ja tarjosin sitä, rajavartija sanoi että valitettavasti se ei käy, on oltava passi tai virallinen henkilötodistus(no, näinhän se toki on koko EU:n alueella) joten joutuisin kääntämään pyörän ympäri, hän ei voisi minua päästää rajan yli. Kysäisin piruuttani että olen kuitenkin tullut Suomesta asti, eikö ole mitään mahdollisuutta päästä ajokortin kanssa yli. Rajavartija edelleen kohteliaana totesi että hänen mielestään kyllä mutta määräykset ovat määräyksiä joten ei valitettavasti käy. En toki ollut odottanutkaan että olisin päässyt ajokortin voimalla yli, mutta piti kokeilla.(En jäänyt kinaamaan asiasta koska tiesin omien työkokemusten perusteella kuinka vitun rasittavia ovat ihmiset jotka marisevat vastaan ja tinkaavat jos heiltä on esim.evännyt sisäänpääsyn johonkin tilaisuuteen. Kerran voi kysyä, jos saa ilmoituksen että ei käy niin sen jälkeinen ruikutus ja tivaaminen on täysin turhaa.) En halunnut tukkia rajaa enempää joten käänsin pyörän ja poistuin. Rajavartijalle totesin että tulen vielä takaisin joku päivä. Rajavartija hymyillen totesi että tervetuloa, mutta muista passi seuraavalla kerralla. Koko rajaselkkaus oli nopeasti ohi, eikä oikeastaan edes kummemmin vituttanut. Olin jo henkisesti varautunut että ongelmia saattaisi olla joten kovin yllättynyt en siitä ollut että pääsin Kiveä katselemaan vain rajan väärältä puolelta. Rajavartijalla oli myös hyvä huumorintaju, itsekin lähinnä naureskelin tilanteessa. Onneksi oli vielä reilusti lomaa jäljellä joten uusi yritys Kivelle tehtäisiin vielä myöhemmin. Parkkasin pyörän heti rajan ulkopuolelle, otin kuvan kivestä (niin lähellä mutta niin kaukana..) ja hetki mietintää seuraavasta toimenpiteestä. Kartta esiin ja pikainen katsaus lähitienooseen. Kaksi sekuntia kartan kanssa ja päämäärä oli selvä: Portugaliin.

Alla tuo juuri rajan vierestä otettu kuva Kivestä.

[Hemuli]

...Lähempänä Kiveä ilma muuttui hieman harmaammaksi, muutama tippa vettäkin tuli. Katselin hieman huolestuneena eteenpäin, siellä näytti olevan melkoinen saderintama....

Etkös sen jo tuossa itse todennut - sehän on brittihallinnon aluetta, tottakai siellä sataa ...

[flhx]

...Lähempänä Kiveä ilma muuttui hieman harmaammaksi, muutama tippa vettäkin tuli. Katselin hieman huolestuneena eteenpäin, siellä näytti olevan melkoinen saderintama....

Etkös sen jo tuossa itse todennut - sehän on brittihallinnon aluetta, tottakai siellä sataa ...

Juuri näin! Tuo Kivi on muutenkin erikoinen säiden suhteen, toisella puolella isoa kiveä saattaa sataa ja toisella paistaa aurinko. Vieressä oleva Atlanti luonnollisesti tuo oman säväyksensä säihin ja rannikolle ominaisesti sää vaihtuu nopeasti. Kuulemma tuo korkea kivi vaikuttaa myös ilmastoon, se ohjailee tuulia jne.

[flhx]

Portugali oli siis seuraava tavoite, ei muuta kuin tien päälle. Tuo edellä mainitsemani saderintama oli aika lähellä, harmaat pilvet menivät taivaalla melkoista vauhtia mutta tuolla Gibraltarin vieressä ei onneksi satanut. Kovin kaukana ei sadekaan ollut, mutta vieressä oleva vuoristo piti ne vielä takanaan. Itselläni suunta oli pohjoiseen, kohti Sevillan kaupunkia josta ottaisin sitten suuntiman länteen kohti Portugalia. Vuoristo ja sadepilvet jäisivät sopivasti lännen puolelle, onnistuin hyvin ohittamaan ne. Reitti Portugaliin ei ollut mitenkään suora, kartasta näkyy että Kiveltä Portugalin rajalle ajaessa joutuu tekemään koukkauksen Sevillan kautta, suora reitti ei onnistu koska välissä on luonnonpuistoalue, suisto jonka läpi ei mene tietä. Matkaa olisi rajalle n.350km, keskipäivä oli jo tullut ja mennyt joten laskin että ajamalla ilman pidempiä taukoja olisin ylittänyt rajan n. klo 16 kieppeillä. Sitten vain heti hotellin etsintään jotta saisin huoneen ennen pimeän tuloa.

Ajo oli varsin mukavaa, keli oli lämmin ja Gibraltarin kieppeillä olleet pilvet jäivät taakse, aurinko alkoi paistaa varsin nopeasti sisämaahan päästyäni. Liikennettä ei juurikaan ollut, matkavauhti oli sopiva n.130-140kmh, tankkaamassa kävin pari-kolme kertaa tuolla välillä. Kerran matkan varrella totesin että nyt voisi alkaa etsimään huoltoasemaa, löysinkin kyltin jossa opastettiin seuraavasta liittymästä pois motarilta, asema ei ollut tien varrella. Motarin liittymästä pihalle, vastaan tuli liikenneympyrä. Hetki arpomista että mihinkäs helvettiin nyt pitäisi lähteä, mitään kylttiä huoltoasemasta ei näkynyt. Lähdin suuntaan jossa kauempana näkyi olevan jotain asutusta, ajattelin että huoltoasema löytyisi varsin läheltä motaria. Pari kilometria ajoa, edessä ei näkynyt olevan yhtään mitään, paljon kauempana siinsi jokin kyläntapainen, Totesin että en lähde arpomaan pidemmälle, saisin huoltoaseman etsinnässä kulumaan aikaa reilustikin jos lähtisin harhailemaan pikkuteille. Pyörä ympäri ja takaisin motarille, reilu kymmenen kilometriä ja löysin huoltoaseman motarin varrelta. Päätin tästä lähtien olla poistumatta motareilta pelkästään tankkauksen takia, huoltoasema pitäisi löytyä tien varrelta.Olin naviin pistänyt päämääräksi Faron kaupungin Portugalissa, tosin sinne asti en aikonut ajaa, olipahan joku suuntima kuitenkin. Navia tosin en juurikaan katsellut matkalla, ainoastaan Sevillan kohdalla joutui tekemään muutaman tien vaihdon, ihan mukavaa oli seurata navin neuvoja kyseisessä paikassa. Kehäteitä ja niiden risteyksiä oli melkoisen monta, liikennettäkin oli todella reilusti. Helppo edetä oikeisiin liittymiin laitteen opastusten avulla, ei tarvinut arpoa ja ihmetellä rekkojen keskellä. Mietin jo hetken Sevillan kaupunkiin yöksi jäämistä, mutta liikennettä oli aika isosti ja rekkojen välissä dieselinkatkussa puikkelehtiessani totesin että iso kaupunki sai jäädä taakse, rajaa kohti ja yöpymispaikka jostain pienemmästä kaupungista. Sevillan ohitettuani alkoi liikenne taas vähentyä ja matkanteko muuttui taas mukavammaksi, nopeus kohosi taas hieman kun pääsi ruuhkista eroon.

Aurinko alkoi jo laskeutua kun lähestyin Portugalia, rajaa lähestyttäessä maaperä muuttui taas tutun punertavaksi. Muistin hyvin kasarin autoreissuilta vanhempien kanssa juuri tuon maaperän värin. Olin ajanut oikeastaan yhdellä istumalla Gibraltarin vierestä Portugalin rajalle. Ainoat tauot olivat pikaiset tankkaukset, heti kun pyörä oli tankattu jatkoin matkaa. Nyt alkoi olla sellainen fiilis että etsitään heti rajan ylityksen jälkeen kaupunki ja sieltä ensimmäinen hotelli. Naama tuntui taas siltä että saisin tuhottua sen pesulla helposti yhden hotellin pyyhkeistä, maantietä oli kasvoilla melkoisesti. Edelleenkään en suostunut Buffia tai vastaavaa pitämään naamallani, puhumattakaan että ostaisin kokokypärän. Rajajoen ylitys, mitään tullimuodollisuuksia ei täälläkään ollut, ei myöskään rajavartijoita. Samaa baanaa vain eteenpäin, hidastelematta. Ei ollut mitään hajua mikä olisi seuraava kaupunki mistä hotellia etsisi, en ollut karttaa tauoilla ehtinyt katsella...Ensimmäinen lliittymä Portugalin puolella, jotain kaupungin nimiä kai siinä oli...Siitä vaan, pois motarilta. Suunta seuraavassa risteyksessä kohti rantaa."Vila Real de Santo Antonio" olisi seuraavan kaupungin nimi. Kaikki käy, nyt alkaisi olla aika saada ruokaa ja hotellihuone. Ajelin kaupunkiin, hotellikylttien etsintää ja harhailua turistimaiseen tyyliin. Kierros keskustassa, pieni oli kaupunki mutta ei haittaa, sopiva hotellikin löytyi keskeltä. Parkkihallia ei ollut mutta aidattu piha ja huoneesta näkymä pihalle. Pyörä vaijerilla kiinni metalliaitaan ja tavarat mukavan edullista huonetta kohti. Hotelli oli varsin sopiva, muutaman tähden halpa hotelli hyvällä paikalla. Pikainen kävelykierros osoitti että täälläkin tunnettiin siesta, kaikki ravintolat olivat kiinni...Nälkä alkoi olla jo melkoinen, en ollut päivällä muuta syönyt kuin aamupalan. Nyt alkoi olla jo miltei pimeä, kehossa tunsi että ruokaa kannattaisi kohta löytää. Jostain kumman syystä eksyi käteen jossain baarissa olut, ei kai tässä muutakaan voinut kun ei ruokaa heti löydy...Järki oli sentään tallella ja lähdin ekan oluen jälkeen kävelylle ja tutustumaan kaupunkiin. Samalla etsimään ravintolaa jonne pääsisi mahdollisimman nopeasti syömään. Kiersin kaupunkia ja kävin satamassakin katselemassa ravintoloita. Osa kokonaan suljettu ja osa aukaisisi vasta myöhemmin. Ja yllättäen satamassa oli paljon kalaravintoloita, joten eivät olleet ykkössijalla ruokapaikan valinnassa. Kalahan on yleensä ihan hyvää, mutta allekirjoittaneella on tapana löytää ruodottamastakin kalasta jokin piikki jonka saa ikeneen pystyyn, samoin ihan oikeasti ruodollisen kalan perkaaminen ruodoista syödessä on helvetin ärsyttävää puuhaa joten yleensä vältän merenelävien syöntiä ravintoloissa. Sapuskan pitää olla helposti syötävää, varsinkin nyt kun oli oikeasti nälkä.Vilkuilin kelloa ja palasin takaisin keskustaan, torin viereltä löysin sitten paikan josta löytyi matkamiehelle ateria. Hieman ihmettelin että muita ravintoloita ei näyttänyt olevan auki vaikka kelloni näytti jo olevan reilusti yli niiden aukeamisen ajan. Ehkä oli talvikausi ja osa ravintoloista olisi kiinni, ajattelin.  

[flhx]

Kaupunki oli sen verran pieni että tuli käveltyä keskustan kadut läpi pariin kertaan, baarejakin oli mutta jätin ne tällä kertaa väliin. Ilta pimeni jo, ajattelin painua hotellille lepäilemään. Alkaa ilmeisesti tulla vanhaksi kun tuo päivän ajo hieman jopa tuntui. Matkaa kun oli kertynyt vain n.600km, tosin varmaan vaikutti se että koko päivänä ei tullut syötyä juuri mitään. Lähinnä vain hieman väsytti, muuten ei ongelmia ollut. Saattoi tuohon väsymiseen toki vaikuttaa juuri nautittu ateriakin, keho oli ihmeissään kun sai kiinteää ruokaa ensimmäistä kertaa sitten aamun. Hotellin vieressä oli sopivasti kauppa josta eksyi hotelliin mukaan pieni pullo valkoviiniä. Hieman vaihtelua oluelle...Lähinnä tosin siksi että kaupasta ei löytynyt kylmää olutta ja hotellihuoneessani ei ollut jääkaappia. Tuo valkoviini viipyi hetken kaupan viileäkaapissa joten aivan lämmintä viiniä ei tarvinnut juoda.

Hotellihuoneessa viinipullo auki ja surffailin hetken aikaa tv-kanavilla. Sitten kartta esiin ja ihmettelyä että minnekäs seuraavana aamuna lähtisi. Ei kai muuta kuin suunta Algarven rannikkoa pitkin, fiilispohjalta jonnekin seuraavaksi yöksi, sen verran tavoitetta että halusin nähdä manner-euroopan lounaiskärjen eli Cabo de Sao Vicenten. Kyseisessä paikassa oli tosin tullut jo käytyä parikin kertaa, ekan kerran joskus kasarilla vanhempien kanssa, toisen kerran tyttöystävän kanssa parisen vuotta sitten kun päätin viettää pitkän viikonlopun Albufeirassa. Paikka oli siis jo nähty, pointti olikin vain siinä että en ollut käynyt siellä Harleylla. Nyt oli karttaa katseltu, keskityin taas viinipullon tuhoamiseen ja telkkarin katseluun. Pullo oli onneksi vain alle puolen litran joten kovin kauaa se ei kestänyt, menin suht aikasin nukkumaan, kello lieni jossain puolenyön kieppeillä.

Sen verran väsytti että tuli nukuttua varsin sikeästi, aamulla heräilin kahdeksan maissa. Marssin alakerran aamiaishuoneeseen, varsin mukava valikoima löytyi tarvikkeita. Hieman kahvia ja sämpylää naamaan, ketään muuta ei näkynyt aamiaisella. Turistikausi oli ohi joten melko hiljaista taisi olla. Pyörä oli viettänyt yönsä aitaan köytettynä, heitin romut kiinni ja poistuin kaupungista. Otin suunnan kohti länttä ajellen pientä rantatietä, en viitsinyt ajaa motaria pitkin. Kävin tankkaamassa pienellä huoltoasemalla muutaman kymmenen kilometriä ajettuani, tavoistani poiketen en ollut illalla tankannut pyörää ennen hotellin etsimistä. Melkoinen shokki kun katsoin bensan hintaa, litrahinta oli n. 1,2e, Espanjan puolella olin jo tottunut n. 0,7e hintoihin....No, ei kai siihen kuole jos tankkaa Portugalissa miltei yhtä kallista bensaa kuin Suomessa...Sää ainakin erosi melkoisesti marraskuisesta Suomen kelistä, aamulla hotellilta lähtiessä oli ollut hieman pilvistä ja olin katsellut että matkan varrella saattaisi jopa sataa. En ollut kovin pitkälle päässyt kun aurinko olikin näyttäytynyt ja keli alkoi kirkastumaan. Pilviä tosin edelleen oli mutta sadetta ei näyttäisi olevan tarjolla. Lämpöä oli mukavat parisenkymmentä astetta.

Pikkutietä pitkin ajelin kohti Faroa, sinne olin edellisellä Portugalin matkallani lentänyt. Mietin että menisinkö tutustumaan kaupunkiin, voisin vaikka jäädä yöksi sinne. Kaupungin laitamilla alkoi kuitenkin olla sellainen fiilis että etsisin pienemmän kaupungin, iso kaupunki ei nyt oikein houkutellut. Jatkoin siis eteenpäin, suuntasin kohti Cabo de Sao Vicenteä, nyt kun olin jättänyt Faron väliin päätin ajaa lounaiskärkeen ja ihmetellä sen jälkeen toimintasuunnitelmaa. Matkaa ei paljon olisi, n. 100km. Pikkuteitä pitkin aikaa kuitenkin sai kulumaan, portugalilaiset olivat perin vittumainen kansa, ainakin päätellen siitä miten hienosti yrittivät eksyttää turistia. Parissakin kaupungissa törmäsin paikalliseen erikoisuuteen eli opastekylttien puutteeseen liikenneympyröissä. Kylttejä kyllä löytyi, mutta ei sen seuraavan kaupungin josta oli kylttejä ollut jo hetken aikaa ennen tätä edeltävää kylää. Logiikan mukaanhan ei kannata kääntyä tieltä pois jos ei kylttiä löydy, tuo logiikka ei vain aina toiminut...Eräässä kaupungissa harhailin hetken aikaa etsien reittiä pois keskustasta, missään ei näkynyt opasteita seuraavaan kaupunkiin tai rantatien numeroa, liikenneympyröitä kyllä löytyi niin maan perkeleesti. Olin aamulla laittanut gps:n sivulaukkuun, en ajatellut tarvitsevani sitä tällä suht lyhyellä pätkällä. Nyt ei sisu antanut periksi kaivaa navia esille, perkele kyllä nyt yksi rantatie seuraavaan kaupunkiin löydetään tästä kirotusta kylästä, ei se niin vaikeaa voi olla. Hetken aikaa sain kuitenkin harhaillla ennenkuin löysin oikean reitin, mutta löytyihän se sentään. Osaltaan harhailuun vaikutti liikennejärjestelyt joita kaupungissa oli muutaman katuremontin takia. Ehkä olivat unohtaneet merkitä kiertotie-reitin seuraavaan kaupunkiin tai jotain. Tai sitten vain tykkäsivät ajattaa ihmisiä harhaan, tiedä näistä.

Tie muuttui pienemmäksi kun aloin lähestyä Sagres-nimistä kylää, siitä olisi enää muutamia kilometrejä lounaiskärkeen. Tie oli tuttua, muistin hyvin parin vuoden takaisen reissuni tänne. Pitkällä viikonlopulla oli ehtinyt sangrian juonnin lisäksi vuokrata päiväksi auton ja ajaa tänne. Päästyäni Atlantin rantaan pysähdyin pariinkin paikkaan ottamaan kuvia, sitten ajoin majakalle joka olisi kai virallisesti se lounaisin paikka. Itse majakka oli suljettuna mutta sen edusta oli tuttuun tyyliin täynnä turisteja ja paikallisia krääsän myyjiä. Ajoin pyörän paikan kyltin viereen ja otin kuvan, sitten pyörä parkkiin ja kävelin kallioille. Voi helvetti, siinä se oli. Atlantin valtameri. Next stop: USA. Tuijottelin korkean rantakallion päältä alas tyrskyihin, fiilis oli hieman epäuskoisen tyytyväinen. Ei hemmetti, olin ajanut koko Euroopan halki niin pitkälle kuin tätä mannerta piisaa, lounaiskärkeen saakka. Jos tästä haluaisi yhtään pidemmälle niin pitäisi kammeta pyörä veneeseen ja soutaa niin seuraavaksi löytäisi itsensä jenkeistä. Lienee turha sanoa että oli aika hieno fiilis.

Hetken aikaa kiertelin kallioita ja sitten palasin pyörälle, matkan varrelta bongasin parikin suomalaista asuntoautoa. Ei tehnyt mieli törmätä maanmiehiin/naisiin joten pyörä käymään ja ajelin fiilistellen ilman kypärää pikkutietä pois majakalta. Seuraavassa niemenkärjessä oli linnoitus jossa emme tyttöystävän kanssa päässeet käymään viimeksi koska alue oli suljettu. Nyt linnoitus oli auki, joten päätin korvata vahingon ja mennä katsomaan sitä. Sisäänpääsy oli muutaman euron, alue olikin paljon isompi kuin ulkoa olisi voinut kuvitella. Kävelin kohti jyrkänteen reunaa kun yhtäkkiä välähti: hitto vie, täällähän on otettu se yksi kasarilla otettu kuva jonka niin hyvin edelleen muistan. Kuvassa on äitini muurin ja vanhan tykin vieressä. Muurin suojassa kyyryssä, sillä alueella tuuli silloin aivan tolkuttoman lujaa.Tuo on ainoa jonka muistin tuosta paikasta, esimerkiksi majakkaa en muista ollenkaan vaikka sielläkin kävimme. Nostalgia, vanhan kertaamista nyyhkytysten kera, niinkuin kuulin jonkun aikoinaan asian määritelleen. No, ei nyt ehkä ihan niinkään, mutta hauska oli tulla samaan paikkaan käymään yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen ja vieläpä muistaa tuollainen asia.

Kiertelin hetken aikaa linnoitusalueella, ihmettelin jyrkänteen reunalla olevia paikallisia kalastajia jotka olivat todella vaarallisen näköisissä paikoissa onkiensa kanssa. Pieni jalan lipsahdus ja seuraava pysähdys olisi Atlanti usean kymmenen metrin päässä alapuolella. Sen jälkeen voisi lähinnä toimia syöttinä muille kalastajille, meri oli sen näköinen että sinne putoava ei välttämättä rantaan pääsisi. Ilma oli mukavan lämmin, suorastaan kuumakin joten aloin olla valmis poistumaan alueelta. Seuraava etsinnän aihe olikin sitten hotellin löytäminen jostain. Lähikylä oli sen verran pieni että siellä tuskin viitsisin yötäni viettää, iltapäivä nimittäin olisi vasta alussa ja jos nyt ottaisin kylästä hotellihuoneen niín loppupäivän ohjelma olisi todennäköisesti lokkien heittelyä kivillä ja oluen juontia. Ensimmäisestä puuhasta pahastuisi lokkien lisäksi varmaan joku paikallinenkin vaikka en edes yrittäisi osua lintuihin ja jälkimmäisestä voisi tulla pää kipeäksi koska aikaa olisi runsaasti ennen yöpuulle menoa. Joten tien päälle ja etsimään jotain hieman isompaa kaupunkia.

Karttaa katsoin sen verran että päätin lähteä takaisin päin kohti Espanjan rajaa, jotenkin näytti siltä että pohjoisessa ei olisi "mitään" ennen Lissabonia. Mielessä oli myös illalla näkemäni sääennusteet, mikäli tulkitsin niitä viinipullon pohjan läpi katsellessani oikein niin pohjoisemmassa saattaisi olla sateitakin tyrkyllä. Poikkesin muutamassa kylässä Lagosin kaupungin vieressä, mutta en löytänyt hotellia. Yksikin kylä oli aika mainion näköinen, tiiviisti kallioille meren rantaan rakennettu. Löytyi ravintoloita ja paljon ihmisiä, mutta sitä majapaikkaa ei. Lienikö sitten niin että kylässä oli tosin paljon ulkomaalaisia mutta kaikilla oli oma tai vuokrattu asunto siellä eikä tarvetta ollut hotellille. Lagosin kaupungin muuten muistin nimeltä, teimme kasarilla parikin reissua Portugaliin autolla, ensimmäinen niistä oli hieman yli viikon reissu jolla kiskoimme asuntovaunumme (luurankoja kaapissa...kyllä, perhe oli kasarilla karavaanareita....tosin teimme vain ulkomaan reissuja, "perinteiset" suomikaravaanarien kaljapäissä pönöttämiset jossain Yyterissä eivät kiinnostaneet tippaakaan) leirintäalueelle Lagosin lähelle. Tuossa vaunussa isovanhempamme sitten viettivät talven.(He myös ajoivat paikalle autolla euroopan halki, B-mallin Kadetilla joka muuten on allekirjoittaneella nykyään säilössä.) Sitä en tosin muistanut enää missä kohtaa Lagosin lähellä leirintäalue oli tai edes sitä minkä niminen se oli. Oli muuten melkoinen suoritus tuo vaunun vienti, vetoautona toimi bensakoneinen Land Rover 109, huippunopeus oli huonoimmillaan Espanjan aavikkomaisilla tasangoilla 60 kmh johtuen hillittömistä tuulista.

Kylissä ja pienillä teillä harhailujen jälkeen alkoi ilta jo edetä niin pitkälle että pimeäntulo alkoi lähestyä. Tein sitten ratkaisun ja päätin mennä tylsästi jo tuttuun Albufeiran kaupunkiin yöksi. Tämä sen takia että voisin kyllä harhailla pimeän tuloon asti pikkuteillä ja yrittää etsiä hotellia tai sitten voisin ajaa tuttuun kaupunkiin josta tiesin heti mistä löytäisin hotellit. Albufeiraan siis. Kaupunkiin ajoin pientä tietä pitkin, miltei heti kaupunkiin päästyäni tiesin missä kohtaa olin ja lähdin suunnistamaan rantaa ja keskustaa kohti. En halunnut samaan hotelliin kuin viimeksi vaan etsin toisen. Rajansa kaikella....Sama kaupunki riittäisi, en enää haluaisi samaa hotelliakin kuin viimeksi...Ajoin kaupungin keskustaan ja yritin etsiä hotellia jossa olisi parkkipaikka. Moista ei löytynyt, suurin osa turisteista kun todennäköisesti saapui tänne matkanjärjestäjän linja-autoilla lentokentältä. Löysin rannalta aivan keskustasta neljän tähden hotellin, hieman arvelutti mennä sisään kyselemään huoneen hintaa. No, ei kai auta katsella Visa-laskua tämänkään reissun jälkeen ajattelin, joten sisään kuuntelemaan huoneen hintaa. Hinta olikin sitten varsin kohdillaan, neljän tähden hotellissa yö 42 euroa sisältäen aamiaisen! Ei ollut sesonki joten hinta oli todella sopiva. Pyörän sain parkkiin heti respan eteen, pyöräpeite matkamöhkäleen päälle ja tavarat huoneeseen. Huoneesta oli merinäköala ja parvekekin löytyi, ei ollenkaan huono kämppä.

Alapuolella kuvia euroopan laidalta, Cabo de Sao Vicentestä, sekä parvekenäkymä Albufeiran hotellista.

[flhx]

Huoneesta kävellessäni takaisin hotellin respaan selvisi sitten sekin että miksi edellisessä yöpymispaikassani täällä Portugalin puolella kaupungilla tuntui olevan tosi vähän ravintoloita auki vaikka kelloni mukaan niiden olisi pitänyt olla jo avattuna. Olimme eri aikavyöhykkeellä kuin Espanja, kello oli täällä tunnin jäljessä....Hmm, tuo selittää aika paljon....En sitten enää tässä vaiheessa viitsinyt siirtää kelloani oikeaan aikaan, tunti sinne tai tänne...

Albufeira ei mikään kovin kummoinen kaupunki ollut. Jos tykkää löhötä hiekkarannalla tai makailla torin terasseilla kuunnellen brittiläisten futishuligaanien "Oi, Neville mate, give us a pint of lager and fish´n chips, lets watch telly and see how Stroke-a-wanker beats Kent-upon-Trent four-nil" jorinoita niin sitten paikka on mitä mainioin. Tuo aikaisempi pitkän viikonlopun loma täällä oli mennyt kohtalaisesti, itse olin tosin viihtynyt lähinnä lämmön takia, brittejä paikassa oli aivan liikaa ja paikka oli muutenkin melkoinen turistirysä. No, tietysti hyvänä puolena oli se että ravintoloissa oli valinnan varaa ja lontoolla pärjäsi joka paikassa. Nyt suunnistin pihville torin laidalle, vain muutaman sadan metrin päähän hotellilta. Sapuska oli varsin hyvää eikä olutkaan huonoa ollut. Sapuskan jälkeen aikani kuluksi kävelin kaupunkia ympäri ja huomasin että sitten edellisen käyntini olivat saaneet muutamat kävelyalueen remontit valmiiksi. Hiekkarannan kautta kävelin sitten hotellilleni, matkalla meinasin kompastua paikallisen hahmon lukuisiin onkiin joita tyyppi oli pimeälle rannalle viritellyt hiekkaan pystyyn. Kaverin koira oli melko huvittava, joku sekalaista rotua oleva karvanaama joka hiekalla istuen tiukasti tuijotti yhden ongen tummaan mereen katoavaa siimaa, minua koira vain pikaisesti vilkaisi ohi kävellessäni. Tuntui olevan varsin keskittynyt siiman seuraamiseen, olikohan sitten sen oma onki...Mietin ohi tarpoessani että raatelisikohan kyseinen portugalinongentuijottaja allekirjoittaneen pahastikin jos sattuisin kompastumaan vahingossa juuri sen tuijotuksen kohteena olevan ongen siimaan. Selvisin kuitenkin ohi ilman onnettomuuksia. Hotellin aulaan päästyäni ajattelin vielä huitaista pikaisesti yhden oluen kitapurjeeseen paikan baarissa, hiekalla tarpominen oli saanut aikaan vielä lievän janon. Se idea jäi ajattelun asteelle kun pääsin juottolan ovelle. Paikka oli täynnä jotain paikallisen kiljukaulan "musiikin" tahdissa tanssivia eläkeläisiä, paikan keski-ikä oli n.110v. Laski 145v:stä kun astuin vahingossa kynnyksen yli. Käännyin kannoillani HYVIN nopeasti ja mietin pitäisikö verkkokalvoilleni palanut kuva kaatuilemisen partaalla huojuvista eläkeläisistä ja korvissa soiva jarisillanpäätäkin homompi tanssikappale käydä huuhtomassa pois kadun varren kuppilassa muutamalla oluella. Päätin kuitenkin suunnistaa huoneeseeni, katsotaan hetki vaikka Eurosportia niin voisi kokeilla jos uni tulisi ilman suurempia painajaisia.

Aamiainen oli neljän tähden hotellille tyypillisen laadukas, olin kyseisen paikan hinta/laatu suhteeseen enemmän kuin tyytyväinen. Mukavan aurinkoinen aamu näyttäytyi aamiaishuoneen isoista ikkunoista yhdessä kirkkaana kimmeltävän Välimeren kanssa. Jos kaupunki olisi ollut vähemmän turistirysä niin olisin voinut viipyä maisemissa vielä päivän, kierrellen lähitienoota. Nyt oli kuitenkin ajatuksena lähteä kohti Espanjaa ja Granadan kaupunkia, siellä oleva Alhambran palatsialue odotti jo vierailuani. Ehkä. Riippuen siitä saisinko lipun sinne vai menisikö sinne pääsyni yhtä vituiksi kuin Gibraltarille yritykseni. Mietin tosin että mikäli Salobrenan hotellin respan ennustus pitkistä jonoista Alhambraan pitäisi paikkansa niin leiriytyisin sen perkeleen palatsin portin viereen kunnes pääsisin sisään kierrokselle. Kun kerran puolet tämän reissun tavoitteesta oli jo mennyt ns.reisille passin unohtumisen takia niin Alhambra nyt ainakin täytyi nähdä. Sinne tuskin passia tarvittaisiin, eiköhän ihan rahalla selvittäisi sisäänpääsystä...

Edessä olisi n.500km ajoa mikäli ajaisin suoraan Granadaan asti. Päätin käyttää hyväksi havaitsemaani "vedetään hommat täysin fiilispohjalla"-metodiani ja katsoa ajon aikana minne tieni seuraavaksi yöksi veisi. Naviin pistin kuitenkin osoitteeksi Granadan ja siellä Alhambran. Navia en tosin juurikaan matkalla katselisi, tie oli hyvin selkeä ja suora, Sevillan kohdalla tosin voisi katsella opastusta navin näytöltä ihan huumorimielessä, tiesin jo että sillä kohtaa olisi muutama erikoisempi liittymä ja isosti liikennettä. Tosin Granada on sen verran iso kylä että sinne varmasti löytyy hyvät opasteet matkan varren risteyksistä. Alhambrakin näytti olevan hyvin selkeässä paikassa, se oli myös niin kuuluisa paikka että sinne taatusti löytyisi hyvät opasteet. Matkaan siis aurinkoisessa ja lämpimässä(uskookohan näitä enää kukaan...)säässä, suunta kohti Espanjaa.

Matka taittui mukavasti, liikennettä ei paljon ollut joten motaria sai laskettaa aika vapautuneesti. Rajajoen ylitys, seuraavaksi suunta Sevillan kaupunkia kohti. Jälleen oli tuon kylän kehätiet niin täynnä rekkaa ja dieselin käryä että hetken aikaa mielessä ollut yöpyminen kyseisessä paikassa jäi taas väliin. Keuhkot kaipasivat happea joten suunta pois kaupungin alueelta ja äkkiä. Sikamaisia ylinopeuksia ja kaistanvaihtoja kehäteillä, hauskaa tämä Espanjan liikenteen seassa sooloilu! Kaupunki jäi taakse, varsin pian maisema oli kovin tyhjää asutuksesta ja liikenne hiljeni huomattavasti. Ilmaakin pystyi taas jopa hengittämään joten matkanteko oli huomattavasti mukavampaa. Tankkaus Sevillan ulkopuolella ja kartan pikainen tarkistus. Ei mitään kovin mielenkiintoista tuntunut tällä välillä olevan joten yöpaikka taitaisi löytyä Granadasta.

Ajo meni mukavasti ja Granada lähestyi. Kello kävi iltapäivää, laskin että olisin Granadassa noin neljän kieppeillä. Ajattelin ajaa suoraan Alhambraan, kukkulalle keskikaupungin viereen, sitten käyttää"fiilispohja"-metodia jatkosuunnitelman tekemisessä. Mitään tietoa kaupungin hotelleista ei ollut, netistähän moisista olisi tietoa löytynyt mutta mitä sitä turhia etukäteen suunnittelemaan...Pilaa hyvän "fiilispohja" etenemisen kun liikaa asioita funtsii etukäteen...Ja aikaahan toki oli runsaasti hotellin löytämiseen joten eiköhän tässä jotain keksitä ennenkuin pimeä yllättäisi. Granadan kaupungin alueelle ajettaessa rupesi löytymään mukavasti Alhambran kylttejä, eksymisen vaaraa ei ollut. Ajelin kukkulalle ja suoraan Alhambran parkkipaikan vierelle. Kattos saakeli, tässähän on heti vieressä kaksi hotellia. Kadulta pikaiset arvioinnit paikoista. Toinen halvempi, ei parkkipaikkaa. Toinen selkeästi kalliimpi mutta oma parkkihalli. Visakortti käteen ja kysymään parkkihallin paikoituksen ja hotellihuoneen hintaa kalliimmasta hotellista, kapealle kadulle en matkamöhkälettä jättäisi. Hinta ei onneksi aivan tolkuton ollut, joskaan ei halpakaan. Jälleen kerran matkustaminen lomakauden ulkopuolella toi etuna sesonkia halvemmat hinnat. Pyörä lukittuun parkkihalliin ja tavarat viihtyisään huoneeseen. Sinänsä täysin turhaa maksaa "liian mukavasta" huoneesta kun kävisin siellä vain nukkumassa, mutta Alhambran välitön läheisyys ja pyörän saaminen lukittuun ja vartioituun parkkihalliin olivat riittäviä syitä maksaa huoneestakin "mukavuuslisää".

Nälkä oli melkoinen, päätin että menisin etsimään jotain ruokapaikkaa, kiertäisin kuitenkin Alhambran kautta ja katsoisin paikan aukioloajat ja päättelisin mahdollisuutta saada pääsylippu ilman viikon jonotusta. Kävelin hotellilta muutama sata metriä paikan portille, matkalla kävin parkkipaikalla katselemassa hämmentävän näköisiä automaatteja joista olisi lipun saanut ostettua. Tai sitten laite nielaisisi visakortin, kumpikin näytti yhtä todennäköiseltä vaihtoehdolta joten päätin turvautua henkilökohtaiseen palveluun. Ja tämä siis tarkoittaa pääsylipun ostoa henkilökuntaan kuuluvalta, ei käyntiä bordellissa. Portille päästyäni tavailin aukioloaikoja, tähän vuodenaikaan kyltin mukaan paikka olisi auki klo 17 asti. Kello oli 16.20 joten tänään alueelle olisi turha mennä. Paikassa ei kuitenkaan ollut lipunmyynnissä juurikaan jonoja joten oletin että kovin pitkää jonotusta ei aamulla tulisi jos vain tulisin portille riittävän ajoissa. Melkoisella kiireellä vain tarvisi syödä aamupala ja sitten rynnätä portille, ei oikein sopinut lomalaisen fiiliksiin moinen. No, ei mahda mitään. Lähdin kävelemään kohti kaupungin keskustaa kun hetken mielijohteesta päätin kysyä eräältä porttien vierellä patsastelevalta vartijalta paikan aukiolosta. Vartija kertoi että paikka olisi auki klo 18 asti. Jaa, tuollaista kellonaikaa ei löytynyt mistään paikan kylteistä. Painuin samantien lipunmyyjän jutuille ja varmistin asian. Kyllä, klo 18 paikka sulkeutuu. Taas yritettiin turistia kusettaa kylteissä. No helvata, ei kun sisään, puolitoista tuntia aikaa! Eipä tarvitsisi aamulla heräillä aikaisin, yksi lippu por favor ja kohti palatsialuetta.

Alapuolella kuvia Alhambran palatsialueelta.

[flhx]

Alhambra on varsin mielenkiintoinen paikka, komealla paikalla ja hienoja rakennuksia. Kuten mainitsinkin jo olin käynyt siellä joskus kasarilla, ei kuitenkaan ollut kovin paljon muistikuvia alueesta. Hämmästyin sitä kuinka laaja alue oli, en itse muistanut kuin muutamia kohtia isoimman palatsin sisältä sekä erikoisen suihkulähteen. Aikaa oli puolitoista tuntia ja siinä ajassa ehdin juuri puolijuoksua menemään koko alueen läpi. Kannattaa siis varata aikaa jos tuonne joskus eksytte. Ja sesonkina kannattaa oikeasti ottaa selvää miten lipun saa ostettua etukäteen, voipi olla että jos tulee portille jonottelemaan pääsylippua niin jää paikka näkemättä.

Palatsialue oli nähty, sitten oli jo aika saada ruokaa jostain. Portista ulos kävellessäni katselin hieman hitaasti paikan vartijoita. Kyseiset hahmot olivat jonkun securitaksen tms palveluksessa ja miltei kaikilla ulosmenon kohdalla patsastelevilla oli vyöllään ase. Mitä vittua? Meinasivatko ne että joku hakkaisi palatsista irti arabialaisilla kuvioilla varustetun marmoripylvään ja yrittäisi salakuljettaa sen pääportista pihalle? Ja mitäs sitten tehdään, ammutaan kaveri täyteen reikiä? Hahmot näyttivät juuri niin ammattitaitoisilta aseenkäyttäjiltä että vahingonlaukauksien määrä voisi olla ns.tilanteessa melkoinen ja tuloksena saattaisi ennemminkin olla kotimaisistakin kuvioista tuttuja tuuletusreikien ilmestymisiä virkaveljen kehon alueelle. Tuli mieleen Ateenassa kerran näkemäni poliisi, kyseinen tyyppi jutteli ja vitsaili kadunkulmassa toisen poliisin kanssa rennosti MP5 olkahihnasta roikkuen, sormi liipasimella....Koulutus ollut kohdillaan...En siinä jäänyt tarkastelemaan oliko varmistin päällä, poistuin melko pikaisesti paikalta. Nyt poistuin portista kohti kaupunkia toivoen löytäväni jonkinlaisen ravitsemusliikkeen. Portilla seisoskelevilta wannabe-poliiseilta ei kiinnostanut mennä kyselemään reittiohjeita.

Tallustelin hetken aikaa alamäkeä kohti kaupunkia, eräällä tasanteella näin ravintolan jota kohti suunnistin toiveikkaana. Toiveet ei paljon auttaneet, paikka avautuisi vasta parin tunnin päästä ja nälkä oli nyt. Tasanteelta katselin alla levittäytyvää kaupunkia ja totesin että nyt olisi muutama ongelma. A) ei mitään hajua missä olisi lähin ruokapaikka ja B) alas kaupunkiin oli sen verran matkaa että sinne kävellessä ehtisin kuolla nälkään ja vitutukseen ennenkuin olisin edes puolimatkassa. Nyt siis joko etsimään taksi tai sitten palaisin hotellini viereen ja kokeilisin josko löytyisi aukinainen ravintola sen läheisyydestä. Päätin palata hotellille, voisin tarkistaa ruokapaikkojen tilanteen ja tarvittaessa voisin pyytää respaa soittamaan taksin.

Hotellin kohdille päästyäni totesin että muutama ravintola olisi tarjolla mutta eivät olleet vielä auki. Ensimmäisenä aukeaisi viereisen hotellin ravintola, joten päätin istua sen aulabaariin odottelemaan. Hetken kuluttua oli pöydällä olut ja perunalastuja. Auttoivat ensihätään, pihviä tosin kaipasin. Kovin pitkään ei onneksi tarvinut odottaa kun pääsin jo ravintolasaliin ja hetken kuluttua olikin kaipailemani pihvi nenän edessä. Ruoka oli todella maukasta eikä edes kallista. Valinta oli osunut kohdilleen ja olin varsin tyytyväinen etten ollut lähtenyt kaupungille etsimään ruokapaikkaa, nyt olisin vieläpä sopivasti hotellini vieressä. Päätin aamulla lähteä kotia kohden ja tutustua kaupunkiin toisella kerralla. Aikaa kuitenkin olisi uuteen käyntiin, nyt voisi käydä kotona pesemässä kalsarit ja miettiä mitä seuraavaksi tekisi. Ajattelin myös että voisin yrittää tehdä uuden yrityksen Gibraltarille, haluaisin mennä sinne mahdollsimman pian jotta kelit olisivat kohdillaan, talvella sielläkin saattaa olla kylmää ja sateista.

Aamulla kohti Torreviejaa, ajoin suorempaa reittiä ylängön kautta. Toinen vaihtoehto olisi ollut ajaa suoraan alas rantaan n.50 km matka jolloin pääsisin Salobrenan kaupungin lähelle ja ajaisin saman rantareitin takaisin jota olin tullutkin. Koska keli oli vielä lämmin päätin mieluummin ajaa ylängön kautta, näkisin samalla uusia maisemia. Heti Granadasta lähdettyäni pääsin ajamaan luonnonpuistoalueen läpi, hienoa seutua.Ylängölle tultuani alkoi aivan hillitön tuuli jota jatkui koko loppumatkan. Ylängöllä se oli vielä suht siedettävää mutta lähestyessäni rantaa tuuli voimistui melko tolkuttomaksi. Matkanteko oli aika rasittavaa kun pyörää yritti pitää ladulla tuulenpuuskissa.

Meinasi saada allekirjoittaneen maanpäällinen vaellus melko sarjakuvamaisen lopun moottoritiellä lähellä kotia. Ajelin helvetillisessä sivutuulessa yritellen väistää ilmassa sinkoilevaa rojua, pahimpina oli jostain ilmestyneet pakkausmuovin pätkät. Tai niin ainakin luulin kunnes meinasi tehdä kipeää....Pidin marssinopeutena n.130kmh, yrittäen päästä mahdollisimman nopeasti kotiin ja pois tien päältä. Tuolla nopeudella pystyi vielä sopivasti "puskemaan" matkamöhkäleen tuulenpuuskien läpi ja pysyi tiellä. Muutaman kerran katselin hieman huvittuneena pelloilla lenteleviä oksapalloja, tiedättehän niitä mitä näkyy aina länkkäreissä jossain kaupungeissa liikkumassa tuulen mukana autioiden katujen poikki. Sitten ei yhtäkkiä hirveästi enää hymyilyttänytkään kun näköpiiriin ilmaantui taas tuollainen n.metrin halkaisijaltaan oleva oksapallo. Se kun oli tulossa moottoritien poikki juuri ajoreitilleni...Eihän tuollainen oksapallo varmaan kovin paljon paina, mutta sen iso koko yhdistettynä sekä sen että pyörän melkoiseen nopeuteen taatusti aiheuttaisi ongelmia pitää pyörä pystyssä ja ajokaistalla. Tein hätäjarrutuksen ja tiesin heti olevani auttamattomasti myöhässä. Vauhtia en saisi laskettua juurikaan alle 120kmh koska tuo oksapallo tuli näköpiiriin niin myöhään ja yllättäen. Mielessä kävi vain että voi perkele, kohta sattuu.  Lottoamisen päätin lopettaa sen muutaman kaatumista odottavan sekunnin jälkeen kun aivan tolkuttoman säkän ansiosta tuo oksapallo pysähtyi moottoritien vasemmalle kaistalle juuri siksi aikaa että ehdin pyörällä oikeata kaistaa ajaen sen ohi....Kelju K. Kojoottimainen poistumiseni muonavahvuudesta oli liiankin lähellä.

Onneksi moottoritie loppui muutaman kilometrin kuluttua ja näkyvyys sivuille oli paljon parempi, mahdolliset päälle hyökkäävät esineet näki jo kaukaa. Loppumatkan mietin hirtehisesti mielessäni millaisen muistokirjoituksen olisin saanut jos olisin osunut oksapalloon ja poistunut pyörän kanssa maastoon. "..kesken lomamatkansa löytyi moottoritien pusikosta..", "...ajoi moottoripyörällään Espanjassa oksapalloon ja kaatui..." . Oksapallo, ei saatana miten noloa....No, matka onneksi jatkui ja pääsin kotiin. Pyörä parkkiin mahdollisimman nopeasti ja toivoin että tuuli helpottaisi, kaikenlaista rojua kun oli kaupungissakin ilmassa.