Uutiset:

Onko tiedossa hyviä bileitä? Linkitä ne kalenteriimme!

Main Menu

Norrtälje Custom Bike Show 2.6.2012

Aloittaja Kokkonen, 27 maaliskuu 12, 10:27:18

« edellinen - seuraava »

Tuusulan T-Bone

Long John Stroker

callahan

No on aikoihin eletty. Että Tälljessäkin on nyt satanut  ;D

Jude ja RodChop ! Onnittelut lähtee täältä ja lakki nousee.
- In MMAF we trust -


Hemuli

Olihan reissu. Onneksi oltiin päätetty jäädä kavereiden luokse Tukholmaan perjantaiksi, siitä kun päästeltiin lauantaiaamuna Norrtäljeen kaatosateessa +5 asteessa niin olikin oikein hauska päivä tiedossa. Koko näyttelyn ajan ihmeteltiin että mihin se loppuporukka jäi kun niiden piti tulla myöhemmin perässä. Tulihan ne, tuhannen päissään siviilit päällä - isäntäväki oli pakannu ukot autoihin ja lähteneet näyttelyä kattomaan. No eihän siinä sitten muu auttanut kuin vetää se sata kilsaa vesisateessa takaisin Stokiksen eteläpuolelle saunomaan muun ryhmän kanssa.

Oli vähän erilainen reissu mutta lystiä oli joka tapauksessa. Taas tuli tehtyä uusia tuttavuuksia ja vahvistettua entisiä. Ruotsalainen vieraanvaraisuus on mahtava asia, ei voi kuin vilpittömästi kiittää Johnnyä majapaikasta. Toivottavasti ensi viikonloppuna HBS-bileissä sää suosii niin voidaan antaa vähän takaisin - sieltä tulee ryhmä lautalla viikonlopuksi Suomeen.
Sportsters rule - blowing away big twins since 1957

rodchop

Reissusta kotiuduttu, olihan kyllä kaikinpuolin kostea matka. Hauskaa oli, onneks saatiin puoljoukkue teltta lainaan.
Siellähän sitä tuli iso osa matkasta vietettyä & otettua kostuketta sisäisesti  ;D

Tuhannet kiitokset & kumarrukset kaikille äänestäjille teillä on ilmeisen hyvä maku ;)

Yhtäkään kuvaa ei tullu otettua kun vettä tuli pirusti & sormet ihan jäässä.
Tuollaisen listan löysin twinclubin sivuilta:

Pristagare/Winners Custom Bike Show         
               
HD Chopper            
1. Plats   105   Make Ahonen   Chopper Junkies   Finland   HD
2. Plats   113   Peo Josefsson      Motala   Harley
3. Plats   107   Markus Pulkkanen   OHNO MC   Finland   
               
Chopper               
1. Plats   200   Jude   Homegrown Choppers   Finland   BSA B33
2. Plats   201   Brage   Primares   Norge   Indian
3. Plats   202   Petri Ruusunen   Huudi Choppers   Finland   Honda
               
Classic Custom            
1. Plats   302   Kaj Lönnvik      Finland   Showelhead Eagle 1
2. Plats   309   Samuli Kaiuola      Finland   -78 Shonel
3. Plats   300   Arne Abrahamsson   Stompers MC   Katrineholm   HD knucklehead 1946
               
Custom               
1. Plats   414   Claes Wärefors      Strängnäs   Gryphon
2. Plats   422   Franklin Chop-Works      Italy   Panhead 48 Model E
3. Plats   404   Sebastian Lönnvik      Finland   HD Electra glide
               
Klassiker/Classics            
1. Plats   500   Tommi Niemelä      Finland   HD
2. Plats   503   Tore Landfald      Spånga   HD WL 1946
3. Plats   502   Matti Runsala   Container Mc   Tyresö   Krighre Org 750WLA
               
Trike               
1. Plats   602   Lars Eriksen      Norge   Trike
2. Plats   604   Pål Steenersen   Rulpers Hog Sky   Norge   Harley
3. Plats   600   Michael Kantola   Mohill MC   Finland   Harley Trike
               
Modified Harley            
1. Plats   705   Micke Wiråker      Kalmar   Lord of the Kings
2. Plats   700   Northside Custom      Sweden   Streetglide Danne
3. Plats   706   Janine Nikula      Södertälje   HD Sportster
               
Bästa Lack/Best Paintjob         
1. Plats   705   Micke Wiråker      Kalmar   Lord of the Kings
               
               
Juryns val/Jury's Choice         
1. Plats   414   Claes Wärefors      Strängnäs   Gryphon
2. Plats   309   Samuli Kaiuola      Finland   -78 Shonel
3. Plats   113   Peo Josefsson      Motala   Harley
HOG Forever Forever HOG

Jude

Ei juuri lisättävää Rodchopin postaukseen, kiitos äänestäneille !

Tuli kyllä puuntakaa toi pokaali, itse olin jo niin fiiliksissä että sai laitteen kuntoon ennen näyttelyä ja kivaa oli se vähänenkin kruisailu siinä sateessa, kun olivat kuuluttaneet oman pyörän numeron, hymyilytti leveästi  ;D

Miikka


jannu

Juu, tuli myös tutustuttua kapteeniin, kiitos esittelijälle, reiluja kavereita molemmat... ;)

Mitäs, hieno reissu, laitteet hiukan sateen takia kiukutteli, mutta se on pikkujuttu kun kerran kotiin päästiin.
Mennessä tuli mentyä poski maassa siinä leirialueen savisessa alamäessä, 3" remmin väliin paskaa ja hihna jäi siihen saviläpeen, kuten myös jalkatappi, mutta ei haitannu tahtia kun ei tarvinnu työntää kuin 150 metriä teltan viereen  :)

Kaipasinkin lähtiessä sitä Woodstock-tyylistä kuraperse liukumäkeä, mutta en arvannut että siellä mennään yhtä aikaa pyörän kanssa....ihan mahtavaa, ei löydy joka rallista tota rastia  ;D

Klubilta lauantaina kysellessä korjausmahdollisuuksia, selvisi että siellä oli koko päivän kolme ammattilaista pyöräliikkeestä pyörien vikoja korjaamassa ja tuota pikaa näpsäyttivät etuhihnapyörän irti ja remmin paikoilleen, kunhan ensin pesin kytkimen kuran seasta näkyviin...
Reilu meininki ja raha ei kelvannut ollenkaan, saivat kuulemma palkan työnantajaltaan...

Porukkaa oli vähän, mutta ei siitäkään bileet huonone, ruotsalaiset nyt ei pientä tihkua kestä ja pahoitavat heti mokomasta mielensä jos siellä nyt reiluun 80:een vuoteen oli kylmintä tähän aikaan. Mutta me pakastimessa kasvaneet nyt ei olla moksiskaan tollasista pikkuasioista  8)
Kyllä sitä aikamiehet perse märkänä nyt yhden pitkän viikonlopun viihtyy hyvässä seurassa.
Hiano reissu  ;D

Ai niin, ja onnea tosiaan pytyn pokanneille, taas kerran näytitte niille  ;)

Tuusulan T-Bone

Lainaus käyttäjältä: jannu - 05 kesäkuu 12, 08:28:29
Juu, tuli myös tutustuttua kapteeniin, kiitos esittelijälle, reiluja kavereita molemmat... ;)

Mitäs, hieno reissu, laitteet hiukan sateen takia kiukutteli...

Chopperi kanssa hiukka reklamoi vesisateesta. Virtalukon päällä oleva kortsu päästää näköjään veden sisään, muttei ulos. Seurauksena tyhjä akku. Pikkujuttu. Seuraava probleema ilmeni noin kilometrin ajon jälkeen, kun tankista löytyi litra vettä. Pikkujuttu sekin. Mutta täytynee tehdä vähän jatkokehittelyä. Kapteeni käskee! ;D
Long John Stroker

Tuukka

Jos sulla on se pyöreellä avaimella varustettu lukko, niin vaihda pois. Se ei pidä vedestä. Nimim kaks puolaa paloi ennen kun uskoin.
C.O.G.

Tuusulan T-Bone

Lainaus käyttäjältä: Tuukka - 05 kesäkuu 12, 11:38:36
Jos sulla on se pyöreellä avaimella varustettu lukko, niin vaihda pois. Se ei pidä vedestä. Nimim kaks puolaa paloi ennen kun uskoin.

Virtalukko ei oo se.

Jos se tosta lopullisesti hajoaa, heitän sillä kuikkaa ja laitan katkaisijan johku jemmaan.
Long John Stroker

Kiwi

Kyllä oli hieno reissu, mulla meni menomatkalla takavalolta (ja mittarilta sekä vilkuilta) sulake, ei sitä kiireessä viittiny alkaa vaihtamaan. Sekin tuli selväks että on aivan liian lyhyt keula... Ja kerran sammu eikä meinannu lähtee käyntii.

Saikko muuten Hemuli sen pyörän toimimaan?

Teltassa oli erittäin mukava nukkua, Panama MC oli panostanu, kaasulämmitys ja ilmapatjat, tosi luksusta! Ei tullu katottua palkintojenjakoakaa, teltassa oli nii mukavaa. Mulla olis kyllä kaikista näyttelyssä olleista pyöristä kuvat kännykässä, vois vaikka kohta jo laittaa ne koneelle.

Hemuli

Kiitosta vaan lettermanin lainasta, sain haettua vielä vähän lisää työkaluja ja laskettua vesibensat pois kaasarista. Hyvin se vei takaisin Tukholmaan vielä samana iltana. Tuntui olevan muillakin kosteuteen viittavia ongelmia...
Sportsters rule - blowing away big twins since 1957

rodchop

#58
Oliko jollain tuolta laittaa muitakin kuvia jakoon ?
HOG Forever Forever HOG

rodchop

#59
Lisää.
HOG Forever Forever HOG