Lunta paossa: talvi Espanjassa Harleyn kanssa

[flhx]

Hetken aikaa sitten maltoin olla Torreviejassa, kiertelin kaupungin terasseja ja ajelin lähiympäristön pikkuteitä. Eräänä päivänä kävelin rantatietä keskustasta kohti asuntoani kun ohitseni ajeli japanialainen kyykky jossa oli suomen kilpi. Katselin kun pyörä kaarsi parin sadan metrin päässä rantakallioille, koko tuon matkan taistelin itseni kanssa että menisinkö jutulle vai en. En tuntenut mitään suurta tarvetta tapailla maanmiehiä täällä, viihdyin vallan mainiosti rannan terasseilla joissa kuuli saksaa, englantia ja tietysti paikallista murretta. En kaivannut ketään suomenkielistä juttukaveria. Olen aina ihmetellyt ihmisiä jotka väkisin tuppautuvat jonnekin kanarian saarille paikkoihin joissa suunnilleen joka toinen vastaantulija puhuu suomea ja voit viettää kahden viikon loman ilman että puhut sanaakaan vieraita kieliä. Ja vielä kun ei tarvi edes paikallisia ruokiakaan syödä vaan saa suomalaisesta ravintolasta lihapulliakin. Ei saatana. Ajattelin sitten kuitenkin että ei kai se huonoa tee jos poikkean tervehtimässä mopolla ajellutta suomalaispariskuntaa. Pariskunta,Matti ja Leena, oli miltei samanlaisella reissulla kuin minäkin, tosin mopo oli tullut rekan kyydissä ja itse olivat ajaneet autolla euroopan halki. He olivat tulleet minua muutama viikko myöhemmin ja lähtisivät muutama viikko myöhemmin kuin minä. Juttelimme hetken ja vaihdoimme numeroita, sovimme että tapaisimme jossain vaiheessa ja poikkeaisimme vaikka oluella. Itse sitten kuitenkin puuhastelin kaikenlaista ja taisi mennä melkein kuukausi ennenkuin tulin ottaneeksi yhteyttä heihin. Tuo kadutti myöhemmin, nimittäin se että en ollut aikaisemmin ottanut yhteyttä, he kun osoittautuivat kerrassaan hauskaksi matka- ja juttuseuraksi.

Muutakin mielenkiintoista sattui, nimittäin häirikkönaapurilleni Göranille. Olin jo muutaman kerran ollut hieman tympääntynyt hahmon puuhasteluun, useampina öinä sain spanskiasunnoille tyypillisen paperinohuen väliseinän (vain ohut tiiliseinä, eristys on tuntematon käsite tuollapäin) läpi kuunnella baarista palanneen kännisen Göranin örvellystä kaveriensa kanssa. Pari kertaa jo mietin että otan väkivaltavälineen mukaan ja käyn herran asunnolla vierailulla. Jätin kuitenkin toistaiseksi väliin, en ollut erityisen kiinnostunut tutustumaan paikalliseen putkaan. Muutaman kerran kuuntelin myös päiväsaikaan Göranin kinastelua erään isomman svenskin kanssa, kyseiset kiivailut yleensä päättyivät isomman kaverin antamaan ukaasiin jostain aikarajasta. Itseä ei Göranin ongelmat juurikaan kiinnostaneet joten en noihin episodeihin kiinnittänyt sen enempää huomiota.

Eräänä päivänä sitten kävellessäni omalle asunnolleni huomasin ison kasan tavaroita Göranin oven edessä. Kappas, ison svenskin kanssa käydyt kiivailut koskivatkin vuokranmaksua, Göran oli saanut häädön...Göranin toinen seinänaapuri, spanski, saapui hetken kuluttua ja nauratti sekä minua että vastapäisen talon norskia esityksellään. Spanski loikkii tavaroiden yli omalle ovelleen ja kummastelee samalla suureen ääneen "Göran, that crazy person, what has he done, taken all his stuff out?". Vastapäisen asunnon norski naureskeli kippurassa spanskin mukamas kummasteluille, kumpikin oli saanut aikapäiviä sitten tarpeekseen Göranin toilailuista ja rahan pummaamisista. Staraa itseään ei näkynyt, ennenkuin illalla kun kaveri saapui ilmeisesti lähibaarista. Satuin olemaan parvekkeellani, katselin kun Göran pysähtyy kadulla ja tuijottaa hetken ihmeissään ulkona lojuvia tavaroitaan. Kävelee sitten portaat ylös ja äänistä päätellen kokeilee toiveikkaana sopisiko avain kuitenkin vielä lukkoon....No ei. Taisi Göran kuumeisesti miettiä mitä tekisi, lopputulos kuitenkin oli että tiedossa oli kylmä ja kostea yö ulkona omien tavaroiden päällä makaillen...Poistuin asunnoltani seuraavana aamuna jo kahdeksan kieppeillä, ilmeisesti kylmyys oli tehnyt tehtävänsä ja yöunet olivat Göranilla jääneet melko vähäisiksi, hahmo nimittäin oli jo tavaroineen poistunut maisemista. Näin hänet tuon jälkeen enää kerran. Vuokranantajani hieman ihmetteli kun myöhemmin kerroin että häirikkönaapurista ei enää ollut riesaa kun kaveri oli poistunut maisemista, jostain syystä hän kysyi ensimmäisenä että mitäs oikein teit sille....Vakuutin että pidättäydyin täysin väkivallasta ja että hahmo aiheutti aivan itse asuntonsa menetyksen ja poistui siksi kuvioista. En tiedä uskoiko vuokranantajani....

Samoihin aikoihin tutustuin sitten viimeinkin norskien omistaman lähibaarin toimintaan. Otin tavakseni poiketa siellä illan päätteeksi oluella, samalla tuli sitten vähitellen tutustuttua paikan kanta-asiakkaisiin ja henkilökuntaan. Paikka ei ollut mikään kovin iso eikä kantiksia ollut kuin kymmenestä kahteenkymmentä, riippuen ajankohdasta, kantikset kun olivat miltei kaikki alueella asuvia norskeja joista osa kävi välillä Norjassa töissä ja palasi sitten takaisin. Lähempänä sulkemisaikaa paikalla yleensä oli ruotsalainen kokki (ei muistuttanut tippaakaan Muppet-shown kollegaansa) joka myöhemmin sai kenkää tempaistuaan työkaveriaan ns.pipoon. Historiaa kaverilla oli jo aikaisemmasta vastaavasta tapauksesta, oli menettänyt hermonsa aikoinaan toiselle svenskikokille ja heittänyt tämän pihalle kyökistä lyötyään tätä ensin nenään. Ihan ok kaveri kuitenkin, ei siinä mitään. Toinen kaveri joka paikalla usein hengaili ja johon tutustuin varsin hyvin oli Chevy vania hieman isompi norski  Kaveri oli suhteellisen hurjasta ulkomuodostaan huolimatta erittäin leppoisa ja mukava kaveri, tuli useampikin ilta otettua kaverin kanssa olutta paikallisissa kuppiloissa. Tälläkin kaverilla oli jonkinlaista historiaa taustalla, en kerro enempää mutta sanottakoon sen verran että historia liippaa varsin läheltä tätä kaksipyörä-harrastusta. Pyörää kaverilla ei kuitenkaan ole koskaan ollut. Osa historiasta ei ehkä välttämättä kestänyt päivänvaloa, mutta tutustuttuani tyyppiin paremmin huomasin että hän oli oikeasti varsin älykäs kaveri. Ja lisäksi melkoisen hyvällä huumorintajulla varustettu.

Siitä voin kertoa seuraavan jutun, tämä tapahtui kun olin vasta muutaman kerran käynyt kyseisessä baarissa ja olin vasta muutamia sanoja ison norskin kanssa vaihtanut. Tämän tapauksen jälkeen tulikin sitten tutustuttua kaveriin paremmin. Norski, käytetään hänestä nyt vaikka nimeä Thor, istui iltaa baaritiskin ääressä venäläisen tyttöystävä-ehdokkaansa kanssa. Tiskin takana oli svenskikokki, joka myös oli Thorin kavereita ja varsin velmu luonteeltaan. Itse istuin myös baaritiskin äärellä muutaman metrin päässä pariskunnasta, muita asiakkaita ei ollut. Venäläisen tytön ja Thorin suhde oli hieman paikoillaan junnaava, osittain kai tytön aikaisempien suhteiden takia, tyttö tuntui välillä aika pelokkaalta aloittamaan uutta suhdetta kertoi Thor myöhemmin. Myös oman haasteensa toi se että venakko puhui hyvin venäjää ja espanjaa, mutta vain välttävästi englantia eikä sanaakaan ruotsia/norjaa. Thor puolestaan puhui luonnollisesti hyvin ruotsia/norjaa ja englantia, mutta ei ollenkaan espanjaa eikä venäjää....No, tämä puolestaan loi hauskoja tilanteita,Thorin huumorintajun ja svenskikokin velmuilun takia...Venakko tykkäsi tequilasta joten sitähän tietysti juotiin, aika reilustikin. Tyttö opetti Thoria juomaan tuota tärpättiä, Thor itse ei juuri siitä kuulemma pitänyt mutta päätti uhrautua tytön vuoksi. Svenskikokki teki parhaansa tiskin takana, nimittäin häiritsemällä tehokkaasti pariskunnan juttelua ja tutustumista. Svenski toimitti yllättävän paljon erilaisia asioita juuri pariskunnan vieressä, putsasi laseja jne, samalla kommentoiden ruotsiksi Thorille kaikennäköistä. Yleensä kommentit saivat aikaan sen että itselläni oli tekemistä saada olutta juotua kun nauratti niin helvetisti. Jossain vaiheessa tyttö halusi välttämättä nähdä Thorin kouran, hän halusi tarkastella kämmenen elämänviivoja tai mitälie, jotain naisten juttuja.... Tytöllä on Thorin lapion kokoinen koura kädessään ja tyttö tuijottaa keskittyneesti sitä. Svenskikokki tiskin toisella puolella on "sattumalta" juuri siinä kohtaa tiskiä järjestelemässä tuoppeja tai jotain. Hän tuijottaa hetken aikaa tytön puuhasteluja Thorin kämmenen kimpussa ja tokaisee sitten "Hon kan se att du runkar för mycket" . Meinaan välittömästi tukehtua olueen naurunpyrskähdyksen takia. Thor ei kuitenkaan hämäänny vaan toteaa svenskille "no sehän pitää paikkansa" , tyttö ei luonnollisestikaan ymmärtänyt kokin tokaisua vaan edelleen tuijottelee Thorin kouraa ja alkaa hetken kuluttua luennoida löydöksistään elämänviivoista jne.

Ilta jatkuu vastaavanlaisena, oluen juontini on välillä tuskaisen hankalaa naurun takia mutta poiskaan ei voi lähteä kun baaritiskin show on niin perkeleen hauskaa. Huumoria tulee aika paljon jo pelkästään siitä että Thor ja svenski kommentoivat välillä toisilleen ruotsiksi tapahtumia, näitä kommentteja tyttö ei luonnollisestikaan ymmärrä. Jossain vaiheessa iltaa Thor on jo ilmeisesti päätellyt suhteen etenemisen olevan aika heikolla pohjalla. Niinpä hän sitten toteaa tytön sitä kysyessä elämän parhaita puolia hänellä olevan "hyvä ruoka, sen päälle runkkaus ja sitten hyvät yöunet", nämä kun toteutuu niin hän on tyytyväinen. Ja syömässähän me on jo tänään käytykin. Tyttö on hieman pihalla huonon englanninkielensä takia eikä ensin meinaa ollenkaan ymmärtää mitä Thor tarkoittaa. Thor virnistelee ja ilmoittaa lähtevänsä vessaan. Svenskikokki kysäisee Thorin lähdettyä venakolta että etkö meinaa mennä auttamaan Thoria? Tyttö on ymmällään eikä taida ihan pysyä kärryillä kavereiden jutuissa. Svenskikokki kävelee sitten baaritiskin vieressä olevan vessan ovelle, koputtaa oveen ja huutaa "tarvitko apua siellä?". Thor vastaa "ei tässä mitään hätää, kyllä mä pärjään". Muutaman minuutin kuluttua Thor tulee pihalle kädessään pala vessapaperia johon on laittanut valkoista nestesaippuaa joka näyttää aivan tiedätte-kyllä-mille."No niin, nyt ei tarvi kun mennä nukkumaan, mä oon valmis"tokaisee Thor. Svenskikokki tulee paikalle, nappaa vessapaperin Thorin kädestä, toteaa"nam nam" ja lipaisee kielellään paperilla olevaa nestettä. Venakko on edelleen ihan pihalla, tuijottaa hämmentyneenä kahden ison äijän puuhasteluja eikä tunnu olevan enää lainkaan kartalla että missä mennään. Itse hohotan aivan tolkuttomasti ja meinaan tippua baarituolilta, koko tilanne yhdistettynä tytön hämmentyneeseen ilmeeseen on liikaa. Thor menee ohi virnistellen ja tokaisee minulle jotain tyyliin "no, toi likka oli jo muutenkin menetetty tapaus".

Tuon illan jälkeen Thor ja venäläinen tyttö tapasivat enää kerran, mutta tuota iltaa tuli naureskeltua aika monena kertana Thorin kanssa oluiden ääressä. Eikä vastaavat kommellukset jääneet pelkästään tuohon, aika vähän oli tylsiä hetkiä kun Thor oli paikalla.

[flhx]

Aikaa edellisestä ajoretkestä oli jo n.nelisen viikkoa kun aloin jälleen miettiä tien päälle lähtemistä. Katselin sääennusteita ja päätin että lähden uudestaan kohti Gibraltaria, keli oli vielä mukavan lämmintä. Niinpä pakkasin kamani ja lähdin eräänä aamuna ajelemaan kohti etelää. Tällä kertaa tuli passikin mukaan....Ajokeli näytti varsin mukavalta, hieman pilvistä mutta kohtalaisen lämmintä. Ajelin rantatietä jälleen ohi Cartagenan, hieman sen jälkeen sitten osuin saderintamaan. Ajoin sopivasti moottoritietä kun vettä alkoi tulla niin maan perkeleesti, oli pakko jatkaa eteenpäin nahkat päällä koska pientareelle en pysähtyisi tälläisessä kelissä laittamaan sadepukua päälle. Liian suuri riski jäädä jonkun alkuasukkaan yliajamaksi kapealla pientareella vesisateen heikentäessä näkyvyyttä. Vettä tuli sen verran rajusti että nahkat olivat märät jo viiden minuutin ajon jälkeen, mukavasti alkoivat goretex-maiharitkin täyttyä vedestä joka valui nahkahaalarien sisältä maihareihin....Ei paljon auta goretex-kalvot kun vesi tulee väärältä puolelta kengän sisään...Minkäänlaista järkevää pysähtymispaikkaa ei ollut, jouduin ajamaan kymmenisen minuuttia kunnes löysin huoltoaseman kyltit. Sinne siis, tankkasin samalla pyörän ja join kahvit. Märistä nahkoista hieman tiputteli vettä lattialle, maihareista olin kaatanut useamman desin vettä pois pihamaalle. Kahvin juotuani hain vessasta muutaman paperipyyhkeen ja kuivailin naamaa ettei ajolasit heti huurtuisi. Onneksi oli tällä kertaa sadekamat mukana, tuon edellisen Gibraltarin ovilla kolkuttelu-Portugali-Granada turneen jälkeen kotiin tullessani löysin sadekamani eteisen pöydältä....Ei ollut onneksi satanut sillä reissulla. Melkoisen erikoista että samalla reissulla unohdan sekä passin että sadekamat, yleensä nimittäin suunnittelen reissuun mukaan otettavien kamojen listan hyvinkin tarkkaan.No, ehkä vain oli ollut sellainen kiihko päästä tien päälle ettei kaikkea muistanut...

Sadepuku siis märkien nahkojen päälle ja takaisin vesihelvettiin. Sade ei osoittanut laantumisen merkkejä joten tein päätöksen ajaa taas Salobrenaan ja samaan hotelliin jossa olin ollut n.kuukautta aikaisemmin yrittäessäni Gibraltarille. Ei kiinnostanut sateessa arpoa hotellia, mennään tylsästi samaan hotlaan, reitti olisi tuttu. Sadepuvusta huolimatta olo oli melko kostea märistä nahkoista johtuen, maiharien kosteusprosentti oli melko korkea mutta onneksi ei enää valunut vesi suoraan niiden sisälle. Tiesin jo nyt että huomisen ajosta tulisi alkuun melko nihkeä, nahkat ja maiharit eivät ehtisi kuivua aamuun mennessä. Toivottavasti keli edes hieman kuivuisi seuraavana päivänä jotta ajoviima kuivattaisi ajokamoja. Sadetta riitti Salobrenaan asti, ajoin melkein kolmesataa kilometriä sateessa. Onneksi kuitenkin mitenkään kovin raivokasta monsuunia ei enää loppumatkassa ollut, lähinnä tihkutti ja ajorata luonnollisesti oli märkä. Ajelin Salobrenan läpi tutulle hotellille, pyörä parkkiin ja kävelin etuovelle. Hmm, hieman oli hiljaisen näköistä. Lappu ovella kertoikin sitten että hotelli olisi suljettu koko kuun...Jahas, mitäs seuraavaksi? Kaupungista onneksi löytyisi muutama muukin pensionaatti, tämä oli vain ollut pirun kätevä paikka kun pyörän sai hotellin omaan parkkihalliin. No,ei mahda mitään.

Olin kohtuullisen valmis pääsemään märistä ajokuteista eroon joten etsin ensimmäisen viitan kohti jotain pensionaattia ja aloin suunnistamaan sitä kohden. Juuri kyseistä pensionaattia en sitten löytänyt, mutta eräässä kadunkulmassa oli kahden tähden pieni hotelli. Pyörän parkkeeraaminen olisi hieman ongelmallista kapeiden kujien ja jalkakäytävien takia, mutta täytyisi keksiä jotain. Vettä valuva bikeri pieneen respaan kyselemään huonetta, eivät olleet turhan tarkkoja lattiamattonsa kunnosta koska sain huoneen vaikka liotin lattiaa sadepuvusta valuvalla vedellä. Kyselin josko pyörän saisi jonnekin muualle kuin kadulle, respan kaveri sanoi että heillä ei ollut edes sisäpihaa joten hieman vaikeata olisi. Huuteli sitten jotain espanjaksi aulan baaritiskin takana puuhastelevalle miehelle. Hetken puhuivat keskenään ja sitten respan mies sanoi että saisin pyörän baarissa työskentelevän miehen autopaikalle lukittuun parkkihalliin parin korttelin päähän. No, kadulla ei yksinkertaisesti ollut tilaa edes moottoripyörän parkkeeraukselle joten päätin suostua tarjoukseen. Hieman arveluttavia tuollaiset yleiset parkkihallit olivat, koska niissähän saattoi täysin rauhassa kriminaali heivata pyörän pakettiauton kyytiin ja poistua paikalta, kukaan ei ihmettelisi mitään. Kylä oli kuitenkin melko pieni joten laskeskelin mielessäni että suurempi riski olisi aamulla löytää pyörä kyljellään kadun varresta jonkun alkuasukkaan ajettua sen yli yöllä viinipäissään kuin että pyörä varastettaisiin parkkihallista.

Pyörä siis parin korttelin päähän suht isoon ja hyvin lukittuun parkkihalliin, sen jälkeen huoneeseen ja suihkuun, saisin ainakin kuivat sukat jalkaan vaikka maiharit olivatkin melko kosteat. Kuitenkin mukavampaa kuin yhdistelmä märät maiharit ja märät sukat. Huoneessa pistin vielä katonrajassa olevan lämmityspuhaltimen päälle ja sijoitin nahkat niiden alle, eivät kokonaan ehtisi kuivua aamuksi mutta edes hieman. Suihkun jälkeen kylälle etsimään ruokapaikkaa, sitä ennen kuitenkin otin oluen hotellin baarin tiskillä. Muutama spanski oli katselemassa telkkaa, muuten oli varsin hiljaista. Koko kylä oli muutenkin melko hiljainen, mutta löysin sentään sapuskaa ja palailin illalla takaisin hotellille hyvin ravittuna. Useammat viime kerralla auki olleet ravintelit olivat olleet nyt kiinni ja odottelivat seuraavaa sesonkia. Hotellin baarissa otin vielä muutaman oluen, täytyihän hyvää palvelua saatuani hieman sponssata paikkaa. Muutama paikallinen oli tullut lisää, suurin mielenkiinto tuntui asiakkailla olevan television saippuasarjaan. Itse nappasin tiskiltä lehden ja lueskelin sitä, yritellen hieman parantaa sanavarastoani ja samalla yritin saada tolkkua siitä mitä maailmalla oli tapahtunut. Väsy alkoi iskeä jo puoliltaöin joten huoneeseen ja hetken aikaa uutiskanavaa televisiosta katseltuani painuin unten maille.

Seuraava aamu oli huikaisevan hieno, edellisen päivän sateet olivat tipotiessään ja taivas oli täysin pilvetön. Fiilis oli kohdillaan, enää ei haittaisi edelleen hieman kosteat nahkat tai maiharit, ajoviimassa ne kyllä kuivuisivat. Alakerran baariin aamukahville, parkkihallin paikan tarjonnut kaveri oli taas tiskin takana. Kahvit juotuani pyysin että haettaisiin pyörä pois, kävelimme sitten parkkihalliin jossa pyöräni odottikin samassa paikassa mihin sen olin eilen jättänyt. Lievä epäluuloni vaihtui helpotukseen kun näki pyörän olevan paikallaan. Ajoin pyörän hotellin eteen ja hain romut huoneesta. Luovutin huoneen avaimen ja kysäisin respasta paljonko olisin velkaa pyörän parkkeerauksesta."Et mitään", oli vastaus. Kiitin respaa ja maksoin huoneesta, lasku oli n.30 euroa. Sen jälkeen menin baarin tiskille ja kaivoin lompakosta 20 euroa. Ojensin sen baaritiskin takana olevaa kaveria kohden ja totesin "parking". Kaveri esteli ja ja sanoi että"no no, no necessita", ilmoitin uudestaan tiukemmalla sävyllä että"parking" ja annoin setelin. Tein selväksi että asiasta ei neuvotella. Kaveri oli tyytyväinen ja kiitteli, taisin antaa puolen päivän palkan siitä hyvästä että hän oli viitsinyt luovuttaa minulle eilen illalla autopaikkansa ja kävellyt tihkusateessa parin korttelin päähän. Olisihan hän voinut respalle vain ilmoittaa että jätkä likaa meidän maton, tunkekoon pyöränsä minne lystää, ei kiinnosta. Sen sijaan näki hieman vaivaa ja oli ystävällinen turistille, vieläpä bikerille, joten halusin palkita hänet siitä hyvästä. Veikkaan että seuraavalle motoristille löytyy myös melko kivuttomasti moottoripyörälle paikka parkkihallista....

[flhx]

Matka jatkui kohti Gibraltaria, keli oli helkkarin hieno, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Ajelin mukavaa rantatietä aina Malagan kieppeille saakka, sitten päätin ottaa nopeamman reitin, uuden motarin joka tosin oli maksullinen. Olin jo nähnyt edellisellä Gibraltarin yrityksellä vanhan tien ja päätin hieman nopeuttaa Kivelle pääsyä. Samoin riski siitä että joku alkuasukas painaisi sivutieltä Seatillaan pyörän keulaan olisi poissa, motarilla kun olisi kunnon liittymät, toisin kuin vanhemmalla tiellä. Muutama tullikoppi ei haittaisi nyt, ennemmin ne kuin alkuasukkaiden väistelyä henkensä kaupalla pienemmällä tiellä. Tie oli hyväpintaista ja matka eteni vauhdikkaasti, Gibraltar alkoi siinnellä horisontissa, yllättäen sen liepeillä oli muutamia sadepilviä...Ne kuitenkin liikkuivat suht nopeasti, joten tuskin kovin kummoisia sadekuuroja tulisi niskaan Gibraltarilla.

Espanjan puolen rajakaupunkia lähestyessä tuli väkisinkin mieleen että mitenkähän tällä kertaa käy, ja tulikohan pyörän paperit mukaan jos joku intoutuu niitä kyselemään...No, rajaa kohti ja katotaan miten käy. Jos en pääsisi sisään tälläkään kertaa niin leiriytyisin Espanjan puolelle johonkin hotelliin ja yrittäisin seuraavana päivänä uudestaan....Onnistuin pääsemään suhteellisen lyhyellä jonottamisella rajavyöhykkeelle, Spanskien puolen rajavartija oli tällä kertaa ihmeen hilpeällä päällä, naureskeli kollegansa kanssa eikä ollut ollenkaan vittuuntuneen oloinen siitä että turisteja piisasi Gibraltarilla joka oli MELKEIN Espanjan mutta ei kuitenkaan....Viime kertainen happaman oloinen rajavartija oli kai saanut mahahaavan tai jotain kun ei äijää näkynyt synkistelemässä missään. Gibraltarin puolen rajavartijoista pääsin taas melkein ohi mutta tälläkin kertaa huomasivat rekisterikilven ja pysäyttivät. Rajavartija pyysi passin ja virnistellen voitonriemuisena kaivoin sen povarista esiin. Mahtoi tyyppi ihmetellä että mitä helvettiä tuo kaveri tuossa irvistelee. Katsoi passin ja totesi että tervetuloa Gibraltarille! Siinä vaiheessa oli jo pakko mainita rajavartijalle viime kerran yrityksestä ja passin unohtamisesta, hetken aikaa juttelimme kunnes olin saanut romuni kerättyä povariin ja ajoin sitten tullikopin ohi. Ketään ei siinä kohtaa kiinnostanut suomalainen bikeri joten olin ensimmäistä kertaa elämässäni brittien maaperällä, Gibraltarilla! Hetkeksi tullikopin jälkeen tuli mieleen että tuota noin...milläs puolella nämä hahmot oikein ajelikaan.....Sekin selvisi hyvin nopeasti, ei tarvinut kaistaa vaihdella, sama oli meininki täällä kuin Espanjassakin.

Ajelin naama virneessä Gibraltarin lentokentän poikki ja pääsin kaupungin kaduille, taas tulisi uusi maa nähtyä. Pieni tosin mutta olipahan erikoinen paikka. Sitten ei muuta kuin ihmettelemään mistä saisin majapaikan. En ollut etukäteen tutustunut kaupungin karttaan, paikka oli kuitenkin melko pieni joten eiköhän hotelli jostain löytyisi. Hintataso voisi tosin olla melko korkea, mutta maksoi mitä maksoi niin olisin ainakin yhden yön täällä. Ajelin varsinaisen keskustan ohi ja löysin sattumalta hotellikylttejä muutamankin. Seurasin niistä yhtä joka vei juuri sopivasti pienen keskustan laidalla olevalle hotellille. Sijainti oli vallan mainio, heti vieressä oli köysiratakin jos sellaista tekisi mieli kokeilla(no ei itse asiassa...mutta olisin kyllä mennyt, laite oli kuitenkin suljettu kovien tuulenpuuskien vuoksi). Ainoa haitta oli että parkkeeraus hoituisi ainoastaan kadulla, mutta sain pyörän näppärästi heti ulko-oven eteen, respan ikkunoiden alle. Respaan sisälle ja kyselemään tytöltä huoneiden hintaa. Hintaa oli 60 puntaa, Visa maksoi puolestani ja majoitus oli selvä. Romut huoneeseen, hotelli ei ollut mikään luksusversio, paikka oli parhaat vuotensa jo nähnyt ja oli hieman nuhjuisessa kunnossa. Kelpasi kuitenkin allekirjoittaneelle mainiosti, katto oli pään päällä, vuode nukkumista varten ja aamupalaakin oli luvassa. Jälkikäteen sitten selvisi että olin täysin vahingossa osunut kaupungin ainoan ns."halvan" hotellin luo, muiden hintataso oli huomattavasti korkeampi. Kun sijaintikin oli mainio niin ei parempaa säkää juuri olisi voinut olla. Nälkä alkoi vaivata matkamiestä joten poistuin hotellista, tosin havaitsin heti hotellin vieressä olutkuppilan, joten suunnistin sinne juhlistamaan pääsyäni Gibraltarille yhdellä oluella. Toinen kerta toden sanoo, ei tarvinnut tällä kertaa kääntyä portilta takaisin.

Fiilistelin hetken aikaa oluen ääressä, sitten otin suunnan kohti kaupungin keskustaa ja seuraavana kohteena olisi ruokapaikka. Heti ensimmäisen tultua naaman eteen pikainen vilkaisu menuun ja istuin pöytään. Nälkä oli melkoinen joten tarjoilijan ilmestyttyä tilasin pintin olutta ja pihvin. Olut saapui nopeasti eikä ruokakaan kovin kauaa keittiössä viipynyt. Pihvi ei ollut maailman paras, hieman oli elukka sitkeää, mutta lisukkeet auttoivat eikä nälkä jäänyt kehoon joten menetteli. Totesin kuitenkin että seuraava ruokailu hoituisi jossain muualla kuin tässä paikassa. Kupu ravittuna lähdin kävelemään kohti keskustan kävelykatua, varsinainen keskusta-alue oli pitkä ja kapea. Kävelin ja ihmettelin liikkeiden ikkunoita ja ihmisten menoa, ihmeen paljon täällä kuuli uniformuissaan kulkevien koululaisten puhuvan espanjaa, itse olin luullut että paikka olisi hyvin tiukasti brittiläinen. Mukana oli hotellista saatu Gibraltarin kartta ja tavailin siitä jo ensimmäisellä pysäkilläni ruokaa odottaessani että kiven päälle saisi ajaa myös omalla kulkuvälineellä, muiden vaihtoehtojen ollessa taksikyyti tai köysirata. Itselle ei jäänyt epäselväksi millä menisin kiven päälle, täytyihän Harleylle käydä näyttämässä niitä kuuluisia apinoita. Tai sitten apinoille Harleyta, ihan kuinka vaan. Samalla kuitenkin olin päättänyt että menisin vasta seuraavana aamuna kivelle, nyt teki mieli kävellä kaupungilla ja katsella ihmisten vilinää katukuppilan penkillä istuen ja olutta nauttien. Päätös osoittautui oikeaksi, vaikka iltapäivä ja ilta oli keliltään varsin mukava niin useampi sadekuuro meni paikan ylitse, seuraava aamu taas oli todella hieno ja aurinkoinen.

Vietin illan kävellen kaupungilla ja tutustuen muutamaan kuppilaan. Illalla kävelin hotellille ja poikkesin vielä saman rakennuksen toisella puolella olevassa sporttibaarissa, kolmesta eri telkasta tuli futista ja brittiläiset möykkäsivät. Hauska tunnelma ja futista oli mukava katsella. Sitten hotelliin ja huoneeseen. Päätin hetken aikaa katsella televisiota, sitten puolivahingossa nukahdin.

Aamupalalle heräilin jo kahdeksan jälkeen, illan tutkimusretket paikalliseen kuppilakulttuuriin eivät tuntuneet kehossa, sen verran maltillisesti tuli olutta otettua. Aamu oli todella mukavan näköinen, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Olin todella tyytyväinen eiliseen päätökseeni jättää kivelle ajo tälle aamulle, keli oli nyt huomattavasti parempi. Aamupalalla mietiskelin hetken aikatauluani ja totesin sitten että viettäisin vielä seuraavankin yön täällä, voisin sitten seuraavana aamuna lähteä...no, jonnekin. En vielä tiennyt minne, tavoite oli vain ollut päästä Gibraltarille, sen pidemmälle en ollut tehnyt suunnitelmia. Nyt voisin viettää päivän täällä rauhassa, ei olisi kiire etsiä yöpaikkaa kun olisin vielä yhden yön täällä. Respan tytolle suunnitelmani sopi joten kävin hakemassa ajokamat huoneesta ja kysäisin sitten tytöltä mitä muuta nähtävää Gibraltarilla olisi tuon kiven lisäksi. Tyttö otti kartan esiin ja neuvoi tien kiven päälle, pääsymaksu omalta kulkuneuvolta olisi n.9 puntaa. Sitten hän näytti Europa Point nimisen paikan, sieltä näkisi kuulemma Afrikkaan. Tyttö selitti myös innoissaan että sen vieressä olisi uusin nähtävyys, syysmyrskyssä n.kuukausi aikaisemmin katkennut rahtilaiva joka oli ajautunut Gibraltarin kylkeen rantakallioille....Muistin tuon laivan, olin nähnyt uutisista sen haaksirikon ja ajelehtimisen rantaan. No joo, kai sekin oli jonkin sortin nähtävyys...Pyörä käymään ja kohti kiveä. Apinat saisivat ihmeteltävää.

[flhx]

Ajelin pyörällä Gibraltarin kapeita katuja kohti kiven päällä olevaa luonnonsuojelualuetta, alueen portilla pääsymaksu ja jyrkkää mäkeä kohti ensimmäistä nähtävyyttä eli tippukiviluolia. Kypärän heitin päästä heti portin sisäpuolella, tuskin täällä kovin moni poliisi tulisi kypärän käytöstä kyselemään. Tippukiviluolien parkkipaikalle, aika pieni paikka joten pysäköintikielto-alueelle pyörä parkkiin(yleinen tapa etelässä jossa käytetään maalaisjärkeä näissä asioissa, pyörä parkkiin sellaiseen paikkaan jossa se ei vie autoilta parkkitilaa ja siitä on vähiten haittaa. Suomessahan tuollaisesta joutuu käräjille ja jalkapuuhun ruoskittavaksi.), ensimmäiset apinat seikkailivat parkkipaikalla. Muutama turistien kuljetukseen käytetty pikkubussikin oli parkattuna, niistä poistui ryhmä ihmisiä. Ryhmästä erkani n.nelikymppinen mies ja tallusteli pyöräni viereen vaimonsa kanssa, kovasti ilahtuneena totesi minulle"Ai jaa, täälläpäinhän on muitakin suomalaisia!". Voi vittu. Ensimmäiset ihmiset joihin törmään kiven päällä ovat maanmiehiä, ei saatana sentään. Mielessäni hieman irvistellen yritin leikkiä kohteliasta ja vaihdoin muutaman sanan, sen jälkeen lähdin kohti luolan sisäänkäyntiä, samalla havaitsin että suomalaisia oli pikkubusseissa joku 15 hengen ryhmä.

Apinoita kirmaili vapaana ympäriinsä, kylteissä varoiteltiin niistä ja sanottiin että saattavat olla agressiivisia eikä niitä missään nimessä saisi koskea tai syöttää. Kumpikaan ei todellakaan olisi tullut edes mieleeni vaikka kylteissä ei olisi varoitettukaan. Nuo karvaiset ötökät eivät olleet kovin isoja, mielessä kävi muutamia mielenkiintoisia visioita mm.siitä että osaavatkohan nuo pirulaiset avata kypärän hihnan ja pölliä sen pyörän päältä. Toinen mielenkiintoinen visio tuli siitä että mitäs jos löydän jossain vaiheessa apinan pyöräni päältä ja se ei halua lähteä pois? Mielessä kävi elävästi kuva vihaisesta pikkuapinasta joka kävisi päälle ja jota joutuisi täräyttämään nyrkillä naamaan itsepuolustukseksi. No, ei onneksi joutunut kokeilemaan, paikalliset tuskin olisivat tykänneet rauhoitettuihin apinoihin kohdistuneista väkivallanteoista. Eräällä parkkipaikalla näin kuinka yksi apina oli henkilöauton katolla, mies yritti päästä autoonsa sisään jolloin apina vittuuntui ja kävi miehen kimppuun. Lähinnä tosin vain yritti repiä tukkaa ja poistui samalla, mutta tuollaisista oli myös kylteillä varoiteltu ja kehotettu lähikontaktin jälkeen käymään lääkärissä koska apinoissa saattaisi olla jotain eksoottisia tauteja. Itse pysyttelin joka paikassa noista pirulaisista kaukana.

Kivi oli todella mielenkiintoinen paikka, kyseisen kallion sisään oli louhittu kaikennäköisiä käytäviä monien sotien aikana. Allekirjoittanutta kiinnostaa historia,varsinkin toinen maailmansota ja tuosta löytyikin valokuvien muodossa kaikenlaista mielenkiintoista. Mm. kuvia kiven sisään louhituista huoltotunneleista joissa ajettiin moottoripyörillä! Useamman tunnin sain kulumaan kiveä kierrellen ja maisemia ihaillen, keli oli todella hieno ja aurinkoinen. Pääsin kiven päältä todistamaan myös melko mielenkiintoista näkyä, matkustajakone lähti Gibraltarin pieneltä kentältä. Kentän poikki menevä tie suljettiin liikenteeltä ja hetken kuluttua kone lähti ilmaan. Kiven päältä poistuessani olin tyytyväinen retkeeni, seuraavaksi olisi vuorossa Europa Point.

Ajelin kiveltä kohti Europa Pointia, täällä kuten niin monessa muussakin paikassa etelässä jaksoi hämmästyttää miten jotkut paikalliset ostivat itselleen isoja autoja tämmöisissä paikoissa. Kaupungin kapeilla kujilla kun luulisi olevan todella vittumaista taitella jotain Chrysler 300:a tai Range Roveria kadunkulmista ja yrittää parkata sitä jonnekin. Toki kunhan Kiveltä poistuisi niin olisihan siinä heti moottoritietä Espanjan puolella jota olisi varmaan mukavampaa ajaa isolla autolla. Europa Pointin alue oli vielä hieman vaiheessa, parkkipaikan laidalla oli kyltti arkkitehdin visiosta, aivan vielä alue ei siltä näyttänyt. Europa Pointin ja kiven välissä oli mielenkiintoinen näky: moskeija. Jotenkin tuntui oudolta nähdä sellainen Gibraltarilla, oliko täällä tosiaan niin paljon muslimeja että moskeijalle oli tarvetta?

Europa Pointilta tuli katseltua Afrikan rannikkoa, vasta oikeastaan tässä vaiheessa tajusin kuinka lähellä tuo manner oikeasti oli. Olin toki kartoista katsellut että Gibraltarin salmi ei todellakaan kovin leveä ollut, mutta vasta paikan päällä selvisi välimatkan lyhyys. Afrikan rannikko tosin oli hieman pilvien peitossa mutta siitä huolimatta pystyi hahmottamaan maaston muotoja. Siinä vaiheessa asia oli päätetty: haluan omalla Harleylla käydä Afrikassa. En ollut tuota edes ajatellutkaan aikaisemmin, nyt se yhtäkkiä iski tajuntaan. Hitto, uusi manner oli tuossa kiven heiton päässä, kyllähän sinne oli päästävä. Ja nimenomaan halusin ajaa siellä omalla pyörällä, se olisi se pointti. Kuka vaan voi hypätä lentokoneeseen ja lentää Afrikkaan, mutta harvempi sinne asti ajaa omalla moottoripyörällä koko Euroopan halki.

Europa Pointin vieressä kävin hämmästelemässä sitä karille ajanutta rahtilaivaa, näky oli kieltämättä aika erikoinen. Kahtia mennyt rahtilaiva rantakallioiden vieressä, kallioilla hillitön määrä lastina olleita kodinkoneita. Jotenkin epätodellinen näky, jollain tavalla hylky oli "täysin väärässä paikassa" kun keli oli tyyni ja aurinkoinen,jotenkin tuohon näkyyn olisi tavallaan kuulunut se että olisi ollut hieman harmaa ja myrskyinen sää. En tosin valittanut yhtään siitä että keli oli hyvä, ajelin pois Europa Pointilta, tällä kertaa lähdin sieltä kiven toiselle puolelle, ajattelin kokeilla josko tuon kiven voisi kiertää. Ei voinut, tie oli katkaistu ja suljettu aidalla, ilmeisesti jonkin sortin jätteidenkäsittely-alue oli porttien takana. Palailin sitten takaisin keskustaan, pyörä parkkiin hotellin eteen. Köysirata oli edelleen suljettu joten jäisi kokeilematta. No tuli kuitenkin kiven päällä käytyä pyörällä, nyt voisin palkita itseni oluella jollakin kävelykadun juottoloista.

Kävelin keskustassa ja astelin ravintolaan joka mainosti itseään aitona alkuperäisenä englantilaisena pubina(no, niinkuin melkein kaikki muutkin tällä alueella, luonnollisesti..). Baaritiskiltä lager kouraan, istahdin pöytään. Paikka oli miltei tyhjä, yksi pariskunta oli syömässä, heidän vieressään olevassa pöydässä oli mies joka jutteli ja kyseli kaikenlaista pariskunnalta. Tyyppi vaikutti jotenkin jopa hyökkäävältä kysymyksissään, ihmettelin tätä koska kaikesta päätellen tämä etelämaalaisen näköinen kaveri kuului paikan henkilökuntaan. Itse olisin ainakin käskenyt tyypin jo suksia vittuun jos olisin joutunut samanlaiseen tilanteeseen missä viereisen pöydän pariskunta oli. Jotenkin sai sellaisen vaikutelman että tuo tyyppi käyttäytyi jonkun verran ylimielisesti pariskuntaan. No, asia ei minulle kuulunut, jos pariskunta suvaitsi tuollaista niin omahan oli asiansa. Jossain vaiheessa baariin asteli muutama mies, tuo etelämaalaisen näköinen kaveri nousi ja meni esittäytymään. Vain vaivoin pystyin nielaisemaan oluet, meinasi tulla helvetinmoinen naurunpärskähdys kun tuo tyyppi esitteli itsensä: "I am Abdul, I am the manager of this place". Ei saatana kun mahaan koskee, aito ja perinteinen englantilainen pubi jonka johtaja on arabi nimeltään Abdul....Pyyhin vesiä silmistäni ja nieleskelin pikaisesti loput oluet, sitten oli pakko poistua pubista...

[flhx]

Seuraavaan aamuun herättiin taas mukavassa kelissä, aamiaista naamaan ja mietin taktiikkaa tulevalle päivälle. Poistuisin kiveltä ja hommaisin lauttamatkan Afrikan puolelle. Siinähän se oli, hittoako enempää miettimään, jos liikaa suunnittelee niin jää moni asia tekemättä. Aamiaisen jälkeen kamat kasaan ja pyörä käyntiin, poistuin kiveltä tyytyväisenä. Tuli nähtyä ja koettua taas jotain erikoista, tästäkin olisi taas sitten vanhana vaarina monta tarinaa kerrottavana lapsenlapsille. Tosin ensin kai tarvis hommata niitä lapsia. Hmm...tarkemmin ajatellen,ei kiitos. Perhe-elämä ei oo mun juttuni. Joten puudutan sitten tarinoillani tallikavereita.

Mutkikasta ja kapeaa ränniä pitkin poistuminen Espanjan puolelle, mennessäni katselin todella pitkää jonoa autoja jotka jonottivat pääsyä Gibraltarille, oli taas Spanskien rajavartijoilla jarruttelufiilikset. No, ei haitannut koska olin menossa toiseen suuntaan ja jonoa ei ollut paljon. Lähdin ajelemaan kohti Algecirasin kaupunkia, se oli oikeastaan vastapäätä Gibraltaria, välissä oli lahdenpoukama. Matkaa oli reilu viisitoista kilometriä, tien varrella oli paljon eri laivayhtiöiden mainoksia matkoista Ceutaan, Espanjalle kuuluvaan kaupunkiin Afrikan puolella. Sinne siis, Marokoonkin pääsisi mutta ajattelin mennä tuonne Ceutaan, sinne olisi vieläpä lyhyempi laivamatkakin. Ajoin satamaan, terminaalirakennuksen eteen ja katselin hetken aikaa helvetillistä määrää eri laivayhtiöiden koppeja joista saisi laivalippuja. Voi nyt helvetti, minkä noista nyt sitten valitsee? Peukalo perseessä ihmettely ei edistä pääsemistä lauttaan joten fiilispohjalta yksi yhtiö joka mainosti pikalauttaa Ceutaan, yksi lippu mulle ja Harleylle por favor. Noita laivalippuja muuten olisi voinut ostaa maanteiden varsiltakin, monessa paikkassa näkyi myyntikojuja jotka mainostivat lippujen myyntiä. Lipun hankittuani pyörä käymään ja hetki lisää ihmettelyä, missäs ne lautat on? Sitten katse osui opasteeseen ja pyörä muutaman mutkan jälkeen lippuluukulle jonne tuuppasin liput ja sitten kohti lauttaa. Sen lähtöaika oli jo melko lähellä, aikaa ei ollut kymmentäkään minuuttia joten sataman nopeusrajoitus tuli ylitettyä melko törkeällä tavalla. Ajoin lautan viereen odotusalueelle, pyörä sivutuelle minuutiksi ja sitten jo laivayhtiön edustaja huitoi ajamaan lauttaan sisälle. Hyvä ajoitus. Pyörä parkkiin, ympärillä pyörii viisi laivan henkilökuntaan kuuluvaa, sitovat juuri hillittömällä tohinalla edelläni ajaneen endurokuskin pyörää kiinni. Tuo endurokuski oli muuten ilmeisesti lähdössä jonnekin aavikolle seikkailemaan, varusteet olivat sen mukaiset. Mukana oli mm. kaksi alumiinista 20 litran jerrykannua bensaa jne.

Sitten pari hahmoa siirtyy Harleyn kimppuun, katselen hetken aikaa kun tyypit hilaavat jostain kätköistä suurinpiirtein veturin kiinnitykseen sopivia kuormaliinoja ja alkavat virittää niitä autokanteen kiinni. Toinen tyypeistä arpoo hetken mistä vetäisi liinan ja päättää sitten kiskoa sen satulan ja tankin väliin. Huono idea, tuossa välissä kun on sähköjohtoja ja muuta rikkimenevää sälää, ilmoitan että ei käy. No sitten seuraavaksi kokeillaan satulan yli. Hmm....Katselen hetken hahmojen puuhastelua, sitten totean että hommasta ei tule hevon vittua. Tyypit osaavat ehkä sitoa rekan kiinni lastiruumassa mutta pyörien kiinnittely ei ole hallussa. Huidon tyypit kauemmas pyörästä, suksikaas pojat vittuun niin suomalainen bikeri näyttää miten pyörä kiinnitetään laivassa. Irrotan satulan yli viritellyn hillittömän kokoisen kuormaliinan ja viiton että tuon viette pois näköpiiristä, mitä nopeammin sen parempi. Sivulaukusta kaksi omaa pientä kuormaliinaa, kiinnitän toisen kaatumarautaan ja kannen kiinnityslenkkiin kiinni ja kiristän sen, toisen heitän vieressä ihmettelevälle hahmolle ja näytän että tällä rastilla opetan kuinka kiinnitetään kuormaliina kaatumaraudan ja laivan kannen väliin, toimikaa. Tyyppi virnistelee innoissaan ja saa viriteltyä liinan kiinni, tosin ei hahmottanut liinan kiristysräikän toimintaa ja vain sitoi liinan päät toisiinsa. Ei saatana....Hetken aikaa tuijotan toimintaa epäuskoisena, sitten päätän että kuormaliinan kiristysräikän toiminnan opettaminen lastin kiinnittämisestä vastaavalle on jonkun muun kouluttajan hommia kuin allekirjoittaneen. Kiristän nippusiteellä etujarrukahvan siten että jarru makaa päällä ja saan osakseni haltioituneita katseita vieressä olevilta lastaajilta. Näitä on kerääntynyt neljä ihmettelemään toimiani pyörän kimpussa. Hyvä ettei joukkiosta kuulu hämmästynyttä kohahdusta kun viritän nippusidettä kiinni jarrukahvaan.  Mitä vittua, haluaako nää seuraavaks multa nimmarin, ettekö te oo ennen moottoripyörän kiinnittämistä laivan autokannella nähneet? Kokeilen kuormaliinojen kireydet ja kokeilen että pyörä pysyy hyvin paikallaan, sitten totean että see you later ja poistun yläkerran kahvioon. Ryhmä lastaajia pulisee kiivaasti keskenään, ilmeisesti aiheena oli suomalaisen bikerin hämmästyttävät taidot lastin kiinnittämisessä koska ohi mennessäni yksi tyypeistä viittoilee minuun päin ja virnistellen toteaa minulle "very good". En tiedä sitten oliko viimeinen niitti sankarin asemaan nousemiselle tuo nippusiteen käyttäminen, se taisi olla niin teknisen näköinen ratkaisu että sillä saatiin tälle leffalle Oscar.

Laiva oli samantyylinen pika-alus kuin Helsingistä Tallinnaan menevät paatit, istuin penkille katselemaan merta ja lähestyvää Afrikkaa, hieman oli epäuskoinen fiilis. Voi hemmetti, kohta ajan Afrikassa....Matka ei kauaa kestänyt, Afrikan rannikon lähestyessä painuin autokannelle, tällä kertaa lastaajat pysyivät kunnioittavan välimatkan päässä ja vain seurasivat pyörän kiinnitysten purkamisia. Hieman malttamattomana odottelin lautan lastiluukkujen aukeamista, sitten eteen avautui näkymä Ceutan satamasta ja pääsin ajamaan ensimmäistä kertaa elämässäni Harleyllani Afrikan mantereella!

Ajan satamasta ulos, en oikein meinaa pysyä nahoissani kun fiilistelen ajatuksella siitä että olen ajanut Afrikkaan asti omalla pyörällä. Oli pakko pysäyttää kadun varteen ja ottaa ensimmäiset askeleet Afrikan mantereella, sitten istahdin nurmikolle. Hetken aikaa ihmettelen liikenteen vilinää, sitten lähden ajelemaan ympäri Ceutaa. Ajan kaupungin läpi ja pääsen ajamaan pienelle tielle kukkuloille, mitään hajua ei ollut siitä mitä sieltä löytyisi mutta hetken aikaa ajettuani pääsin rannan lähelle. Sopivaan paikkaan parkkiin ja ottamaan muutama kuva pyörästä meren äärellä, taustalla näkyi Gibraltar. Tuijottelin siis nyt vastakkaiseen suuntaan kuin edellisenä päivänä. Lähdin hetken kuluttua taas ajamaan ja päädyin takaisin Ceutan kaupunkiin, ajelin vähän aikaa rantakatua ja sitten päätin että nyt kun oli tänne asti ajettu niin jäisin kyllä yöksikin (en todellakaan ollut kovin pitkälle aamulla asioita ajatellut, päämääränä oli vain pääsy Afrikan puolelle, en ollut miettinyt yhtään että mitä sen jälkeen tekisin). Ehtisin toki pikalautalla takaisin Espanjan puolelle ennen pimeää, mutta kyllä sitä nyt yksi yö pitää tällä mantereella viettää.

Ajelin kaupungin katuja, sitten huomasin mielenkiintoisen kyltin. Tien numero ja maininta: Marokko. Niin, mikä ettei, voisinhan samalla käydä ihan oikeassakin Afrikan maassa....Kyllä, sen tekisin, kun kerran täällä asti olin. Ottaisin kuitenkin hotellihuoneen Ceutan puolelta ja tekisin vain pikavisiitin Marokkoon. Ehkä. Tai sitten ajaisin Tangeriin asti ja olisin siellä seuraavan yön. No, etsitään nyt ensin se hotelli täältä. Mitään tietoa ei ollut siitä että missäpäin kaupunkia löytyisi hotelleja, joten ajelin vain hetken aikaa kaupungin katuja, jos ei hotellia löytyisi niin sitten etsimään jokin turisti-info tai vastaava josta saisi tietoa majoituksista. Hetken kuluttua kuitenkin huomasin hotellikyltin, pysähtymiskieltoalueelle pyörä parkkiin ja kävelin respaan sisään. Kas, neljän tähden hotelli...Ei ehkä välttämättä kaikkein edullisin vaihtoehto....Totesin kuitenkin että tuskinpa yö täällä toista munuaistani maksaisi, visalla varmaan selviää laskusta. Enkä viitsinyt lähteä etsimään toista hotellia, tämä oli sijainniltaan mainio ja löytyi oma parkkihallikin. Respan likka hoiti huoneen, hinta oli sitten kuitenkin ihan kohtalainen. Tavarat huoneeseen, vähän aikaa tuijottelin ikkunasta kadun vilinää. Kello oli jo yli kolme, suunnistin alakerran aulabaariin ja palkitsin itseni oluella. Onneksi olkoon, olet ajanut Harleyllasi Afrikkaan.

[flhx]

Oluen jälkeen kello lähenteli jo miltei neljää, mietin silti että kävisinkö Marokon puolella vielä tänään. Pyysin respan likalta Ceutan karttaa ja kysyin että miten kaukana Marokon raja oli. Eipä ollut kovin pitkää matkaa, päätin sitten kuitenkin että kierrän tämän illan Ceutaa ja vasta aamulla lähden Marokossa käymään. Päätös josta olin myöhemmin varsin tyytyväinen...Poistuin siis hotellista ja lähdin kaupungille kävellen. Kävelyalue oli varsin lähellä hotellia, katselin turistina nähtävyyksiä ja nautin muutaman oluen, ruokaakin sai jossain tilattua kunhan siesta oli päättynyt...Mukavan näköinen kaupunki ja varsin hieno valaistuksineen pimeän laskeuduttua. Vietin iltaa kävelemällä ja välillä huolehtimalla nestetasapainosta, Suomeenkin tuli alkuillasta soitettua vanhaa ja kornia NMT-puhelin mainosta lainaten "arvaas mistä soitan"...Kavereillehan tuli myös lähetettyä tekstiviestit Afrikasta, myöhemmin kuulin kuinka olin päässyt aika pahasti masentamaan tallikaverin. Hän oli ollut työkeikalla ex-jugoslavian alueella ja oli siinä juuri hehkutellut mukana olleille työkavereilleen että on se aika hienoa olla näin kaukana kotoa. Noin minuutti tuon jälkeen saa sitten tekstiviestini jossa kerron terveisiä Afrikasta. Tunnelma oli kuulemma sen jälkeen latistunut melkoisesti, ei enää tuntunut työreissun kohteen etäisyys kotimaasta miltään...En yleensä tunne tarvetta ns.elvistellä millään tekemisilläni(no, harvemmin siihen olisi aihettakaan), mutta kyllä tuo Afrikassa käynti oli itselle niin hieno juttu että siitä piti jo parille kaverillekin kehaista. Tiedän kyllä että omalla pyörällä Afrikkaan on ajanut moni muukin suomalainen ja eihän tuo nyt oikeasti vaadi juuri muuta kun sen että jaksaa ajaa euroopan halki ja ottaa lautan toiselle mantereelle. Siitä huolimatta olin helkkarin tyytyväinen että olin sinne asti päässyt.

Aamulla katselin huolestuneena säätä, kasin aikaan tuli kunnolla vettä, aamupalalle menin n.kympin aikaan. Sen jälkeen keli hieman parani,aurinkokin näyttäytyi ja sadetta ei ollut enää roiskinut puoleentoista tuntiin. Poistuin hotellista, hintaa tuli parkkihallista ja huoneesta yhteensä 82e, lähdin ajamaan kohti Marokon rajaa, kuten normaalistikin niin mitään kovin kummempia suunnitteluja ei harrastettu....Eteenpäin ja katotaan mitä tapahtuu. Marokosta ei ollut tullut otettua etukäteen mitään selvää, enhän ollut edes tiennyt Afrikkaan asti ajavanikaan. Edellisenä iltana olisi tietysti asiaa voinut selvitellä mutta miksi tehdä asioita liian helpoksi....Sen verran tiesin että sinne tehtiin matkoja Suomesta joten tuskin turistia nyt sentään rajalla millekään kamelille syötettäisiin. Tai ne taitaa olla kyllä kasvissyöjiä. Mutta mistä niistä tietää. Rajalle päästyäni edessä oli hillitön määrä lappujen ja leimojen kanssa pelehtimistä, kaksi rajalla haahuillutta marokolaista auttelivat aiheessa. Puhuivat molemmat lontoota,eivät olleet minkäänlaisissa uniformuissa.Vilauttelivat sitten jossain vaiheessa"virallista"passia jonka väittivät olevan todiste siitä että ovat Marokon valtion turistioppaita...Siinä vaiheessa kaapujen kätköistä kaivettiin nimikorttikin rinnukseen, miksiköhän ei alunperin ollut siinä...Puolisen tuntia taistelua papereitten kanssa, sitten toinen hahmoista tuli sanomaan että nyt enää yksi leima ja sitten hän lähtee opastamaan lähikaupungin torille 30km päähän ja hoitaa "turvallisesta"parkkihallista paikan moottoripyörälle...Mitä vittua, luuletko perkeleen beduiini tosiaan että mä tommosen miinaan astun?? No juu EI KÄY, ilmoitin että menen yksin, molemmat hahmot yrittivät vakuuttaa kuinka vaarallista se on jne jne...(luulenpa että pyörän lunastaminen pois tuosta parkkihallista olisi voinut maksaa melkoisesti...).Pidin pääni ja lykkäsin toiselle ekan rahan minkä lompakosta löysin,10e ja sanoin että enempää ei oo, joudutte jakamaan tuon keskenänne (itseasiassa pidin tuota 10e varsin kohtuullisena, tyypit oli ihan oikeesti avuksi papereiden ja leimojen kans, tosin yritin onkia lompakosta pienempää rahaa, huti meni...Paikallisen palkkatasoon nähden varmaan parikin euroa olisi riittänyt...) Tyypit alkoivat "hieman" lämpenemään ja höpisivät keskenään kiivaasti, todennäköisesti valkonaaman tulevasta joukkoraiskaamisesta kaupunkiin menevällä tiellä tai jotain.Sitten toinen tokas:" viimeinen leima tuolta" ja viittoili rajavartijaa kohti, kaksikko häipyi sen jälkeen kiroillen kiivaasti, taisi hahmoja vituttaa kun ei turisti suostunutkaan kusetettavaksi.  Viimeinkin rajasta läpi..Ihan hyvä etten ollut edellisen iltapäivän puolella lähtenyt rajaa ylittämään, tuossa lomakkeiden täyttelyssä ja kusetusyritysten väistelyssä olisi mennyt niin pirusti aikaa että olisi ollut jo pimeä kun olisin viimeinkin päässyt rajasta yli.

Oli Muslimien pyhäpäivä, ajelin vajaan tunnin, n.kymmenisen kilsaa Marokon puolella, pari kuvaa tuli otettua todisteena siitä että tulihan käytyä...Kävi sinänsä hauskasti että parkkasin pyörän erään paikallisella murteella kirjoitetun kyltin viereen ja nappasin pari kuvaa. Siinä sitten satuin katsomaan vieressä kohoavan pienen rinteen päälle ja mitäs sieltä löytyikään. No yleensä käyttämäni Ibis-ketjun hotelli...Mietin että menisinkö sinne yöksi, mutta päätin sitten vielä hetken ajella ja ihmetellä.Ajellessa tuli mietittyä että tulisi kalpeanaamalle kiire jos joku paikallinen keksisi liiveistä jonkun allahia pilkkaavan viestin tai jotain muuta vastaavaa. Niitähän ovat tuntuneet löytävän ajoittain vaikka lenkkareista ja ties mistä. Hulluja nuo roomalaiset. Ajelin lähikylän läpi, kaduilla maleksi sen näköistä ryhmää että mikäli pyörä joskus hajoaisi niin toivottavasti se tapahtuisi ihan missä tahansa muualla paitsi täällä....Liikenneympyrässä patsasteli myös paikallinen poliisi, onneksi allekirjoittaneen ajelu ei tuntunut kiinnostavan. Tien varresta löysin myös kaikki Suomesta kadonneet 70-ja 80-lukujen vanhat diesel-Mersut. Ne oli joku ilmeisesti jobannut tänne taksikäyttöön...Tosin väreistä päätellen olivat kylläkin Saksan vanhoja takseja. Katselin siinä ajellessani muutamia tienviittoja joissa mainostettiin Tetuania ja Casablancaa,hetken mietin että lähtisinkö ajelemaan jompaa kumpaa kohden. Sitten päätin ympärillä pyörivien kaapuhahmojen touhuja kateltuani että ei helvetti, pitäköön tunkkinsa, pois täältä..Mietin että saisi olla melkoinen bunkkeri mihin täälläkin uskaltaisin pyörän jättää, oli sellainen fiilis että jo lyhyt parkkeeraus kadulla voisi johtaa siihen että pyörä löytyisi esim.ilman sivulaukkuja. Ei oikein innostanut sitten kuitenkaan jäädä tänne yöksi tai ajaa johonkin isompaan kaupunkiin katselemaan hetkeksi nähtävyyksiä.. Kyllä tää maa oli nähty.

Ajan rajalle, taas hyökkää pari paikallista viereen ja antaa lappua kouraan. Mikä vittu TÄÄ nyt sitten on?? Se täytyy täyttää poistuessa...Jaa, lappu kouraan ja tiedot siihen. Sitten ympärillä pyörivä hahmo pyytelee että annan passini niin hän hoitaa leimat papereihin. NO EI SAATANA!! Pliis mister, muuten menee kauan aikaa, I have A VERY GOOD FRIEND joka hoitaa leiman nopeasti (aina tuommosen kuullessa tekisi mieli kaivaa ysimillinen kainalosta, tyrkätä tyypin ohimolle ja todeta että tässä on mun hyvä ystävä, haluatko jutella..), edelleen ehdoton EI..Perkele näille beduiineille mitään passeja luovuteta, vain rajavartijoille..Olis voinu passin takas saaminen olla jonkun verran tyyristä...Tai todennäkösemmin passia ei olis ikinä takaisin tullut...Annoin hahmolle pari euroa ja käskin suksia vittuun, hätistelin toisen kerjääjän pois tieltä ja ajoin sata metriä rajalle autojonon viereen.Pyörästä irtotavarat sivulaukkuun lukkojen taa, hälyt päälle ja rajavartijan luo. Nuori kaveri joka puhui sujuvasti ranskaa ja kamelienmurretta, kumpaakaan ei allekirjoittanut osannut joten meni hetki että saimme selkoa toisistamme. Rajavartija oli kylläkin varsin ystävällinen, viittoili yhtä luukkua kohden kun olin näyttänyt että haluan leiman papruun.Luukulle, ainoana, hetki ihmettelyä ja 5min myöhemmin leima passissa...Luukun takana ollut rajavartija ihmetteli että aika pikanen käynti sulla Marokossa...Joo, niin oli. Pyorä alle, toinen rajavartija kattoo passin, 5m eteenpäin, taas luukulle että saan pyörän kuitattua maasta poistuneeksi... Sitten rajan yli. AAH, Espanja!! Sivistys! Ja aivan helvetin hyvännäköinen rajavartijapimu hymyili nätisti kun ajelin kopin ohi!

Kyllähän tuolla Marokossa olisi tietysti voinut hetken aikaa ollakin, mutta jotenkin alkoi tökkimään heti rajalla tuo gringonkusetusmeininki. Olen siihen toki törmännyt ennenkin, euroopassakin, joten ei se mitään uutta ole. Mutta siinä vaiheessa ei jaksanut sitä säätämistä. Ja jos tuonne joskus eksyn uudestaan niin taidan mennä ilman pyörää, yksi huoli vähemmän. Tai sitten alle nelarienduro ja ajelemaan aavikolle...Ajoin rajalta suoraan Ceutan satamaan, ostin lipun sataman nurkalla olleesta myyntikojusta,oli kokonaista 5min aikaa lautan lähtöön. Ajelin vielä edellistäkin kertaa törkeämmillä nopeuksilla sataman läpi ja suoraan lauttaan. Heti kun olin sisällä niin lautta lähti laiturista. Vielä tulomatkaakin parempi ajoitus...  Samat duunarit töissä, moikkailivat innoissaan. Tällä kertaa annoin simppelimmän, räikättömän liinan lastaajalle ja pyörä saatiin oikeaoppisesti sidottua kiinni. Kahvioon hetkeksi istumaan ja katselemaan taakse jäävää Afrikan mannerta. Tulihan käytyä sielläkin.

Espanjan puolelle päästyäni lähdin ajelemaan kohti Marbellaa, kävin Hot Dreamsin pajalla (OC MC Arsi: kerroin muuten terveiset Ferrylle niinkuin silloin oliko se nyt 07 Saimaa Picnicissä oli puhetta...), pomon Ferryn kanssa olin jutuissa n. tunnin, varsin mukavan tuntuinen heppu..Tarjosi kilvitettyä,matchingnumbers 47knucklea 20te, se sama minkä mainitsin kun oli noista AMD voittajista puhetta täällä palstoilla. Nyt vaan oli hinta näköjään ollut hiukan toista luokkaa, ilmeisesti olivat korjanneet pyörän kärähtäneet sähköt ja siksi ehkä hintaa enemmän kuin tuon reissuni aikana.Kannatuksena ostin parit paidat,muutamia kuvia otin pajasta ja sitten lähdin ajelemaan eteenpäin. Päädyin sitten Fuengirolaan yöksi.Taas yksi sellainen perinteinen suomalaisten turistikohde jossa en ole ikinä käynyt vaikka reissattu on jonkin verran. Tulee vaan yleensä aina välteltyä noita turistirysiä. (Tosin ei aina,mm.Prahassa on tullut jo neljä kertaa käytyä, viimeksi tällä viikolla, sekin on melkoisen täynnä turisteja mutta pidän kaupungista silti.) Ajelin etsimässä hotellia jossa olisi parkkihalli, löysin viimein hotlan jossa semmonen oli. Ja taas osuin neljän tähden hotelliin,nyt hintaa oli kohtuullinen 65e/yö... Illalla pyörin kaupungilla etsimässä sapuskapaikkaa, (tyhjien)turistirysien ohi päädyin eräälle sivukujalle alkuasukkaiden paikkaan joka oli tupaten täynnä. Hyvä merkki. Onnistuin saamaan pöydän, "menu del dia" naamaan, melko täys olo sen jälkeen, oli tuhti paketti..

Aamulla n.550km ajoa kämpälle, viileä ilma, n.10c, puolipilvistä. Kämpälle päästyä kamat sisään ja pyörän pesuun läheiselle huoltoasemalle. Varustehuollon jälkeen lähdin kävellen kaupungille sapuskalle, 1,5h sen jälkeen kun olin parkannut pyörän alkoi vesisade...Hyvä ajoitus, taas.

(alla taidepläjäys Ceutan yöstä, sekä kuva Glidestä Marokossa.Lisäksi Hot Dreams, Marbella pajasta pari kuvaa.mm. AMD voittaja pannu vielä projektina sekä mainitsemani myynnissä ollut Knuckle)

[Springveli]

Olipas mielenkiintoista luettavaa.
Luin ensin ton tämänpäiväisen kirjoituksen ja jäin heti "koukkuun",
piti aloittaa alusta ja lukea kaikki tapahtumat.

Tämähän menis jo kaupan kirjana.

Jään innolla orottelemaan jatkoa...

[Antti S.]

Jep,hyvää stooria on.Kaipa tuollaisesta reissusta voisi jonkunlaisen kirjan tehdäkin,eikä varmasti olisi siitä huonoimmasta/turhimmasta päästä.
Mielenkiinto tätä juttua kohtaan ei laske,vaikka tietää ettei itsellä ole varmaan koskaan mitään saumaa lähteä mihinkään koko talveksi.
Lisää vaan tarinaa kehiin.

[Lycanth]

Hyvää settiä kyllä lähtee. Pitemmän aikaa jo odotellu viikonlopun tarinaa 

[flhx]

Noh, älkääs nyt...Ettei näinkin vaatimaton mies vaan ylpisty liikaa....

No jos joku vaan kustantaa kirjan niin kyllä mää kirjotan. Tossahan ois jo pohjaa sille, monta tarinaa jäänyt vielä kertomattakin, "itsesensuurin" tms takia....Ja tuokin oikeasti vaatis muokkausta ja oikolukua, nyt on jälkikäteen tullut ajatusvirheitä tms editoitua, mutta on niitä jäänytkin.Tosin tuskin hirveästi mitään kustantamoa tämmönen marginaaliryhmään kuuluvan äijän häröily kiinnostaa.

[Antti S.]

Äläs nyt,viime aikoina kaikenmaailman ministerien tai valtion päämiesten lortot,julkkistyrkyt yms joukko mitä erilaisempia julkisuudenkipeitä hahmoja ovat kirjoitelleet elämänkertojaan tai sitten vaan panojuttujaan herrojen kanssa kirjaksi saakka.
Pieneen marginaalin kuuluvaa porukkaa nuokin ovat,mutta sillä erolla että ketään ei taida oikeasti kiinnostaa niiden häröilyt.
Joten olishan tuossa ainesta myyväksi teokseksi,luulisi ainakin kiinnostuksen olevan kovempi kuin näillä "söin uuniperunoita ministerin kanssa ja bylsin"-tason riipustustuksiin verrattuna

[flhx]

(kuvat edelleen hieman kateissa, paikkaillaan tilannetta jossain vaiheessa. Nyt saattaapi tulla muutenkin pitempi tauko tämän stoorin kanssa kun uutta reissua pukkaa todennäköisesti jo huomenna maanantaina...Mutta yritän päivitellä tätä matkan varrella.EDIT:nyt sain kaivettua muutaman kuvan noihin edeltäviin sepustuksiini.)

Tuon reissun jälkeen malttoi taas hetken aikaa olla Torreviejassa, ajelin vain lähiympäristössä ja kävin muutamalla paikallisella pyöräklubilla. Tuttuja alkoi olla jo, kansallisuuksien kirjo oli melkoinen: norjalaisia, ruotsalainen, englantilaisia,irlantilainen ja tietysti espanjalaisia. Monikulttuurista toimintaa. Ja mikäs siinä, mukavahan on tutustua eri maista tuleviin ihmisiin. Jo aikaisemmiin mainitsemani norjalaisen Thorin kanssa tuli vietettyä melkoisen hupaisia hetkiä paikallisessa norjalaisbaarissa, ja myönnettäköön että yleensä melkoisen kosteita olivat nuo keikat...Kuitenkin riippumatta siitä kuinka pitkään olimme baarissa viihtyneet ja kuinka monta tuoppia oli tullut otettua olin yleensä aamuisin 9-11 väliin jalkeilla, krapulaakaan ei tullut podettua kuin kaksi kertaa tuolla reissulla.Tuo ei tarkoita sitä että olisin ollut jurrissa koko ajan, jostain syystä vaan ei krapula iskenyt. Itselläni oli tähän teoria, paikallinen olut tuntui olevan niin vesipitoista että sitä juomalla ei ihan oikeasti tullut sitä nestehukkaa joka normaalisti alkoholista tulee ja joka aiheuttaa krapulan. Saksalaista olutta kun olisi juonut samanlaisia määriä niin takuuvarma kanuuna olisi aamulla odottanut, ellei olisi muistanut illalla juoda vettä riittävästi. Tuo lähin norskibaari yleensä laittoi ovet säppiin siinä puolenyön kieppeillä, sen jälkeen tuli välillä siirryttyä läheiseen irlantilaisten omistamaan pubiin (jossa oli pysyvä oluttarjous, tuoppi 1e....)tai sitten hieman kauempana olevaan norskien omistamaan ravintolaan joka piti ovensa auki niin pitkään kuin asiakkaita riitti...Yleensä sieltä tuli lähdettyä siinä neljän kieppeillä. Tuostakin baarista ja siellä tapahtuneista jutuista voisi kirjoittaa melkoisia stooreja, mutta taitaa olla parempi että en paljasta liikaa....Sanotaan vain että hauskaa oli ja aika pian olimme henkilökunnan hyvin tuntemia muutaman tapauksen jälkeen...Tämä ei tarkoita että negatiivisessa mielessä hyvin tuntemia...Olimme aina tervetulleita. No yhden pikaisen jutun voin kertoa, yleisön pyynnöistä huolimatta...Eksyimme eräänä yönä tuohon kauempana olevaan norskien ravintolaan, mukana oli Thor ja eräs norjalainen tyyppi. Tuosta toisesta norskista en oikein ollut saanut selkoa että oliko hän sietämätön tyyppi vai ei. Hän kuitenkin häipyi myöhemmin kuvioista joten asia jäi epäselväksi. Istuimme baaritiskillä kun huomasin kyltin jossa mainostettiin eri päiville eri drinkkejä tarjoushinnoilla.Tänään oli "norwegian shot, 1e", käytännössä salmari. Viiton baarimikkoa paikalle, nuori parikymppinen norjalaiskaveri.Kysäisen häneltä" I get one norwegian shot for one euro?", baarimikko toteaa "yes, that´s true".Tokaisin:"Okey, great,  here´s one euro, now shoot him!" ja osoitan vieressäni istuvaa norjalaista. Thor ymmärsi vitsin ja pärskähti nauruun,sensijaan sekä baarimikko että toinen norski ovat aivan pihalla eivätkä ymmärrä yhtään missä mennään.Pyynnöstäni huolimatta sain lopulta vain yhden salmarin, no, kannatti yrittää.

Joulu lähestyi, itselle tuo juhla ei ole merkinnyt yhtään mitään enää suurinpiirtein sen jälkeen kun selvisi että joulupukki olikin oikeasti naapurin setä....Samaan kategoriaan menee kuin synttäritkin, en ole niitä juhlinut 18 täytettyäni. Ja kun joku sitä kuitenkin ihmettelee niin tuo joulupukkikusetus selvisi kyllä paljon ennen ennenkuin täytin 18...Joulussa hyvää on ainoastaan joulusapuska, tosin ilman sitäkin pärjäisin joulun pyhät aivan hyvin. Nyt kuitenkin spanskeissa asuva suomalaisbikeri kyseli minulta tietäsinkö paikan jossa voisi saada perinteisen suomalaisen jouluaterian. Selvittelin asiaa ja sain hommattua paikallisen suomalaisseuran jouluaterialle kaksi lippua. Aaton lähestyessä sain kuitenkin tiedon että kaverini ei pääsisikään työesteiden takia aterialle,joten joutuisin menemään yksin. Mietin jo koko jutun perumista, en ollut yhtään innostunut ajatuksesta viettää joulua, vielä vähemmän suomalaisten keskellä....Ajatus joulukinkun ja perunalaatikon saamisesta kuitenkin houkutteli sen verran että päätin mennä. Ateria oli vallan mainio, hyvät oli sapuskat. Muuten en tilaisuudesta juurikaan välittänyt, mutta oli mukava saada perinteistä suomalaista joulukinkkua. Mainittakoon samalla että suomessakaan en ole aina edes mitään jouluun viittavaa sapuskaa päässyt nauttimaan, muutamakin joulu on mennyt kotipizzan tai mäkkärin antimia nauttien...Perheettömän ja laiskan ruoanlaittajan valintoja...

Joulusta siis selvittiin, keli jatkui mukavana. Aurinkoa riitti miltei joka päivälle, lämpöä oli 15-20c kieppeillä. Muutamia kylmiä päiviäkin talvelle luonnollisesti osui, muutama päivä oli alle kymmenen astetta ja välillä satoi aivan tolkuttomasti. Mutta koko talven aikana ei montaa päivää ollut etteikö pyörällä olisi voinut ajaa. Sateella sitä en tehnyt, paikallinen infrastruktuuri oli melkoisen mielenkiintoinen. Sateen tullessa ei mennyt kauaa kun kaikki kadut lainehtivat vedestä. Viemäröinnit olivat täysin alimitoitettuja ja niinpä sateen tullessa olisi kaduilla kulkemiseen miltei voinut käyttää venettä.Samoin sateella asvaltti oli paikoin vaarallisen liukas, joten sadepäivinä keksin muuta aktiviteettiä kuin ajamisen. Norskibaari oli vaarallisen lähellä...

Uusivuosi oli myös melkoisen mielenkiintoinen. Ajattelin ottaa sen hyvin rauhallisesti, vain muutama olut ja katselisin parvekkeelta paikallisten ilotulituksia. Niinpä niin....Käväisin norskibaarissa oluella, väkeä oli paikalla jonkun verran mutta Thoria ei näkynyt. Jahas, juonpa tämän oluen loppuun ja sitten lähden kämpille.VÄÄRIN! Samalla hetkellä ovesta rynnistää sisälle Thor, ruotsalainen kokki ja paikan norjalainen apuri.Koko ryhmä istahtaa pöytääni joten eipä sitten taideta lähteä kämpille... Melkoinen näky, ruotsalainen kokki oli varsin riehakkaalla tuulella, (kuulin myöhemmin että hän ei ryyppää kuin kerran vuodessa), Thorilla oli puolestaan puku päällä, voin kertoa että oli aika erikoinen näky... Thor huomaa epäuskoisen ilmeeni kun tuijottelen hänen pukuaan ja tokaisee "äh, vedä tumppuun, olin syömässä venakon kanssa hienossa ravintelissa uuden vuoden kunniaksi"(kyseessä oli se viimeinen tapaaminen Thorin ja venakon välillä). Vittuilen vielä hetken aikaa puvusta, sinänsä uhkarohkeaa koska Thor on minua noin kolme kertaa isompi, mutta olen jo oppinut kaverin tuntemaan sen verran hyvin että tiedän hänen huumorintajunsa kestävän. Sitten on aika aloittaa ihan oikeasti oluen juominen, ei kai muukaan auta....Ruotsalainen kokki on todella hulvattomalla päällä ja kittailee gin toniceja. Välillä sekä Thor että kokki innostuvat riisumaan paitaansa ja viereisen pöydän englantilaiset kuusikymppiset rouvat ovat tohkeissaan huutelemassa kannustuksia vaatekappaleiden lisävähentämisestä. Itse pitäydyn maltillisesti olutlinjalla, kuvittelen vielä tässä vaiheessa selviäväni kohtalaisen ajoissa liikkeelle seuraavana päivänä, olin jo sopinut spanskikaverini kanssa että kävisimme ajelulla uutena vuotena (pääsin muuten ajamaan pyörällä sekä vuoden 2008 viimeisenä päivänä että vuoden 2009 ensimmäisenä päivänä....Lämpöä yli 15c...).Illan kuluessa humaltuminen on kuitenkin väistämätöntä, koko ryhmä saa sitten päähänsä lähteä juuri ennen vuoden vaihtumista kokin asunnolle n.kilometrin päähän.Kävelemme pitkin katuja, raketteja ammuskellaan ympärillämme jo kiivaasti.Pienen niityn kohdalla on pikkupoika virittelemässä rakettia, isä seuraa vieressä. Thor huomaa puuhastelun ja lähtee juoksuun isää ja poikaa kohti, läppäisten samalla minua hartioihin ja huutaa "Murtovarkaita, pysäytetään ne! Ota sinä tuo isompi niin minä hoitelen pienemmän". Tipahdan melkein asvalttiin kun nauran ihan kippurassa, spanskipoika ja isä ihmettelevät että mikä helvetti noitakin vaivaa?

Pääsemme muutaman vastaavantapaisen episodin (kävimme mm. kusella venäläismafioson asunnon portilla...) jälkeen kokin kämpille, siemailemme kuohuviiniä ja toivottelemme uudet vuodet kokille ja kokin vaimolle. Sen jälkeen kokki alkaa olla valmista tavaraa nukkumaan, poistun Thorin kanssa, norskibaarin apuri on jo häipynyt hetkeä aikaisemmin. Kävellessämme takaisin norskibaaria kohti Thor kertoo että tarkoituksella oli innokkaana lähdössä kokin mukaan kun tämä ehdotti kämpilleen menoa. Hän kun tiesi että kokki ryyppää vain sen kerran vuodessa ja hän näki että tätä alkoi väsy jo painaa."helpompi kävellä kokin kanssa kotiin kuin mennä yökerhoon ja kantaa se perkuleen pirulainen kotiin". Loogista kyllä. Kokkikin oli kohtalaisen iso kaveri, olisi ollut Thorillakin tekemistä kantaa sammunutta kotiin.Kysäisen Thorilta että mitäs sitten tehdään, jokos tää on nähty? Thor toteaa, että kyllä kai, ei kai tässä sen ihmeempiä.Norskibaarikin lienee suljettu jo.Tosin voidaanhan käydä kattomassa jos sieltä vielä oluen saisi? Sopii minulle. paikka on pimeä kun saavumme mutta ovi on auki ja omistajatar on juuri pistämässä paikkoja lukkoon. Ilahtuu kuitenkin meidät nähdessään ja käskee meitä pistää oven perässämme lukkoon niin otetaan vielä pari olutta. Tämän jälkeen homma lähteekin melko tukevasti lapasesta, päädymme parin baarin jälkeen yökerhoon ja viimein aamun sarastaessa norskibaarin omistajattaren asunnolle. Melkoisen väsynyttä ryhmää jo siinä vaiheessa, saamme oluttölkit naaman eteen olohuoneen sohvilla, itse saan aukaistua tölkin ja siemaisen yhden hörpyn, Thor ja baarin omistajatar eivät edes avaa tölkkejä vaan nukahtavat. Itse seuraan heidän esimerkkiään miltei heti.

Nukun nelisen tuntia ja herään johonkin. Ihmettelen hetken että missäs helvetissä oikein ollaan,sitten näen kun Thor tulee vessasta, itsekin hieman kauhistellen hajua ja huitoo kättä nenänsä edessä kuin yrittäen raikastaa hengitysilmaa. Nieleskelen hetken sohvalla ja yritän olla nauramatta, olen nimittäin varma että naurunpyrskähdystä seuraisi melkoinen oksennusmyrsky. Thor toteaa minulle "I think it´s time to leave", totean"yeah, lets go"ja painumme ovesta pihalle. Tokkuraisena siristelen silmiäni auringonpaisteessa ja hämmästelen että mihinköhän hittoon olen joutunut? Se selviää hetken kuluttua kun näen edessäni katukyltin, olemme samalla kadulla missä kämppäni sijaitsee. Hienoa. Olen kuitenkin niin tolkuttoman väsynyt ja vielä melkoisen juovuksissa että meinaan eksyä matkalla kämpille, matkaakin oli kaikki 300 metriä...

Melkoinen vuodenvaihde, tästä onnistuin saamaan sen toisen krapulani, pääsin ajelulle spanskikaverini kanssa vasta neljän aikaan iltapäivällä. Vielä silloinkin oli hitonmoisia vaikeuksia saada kaverin eräässä baarissa tarjoama kahvi alas kun meinasi yrjö lentää koko ajan.


(alakuva: kun spanskeissa tulipalo uhkaa soitetaan bombersit paikalle. Lisäksi vuoden 2008 viimeinen ajo...ja ensimmäinen 2009..Bonuksena vielä pari kuvaa Sportstereista Hot Dreamsin pajalta.)

[Natking]

Hyvaa horinaa oli, tuli noi kaikki sivut luettua. Ei menny kauheen kauaa, toistakin myohastyin kun meni vahan pitkaks

Valilla naurutti kun oli ihan samaa touhua kun taalla Italiassa, ja kun tossa pari vuotta on menny Dominikaanisessa niin siella viela potennssiin 2.

Polliisi jarjestelma on todella sekanen, joka kulmasta loytyy joku uusi instanssi valvomasta jotain. Taalla tainnu ainakin 4 eri osastoa nakya.

Toinen on toi liikenneympyrassa ajaminen, todella erikoista ja vaarallista touhua. Ympyraan ajetaan sisaan suoraan sisaradalle ja sielta seuraavassa rampissa ulos kaikkien kaistojen ylitte, luonnollisesti ilman mitaan vilkkujen kayttoa. Mitenkan sita pystyis vetamaan pyoralla niin etta yli viikon pysyis henkissa?
Lisaks noilla liikennevaloilla ja kaistaviivoilla ei todellakaan ole kuin osviittaa antava merkitys. Valoja nyt jotenkin noudatetaan, toki pikku joustolla molemmissa paissa, mutta noi kaista viivat on kylla ihan turhia naissa maissa.
Oon valilla epailly etta niilla on joku automaattinen ohjausjarjestelma mika seuraa noita keskiviivoja ja sen jarjestelman lukija on asennettuna oljypohjaan. 

[flhx]

(tahan kohtaan pikanen paivitys, en kerennyt juttua juurikaan editoimaan joten toivottavasti saatte tolkkua.Ai niin, terveiset Normandiasta,Ranskasta,mukava ajokeli,n15c)

Mainittakoon vuodenvaihteesta vielä sen verran että kaupunki sai kyseenalaisen maineen olla paikka jossa tehtiin euroopan vuoden 2009 ensimmäinen henkirikos...Tai näin tietääkseni, joka tapauksessa kovin paljon ei ollut vuosi ehtinyt vanheta kun muistaakseni ukrainalaisten ja ecuadorilaisten nuorten kesken oli tullut kinaa ja puukko oli heilunut. Tuloksena yksi ecuadorilainen hylkyyn ja puukottaja muutaman tunnin päästä kiinni ja häkkiin.

Olin ottanut yhteyttä jo hieman aikaisemmin mainitsemaani suomalaiseen pariskuntaan, Mattiin ja Leenaan ja päätimme viettää hieman iltaa eräänä päivänä. Leena oli kokannut maittavaa sapuskaa ja samalla tuli turistua kaikenlaista. Matti oli päälle viidenkymmenen ja harrastanut motoilua miltei kevari-iästä alkaen. Hieman taukoa oli välillä ollut, mutta alla oli nyt kai neljästoista pyörä. Nykyinen valinta oli ehkä hivenen erikoinen,ainakin omasta mielestäni, olisin kuvitellut ko.laitteen omistajien ikähaarukan olevan kolmenkympin kieppeillä. Ajokkina nimittäin oli Suzuki Hayabusa, 1300-kuutioinen japanialainen joka kulki n.miljoonaa ja kiihtyi niin vallan perkeleesti.Tosin tuon pyörän mallia en tuossa vaiheessa vielä tiennyt, se tuli ilmi hieman huvittavalla tavalla. Kävimme muutaman kerran Matin kanssa ajelemassa lähiympäristön mutkateitä, eräällä tuollaisella reissulla pienen kylän läpi ajaessamme pysähdyimme liikennevaloihin. Tulin siinä sitten vilkaisseeksi Matin pyörän katteessa olevia japanian kielen kirjoituksia, luki varmaan "lounastarjous nuudelit 5e"tai jotain, sitten tavailin vieressä olevan selkokielisen tekstin,"Hayabusa". Jaa, ai tää oli se laite. Helvetin huvittavaa kertoa Matille seuraavalla pysähdyksellä että olin kyllä katsellut pyörää jo varmaan kymmenen kertaa ja miettinyt että jotenkin tutunnäköinen härveli, mutta vasta tekstin katteesta huomattuani ymmärsin mikä laite oli kyseessä. No, emmää noita japanialaisia tunne....Busasta kuitenkin oli tullut kuultua juttuja. Matti oli japsikuskiksi aivan tolkuttoman mukava kaveri, pakko sanoa näin koska olen huomannut pyörähistoriani aikana kuinka helvetin suvaitsemattomia ja suorastaan typeriä osa japsikuskeista on.(no eipä senpuoleen, kyllä harleykuskeistakin melkoisia vatipäitä löytyy) Lukemattomat kerrat kuullut sitä jo valmiiksi väsynyttä irvistelyä Harleyn öljyntiputteluista ,tienvarsikorjauksista ja osien irtoamisista,. Vanhempi kaarti muistanee myös historiasta erään ajanjakson jolloin allekirjoittaneeltakin esim. huoltoasemilla tankatessa tivattiin muka huumorimielessä että missäs sun sinkos on. Hohhoijaa...Itselle on yks hevon vitun hailee millä laitteella ajat eikä puristele tippaakaan nuo perinteiset ihmettelyt Harleyn osien tiputtelusta ja tienvarsikorjauksista. Ne on vaan kuullut jo niin moneen kertaan että ei enää oikeasti jaksa kuunnella tuollaisia hönöilyjä. Mielestäni muuten lainsäädännössä on selkeä epäkohta, kyllä hölmöt ja ärsyttävät ihmiset pitäisi saada piestä ilman sanktioiden vaaraa.No, joka tapauksessa Matti oli äärimmäisen asiallinen kaveri. Oli aidosti kiinnostunut pyörästäni ja kertoi jopa harkitsevansa samanlaisen ostamista seuraavaksi.Kertoi Busan olevan ehkä hieman liian raju laite, eikä oikein sovellu kaksipäällä matkustukseen, Kehui kuitenkin Busan moottoria todella hienoksi, vääntöä riitti. Minullekin ilmoitti että käy ihmeessä kokeilemassa...Hmm, spanskien liikenteen sekaan japsiohjuksella joka todennäköisesti sutii tai keulii jos hiemankin varomattomasti kääntää kaasukahvaa....Ei kiitos, täytyy jättää väliin.

Ensimmäinen illanvietto kului siis varsin rattoisasti, samalla opettivat erittäin addiktoivan noppapelin...Sitä tuli pelailtua myöhemmin useastikin heidän kanssaan, samalla kului yleensä aina muutama pullo punaviiniä...Jossain vaiheessa tuli puheeksi että voisimme vaikka tehdä yhdessä jonkun motoretken, mikä sopikin vallan mainiosti. Olisi ihan mukava välillä ajella matkaseuran kanssa, vaikka yleensä olenkin melko yksinäinen susi reissuissani ja muutenkin. Ennen motoreissua päätimme kuitenkin käydä katsomassa Madridia. Sinne joutuisimme menemään junalla koska kaupunki sijaitsi keskellä Espanjaa ja huolimatta yleisestä mielikuvasta Espanjasta lämpimänä paikkana oli muualla kuin etelärannikolla talvisin jopa oikeasti kylmä. Pakkasta ja lunta löytyi hyvinkin läheltä rannikkoa. Leena varaili meille pienestä pensionaatista huoneen ja niin matka oli jo miltei järjestetty. Hoitaisimme junaliput ja juuri muuta ei tarvittaisikaan. Itse päätin samalla reissulla käväistä kaverin luona Barcelonassa, aioin samalla kokeilla suomalaisittain eksoottista kapinetta eli 300kmh kulkevaa luotijunaa jolla pääsisin Madridista Barcelonaan.. Piti käydä kaverin luona pyörällä mutta talviajan kelistä ei oikein ollut varmuutta kuinka kylmäksi keli menisi Torreviejan ja Barcelonan välisellä pätkällä. Ajoa olisi ollut kai siinä 600km kieppeillä suuntaansa, joten sen ajaminen puoliväliin ja sitten törmääminen helvetilliseen lumimyräkkään ei houkutellut. Ennemmin siis junalla.

(jatkuu...joskus...)

[flhx]

(Terveiset eteláisestá Espanjasta, aurinkoa ja 25c...Juttu jatkuu taas hieman kun satuin pääsemään netin ääreen..)

Elettiin tässä kohtaa jo tammikuuta.Kävimme sitten edellisenä päivänä ennen reissuun lähtemistä tekemässä Alicanten (Torreviejasta n.50km päässä oleva isompi kaupunki) rautatieasemalle maastontiedustelun ja samalla ostimme liput junamatkalle Alicante-Madrid. Asema oli mukavan pieni joten eksymisen vaaraa ei ollut. Liput saatiin kivuttomasti ja ajelimme takaisin Torreviejaan yöksi. Aamulla aikaisin lähtö, Matti ja Leena päättivät että ajaisimme heidän autollaan Alicanten rautatieaseman pysäköintipaikalle, he tulisivat muutaman Madridissa viettämämme päivän jälkeen takaisin Torreviejaan kun itse suunnistaisin Barcelonaan. Kuten jo mainitsinkin niin he olivat tuottaneet Busan rekkakyydillä Espanjaan ja itse ajaneet auton euroopan halki. Matti kiroili tuota ratkaisua ja sanoi että mahdollisella seuraavalla kerralla auto jäisi kotiin ja matka Espanjaan tehtäisiin pyörällä.

Autona heillä oli itselle melkoisen outo kapine, nimittäin Toyota Prius hybridi. Melkoinen videopeli, sinänsä kyllä ihan mielenkiintoinen teknisessä mielessä.Tällä reissulla Matti ajoi, mutta he kävivät keväällä tuon Madridin reissumme jälkeen lentäen mm.Kanarialla ja pikaisesti Suomessa, jolloin Matti kysäisi että josko viitsisin heittää heidät lentokentälle tuolla Priuksella. Melkoinen luotto allekirjoittaneeseen, käytännössä miltei ventovieraaseen kaveriin. Sain siis uuden Priuksen avaimet käteen ja vielä kehotuksen käyttää sitä vapaasti heidän reissujensa ajan! Itse kuskasin ilomielin heidät lentokentälle ja hain poiskin, mutta auton parkkasin kyllä heti noiden ajojen jälkeen heidän talonsa parkkihalliin. Paikallinen liikenne oli niin päätöntä että en viitsinyt ajaa ylimääräisiä ajoja heidän autollaan. Kuitenkin sen verran tuli ajoa tuossa Torreviejan ja Alicanten lentokentän välillä että tuli tutustuttua ajokin tekniikkaan parkkipaikalla (melkoisen erikoista oli...) ja lisäksi todettua että härvelissä oli varsin laadukkaat Bosen stereot, Kalmah ja Norther soivat todella hienosti ympäri kabiinia sijoitetuista kaiuttimista.

No niin, takaisin siis Madridin matkaan. Lähtöaamuna oli jo Alicantessa 16c lämpöä, kovin pitkälle ei tarvinnut junan sisämaahan edetä kun lämpö laski jo alle 10c ja luntakin näkyi kun lähestyimme Madridia. Siellä lämpöä olikin enää 5c...Oli muuten taas erinomainen osoitus tuosta spanskien logiikkageenin puutteesta lähtömme Alicanten asemalta. Koska kyseessä oli"isompi"asema piti juniin menevät laukut pistää läpivalaisun kautta. No, ei siinä mitään. Tosin matkustajia ei mitenkään tutkittu, mietin että mitähän hiton järkeä on läpivalaista laukku kun jokainen wannabe-terroristi tietäisi että voisi kietoa kehonsa täyteen dynamiittia ja teräskuulia ja kävellä suoraan junan sisälle kenenkään estelemättä...Ei saatana....No, ei sekään mitään. Alicanten jälkeen juna pysähtyi seuraavaksi pienellä asemalla jossa ei ollut muuta kuin asemalaituri. Arvatkaa oliko tuolla läpivalaisulaitetta matkatavaroille. Niin just, ei tietenkään. Ei jumalauta mitä toimintaa.....Kukahan helvetin valopää oikein oli Espanjan rautateiden turvallisuuspäällikkö? Voi kilin kellit, kokkelipöllyssä puuhasteleva puutarhatonttukin osaisi tehdä järkevämmän turvallisuussuunnitelman kuin mitä nykyinen käytössä oleva oli.

Juuri tuolloin ei sitten kukaan elämäänsä kyllästynyt vässykkä kuitenkaan raahannut semtexiä paidassaan junaan joten perille päästiin. Hetken aikaa pyörimistä Madridissa asemalla, sitten todettiin että olisi kannattanut jäädä edellisellä asemalla pois niin oltais oltu miltei pensionaatin vieressä... No, mitäs tässä, isossa kylässä toimii joukkoliikenne joten tutustuimme paikalliseen metroon. Pääsimme keskellä kylää sijaitsevaan asumukseemme ja päätimme lähteä kaupunkia kiertämään, Madrid on tolkuttoman iso kylä, yli kolme miljoonaa asukasta, koko metropolin alueella yli viisi miljoonaa.Lienee sanomattakin selvää että se on levittäytynyt todella laajalle alueelle. Kuitenkin joku paikallinen on jossain kohtaa ilmeisesti ollut esim.saksalaista syntyperää sillä logiikkageeni on ollut hetken aikaa hukassa. Koko kaupungin keskusta jossa on pakolliset turistinähtävyydet ja kauniit iloty...siis katukahvilat on nimittäin varsin pieni. Tärkeimmät nähtävyydet pystyy periaatteessa käymään läpi kävellenkin.

Meillä oli mukavasti aikaa kierrellä kaupunkia, itsellä ei ollut mitään varsinaista suunnitelmaa täälläkään (kyllä mä ihan oikeasti joskus jopa suunnittelenkin jotain...)joten ei muuta kuin gylttyrellisti pikkusormi pystyssä sivistämään itseään paikallisiin isoihin ja kuuluisiin taidemuseoihin. Kuuluvat kai ns.pakollisiin nähtävyyksiin. No mikäs siinä, voihan tässä välillä ihan turistiakin leikkiä. Leena oli ollut kaukaa viisas ja hankkinut etukäteen tietoa eri nähtävyyksistä, tiedossa oli että kierreltävänä olisi mm. kolme taidemuseota. Kyllähän sitä tälläinen yksinkertainen baikkerikin voi aina sen verran tutustua taiteeseen, ajattelin. Ja olihan se ihan hienoa katsella kuuluisien taiteilijoiden kuten Renoirin, Rembrandtin ja Picasson maalauksia ihan livenä.Osa oli vieläpä ihan oikeasti hienoja, hämmästyin myös sitä että rupesin jopa tunnistamaan eri museoissa käydessämme muutamien taiteilijoiden töitä, jonkinlainen oma tyylinsä noilla hahmoilla siis taisi olla. Mitään perkeleen tohkeilua jonkun kuuluisan taiteilijan kissan oksennusta muistuttavan maalauksen ympärillä en tosin ymmärrä vieläkään, edes tuon taidepläjäyksen jälkeenkään. Tosin tuli mietittyä että aika etevästi osa noista nykyään kuuluisista maalinlätkijöistä oli aikoinaan hommansa hoitanut. Miettikää nyt, kaatuilee juovuksissa jossain ranskalaisella pellolla ja huitoo välillä vähän maalia kankaalle.Ei tarvinu kellokortteja leimailla.

(jatkuu...joskus...lähden ajamaan...)