Uutiset:

Onko tiedossa hyviä bileitä? Linkitä ne kalenteriimme!

Main Menu

1000cc kampiakseli

Aloittaja Yapa, 02 huhtikuu 21, 17:36:19

« edellinen - seuraava »

Yapa

Nyt olis hyvät neuvot tarpeen.

Löytyi sorvi käyttöön, jossa pääsi rihtausta kokeilemaan.

Kampuraan uusittu keskitappi ja laakerit, sivuakselit on vanhat, mun mielestä hyvässä kunnossa, joten ollut paikoillaan koko ajan.
Keskitappia kun sovittelin limppuihin, niin tuntu semmonen pienen pieni välys kartioissa molemmin puolin, jotenka läppäilin niitä ja kiilaa vähän viilailin jouheemmaksi ja sain istumaan kaikki aika nätisti.
Sitten se kiilapuoli paikalleen ja momenttiin, laakerit ja kanget paikalleen, toinen limppu ja momenttiin.

Sorvin pylkkään kiinteä kärki ja sorvasin tangon päähän toisen kärjen.
Rasvaa väliin ja akseli kärkien väliin.
Kellot molemmin puolin ja lähtökohtana oli heittoa toisella puolen 0.08 ja toisella 0.13 ja aikalailla 180ast. vastakkain, eli limput vähän ristissä keskenään.
No ajattelin, että tuohan on ihan hyvä lähtökohta alkaa mäiskimääån alueelle.
Akseli pois sorvista ja runnomaan. Tätä jatkoin jonkun aikaa ja heitto pieneni vähitellen.
Oltiin jossain 0.04 päässä kunnes sitten seuraavalla "säädöllä" mentiinkin äkkiä semmoset 0.15 yli!!??

Tätä jatkoin pari tuntia ees taas, kunnes alkoi usko loppua ja voimat, kun on niin iso sorvi, et pitää kädet leväällään aina irrottaa ja kiinnittää toi akseli sinne.

Eli mitenkä se nyt tuolla tavalla pääsee nuljahtamaan?
Onko kartiot jo niin sököt, ettei tuu kalua enää, vai mokasinko sen läppäyksen kanssa, ettei olis ptänyt keskitapille mennä tekemään?



Bludy`ell...marshalls!

Lyytinen

Ensiksi kannattaa kokeilla pitää aina välillä taukoa siinä hommassa, niin säilyy semmonen tuntuma siinä lekan varressa paremmin. Kyllä siitä vielä ihan hyvä tulee.

Tuusulan T-Bone

Sössön limppujen ohjeissa peräti kielletään läppäämästä kartioita - jotka sössönsöön jäljiltä ovat karsean näköisiä. Vihreetä liimaa väliin ja kammomomentilla kiinni. Rihtaa siinä sitten kun liimat on jämähtäny...

Itsehän en noudata sössönsöön ohjeita, vaan aina läpäten, värillä kokeillen että kartio ottaa kiinni riittävältä alueelta, sitten ERITTÄIN huolellinen puhdistus ja kuivana kiinni.

Jos kasaamiseen on hyvä jigi, yllä kuvatulla menetelmällä yleensä ristiheittoa ei tule oikeastaan ollenkaan, vaan heitto on samassa kohtaa molemmissa aksiloissa. Vähän kiilaa väliin ja se on sit siinä.

Tuossa kohtaa ite jo varmaan purkaisin, ihan kevyt uusintaläppäys, putsaus, kiinni ja sit uus rihtausyritys.

Siitä hauskaa hommaa tuo rihtaaminen, ettei etukäteen tiiä, meneekö viis minuuttia vai kaks päivää... ;D
Long John Stroker

Yapa

Okei, pitää purkaa sit vielä uudestaan.
Mikä siinä on riittävä alue, että ottaa kiinni ja mikä paras litku todentamiseen?
Kiitos jo näistäkin vihjeistä.
Bludy`ell...marshalls!

Hessu

Mä läppään myös aina kartiot. Siniväri, eli skaavausväri. Samalla kamalla katotaan esim. autonperiä kasatessa hammaskosketus.
Jottei tarvii ostaa koko purkkia, voin lahjoittaa lusikallisen. Vaikutan Helsingissä. Tussin voit sitten unohtaa.
Vanha ohje skoleajoilta on 70% pinta-alasta.
Purkuun vaan ja uus yritys.
Kandee myös varovasti viilaa limpusta reikien reunat. Värillä näkee hyvin miltä alueelta voi viilaa.

Yapa

Jep, näillä eväillä, kiitokset
Bludy`ell...marshalls!

seppo

#6
Hyviä neuvoja yllä!

Itse lisäksi katon aina myös limpun heiton erikseen ennen kasausta eli esim pinionin akseli kiinni pinionin limppuun ja tarkastan sen kärkien välissä. Heittokello siihen limpun kylkeen missä tasapainotusreiät on. Asetelma on hyvä jos heitto on alle 0.10 - jos huikeasti enempi niin rihtauksesta tulee hankalaa. Liika heitto ja akseli irti ja läppäystä. Molemmissa limpuissa kun heitto on pieni niin rihtaus menee jouhevasti.

Ja jotta joka säikeeseen kuuluu vastarannan kiiski niin ite käytän aina lukitetta kartioissa  :).

Mistä Hessu olet muuten tuota siniväriä ostanu?

EDIT: No empä sitte googlea osannu käyttää, löytyi heti.

Yapa

Meinasinkin, että otan akselit irti kans vielä ja läppäilen nekin samalla.

Saattaa siis olla vinksallaan nekin?

Itte kyllä ajattelisin, ettei tollanen kartiokiinnitys mitään liimoja tarvii...
Bludy`ell...marshalls!

Lyytinen

Reikien reunoista tuli mieleeni, että minulla on tapana ihan dremelillä vähän hiaista siitä kohti, kun tappi loppuu. Eli toisinsanoen "mutteripuolelta" siitä kohti, miten syvälle se tappi meneekään, sitten läppäys päälle. Minulla oli kerran kampiakseli, missä ei rihtaus pysynyt kun kunnolla antoi mailaa. Syynä oli se, että oli tappi tyssännyt sitä limpun reikää niin, ettei se enää kunnolla tarrannutkaan kiinni. Tai sen verran, että rihtaajan mielestä tuli hyvä, mutta ei pitänyt tosipaikan tullen (= sisäänajon jälkeen).

Tällä konstilla kontaktialue tulee hyvin lähelle 100% vaikka alussa olisikin ollut jotain ihan muuta.

Tuusulan T-Bone

Lainaus käyttäjältä: seppo - 03 huhtikuu 21, 23:10:45Ja jotta joka säikeeseen kuuluu vastarannan kiiski niin ite käytän aina lukitetta kartioissa  :).

Voi Seppo! ;D

Perinteisessä akateemisessa hengessä oppositiota haastaakseni kysyn, että mitä hyötyä siitä liimasta siellä kartioissa on?
Long John Stroker

seppo

Oppositio on aina vastaan vaikka syvällä sisimmässään olis samaa mieltä  ;D

Akateemisesti: Olen testannut noita kartioliitoksia ja tullut siihen tulokseen että liiman kanssa asetelma on hankalampi purkaa. Ei siinä sen kummempaa syytä ole.

seppo

Lainaus käyttäjältä: Yapa - 04 huhtikuu 21, 00:35:21
Meinasinkin, että otan akselit irti kans vielä ja läppäilen nekin samalla.

Saattaa siis olla vinksallaan nekin?

Itte kyllä ajattelisin, ettei tollanen kartiokiinnitys mitään liimoja tarvii...

Saattaa hyvinkin olla vähän vinksallaan, kannattaa tosiaan kattoa kun limput on irrallaan ja akselit paikallaan. Huomannu että jos rihtaaminen on vaikeaa niin syy on joskus löytyny vinossa olevasta pinionin / vetopuolen akselista limppuun nähden. Sitten kun on saany tuon korjattua niin yhtäkkiä rihtaaminen olikin helppoa. Nykyään katon aina ennenkuin pistän keskitappia kiinni.

Ja ei tuota liimaa ole pakko käyttää, asettuu todella tiukasti kartiolle ilmankin. Liiman käyttö on vaan oma valinta enkä missään nimessä väitä että sitä täytyy käyttää. Maailman sivu käytetty ilman ja moottorit jyllää. Jotkut tykkää käyttää liimaa, jotkut ei. Älä tästä asiasta ota stressiä  :).

Hessu

Pitää olla nopee liimojen kanssa. S&s:n ongelma on, kun eivät viitsi koneistaa kartoita kunnolla. On nautinto kasata kampura T&O:nen uusilla limpuilla.

Paitövei. Siniväriä myydään kaavausvärinä. Sitä se ei ole. Se on skaavausväriä. Kaavaaminen ja skaavaaminen on kaks ihan eri asiaa. Skaavatessa oiotaan tasopintoja skaavarilla ja värillä tarkastetaan tasopintaa vasten.

Kaavatessa puupalikoilla ja muurauskauhalla muotoillaan hiekkaa valumuotissa. Myyntimiesoletetulle liian monta konsonanttia peräjälkeen.

Tuusulan T-Bone

Lainaus käyttäjältä: seppo - 04 huhtikuu 21, 11:43:57
Oppositio on aina vastaan vaikka syvällä sisimmässään olis samaa mieltä  ;D

Akateemisesti: Olen testannut noita kartioliitoksia ja tullut siihen tulokseen että liiman kanssa asetelma on hankalampi purkaa. Ei siinä sen kummempaa syytä ole.

No siinähän on perusteltu syy. Ei pelkkää opposition teatteria. ;D

Äsken lenkillä tulin miettineeksi, että pitäisköhän tehdä koe: kartio kiinni määrättyyn momenttiin ensin ilman liimaa ja sitte voima-anturin kanssa pois puristaen, sitten sama operaatio liiman kanssa. Mulla olis kyllä duunissa antureita ja pari väkevää tunkkia...
Long John Stroker

seppo

Lainaus käyttäjältä: Hessu - 04 huhtikuu 21, 12:52:43
Pitää olla nopee liimojen kanssa. S&s:n ongelma on, kun eivät viitsi koneistaa kartoita kunnolla. On nautinto kasata kampura T&O:nen uusilla limpuilla.

Paitövei. Siniväriä myydään kaavausvärinä. Sitä se ei ole. Se on skaavausväriä. Kaavaaminen ja skaavaaminen on kaks ihan eri asiaa. Skaavatessa oiotaan tasopintoja skaavarilla ja värillä tarkastetaan tasopintaa vasten.

Kaavatessa puupalikoilla ja muurauskauhalla muotoillaan hiekkaa valumuotissa. Myyntimiesoletetulle liian monta konsonanttia peräjälkeen.

No nyt tuli hyvää tietoa, kiitos! Tuota skaavausväriä en löytänyt, kaavausväriä kyllä. Pitää kyllä toistaa sitten tuo kysymys mistähän sitä saisi ostaa?

Ja joo, nopea pitää olla kun liimaa käyttää. Kello käyntiin kun liimat on keskitappiin laitettu ja tappi on ekassa momentissa. Jos rihtaamisessa menee enemmän kuin tunti ja vartti, puran asetelman uudestaan. Käytän Loctiten 640 lukitetta jolla on pisin kuivumisaika, nykyään vähän vaikea saada mistään. Eivät Loctiten mukaan enää myy sitä pohjoismaissa. Sain sitä tilattua RS:ltä.

Ite en ole koskaan TO:n limppuja edes nähnyt livenä, pitää nautiskella jos semmoset tulee joskus eteen.