Lunta paossa: talvi Espanjassa Harleyn kanssa

[shoveltimppa]

Edellisten kanssa täysin samaa mieltä, jatka ihmeessä kirjoittelua!

[flhx]

Täräytetääs tässä vielä vähän lisää tätä tarinaa että päästään eteenpäin...

Ennenkuin saavuin Wormsiin etsin sopivaa majapaikkaa jo aikaisemmin(kun ei ollut mitään reittisuunnitelmaa niin tuli ajeltua täysin fiilispohjalta, jäin aina semmoiseen kylään yöksi joka tuntui sopivalta.) Lähdettyäni Paderbornista tihutti vettä, pitkin matkaa etelää kohti ajaessa tuli välillä sadekuuroja, välillä taas aurinko paistoi. Saavutin sitten semmoisen pikku puron, joku Rhein se taisi olla, etsin ensin majapaikkaa heti kun olin sen rannalle päässyt. Ei oikein tärpännyt mitään ja vettäkin tuli välillä niskaan joten matka jatkui eteenpäin. Mainzin ohi tuli ajettua, ei kelin takia tullut ajettua sinne hotellia etsimään. Sitten Worms alkoi lähestyä, keli hieman parani ja päätin ajaa kaupunkiin etsimään yösijaa. Sellainenhan sitten taas löytyi mukavasti keskeltä kylää, pyörän sain hotellin pieneen autotalliin parkkiin. Respan kaveri tuli mukaani näyttämään minne pyörän voisi parkata, hämmästynyt tokaisu "klasse!" kun kaukosäätimellä otin pyörästä hälytyksen ja ajoneston pois päältä, pyörän väläyttäessä vilkkuja ja antaessa äänimerkin.(vaikka olenkin vanhan liiton bikeri tai jonkun ouldskuulintaimitälie kannattajia niin tuo häly tuossa laitteessa on kyllä varsin kätevä.Kunhan vaan toimii...Pannussahan kätevä ajonestolaite on itsemurhakytkin ja käsivaihde...tai tällä hetkellähän siinä on ajonestona se että inspiraation edelleen antaessa odottaa itseään laite makaa purettuna tallin nurkassa.)

Respan kaveri osoitti autotallista paikan ja tohkeissaan totesi että annas kun mä näytän mun pyörän, oli jo kysellyt pyörästäni kaikenlaista ja oli varsin kiinnostunut matkastani. Avasi viereisen tallin oven ja repi pressun alta esiin evo-heritagen. Melko vakio, muutama pakollinen gyntteribiitti kiinni, akku näytti olevan laturissa kiinni. Kysyin että onko latauksessa ongelmia vai akku hajalla. Ei, vastasi respan kaveri, ei ole vaan oikein pystynyt ajamaan huonon kelin takia kesällä kuin jonkun reilun tuhannen kilometriä joten akkua täytyy ladata välillä. Meinasin kysyä että onko täällä sitten ollut lumimyrskyjä koko kesän kun Suomessa oli koko kesän satanut ja silti oli tullut ajettua joka päivä. En sitten kuitenkaan viitsinyt masentaa tyyppiä joka selkeästi oli innostunut päästessään juttelemaan ulkomaalaisen bikerin kanssa. Varsin mukava heppu eikä edes tainnut veloittaa autotallipaikasta mitään.

Perinteinen kamat-hotlaan-kävely-kaupungille. Pari olutta tuli kipattua, sitten alkoi hiukoa siihen malliin että etsin ravintolan eräältä sivukujalta. Tällä kertaa tuli muuten virheistä viisastuneena otettua se takkikin mukaan, ilma oli hieman viileä ja harmaa,sadetta ei vielä ollut. Tarjoilijalikka toi ison tuopin naaman eteen ja tilasin pippuripihvin. Istuin nurkkapöydässä, paikka ei ollut mikään kovin iso, ehkä 6-7 neljänhengen pöytää ja baaritiski. Pöydissä oli muutama asiakas ja baaritiskillä viisi-kuusi,pikaisen analyysini perusteella olivat rakennusmiehiä tai vast. Sain siinä olutta maistellessani kuunnella kuinka baaritiskillä ollut n. 30-55v ikäjakaumalla oleva miesseurue keskusteli politiikkaa, varsin äärioikeistolaisia mielipiteitä kuului seurueen nuorimmalta jäseneltä. Vanhimmat hieman yrittivät kyseenalaistaa nuoremman varsin tiukkoja mielipiteitä. Sen minkä saksankielen taidoiltani pystyin aiheesta käsittämään kyseessä ei ollut mikään vasemmisto-oikeisto kiivastelu, tuo nuorimmainen vain tuntui olevan ns.kypsä maansa ulkomaalaispolitiikkaan. Osa porukasta myötäili, mutta varsinkin vanhemmat tuntuivat olevan huomattavan maltillisia. Mietiskelin siinä sapuskaa naamaan lapioidessani että tämä tuskin taitaa olla ainoa baari jossa vastaavanlaisia keskusteluja käydään Saksassa. Tarjoilijalikka joka oli linnottautunut tiskin taakse miesseurueen viereen katseli minuun päin välillä hieman huolestuneena, oli tietty huomannut saksankielestäni että olen turisti, varmaan mietti että kuinkahan paljon tuo mahtaa ymmärtää näiden kaverien kiivailuista... (Myöhemmin Espanjassa erään kaverini kanssa aiheesta tuli keskusteltua, sanoi itse odottavansa että kyseisiä mielipiteitä tullaan esim.Saksassa esittämään ehkä enemmänkin tulevaisuudessa, eikä välttämättä ihan rauhanomaisesti...)

No onneksi olen vaan yksinkertainen bikeri joten jätin politikoinnin kansalaisille ja kumosin oluet kurkkuun, lasku maksuun ja poistuin etsimään vähemmän politiikasta innostuneiden juottolaa. Kävelin siinä sitten kohti Rheinin rantaa, poikkesin oluella matkalla, kokoajan ilma muuttui harmaammaksi alkaen lopulta tihuuttaa vettä kun ehdin parin korttelin päähän joen rannasta ja sillasta. Ajattelin että poikkean joen toisella puolella tai ainakin sillan puolivälissä katselemassa jokiliikennettä. Päästyäni sillalle päätin melko nopeasti hylätä molemmat ajatukset, vettä nimittäin alkoi sataa melko rankasti. Katselin sillalla josko näkyisi taksia että pääsisin sillä hotellille, ilta kun oli jo hetken aikaa sitten kääntynyt yöksi. Luonnollisesti takseja ei näkynyt kun vettä tuli kuin esterin p...stä, joten ei muuta kuin kävelemään hotellia kohden. Parissa baarissa tuli poikettua kuivattelemassa matkan varrella, päästyäni korttelin päähän hotellista löysin takseja parikin kappaletta ja sadekin tietysti loppui.

[flhx]

Aamulla oli keli taas ihan kohillaan ja päätin siirtyä eteenpäin. Olin oikeastaan edennyt jopa liian nopeasti ottaen huomioon aikatauluni, vaikka päivämatkat olivat todella lyhyitä. Jotenkin vaan en osannut jäädä pidemmäksi aikaa paikalleen, tosin yksi syy liikkeellä oloon oli myös se että säätiedoituksia tuli seurailtua ja saderintamaa pukkasi...Siirryin kokoajan sen alta pois, mahdollisimman hitaasti mutta mikään ei auttanut, Ranskan puolelle siirtyminen olisi kohta edessä...Ei tosin vielä, vielä oli hetki aikaa nauttia saksalaisesta kulttuurista. Tuon saderintaman liikkeet olivat hieman ikävät,olin ajamassa etelään ja saderintamaa tuli niskaan pohjoisesta ja idästä. Jos siis aioin olla mahdollisimman pitkään Saksassa ja vielä välttää sateessa ajoa(ei se toki mikään ongelma olisi, mutta miksi ajaa sateessa jos ei ole pakko...) niin ainoa suunta oli kohti etelää. Ei voinut tehdä mitään koukkauksia itäänpäin jos halusi ajaa ilman niitä kirottuja sadekamppeita.

Ennen ajoon lähtemistäni muistin edellisen päivän ajoni, ilma oli kosteahko ja suhteellisen viileäkin muutamassa paikassa ja Harley ei meinannut käydä kunnolla jostain syystä. Jopa hotelliin saapuessani vaikka ilma oli suhteellisen hyvä esiintyi käyntihäiriöitä. Miksi näin oli, en tiennyt, koska olin ajanut kesällä melkoisissa sateissa eikä laite ollut moksiskaan. Joten nyt ennen pyörän käynnistämistä totesin että kyllä tässä on otettava vanhat metodit käyttöön. Joten taputin pyörää tankkiin ja sanoin että meillä oli vielä pitkä matka edessäpäin, sitten kun päästään perille niin saat tuoreet öljyt ja putsarin, mutta ensin meidän pitää päästä sinne perille asti. Joten eikö nyt toimita kunnolla ja ajetaan varovasti? Ainakaan vanhemmalle kaartille ei tule mitenkään yllätyksenä että pyörä toimi moitteettomasti koko loppureissun...Ennen tuota tapausta olin jo sitä mieltä että nää uudet laitteet on menettänyt sen sielun mikä vanhoissa pannuissa, knuckleissa jne on. Olin väärässä! Tästä lähtien joka aamu taputin pyörää bensatankkiin ja totesin että mennääs taas.Sama metodi pyörän jäädessä yöksi parkkihalliin, taputus tankkiin ja toivotin hyvää yötä. (ja niille märkäkorville jotka pitää moista toimintaa orastavan skitsofrenian merkkinä niin voin kertoa että pannun kanssa vietetyt vuodet on opettaneet että näitä laitteita ajaessa pitää ymmärtää että näillä on oikeasti se sielu. Vai miten muuten voitte selittää sen että normaalisti 2-3 potkun jälkeen luotettavasti käynnistyvä pannu ei meinannut lähteä kirveelläkään käyntiin Hangossa kun oli tolkuton krapula ja lisäksi yleisöä katsomassa käynnistysoperaatiota? Meinasi vatsalaukku tyhjentyä joka polkaisun jälkeen, voin kertoa että ei ollut enää hauskaa. Lisäksi pitää ymmärtää pyörän oikea kohtelu. Joskus se on nätti puhe, joskus tarvitaan ronskimpia otteita. Annanpa tässä esimerkin: kaverillani oli joskus 90-luvulla rautis. Kyseisen laitteen pata oli aika kireä, joku amerikan joe oli tehnyt melkoisen paketin.Kansipahvien vaihdon yhteydessä löyty jotain sössön strokerikamaa jne herkkuja. Kyseinen laite oli melkoisen oikukas käynnistyjä, joskus lähti viiden potkun jälkeen, joskus viidenkymmenen tai sitten ei. Kerran parkkasimme kotikaupunkimme torille, kävimme kahvilla ja tulimme pyörille takaisin. Oma pannuni lähti kuumana tai puolilämpimänäkin perinteisesti ekalla tai viimeistään tokalla, tein tietysti sen virheen että potkaisin pannun tulille.No, kaverihan ei tietysti saanut rautista käyntiin millään.Sammutin pannun ja katselin kaverin voimisteluesityksiä pyörän satulassa istuen. Kaverini oli jo hiestä märkä ja alkoi jopa lievästi kyrpiintyä kun rautapää ei antanut mitään elonmerkkejä. Ihme kyllä yleisöä ei ollut juurikaan kertynyt lähistölle, sehän on se varmin käynnistyksenesto. Jonkun verran porukkaa kyllä liikkui kauempana torilla. Kaverilla alkoi kunto jo loppua ja hän karjaisi kiksiä potkaistessaan"JUMALAUTA JOS EI TÄÄ KOHTA LÄHE KÄYMÄÄN NI MÄ N*SSIN TÄTÄ PAKARIIN", pyörä käynnistyi välittömästi. Itse meinasin tippua pannun satulasta kun mahaan koski niin helvetisti naurun takia, kaveri vaan virnisti hiestä märkänä että "no näin se homma toimii"...Tämä tarina on muuten tosi.)


Worms oli siis nähty, aamupalalla pureskelin sämpylän ohella myös seuraavan yöpaikan valintaa, karttaa tutkiessa osui silmään kaupunki nimeltä Baden-Baden. Kuulostaa hyvältä, suunta sinne. Siirtymä sujui ilman suurempia kommelluksia, samalla tahdilla kuin koko reissu oikeastaan: joku 150-170km ajoa ja tankkaus, muuten en oikeastaan pysähdellyt aina edes kahville enkä muutenkaan ellei sattunut jokin mielenkiintoinen paikka löytymään reitin varrelta. Muutaman kerran tuli tietysti poikettua jossain marketissa fiilistelemässä olutvalikoimaa ja harmitellessa tilanpuutetta pyörän päällä...Ja toki tuli sentään muutamassa kylässä poikettua kahvillakin, paikallinen "stadtbäckerei" jos sattui sopivasti matkan varrelle. Tuli muuten melkein aina tankattua pyörä varsin ajoissa, tuo 150-170km oli aika sopiva ajomatka. Pyörällä pääsee toki tankillisella kai jonkun 230-270km, riippuen ajotyylistä, mutta miksi ottaa riski ja ajaa tankki miltei kuivaksi ennenkuin alkaa etsimään huoltoasemaa vieraassa maassa...Mietin jopa ennen reissuun lähtöä että ottaisinko varakanisterin mukaan, mutta hylkäsin ajatuksen, en sentään ollut mihinkään saharaan lähdössä...Tosin muutaman kerran olisi ollut ihan kätevää että tuo kanisteri olisi ollut mukana, varsinkin Ranskan puolella, olisi saanut painaa menemään aika pitkiä siivuja minimaalisella ajanhukalla...(kyllä, ajoin jopa pidempiäkin päivämatkoja joskus...).Tapanani on myös aina ollut että tankkaan pyörän illalla jotta aamulla ei tarvitse heti kymmenen kilsan jälkeen ruveta etsimään huolto-asemaa.Ja mainittakoon vielä että lyhyidenkin siirtymien jälkeen tuli huomattua miten paljon erilaista tavaraa on ilmassa, parissa hotellissa tuli vahingossa tuhottua pyyhe kun tuli kasvot pestyä hieman huolimattomasti ajon jälkeen...Naaman kuivauksen jälkeen pyyhe mustana, hiekkapölyä ja dieselinkatkua, miltähän keuhkot mahtaa näyttää...Aah, avokypärän ihanuutta!

Baden-Badeniin saavuttaessa suunnistin ensin kaupungin laidalla olevaan ostoshelvettiin, ihan vaan huvin vuoksi. Menin katselemaan josko cd-valikoimissa olisi riittävän raskasta valikoimaa, olihan sitä, mutta ei mitään sellaista jota olisi tullut ostettua. Ja lisäksi ei tullut yhdestäkään liikkeestä löydettyä saksalaisen kansantanhu ja polkkaorkesterin nimeltään "Sodom" levyä "better off death", sen olisin kyllä ostanutkin..Nostalgista, muistan vielä kun tuo levy julkaistiin ja kuulin kaverin luona sen ensimmäistä kertaa..No niin, takaisin aiheeseen...Ostoshelvetin kahviossa kahvit naamariin ja sitten kohti keskustaa. hotellikylttejä tuli etsittyä, ei löytynyt, sitten eteen tuli katukyltti jossa oli ohjeet kohti seuraavaa kaupunkia ja lisäksi reitti kohti Baden-Badenin "stadtmitteä"eli keskustaa. No käännös tietysti keskustaa kohden. Hetki kurvailua ja sitten: mitä helevettiä, germaanit on rakentanut näinkin pieneen kylään keskustaan vievän tunnelin?? Tosin melko mäkistähän tuo maasto on , ei siinä mitään. Tunneliin säikyttelemään jollain volkkareilla kurvailevia alkuasukkaita, tunnelin seinämistä kun tuntui nuo pakoäänet(siis pyörän)kimpoilevan melkoisesti aikaansaaden todella mukavan mekkalan.Kaikki eivät ehkä oikein osaa tuota kuitenkaan arvostaa, ei ehkä varsinkaan takanatuleva. Tunnelissa juuri ennen sen päättymistä varoitus edelläolevista liikennevaloista, itseä ei kovin paljon hämmästyttänyt että valot olivat punaiset ja allekirjoittanut jäi jonon päähän pakokaasun täyttämään tunneliin odottelemaan valon vaihtumista...Paikalliset ilmeisesti vielä kostivat pyöräni aiheuttaman mekkalan pitämällä autonsa käynnissä koko tunnelissa odottamisen ajan,tosin kostin tuon myöhemmin hotellissa tuhoamalla yhden pyyhkeen huolimattomalla naamataulun pesulla..(tosin tuo oli kyllä vahinko...)Suorastaan tarpeettoman pitkältä tuntuneen odotuksen jälkeen valot vaihtuivat ja pääsin tuosta helvetin esikartanosta pihalle raittiiseen ilmaan.

Keskusta löytyi, sen sijaan hotellihuonetta ei. Viimein eksyin neljän tähden hotelliin jossa olisi kuulemma vielä huoneita vapaana. Hetken aikaa asiaa ihmeteltyäni päätin ottaa huoneen vaikka hinta luonnollisesti olikin melkoisen suolainen. Kerranhan sen vaan kirpaisee...Respassa selittivät että kaupungissa oli parhaillaan jokin iso konferenssi siksi miltei kaikki hotellit olivat täynnä. Väittivät että vein hotellin viimeisen yhden hengen huoneen, yksi kahden hengen huone olisi ollut vielä. Pyörän sain parkkiin hotellin pieneen pihaan, kadun varteen tavallaan mutta suoraan respan oven eteen. Kamat kantoon ja huoneeseen, voi hemmetti millainen kämppä...Onhan noissa hienoissa hotelleissa tietty kai oma viehätyksensä, mutta kaikkein mieluiten esim.Saksassa yöpyisin Gasthauseissa, pientä ja vaatimatonta(ihan kuin minäkin!)on oikea meininki. Huono puolihan noissa vaan yleensä on se että isommasta kylästä moisia ei kovin keskustoista löydä. Siksi tuli oltua hotelleissa tällä reissulla.

Ilta meni mukavasti, aurinko paistoi ja kaupunki oli varsin hieno. Sapuskalla tuli käytyä melko lähellä hotellia löytyneessä pienessä ravintolassa. Sisusta oli melkoisen omintakeinen, tiskin takana oli kuin suoraan jostain Friscon hippikorttelista 70-luvulla karannut hahmo. Eli vaikutti oikein mainiolta paikalta! Olut pöytään ja otin päivän annoksena pihvin. Ruoka, jälleen kerran, hyvää ja sitä oli runsaasti. Ravintola oli tyhjä koko sen ajan kun olin siellä, meinasi karata peruna väärään kurkkuun kun sisään asteli jossain vaiheessa eläkeläispariskunnan naispuoleinen jäsen, pysähtyen hetkeksi ihmettelemään omintakeista sisustaa ja kääntyen sitten hyvin nopeasti kannoillaan, kiskaisten miehensä lennossa ovelta mukaansa. Ahdasmielistä porukkaa sanon minä, missasivat todella hyvän aterian! (Yleensä muuten vältän joka paikassa tyhjiä ravintoloita, tosin tällä reissulla tuli niitäkin kokeiltua eikä ollut ongelmia mahataudin tms. kanssa...Paitsi perinteisesti Ranskassa, mutta siitä myöhemmin. Tekevät sen aina tahallaan,paskiaiset....)

Tukevan aterian jälkeen suunnistin saattamaan loppuun jo parisen vuotta sitten aloittamaani epä virallista tutkimustani saksalaisten oluiden makueroista. Harmi vain että tutkimusta ei tosin saanut vieläkään päätettyä, päätin jatkaa sitä vielä koska kyllähän näihin asioihin täytyy perehtyä kunnolla. Tämä projekti muuten jatkuu edelleen, paska homma mutta jonkunhan se on tehtävä! Tosin en enää ollenkaan muista tutkimuksen alkupään tuloksia joten joudun siis aloittamaan tämän tutkimuksen täysin alusta.Harmillinen noidankehä.

Jossain vaiheessa iltaa palailin sitten hotellille, syväluotaavan tutkimuksen ansiosta unta ei tarvinut juurikaan houkutella.

[flhx]

Aamulla oltiin tutkimusmatkailusta huolimatta kohtalaisen pirteässä kunnossa taas jo siinä yhdeksän kieppeillä, ei kun aamupalaa kohden. Ensin toki käynti pihalla varmistamassa että pyörä oli siellä mihin sen jätinkin illalla,tämä rituaali tuli toistettua aina jos jouduin pyörän jättämään kadun varteen...Alakertaan aamupalahuoneeseen jossa tarjoilu oli varsin monipuolista kuten odottaa saattaa tämän tasoiselta hotellilta. Lapioin sapuskaa lautaselle, samalla katselin ympärilleni salissa, n.viidessä pöydässä oli asiakkaita eli ei mitenkään kovin vilkasta vielä tähän aikaan aamusta. Tai sitten kaikki olivat jo käyneet aamupalalla, mene ja tiedä. Istahdin nurkkapöytään ja katsahdin muutaman metrin päässä olevaan pöytään johon juuri oli tullut aviopari aterioimaan. Katsoin toisen kerran. Sitten kolmannenkin. Vielä senkään jälkeen en ollut uskoa silmiäni. Pöydässä istuva nainen olisi voinut olla erään entisen työtoverini kaksoissisko, niin uskomattoman samannäköinen tuo nainen oli. Jopa kampaustyyli oli samanlainen kuin entisellä työtoverillani, samoin ruumiinrakenne. Oli pakko uutta kahvikupillistani hakiessa mennä pöydän ohi ja tarkistaa mitä kieltä puhuttiin. Sujuvaa saksaa, joten tuskinpa oli mitään sukua ex-työtoverilleni. Maailma on välillä ihmeellinen...

Huoneessa selailin karttaa ja totesin että jo alkumatkasta tekemäni päätös viettää yksi yö Freiburg nimisessä paikassa tuntui edelleen olevan hyvä ajatus. Matkaa ei paljon ollut,mutta onneksi kartalta löytyi maisemareitiksi merkattuja pikkuteitä, autobahn ei niin hirveästi houkutellut, Ranskassa saisi moottoritietä ajaa riittävästi.

Pyörän pakkaus sujui mukavasti oikein nätin siivoojalikan hymyillessä aina ohikulkiessaan, ei tuntunut hirveästi haittaavan vaikka olin joutunut parkkaamaan pyöräni osittain hänen kulkureitilleen pihan ahtauden vuoksi. Pyöräni oli aivan pihan nurkassa josta henkilökunta kulki pihan tarvikevarastoon, juuri muualle en sitä voinut parkatakkaan koska olisin puolestaan blokannut autoilta pääsyn pihan perän parkkipaikoille. Ajo pois kaupungista sujui ongelmitta, navi neuvoi kohti maisemareittiä.

Suuntana seuraavaksi siis Freiburg.

Alla muutama kuva maisemareitiltä.

[flhx]

Maisemareitti oli varsin hieno, niinkuin tuon edellisen tarinoinnin alemmasta kuvasta liikennemerkistä (ehkä...)näkyy niin varsin jyrkkiä laskujakin oli välillä. Tie paikoin melko kapeaakin, mutta hyväpintaista.

Laskettelin menemään rauhallista tahtia kohti Freiburgia. Kaupungista ei ollut juuri mitään käsitystä, ennen lähtöäni olin tutkaillut mahdollisia reittejä ja todennut että tuo kaupunki olisi sopiva viimeinen yöpymispaikka ennen rajan ylitystä patonkip*rseiden maahan. Freiburgin nettisivut olin pikaisesti käynyt katsomassa, jotain puroja menee kaduilla ja raitiovaunulinjoja löytyy, mutta esim. väkimäärä ei ollut jäänyt mieleen. Kaupunkiin saapuessa perinteinen tankkaus jotta pyörä olisi valmiina seuraavan aamun ajoa varten, ratikkakiskojen yli paikasta jossa kääntyminen kielletty ja pääsin näppärästi huoltoaseman pihaan. Otetaan nyt ennakkoa etelämaalaisesta ajotyylistä...Vihreävalkoisia poliisiautoja ei onneksi näkynyt, tuskin olisivat tykänneet ennakkoharjoittelustani. Tankkauksen jälkeen taas navi käyttöön, havaitsin monessa kaupungissa aika hyödylliseksi sen että pistin navin näyttämään ajon aikana karttaa ilman reittiopastusta, pystyi melko hyvin hahmottamaan missä mentiin. Muutamassa paikassa Saksassa myös navin opastuksella ajoin suoraan "rathausin" eli raatihuoneen viereen, ne kun yleensä ovat aika keskustassa, sen jälkeen hotellia etsimään. Sen sijaan harvemmin tuli käytettyä navissa valmiiksi olleita hotellitietoja, niissä kun on se ongelma että ei mitään tietoa onko kyseessä kolmen tähden vai viiden tähden hotelli. Saksassa tosin yleensä on hyvin merkitty kaupungeissa "hotel route" jota seuraamalla pääsee eri hotellien luo näppärästi. Nyt käytin noita kylttejä apuna.

Pari ensimmäistä hotellia oli täynnä, seuraava oli Mercure-hotelliketjun paikka jonne en mennyt edes kysymään, sen tiesin jo olevan hieman hinnakkaampi. Lisäksi en nähnyt missään kylttiä että hotellissa olisi parkkihallia. Ajattelin siis jatkaa vielä etsintää. Nyt tuli sitten naviakin näplättyä ja löysin muutaman sadan metrin päästä hotellin. No kokeillaan sitä. ajoin hotellia kohti ja huomasin että sijainti olisi mainio, miltei heti vierestä alkoi kävelyalue. Lisäksi hotelli mainosti parkkihallia, joten matkajuhta parkkiin kadunkulmaan ja respaan kyselemään huonetta. Löytyi, joten yöpaikka oli valmis. Pyörä parkkihalliin yöpymään ja itse lähdin kaupungille etsimään taas ruokaa ja juomaa.(City Hotel oli muuten paikan nimi, suosittelen. Hyvä sijainti ja parkkihalli, saksalaisen siisti hotelli, olisko ollut kolmen tähden.) Jonkinlainen opiskelijakaupunki oli kyseessä, nuorta porukkaa oli kadut täynnä. Jonkun sortin pääkävelykatu meni miltei heti hotellin vierestä, kyseisellä kadulla meni myös raitiovaunuja. Saman kadun(ja myös muualla kaupungin kaduilla)laidoilla meni molemmin puolin n.30cm leveät, ilm.saman verran syvät, avoimet vesikanavat. Nuo kuuluivat jotenkin kaupungin historiaan, en nyt vain saa päähäni mikä noiden funktio oli...Joka tapauksessa vettä niissä virtasi,lisäksi kuulemma niiden likaaminen oli ankarasti kielletty, siitä saisi melkoisen sakon. Itse noita kanavia katsoessani ihmettelin että kuinkahan monta ihmistä on telonut nilkkansa hoippuessaan bierstubesta kotia kohti...Noita kun ei oltu merkattu tai reunustettu mitenkään.

Kaikenkaikkiaan mukavan näköinen kaupunki, poikkesin kohti vanhaa keskustaa ja ison kirkon ympärillä olevaa toria. Kirkko oli restauroinnissa, hetken mielijohteesta poikkesin sinne sisälle. Vaikuttavan näköinen pytinki tämäkin kirkko. Niin vaikuttava että päätin palkita itseni maallisilla iloilla ja otin suunnan kohti kirkon vieressä olevaa terassia. Paikka kylpi vielä ilta-auringossa, lämpöä lähemmäs 20c. Mukava oli siinä iso tuoppi kädessä istua ulkoterassilla ja miettiä että lokakuuhun oli enää n.viikko, taitavat Suomen terassikelit olla jo ohi....

Seuraavaksi etsimään sapuskapaikkaa, sellainen löytyikin eräältä kujalta, tavoistani poiketen söin ulkona kun lämpöä vielä riitti. Ilta menikin mukavan laajassa keskustassa harhaillessa. Muutaman olutravintolan valikoimat tuli testattua, olinhan vielä tekemässä tutkimusta. Tosin en enää tarkkaan muistanut mistä mutta jotenkin se olueen liittyi... Yöllä erinäisten tuoppien jälkeen suunnistin kohti hotellia, sijaintinsa vuoksi sen löytäminen ei olisi ongelma. Yhteenkään vesikanavaankaan ei tullut pudottua joten olin varsin tyytyväinen Freiburgin tarjontaan. Marssin kävelykatua kohden hotellia, kadulla ei kovin paljon ihmisiä ollut, ilmakin alkoi jo viiletä yötä kohden mentäessä. Yhtäkkiä kuulin kuinka erään liikkeen edestä alkoi kuulua kitaransoittoa ja laulua. Jopa yllättävän hyvää sellaista, itse olin totaalisen kyllästynyt kaikenmaailman perkeleen panhuiluintiaaneihin joita välillä näki jossain kävelykaduilla, täällä sentään kuului Lynyrd Skynyrdiä! (Piruvie jos panhuiluja haluaisin kuunnella niin soittaisin Silja Linen palvelunumeroon ja kuuntelisin odotusmusiikkia.) Kävelin lähemmäs, katusoittaja oli arviolta 40-45v mies. Tyyppi soitti todella hyvin joten jäin kuuntelemaan kadun toiselle puolelle. Musiikkia tuli blues/southern rock- osastolta, molempiin kaverin ääni taipui todella hyvin. Jotain hyvin Claptonmaista olin tunnistavinani hänen äänestään, ulkonäkökin oli hieman sinnepäin, tosin tällä kaverilla oli enemmän partaa. Kuuntelin häntä varmaan puoli tuntia, jonkun verran porukkaa kulki ohi ja aika moni heitti rahaakin soittajan kitaralaukkuun. Muutama kulkija myös pysähtyi hetkeksi kuuntelemaan soittoa, ilmeisesti muutkin pitivät esityksestä. Jossain vaiheessa menin sitten kitaristin luokse ja kysäisin lontooksi että miksi ihmeessä soitat täällä ulkona, sinunhan pitäisi olla vaikka jossain baarissa soittamassa. Arvioin hänen vastatessaan että kansalaisuus olisi enemmän Yhdysvaltoihin viittaavaa kuin britteihin. Kaveri oli ehkä aavistuksen, en nyt sanoisi välttelevä enkä ujo, mutta jollain tapaa jotenkin ihmisiä arkailevan tuntuinen, ei ottanut katsekontaktia jne. Ja vastauskin hieman vahvisti asiaa, hän totesi että juu olen minä sitäkin tehnyt, mutta niissä paikoissa on mun mielestä liikaa ihmisiä, tykkään tämmöisistä paikoista joissa on rauhallisempaa. Juttelimme lyhyen hetken, pistin kai jonkun 5 tai 10e setelin hänen kitarakoteloonsa, toivottelin hyvää yötä ja kiitin hyvästä musiikista. Kaveri jäi soittamaan bluesiaan kun kävelin kohti parin sadan metrin päässä jo häämöttävää hotelliani.

[Kokkonen]

Freiburgia voisin kutsua nykyiseksi kotikaupungikseni, vaikka asunkin 8 km keskustasta. Asukkaita on 220 000. Kaupunki on perustettu joskus 1100 luvulla, se iso kirkko, "Münster" n. v. 1150 ja on aina remontissa. Kävin täällä eka kerran -92, telineitä silloinkin ympäri tornia. Hiekkakivi vaatii jatkuvaa restaurointia. Asuin muuten silloinkin siinä samassa City-Hotellissa kuin sinä, ja jälkeenpäinkin muutaman kerran. Ne vesikanavat ovat vanhaa perua, niitä pitkin lienee tullut käyttövesi kaupunkiin ja myös jätevesi on niitä pitkin poistunut...missä sitten lienee ollut jakaja? Nähtävää täällä on yllin kyllin, vaikka kaupunki saikin siipeensä pahasti toisessa maailmasodassa, paljon on korjattu. Saksan vanhin Gasthaus Rote Bären  (Zum Roten Bären), v. 1120, on myös vanhassa keskustassa.
Niin, ja yliopistokaupunki, noin 30 000 opikelijaa, joten näkyy katukuvassa.

[flhx]

Kappas, oon näillä näkymin ensi syksynä kurvaamassa siitä ohi, täytyykin ottaa kontaktia ennen sitä jos vaikka otetaan oluet siinä kirkon varjossa...

Tuon gasthausin ohi muistelisin kävelleeni, tosin silloin ei ollut mitään tietoa sen historiasta, täytyneekin seuraavalla kerralla poiketa tuolla.

Kiitos Kokkonen infopläjäyksestä.

[flhx]

Seuraavaan aamuun herättiin taas mukavan kelin vallitessa, tosin säätiedoituksia yöllä katsellessa totesin että olisi pakko lähteä Ranskaa kohti jos aikoi kuivana pysyä. Mieluummin olisin pysytellyt Saksan puolella vielä muutaman päivän, mutta kelit eivät olisi todennäköisesti olleet mitenkään kovin otolliset pyörällä ajoon. Aamulla vielä aamupalan jälkeen käväisin respan nettikoneelta katselemassa sääennustetta ja totesin että nyt todella täytyisi jättää hyvä saksalainen olut taakseen ja olisi siirryttävä viininlipittelijöiden seuraan. No, eipä mahda mitään. Naviin seuraavaksi määränpääksi Barcelona, tosin tiesin jo heti että sinne asti en missään nimessä ajaisi. Aikataulu ei edelleenkään ollut mitenkään kireä, joten aioin ajaa sen verran päivässä kuin hyvälle tuntuu ja etsiä ajoissa majapaikka.

RANSKA

Freiburgista ei Ranskan puolelle ajaminen kauaa kestänyt. Päätin ottaa siirtymät Ranskan puolella moottoriteitä pitkin, nyt kun Saksan joutui jättämään taakseen niin seuraava tavoite olisi Välimeren ranta, sinne haluaisin nopeasti, tosin niin kiire ei ollut että olisin yhdellä istumalla sinne ajanut. Moottoritiet Ranskassa ovat Saksan autobahnojen jälkeen melko vmäinen esitys, ei kuntonsa puolesta vaan siksi että ovat maksullisia. Keli oli onneksi mukava, puolipilvinen ja lämpöä n.20c kieppeillä joten en, ainakaan vielä, joutuisi kokeilemaan maksukopeilla rahojen kaivamista sadevehkeiden kätköstä...Siitä huolimatta jo tälläkin kelillä tuo maksukoppien kohdalla temuaminen vitutti. Lisäjännitystä tuli tuossa noiden koppien kohdalla siitä että kaistan keskiosa oli usein melkoisen liukas öljystä, muutaman kerran meinasi tulla ns.tilanne kun pysäytin kopin kohdalle ja maiharit alkoivat luistaa asvaltilla öljyn takia. Ei tullut onneksi kaadettua pyörää.

Ranska on euroopan maista oikeastaan tähän mennessä ainoa josta en pidä. Maa itsessään on varsin hieno maisemallisesti, mutta suurimman osan alkuasukkaista voisi siirtää Etelä-Ranskan Aubagneen legioonan maalitauluiksi. Kaikista maista joissa olen käynyt(lienee n.30 tällä hetkellä), ehdottomasti tylyintä kohtelua olen saanut juuri Ranskassa. En käsitä miksi nuo patonkihanurit ovat niin itseriittoisia ja pitävät itseään muita kansoja parempina, ehkä se juontaa juurensa siitä ajasta kun Ranska vielä oli suurvalta. Nythän se enää kuvittelee olevansa sitä. Saman mielipiteen muuten olen kuullut mm.hollantilaisilta ystäviltäni, myös he pitävät ranskalaisia ylimielisinä ja tylyinä, joten en ole yksin mielipiteeni kanssa. Myönnän kuitenkin että olen Ranskassa törmännyt mukaviinkin ihmisiin ja jopa saanut palvelua vaikka puhunkin lontoota. Silti aina tuntuu että tuossa maassa saa enemmän huonoa kohtelua kuin hyvää. Ja sanottakoon vielä sellainen asia että Ranskasta tulee kyllä varsin hyviä elokuvia/ohjaajia, en nyt tarkoita mitään tekotaiteellista sontaa vaan esim Luc Bessonin "Nikita" tai "Leon" leffoja.

No niin, nyt kun on avauduttu niin jatketaan matkaa....Moottoritiellä matka taittui kohtalaisen mukavasti, huolimatta noista pakollisista pysähtelyistä maksukopeilla. Muutama tankkaustauko, kahvitkin tuli juotua samalla. En tiedä teistä muista mutta itsellä nuo tankkaus/kahvitauot tuntuvat yleensä olemaan todella pikaisia vaikka kiirettä mihinkään ei olisi. Jotenkin vaan haluaa aina mahdollisimman nopeasti takaisin tien päälle ja liikkeelle. Mitään kovin mullistavaa ei tuolla ajon aikana tapahtunut, Lyonia lähestyessä aloin jo harkitsemaan majapaikan etsimistä, takana alkoi olla joku n.500km ajoa. Mitenkään väsyttävää ei ajo ollut, en sen takia ollut pysähtymässä, tuolla Glidellä voisi varmaan kohtalaisen helposti ajaa sen tuhat kilometriä päivässä. Itse en tosin ole ikinä ollut innostunut mistään rautaperseilystä, en tunne mitään tarvetta ajaa hillittömän pitkiä päivämatkoja kun ei ole mihinkään kiire. Tällä reissulla tuli muuten ajettua Anti-Rautaperseajo, mutta siitä myöhemmin...

Lyonin ohitin jonkunnäköistä kehätietä pitkin, kovin lähelle kaupunkia en mennyt enkä edes halunnutkaan. Olisihan tuolla varmaan nähtävääkin ollut, mutta ajattelin pysytellä poissa isommista kaupungeista. Huomattavasti helpompaa poistuminen pienemmästä paikasta kuin jostain 500 000 asukkaan metropolin keskustasta aamuruuhkassa...Tuota kehätietä ajaminen oli itseasiassa varsin hauskaa vaikka liikennettä olikin aika reilusti. Hauskaksi sen teki se että liikenne soljui aika tasaisesti eteenpäin, ei tullut mitään pysähdyksiä, lisäksi nostin matkajuhtani nopeutta 10-20kmh yli muiden nopeuden ja pääsin pujottelemaan kaistalta toiselle muita ohitellen. Tarpeetonta, ehkä typerääkin mutta hauskaa! Tuossa pujotellessa tuli sitten jossain vaiheessa mieleen se että jos laitteesta esim.remmi katkeaa niin tämä olisi aika huono paikka sille...Rekkoja paljon, kaksi kaistaa täynnä autoja ja pientareet aika olemattomat...Tulisi melko kiire rullata pyörä tuolle kapealle pientareelle. Tuossa rekkoja pujottelukeppeinä käytettäessä tuli taas elävästi mieleen ensimmäinen kerta kun tuli nähtyä bombereita. Ei livenä, vaan taisi olla joskus kasarilla oliko se ajankohtaisen kakkosen tai jonkun tälläisen "aliohjelma" tai vast., nimeltään "satunnainen matkailija"(aivan loistava ohjelma!)jossa eräässä jaksossa oli juttu pariisin kehäteiden pommittajista. Todella hullua menoa, tuli jopa videopätkää toisen pommittajan pyörään kiinnitetystä kamerasta, tyypit painoivat kyykyillä parisataa lasissa kehäteiden ruuhkassa autojonojen välissä. Todella kapea ränni, vauhtiero autoihin varmaan 100kmh ja kokoajan riski että joku koukkaa eteen.. Muistan vielä hyvin kun videolla näkyi kuinka joku pösörellusitikka vaihtoi kaistaa niin että meinasi saada edellämenneen pommittajan ovestaan sisään.Pommittaja kommentoi kokoajan nauhoitusta ja taisi todeta rauhallisesti jotain tyyliin"joo toi kävi aika lähellä, näin kun se koukkasi eteen mutta en ennättänyt tehdä juuri mitään".Sen verran taisi ehtiä että hiukan nykäisi pyörää pystympään(olivat muistaakseni loivassa kaarteessa)jolloin ohitti niukasti auton kyljen.

Lyonin ohitin, tuli siinä nimittäin kehätietä ajellessa todettua että parempi mennä kaupungin ohi jotta en juuttuisi mahdollisiin aamun ruuhkiin kehäteillä. Lyonista etelään oli huomattavasti rauhallisempaa kun ei ollut mitään kovin isoa kylää heti lähellä. Jonkin matkaa moottoritietä ajettuani vedin täysin fiilispohjalta pois motarin rampista ja ajelin lähimpään kylään. Heti rampin jälkeen tuli taas vastaan Mercure-hotelli, mutta ajattelin etsiä jotain hieman halvempaa. Ajelin kylään, löysin hotellin. Pyörä parkkiin ja hotellin ovea kiskomaan. Lukossa, eikä valoja missään. Mitään lappua ei ollut ovessa, kaikki huonekalut jne näkyivät sisällä mutta ketään ei näkynyt missään. Jaaha, seuraavaa etsimään. Hetken harhaiua, sitten löysin yllättäen kyltin"Ibis-hotel". No ei siinä mitään, tullut kai eniten juuri tuossa ketjussa öitä vietettyäkin joten ajelin sen pihaan. Hotelli oli todella pieni, oikeastaan kylätien varrella joten paikka vaikutti varsin rauhalliselle. Hotellilla oli jopa oma aidattu ja valvontakameroin varustettu parkkipaikka. Kävelin respaan ja niin oli yöpaikka löytynyt.

Alakuvassa jossain jo Lyonin ja rannan välillä.

[Kokkonen]

Kappas, oon näillä näkymin ensi syksynä kurvaamassa siitä ohi, täytyykin ottaa kontaktia ennen sitä jos vaikka otetaan oluet siinä kirkon varjossa...

Näin pyrimme tekemään, tervetuloa!
Meillä on vastakkaiset näkemykset ranskalaisista, mutta voimme väitellä siitäkin sitten lisää 

[flhx]

Kappas, oon näillä näkymin ensi syksynä kurvaamassa siitä ohi, täytyykin ottaa kontaktia ennen sitä jos vaikka otetaan oluet siinä kirkon varjossa...

Näin pyrimme tekemään, tervetuloa!
Meillä on vastakkaiset näkemykset ranskalaisista, mutta voimme väitellä siitäkin sitten lisää 

Kiitos! Mikäli ei mitään suuria yllätyksiä satu niin näemme syksyllä Freiburgissa, alustava aikataulu lokakuun alku. Ja väittely tulee olemaan kiivasta koska allekirjoittaneella on jo niin pitkältä ajalta kokemuksia ranskalaisista että mielipide ei tule muuttumaan!  Mutta sehän tarkoittaa että tulee pitkä ilta ja saksalaista olutta kuluu, sehän sopii!

[flhx]

Jatketaas taas..

Illalla tuli käytyä läheisen kylän ravintolatarjontaa kokeilemassa, huonolta vaikutti...Yhteen ravintolaan pääsin oluen juomaan mutta sapuskaa ei ollut tarjolla. Aikani käveltyä kapoista kylänraittia ja ihmeteltyäni kylän autiutta päädyin juuri avattuun snack-baariin. Olin jo kertaalleen kävellyt ohi kun olin etsinyt enemmän jotain oikeata ravintolaa muistuttavaa. Nyt alkoi olla jo melkoinen nälkä joten ovesta sisään ja ruokaa kyselemään, tästä kylästä kun ei kummoisempaa paikkaa tuntunut löytyvän. Paikan omistajat, pari n.35-40v naista pelmahtivat heti paikalle ja sain menun ja Kronenburgin naaman eteen. Peruspihvi ranskanperunoilla(muita vaihtoehtoja ei ollut), kiitos. Annos ei kummoinen ollut mutta nälkä lähti ja se oli pääasia.(Hotellistakin olisi toki ruokaa saanut mutta ei vielä siihen aikaan, oli siis pakko nälkäisen miehen lähteä etsimään sapuskaa kylästä.)

Aamulla taas mukava ajokeli, ilma tuntui eilistä lämpimämmältä joten tien päälle ja kohti Välimerta. Mitä etelämmäs pääsin sitä lämpimämpää keli oli. Lähellä merta tuli jo tuttuja fiiliksiä kun tienpenkereiden soravalleista oikein hohkasi lämpöä ja tien pientareella kasvavat mitkä-lie-jotain-hieman-mäntyä muistuttavat puut antoivat matkalaisen nenään tutun tuoksunsa. Tuli elävästi mieleen kasarin autoretket vanhempien kyydissä eteläisemmässä Euroopassa, muistan hyvin juuri tuon lämmön ja noiden puiden tuoksun...Alkoi olla jo hieman jännittynyt olo, kohta saavuttaisin Välimeren rannan ensimmäistä kertaa omalla Harleylla. Ilma oli todella ihanteellinen, aurinko paistoi ja lämpöä oli reilusti yli 20c, nahkat tosin alkoivat olla jo hieman liiankin lämpimät päällä...Matkajuhta oli sen verran tiiviisti pakattu että en päässyt nahkoja riisumaan, niille ei juuri järkevää paikka pyörän päältä olisi löytynyt. No hittoako siitä, lämpöä tulin etelään etsimään ja nyt sitä riitti! Itse olen vielä aina pitänytkin lämmöstä, joku 25 - 30c olisi allekirjoittaneelle se ihanteellinen lämpötila.

Karttaa pysähdyin lähempänä merta katselemaan tankkaustauolla ja etsin muutaman sopivan reitin kohti rantaa. Poikkeaisin pois moottoritieltä ja etsisin jostain rantakaupungista hotellin. Löysin sitten itseni Camarguen niemimaalta vai suistoko se nyt oli. Paikasta tiesin ainoastaan sen että sen mukaan oli nimetty hevosrotu. Navin olin pistänyt neuvomaan kohti La Grande Motta nimistä paikkaa, etsisin sieltä ensin hotellia ja jos ei löytyisi niin sitten jonnekin muualle. Jännitys senkun kohosi kun kaupunki lähestyi.Välimeri...Kohta...

Kaupunkiin saavuttuani ajoin sataman opasteiden mukaan, loogisesti ajatellenhan siellä olisi meri...Hotelleja tuntui olevan jonkun verran, niistä en nyt välittänyt, halusin saada pyöräni Välimeren rantaan. Muutama risteys ja kiellettyä ajosuuntaa päinkin tuli kai ajettua, sitten...SIELLÄ SE OLI! VÄLIMERI!  Vaikea kuvailla sitä fiilistä mikä sillä hetkellä oli...Pyörä parkkiin, taisi jäädä suojatien päälle, pari kuvaa otin ja fiilistelyä auringonpaisteessa. Lähellä oli pieni rantakadun pätkä jossa oli muutama terassi, alkuasukkaiden suureksi hämmästykseksi istahdin lähimmän terassin tuolille ajohaalarit päällä. Muu asiakaskunta oli pukeutunut kelin mukaisesti sortseihin, taisi yksi hiestä märkä suomalaisbikeri erottua joukosta aika hyvin nahkahaalareissaan...Itseä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa muiden hämmästelyt, olin saapunut Välimerelle ja nyt halusin sitä juhlistaakseni yhden oluen. Myönnettäköön että janokin oli, ajovarusteissa kun tarkeni kohtuullisen mukavasti...Olut tulikin pöytään jopa kohtalaisen ripeästi, nautiskelin huurteista Kronenburgia samalla katsellen viereistä hiekkarantaa ja sinisenä kimmeltelevää merta. Kuinka pienestä ihminen voikaan olla onnellinen, ei tarvita kuin Harley, tuoppi olutta, aurinkoa ja meri...Unohtui ainakin hetkeksi kotimaan murheet ja huonot uutiset, en tiedä johtuiko maisemasta vai oluesta vai molemmista.

Oluen nauttimisen jälkeen olisi seuraava projekti hotellin etsiminen. Sitä ei kauaa tarvinut etsiäkään, heti kuvauspaikalla oli opaste hotellille. Ajoin hotellin pihaan, näytti mukavan pieneltä,viihtyisältä ja epämukavan kalliilta...Pyörä parkkiin respan viereen ja kyselemään huonetta. Hinta oli melko suolainen, taisi olla reilusti yli satasen. Hetken aikaa mietiskelin ja pyysin kaupungin karttaa ja pyysin näyttämään keskustan sijainnin ja mahdolliset leirintäalueet(teltta kun oli mukana). Respan tyttö osoitteli ne kartalta, mietin hetken ja totesin että hitto, olkoon. Haluan huoneen parvekkeella, mennääs likka kattomaan. Tyttö näytti parit vapaana olevat huoneet ja valitsin niistä sen joka oli perinteisemmällä sisustalla, toinen oli paljon modernimpi. Molemmat kylläkin varsin viihtyisän oloisia. Huoneessa oli mukavan kokoinen parveke, siellä voisin kuulemma syödä aamupalankin. Sehän sopisi! Parvekkeelta oli näköala pihan uima-altaalle ja pienvenesatamaan. Varsin mukavan tuntuinen paikka. Pyörän sain parkkiin hotellin oven eteen palmujen alle, kamat huoneeseen ja hetkeksi shortseissa uima-altaalle. Vesi oli sen verran kylmää että uimaan ei kiinnostanut mennä, en muutenkaan ole juurikaan innostunut uimisesta. Otin hetken lämpöä kehoon, sitten vaatteet päälle ja kaupungille. Lievästi turistihenkinen paikka, mutta en antanut sen vaivata, nautin lämmöstä, muutamista oluista ja syömässäkin tuli käytyä. Pieni marketti tuli jossain vastaan, pari kolme olutta matkaan ja illan pimetessä kohti hotellia. Parvekkeella sitten hörpin olutta ja katselin todella upeaa auringonlaskua.

[flhx]

Seuraavana aamuna herättiin auringonpaisteeseen, hetken katselin parvekkeelta satamaa ja paikallisten puuhasteluja veneidensä parissa, sitten soitto respaan ja aamupala tilaukseen. Hetken kuluttua olikin oven takana tyttö ison tarjottimen kanssa. Mitä h*lvettiä? Edellisenä iltana olin pyytänyt aamupalakseni pelkästään pannullisen kahvia ja sämpylän, nyt ovella odotti täysi tarjotin croissanteja, leipää, jugurttia jne. Tyttö puhui tosi sujuvasti ranskaa eikä sitten muuta...Itse en ranskaa puhu joten kommunikointi meinasi olla hieman vaikeata. Muutaman yrityksen jälkeen totesin että likka pihalle huoneesta ja käyn croissanttien ja jugurttien kimppuun, jos asiaa vielä selvittelisi niin kahvi jäähtyy...Ja se jos mikä pilaisi päivän! Yleensä en aamulla ole kovinkaan nälkäinen, hotelleissa tuli kuitenkin yritettyä syödä mahdollisimman paljon aamupalalla kun kerran semmoinen sisältyi hintaan. Nyt huomasin yllättäen olevani jopa jonkin verran nälkäinen joten tuhti sapuska tulikin ihan tarpeeseen. Kyseinen aamupala muuten ei sisältynyt huoneen hintaan, taisi olla joku 10e ylimääräistä.

Parvekkeella aamupala oli varsin mukava nauttia ja todeta että tälläistä tää lomailu nyt sitten on, ei hullumpaa...Kahvit oli juotu ja keräilin kamat kasaan. Respaan ja mainitsemaan tytölle(sama kuin edellisenä päivänä hotelliin tullessani) että tilasin muuten vain kahvin ja sain täyden aamupalan. Jälleen sain todeta jo aikaisemminkin monesti huomanneeni asian: ranskalaiset ovat maailman turhin kansa. Vastaus ja käytös nimittäin oli palveluammattiin kuuluvalle melko erikoinen(no ehkä kaikkialla muualla, PAITSI Ranskassa...Meillä muuten tulee olemaan mielenkiintoiset keskustelut, Kokkonen..). Tyttö katsoi ilmeettömästi takaisin ja totesi vain "Niin, tiedän". Eikä sitten muuta. Ilme oli sen tyylinen että häivy siitä ilmoittelemasta turhia asioita, ei kiinnosta. Katselin hetken aikaa tyttöä, sitten totesin itsekseni että voisin tietysti mennä käynnistämään pyörän respan oven edessä ja jättää sen tyhjäkäynnille siksi aikaa kun pakkailen tavaroita. Sitten kun likka tulisi valittamaan että kaikki pakokaasut tulevat hotellin sisälle niin voisin vastata "Niin, tiedän" ja jatkaa pakkaamista, pyörä edelleen käynnissä. Jätin kuitenkin väliin, en viitsinyt pilata hyvää tuultani aloittamalla rähjäystä aamupalan hinnasta, varsinkin kun oli kerrankin ollut aamulla jopa nälkäkin, joten hain tavarat huoneesta ja poistuin hotellista. Merkitsin paikan muistini lokeroihin jälleen yhdeksi paikaksi Ranskassa jonne en enää tulisi. Niitä muuten on jo melkoinen määrä....Jälleen paikka ja maisemat olivat hienot mutta ranskikset osoittivat taas kyntensä asiakaspalvelussa, tai oikeammin sen puutteessa. Onko se tosiaan niin helvetin vaikeaa olla turisteille ystävällinen? (ok, olen tavannut toki Ranskassakin hyvää palvelua, mutta melkein tekisi mieli kertoa yksi esimerkki asiakaspalvelusta Nizzan lähettyvillä olevasta ravintolasta jonne eksyimme kaverin kanssa parisen vuotta sitten..Olkoon nyt kuitenkin...).Sinänsä erikoista että sama respan tyttö oli kovin hyväntuulinen huoneen avaimia palauttaessani, toivotti vielä hyvää matkaakin. Ota noista nyt sitten selvää...

Seuraavaksi siirtymää pitkin rantaa, pikkuteitä hiljakseen eteenpäin. Jostain käsittämättömästä syystä halusin kiduttaa itseäni viettämällä tällä kirotulla patonkiperseiden maaperällä vielä pari päivää, olin hieman edellä aikataulustani enkä aikonut vielä siirtyä Espanjaan, sitä paikkaa kun näkisi varmasti seuraavan puolen vuoden aikana melko runsaasti. Edelleen harmittelin että kelien takia olin joutunut poistumaan Saksasta, mutta ainakin Ranskassa oli hieno keli, joten yritetään nyt nauttia siitä. Seuraavaksi etenin taas täysin fiilispohjalta rantakaupunkiin nimeltä Cap D´Agde. Mitään suunnitelmaa ei ollut, paitsi että iltapäivän mukavassa auringonpaisteessa alkoi matkalaisen keho ilmoitella ruokailun tarpeesta. Joku helvetin ihmeellinen nuukailuinto iski allekirjoittaneeseen tuon edellisen yön kalliin hotelliyön jälkeen ja päätin että seuraavan yön suomalainen sissi viettäisi teltassa. Löysin lyhyen harhailun jälkeen rannan viereltä leirintäalueen joka olisi sopivan lähellä rantakatua ja ravintoloita. Pyörä parkkiin respan eteen ja sisälle kyselemään paikkaa teltalle. Täällä sai jopa mukavaa kohteluakin, respan väki osasi auttavasti lontoota ja kyseli heti että aiotko olla pitkäänkin kaupungissa. Vain yhden yön, vastasin. Sepä hyvä totesi respan kaveri, leirintäalue nimittäin sulkeutuisi talveksi ja olisi auki enää seuraavaan aamuun saakka...Ennen yhtätoista kuulemma pitäisi poistua alueelta. No eipä tuo mikään ongelma olisi, täytin paperit ja sain alueen kartan. Suunnistin telttapaikalleni, jonkun verran oli vielä karavaanaria alueella. Osa katseli ohikulkiessaan mielenkiinnolla leirini rakennusta. Kupoli-Haltin pystytys ei kauaa vienyt, todella kelpo teltta. Pistin ajovarusteet telttaan ja poistuin rannan suuntaan. Leirintä-alue oli palveluidensa puolesta melkoisen tyhjä, mitään muuta ei ollut auki kuin muutama suihku/wc-rakennus ja respa.Kaikki pikkubaarit ja ravintola olivat jo talviteloilla. Jotenkin tuntui oudolta että aloittivat "talvi"seisokin, ilma kun oli melkoisen lämmin, n. 15-20c. No, hulluja nuo roomalaiset....

Hiekkarannalle päädyin käveltyäni leirintäalueen läpi, kävelin sitten rantaa pitkin läheiselle rantakadulle/ravintola-alueelle. Sapuskaa löytyi hetken etsinnän jälkeen, loppuillan sitten tutustuin paikallisten baareihin. Eksyin jossain vaiheessa varsin motoristihenkiseen kuppilaan, paikan seinät olivat täynnä kuvia RR-pyöristä ja taisi muutama pokaalikin jossain nurkassa olla. Hetken aikaa tilannetta tutkailtuani pääsin siihen käsitykseen että paikan omistaja, tiskin takana oleva n.35-40v mies oli entinen kisakuski ja uransa lopetettuaan oli aukaissut baarin. Varsin mukava juottola.

Sitten kun muutama olut oli tullut maisteltua päätin tehdä siirtymisen kohti telttaa jotta aamulla pääsisin suht ajoissa liikkeelle. Telttaan kömmittyäni totesin ilman viilentyneen melko paljon, kyllä täällä selkeästi syksy on...Tilansäästö syistä olin mukaani ottanut kesämakuupussini enkä talviversiota, mietin että kuinkahan sillä kesäversiolla pärjäisi. Jätin housut suosiolla jalkaan ja pitkähihaisen paidan päälle. Ei kun unta kuulaan...Tai niin toivoin...Koko perkeleen yön palelin aivan tolkuttomasti, kiskoin ajokuteetkin makarin päälle ja pipon päähän, ei auttanut. Lämpötila taisi käydä lähellä nollaa, kesämakarini ei todellakaan toiminut tuollaisissa asteissa. Torkuin huonosti muutaman tunnin minkä palelultani pystyin, kirosin järjetöntä nuukailuani ja lupasin itselleni että tästä lähin majoitus olisi tällä siirtymällä hotelli, teltta teki mieli polttaa välittömästi. Aamu valkeni kostean viileänä, onneksi kuitenkin aurinko alkoi paistaa. Kömmin teltasta pihalle ja kiroilin kun edes kahvio ei olisi täällä alueella auki. Siirsin teltan aurinkoon jotta lämpö hieman edes kuivattaisi yön kosteudet siitä ennen pakkaamista.

Kamat pyörän päälle, Timo Rautiainen&Trio Niskalaukaus cd-soittimeen ja karavaanareiden ihmetellessä poistuin alueelta Timpan laulaessa "Niin jäi matka taas puolitiehen, itsestään oli luullut liikoja.." Toivoin että tuo laulu ei olisi enne tulevista vaikeuksista, sen verran taikauskoa allekirjoittaneestakin löytyy(vaikka muuten en usko mihinkään tuontapaiseen) että tuota levyä en enää soitttanut tällä reissulla...

Pyörä kuitenkin toimi hyvin, aurinko paistoi ja matka jatkui. Seuraavaksi yöpymispaikaksi valikoitui jälleen täysin fiilispohjalta kaupunki nimeltä Canet Plage. Ajelin rantakatua edestakaisin ja etsin sopivaa hotellia, erästä hotellikylttiä seurasin seuraavaan kortteliin, sitten kun pääsin hotellin eteen jatkoin välittömästi ajoa. Hotelli oli todella karu ilmestys eikä kadunpätkä muutenkaan herättänyt luottamusta. Pikaisen arvion perusteella olisi sellainen fifty-sixty mahdollisuus että pyörä säilyisi yön yli kadulla koskemattomana. Ei kiitos. Pari kertaa tuli ajeltua rantakatua, kunnes näin kyltin "hotelli St Georges". Paikka vaikutti vaatimattomalta mutta siistiltä, taisi olla kahden tähden hotelli. Sopii mainiosti, nyt vain tarvitsisi kehittää pyörälle paikka. Katselin hotellin edustaa ja totesin että köytän pyörän vaijerilla hotellin seinään kiinni. Sisään respaan ja kyselemään huonetta. Respan kuusikymppinen mies puhui auttavasti yhteisiä kieliä ja antoi monivalintatehtävän; haluaisinko huoneen sisäpihalta, uima-altaan vierestä va merinäköalalla. Meren katselemiseen en kai ikinä kyllästy joten ei tarvinnut kauaa miettiä. Raahasin tavarat huoneeseen ja sitten pyörää lukitsemaan. Tällä kertaa ranskalainen osoitti tarvittaessa osaavansa olla ystävällinenkin turisteille, sillä respan mies katsoi hetken pyörääni ja totesi että jos haluan niin voisin parkkeerata pyörän jalkakäytävälle, ovisyvennykseen heti respan eteen. Kiitin tarjouksesta ja hilasin matkamöhkön respan oven eteen. Vaijerilukko kiinni, hälyt päälle ja vielä suojapeitekin. Pyörä olisi tavallaan kadulla mutta kuitenkin mukavan suojaisessa paikassa. Sitten olikin aika lähteä ruokapaikkaa etsimään.

[flhx]

Sapuskaa sitten löytyikin erään kadun varrelta läheltä rantaa, kovin pitkää matkaa ei tarvinnut hotellilta sinne talsia. Jonkunlaiselle terassiile kadun viereen ja ruokaa tilaukseen. Olo oli melkein kuin kasvihuoneessa olisi syönyt, tämä terassi kun oli katettu vähän jokapuolelta muovilla ja aurinkosuojilla. Onneksi aurinko ei lämmittänyt aivan kesän veroisesti, lämmin toki oli mutta ei liian kuumaa tässä kasvihuoneessa oloon.

Ruokailun jälkeen olikin sitten aika talsia kohti rantakatua, hetken aikaa istuin penkillä ja katselin alkuasukkaiden puuhia, sitten suuntasin kostuttamaan kurkkuani. Suuntasin lähes täynnä olevalle terassille, baareja oli vierekkäin useita ja summamutikassa valitsin niistä yhden. Tarjoilijana oli nuori ja ns.hyvin ruskettunut tyttö, hetken aikaa meni että hän saapui pöytääni kyselemään tilausta. Päätin palkita itseni lämpimässä iltapäivässä sangrialla koska ravinteli sitä mainosti kylteissään. Tyttö poistui ja sai matkalla muista pöydistä ihmettelyjä juomien viipymisestä. Katselin touhua varmaan vartin verran, useampi pöytäseurue häipyi kun juomia ei alkanut kuulua. Tyttö oli todella pihalla, hän kävi välillä sisällä baarissa, joutuen aina ylittämään kadun ja palasi sitten terassille. Yleensä homma hoitui siten että mukana oli vain lasku tai vain juoma. Minkäänlaista logiikkaa ei tuntunut hommassa olevan. En tiedä oliko sisällä baarissa hommia hoitava baarimikko täysin kädetön vai eikö tarjoilijatyttö vain osannut tehdä useaa tehtävää samalla kävelyllä. Odottelin rauhassa puolisen tuntia, minulla kun ei ollut mihinkään kiire, aina välillä tyttö käveli ohitse ja ihmettelin hänelle juomani viipymistä. Lopulta alkoi tuntua siltä että baaria olisi vaihdettava jos meinaisi jotain juomaa saada. Niinpä poistuin pöydästä ja kävelin viisi metriä seuraavan baarin terassille. Täällä tarjoilijana oli n.35v, aurinkolasit silmillä, takatukalla ja alkavalla kaljulla varustettu mies. Mietin että mitähän tästä mahtaa tulla, ainakaan tarjoilija ei ensisilmäykseltä vakuuttanut...Olin todella väärässä, tämä kaveri oli todellinen ammattilainen tarjoilijan hommissa. Meni vain vajaa minuutti kun hän oli ottanut tilaukseni, kävellessään kohti sisätiloja hän tyhjensi pari tuhkista, tarjosi tulta asiakkaalle ja otti vastaan tilauksen ja laskunpyynnön. Takaisin ulos tarjoilija tuli n.kahden minuutin kuluttua, jätti mennessään laskun yhteen pöytään, oluen toiseen ja suuntasi minua kohden sangrialasi tarjottimellaan. Hämmästelin hetken nopeaa toimitusta, koko terassi kun oli täynnä. Edellisessä baarissa odotin yli puoli tuntia eikä juomaa tullut, nyt olin istunut pöydässä kolme minuuttia ja naaman edessä oli jo sangrialasi...

Seurasin piruuttani tarjoilijan työskentelyä ja vakuutuin siitä että kaveri oli erinomainen tarjoilija. Koko ajan hänellä oli koko terassi hyppysissään, ottaessaan tilausta yhdestä pöydästä hän samalla katsoi koko terassin läpi ja huomasi seuraavassa pöydässä jonkun haluavan tilata lisää tai haluavan laskun, samalla kertaa hoituivat parin tuhkiksen tyhjennykset. Hän huomasi heti uudet asiakkaat ja tuli viipymättä hakemaan tilausta. Koko ajan hän oli liikkeessä tai kävi katseellaan terassia läpi, kuitenkin kaikki sujui rauhallisesti, minkäänlaista hosumisen meininkiä ei ollut. Todellinen ammattilainen. Halusin uuden sangrian ja vinkkasin tarjoilijaa pöytään, hän nyökäytti nähneensä minut, hoiti matkalla pari uutta tilausta ja oli sen jälkeen pöytäni vieressä. Jälleen vain muutama minuutti ja uusi juomalasi oli edessäni. Hitto vie, olisipa kaikki tarjoilijat tälläisiä! (no niin, löytyi sentään JOTAIN hyvää Ranskasta...) Siemailin juoman rauhassa loppuun ja lähtiessäni jätin isot tipit.

Matka jatkui tämän kokemuksen jälkeen kohti hotellia, eihän noin hyvän tarjoilijan jälkeen olisi enää voinut mennä toiseen juottolaan saamaan normaalin huonoa palvelua...Hotellissa ihailin hetken upeaa merinäköalaa illan jo pimetessä, sitten telkkari päälle hetkeksi ja surffailemaan kanavilla. Karttaa tuli tutkittua kun ei mitään järkevää televisiostakaan tullut, totesin että jo nyt oltiin niin lähellä Espanjan rajaa että seuraava yö vietettäisiin spanskihotellissa.

Aamulla herättiin taas mukavaan auringonpaisteeseen, aamupalan jälkeen kohti moottoritietä ja Espanjaa. Hirveästi ei harmittanut Ranskan jääminen taakse.

ESPANJA

Rajan ylitys tapahtui aurinkoisessa säässä, kovin kummoisia rajamuodollisuuksia ei tälläkään rajalla ollut. Heti nähdessäni kyltin jossa ilmoitettiin maan vaihtuneen Espanjaksi tuli aika hieno fiilis, hitto tänne asti on jo tultu! Tie kulki hetken hieman korkeammalla rajan kohdalla, lasketin menemään kohti etelää mukavassa kelissä. Kaverin kanssa oli ollut puhetta että mahdollisesti poikkeaisin hänen luonaan Barcelonan kupeessa, saisin sieltä yösijan tarvittaessa. Olin kuitenkin Barcelonan kohdalla puoliltapäivin, liikennettä oli aika isosti ja päätin että poikkeaisin kaverin luona joku toinen kerta. Barcelonaa ohittava motari oli täynnä rekkaa ja dieselinkatku oli melkoinen, siksi päätin jatkaa matkaa ja poistua suurkaupungista mahdollisimman nopeasti.Mukava piirre liikenteessä oli että sain taas pujotella rekkoja ohitellen, huono puoli oli se että välillä meinasi taju lähteä niiden pakokaasuja hengittäessä. Ajan oikeastaan aina ilman mitään kasvosuojia (ja aina avokypärällä), sateellakin, hetken aikaa sadepisarat tuntuu mutta sitten iho turtuu eikä niitä huomaa. Nyt olisi jo melkein tehnyt mieli saada naamalle jotain hengitysuojainta...Ruuhkat ja rekat kuitenkin jäivät taakse ja painoin menemään motaria. Jossain iltapäivän tunteina muutamien tankkaustaukojen jälkeen alkoi tuntua että seuraavaksi voisi jo hoitaa hotellin alleen, vieläkään kun ei olisi kiire vuokra-asunnolle. Olisi oikeastaan jo aikataulun väljyyden takia voinut jäädä Barcelonaan pariksikin päiväksi, mutta ne ruuhkat eivät houkutelleet...

Löysin rantakaupungin nimeltä Benicassim, siellä suunta kohti rantakatua ja hotelleja. Suurin osa hotelleista oli kiinni eikä väkeä kovin paljoa näkynyt kaduillakaan. Hetken ajelua ympäriinsä, sitten löysin vaatimattoman hotellin parin korttelin päästä rannasta. Parkkihallia ei ollut mutta parkkasin pyörän respan eteen ja käväisin kysymässä huonetta. Sellainen löytyi ja ihan ensimmäisenä hoidin tärkeimmät asiat alta pois. Eli suuntasin respan vieressä olevalle baaritiskille ja pyysin oluen. Saisi huuhdottua maantienpölyt kurkusta ja tulisi ensimmäinen espanjalainen olut maistettua. Cruzcampoa tuli tuoppiin ja poistui siitä melkoisen nopeasti suomalaisen bikerin kurkkuun.

Tavarat hotellihuoneeseen, hieman heikko olo, mutta ajattelin sen johtuvan lämmöstä ja hengitetyistä dieselien katkuista (tuli taas melkein yksi pyyhe tuhottua, vaikka omasta mielestään käytti reilusti saippuaa naamaa hangatessaan...). Pyörän pistin toiselle puolelle hotellirakennusta parkkiin, respan väki kehotti siirtämään sen sinne koska silloin pyörä oli täsmälleen heidän edessään ikkunan takana.Vaijerilukolla pyörä vielä viereiseen aitaan kiinni ja kaupungille ruokailemaan. Ruokaa löytyi, olo ei tosin ollut vieläkään kovin mahtava. Jätin sitten kaupungin tutkimisen väliin ja suunnistin supermarkettiin hakemaan hieman vettä ja kokista. Kävellessä kohti hotellia alkoi jo olla sellainen fiilis että välttämättä vessan löytyminen melko nopeasti ei olisi huonompi juttu...Pääsin kuitenkin omaan huoneeseen asti ilman kalsarien sotkeutumista, linnottauduin vessanpöntölle, vatsa oli melkoisen löysällä. KIROTUT PATONKIPERSEET TEKI SEN TAAS!!! Jumalauta, onko olemassa mahdollisuutta että kävisin Ranskassa ENKÄ saisi lievää ruokamyrkytystä?? Voi prkle...(Muutama vuosi sitten ollessani kaverin kanssa matkailuautolla reissussa olin muutaman päivän todella huonossa kunnossa, silloinkin syyllisenä lievään ruokamyrkytykseen oli maailmankuulu ranskalainen keittiö...) Onneksi olin varautunut tähänkin mahdollisuuteen ja paiskoin naamariin imodiumia. Yö tuli nukuttua kohtalaisesti, huolimatta muutamasta öisestä vessassakäynnistä ja spanskien omalaatuisesta pötkömallisesta tyynystä.

[flhx]

Aamulla olo ei nyt ihan kaikkein parhaimpia ollut mutta aamupalaa sentään sai järsittyä. Se tosin ei kummoinen ollut, hotelli kun oli melko vaatimaton, joten sämpylä marmeladilla ja kahvi (ensimmäinen cafe con leche tuli nautittua eli kahvi kuumalla maidolla, toimiva paketti) oli homman nimi. No en mitään gourmet-tason sapuskaa olisi saanut tuona aamuna syötyäkään joten tuo riitti mainiosti. Pyörä lastattiin ja menoksi kohti etelää, vieläkin oli päivä ylimääräistä aikaa joten ajattelin ajella rauhassa kohti Torreviejaa ja yöpyä vielä kerran ennen sinne saapumista. Matkaa ei kovin montaa sataa kilsaa enää ollut joten päätin siirtyä motarilta pienemmälle tielle.

Heti kymmenen kilsan jälkeen tuli vastaan noiden pikkuteiden ongelma, rekkaa oli aika paljon liikkeellä ja siitä johtuen ruuhkaa oli heti kun lähestyttiin kylää tai kaupunkia, tuo tie kun kulki yleensä aina sellaisen läpi ja luonnollisesti reitille sattui liikennevaloja. Tie oli vielä sen verran kapea että oli aika hankala ohitella matkamöhkäleellä, meinasi jäädä sivulaukut matkan varrelle kun ohitteli rekkoja kapeissa väliköissä. Lämpöä piisasi ihan mukavasti, reilu parikymmentä ja aurinko paistoi. Kunnon sissinä ei tietysti ollut mitään aurinkorasvoja naamassa, ei itseasiassa tullut moiset edes mieleen tuossa ajellessa....Olinhan tottunut jo siihen että nyt on syksy...

Hetken aikaa pienempää tietä ajettuani ihmettelin että onko nyt jokin töihinmenon aika tai jotain kun oli paljon naisia tienvarressa odottelemassa. Hetken päästä selvisi hieman hitaammallekin että mistä oli kyse kun muutama likka oli raahannut tuolin tien viereen ja vilkutteli pysähtymään, parissa pusikossa oli auto parkissa ja tuoli oli tyhjänä. Kovin köyhiäkin tuntuivat jotkut tytöt olevan kun ei ollut varaa päällysvaatteisiin, pelkät rintsikat ja pikkuhousut oli monella päällä. Ihan sääliksi kävi, mietin että pitäisikö pysähtyä ja antaa muutama euro ihan vaan hyväntekeväisyytenä köyhiä auttaakseni.

Vähitellen sitten saavuin kohti Valenciaa joka oli jo hieman isompi kaupunki. Edelleen ajelin pienempää tietä, gps oli päällä, asetuksena oli "nopein reitti" joten se oli kokoajan yrittänyt neuvoa kohti motaria. Itsepintaisesti olin kuitenkin pysytellyt pienemmällä tiellä, osittain siksi että ei ollut kiire ja osittain siksi että motari oli paikoin maksullinen ja halusin siksi välttää sitä. Nyt katselin edessä lähestyvää Valenciaa ja mietin että pitäisikö siirtyä motarille. Äh, kyllähän tämä tie kaupungin ohittaa jotenkin näppärästi. Niin juuri...Ajaessani kaupunkia kohti alkoivat tien varret täyttyä jo asuinkerrostaloista ja liikenne lisääntyi huomattavasti. Hetken kuluttua olin sitten jo ensimmäisissä liikennevaloissa ja navia ennätin sen verran katsoa että tämä reitti vie koko perkeleen kaupungin keskustan halki...VOI V*TTU! Lämpötila alkoi lähennellä 25c rajaa, aurinko porotti, ruuhkaa oli melkoisesti ja kaikki nahkat päällä....Lämpöhalvaus ei ollut kovin kaukana kun ajelin Valencian läpi, käytin taas jo vuosien varrella tutuksi tullutta sovellettua ajotyyliä ja ajelin kaistoilla koukkien ja väärin ryhmittyen, pääasiahan etelämmässä on että liikenne sujuu, liikennesääntöjen noudattaminenhan on ahdasmielisiä pohjoismaita varten. Siitä huolimatta eteneminen ei ollut kaupungissa kovin nopeaa, siitä pitivät liikennevalot ja muu liikenne huolen. Lopulta kaupunki jäi taakse, olin jo sen verran lämpöisissä tunnelmissa että onneksi oli gps päällä ja neuvoi kaupungin läpi, ei oikein jaksanut enää seurata tienviittoja. Sitten päätin että otetaan spurtti motarilla että ei tarvitsisi enää käkkiä pikkutien jonoissa, liittymästä motarille ja heti olo helpotti ajoviimassa. Mitään mielikuvaa ei ollut seuraavasta yöpaikasta, Valencian jälkeen katselin tienviittoja ja huomasin että matkan varrella olisi Calpe niminen paikka, mennäänpä sinne katsomaan.

Aurinko porotti koko päivän pilvettömältä taivaalta, nahkat olivat edelleen päällä kun niille ei vieläkään ollut järkevää paikkaa pyörän päällä. Calpen keskustaan, melkoinen turistihelvetti tämäkin niinkuin monet rannikon kaupungit. Hetken aikaa pyörimistä ja ihmettelyä, löysin jonkinlaisen sataman tapaisen ja hotellikin oli sopivasti sen vieressä. Turistia oli liikenteessä vallan helvetisti, suomalainen bikeri liekitetyllä matkamöhkäleellä herätti jälleen ihmettelyä. Pyörä parkkiin hotellin viereen, hieman näytti huonolta kun ei ollut juurikaan parkkipaikkoja kadun varressa eikä hotelli mainostanut parkkihallia. Sisään kyselemään, huoneita olisi kyllä mutta mitään pysäköintimahdollisuutta ei. Sanoin harkitsevani asiaa ja poistuin. Hetken katselin kadun vartta ja totesin että en jättäisi pyörää yöpymään sen varrelle, pyörä käymään ja etsimään seuraavaa hotellia. Hetken aikaa ajelin ympäri kaupunkia mutta mitään järkevän näköistä paikkaa ei löytynyt. Nahkoissa tarkeni taas kiitettävästi joten poistuin kaupungista. Seuraava kohde olisi Benidorm, sekin kunnon turistihelvetti joten hotellia luulisi löytyvän. En ollut siellä ikinä käynyt (kuten en missään muussakaan perinteisessä turistirysässä, Torremolinoksessa, Fuengirolassa, Malagassa, puhumattakaan Kanarian saarista jonne en suostu edes menemään vaikka matka olisi ilmainenkin) joten ajattelin mennä ihmettelemään mikä siitä teki varsinkin brittien keskuudessa niin suositun.

Saavuin kohti Benidormia, kaupungille tunnusomaiset pilvenpiirtäjät olivat hieman outo näky, mutta en antanut sen haitata. Täysin fiilispohjalta yhdestä rampista kohti kaupunkia. Hetki taas harhailua ja löysin itseni läheltä rantaa. Bueno, niinkuin aboriginaalit sanoo. Valitsin summamutikassa hotellin n.korttelin päässä rannasta, lähinnä sen nimen takia. Nimi kun oli sama kuin eräällä leirintäalueella Espanjassa jossa olimme yöpyneet aikoinaan kasarilla ollessani vanhempien kanssa autoretkellä. Tuo leirintäalue oli aivan tolkuttoman hieno nuoren suomalaispojan mielestä, täynnä palmuja ja komea uima-allas. Pyörä hotellin portin viereen, ei näkynyt parkkialuetta tai hallia. No, mennäänpä kyselemään. Huone löytyi, hinta oli suorastaan edullinen, muistaakseni jotain kolmen kympin kieppeillä, sisältäen aamiaisen ja hotla oli sentään kohtuullisen tasokas. Parkkitiloja ei löytynyt, mutta olin sisään harppoessani huomannut että hotellin ympäröi teräsaita, joten otin tarjotun huoneen ja ajoin pyörän jalkakäytävälle aivan portin viereen, vaijerilukolla sain pyörän kiinni aitaan. Siedettävä ratkaisu, huoneesta oli vieläpä suora näkyvyys portille ja pyörälle. Melkoisen ruuhkissa hikoilun jälkeen oli varsin mukavaa mennä suihkuun, olo oli sen jälkeen jo huomattavasti parempi. Tosin koko päivän oli ollut melkoisen voimaton olo johtuen jo mainitusta lievästä ruokamyrkytyksestä, eikä nytkään kunto mikään loistava ollut. Päätin kuitenkin lähteä hieman kävelylle ja etsimään sapuskaa. Ilma oli mukavan lämmin ja aurinkoinen, nyt siitä nautti jo oikein tosissaan kun ei enää tarvinut hikoilla nahkat päällä pyörän selässä. Kävelin suhteellisen autiota rantakatua, ei tosiaan ollut sesonkiaika. Kaupungin viehätys ei oikein auennut, olihan siinä toki hieno ja pitkä uimaranta, mutta henk.koht en välittänyt liian modernista kaupungista, eikä rannalla makailu ole ikinä ollut allekirjoittaneelle mitenkään kovin innostava laji. Olo alkoi olla jo niin väsynyt että en kävellyt kovin pitkälle, päätin jättää tänään sapuskat väliin ja pärjätä vesidieetillä, ei oikein ruoka maistunut vielä. Aikaisin illalla hotelliin ja katselin hetken televisiota, sitten nukahdin perinteisellä tyylillä eli telkka ja valot päällä.

Aamulla huomasi että tauti alkoi hellittää, nyt oli oikein jo nälkäkin. Onneksi oli tasokas hotelli tällä kertaa joten sapuskaa oli mukavasti ja valinnan varaakin oli. Rauhallisesti aamupala naamariin, nyt olisi päivän ajona n. 100 kilometriä tulevaan talvenviettopaikkaan Torreviejaan joten kiire oli edelleen täysin tuntematon käsite.

[flhx]

Pyörään taas romut kiinni ja matkaan. Naviin pistin Torreviejan asunnon osoitteen, lähdin alkumatkasta ajamaan ihan vaan fiiliksien takia pikkutietä, motarikin olisi ollut heti vieressä mutta kiirettähän ei ollut. Olin illalla hotellista soittanut asunnonvälittäjälle ja ilmoitin suurinpiirtein kellonajan jolloin olisin asunnolla. Pikkutietä oli mukava ajella, muutamassa kohdassa oli hienoja mutkapätkiä ja kukkuloiden ylityksiä. Keli oli kohillaan, aurinko paistoi ja fiilis oli korkealla. Seuraava iso kaupunki oli Alicante, josta olisi enää 50 kilometriä asunnolle. Alicante on myös kohtalaisen iso kylä, joku parisataa tuhatta asukasta. Tuonne on suht hyvät lentoyhteydet Suomesta ja sieltä pääsee myös aika näppärästi lentämällä eri euroopan kaupunkeihin. Lisäksi junalla pääsee kätevästi esim. Madridiin ja Barcelonaan.

Alicanten kohdalla päätin kurvailla taas navin ohjeiden mukaan, hieman ennen kaupunkia löysin itseni motarilta. No ei hätää, mennään sitä pitkin sitten ja toivottavasti ei osuta tietullikopille. Alicanten jälkeen parisenkymmentä kilometriä ajoa ja sitten löytyi tienviitta Torreviejaan. Pienemmälle tielle ja muutaman kylän ohi. Hieman oli erikoinen olo, toisaalta olisi tehnyt mieli jatkaa tätä eteenpäin ajamista loputtomiin, toisaalta olisi mukava päästä asunnolle ja parkata pyörä hetkeksi. Torreviejaa lähestyttäessä en kokenut mitään kovin suuria väristyksiä noin muuten, en tiennyt kaupungista paljoakaan, sen tiesin että turistien kansoittamaan paikkaan olin menossa. MItään alkuperäistä espanjalaiskylää ei siis olisi tarjolla. Toisaalta hyvä, toisaalta huono. Itse en ole ikinä ollut mikään turistipaikkojen ystävä, yritän aina mennä ja tulla omin päin, mikään perkeleen kanarian saarten sikajuhla suomalaisjoukossa ei voisi vähempää kiinnostaa....Kaupunkiin saavuin täsmälleen "väärältä puolelta", asunto olisi toisella puolella kaupunkia, lähellä merta. Navi kuitenkin opasti tyylikkäästi kaupungin läpi, muutenkaan se ei olisi ollut kovin suuri ongelma koska kaupunki ei mikään yltiöpäisen iso ollut, olisiko ollut talviaikaan joku sadantuhannen asukkaan paikka, kesällä puoli miljoonaa....Ja totesin myöhemmin samana päivänä että asuntoni löytäminen olisi helppoa, ei tarvinnut kuin löytää ranta ja sitten ajella rantakatua hetken aikaa.

Hetki etsintää oikean kadun varrella, Espanjassa kun jostain syystä navi ei opastanut suoraan oikean talonnumeron kohdalle vaan yleensä kadun alkupäähän. Tosin karttaversio oli jo pari vuotta vanha, täytyy kokeilla uutta karttaversiota seuraavalla kerralla. Lisähaastetta toi paikalliseen tapaan tolkuttoman surkeasti merkityt postilaatikot ja talonnumerot. Tulisin monena aamuna näkemään edestakaisin katua skootterilla ajavan postinjakajan joka etsi oikeata osoitetta kirjeilleen...Oikea paikka kuitenkin löytyi, talo oli kohtalaisen mukavan näköinen valkoinen kaksikerroksinen rivitalo, samantyylinen kuin mitä tässä kaupunginosassa suurin osa taloista oli(siitä huolimatta viiden korttelin alueella ei tainnut olla yhtään täsmälleen samanlaista tai samanväristä asuntoa, suomalainen katukuvakin tulisi paljon mielenkiintoisemmaksi jos sallittaisiin enemmän vapauksia talojen muotoihin ja väreihin...).Heti kun olin saanut pyörän parkkiin kadun viereen tein tuttavuutta vastapäisen talon pihalla mekkalaa pitäneeseen karvakasaan, koiraan jolla oli tolkuttoman pitkä karva ympäri kehoa, niin pitkä että vain koska koira haukkui kiivaasti saattoi päätellä kumpi pää puree. Ristin ötökän välittömästi Möykyksi.

Samalla kun riisuin nahkatakkiani tuli asuntoni viereisestä kämpästä pihalle n.nelikymppinen hahmo. Hän toivotteli minut tervetulleeksi lontoonkielellä, lievä sammallus ja viinantuoksu kello yhdentoista aikaan aamulla antoi ymmärtää että kyseessä oli jonkunasteinen ammattilainen. Hahmo osoittautui ruotsalaiseksi, kutsutaan häntä nyt vaikka nimellä Göran.Heti kun hän keksi että olen suomalainen niin hän kysyi toivorikkaana että puhut varmaan ruotsia? NO EN HELVETISSÄ PUHU! Tämän saman kysymyksen muuten kuulin miltei joka kerta kun törmäsin johonkin ruotsalaiseen. Se rupesi jo vituttamaan eräässä vaiheessa niin paljon että kostin tämän kerran eräälle ruotsalaiselle tarjoilijatytölle,kysyin häneltä mistä hän on ja kuultuani vastauksen tokaisin välittömästi että ai jaa, no puhut sitten varmaan suomea? Ei puhunut....Tosin osaan kyllä puhua auttavasti ruotsia mutta minkä hiton takia olisin ruotsalaisten kanssa puhunut heidän äidinkieltään, tasapuolisempaa että puhutaan molemmille vierasta kieltä eli lontoota.

Soitin siinä sitten asunnonvälittäjälle ja pyysin tuomaan avaimen, Görän pyöri ympärillä ja pyyteli aamukahville. Ei kiitos, en ollut ajatellut heti ensimmäisenä ruveta veljeilemään ruotsalaisten kanssa. Taisi jo melkein vartti mennä ennenkuin Göran tuli kysymään että "niin, hieman hankalaa kysyä kun vasta tavattiin, mutta olisko lainata 10 euroa kun maksut Ruotsista ovat myöhässä ja syödäkin pitäisi"...Kieltäydyin tästä kunniasta, myöhemmin kuulin että kyseinen hahmo oli aina vippamassa rahaa kaikilta, takaisinmaksua ei sitten yleensä ikinä tullut. Miltei heti tämän pyynnön jälkeen hahmo oli sitten jo kovasti viemässä minua illalla tutustumaan paikallisiin baareihin, kieltäydyin siitäkin koska maksumiehestä ei olisi Göranin mielestä varmaankaan ollut epäselvyyttä....

Välittäjä saapui paikalle, ajokkina oli tankista luettuna(mää noita tunnista...) Honda Shädou, meinasin puhjeta nauruun kun tavasin laitteen merkin, tuli välittömästi mieleen kerhokaverin kanssa väännetty kestovitsi ko.merkistä(liian pitkä tarina..).Terveisiä muuten Aitoon siitossonnille. No niin, välittäjä sitten huomasi että juuri tämän kämpän avaimet olivat jääneet toimistolle joten sain vielä nauttia ruotsalaisen juopon kultturellista seurasta parisenkymmentä minuuttia. Onneksi oli sen verran mukava fiilis Espanjan auringon lämmittäessä kehoa että jaksoin kuunnella naapurin selittelyjä, yleensä ei hermo kestä känniläisten jorinoita kovin pitkään(no ei sillä että minäkään mitään viisasta jurrissa puhuisin...). Oli siis vielä hyvin aikaa ennenkuin ruotsi-suomi pipoonlyöntikilpailu olisi alkanut kun avamet saapuivat. Asunto oli ok, sopivan kokoinen ja parvekkeet molemmin puolin kämppää. Asunnonvälittäjä tarjosi pullon punaviiniä joka tulikin samana iltana tuhottua parvekkeella fiilistellessä. Varoitti myös lainaamasta naapurin Göranille rahaa, totesin että ei ongelma, oli jo nähty mikä oli meininki. Kertoi myös että tyypillä oli ikävä taipumus välillä tulla jorisemaan juttujaan humalassa naapurien ovelle, minulla ei sellaista ongelmaa tosin sitten koskaan ollut.Asiaan saattoi vaikuttaa se että parin päivän kuluttua saapumisestani hain pesäpallomailaa voimakkaasti muistuttavan puuvarren paikallisesta "Prismasta" ja kotiin sitä viedessäni totesin omalla ovellaan olevalle Göranille että kävin hakemassa vähän väkivaltavälineitä kodinturvaksi. Sen jälkeen tyyppi lähinnä piilotteli kämpässään minun kulkiessani kadulla tai startatessani pyörää, ennen sitä oli aina huutelemassa perään ja moikkailemassa...

Nyt oli siis saavuttu parin viikon seikkailun jälkeen Espanjan asunnolle joka toimisi tukikohtana talven ajan. Monta tuhatta kilometriä tulisi vielä ajettua ja erikoisia paikkoja nähtyä ennenkuin allekirjoittanut löytäisi itsensä ja mikä tärkeintä, pyöränsä, ehjänä kotimaan kamaralta. Tämä retki oli vasta alussa.....